-
-
DR. STEVEN ZUCKER: Olemme Pietarin kirkon basilikassa
-
Michelangelon Pieta-veistoksen edessä
-
DR. BETH HARRIS: Olemme onnekkaita -
-
sillä maanantai-aamun ajankohdasta ja sateesta johtuen olemme ainoat paikalla.
-
Veistos vaikuttaa pienehköltä
-
Niin vaikuttaa.
-
Suhteesssa kappeliin -
-
jossa se sijaitsee -
-
mutta erityisesti suhteessa valtavaan Pietarin kirkkoon
-
Tosin veistos -
-
alunperin valmistui kardinaalille -
-
ja lopulta päätyi vanhaan Pietarin kirkkoon -
-
joka oli merkittävästi nykyistä pienempi -
-
niinpä sen mittasuhteet olisivat olleet erilaiset -
-
arkkitehtuurin osalta.
-
Kiinnostavaa havaita -
-
huolimatta veistoksen suhteellisen pienestä koosta -
-
ja että olemme n. 6 metrin etäisyydellä siitä -
-
- että se on silti hyvin intiimi kuvaelma.
-
Jotain todella erityistä on aistittavissa -
-
Michelangelon luomassa -
-
kuolleen Jeesuksen -
-
ja poikaansa sylissään pitävän Maria-äidin välisessä suhteessa.
-
Maria näyttää hyvin nuorelta ja kauniilta -
-
mutta hänen vartalonsa, syli on ikäänkuin laajentunut kantamaan -
-
poikansa kuollutta ruumista sylissään, tuntien sen -
-
painon.
-
painon.
-
Eräs kauneimmista kohdista mielestäni -
-
veistoksessa on, kuinka Maria pitää oikeaa kättään -
-
nostaen kuollutta hieman ylös.
-
Ja aivan ensimmäisenä tulee tunne -
-
että Michelangelo on muuttanut marmorin lihaksi -
-
mutta myös, että ruumin paino -
-
tekee kuolemasta Marialle käsinkoskettavan.
-
Kuolleen ruumis -
-
ei lainkaan vaikuttaisi kannattelevan itseään -
-
ja Marian on ponnisteltava pitääkseen otteensa -
-
ja näin syntynyt kontrasti -
-
saa mielestäni aikaan fyysisen kokemuksen
-
veistosta katsoattessa.
-
Hänen kuollut ruumiinsa -
-
näyttää todella eläneen nuoren miehen vartalolta, rintakehä -
-
- ja vatsalihakset.
-
Ja kuitenkin se
-
näyttäytyy tavalla, jossa -
-
vartalo lepää kauniina Marian sylissä.
-
Ja myös Marian hahmossa on mielenkiintoinen vastakkainasettelu -
-
hänen sulokkuutensa ja kauneutensa -
-
mutta toisaalta vahvuutensa ja kyvykkyytensä
-
helposti kannatella Jeesusta
-
Katso kuinka syvälle marmoria on veistetty.
-
Kangas
-
Tosirakkaus -
-
kivestä esiin veistetynä, saa aikaan hyvin eloisalla tavalla -
-
esiin muutoksen, valon ja varjon -
-
kankaan pinnan monimuotoisuus vasten -
-
Kristuksen jalkojen ja vartalon pelkistetyn karkeaa pintaa-
-
kädet -
-
Maria kallistaa päätään ja katsoo alas -
-
suoraan poikaansa.
-
Jeesuksen pää on kallistunut taakse -
-
molemmat kuin synkronoituina.
-
Ja Jeesuksen kaula on esitetty paljastettuna -
-
äärimmäisen haavoittuvana.
-
Kristuksen jalat roikkuvat ilmassa.
-
Marian vasen käsi on avoinna ja hienostuneesti eteen ojennettuna -
-
aivan kuin hän vielä käsittelisi Jeesuksen kuolemaa.
-
Mutta tavassa esittää -
-
Jeesuksen ruumis katsojille -
-
on sanoma, että tämä on tie pelastukseen.
-
Tämä on Jumalan uhri ihmiskunnan puolesta, minun uhraukseni, minun poikani -
-
tämä mahdollistaa lunastuksesi.
-
Tavallaan veistoksessa on nähtävillä polku -
-
joka osoittaa Marian käteen.
-
Marian asun laskostus ja polvi suuntautuvat Kristuksen polviin -
-
jotka puolestaan muodostavat eräänlaisen sillan Marian käteen -
-
ja tämän kaltaiseen pohdiskeluun.
-
Ja onkin selvää, että tällainen kuvaus on -
-
tarkoitettu pohdiskeltavaksi.
-
Ja kipu ja kärsimys joita Kristus on sietänyt...
-
Ja Maria on sietää.
-
Jota Marian sietää -
-
on tarkoitus ajatella polkuna...
-
Lattiaa kiillotetaan....
-
OK, eiköhän kaikota!
-