Martin Jacques: Kiinan nousun ymmärtäminen

Lontoon TED Salon -tapahtuman puheessaan taloustieteilijä Martin Jacques kysyy: Kuinka länsi pystyy saamaan selkoa Kiinasta ja sen ilmiömäisestä noususta? "When China Rules the World" -kirjan tekijänä hän tarkastelee, miksi länsi usein hämmästelee Kiinan talouden kasvuvoimaa, ja antaa kolme rakennuspalikkaa, joiden avulla voidaan ymmärtää, mikä Kiina on ja mitä siitä on tulossa.

Maailma on muuttumassa

todella huomattavaa vauhtia.

Jos katsoo tätä ylempää kaaviota,

huomaa, että Goldman Sachsin

ennusteet vuodelle 2025

kertovat, että Kiinan talous

tulee olemaan miltei yhtä suuri kuin Amerikan talous.

Kaaviossa

vuodelle 2050

ennustetaan, että Kiinan talous

tulee olemaan kaksi kertaa niin suuri kuin Amerikan talous,

ja Intian talous tulee olemaan miltei yhtä suuri

kuin Amerikan talous.

Huomatkaa,

että nämä ennusteet laadittiin

ennen lännen talouskriisiä.

Pari viikkoa sitten

tarkastelin BNP Paribas -pankin

viimeisintä ennustetta siitä,

milloin Kiinalla

tulee olemaan suurempi talous

kuin Yhdysvalloilla.

Golman Sachs ennusti vuotta 2027.

Kriisinjälkeinen ennuste

on 2020.

Vain vuosikymmenen päässä.

Kiina tulee muuttamaan maailmaa

kahdella perustavalla tavalla.

Ensinnäkin

Kiina on valtava kehitysmaa

1,3 miljardin väestöineen,

joka on kasvanut yli 30 vuoden ajan

noin 10 prosenttia vuodessa.

Vain kymmenessä vuodessa

sen talous kasvaa maailman suurimmaksi.

Koskaan ennen uudella ajalla

maailman suurin talous

ei ole ollut kehitysmaalla,

kehittyneen maan sijaan.

Toiseksi,

ensimmäistä kertaa uudella ajalla,

maailman johtava maa --

jollaiseksi uskon Kiinan tulevan --

ei olekaan lännestä,

vaan juuriltaan hyvin, hyvin erilaisesta kulttuurimaaperästä.

Lännessä otaksutaan laajalti,

että maiden nykyaikaistuessa,

ne myös länsimaistuvat.

Tämä on illuusio.

Nykyaika otaksutaan

pelkäksi kilpailun, markkinoiden ja teknologian tuotteeksi.

Näin ei ole; sitä muokkaavat yhtä lailla

historia ja kulttuuri.

Kiina ei ole lännen kaltainen,

eikä siitä tule lännen kaltaista.

Se tulee säilymään perusteiltaan

hyvin erilaisena.

Pääongelmana tässä on ilmeisesti,

kuinka pystymme ymmärtämään Kiinaa.

Kuinka pyrimme ymmärtämään, mikä Kiina on?

Tällä hetkellä lännen ongelmana on lähinnä

perinteinen lähestymistapa,

jossa Kiinaa ymmärretään länsimaisin käsittein,

läntisestä ajatusmaailmasta käsin.

Se on mahdotonta.

Nyt haluan tarjota

kolme rakennuspalikkaa

yrityksiin ymmärtää, millainen Kiina on --

vain alkajaisiksi.

Ensinnäkään

Kiina ei ole todellinen kansallisvaltio.

Totta, se on kutsunut itseään kansallisvaltioksi

viimeiset sata vuotta.

Mutta kaikki, jotka tietävät jotain Kiinasta,

ymmärtävät sen olevan paljon vanhempi.

Tällaiselta Kiina näytti Qin-dynastian voiton aikoihin

vuonna 221 eaa. taistelevien läänitysvaltioiden kauden lopulla --

modernin Kiinan syntyessä.

Se näkyy nykyisen Kiinan rajoja vasten.

Tai heti sen jälkeen Han-dynastia

vielä 2000 vuotta sitten.

Se käsittää jo

suurimman osan nykyistä Itä-Kiinaa,

missä suuri enemmistö kiinalaisista asui silloin

ja asuu nyt.

Erikoista tässä on,

että se mikä antaa Kiinalle tunteen todellisesta Kiinasta,

mikä antaa kiinalaisille

tunteen, millaista on olla kiinalainen,

ei ole peräisin viimeiseltä sadalta vuodelta,

ei kansallisvaltion ajalta,

niin kuin lännessä,

vaan pikemminkin

sivistysvaltion ajoilta.

Tarkoitan tällä esimerkiksi

esi-isien palvontaa,

hyvin erilaista valtiokäsitystä,

sekä hyvin erilaista perhekäsitystä,

sosiaalisia verkostoja kuten guanxi

ja kungfutselaisia arvoja jne.

Kaikki tämä

on peräisin sivistysvaltion ajoilta.

Toisin sanoen Kiinaa, länsimaista ja useimmista maailman muista maista poiketen,

on muokannut sen oma kulttuurinäkemys,

sen olemassaolo sivistysvaltiona,

eikä niinkään kansallisvaltiona.

Tähän on lisättävä vielä yksi asia:

Tietysti Kiina tunnetaan suurena ja valtavana,

niin väestöllisesti kuin maantieteellisesti,

1,3 miljardin asukkaineen.

Mutta useinkaan ei olla tietoisia

siitä tosiasiasta,

että Kiina on äärimmäisen moni-ilmeinen

ja hyvin moniarvoinen

sekä monella tapaa hyvin hajautunut.

Näin suurta aluetta ei voida johtaa pelkästään Pekingistä,

vaikka niin uskoisimmekin.

Näin ei ole koskaan ollut.

Kiina on pikemminkin sivistysvaltio

kuin kansallisvaltio.

Mitä se merkitsee?

Mielestäni sillä on kaikenlaisia perusmerkityksiä.

Tässä pari.

Ensinnäkin

kiinalaisten tärkein poliittinen arvo

on yhtenäisyys,

kiinalaisen kulttuurin

ylläpitäminen.

2000 vuotta sitten Euroopassa:

hajoaminen, Rooman pyhän valtakunnan pirstoutuminen.

Se jakautui ja on pysynyt jakautuneena aina siitä saakka.

Samana aikakautena Kiina

kehittyi täysin vastakkaiseen suuntaan

säilyttäen kivuliaasti valtavan sivilisaationsa,

yhtenäisen sivistysvaltionsa.

Toinen on

ehkä arkipäiväisempi

Hongkongin kysymys.

Muistattehan, kuinka Britannia luovutti

Hongkongin Kiinalle vuonna 1997?

Muistanette,

mikä Kiinan perustuslaillinen esitys oli.

Yksi maa, kaksi järjestelmää.

Lyön vetoa,

että tuskin kukaan lännessä uskoi Kiinaa.

"Korulauseita.

Kun Kiina saa otteen Hongkongista,

todellisuus on toinen."

13 vuotta myöhemmin

Hongkongin poliittinen ja laillinen järjestelmä

on nyt yhtä erilainen kuin vuonna 1997.

Erehdyimme. Miksi?

Olimme väärässä, koska luonnollisesti ajattelimme

kansallisvaltiolliseen tapaan.

Ajatelkaa Saksojen yhdistymistä 1990.

Mitä tapahtui?

Periaatteessa länsi nielaisi idän.

Yksi kansakunta, yksi järjestelmä.

Se on kansallisvaltiomentaliteettia.

On mahdotonta johtaa Kiinan kaltaista

sivistysvaltiota

yhden kulttuurin, yhden järjestelmän pohjalta.

Se ei toimi.

Itse asiassa Kiinan vastaus

Hongkongin kysymykseen --

kuten se tulee olemaan Taiwanin kysymykseen --

oli ihan luonteva:

yksi kulttuuri, monta järjestelmää.

Tarjoaisin toisenkin rakennuspalikan

pyrkimyksiin ymmärtää Kiinaa --

ehkä epämiellyttävämmän.

Kiinalaisilla on hyvin, hyvin erilainen

käsitys rodusta

kuin useimmilla muilla mailla.

Tiedättekö,

että yli 90 %

Kiinan 1,3 miljardista ihmisestä

uskoo kuuluvansa samaan rotuun,

han-kiinalaisiin.

Täysin erilainen näkemys kuin

muissa maailman runsasväkisimmissä maissa.

Intia, Yhdysvallat,

Indonesia ja Brasilia --

ovat kaikki monirotuisia.

Kiinalaiset tuntevat toisin.

Kiina on monirotuinen

ainoastaan reuna-alueiltaan.

Miksi?

Varsinainen syy on mielestäni

jälleen sivistysvaltionäkemyksessä.

Ainakin 2000 vuoden historia

valloituksineen, miehityksineen,

yhtäläistämisineen, sulauttamisineen jne.

johti tapahtumiin, joiden kautta

ajan oloon syntyi han-käsitys --

jota tietenkin tuki kasvava,

hyvin voimakas samaan kulttuuriin

kuulumisen tunne.

Suurin hyöty tästä historiallisesta kokemuksesta

on ollut se, että ilman han-käsitystä

Kiina ei olisi koskaan pysynyt yhtenäisenä.

Han-identiteetti on sementoinut

tämän maan kokonaisuudeksi.

Sen suurin haitta on

han-väestön erittäin heikko käsitys

kulttuurieroista.

He todella uskovat

omaan paremmuuteensa,

eivätkä he kunnioita

ulkopuolisia.

Tästä johtuu esimerkiksi heidän

suhtautumisensa uiguureihin ja tiibettiläisiin.

Sitten kolmanteen rakennuspalikkaani,

Kiinan valtioon.

Kiinassa valtion

ja yhteiskunnan välinen suhde

on hyvin erilainen kuin lännessä.

Suurin osa länsimaalaisista

tuntuu ajattelevan -- ainakin nykyään --

että valtion arvovalta ja oikeutus

on palvella demokratiaa.

Tällaisen väittämän ongelma on se,

että Kiinan valtiolla

on enemmän oikeuksia

ja enemmän vaikutusvaltaa

kiinalaisten keskuudessa

kuin on tapana missään

länsimaassa.

Tämä johtuu siitä

että --

mielestäni syitä on kaksikin.

Ilmeisesti demokratia ei mitenkään liity asiaan,

koska länsimaiden silmissä kiinalaisilla ei taatusti ole demokratiaa.

Tämä johtuu ensinnäkin siitä,

että valtiolla on Kiinassa

hyvin erityinen --

erityisen voimakas merkitys.

Se toimii Kiinan

sivistyksen ruumiillistumana

ja varjelijana,

sivistysvaltion edustajana.

Siinä lähestytään tavallaan

Kiinan henkistä sydäntä.

Toiseksi, päin vastoin kuin

Euroopassa

ja Pohjois-Amerikassa,

missä valtion valtaa jatkuvasti kyseenalaistetaan --

eurooppalaisen tradition mukaan,

historiallisesti kirkkoa vastaan,

muita eliitin osa-alueita vastaan,

kauppiaita vastaan ja niin edelleen --

tuhanteen vuoteen

Kiinan valtion mahtia

ei ole haastettu.

Sillä ei ole ollut todellista kilpailijaa.

Voi huomata,

että Kiinan valtarakennelmat ovat hyvin erilaisia

kuin ne, joihin olemme tottuneet

länsimaisessa historiassa.

Tämän tuloksena

kiinalaisilla on hyvin erilainen näkemys valtiosta.

Kun me mieluusti näemme valtion tunkeilijana,

muukalaisena

ja ilman muuta elimenä,

jonka valtaa tulee rajoittaa,

täsmentää tai hillitä,

Kiinalaiset eivät näe valtiota lainkaan sellaisena.

Kiinalaiset pitävät valtiota

läheisenä -- eivätkä pelkästään läheisenä,

vaan perheenjäsenenä --

eivät itse asiassa vain perheenjäsenenä,

vaan perheenpäänä,

perheen patriarkkana.

Tämä on kiinalaisten käsitys valtiosta --

täysin läsimaisesta poikkeava.

Se on juurtunut yhteiskuntaan

eri tavalla

kuin lännessä.

Käsitykseni on, että itse asiassa Kiinan yhteydessä

joudumme käyttämään

uudenlaista paradigmaa,

joka poikkeaa kaikesta,

mitä olemme joutuneet pohtimaan aikaisemmin.

Kiina uskoo markkinoihin ja valtioon.

Adam Smith

kirjoitti jo 1700-luvun lopulla:

"Kiinan markkinat ovat suuremmat,

kehittyneemmät ja monipuolisemmat

kuin Euroopassa ikään."

Ottamatta huomioon Maon aikaa,

näin on ollut jokseenkin aina siitä lähtien.

Mutta tähän yhdistyy

äärimmäisen vahva ja kaikkialla läsnäoleva valtio.

Kiinassa valtio on mukana kaikessa.

Se johtaa yrityksiä,

monet niistä ovat yhä valtion omistamia.

Yksityiset yritykset, Lenovon kaltaiset jättiläisetkin,

riippuvat monin tavoin valtion isännöinnistä.

Taloudelliset tavoitteet yms.

asettaa valtio.

Tietenkin valtio ulottaa valtansa monille muille alueille --

kuten tiedetään --

esimerkiksi yhden lapsen politiikkaan.

Lisäksi valtiolliset perinteet ovat hyvin vanhoja,

vanhaa hallitsemisen perintöä.

Yksi kuvaava esimerkki

on Kiinan muuri.

Mutta tässä toinen, Keisarinkanava,

jota rakennettiin jo

viidennellä vuosisadalla eaa.

ja saatiin lopulta valmiiksi

600-luvulla jaa.

1793 km:n pituisena

se yhdistää Pekingin

Hangzhoun ja Shanghain kanssa.

Kiinalla on pitkä kokemus

erikoisista valtiollisista

infrastruktuurihankkeista,

mikä mielestäni auttaa ymmärtämään nykyisiä,

kuten Kolmen rotkon patoa

ja monia muita Kiinan

valtiollisen pätevyyden

osoituksia.

Nämä olivat kolme rakennuspalikkaani

yritykseen ymmärtää Kiinan erilaisuutta --

sivistysvaltio,

rotukäsitys,

valtion sisäinen luonne

ja sen suhde yhteiskuntaan.

Yleensä pidämme yhä tiukasti kiinni

ajatuksesta, että voimme ymmärtää Kiinaa

yksinkertaisesti tukeutumalla läntisiin kokemuksiin,

tarkastelemalla sitä läntisin silmin,

ja läntisin käsittein.

Haluttaessa tietää, miksi

länsi tuntuu poikkeuksetta ymmärtävän Kiinaa väärin --

miksi ennusteet Kiinan tapahtumista epäonnistuvat --

syy on tässä.

Valitettavasti

minun on sanottava, että

asenteet Kiinaa kohtaan

osoittavat vähättelevää länsimaista mentaliteettia.

Jonkinlaista ylimielisyyttä.

Ylimielisyyttä siinä mielessä,

että uskomme olevamme parhaita

ja sen takia yleismaailmallinen mittapuu.

Toisaalta on kyse tietämättömyydestä.

Emme halua todella käsitellä

eroavaisuuden kysymystä.

Amerikkalaisen historioitsijan Paul Cohenin

kirjassa on hyvin mielenkiintoinen kappale.

Hän väittää,

että länsi uskoo kulttuurinsa

olevan luultavasti kaikkein

yleismaailmallisin.

Mutta se ei ole.

Monin tavoin

länsi on nurkkakuntaisin,

koska se on 200 vuoden ajan

ollut niin dominoiva maailmassa,

ettei sen ole tarvinnut

ymmärtää muita kulttuureita,

muita sivilisaatioita.

Koska se loppujen lopuksi

voisi, tarpeen tullen voimatoimin,

pitää oman päänsä.

Kun taas ne kulttuurit --

itse asiassa lähes koko muu maailma --

joka on ollut paljon heikommassa asemassa länteen nähden,

on siten joutunut ymmärtämään länttä,

johtuen lännen läsnäolosta noissa yhteiskunnissa.

Tämän takia ne ovat

monella tapaa länttä kosmopoliittisempia.

Tarkastellaan Itä-Aasian kysymystä.

Itä-Aasia: Japani, Korea, Kiina jne. --

kolmannes maailman väestöstä asuu siellä,

nykyisin maailman suurimmalla talousalueella.

Väittäisin,

että itäaasialaiset ihmiset

ovat paljon paremmin perillä

lännestä

kuin länsi Itä-Aasiasta.

Uskon, että tällä on hyvin olennainen merkitys

nykytilanteessa.

Mitä on tapahtumassa? Palataan alussa esittämääni kaavioon --

Goldman Sachsin tekemään.

On tapahtumassa

historiallisesti katsoen hyvin nopea muutos:

maailmaa eivät ohjaa

ja muokkaa

vanhat teollisuusmaat,

vaan kehittyvät maat.

Tämä on nähty

G20:n kohdalla --

joka on nopeasti syrjäyttämässä G7:n

tai G8:n.

Tästä seuraa kaksi asiaa.

Länsi on ensinnäkin

nopeasti menettämässä

vaikutusvaltaansa maailmassa.

Saimme tästä dramaattisen näytteen vuosi sitten --

Kööpenhaminan ilmastonmuutoskokouksessa.

Eurooppa ei päässyt viimeisiin neuvotteluihin.

Milloin viimeksi tapahtui näin?

Todennäköisesti noin 200 vuotta sitten.

Näin tulee tapahtumaan myös tulevaisuudessa.

Toisena seurauksena

maailma muuttuu väistämättä

yhä tuntemattomammaksi meille,

koska sitä muokkaavat kulttuurit, tapahtumat ja kokemukset,

joita emme oikeastaan tunne

perusteiltaan.

Lopuksi -- tarkastellaan Eurooppaa,

Amerikka poikkeaa hieman --

täytyy sanoa, että eurooppalaiset ovat

yleensä tietämättömiä,

eivät tiedosta

tapaa, jolla maailma on muuttumassa.

Jotkut ihmiset -- Kiinassa asuva englantilainen ystäväni

sanoi: "Mannereurooppa kävelee unissaan unholaan."

Saattaa olla totta

tai liioittelua.

Mutta tähän liittyy toinenkin ongelma --

Euroopppa on menettämässä tuntumansa maailmaan --

tavallaan kadottamassa

käsityksensä tulevaisuudesta.

Tietenkin Eurooppa aikanaan hallitsi tulevaisuutta

itseensä luottaen.

Esimerkkinä 1800-luku.

Totuus ei ikävä kyllä enää ole tämä.

Jos haluaa haistella tulevaisuutta, maistella tulevaisuutta,

on etsittävä Kiinasta -- tuossa on vanha Kungfutse.

Tämä on rautatieasema,

jollaista ei ole koskaan ennen nähty.

Se ei edes näytä rautatieasemalta.

Tämä on Kantonin uusi rautatieasema

luotijunille.

Kiinan junaverkosto on jo

maailman suurin,

ja pian se tulee olemaan suurempi kuin muulla maailmalla yhteensä.

Entäpä tämä: Tällä hetkellä tämä on idea,

mutta idea, jota pian kokeillaan

Pekingin esikaupungissa.

Se on megabussi,

jonka yläkannelle mahtuu noin 2000 matkustajaa.

Se kulkee raiteilla

esikaupunkitietä pitkin,

ja autot kulkevat sen alitse.

Se kulkee jopa noin 160 km tunnissa.

Tähän suuntaan ollaan kulkemassa,

koska Kiinalla on hyvin erityinen,

Euroopasta ja Yhdysvalloista

poikkeava ongelma.

Kiinassa on valtavasti ihmisiä, mutta ei tilaa.

Tämä onkin ratkaisu tilanteeseen,

joka Kiinalla tulee olemaan

monissa, monissa

yli 20 mijoonan asukkaan kaupungeissa.

Mitä sanoisin lopuksi?

Miten meidän tulisi suhtautua

maailmaan,

jonka näemme

kehittyvän hyvin nopeasti

silmiemme alla?

Mielestäni kehityksessä on sekä hyviä että huonoja puolia.

Mutta ennen kaikkea haluan väittää

kokonaisuutta positiiviseksi.

200 vuoden ajan

maailmaa hallitsi pääasiallisesti

vain pirstale ihmiskunnasta.

Sen muodostivat Eurooppa ja Pohjois-Amerikka.

Kiinan ja Intian

kaltaiset maat --

joissa asuu 38 % maailman väestöstä --

ja muut kuten Indonesia, Brasilia jne.

ovat esimerkeinä tärkeimmästä yksittäisestä

demokratisointitoimista

kahteensataan vuoteen.

Sivilisaatioilla ja kulttuureilla,

jotka oli jätetty huomiotta, joilla ei ollut ääntä,

joita ei kuunneltu, joista ei tiedetty,

tulevat saamaan erilaisen

edustuksen maailmassamme.

Humanisteina meidän täytyy varmasti

iloita tästä muutoksesta.

Meidän on opittava asioita

näistä sivilisaatioista.

Tällä isolla laivalla

Zheng He purjehti

1400-luvun alkupuolella

pitkillä matkoillaan

Etelä-Kiinan merellä, Itä-Kiinan merellä

ja poikki Intian valtameren Itä-Afrikkaan.

Sen edessä olevalla pienellä laivalla,

80 vuotta myöhemmin,

Kristoffer Kolumbus ylitti Atlantin.

(Naurua)

Katsokaapa tarkasti

tätä ZhuZhoun tekemää

silkkikääröä

vuodelta 1368.

Minusta siinä pelataan golfia.

Kristus, kiinalaiset keksivät jopa golfin.

Tervetuloa tulevaisuuteen. Kiitoksia.

(Suosionosoituksia)