Maailma on muuttumassa todella huomattavaa vauhtia. Jos katsoo tätä ylempää kaaviota, huomaa, että Goldman Sachsin ennusteet vuodelle 2025 kertovat, että Kiinan talous tulee olemaan miltei yhtä suuri kuin Amerikan talous. Kaaviossa vuodelle 2050 ennustetaan, että Kiinan talous tulee olemaan kaksi kertaa niin suuri kuin Amerikan talous, ja Intian talous tulee olemaan miltei yhtä suuri kuin Amerikan talous. Huomatkaa, että nämä ennusteet laadittiin ennen lännen talouskriisiä. Pari viikkoa sitten tarkastelin BNP Paribas -pankin viimeisintä ennustetta siitä, milloin Kiinalla tulee olemaan suurempi talous kuin Yhdysvalloilla. Golman Sachs ennusti vuotta 2027. Kriisinjälkeinen ennuste on 2020. Vain vuosikymmenen päässä. Kiina tulee muuttamaan maailmaa kahdella perustavalla tavalla. Ensinnäkin Kiina on valtava kehitysmaa 1,3 miljardin väestöineen, joka on kasvanut yli 30 vuoden ajan noin 10 prosenttia vuodessa. Vain kymmenessä vuodessa sen talous kasvaa maailman suurimmaksi. Koskaan ennen uudella ajalla maailman suurin talous ei ole ollut kehitysmaalla, kehittyneen maan sijaan. Toiseksi, ensimmäistä kertaa uudella ajalla, maailman johtava maa -- jollaiseksi uskon Kiinan tulevan -- ei olekaan lännestä, vaan juuriltaan hyvin, hyvin erilaisesta kulttuurimaaperästä. Lännessä otaksutaan laajalti, että maiden nykyaikaistuessa, ne myös länsimaistuvat. Tämä on illuusio. Nykyaika otaksutaan pelkäksi kilpailun, markkinoiden ja teknologian tuotteeksi. Näin ei ole; sitä muokkaavat yhtä lailla historia ja kulttuuri. Kiina ei ole lännen kaltainen, eikä siitä tule lännen kaltaista. Se tulee säilymään perusteiltaan hyvin erilaisena. Pääongelmana tässä on ilmeisesti, kuinka pystymme ymmärtämään Kiinaa. Kuinka pyrimme ymmärtämään, mikä Kiina on? Tällä hetkellä lännen ongelmana on lähinnä perinteinen lähestymistapa, jossa Kiinaa ymmärretään länsimaisin käsittein, läntisestä ajatusmaailmasta käsin. Se on mahdotonta. Nyt haluan tarjota kolme rakennuspalikkaa yrityksiin ymmärtää, millainen Kiina on -- vain alkajaisiksi. Ensinnäkään Kiina ei ole todellinen kansallisvaltio. Totta, se on kutsunut itseään kansallisvaltioksi viimeiset sata vuotta. Mutta kaikki, jotka tietävät jotain Kiinasta, ymmärtävät sen olevan paljon vanhempi. Tällaiselta Kiina näytti Qin-dynastian voiton aikoihin vuonna 221 eaa. taistelevien läänitysvaltioiden kauden lopulla -- modernin Kiinan syntyessä. Se näkyy nykyisen Kiinan rajoja vasten. Tai heti sen jälkeen Han-dynastia vielä 2000 vuotta sitten. Se käsittää jo suurimman osan nykyistä Itä-Kiinaa, missä suuri enemmistö kiinalaisista asui silloin ja asuu nyt. Erikoista tässä on, että se mikä antaa Kiinalle tunteen todellisesta Kiinasta, mikä antaa kiinalaisille tunteen, millaista on olla kiinalainen, ei ole peräisin viimeiseltä sadalta vuodelta, ei kansallisvaltion ajalta, niin kuin lännessä, vaan pikemminkin sivistysvaltion ajoilta. Tarkoitan tällä esimerkiksi esi-isien palvontaa, hyvin erilaista valtiokäsitystä, sekä hyvin erilaista perhekäsitystä, sosiaalisia verkostoja kuten guanxi ja kungfutselaisia arvoja jne. Kaikki tämä on peräisin sivistysvaltion ajoilta. Toisin sanoen Kiinaa, länsimaista ja useimmista maailman muista maista poiketen, on muokannut sen oma kulttuurinäkemys, sen olemassaolo sivistysvaltiona, eikä niinkään kansallisvaltiona. Tähän on lisättävä vielä yksi asia: Tietysti Kiina tunnetaan suurena ja valtavana, niin väestöllisesti kuin maantieteellisesti, 1,3 miljardin asukkaineen. Mutta useinkaan ei olla tietoisia siitä tosiasiasta, että Kiina on äärimmäisen moni-ilmeinen ja hyvin moniarvoinen sekä monella tapaa hyvin hajautunut. Näin suurta aluetta ei voida johtaa pelkästään Pekingistä, vaikka niin uskoisimmekin. Näin ei ole koskaan ollut. Kiina on pikemminkin sivistysvaltio kuin kansallisvaltio. Mitä se merkitsee? Mielestäni sillä on kaikenlaisia perusmerkityksiä. Tässä pari. Ensinnäkin kiinalaisten tärkein poliittinen arvo on yhtenäisyys, kiinalaisen kulttuurin ylläpitäminen. 2000 vuotta sitten Euroopassa: hajoaminen, Rooman pyhän valtakunnan pirstoutuminen. Se jakautui ja on pysynyt jakautuneena aina siitä saakka. Samana aikakautena Kiina kehittyi täysin vastakkaiseen suuntaan säilyttäen kivuliaasti valtavan sivilisaationsa, yhtenäisen sivistysvaltionsa. Toinen on ehkä arkipäiväisempi Hongkongin kysymys. Muistattehan, kuinka Britannia luovutti Hongkongin Kiinalle vuonna 1997? Muistanette, mikä Kiinan perustuslaillinen esitys oli. Yksi maa, kaksi järjestelmää. Lyön vetoa, että tuskin kukaan lännessä uskoi Kiinaa. "Korulauseita. Kun Kiina saa otteen Hongkongista, todellisuus on toinen." 13 vuotta myöhemmin Hongkongin poliittinen ja laillinen järjestelmä on nyt yhtä erilainen kuin vuonna 1997. Erehdyimme. Miksi? Olimme väärässä, koska luonnollisesti ajattelimme kansallisvaltiolliseen tapaan. Ajatelkaa Saksojen yhdistymistä 1990. Mitä tapahtui? Periaatteessa länsi nielaisi idän. Yksi kansakunta, yksi järjestelmä. Se on kansallisvaltiomentaliteettia. On mahdotonta johtaa Kiinan kaltaista sivistysvaltiota yhden kulttuurin, yhden järjestelmän pohjalta. Se ei toimi. Itse asiassa Kiinan vastaus Hongkongin kysymykseen -- kuten se tulee olemaan Taiwanin kysymykseen -- oli ihan luonteva: yksi kulttuuri, monta järjestelmää. Tarjoaisin toisenkin rakennuspalikan pyrkimyksiin ymmärtää Kiinaa -- ehkä epämiellyttävämmän. Kiinalaisilla on hyvin, hyvin erilainen käsitys rodusta kuin useimmilla muilla mailla. Tiedättekö, että yli 90 % Kiinan 1,3 miljardista ihmisestä uskoo kuuluvansa samaan rotuun, han-kiinalaisiin. Täysin erilainen näkemys kuin muissa maailman runsasväkisimmissä maissa. Intia, Yhdysvallat, Indonesia ja Brasilia -- ovat kaikki monirotuisia. Kiinalaiset tuntevat toisin. Kiina on monirotuinen ainoastaan reuna-alueiltaan. Miksi? Varsinainen syy on mielestäni jälleen sivistysvaltionäkemyksessä. Ainakin 2000 vuoden historia valloituksineen, miehityksineen, yhtäläistämisineen, sulauttamisineen jne. johti tapahtumiin, joiden kautta ajan oloon syntyi han-käsitys -- jota tietenkin tuki kasvava, hyvin voimakas samaan kulttuuriin kuulumisen tunne. Suurin hyöty tästä historiallisesta kokemuksesta on ollut se, että ilman han-käsitystä Kiina ei olisi koskaan pysynyt yhtenäisenä. Han-identiteetti on sementoinut tämän maan kokonaisuudeksi. Sen suurin haitta on han-väestön erittäin heikko käsitys kulttuurieroista. He todella uskovat omaan paremmuuteensa, eivätkä he kunnioita ulkopuolisia. Tästä johtuu esimerkiksi heidän suhtautumisensa uiguureihin ja tiibettiläisiin. Sitten kolmanteen rakennuspalikkaani, Kiinan valtioon. Kiinassa valtion ja yhteiskunnan välinen suhde on hyvin erilainen kuin lännessä. Suurin osa länsimaalaisista tuntuu ajattelevan -- ainakin nykyään -- että valtion arvovalta ja oikeutus on palvella demokratiaa. Tällaisen väittämän ongelma on se, että Kiinan valtiolla on enemmän oikeuksia ja enemmän vaikutusvaltaa kiinalaisten keskuudessa kuin on tapana missään länsimaassa. Tämä johtuu siitä että -- mielestäni syitä on kaksikin. Ilmeisesti demokratia ei mitenkään liity asiaan, koska länsimaiden silmissä kiinalaisilla ei taatusti ole demokratiaa. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että valtiolla on Kiinassa hyvin erityinen -- erityisen voimakas merkitys. Se toimii Kiinan sivistyksen ruumiillistumana ja varjelijana, sivistysvaltion edustajana. Siinä lähestytään tavallaan Kiinan henkistä sydäntä. Toiseksi, päin vastoin kuin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, missä valtion valtaa jatkuvasti kyseenalaistetaan -- eurooppalaisen tradition mukaan, historiallisesti kirkkoa vastaan, muita eliitin osa-alueita vastaan, kauppiaita vastaan ja niin edelleen -- tuhanteen vuoteen Kiinan valtion mahtia ei ole haastettu. Sillä ei ole ollut todellista kilpailijaa. Voi huomata, että Kiinan valtarakennelmat ovat hyvin erilaisia kuin ne, joihin olemme tottuneet länsimaisessa historiassa. Tämän tuloksena kiinalaisilla on hyvin erilainen näkemys valtiosta. Kun me mieluusti näemme valtion tunkeilijana, muukalaisena ja ilman muuta elimenä, jonka valtaa tulee rajoittaa, täsmentää tai hillitä, Kiinalaiset eivät näe valtiota lainkaan sellaisena. Kiinalaiset pitävät valtiota läheisenä -- eivätkä pelkästään läheisenä, vaan perheenjäsenenä -- eivät itse asiassa vain perheenjäsenenä, vaan perheenpäänä, perheen patriarkkana. Tämä on kiinalaisten käsitys valtiosta -- täysin läsimaisesta poikkeava. Se on juurtunut yhteiskuntaan eri tavalla kuin lännessä. Käsitykseni on, että itse asiassa Kiinan yhteydessä joudumme käyttämään uudenlaista paradigmaa, joka poikkeaa kaikesta, mitä olemme joutuneet pohtimaan aikaisemmin. Kiina uskoo markkinoihin ja valtioon. Adam Smith kirjoitti jo 1700-luvun lopulla: "Kiinan markkinat ovat suuremmat, kehittyneemmät ja monipuolisemmat kuin Euroopassa ikään." Ottamatta huomioon Maon aikaa, näin on ollut jokseenkin aina siitä lähtien. Mutta tähän yhdistyy äärimmäisen vahva ja kaikkialla läsnäoleva valtio. Kiinassa valtio on mukana kaikessa. Se johtaa yrityksiä, monet niistä ovat yhä valtion omistamia. Yksityiset yritykset, Lenovon kaltaiset jättiläisetkin, riippuvat monin tavoin valtion isännöinnistä. Taloudelliset tavoitteet yms. asettaa valtio. Tietenkin valtio ulottaa valtansa monille muille alueille -- kuten tiedetään -- esimerkiksi yhden lapsen politiikkaan. Lisäksi valtiolliset perinteet ovat hyvin vanhoja, vanhaa hallitsemisen perintöä. Yksi kuvaava esimerkki on Kiinan muuri. Mutta tässä toinen, Keisarinkanava, jota rakennettiin jo viidennellä vuosisadalla eaa. ja saatiin lopulta valmiiksi 600-luvulla jaa. 1793 km:n pituisena se yhdistää Pekingin Hangzhoun ja Shanghain kanssa. Kiinalla on pitkä kokemus erikoisista valtiollisista infrastruktuurihankkeista, mikä mielestäni auttaa ymmärtämään nykyisiä, kuten Kolmen rotkon patoa ja monia muita Kiinan valtiollisen pätevyyden osoituksia. Nämä olivat kolme rakennuspalikkaani yritykseen ymmärtää Kiinan erilaisuutta -- sivistysvaltio, rotukäsitys, valtion sisäinen luonne ja sen suhde yhteiskuntaan. Yleensä pidämme yhä tiukasti kiinni ajatuksesta, että voimme ymmärtää Kiinaa yksinkertaisesti tukeutumalla läntisiin kokemuksiin, tarkastelemalla sitä läntisin silmin, ja läntisin käsittein. Haluttaessa tietää, miksi länsi tuntuu poikkeuksetta ymmärtävän Kiinaa väärin -- miksi ennusteet Kiinan tapahtumista epäonnistuvat -- syy on tässä. Valitettavasti minun on sanottava, että asenteet Kiinaa kohtaan osoittavat vähättelevää länsimaista mentaliteettia. Jonkinlaista ylimielisyyttä. Ylimielisyyttä siinä mielessä, että uskomme olevamme parhaita ja sen takia yleismaailmallinen mittapuu. Toisaalta on kyse tietämättömyydestä. Emme halua todella käsitellä eroavaisuuden kysymystä. Amerikkalaisen historioitsijan Paul Cohenin kirjassa on hyvin mielenkiintoinen kappale. Hän väittää, että länsi uskoo kulttuurinsa olevan luultavasti kaikkein yleismaailmallisin. Mutta se ei ole. Monin tavoin länsi on nurkkakuntaisin, koska se on 200 vuoden ajan ollut niin dominoiva maailmassa, ettei sen ole tarvinnut ymmärtää muita kulttuureita, muita sivilisaatioita. Koska se loppujen lopuksi voisi, tarpeen tullen voimatoimin, pitää oman päänsä. Kun taas ne kulttuurit -- itse asiassa lähes koko muu maailma -- joka on ollut paljon heikommassa asemassa länteen nähden, on siten joutunut ymmärtämään länttä, johtuen lännen läsnäolosta noissa yhteiskunnissa. Tämän takia ne ovat monella tapaa länttä kosmopoliittisempia. Tarkastellaan Itä-Aasian kysymystä. Itä-Aasia: Japani, Korea, Kiina jne. -- kolmannes maailman väestöstä asuu siellä, nykyisin maailman suurimmalla talousalueella. Väittäisin, että itäaasialaiset ihmiset ovat paljon paremmin perillä lännestä kuin länsi Itä-Aasiasta. Uskon, että tällä on hyvin olennainen merkitys nykytilanteessa. Mitä on tapahtumassa? Palataan alussa esittämääni kaavioon -- Goldman Sachsin tekemään. On tapahtumassa historiallisesti katsoen hyvin nopea muutos: maailmaa eivät ohjaa ja muokkaa vanhat teollisuusmaat, vaan kehittyvät maat. Tämä on nähty G20:n kohdalla -- joka on nopeasti syrjäyttämässä G7:n tai G8:n. Tästä seuraa kaksi asiaa. Länsi on ensinnäkin nopeasti menettämässä vaikutusvaltaansa maailmassa. Saimme tästä dramaattisen näytteen vuosi sitten -- Kööpenhaminan ilmastonmuutoskokouksessa. Eurooppa ei päässyt viimeisiin neuvotteluihin. Milloin viimeksi tapahtui näin? Todennäköisesti noin 200 vuotta sitten. Näin tulee tapahtumaan myös tulevaisuudessa. Toisena seurauksena maailma muuttuu väistämättä yhä tuntemattomammaksi meille, koska sitä muokkaavat kulttuurit, tapahtumat ja kokemukset, joita emme oikeastaan tunne perusteiltaan. Lopuksi -- tarkastellaan Eurooppaa, Amerikka poikkeaa hieman -- täytyy sanoa, että eurooppalaiset ovat yleensä tietämättömiä, eivät tiedosta tapaa, jolla maailma on muuttumassa. Jotkut ihmiset -- Kiinassa asuva englantilainen ystäväni sanoi: "Mannereurooppa kävelee unissaan unholaan." Saattaa olla totta tai liioittelua. Mutta tähän liittyy toinenkin ongelma -- Euroopppa on menettämässä tuntumansa maailmaan -- tavallaan kadottamassa käsityksensä tulevaisuudesta. Tietenkin Eurooppa aikanaan hallitsi tulevaisuutta itseensä luottaen. Esimerkkinä 1800-luku. Totuus ei ikävä kyllä enää ole tämä. Jos haluaa haistella tulevaisuutta, maistella tulevaisuutta, on etsittävä Kiinasta -- tuossa on vanha Kungfutse. Tämä on rautatieasema, jollaista ei ole koskaan ennen nähty. Se ei edes näytä rautatieasemalta. Tämä on Kantonin uusi rautatieasema luotijunille. Kiinan junaverkosto on jo maailman suurin, ja pian se tulee olemaan suurempi kuin muulla maailmalla yhteensä. Entäpä tämä: Tällä hetkellä tämä on idea, mutta idea, jota pian kokeillaan Pekingin esikaupungissa. Se on megabussi, jonka yläkannelle mahtuu noin 2000 matkustajaa. Se kulkee raiteilla esikaupunkitietä pitkin, ja autot kulkevat sen alitse. Se kulkee jopa noin 160 km tunnissa. Tähän suuntaan ollaan kulkemassa, koska Kiinalla on hyvin erityinen, Euroopasta ja Yhdysvalloista poikkeava ongelma. Kiinassa on valtavasti ihmisiä, mutta ei tilaa. Tämä onkin ratkaisu tilanteeseen, joka Kiinalla tulee olemaan monissa, monissa yli 20 mijoonan asukkaan kaupungeissa. Mitä sanoisin lopuksi? Miten meidän tulisi suhtautua maailmaan, jonka näemme kehittyvän hyvin nopeasti silmiemme alla? Mielestäni kehityksessä on sekä hyviä että huonoja puolia. Mutta ennen kaikkea haluan väittää kokonaisuutta positiiviseksi. 200 vuoden ajan maailmaa hallitsi pääasiallisesti vain pirstale ihmiskunnasta. Sen muodostivat Eurooppa ja Pohjois-Amerikka. Kiinan ja Intian kaltaiset maat -- joissa asuu 38 % maailman väestöstä -- ja muut kuten Indonesia, Brasilia jne. ovat esimerkeinä tärkeimmästä yksittäisestä demokratisointitoimista kahteensataan vuoteen. Sivilisaatioilla ja kulttuureilla, jotka oli jätetty huomiotta, joilla ei ollut ääntä, joita ei kuunneltu, joista ei tiedetty, tulevat saamaan erilaisen edustuksen maailmassamme. Humanisteina meidän täytyy varmasti iloita tästä muutoksesta. Meidän on opittava asioita näistä sivilisaatioista. Tällä isolla laivalla Zheng He purjehti 1400-luvun alkupuolella pitkillä matkoillaan Etelä-Kiinan merellä, Itä-Kiinan merellä ja poikki Intian valtameren Itä-Afrikkaan. Sen edessä olevalla pienellä laivalla, 80 vuotta myöhemmin, Kristoffer Kolumbus ylitti Atlantin. (Naurua) Katsokaapa tarkasti tätä ZhuZhoun tekemää silkkikääröä vuodelta 1368. Minusta siinä pelataan golfia. Kristus, kiinalaiset keksivät jopa golfin. Tervetuloa tulevaisuuteen. Kiitoksia. (Suosionosoituksia)