Born of Hope - Full Movie

Born of Hope is an independent feature film inspired by the Lord of the Rings and produced by Actors at Work Productions in the UK.
http://www.bornofhope.com

Thanks to Chris Bouchard and the H4G team for putting the film here. It should also be on it's proper Youtube channels soon:
ActorsatWork
http://www.youtube.com/actorsatwork
BornofHope
http://www.youtube.com/bornofhope
Check them out for more videos regarding the film including the audio commentary.
http://www.youtube.com/watch?v=elt_l8zisik

A scattered people, the descendants of storied sea kings of the ancient West, struggle to survive in a lonely wilderness as a dark force relentlessly bends its will toward their destruction. Yet amidst these valiant, desperate people, hope remains. A royal house endures unbroken from father to son.

This 70 minute original drama is set in the time before the War of the Ring and tells the story of the Dúnedain, the Rangers of the North, before the return of the King. Inspired by only a couple of paragraphs written by Tolkien in the appendices of the Lord of the Rings we follow Arathorn and Gilraen, the parents of Aragorn, from their first meeting through a turbulent time in their people's history.

Maailmamme historia koostuu monista tarinoista.

Useimmat niistä ovat kadonneet

ajan tuulien hajottamina

ihmisen muistin ulottumattomiin.

Mutta tämän tarinan,

meidän tarinamme,

ei tulisi vaipua unholaan.

Isä!

Maia!

Juokse, Maia! Juokse!

Synnyimme vedestä.

Se virtaa läpi muinaisten päiviemme,

läpi pitkien vuosien tähän hetkeen.

Se virtaa läpi elämiemme,

kuninkaiden veren lailla.

Muistin ja murheen

vuolaasti virtaava joki.

Yksi vesipisara,

yksi veripisara,

ja sitten toinen,

voi synnyttää väreen,

muodostaa joen,

kuohuvan kosken,

jota ei käy pysäyttäminen

ja joka ajan myötä

sortaa kaikki vastukset

virratakseen jälleen vapaana

matkalla kohtaloonsa.

Uskollisten rippeet.

Dúnedain.

Lännen miehet,

harvat ja hajalleen lyödyt,

monien vaarojen uhkaamat.

Sillä synkkä valtias Sauron

ei ollut unohtanut menneitä

ja kaikista Keskimaan kansoista

eniten vihaa

ja pelkoa hänessä herättivät

Dúnedain.

Hän pakotti palvelijansa tahtoonsa

ja pitkien vuosien ajan

pyrki selvittämään, josko Isildurin jälkeläiset yhä elivät,

tuhotakseen heidät,

jotta hänen viimeinen suuri vihollisensa

olisi hävitetty

iäksi.

Nopeasti!

Dírhael!

Ivorwen ja Gilraen! Paetkaa!

Teitä kaikkia en tänään menetä.

Arathorn!

Ottakaa vastaan kiitokseni.

Minä ja perheeni olemme teidän ja väkenne palveluksessa.

Olemme teille henkemme velkaa.

Ja minä omani teille. Kiitän teitä.

Tehkää hyvin, herrani.

Tänne emme voi jäädä. Minne olette matkalla?

En tiedä, herrani.

Örkit polttivat kylämme ja tappoivat väkemme.

Ne joita ei tapettu hajaantuivat. En tiedä minne.

Poikani Dorlad.

Hän kaatui puolustaessaan meitä.

Emme jättäneet hänen ruumistaan örkkien julmaksi huviksi.

Poikanne saa turvallisen leposijan.

Tulkaa kanssamme.

Arathorn!

Arathorn?

Tunnetteko hänet, isä?

Kyllä.

Tai tunsin, kun hän oli vain lapsonen.

Jos hän on sama mies,

hän on ystäväni ja heimolaiseni poika.

Päällikkömme, lordi Aradorin.

Isildurin perillisen.

Mikä se on?

Ovat ryöstösaaliin perään.

Mutta nämähän ovat vain rihkamaa.

Outoa.

Örkit etsimässä kultaa ja jalokiviä erämaasta?

Mikä on sen tarkoitus?

Muistutat häntä yhä enemmän päivä päivältä.

Sitäkö hän olisi halunnut?

Hän olisi nuhdellut, kun annoin sinun ottaa hänen paikkansa.

"Erämaa ei ole sopiva paikka tyttärelleni."

Olen silti iloinen, että koulutin sinut.

Niin minäkin.

Valtias Arathorn.

Eivät vie uutisia johtajalleen, ken hän lieneekään.

Hyvää työtä, Halbaron.

Nyt työmme on viedä nämä kolme turvaan.

Menemmekö kyläämme Taurdaliin, herrani?

Dírhael.

Vaimoni Ivorwen. Ja tyttäreni...

Gilraen.

Minä olen Arathorn.

Aradorin poika.

Toden totta.

Ei, ei. Älkää kumartako.

Kun tapaatte isäni,

häntä voitte tervehtiä niin.

Mutta nyt

meidän täytyy kiirehtiä.

Kateellinen sydän ei tunne aitoa kiintymystä,

vaikka se seisoisi takanaan.

Mitä aihetta minulla on kateellisuuteen?

Näin miten he katsoivat toisiaan.

Ja niin näit sinäkin.

Silmäsi huijaavat sinua.

Eikä se sitä paitsi minulle kuulu.

Eikö?

Ei!

Eikä sinullekaan, Dirhaborn.

Niin Arathorn samoojineen johti surevan perheen pohjoiseen,

ohi pauhaavien virtojen

ja läpi Rhudaurin syvän metsän

maahan, jota Dúnedainin valppaat silmät yhä valvoivat,

ja vei nämä isänsä lordi Aradorin eteen

Taurdalin kätkettyyn kylään.

Tule, vanha ystävä ja heimolainen.

Suokaamme pojallesi hänen ansaitsemansa rauha ja kunnia.

Sinun menetyksesi on minun menetykseni

ja sinun surusi minunkin.

Voi, enää ei pitkä uni muinaisissa kivisaleissa

odota Aranarthin huoneen poikaa.

Mutta katson, että luitasi ei häväistä, Dorlad,

kun pahan lakeijat yrittävät taas

karkottaa Dúnedainin pojat syvemmälle maanpakoon.

Jää hyvästi!

Tulin pyytämään anteeksiantoasi.

Pitkään kuvittelin, että tunteesi Arathornia kohtaan

olivat pelkkää ihastusta 132 00:12:47,876 --> 00:12:51,068 ja että ajan myötä hylkäisit ne

ja katsoisit lopulta ympärillesi.

En ymmärtänyt.

Ennen kuin viime yönä.

Vuosia olen ollut hänen rinnallaan,

silti välillämme on kuilu,

jonka vasta muukalaisen hautarovion liekit paljastivat.

Ei minusta ole vastusta moiselle kauneudelle ja surulle.

El, ei ole miestä, joka ei ottaisi sinua omakseen.

Minusta ei koituisi hänelle kuin murhetta.

Löysimme nämä eilisen hyökkäyksen jälkeen.

Outoa miten niin mitättömät esineet

voivat langettaa niin syvän pimeyden

ja muutoksen eloomme.

Lordi Aradorilla oli nyt paljon mietittävää.

Uutiset örkkien hyökkäyksistä muihin kyliin kiirivät hänen korviinsa.

Rauhalliset tilukset, kaukana avun piiristä,

kärsivät samoin.

Taurdal täyttyi Dúnedainin paetessa kodeistaan

ja hakiessa turvaa laumasta.

Ja niin Arador johti urheat samoojansa

karkottamaan kavalan uhan,

joka oli aiheuttanut hävitystä hänen väkensä keskuudessa.

Mutta luotetuin hänen miehistään

ei olisi hänen rinnallaan.

Millainen sato on?

Runsas, herrani.

Toivoin vähän enemmän matkaani varten.

Lähdettekö pois?

Isäni soi tehtäväkseni selvittää vihollisen aikeet

idän kolkoille vuorille.

Yksinkö?

Niin.

Vaarallinen tehtävä, herrani.

Totta.

Ennen vaara ei olisi minua liikuttanut

ja olisin iloiten matkannut vaikka maailman ääriin

kansamme edestä.

Mutta nyt?

Nyt osa minusta jää tänne.

Sydämeni.

Herrani.

Anteeksi. Tarkoitukseni ei ollut pahoittaa mieltänne.

Pidän katseeni suunnattuna itään

ja odotan turvallista paluutanne.

Valtiattareni.

Sydän iloa pursuten

Arathorn kulki kauas

Arnorin kaatuneiden kaupunkien taakse.

Arathornin taittaessa yksinäistä taivaltaan kylmille vuorille

Gilraen odotti hänen paluutaan

lännen kuihtuvassa kesässä.

Ajoittain hän vaelsi syvälle metsän siimekseen

nähdäkseen Arathornin palaavan turvassa.

Gilraen!

En mene kauas!

Miksi hän tekee noin?

Tiedät kyllä, ketä hän odottaa.

Hän on liian nuori.

Mutta ei vailla viisautta.

Sydämeni aavistaa, että Arathorn tulee kantamaan

Barahirin sormusta odotettua aiemmin.