Köyhyys ei ole luonteen vaan rahan puutetta

"Ajatukset voivat muuttaa maailmaa, ja muuttavatkin", sanoo historioitsija Rutger Bregman ja esittelee provokatiivisen idean: taatun perustoimeentulon. Opi lisää ajatuksen 500-vuotisesta historiasta sekä unohdetusta nykykokeilusta, joka todellakin toimi - ja kuvittele, mikä määrä energiaa ja kykyjä vapautuisi, jos vain pääsisimme kokonaan eroon köyhyydestä.

Aloitan yksinkertaisella kysymyksellä:

Miksi köyhät niin usein tekevät huonoja
valintoja?

Tiedän, että se on kova kysymys,

mutta katsohan tilastoja.
Köyhät lainaavat

useammin, säästävät
vähemmän,

tupakoivat enemmän, liikkuvat vähemmän,
juovat enemmän

ja syövät epäterveellisemmin.

Miksi?

Vakiovastauksen antoi kerran

Ison-Britannian entinen pääministeri
Margaret Thatcher.

Hän kutsui köyhyyttä
"persoonallisuusviaksi".

(Naurua)

Yksinkertaisesti,
luonteen puutteeksi.

Olen varma, etteivät useat teistä
olisi noin tylyjä.

Mutta ajatus siitä, että köyhissä
itsessään on jotain vikaa,

ei ole rouva Thatcherin
yksityisomaisuutta.

Jotkut teistä voivat ajatella,
että köyhiä olisi pidettävä vastuussa

omista virheistään.

Toiset ehkä sanovat, että meidän tulisi
auttaa heitä tekemään parempia päätöksiä.

Perimmäinen oletus on kuitenkin sama:

köyhissä on jotakin vialla.

Jos vain voisimme muuttaa heidät,

jos vain voisimme opettaa heitä
elämään elämiään,

jos he vain kuuntelisivat.

Rehellisesti sanottuna,

näin itsekin pitkään ajattelin.

Vasta muutama vuosi sitten tajusin,

että mikään, mitä olin luullut köyhyydestä
tietäväni, ei ollut totta.

Kaikki sai alkunsa törmättyäni
sattumalta erääseen

amerikkalaiseen tutkimukseen.

Psykologit matkasivat 8000 mailin
päähän Intiaan,

kiehtovaa tutkimusta varten.

Kokeilussa tutkittiin sokeriruo'on
viljelijöiden oloja.

Nämä viljelijäthän saavat
noin 60 prosenttia

vuosittaisista tuloistaan yhdellä kertaa,

heti sadonkorjuun jälkeen.

Näin ollen he ovat osan vuodesta
suhteellisen köyhiä

ja toisen taas rikkaita.

Tutkijat teettivät viljelijöillä
älykkyystestin ennen sadonkorjuuta

ja sen jälkeen.

Havainto, jonka he sitten tekivät,
oli häkellyttävä.

Viljelijöiden testitulokset ennen
sadonkorjuuta olivat paljon heikompia.

Näyttää siltä, että köyhyyden
vaikutukset

heikentävät älykkyysosamäärää
14 pisteellä.

Jotta ymmärtäisitte asian merkityksen,

pistemäärä on verrattavissa
unettoman yön

tai alkoholisoitumisen vaikutuksiin.

Pari kuukautta myöhemmin
kuulin Eldar Shafirin,

joka on Princetonin yliopiston professori
ja yksi tutkimuksen tekijöistä,

saapuvan vierailulle kotimaahani
Hollantiin.

Tapasimme siis Amsterdamissa

keskustellaksemme hänen uudesta,
vallankumouksellisesta köyhyysteoriastaan.

Sen voi tiivistää kahteen sanaan:

niukkuuden mielenlaatu.

Ihmisten käytös muuttuu,

kun he huomaavat jonkin asian niukkuuden.

Ei sen väliä, mikä tuo asia on

-- oli kyse sitten ajan, rahan
tai ruoan niukkuudesta.

Tiedätte kyllä tunteen,

kun on liikaa tekemistä,

tai kun olette lykänneet lounastaukoa

ja verensokeri syöksyy laskuun.

Tämä kaventaa keskittymisen
välittömään puutteeseen --

siihen voileipään, joka on heti saatava,

kokoukseen, joka alkaa
viiden minuutin päästä

tai laskuihin, jotka on maksettava
huomiseen mennessä.

Niinpä pitkän tähtäimen näkökulma
joutaa mennä.

Sitä voisi verrata uuteen tietokoneeseen.

joka pyörittää kymmentä ohjelmaa
yhtä aikaa.

Kone hidastuu hidastumistaan,
ja tekee virheitä.

Lopulta se tilttaa --

ei siksi, että se olisi huono tietokone,

vaan siksi, että sen on tehtävä
liikaa yhdellä kertaa.

Köyhillä on sama ongelma.

He eivät tee tyhmiä valintoja siksi,
että olisivat tyhmiä,

vaan siksi, että elävät olosuhteissa,

joissa kuka tahansa tekisi
tyhmiä valintoja.

Äkkiä ymmärsin,

miksi niin monet köyhyyden vastaisista
ohjelmistamme eivät toimi.

Esimerkiksi koulutusinvestoinnit ovat
usein täysin tehottomia.

Köyhyys ei ole tiedon puutetta.

Hiljattain 201 tutkimuksen pohjalta
tehty analyysi,

joka käsitteli rahankäytön
ohjauksen hyötyjä,

tuli siihen tulokseen, ettei ohjauksella
juuri ole vaikutusta.

Älkää käsittäkö minua väärin.

En tarkoita, että köyhät
eivät oppisi mitään,

varmasti he voivat viisastua.

Mutta se ei riitä.

Tai kuten professori Shafir sanoi,

"se on kuin opettaisi jonkun uimaan

ja heittäisi hänet sitten
myrskyävään mereen."

Muistan, kuinka istuin siinä,

ymmälläni.

Äkkiä oivalsin,

että olisimme voineet päätellä
tämän jo aikaa sitten.

Nämä psykologithan eivät tarvinneet
monimutkaisia aivokuvauksia,

heidän oli vain mitattava viljelijöiden ÄO

ja älykkyystestithän keksittiin
yli vuosisata sitten.

Oikeastaan tajusin törmänneeni köyhyyden
psykologiaan aiemminkin.

George Orwell, yksi suurimmista
kirjailijoista koskaan,

joutui omakohtaisesti kokemaan
köyhyyttä 1920-luvulla.

"Köyhyyden ydin",
hän kirjoitti tuolloin,

on siinä, että se "tuhoaa tulevaisuuden".

Ja hän hämmästeli, lainaus,

"kuinka ihmiset pitävät itsestäänselvänä
oikeuttaan saarnata sinulle

ja rukoilla puolestasi

heti, kun tulosi laskevat
tietyn rajan alapuolelle".

Nuo sanat ovat edelleen
aivan yhtä tosia.

Suuri kysymys tietysti on:

Mitä asialle voidaan tehdä?

Nykyajan taloustieteilijöillä
on pari vastausta hihassaan.

Voisimme auttaa köyhiä
paperihommissa

tai lähettää heille laskujen
maksusta muistuttavan tekstarin.

Tämänkaltaiset ratkaisut ovat hyvin
suosittuja nykypoliitikkojen keskuudessa,

enimmäkseen siitä syystä,

etteivät ne maksa juuri mitään.

Tällaiset ratkaisut ovat mielestäni
vertauskuva tälle ajalle,

jossa me niin usein hoidamme oireita,

mutta sivuutamme perimmäiset syyt.

Pohdinkin:

Miksi emme vain muuttaisi olosuhteita,
joissa köyhät elävät?

Tai, palatakseni tietokonevertaukseen:

Miksi näperrellä ohjelmistojen parissa,

kun sen sijaan voimme helposti ratkaista
ongelman koneen muistia lisäämällä?

Tässä kohtaa professori Shafir katsoi
minuun ilmeettömin kasvoin.

Parin sekunnin päästä hän sanoi:

"Ah, ymmärrän.

Haluat siis jakaa enemmän
rahaa köyhille

hävittääksesi köyhyyden kokonaan.

Joo, olisihan se hienoa.

Mutta luulen, että sellaista
vasemmistolaisuutta,

kuin teillä täällä Amsterdamissa on,

ei Yhdysvalloissa tunneta."

Mutta onko tämä todellakin vanhanaikainen,
vasemmistolainen ajatus?

Muistan lukeneeni vanhasta ideasta,

jota eräät menneisyyden suuret ajattelijat
ovat ehdottaneet.

Filosofi Thomas More viittasi siihen
ensimmäisenä teoksessaan "Utopia"

yli 500 vuotta sitten.

Sen kannattajia on löytynyt niin oikealta
kuin vasemmaltakin,

aina ihmisoikeustaistelija
Martin Luther Kingistä

taloustieteilijä Milton Friedmaniin.

Kysymyksessä on uskomattoman
yksinkertainen ajatus:

Perustoimeentulon takuu.

Mitä se on?

No, vastaus on helppo.

Se on kuukausittainen apuraha,
joka riittää perusmenoihin:

ruokaan, asuntoon ja koulutukseen.

Se on täysin vastikkeeton,

joten kukaan ei voi määrätä,
mitä sen eteen olisi tehtävä,

eikä kukaan voi määrittää,
miten ihmisten tulisi se käyttää.

Perustoimeentulo ei ole etu,
vaan oikeus.

Siihen ei liity minkäänlaista leimaa.

Oppiessani tuntemaan köyhyyden
todellisen luonteen

en voinut lakata pohtimasta:

Onko tässä se ajatus,
jota olemme kaikki odottaneet?

Voisiko se todella olla näin
yksinkertaista?

Ja kolmena seuraavana vuonna

luin perustulosta kaiken,
mitä käsiini sain.

Tutustuin kymmeniin kokeiluihin,

joita eri puolilla maailmaa
on toteutettu,

eikä kestänyt kauaakaan kun jo törmäsin
kertomukseen kaupungista,

joka oli sen tehnyt -- todella
hävittänyt köyhyyden.

Mutta sitten...

Lähes kaikki unohtivat asian.

Tarina alkaa Dauphinin kaupungista
Kanadassa.

Vuonna 1974 jokaiselle tämän
pikkukaupungin asukkaalle

luvattiin perustulo,

joka takaisi, ettei kukaan
jäisi köyhyysrajan alapuolelle.

Kokeilun alussa

joukko tutkijoita jalkautui kaupunkiin.

Neljän vuoden ajan kaikki sujui hyvin.

Mutta sitten valtaan nousi uusi hallitus,

eikä se nähnyt kalliissa kokeilussa
olevan paljoakaan järkeä.

Joten kun kävi selväksi, ettei rahaa ollut
jäljellä tutkimustulosten analysointiin,

tutkijat päättivät pakata aineistonsa
noin 2000 laatikkoon.

Kului kaksikymmentäviisi vuotta,

kunnes kanadalainen professori
Evelyn Forget

löysi tutkimusaineiston.

Kolmen vuoden ajan hän analysoi
aineistoa erilaisin menetelmin,

ja mitä tahansa hän kokeilikin,

tulokset olivat aina vain samat:

kokeilu oli ollut täydellinen menestys.

Evelyn Forget havaitsi,

etteivät dauphinilaiset vain
rikastuneet, vaan tulivat

myös fiksummiksi
ja terveemmiksi.

Lasten koulumenestys parani huomattavasti.

Sairaalahoidossa olevien määrä
putosi 8,5 prosentilla.

Perheväkivalta väheni,

samaten mielenterveysongelmat.

Eivätkä ihmiset lakanneet
käymästä töissä.

Työntekoaan vähensivät hieman vain tuoreet
äidit sekä opiskelijat,

joiden opintoaika piteni.

Samanlaisia tuloksia
on sittemmin saatu

lukemattomissa muissa kokeiluissa
ympäri maailmaa,

Yhdysvalloista aina Intiaan asti.

Joten...

Tämän olen oppinut:

Köyhyydestä puhuttaessa

meidän hyväosaisten tulisi lakata
teeskentelemästä, että tiedämme parhaiten.

Meidän tulisi lakata antamasta
kenkiä ja leluja köyhille,

ihmisille, joita emme
edes tunne.

Meidän tulisi myös päästä eroon
holhoavista byrokraateista -

voisimmehan vain
antaa heidän palkkansa

köyhille, heidän avustettavilleen.

(Aplodeja)

Koska rahassahan on se
hieno puoli,

että sillä voi hankkia
tarvitsemiaan asioita,

sen sijaan, mitä muka asiantuntijat
uskovat köyhien tarvitsevan.

Kuvittele, kuinka moni taitava tiedemies,
yrittäjä ja kirjailija,

George Orwellin tavoin,

näivettyy nyt niukoissa oloissa.

Kuvittele, mikä määrä energiaa
ja kykyjä vapautuisi,

jos pääsisimme köyhyydestä
kokonaan eroon.

Uskon, että perustulo voisi toimia ihmisiä
hyödyttävän riskipääoman tavoin.

Meillä ei ole varaa olla
kokeilematta sitä,

sillä köyhyys tulee valtavan kalliiksi.

Ajatellaan vaikkapa lapsiköyhyyden
kustannuksia Yhdysvalloissa.

Niiden on arvioitu nousevan vuosittain
500 miljardiin dollariin

isompina terveydenhoitomenoina,
korkeampina koulupudokasmäärinä

ja kasvaneena rikollisuutena.

Tämä on käsittämätöntä inhimillisen
potentiaalin haaskausta.

Mutta puhutaan nyt
virtahevosta olohuoneessa.

Kuinka meillä voisi olla varaa
taata kaikille perustulo?

No, oikeastaan se tulee paljon halvemmaksi
kuin saatat luulla.

Dauphinissa kokeilu rahoitettiin
negatiivisella tuloverolla,

mikä tarkoittaa, että tulojasi korotetaan

heti, kun ne putoavat
köyhyysrajan alapuolelle.

Tuossa skenaariossa,

taloustieteilijöiden parhaiden
arvioiden mukaan,

175 miljardin dollarin nettohintaan -

summalla, joka on neljäsosa Yhdysvaltain
puolustusmenoista ja prosentti BKT:stä -

kaikki Yhdysvaltain köyhät voitaisiin
nostaa köyhyysrajan yläpuolelle.

Köyhyys on todella poistettavissa
kokonaan.

Sen tulisi olla päämäärämme.

(Aplodeja)

Pikkupohdintojen ja kevyiden tönäisyjen
aika on historiaa.

Uskon todella, että nyt on uusien,
radikaalien ideoiden aika

ja perustulo on paljon enemmän
kuin pelkkä poliittinen toimenpide.

Se tarkoittaa myös työnteon merkityksen
ajattelemista kokonaan uusiksi.

Siinä mielessä

perustulo ei vapauta ainoastaan
köyhiä

vaan myös meidät muut.

Nykyään miljoonat ihmiset kokevat,

ettei heidän tekemänsä työ
ole kovinkaan mielekästä.

Hiljattain tehty kysely,
johon osallistui 230000 työntekijää

142 maasta,

osoitti, että vain 13 prosenttia
työntekijöistä todella pitää työstään.

Toisessa kyselyssä taas selvisi, että
jopa 37 prosenttia brittityöntekijöistä

tekee työtä, jota ei heidän mielestään
edes tarvittaisi.

Kuten Brad Pitt sanoo
elokuvassa "Fight Club",

"Liian usein teemme inhoamaamme työtä
ostaaksemme kamaa, jota emme tarvitse."

(Naurua)

Älä käsitä minua väärin,

en nyt puhu opettajista
tai roskakuskeista,

tai hoivatyöntekijöistä.

Jos he lopettaisivat työnteon,

olisimme pulassa.

Tarkoitan kaikkia niitä hyvinpalkattuja
ammattilaisia loistavine cv:eineen,

jotka palkkansa eteen osallistuvat

strategisiin vertaisverkkokokouksiin

samalla breinstormaten disruptiivisen
yhteistyön lisäarvosta

verkostoyhteiskunnassa.

(Naurua)

(Aplodeja)

Tai jotain sinne päin.

Mieti nyt, mikä määrä kykyjä
meneekään hukkaan

vain siksi, että sanomme lapsillemme,
että heidän on "tienattava elantonsa".

Tai mieti sitä Facebookille
työskennellyttä matikkaneroa,

joka kerran valitti
sukupolvensa parhaiden mielten

pohtivan, kuinka saada ihmiset
klikkaamaan mainoksia.

Olen historioitsija,

ja jos historia voi meille
jotakin opettaa,

niin sen, että asiat voisivat olla
toisinkin.

Tavassa, jolla yhteiskuntamme

ja taloutemme on järjestetty,
ei ole mitään väistämätöntä.

Ideat voivat muuttaa ja
muuttavatkin maailmaa.

Luulen, että etenkin parin
viime vuoden aikana

on käynyt entistä selvemmäksi,

ettemme voi pitäytyä
vallitsevaan tilaan,

että tarvitsemme uusia ajatuksia.

Tiedän, että monet teistä
ovat ehkä pessimistisiä

mitä tulee kasvavaan eriarvoisuuteen,

muukalaisvastaisuuteen

ja ilmastonmuutokseen.

Mutta ei riitä, että tunnemme
vihollisemme.

On myös puolustettava jotakin.

Martin Luther King ei sanonut:
minulla on painajainen.

(Naurua)

Hänellä oli unelma.

(Aplodeja)

Joten...

Tässä minun unelmani:

Uskon tulevaisuuteen,

jossa tekemäsi työn arvo
ei määräydy

tilipussisi koon mukaan,

vaan sen ilon määrän,
jota toisille tuot,

ja sen merkityksen,
jonka työhösi annat.

Uskon tulevaisuuteen,

jossa koulutuksen tehtävä ei ole
valmistaa sinua hyödyttömään työhön,

vaan hyvin elettyyn elämään.

Uskon tulevaisuuteen,

jossa eläminen köyhyydestä vapaana
ei ole etuoikeus,

vaan oikeus, joka kuuluu kaikille.

Joten tässä me nyt olemme.

Tässä me olemme.

Meillä on tutkimusta,
meillä on näyttöä

ja meillä on keinot.

Tänä päivänä, yli 500 vuotta sen jälkeen,
kun Thomas More kirjoitti perustulosta,

ja 100 vuotta sen jälkeen, kun Orwell
oivalsi köyhyyden todellisen luonteen,

meistä jokaisen tulee muuttaa
maailmankuvaansa,

koska köyhyys ei ole
luonteen puutetta.

Köyhyys on rahan puutetta.

Kiitos.

(Aplodeja)