Miksi fasismi on niin houkuttelevaa -- ja miten tietosi saattaa voimistaa sitä

Syvällisessä puheessaan teknologiasta ja vallasta, kirjailija ja historioitsija Yuval Noah Harari selittää fasismin ja nationalismin välisen tärkeän eron -- ja mitä tietojemme yhteensovittaminen merkitsee demokratian tulevaisuudelle. Hologrammina suorassa lähetyksessä Tel Avivista Harari varoittaa suurimmista vaaroista, joita liberaali demokratia tällä hetkellä kohtaa. Informaatioteknologian vallankumous tekee diktatuureista tehokkaampia valvontaan ja hallintaan. "Liberaalin demokratian viholliset murtautuvat pelon tunteisiimme, vihaamme ja turhamaisuuteemme, ja käyttävät sitten tunteitamme polarisaatioon ja tuhoamiseen," Harari sanoo. "Meistä jokaisen vastuulla on oppia tuntemaan omat heikkoutensa ja varmistaa, ettei niistä tule aseita demokratian vihollisten käsiin." (Lopussa on Hararin ja TED-kuraattori Chris Andersonin lyhyt keskustelu.)

Hei kaikille.

Hassua, kun kirjoitin, että ihmisistä
tulee digitaalisia,

en vain ajatellut, että se tapahtuisi
näin nopeasti,

ja että se tapahtuisi minulle.

Mutta tässä olen digitaalisena
avatarina,

ja te olette siinä, joten aloitetaan.

Aloitetaan kysymyksellä.

Kuinka monta fasistia yleisössä on
tänään?

(Naurua)

No, vaikea sanoa,

koska olemme unohtaneet, mitä fasismi on.

Nykyisin sanaa "fasisti" käytetään

merkitsemään jonkinlaista yleistä
väärinkäyttöä.

Tai sitten fasismi sekoitetaan
nationalismiin.

Käytetään muutama minuutti
selventääksemme, mitä fasismi tarkoittaa,

ja miten se eroaa nationalismista.

Nationalismin lievemmät muodot
kuuluvat ihmisten luomuksista

kaikkein hyväntahtoisimpiin.

Kansat muodostuvat miljoonista

toisilleen vieraista ihmisistä.

Minä en esimerkiksi tunne
niitä kahdeksaa miljoonaa ihmistä,

jotka myös ovat Israelin kansalaisia.

Mutta kiitos kansallistunteen,

voimme huolehtia toisistamme,
ja toimia tehokkaasti yhdessä.

Se on tosi hyvä.

Jotkin ihmiset, kuten John Lennon,
kuvittelevat, että ilman kansallistunnetta

maailma olisi rauhallinen paratiisi.

Mutta paljon todennäköisemmin

olisimme eläneet eri heimojen kaaoksessa
ilman kansallistunnetta.

Jos katsot tänään maailman valtioista
vauraimpia ja rauhanomaisimpia,

kuten Ruotsia, Sveitsiä ja Japania,

huomaat, että niissä vallitsee hyvin
vahva kansallistunne.

Sitä vastoin maat, joiden kansallistunne
on heikko,

kuten Kongo, Somalia ja Afganistan,

ovat taipuvaisia väkivaltaan ja köyhiä.

Mitä fasismi sitten on, ja kuinka se
eroaa kansallisuusaatteesta?

Kansallistunne kertoo minulle,
että kotimaani on ainutlaatuinen,

että minulla on tiettyjä velvoitteita
kansaani kohtaan.

Sitä vastoin fasismi kertoo minulle, että
kansani on kaikkien yläpuolella,

että minulla on erikoisvelvoitteita
sitä kohtaan.

Minun ei tarvitse pitää huolta kenestäkään
tai mistään kansani ulkopuolisesta.

Tavallisesti ihmisillä tietysti on
useita identiteettejä,

ja he ovat lojaaleja monille eri ryhmille.

Voin esimerkiksi olla hyvä patriootti,
uskollinen maalleni,

ja samaan aikaan voin olla
uskollinen perheelleni,

naapureilleni, ammattikunnalleni,

ihmiskunnalle kokonaisuudessaan,

totuudelle ja kauneudelle.

Kun minulla on erilaisia identiteettejä
ja sitoumuksia,

se luo joskus ristiriitoja ja ongelmia.

Mutta kuka on sanonut, että
elämä olisi helppoa?

Elämä on monimutkaista.

Koeta pärjätä.

Fasismi nostaa päätään, kun ihmiset
sivuuttavat monimutkaisuuden,

ja tekevät elämästään liian helppoa.

Fasismi kieltää kaikki muut identiteetit,
paitsi kansallisidentiteetin, ja väittää,

että minulla on velvollisuuksia
ainoastaan omaa kansaani kohtaan.

Jos maani vaatii, että
uhraan perheeni,

niin sitten uhraan perheeni.

Jos kansakuntani vaatii, että
tapan miljoonia ihmisiä,

niin sitten tapan miljoonia ihmisiä.

Jos kansani vaatii, että
hylkään totuuden ja kauneuden,

sitten minun pitäisi hylätä totuus
ja kauneus.

Esimerkiksi miten fasisti arvioi
taidetta?

Millä perusteella fasisti päättää
onko elokuva hyvä vai huono?

No, se on hyvin, hyvin yksinkertaista.

On vain yksi vertailuperuste:

Jos elokuva palvelee oman
kansakunnan etuja,

se on hyvä elokuva;

jos se ei palvele oman
kansakunnan etua,

se on huono elokuva.

Ja sillä selvä.

Samoin, miten fasisti päättää,
mitä opettaa lapsille koulussa?

Jälleen, hyvin yksinkertaisesti.

On vain yksi mittapuu:

opetat lapsille sitä, mikä palvelee
kansakunnan etuja.

Totuus ei merkitse mitään.

Toisen maailmansodan kauhut ja
holokausti muistuttavat meille

tällaisen ajatteutavan hirvittävistä
seurauksista.

Kun puhumme fasismin pahuudesta,

teemme sen yleensä tuloksettomasti,

koska kuvaamme fasismin
kammottavana hirviönä,

selittämättä, mikä siinä
niin viettelee.

Vähän kuten Hollywood-elokuvissa,
jotka kuvaavat pahoja tyyppejä --

Voldemort tai Sauron
tai Darth Vader --

rumana, katalana ja julmana.

He ovat julmia jopa
omille tukijoilleen.

Kun katson näitä elokuvia,
en koskaan ymmärrä --

miksi kukaan haluaa seurata Voldemortin
kaltaista iljettävää hyypiötä.

Tosielämässä ongelmana on,

ettei paholainen välttämättä
näytä rumalta.

Se voi olla hyvin kaunis.

Kristinuskossa tämä tiedetään hyvin,

koska kristillisessä taiteessa,
toisin kuin Hollywoodissa,

Saatana esitetään usein komeana
adoniksena.

Siksi on niin vaikea vastustaa
Saatanan viettelyksiä,

ja siksi on myös vaikea vastustaa
fasismin houkutuksia.

Fasismi saa ihmiset tuntemaan
yhteenkuuluvuutta

maailman kauneimman ja tärkeimmän
asian kanssa --

kansakunnan.

Sitten ihmiset ajattelevat,

"He opettivat meille, että
fasismi on rumaa.

Mutta kun katson peiliin, näen
jotain hyvin kaunista,

joten en voi olla fasisti, eikö niin?"

Väärin.

Juuri tämä on fasismin ongelma.

Kun katsot fasismin peiliin,

näet itsesi kauniimpana kuin
oikeasti olet.

Kun saksalaiset katsoivat fasismin peiliin
1930-luvulla,

he näkivät Saksan kauneimpana
asiana maan päällä.

Tänään, kun venäläiset katsovat
fasismin peiliin,

he näkevät Venäjän maailman
kauneimpana asiana.

Ja kun israelilaiset katsovat
fasismin peiliin,

he näkevät Israelin kaikkein
kauneimpana maailmassa.

Tämä ei tarkoita, että olemme nyt
palaamassa 1930-luvulle.

Fasismi ja diktatuurit saattavat
tulla takaisin,

mutta ne palaavat uudessa muodossa,

relevantimmassa muodossa

ajatellen 2000-luvun teknologista
todellisuutta.

Muinaisina aikoina

maa oli tärkein omaisuus
maailmassa.

Sitä vastoin politiikka oli valtataistelua
maan hallitsemiseksi.

Diktatuuri merkitsi, että kaiken
maan omisti yksittäinen hallitsija

tai pieni valtaeliitti.

Uudella ajalla koneista tuli
maata tärkeämpiä.

Politiikasta tuli valtataistelua
koneiden ohjaamiseksi.

Ja diktatuuri tarkoitti,

että liian monet koneet keskittyivät

hallituksen tai pienen eliitin hallintaan.

Nyt tieto on tärkeämpää kuin

maa ja koneet.

Politiikasta tulee taistelua
tietovirtojen hallitsemiseksi.

Ja yksinvaltius tarkoittaa nyt sitä,

että liian paljon dataa
keskitetään hallitusten

tai pienen eliitin käsiin.

Nyt liberaalin demokratian suurin uhka on,

että tietotekniikan vallankumous

tekee diktaruureista tehokkaampia
kuin demokratiat.

1900-luvulla

demokratia ja kapitalismi voittivat
fasismin ja kommunismin,

koska demokratia oli parempi tiedon
käsittelyssä ja päätöksenteossa.

Kun otetaan huomioon 1900-luvun
teknologia,

oli yksinkertaisesti tehotonta yrittää
keskittää liikaa tietoa

ja liikaa valtaa yhteen paikkaan.

Mutta ei ole luonnonlaki,

että keskitetty tiedonkäsittely olisi
aina tehottomampaa

kuin hajautettu tiedonkäsittely.

Tekoälyn ja koneoppimisen nousun myötä

voi olla mahdollista käsitellä valtavia
tietomääriä

erittäin tehokkaasti yhdessä paikassa,

tehdä päätöksiä yhdessä paikassa,

ja niin keskitetty tietojenkäsittely
olisi tehokkaampaa

kuin hajautettu tietojenkäsittely.

Siten autoritääristen
hallintojärjestelmien

1900-luvun suurimmasta viasta --

yrityksestä keskittää tieto
yhteen paikkaan --

tuleekin niiden tärkein etunsa.

Toinen teknologian vaara, joka
uhkaa demokratian tulevaisuutta,

on tietotekniikan ja bioteknologian
yhteensulautuminen,

mikä voi johtaa sellaisten
algoritmien luomiseen,

jotka tuntevat minut paremmin
kuin minä itse.

Kun sinulla kerran on tällainen algoritmi

ulkoinen järjestelmä, kuten hallitus,

ei vain voi ennustaa päätöksiäni

vaan se voi lisäksi manipuloida tunteitani
ja tunnereaktioitani.

Diktaattori ei ehkä pysty järjestämään
minulle hyvää terveydenhuoltoa,

mutta hän saa minut rakastamaan itseään,

ja vihaamaan vastustajiaan.

Demokratian on vaikea selviytyä
tällaisesta kehityksestä,

koska loppujen lopuksi

demokratia ei perustu
ihmisten rationaalisuuteen;

se perustuu inhimillisiin tunteisiin.

Vaalien ja kansanäänestysten aikana

sinulta ei kysytä,
"Mitä mieltä olet?"

Sen sijaan sinulta kysytään,
"Miltä sinusta tuntuu?"

Kun joku onnistuu manipuloimaan
tunteitasi tehokkaasti,

demokratiasta tulee tunteellista
nukketeatteria.

No mitä me voimme tehdä estääksemme
fasismin paluun

ja uusien diktatuurien nousun?

Tärkein kysymys on:
kuka hallitsee tietoa?

Jos olet insinööri,

etsi tapoja estää suurien tietomäärien

keskittyminen vain harvojen käsiin.

Etsi myös tapoja varmistaa,

että hajautettu tietojenkäsittely on
vähintään yhtä tehokasta

kuin keskitetty tietojenkäsittely.

Tämä on paras suojakeino
demokratialle.

Meille muille, jotka emme ole
insinöörejä,

tärkein kysymys on,

kuinka välttää tietoa hallitsevien

manipulaatio.

Liberaalin demokratian vihollisilla
on menetelmänsä.

He murtautuvat tunteisiimme.

Ei sähköpostiimme, ei pankkitileillemme --

he hakkeroituvat pelkoihimme, vihaamme ja
turhamaisuuteemme,

ja käyttävät sitten näitä tunteitamme

polarisoimaan ja tuhoamaan
demokratian sisältä päin.

Tämä on itse asiassa menetelmä,

jota Piilaakso edelläkävijänä käytti
myydäkseen meille tuotteita.

Mutta nyt demokratian viholliset
käyttävät tätä menetelmää

myydäkseen meille pelkoa, vihaa
ja turhamaisuutta.

He eivät osaa luoda
näitä tunteita tyhjästä.

Niinpä he opettelevat tuntemaan meidän
olemassa olevat heikkoutemme.

Ja käyttävät sitten niitä meitä vastaan.

Siksipä meidän jokaisen vastuulla on

oppia tuntemaan omat heikkoutemme

ja varmistaa ettei niistä tule aseita

demokratian vihollisten käsiin.

Omien heikkouksiemme tunteminen

auttaa meitä myös välttämään
fasistisen peilin ansan.

Kuten aiemmin totesimme, fasismi
käyttää hyväkseen turhamaisuuttamme.

Se saa meidät näkemään itsemme
paljon todellista kauniimpina.

Se on viettelevää.

Mutta jos todella tunnet itsesi,

et sorru tällaiseen imarteluun.

Jos joku laittaa eteesi peilin,

mikä peittää kaikki rumat osasi
ja saa sinut näkemään itsesi

paljon kauniimpana ja
paljon tärkeämpänä

kuin oikeasti olet,

yksinkertaisesti riko se peili.

Kiitos.

(Suosionosoituksia)

Chris Anderson: Yuval, thank you.

Hyvänen aika.

Onpa niin mukava nähdä sinut uudestaan.

Jos ymmärsin oikein,

olet varoittamassa täällä meitä
kahdesta suuresta vaarasta.

Fasismin uudesta tulemisesta
houkuttelevassa muodossa,

diktatuureista, jotka eivät ihan
ole fasistisia,

mutta hallitsevat kaikkea tietoa.

Mietin onko vielä kolmas huoli,

jonka jotkut ovat täällä jo
tuoneetkin julki,

jossa, paitsi hallitukset, myös suuret
yritykset hallitsevat kaiken tietomme.

Miksi nimittäisit tuota,

ja pitäisikö meidän olla siitä huolissaan?

Yuval Noah Harari: Loppujen lopuksi
ei ole suurta eroa siinä,

onko kyseessä yritykset vai hallitukset,

koska, kuten sanoin, kysymys on:
kuka hallitsee tietoa?

Se on todellinen hallitus.

Kutsutpa sitä yhtiöksi
tai hallitukseksi --

jos se on yhtiö ja se todella
hallitsee tietoa,

se on todellinen hallituksemme.

Ero on selvempi kuin todellisuus.

CA: Mutta ainakin yritysten kohdalla,

voidaan kuvitella, että markkinamekanismit
voivat kaataa ne.

Tarkoitan, että jos kuluttajat päättävät,

ettei yritys enää toimi heidän
etujensa mukaisesti,

se avaa markkinaraon jollekin toiselle.

Näyttäisi helpommalta kuvitella,

että kansalaiset nousevat kaatamaan
hallituksen,

joka kontrolloi kaikkea.

YNH: Emme ole siellä vielä,

mutta jos yritys todella tuntee sinut
paremmin kuin sinä itse -- tai ainakin

sen verran, että se voi manipuloida
syvimpiä tunteitasi ja halujasi,

etkä sinä edes huomaa --

luulet, että tämä on aito itsesi.

Teoriassa kyllä, voit nousta
yhtiötä vastaan,

aivan kuten, teoriassa, voit
nousta diktatuuria vastaan.

Mutta käytännössä, se on
äärimmäisen vaikeaa.

CA: "Homo Deus" -kirjassasi väität,
että tämä olisi vuosisata,

jolloin ihmisistä tulee
ikäänkuin jumalia,

joko keinoälyn kehittämisen

tai geeniteknologian avulla.

Vaikuttaako tämä poliittisen järjestelmän
muutoksen, romahtamisen,

tulevaisuudennäkymä tähän mahdollisuuteen?

YNH: Luulen, että se tekee siitä
entistä todennäköisemmän,

ja nopeamman,

koska kriisiaikoina, ihmisillä
on tapana ottaa riskejä,

joita he eivät muuten ottaisi.

Ihmiset ovat valmiita kokeilemaan

kaikenlaisia korkean riskin
huipputeknologioita.

Tämän tyyppiset kriisit saattavat
palvella samaa asiaa

kuin kaksi maailmansotaa 1900-luvulla.

Maailmansodat kiihdyttivät voimakkaasti

uusien ja vaarallisten
teknologioiden kehitystä.

Sama saattaa tapahtua 2000-luvulla.

Juostaksesi liian lujaa, sinun
tulee olla vähän hullu,

esimerkiksi geenitekniikassa.

Nyt maailmassa on entistä enemmän
hulluja ihmisiä

eri maiden johdossa,

joten näiden muutosten mahdollisuus
kasvaa, ei vähene.

CA: Lopuksi Yuval, kun sinulla on tämä
ainutlaatuinen visio.

Kääntäisitkö kelloa eteenpäin
30 vuotta.

Mikä on arvauksesi --
selviääkö ihmiskunta nipin napin,

katsoo taakseen ja sanoo, "Vau,
läheltä piti, mutta teimme sen!"

Vai ei?

YNH: Tähän mennessä olemme selviytyneet
kaikista aiemmista kriiseistämme.

Erityisesti liberaalissa demokratiassa,

ja jos ajattelet, että asiat
ovat nyt huonosti,

muistelepa miten huonosti ne olivat
vuonna 1938 tai 1968.

Joten tämä ei oikeastaan ole mitään,
vain pieniä kriisejä.

Mutta eihän sitä koskaan tiedä,

koska historioitsijana

tiedän, ettei koskaan pitäisi aliarvioida
ihmisen typeryyttä.

(Naurua) (Suosionosoituksia)

Se on yksi mahtavimmista voimista,
mikä muovaa historiaa.

CA: Yuval, on ollut suuri ilo
kun olet ollut kanssamme.

Kiitos virtuaalisesta matkasta.

Pidä hauska ilta Tel Avivissa.

Yuval Harari!

YNH: Kiitos paljon.

(Suosionosoituksia)