Wade Davis uhanalaisista kulttuureista

Hämmästyttävien kuvien ja kertomusten avulla National Geographic -tutkija Wade Davis kertoo maailman alkuperäiskansoista, jotka ovat hälyttävällä vauhdilla katoamassa.

Yksi matkustamisen suurista iloista

ja yksi etnografisen tutkimuksen iloista

on mahdollisuus elää sellaisten kansojen

keskuudessa, jotka eivät ole unohtaneet vanhoja tapoja,

jotka vielä tunnistavat menneisyyden tuulessa,

koskettavat sitä sateen kiillottamissa kivissä,

maistavat sen kasvien kirpeillä lehdillä.

Tietää, että Jaguaari-shamaanit matkustavat vielä linnunradan toiselle puolelle,

tai että inuiittivanhempien myyteillä on vielä merkitystä,

tai että Himalajalla

buddhistit etsivät vielä Dharman hengitystä,

on muistaa antropologian keskeinen sanoma,

ja että maailma, jossa elämme,

ei ole olemassa missään absoluuttisessa mielessä,

vaan on vain yksi todellisuuden malli,

seuraamusta yhden tietyn mukautuvien valintojen sarjasta,

jonka esivanhempamme tekivät, onnistuneesti, monia sukupolvia sitten.

Ja me luonnollisesti jaamme nämä samat mukautuvat imperatiivit.

Me olemme kaikki syntyneet. Me kaikki synnytämme lapsia maailmaan.

Me käymme läpi initiaatioriittejä.

Meidän on käsiteltävä kuolemassa tapahtuvaa järkähtämätöntä eroa,

joten ei pitäisi olla yllätys että me kaikki laulamme, tanssimme,

meillä kaikilla on taidetta.

Mutta mielenkiintoista on laulun ainutlaatuinen tahti,

tanssin rytmi jokaisessa kulttuurissa.

Ja oli kyseessä Penan-intiaaneista Borneon metsissä

tai Haitin voodoojäsenistä,

tai sotureista Pohjois-Kenian Kaisut-aavikolla,

Curanderoista Andien vuorilla

tai karavaanista keskellä Saharan autiomaata.

Kuvassa muuten on kaveri, jonka kanssa matkustin autiomaahan

kuukausi sitten,

tai yakkipaimen maailman jumalataräidin

Qomolangman, Everestin rinteillä.

Kaikki nämä kansat opettavat meille, että on olemassa muita

tapoja olla, muita tapoja ajatella,

muita tapoja suunnata tällä maapallolla.

Ja tämä idea, jos sitä ajattelee,

voi ainoastaan täyttää ihmisen toivolla.

Monenlaiset eri maailman kulttuurit

muodostavat yhdessä planeettamme

henkisen elämän ja kulttuurielämän,

ja on yhtä tärkeää planeetan hyvinvoinnille

kuin elämän biosfäärinä tunnettu biologinen verkko.

Ja elämän kulttuuriverkon voidaan katsoa

olevan etnosfääri

ja etnosfäärin voidaan määrittää

olevan summa kaikista ajatuksista ja unelmista, myyteistä,

ideoista, inspiraatioista, intuitioista, jotka

ihmisen mielikuvitus on saanut aikaan tietoisuuden alusta lähtien.

Etnosfääri on ihmiskunnan suuri perintö.

Se symbolisoi kaikkea mitä olemme

ja kaikkea mitä voimme olla yllättävän uteliaana lajina.

Ja aivan kuten biosfääri on rappeutunut,

samoin on myös etnosfääri

- ja ennen kaikkea paljon nopeampaa vauhtia.

Kukaan biologi ei esimerkiksi uskaltaisi ehdottaa

että 50 prosenttia tai enemmän kaikista lajeista on ollut tai on

kuolemassa sukupuuttoon, sillä se ei yksinkertaisesti ole totta.

ja kuitenkin- kaikista apokalyptisin tilanne

biologisen monimuotoisuuden alueella -

on tuskin edes lähellä tietämäämme optimistisinta tilannetta

kulttuurisen monipuolisuuden alueella.

Ja tästä hyvänä osoituksena on tietenkin kielen menetys.

Kun tässä huoneessa läsnä olevat syntyivät,

planeetallamme puhuttiin 6000 eri kieltä.

Kieli ei koostu yksinomaan sanastosta

tai kieliopin säännöistä.

Kieli on näkymä ihmisen mieleen.

Se on väline, jota kautta jokaisen eri kulttuurin sielu

tulee ulos aineelliseen maailmaan.

Jokainen kieli on mielessä ikuisesti kasvanut metsä,

vesistö, ajatus, mielen mahdollisuuksien ekojärjestelmä.

Ja noista 6000 kielestä, tänään istuessamme täällä Montereyssä,

yli puolta ei enää kuiskata lasten korviin.

Niitä ei enää opeta lapsille,

mikä tarkoittaa käytännössä sitä, ellei jokin muutu,

että ne ovat jo kuolleet.

Mikä voisi olla yksinäisempää kuin olla hiljaisuuden ympäroimä,

olla viimeinen omasta kansastasi, joka puhuu omaa kieltäsi,

pystymättä jakamaan esi-isiesi viisautta nuorille sukupolville

tai pystymättä odottamaan lasten mukanaantuomaa lupausta?

Ja tämä hirveä kohtalo on todellisuutta jollekin

jossain maapallolla suurinpiirtein joka toinen viikko,

sillä joka toinen viikko joku vanhus kuolee

ja vie mukanaan hautaansa ikivanhan kielen

viimeiset tavut.

Ja tiedän että jotkin teistä sanovat: "Eikö se sitten olisi parempi?

Eikö maailma olisi parempi paikka

jos me kaikki puhuisimme samaa kieltä?" Ja minä sanon:

"Hyvä juttu, valitaan yhteiseksi kieleksi joruba. Tai kantoni.

Valitaan kieleksi kogi."

Ja huomaatte yhtäkkiä miltä tuntuisi, jos ette

pystyisi puhumaan omaa kieltänne.

Ja mitä haluaisin tehdä tänään täällä

on ikäänkuin viedä teidät matkalle etnosfäärin läpi -

lyhyt matka etnosfäärin läpi

ja yrittää antaa käsityksen siitä, mitä itse asiassa olemme menettämässä.

Monet meistä tavallaan unohtavat

että kun sanon "eri tapa olla",

tarkoitan todella eri tapoja olla.

Otetaan esimerkiksi Luoteis-Amazonasissa asuva

anaconda-kansan barasana-heimon lapsi.

He uskovat, että mytologisesti he tulivat maitojokea pitkin

idästä pyhien käärmeiden vatsassa.

Tämä on kansa, joka ei kognitiivisesti

erota sinistä ja vihreää väriä toisistaan

sillä taivaiden katos

on sama kuin metsän katos

josta ihmiset ovat riippuvaisia.

Heillä on erikoinen kieli- ja avioliittosääntö

jota kutsutaan kielliseksi eksogamiaksi:

henkilön on mentävä naimisiin eri kieltä puhuvan kanssa.

Ja tämä kaikki pohjautuu mytologiseen menneisyyteen,

mutta mikä on erikoista että näissä pitkissä taloissa

joissa puhutaan kuutta tai seitsemää kieltä

avioliittojen johdosta,

ei voi koskaan kuulla kenenkään opettelevan kieltä.

He yksinkertaisesti kuuntelevat ja alkavat sitten puhua.

Tai yksi mielenkiintoisimmista heimoista joiden kanssa olen asunut

ovat Koillis-Ecuadorin waoranit,

ihmeellinen intiaaniheimo, johon otettiin yhteyttä rauhanomaisesti vuonna 1958.

Vuonna 1957 viisi lähetyssaarnaajaa yritti ottaa

yhteyttä ja teki kriittisen virheen.™

He pudottivat ilmasta

8-10 kiiltävää valokuvaa itsestään

mitä voisimme kuvata ystävällisenä eleenä,

unohtaen että tämä sademetsän kansa

ei ollut koskaan nähnyt mitään kaksiulotteista elämässään.

He poimivat nämä valokuvat metsästä,

yrittivät katsoa kasvojen taakse nähdäkseen ääriviivoja,

eivät löytäneet mitään ja päättelivät että kuvat olivat käyntikortteja

paholaiselta, joten he lävistivät lähetyssaarnaajat kuoliaaksi.

Mutta waoranit eivät lävistäneet vain ulkopuolisia.

He lävistivät toisiaan.

54 % kuolleista kuoli toisensa keihäillä lävistäminä.

Jäljitimme sukujuuria taaksepäin kahdeksan sukupolvea,

ja löysimme kaksi luonnollista kuolemantapausta,

ja kun painostimme kansaa tästä asiasta,

he myönsivät että toinen näistä oli elänyt niin vanhaksi,

että hän kuoli vanhuuttaan, mutta me lävistimme hänet siitä huolimatta. (Naurua)

Mutta heillä oli samalla yllättävän tarkat

tiedot metsästä. Heidän

metsästäjänsä pystyivät haistamaan eläimen virtsan 40 askeleen

päästä ja kertomaan, mikä laji sen oli jättänyt.

1980-luvun alkupuolella sain erittäin mielenkiintoisen

tehtävän, kun professorini Harvardin yliopistossa

kysyi halusinko mennä Haitiin ja

soluttautua salaseuroihin,

jotka olivat Duvalierin ja Tonton Macoutesin

vahvuuden perustana,

ja hankkia myrkkyä, jota käytettiin zombien tekoon.

Ennen kuin pystyin ymmärtämään aistimusta, minun

oli kuitenkin ymmärrettävä jotakin tästä merkittävästä

voodoo-uskonnosta, eikä se ole mustaa magiaa.

Päinvastoin, se on monimutkainen metafyysinen maailmankatsomus.

Erittäin mielenkiintoinen.

Jos pyydän teitä nimeämään maailman suuret uskonnot,

niin mitä vastaatte?

Kristinusko, islam, buddhalaisuus, juutalaisuus, mikä tahansa.

Näistä jätetään aina yksi iso maanosa pois,

olettaen että Saharan eteläpuolisessa Afrikassa

ei ole uskonnollisia uskomuksia. Tottakai heilläkin on,

ja voodoo on yksinkertaisesti suodatettu

näistä erittäin syvällisistä uskonnollisista ideoista

jotka kulkeutuivat traagisen orjakaupan mukana.

Mutta mikä tekee voodoosta mielenkiintoisen

on että se on elävä suhde

elävien ja kuolleiden kanssa.

Siis elävät synnyttävät henget.

Henget voidaan manata Suuren Veden alta,

vastaten tanssin rytmiin,

ja hetkellisesti korvata elävän ihmisen sielun,

niin että lyhyen hetken ajaksi ihmisestä tulee jumala.

Tästä syystä voodoon harjoittajat sanovat usein,

että "te valkoiset ihmiset menette kirkkoon puhumaan Jumalasta.

Me tanssimme temppelissä ja tulemme Jumalaksi."

Ja koska henki astuu ruumiseen,

miten se voi olla haitallista?

Joten näemme näitä ihmeellisiä esityksiä:

voodoo-akolyyttejä transsissa

käsittelevän palavia kekäleitä polttamatta itseään,

mikä on melkoinen osoitus ihmismielen kyvystä

vaikuttaa sitä kantavaan kehoon

kun se katalysoidaan äärimmäiseen herätetilaan.

Kaikista kansoista, joiden kanssa olen ollut,

erikoislaatuisin on kogit

Sierra Nevada de Santa Martassa Pohjois-Kolumbiassa.

He ovat muinaisen Tairona-sivilisaation jälkeläisiä.

Tämä sivilisaatio aikanaan kattoi Kolumbian Karibianmeren rannikon,

valloituksen seurauksena

tämä kansa vetäytyi eristettyyn vulkaaniseen vuoristoon

Karibianmeren rannikon yläpuolella.

Veren tahrimassa maanosassa

tätä kansaa eivät espanjalaiset koskaan valloittaneet.

Tähän päivään asti heitä hallitsee rituaalinen papisto,

mutta papiston koulutus on ainutlaatuista.

Nuoret akolyytit otetaan perheistään

3-4 vuoden ikäisinä,

ja eristetään varjoiseen pimeään maailmaan

kivimajoihin jäätikköjen varjoon 18 vuodeksi.

Kaksi yhdeksän vuoden jaksoa,

jotka tarkoituksellisesti jäljittelevät yhdeksää raskauskuukautta

jotka he viettävät luonnollisen äitinsä kohdussa,

ja ovat nyt metaforisesti suuren äitinsä kohdussa.

Ja koko tämän ajan

heille opetetaan yhteiskuntansa arvoja,

arvoja, jotka ylläpitävät teoriaa, että heidän rukouksensa

ja yksinomaan heidän rukouksensa ylläpitävät kosmista -

tai sanotaanko ekologista - tasapainoa.

Ja tämän erikoisen papiksi vihkimisen jälkeen,

yhtenä päivänä heidät viedään yhtäkkiä ulos,

ja ensimmäistä kertaa elämässään 18-vuotiaina

he näkevät auringonnousun. Ja tänä kirkkaana tietoisuuden hetkenä

jolloin auringon ensimmäiset säteet valaisevat rinteitä

tässä tyrmäävän kauniissa maisemassa,

yhtäkkiä kaikki mitä he olivat oppineet abstraktisella tasolla

vahvistuu tyrmäävällä loistokkuudella. Ja pappi astuu askeleen

taaksepäin ja sanoo: "Näettekö? Eikö ole juuri kuten teille kerroin.

Se on aivan niin kaunista. Ja teidän suojeltavaa."

He kutsuvat itseään vanhemmiksi veljiksi

ja sanovat että me, jotka olemme nuorempia veljiä,

olemme vastuussa maailman tuhoamisesta.

Tämän tasoisesta vaistosta tulee erittäin tärkeää.

Aina kun ajattelemme alkuperäiskansoja ja maisemaa,

mieleemme tulee joko Rousseau

ja vanhaa virhekäsitystä jalosta villistä,

mikä on rasistinen idea yksinkertaisuudessaan,

tai vaihtoehtoisesti mieleemme tulee Thoreau,

ja sanomme että nämä ihmiset ovat lähempänä maapalloa kuin me.

Alkuperäiskansoja ei nostalgia tee

tunteelliseksi eikä se heikennä heitä.

Kummallekaan ei ole juurikaan tilaa

Asmatin malariarämeiköissä tai

Tiibetin jäätävissä tuulissa, mutta he ovat siitä huolimatta

ajan ja rituaalien välityksellä takoneet maapallosta perinteisen mystisyyden,

joka ei perustu ajatukseen, että he olisivat itsetietoisesti sitä lähellä,

vaan paljon herkempään vaistoon:

ajatukseen, että maapallo itsessään voi olla olemassa

ainoastaan siitä syystä, että ihmistietoisuus on hengittänyt sen henkiin.

Mitä tämä tarkoittaa?

Se tarkoittaa sitä, että pieni lapsi Andeilta,

joka on kasvanut uskoen, että vuori on Apu-henki,

joka ohjaa hänen kohtaloaan,

kasvaa syvällisesti erilaiseksi ihmiseksi

jolla on on erilainen suhde siihen resurssiin

tai siihen paikkaan kuin pienellä lapsella Montanasta,

joka on kasvatettu uskomaan että vuori on kasa kiviä

jota voidaan kaivaa.

Olipa se hengen asuinpaikka tai kasa kiviä on epäoleellista.

Mielenkiintoista on vertauskuva, joka määrittää yksilön

ja luonnollisen maailman välisen suhteen.

Kasvoin Kanadan Brittiläisen Kolumbian metsissä

uskomaan, että metsät olivat olemassa hakattavaksi.

Siitä syystä olen erilainen ihminen kuin

ystäväni Kwagiulthin heimossa,

jotka uskovat että metsät olivat Huxwhukwin ja

taivaan vääntyneen nokan ja

maailman pohjoispäässä elävien ihmissyöjähenkien asuinsija,

henkien, joiden kanssa heidän on otettava yhteys Hamatsa-initiaation aikana.

Jos nyt aletaan katsoa, että

nämä kulttuurit voivat luoda eri todellisuuksia,

voidaan alkaa ymmärtää

joitakin heidän erikoisia löydöksiään. Esimerkiksi tämä kasvi.

Se on ottamani valokuva Luoteis-Amazonilla viime huhtikuussa.

Tämä on ayahuasca, josta moni teistä on kuullut,

se on voimakkain psykoaktiivinen valmiste

shamaanin ohjelmistossa.

Mikä tekee ayahuascasta mielenkiintoisen

ei ole tämän valmisteen pelkät farmakologiset mahdollisuudet,

vaan valmisteen monimutkaisuus. Se koostuu kahdesta eri lähteestä.

Toisaalta siinä on liaania

jossa on joukko betakarboliinejä,

harmiinia, harmaliinia, lievästi hallusinogeeninen.

Jos liaania käytetään yksinään

on kuin jonkinnäköinen sininen utuinen savu

ajelehtisi tietoisuutesi läpi,

mutta se sekoitetaan kahvipensaan lehtiin

nimeltään Psychotria viridis.

Tässä kasvissa on joitakin erittäin voimakkaita tryptamiineja,

lähellä aivojen serotoniinia, dimetyylitryptamiinia,

5-metoksidimetyylitryptamiinia.

Jos olette koskaan nähneet yanomamien

käyttävän ainetta nuuskaamalla,

heidän tekemänsä valmiste tehdään eri lajiryhmästä

mutta sisältää myös metoksidimetyylitryptamiinia.

Kun tätä jauhetta nuuskataan

se on enemmänkin kuin ammus kiväärin piipusta

vuorattuna barokinaikaisilla maalauksilla laskeutuen sähkömereen. (Naurua)

Se ei vääristä todellisuutta,

se aikaan saa todellisuuden liukenemisen.

Itseasiassa minulla oli tapana väitellä professorini Richard Evan Shultesin -

tämä mies käynnisti psykedelisen aikakauden

löytämällä taikasienet

Meksikossa 1930-luvulla.

Väittelin hänen kanssaaan, ettei näitä tryptamiineja voinut luokitella

hallusinogeenisiksi, sillä siihen mennessä kun ne alkavat vaikuttaa

kotona ei ole ketään kokemassa hallusinaatiota. (Naurua)

Mutta tryptamiineja ei voi nauttia suun kautta,

sillä ne denaturoituvat entsyymin vaikutuksesta,

jota löytyy luonnollisesti ihmisen suolistosta, nimeltään monoamiinioksidaasi.

Niitä voidaa ottaa ainoastaan suun kautta yhdessä

kemikaalin kanssa, joka denaturoi monoamiinioksidaasin.

Mielenkiintoista on,

että betakarboliinit, joita esiintyy liaaneissa

ovat monoamiinioksidaasin salpaajia, juuri sitä lajia jota tarvitaan

tryptamiinin vahvistamiseen. Joten voidaan kysyä

miten 80 000 eri kasvilajin joukosta

nämä kansat löytävät kaksi morfologisesti toisiinsa liittymätöntä

kasvia, jotka näin yhdistettynä

aikaasaavat biokemiallisen version

kokonaisuudesta, joka on suurempi kuin osien summa?

Me käytämme erinomaista eufemismia, yritys ja erehdys,

jonka on todettu olevan tarkoituksettoman.

Mutta jos kysyt intiaaneilta, he sanovat: "Kasvit puhuvat meille."

Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Tällä heimolla, cofaaneilla, on 17 eri ayahuascan variaatiota.

He erottavan ne kaikki etäältä metsässä,

ja ne kaikki näyttävät meidän silmiimme samalta lajilta.

Ja kun kysyt heiltä miten he laativat taksonomiansa,

he vastaavat: "Luulin, että tiesit jotakin kasveista.

Siis, etkö tiedä mitään?" Ja minä vastaan: "En."

Asia on niin, että kukin 17 lajista otetaan

täyden kuun yönä, ja kukin laulaa eri sävellajissa.

Et ansaitse tällä tohtorinarvoa Harvardin yliopistossa,

mutta se on huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin heteiden laskeminen.

Nyt,

(Aplodit)

ongelma - ongelma on siinä, että jopa ne meistä,

jotka ovat myötämielisiä alkuperäiskansojen kohtalolle

näemme heidät erikoisina ja värikkäinä

mutta jollain tavalla alistettuna historian reunoille

samalla kun todellinen maailma, tarkoittaen meidän maailmaamme, etenee.

Totuus on, että 1900-lukua 300 vuotta tästä eteenpäin

ei muisteta käytyjen sotien perusteella

tai teknologisten innovaatioiden perusteella,

vaan enemmänkin aikana, jolloin me

joko aktiivisesti kannatimme tai passiivisesti hyväksyimme

sekä biologisen että kulttuurisen monimuotoisuuden massiivisen tuhoamisen

planeetallamme. Ongelmana ei ole muutos.

Kaikki kulttuurin kaikkina aikoina

ovat jatkuvasti olleet mukana

elämän uusissa mahdollisuuksissa.

Eikä ongelmana ole teknologia itsessään.

Sioux-intiaanit pysyivät Sioux-intiaaneina

vaikka he luopuivatkin jousesta ja nuolesta

ja amerikkalaiset pysyivät amerikkalaisina,

vaikka he luopuivat hevosesta ja rattaista.

Teknologiset muutokset eivät

uhkaa etnosfäärin yhtenäisyyttä, vaan valta.

Vallan raa'at kasvot.

Katsoo mihin tahansa suuntaan maailmassa,

huomaa, että nämä eivät ole kohtalon häivyttämiä kulttuureja.

Nämä ovat dynaamisia eläviä kansoja

jotka häivytetään tunnistettavien voimien toimesta

joihin heidän kapasiteettinsa ei riitä mukautumaan.

Oli kyseessä törkeä metsien hakkuu

Penan-heimon kotimaassa,

nomaadinen kansa Sarawakista Kaakkois-Aasiasta,

joka asui vapaasti metsässä vielä sukupolvi sitten,

ja nyt heidät on alistettu palvelijoiksi ja prostituoiduiksi

jokien rannoilla,

jossa joki itse on saastutettu liejulla

joka näyttää huuhtovan puolet Borneosta

Etelä-Kiinan mereen,

jossa japanilaiset rahtilaivat näkyvät valaistuna horisontissa

valmiina täyttämään ruumansa metsästä raastetuilla raakatukeilla.

Tai Yanomamin kansa,

joiden keskuuteen on tullut sairauksia

kultalöydösten vanavedessä.

Tai jos menemme Tiibetin vuorille,

jossa olen viimeaikoina tehnyt paljon tutkimusta,

voidaan nähdä poliittisen vallankäytön röyhkeät kasvot.

Kansanmurha, kokonaisen kansan fyysinen eliminoiminen

on yleisesti tuomittu, mutta etninen murha,

kansan elämäntavan tuhoaminen, sitä ei tuomita, vaan

yleismaailmallisesti monessa suunnassa kiitetään

osana kehitysstrategiaa.

Eikä Tiibetin tuskaa voi ymmärtää

ennen kuin sen läpi kulkee perustasolla.

Matkustin kerran 10 000 kilometriä Chengdusta Länsi-Kiinasta

Kaakkois-Tiibetin läpi Lhasaan

nuoren kollegan kanssa, enkä ymmärtänyt ennen kuin Lhasaan

saavuttuani kasvoja kuulemieni tilastotietojen

takana.

6000 pyhää monumenttia hajotettu pölyksi ja tuhkaksi.

1,2 miljoonaa ihmistä tapettu virkamiesten toimesta

kulttuurivallankumouksen aikana.

Tämän nuoren miehen isä oli Panchen-laman palveluksessa.

Tämä merkitsi sitä, että hänet tapettiin välittömästi

Kiinan valloituksen aikana.

Hänen setänsä pakeni dalai-laman kanssa

heidän paetessaan Nepaliin.

Hänen äitinsä joutui vankilaan rikoksenaan

se, että oli liian vauras.

Poika salakuljetettiin vankilaan kahden vuoden ikäisenä

ja piilotettiin äitinsä hameen helmojen alle,

sillä äiti ei voinut elää ilman poikaansa.

Sisar, joka suoritti tämän rohkean teon,

lähetettiin kasvatusleirille.

Yhtenä päivänä hän vahingossa astui Maon

käsinauhaan ja tästä syystä

hän sai rangaistukseksi seitsemän vuotta pakkotyötä.

Tiibetin tuska voi olla vaikeaa kestää,

mutta kansan vapauttava henki on kokemisen arvoista.

Ja lopulta meillä on edessämme valinta.

Haluammeko asua yksitoikkoisessa maailmassa

vai haluammeko monipuolisen monitahoisen maailman?

Merkittävä antropologi Margaret Mead sanoi ennen kuolemaansa

että hänen suurin pelkonsa oli, että ajautuessamme

kohti tätä laimeaa amorfista geneeristä maailmankatsomusta

emme ainoastaan näkisi ihmisen mielikuvituksen mahdollisuuksien

rajoittuvan kapeampaan ajatusmodaliteettiin,

mutta että me myös heräisimme unesta jonain päivänä

ja olisimme unohtaneet, että muita mahdollisuuksia oli edes ollut.

Ja voimme nöyränä muistaa, että lajimme on ehkä

ollut maapallolla noin 150 000 vuotta.

Neoliittinen vallankumous, jonka johdosta saimme maatalouden,

jona aikana alistuimme siemenen kulttiin,

shamaanin runous vaihtui

pappien proosaan,

ja aikaansaimme hierarkiaerikoistumisen ylijäämän,

tämä on vain 10 000 vuotta sitten.

Tuntemamme moderni teollinen maailma

on tuskin 300 vuotta vanha.

Tämä pinnallinen historia ei kerro minulle

että meillä on kaikki vastaukset kaikkiin haasteisiin

joita tulee esiin kuluvan milleniumin aikana.

Kun näiltä monimuotoisilta maailman kulttuureilta

kysytään ihmisenä olon tarkoituksesta,

he vastaanvat 10 000 eri äänellä.

Ja tässä laulussa löydämme kaikki uudestaan mahdollisuuden

olla keitä olemme: täysin tietoinen laji,

tiedostaen ja varmisten, että kaikki kansat ja kaikki puutarhat

voivat kukoistaa. Ja on monia optimismin hetkiä.

Tämä on valokuva, jonka otin Baffin-saaren pohjoiskärjessä,

kun menin metsästämään sarvivalaita inuiittien kanssa,

ja tämä mies, Olayuk, kertoi minulle mahtavan tarinan isoisästään.

Kanadan valtio ei ole aina ollut lempeä

inuiittikansalle, ja 1950-luvulla itsenäisyytemme

vakiinnuttamiseksi me pakotimme heidät siirtokuntiin.

Tämän vanhan miehen isoisä kieltäyi menemästä.

Hänen perheensä pelkäsi hänen henkensä puolesta ja otti pois

hänen aseensa ja työkalunsa.

Teidän on ymmärrettävä että inuiitit eivät pelkää kylmää,

vaan käyttävät sitä hyväkseen.

Heidän rekensä peitteet oli alunperin valmistettu kalasta,

joka oli kääritty peurannahkaan.

Joten tämän miehen isoisä ei pelännut arktista yötä

tai raivoavaa lumimyrskyä.

Hän yksinkertaisesti meni ulos, pudotti hylkeennahkahousunsa

ja ulosti kämmenelleen. Kun uloste alkoi jäätyä,

hän muotoili sen terän muotoon.

Hän sylki ulosteveitsen reunaan,

ja kun se jäätyi, hän teurasti sillä koiran.

Hän nylki koiran ja teki itselleen valjaat,

teki kelkan koiran kylkiluista ja laittoi

viereisen koiran valjaisiin,

ja hävisi jäälauttoja pitkin, ulosteveitsi vyöllään.

Miten voi pärjätä ilman mitään. (Naurua)

Ja tämä, monella tavalla,

(Aplodit)

symboloi inuiittikansan sitkeyttä

ja kaikkien alkuperäiskansojen sitkeyttä ympäri maailmaa.

Huhtikuussa 1999 Kanadan valtio

antoi takaisin inuiittien täyteen hallintaan

maa-alueen, joka on suurempi kun Kalifornia ja Teksas yhteensä.

Se on uusi kotimaamme. Sen nimi on Nunavut.

Se on itsenäinen alue. Inuiitit hallitsevat kaikkia mineraaliresursseja.

Merkittävä esimerkki siitä, miten kansakunta

voi saavuttaa - hakea korvausta kansansa keskuudessa.

Ja kaikkein lopuksi, mielestäni on aika selvää

ainakin kaikille meille, jotka ovat matkustaneet

näissä planeettamme kaukaisissa paikoissa,

että ne eivät ole ollenkaan kaukaisia.

Ne ovat toisten ihmisten kotimaita.

Ne edustavat ihmisen mielikuvituksen haaroja,

jotka ovat peräisin aikojen alusta asti. Ja meille kaikille

näiden lasten unelmat, kuten omien lapsiemme unelmat,

muodostavat osan toivon pelkistämästä maantieteestä.

Joten mitä me loppujen lopuksi yritämme saada aikaan National Geographissa,

on, uskomme etteivät poliitikot saa koskaan mitään aikaiseksi.

Uskomme, että polemiikka -

(Taputusta)

uskomme, että polemiikka ei ole vakuuttavaa,

mutta uskomme että tarinoiden kertominen voi muuttaa maailman,

joten me olemme ehkä paras tarinoita kertova instituutio

maailmassa. Websivuillamme käy joka kuukausi 35 miljoonaa,

156 kansakuntaa lähettää televisiokanavaamme.

Miljoonat lukevat aikakausilehtiämme.

Ja teemme matkoja

etnosfääriin, jossa viemme yleisömme

sellaisiin kulttuuria täynnä oleviin paikkoihin,

että he voivat vain ihmetellä

mitä ovat nähneet, ja toivottavasti tästä syystä

omaksua asteittain, yksi kerrallaan,

antropologian keskeisen paljastuksen:

että tämä maailma ansaitsee olla olemassa monimuotoisena,

että me voimme löytää tavan elää

todella monikulttuurisessa monimuotoisessa maailmassa

jossa kaikkien kansojen viisaus

voi edesauttaa yhteistä hyvinvointiamme.

Monet kiitokset.

(Aplodit)