-
Tapasin Charlesin 19 vuotta sitten
Edinburghissa.
-
Hän oli pikkurikollinen, taskuvaras,
-
pikkupomo naapurustossaan,
jo lain tähtäimessä.
-
Ja minä olin nuori.
-
Voi, kuinka uhkarohkeat pahat
pojat olivat viehättäviä silloin.
-
Menimme naimisiin muutaman kuukauden
kuluttua,
-
kun olimme matkalla
kotikaupungissani Pariisissa.
-
Se ei ollut romanttinen matka,
-
pikemminkin keino hänelle päästä pois
mahdottomaksi muuttuneilta vesiltä.
-
Me matkustimme ja elimme siellä täällä
-
kunnes lopulta jäimme tähän
tavalliseen kaupunkiin.
-
Elimme rauhallisesti jonkin aikaa,
-
mutten koskaan tiennyt, miten
Charles tienasi rahansa,
-
eikä kysely ollut vaihtoehto.
-
Mitä salaperäisempi, sen parempi,
ajattelin silloin.
-
"Totuus ei ole kaunis", sanoi isäni,
-
"muuten käyttäisimme aikamme
sen kertomiseen".
-
Muutaman vuoden päästä hän katosi.
-
Niin vain.
-
Ei sanaakaan, ei kirjettä, ei puhelua.
-
Hän jätti jälkeensä vain
väärennettyjä papereita
-
ja muutaman luodin.
-
Päätyikö hän järveen
betonikengät jaloissaan?
-
Jättikö hän minut pitkien
jalkojen ja kauniiden kasvojen perässä?
-
En koskaan saanut tietää.
-
"Hyvistä rakastajista tulee vain huonoja
aviomiehiä" sanoi äitini...
-
Aika kului ja viisi vuotta sitten
-
sain viimein sen,
-
puhelun.
-
Charles Higgins oli juuri
kuollut rikollisten asetappelussa.
-
Viimeinen sana selvittämättömässä
arvoituksessa.
-
Hyväksyin lopulta varjon
lesken roolin ja jatkoin elämääni.
-
Ja minusta tuli kaikki se,
mitä hän oli aina vihannut,
-
kaikki, mitä hän oli
koko elämänsä vältellyt:
-
nuuskija, korruption paljastaja.
-
Kysymysten kysyjä.
-
Viisi selvittämätöntä murhaa
vaikutti riittäneen
-
hänen aaveensa paluuseeen.
-
Ja mikä aave.
-
Taskuvaras oli muuttunut
paljon pahemmaksi pedoksi.
-
Kuinka syvälle alamaailmaan
hän oikein kaivoi itsensä?
-
Oliko hänen kuolinilmoituksensa
vain virhe?
-
Vale? Savuverho?
-
Luulin aloittaneeni puhtaalta pöydältä,
-
mutta tarinan loppu
näytti vielä olevan auki.
-
Ja tässä minä olen,
kiinni hiuskarvan varassa,
-
odottaen merkkiä, vihjettä,
-
mitä tahansa, jotta voisin lopettaa
vilkuilemasta olkani taakse
-
joka kadunkulmassa.
-
Rouva Higgins, toin sinulle tarvikkeita
kuten pyysit,
-
laitan ne pöydälle.
-
Viskiä oli tosin vain pullo jäljellä.
-
Kiitos Nellie.
-
Blanche Higgins.
-
Hei Blanche, Jacob tässä.
-
Mitään uutta?
-
Uskon niin. Olemme lähettäneet Charles Higginsin
kuvauksen jokaiselle poliisiasemalle osavaltiossa.
-
Ja meillä on syytä uskoa,
että hän nähtiin muutamaan kertaan
-
epäilyttävien henkilöiden seurassa.
-
Hän on edelleen hengissä,
muttei yksin.
-
Toivottavasti se ei ole
liian raskasta kuultavaa.
-
Tässä vaiheessa en voi
sanoa olevani yllättynyt.
-
Mitään muuta?
-
Ehkä. Koko tilanne on
otettu esille ylemmissä piireissä.
-
Jotkut hämäräperäiset
poliitikot
-
alkavat pelätä
bisneksiensä puolesta.
-
Tai henkiensä.
-
Niinkö?
-
Koko tilanne vaikuttaa
vielä sekavammalta kuin luulin.
-
Jotkut selvittelevät tilejään tällä.
-
Ja minä olen kai mahdollinen
epäilty,
-
kun ex-aviomieheni on osallinen.
-
Älä ole kovin huolissasi.
-
Mutta kun seuraavan kerran,
valitset aviomiestäsi,
-
mieti hetki.
-
Miksi edes menit naimisiin tämän
tyypin kanssa?
-
Älä viitsi Jacob,
etkö ole koskaan ollut nuori?
-
Vai pitäiskö minun muistuttaa sinua
typeryyksistä, joita teit 20-vuotiaana?
-
Se ei ole tarpeen, kiitos.
-
Mutta palataanpa tähän hetkeen.
-
Joku on nähnyt viimeisimmän murhan.
-
Tuomari Hodsonin murhan.
-
Ajattelin, että haluaisit
saada haastattelun ensimmäisenä.
-
Kuinka huomaavaista.
-
Vaikka sinä selvästi aiot
hyödyntää
-
täyttä raporttia tästä
haastattelusta, etkö?
-
Arvostaisin sitä kovasti,
Blanche.
-
Kaipa minä olen sinulle
velkaa drinkin,
-
enkö?
-
Juuri nyt olet minulle velkaa
vain luottosi, Jacob.
-
Hyvä on.
-
Joka tapauksessa, tiedät,
mistä minut löytää.
-
Lähetän todistajan saattajan
kanssa heti.
-
Onnea. Ole varovainen.
-
Näkemiin.
-
Rouva Higgins, täällä on joku,
joka haluaa tavata teidät.
-
Kiitos Nellie, voisitko jättää
meidät kahden?
-
Istu ole hyvä, ole kuin kotonasi.
-
Haluaisitko drinkin?
-
No niin...
-
Et taida pitää siitä,
-
mitä näit.
-
Väärä paikka, väärä aika, eikö?
-
Haluaisin kysyä, miksi sinulla
kesti näin kauan ilmaantua,
-
mutta kai sinulla on omat syysi.
-
Voisitko vastata muutamaan kysymykseen?
-
Ei mitään virallista, vain
rentoa juttelua ja muistiinpanoja,
-
voit olla rauhassa.
-
Aloitetaan alusta.
-
Mikä on etunimesi?
-
Sukunimi?
-
Mielenkiintoista.
-
Mistä se on peräisin?
-
Mikä on osoitteesi?
-
Syntymäaika?
-
Älä nyt...
-
Naimisissa? Lapsia?
-
Missä olet töissä?
-
Missä se on?
-
Kauanko olet ollut siellä töissä?
-
Kuljetko yleensä töihin ja kotiin
muiden kanssa?
-
Suoraan kotiin?
Ei kiertotietä?
-
Tiivistetään asiat, ainakin
ne tiedot, jotka minulla on.
-
Helmikuun neljäntenä lähdit töistä
seitsemän aikoihin?
-
Ja saavuit Fairfield Streetille
mennäksesi suoraan kotiin?
-
Silloin kuulit laukauksen
ja näit Hodsonin maassa
-
ja toisen miehen juoksemassa
Crestwood Lanelle, eikö?
-
Sattuisitko muistamaan, miltä
tämä mies näytti?
-
Auttaisiko paperi ja kynä?
-
Voit hahmotella muodon
-
tai kasvonpiirteen, jonka
muistat.
-
Entä hiukset?
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
