WIKITONGUES: Eveliina speaking Finnish

Moi! Mä oon Eve. Mä oon Ylivieskasta.

Tai itse asiassa mä oon syntyny Kalajoella

pienessä Typpön kylässä, jossa on noin 80 asukasta.

Kalajoki, Typpö ja Ylivieska on kaikki Pohjois-Pohjanmaalla, Suomessa.

Ja tota, me muutettiin Ylivieskaan, kun mä olin kaksvuotias,

ja mä asuin siellä seittemäntoistavuotiaaksi asti.

Ja kun mä olin seittemäntoista, niin mää muutin Japaniin vuodeksi.

Mä olin siellä vaihdossa, lukiossa, ja mää opiskelin siellä paljon japania.

Mä oon aina ollu kiinnostunu kielistä ja kulttuureista,

ja mää oon aina tykänny matkustaa hirveesti.

Ja mää, tota, lukion jälkeen muutin sitte Helsinkiin opiskelemaan Afrikan tutkimusta.

Ja Helsinkiin muuton yhteydessä huomasin, että monet niistä mun murresanoista,

mitä mää käytän kotona Ylivieskassa,

niin ihmiset Helsingissä ei välttämättä ymmärrä niitä,

kuten "ammata", joka tarkoittaa lastenvahtina olemista,

ja "viruttaa", joka tarkoittaa huuhdella astioita.

Ja nää on mulle ihan täysin normaaleja sanoja, joita mää käytän

päivittäisessä elämässä, ja se on tosi jännä huomata, että toinen ihminen,

joka puhuu myös suomea, ei ymmärrä yhtään mistä mää puhun,

vaikka me puhutaan samaa kieltä.

Yliopistossa opiskellessa mää pääsin asumaan Namibiaan puoleksitoista vuodeksi.

Mä olin ensin siellä vuoden vaihdossa, Namibian yliopistossa opiskelemassa.

Mä opiskelin siellä sosiologiaa ja oshivamboa.

Ja sitten sen jälkeen, ehkä vuosi sen jälkeen mää muutin sinne uudestaan.

Mä olin suurlähetystössä töissä harjoittelijana puoli vuotta.

Ja nyt mää oon pitkän yliopistouran jälkeen valmistunu maisteriksi vihdoin.

Ja tota, nii.

Mä en enää, nyt ku mä oon asunu Helsingissä noin kaheksan vuotta,

niin mul ei enää oo kovin vahva Pohjanmaan murre.

Se tulee esille silloin, ku mää soitan äitille. Tai silloin ku mää soitan mun siskoille.

Silloin mulle tulee paljon vahvemmin murre esille,

mutta mää huomaan esim. että nyt mää en puhu hirveesti murteella.

Ja mää oon myös...

Ehkä silloin ku mä olin teini, niin mä aloin lukemaan paljon enemmän englanniksi,

koska mulla on... mä oon aina ollut niin kiinnostunut kielistä,

niin englanti on tullu mulle tosi jotenki sujuvasti, niin mä aloin lukemaan

paljon enemmän englanniksi, ja mä sain paljon ulkomaalaisia kavereita myös,

niin mä puhuin myös paljon englanniksi, ja mä aloin kirjoittamaan englanniksi.

Mää tykkään kirjoittaa vapaa-ajalla siis jopa tosi paljon, niin mää huomasin, että...

Tai soli mun mielestä silloin teininä jotenkin paljon siistimpää lukea ja kirjoittaa

englanniksi. Ja nyt, koska mä oon tehny sitä jo niin kauan, niin mä oon huomannu, että

mun, tota, mun ei oo enää niin helppoa, tai on helppoa, mutta ei oo enää niin sellaista niinkö

luontevaa lukea tai kirjoittaa suomeksi kuin mitä se oli joskus ennen,

että englannista on tullu mulle ehkä mun niinkö tunnekieli, ja suomi ei enää mulle oo

niin semmoinen kieli, mitä mun on helppo kirjoittaa, että millä mun on helppo lukea.

Että mul on paljon enemmän luontevaa lukea englanniksi. Ja nyt, kun kolmekymmentä

ikävuotta lähetyy, niin mul on alkanu tulemaan jotenkin semmoinen olo, että

mä oon ehkä jääny jostain paitsi, tai mua harmittaa itse asiassa tosi paljon se,

että mä en enää lue suomeksi niin paljon, enkä mää jotenki osaa kirjoittaa sillä,

ja se ei tunnu mulle niin luotevalta.

Ja musta tuntuu, että mä oon jotenkin vähän irrottautunu mun juurista ja kodista.

Et mä en oo enää siihen niin hyvin yhteydessä. Että mä oon yrittäny sen takia

jotenkin lukea enemmän suomea ja harjoitella suomeksi kirjoittamista enemmän,

että mää tavallaan pääsisin palaamaan niihin mun juuriin.

Kiitos.