-
Moi! Mä oon Eve. Mä oon Ylivieskasta.
-
Tai itse asiassa mä oon syntyny Kalajoella
-
pienessä Typpön kylässä, jossa on noin 80 asukasta.
-
Kalajoki, Typpö ja Ylivieska on kaikki Pohjois-Pohjanmaalla, Suomessa.
-
Ja tota, me muutettiin Ylivieskaan, kun mä olin kaksvuotias,
-
ja mä asuin siellä seittemäntoistavuotiaaksi asti.
-
Ja kun mä olin seittemäntoista, niin mää muutin Japaniin vuodeksi.
-
Mä olin siellä vaihdossa, lukiossa, ja mää opiskelin siellä paljon japania.
-
Mä oon aina ollu kiinnostunu kielistä ja kulttuureista,
-
ja mää oon aina tykänny matkustaa hirveesti.
-
Ja mää, tota, lukion jälkeen muutin sitte Helsinkiin opiskelemaan Afrikan tutkimusta.
-
Ja Helsinkiin muuton yhteydessä huomasin, että monet niistä mun murresanoista,
-
mitä mää käytän kotona Ylivieskassa,
-
niin ihmiset Helsingissä ei välttämättä ymmärrä niitä,
-
kuten "ammata", joka tarkoittaa lastenvahtina olemista,
-
ja "viruttaa", joka tarkoittaa huuhdella astioita.
-
Ja nää on mulle ihan täysin normaaleja sanoja, joita mää käytän
-
päivittäisessä elämässä, ja se on tosi jännä huomata, että toinen ihminen,
-
joka puhuu myös suomea, ei ymmärrä yhtään mistä mää puhun,
-
vaikka me puhutaan samaa kieltä.
-
Yliopistossa opiskellessa mää pääsin asumaan Namibiaan puoleksitoista vuodeksi.
-
Mä olin ensin siellä vuoden vaihdossa, Namibian yliopistossa opiskelemassa.
-
Mä opiskelin siellä sosiologiaa ja oshivamboa.
-
Ja sitten sen jälkeen, ehkä vuosi sen jälkeen mää muutin sinne uudestaan.
-
Mä olin suurlähetystössä töissä harjoittelijana puoli vuotta.
-
Ja nyt mää oon pitkän yliopistouran jälkeen valmistunu maisteriksi vihdoin.
-
Ja tota, nii.
-
Mä en enää, nyt ku mä oon asunu Helsingissä noin kaheksan vuotta,
-
niin mul ei enää oo kovin vahva Pohjanmaan murre.
-
Se tulee esille silloin, ku mää soitan äitille. Tai silloin ku mää soitan mun siskoille.
-
Silloin mulle tulee paljon vahvemmin murre esille,
-
mutta mää huomaan esim. että nyt mää en puhu hirveesti murteella.
-
Ja mää oon myös...
-
Ehkä silloin ku mä olin teini, niin mä aloin lukemaan paljon enemmän englanniksi,
-
koska mulla on... mä oon aina ollut niin kiinnostunut kielistä,
-
niin englanti on tullu mulle tosi jotenki sujuvasti, niin mä aloin lukemaan
-
paljon enemmän englanniksi, ja mä sain paljon ulkomaalaisia kavereita myös,
-
niin mä puhuin myös paljon englanniksi, ja mä aloin kirjoittamaan englanniksi.
-
Mää tykkään kirjoittaa vapaa-ajalla siis jopa tosi paljon, niin mää huomasin, että...
-
Tai soli mun mielestä silloin teininä jotenkin paljon siistimpää lukea ja kirjoittaa
-
englanniksi. Ja nyt, koska mä oon tehny sitä jo niin kauan, niin mä oon huomannu, että
-
mun, tota, mun ei oo enää niin helppoa, tai on helppoa, mutta ei oo enää niin sellaista niinkö
-
luontevaa lukea tai kirjoittaa suomeksi kuin mitä se oli joskus ennen,
-
että englannista on tullu mulle ehkä mun niinkö tunnekieli, ja suomi ei enää mulle oo
-
niin semmoinen kieli, mitä mun on helppo kirjoittaa, että millä mun on helppo lukea.
-
Että mul on paljon enemmän luontevaa lukea englanniksi. Ja nyt, kun kolmekymmentä
-
ikävuotta lähetyy, niin mul on alkanu tulemaan jotenkin semmoinen olo, että
-
mä oon ehkä jääny jostain paitsi, tai mua harmittaa itse asiassa tosi paljon se,
-
että mä en enää lue suomeksi niin paljon, enkä mää jotenki osaa kirjoittaa sillä,
-
ja se ei tunnu mulle niin luotevalta.
-
Ja musta tuntuu, että mä oon jotenkin vähän irrottautunu mun juurista ja kodista.
-
Et mä en oo enää siihen niin hyvin yhteydessä. Että mä oon yrittäny sen takia
-
jotenkin lukea enemmän suomea ja harjoitella suomeksi kirjoittamista enemmän,
-
että mää tavallaan pääsisin palaamaan niihin mun juuriin.
-
Kiitos.