Miksi laihdutuskuurit eivät yleensä onnistu

Yhdysvalloissa jopa 80 % alle kymmenvuotiaista tytöistä on ollut dieetillä. Aivotutkija Sandra Aamodt kertoo rehellisen koskettavasti oman tarinansa. Hän auttaa meitä ymmärtämään, miten aivomme ohjaavat kehoamme ja minkä vuoksi dieetit eivät toimi, vaan aiheuttavat enemmän haittaa. Hän antaa vinkkejä siitä, miten elää intuitiivisesti ilman pakkomiellettä laihduttamiseen.

Kolme ja puoli vuotta sitten

tein yhden elämäni parhaista päätöksistä.

Uudenvuodenlupauksenani

luovuin laihduttamisesta,
painostani huolehtimisesta

ja opettelin syömään tietoisesti.

Nykyisin syön, kun minulla on nälkä,

ja olen laihtunut melkein viisi kiloa.

Olen tässä 13-vuotiaana,

kun aloitin ensimmäisen laihdutuskuurini.

Kun katson tuota kuvaa nyt, ajattelen,

et tarvinnut laihdutuskuuria,

tarvitsit muotineuvontaa.

(Naurua)

Mutta minä luulin,
että minun oli laihduttava.

Kun lihoin takaisin,

syytin tietysti itseäni.

Seuraavina kolmena vuosikymmenenä

kokeilin erilaisia dieettejä.

Mitä tahansa kokeilin,

lihoin aina takaisin.

Moni teistä varmasti ymmärtää,
mitä tarkoitan.

Aivotutkijana ihmettelin,

miksi laihduttaminen on niin vaikeaa.

Tietysti paino riippuu siitä,

kuinka paljon syö ja kuluttaa energiaa.

Moni ei kuitenkaan ymmärrä sitä,

että aivot säätelevät

nälkää ja energian kulutusta

ilman, että tiedostamme sitä.

Aivot toimivat ikään kuin taustalla,

mikä on hyvä asia,

koska tietoinen mieli,

miten tämän sanoisi korrektisti,

herpaantuu helposti.

On hyvä, ettei tarvitse muistaa hengittää,

kun eläytyy elokuvaan.

Eikä unohda miten kävellään,

kun miettii päivällisen laittamista.

Aivoillamme on myös oma käsityksensä

sopivasta painostamme,

riippumatta siitä, mitä itse uskomme.

Tätä kutsutaan vakiopainoksi,

joka on harhaanjohtava käsite,

koska kyse on 4,5 - 7 kilon

vaihteluvälistä.

Elämäntapaan liittyvät
valintamme vaikuttavat

painoomme tuon rajan sisällä,

mutta on paljon vaikeampaa
pysyä sen ulkopuolella.

Hypotalamuksessa, aivojen osassa,

joka säätelee painoamme,

on yli tusinan verran
kemiallisia signaaleja,

jotka ohjaavat kehoamme nostamaan painoa

ja saman verran signaaleja,
jotka ohjaavat laskemaan painoa.

Järjestelmä toimii termostaatin tavoin.

Se reagoi kehon signaaleihin

säätelemällä nälkää, aktiivisuutta
ja aineenvaihduntaa

tavoitteenaan pitää paino tasaisena
muuttuvissa olosuhteissa.

Niinhän termostaatti toimii,

pitää sisälämpötilan vakiona

sääolosuhteista riippumatta.

Voit koettaa muuttaa

talosi lämpötilaa
avaamalla ikkunan talvella,

mutta se ei muuta termostaatin asetusta.

Termostaatti reagoi
käynnistämällä lämmittimen,

joka lämmittää paikan uudelleen.

Aivomme reagoivat samalla tavalla
painon putoamiseen.

Hyvin tehokkaasti

ne ohjaavat kehoamme

palautumaan takaisin normaalitilaan.

Jos painosi putoaa paljon,

aivosi reagoivat samoin
kuin jos näkisit nälkää.

Riippumatta siitä olitko aluksi lihava vai laiha,

aivosi regoivat samalla tavalla.

Olisi hienoa, jos aivomme tietäisivät,

pitääkö meidän laihtua,

mutta ne eivät tiedä.

Jos pudotat paljon painoa,

sinusta tulee nälkäinen ja

lihaksesi kuluttavat vähemmän energiaa.

Columbian yliopiston tohtori Rudy Leibel

havaitsi, että

kymmenen prosentin painonpudotus

vähentää palamista
250-400 kilokalorin verran

hidastuneen aineenvaihdunnan vuoksi.

Se on paljon ruokaa.

Tämä tarkoittaa sitä,
että onnistuneen painonpudottajan

on syötävä ikuisesti näin paljon vähemmän

kuin samanpainoisen,

joka on ollut aina hoikka.

Evoluution näkökulmasta

elimistön haluttomuus luopua
painosta on ymmärrettävää.

Kun ruokaa oli niukasti,
esi-isiemme hengissäpysyminen

riippui energian säästämisestä.

Painon nostaminen ruoan ollessa saatavilla

suojasi heitä seuraavaa pulaa vastaan.

Ihmiskunnan historian aikana

nälän näkeminen on ollut
paljon suurempi ongelma

kuin ylensyönti.

Tämä saattaa selittää
sen surullisen tosiasian,

että vakiopaino voi nousta

muttei juuri koskaan laskea.

Jos äitisi koskaan sanoi sinulle,

ettei elämä ole reilua,

hän puhui juuri tällaisesta asiasta.

(Naurua)

Onnistunut laihduttaminen
ei alenna vakiopainoasi.

Vaikka olisit pitänyt painon poissa

seitsemänkin vuotta,

aivosi koettavat ohjata sinua
nostamaan sen takaisin.

Jos painon putoaminen olisi
johtunut pitkästä nälänhädästä,

tämä vaikuttaisi järkevältä.

Modernilla pikaruoka-aikakaudellamme

tämä ei toimi meistä monen kohdalla.

Esi-isiemme menneisyyden ja

nykyisen yltäkylläisyyden välinen ero

selittää, minkä vuoksi
tohtori Yoni Freedhoff

Ottawan yliopistosta

haluaisi palauttaa jotkut potilaistaan

aikaan, jolloin ruokaa oli vain niukasti.

Kyse on myös siitä,

että ruokaympäristön muutos

on tehokkain ratkaisu

liikalihavuuteen.

Valitettavasti tilapäisestä painonnoususta

voi tulla pysyvä.

Jos pysyt korkeammassa painossa pitkään,

luultavasti vuosia,

aivomme saattavat alkaa
pitää sitä uutena normaalina.

Psykologit jakavat ruokailijat
kahteen ryhmään.

Niihin, jotka luottavat nälkään,

ja niihin, jotka koettavat ohjata

syömistään tahdonvoiman avulla,
kuten useimmat dieetillä olijat.

Kutsutaan heitä intuitiivisiksi
ja ohjatuiksi ruokailijoiksi.

Kiinnostavaa on se, että
intuitiiviset ruokailijat

ovat harvemmin ylipainoisia

eivätkä he käytä aikaansa
ruoan ajattelemiseen.

Ohjatut ruokailijat ylensyövät

herkemmin mainonnan,

annoskoon suurentamisen ja
noutopöydästä ruokailun seurauksena.

Jo pieni herkkupala,

vaikkapa yksi jäätelöpallo,

johtaa ohjatun ruokailijan

todennäköisesti ahmimaan.

Lapset ovat erityisen herkkiä

tällaiselle kontrolloidun syömisen
ja ahmimisen kierteelle.

Monen pitkäaikaistutkimuksen mukaan

varhaisteini-iässä laihduttaneet tytöt

ovat kolme kertaa todennäköisemmin

ylipainoisia viiden vuoden päästä,

vaikka olisivat
aloittaneet normaalipainoisina.

Samojen tutkimusten mukaan

lihomista ennustavat tekijät

ennustivat myös
syömishäiriöiden kehittymistä.

Toinen tekijä, tiedoksi teille,

jotka olette vanhempia,

oli se, että perheenjäsenet kiusasivat

heitä painosta.

Joten älkää tehkö sitä.

(Naurua)

Jätin lähes kaikki kuvaajani kotiin,

mutta en voinut olla
ottamatta tätä yhtä mukaani,

koska olen friikki.

(Naurua)

Tässä tutkimuksessa
tarkasteltiin kuoleman riskiä

14 vuoden aikana

perustuen neljään terveyteen
vaikuttavaan tekijään:

riittävä vihannesten ja hedelmien syönti,

liikunta kolme kertaa viikossa,

tupakoinnista kieltäytyminen

ja alkoholin kohtuullinen nauttiminen.

Tarkastellaan aluksi tutkimuksen

normaalipainoisia ihmisiä.

Palkin korkeus osoittaa kuoleman riskiä.

Numerot 0,1,2,3,4

vaaka-akselilla

osoittavat terveellisten tekijöiden määrää

kyseisen henkilön kohdalla.

Odotusten mukaisesti,
mitä terveemmät elämäntavat,

sitä epätodennäköisemmin henkilö
kuoli tutkimuksen aikana.

Tarkastellaanpa sitten

ylipainoisten ryhmää.

Niiden, joilla ei ollut yhtään
terveellistä tapaa,

riski kuolla oli korkeampi.

Yksikin terveellinen tapa

siirtää ylipainoiset normaalin alueelle.

Liikalihavien, joilla ei ole
lainkaan terveellisiä tapoja,

riski kuolla on jopa seitsenkertainen

terveellisiin ryhmiin verrattuna.

Mutta terveelliset tavat
auttavat myös liikalihavia.

Tarkasteltaessa ryhmiä, joilla on

kaikki neljä terveellistä tapaa,

painolla ei ole juuri merkitystä.

Terveyttä voi hallita

huolehtimalla elämäntavoista,

vaikka ei onnistukaan pudottamaan

painoa pysyvästi.

Dieetit eivät ole kovin luotettavia.

Viiden vuoden kuluttua

useimmat ovat lihoneet takaisin.

Neljänkymmenen prosentin kohdalla
paino on noussut aiempaa korkeammaksi.

Jos tätä miettii,

tyypillinen seuraus dieetistä on

painon nousu pitkällä aikavälillä

painon laskun sijasta.

Jos onnistuin vakuuttamaan teidät

laihduttamisen ongelmallisuudesta,

kysymys kuuluu: Mitä voimme tehdä?

Vastaukseni on lyhyesti: tiedostaminen.

En tarkoita meditointia

tai joogaamista.

Tarkoitan tiedostavaa syömistä.

Kehon signaalien ymmärtämistä

niin, että syöt, kun sinulla on nälkä

ja lopetat, kun olet täynnä.

Suuri osa lihomisesta aiheutuu

syömisestä silloin, kun ei ole nälkäinen.

Miten tämä tapahtuu?

Anna itsellesi lupa syödä

niin paljon kuin haluat ja

opettele tunnistamaan,
mikä kehostasi tuntuu hyvältä.

Istu ruokailemaan säännöllisesti
ilman häiriötekijöitä.

Mieti miltä kehossasi tuntuu

ruokailun alussa ja lopussa

ja anna nälän määrätä

milloin on aika lopettaa.

Opettelin tätä vuodenpäivät,

mutta se on ollut sen arvoista.

En ole koskaan aiemmin ollut

näin rento suhteessa ruokaan.

Usein en edes ajattele sitä.

Unohdan, että kotonamme on suklaata.

On kuin joku muu ohjaisi aivojani.

Se on niin erilaista.

Minun on todettava,

että tämä lähestymistapa syömiseen
ei johtane laihtumiseen,

ellet sitten syö usein silloin,
kun sinulla ei ole nälkä.

Lääkärit eivät tunne ainuttakaan keinoa

merkittävään painonpudottamiseen
useimpien kohdalla

ja sen vuoksi useimmat keskittyvät nyt

lihomisen ehkäisemiseen

painonpudottamisen edistämisen sijasta.

Tosiasia on,

että jos dieetit toimisivat,
olisimme jo kaikki hoikkia.

(Naurua)

Miksi toistamme samaa

ja odotamme erilaista lopputulosta?

Dieetit saattavat tuntua harmittomilta,

mutta niillä on pahoja sivuvaikutuksia.

Pahimmillaan ne tuhoavat elämiä.

Pakkomielle painosta
johtaa syömishäiriöihin,

erityisesti nuorilla lapsilla.

Yhdysvalloissa jopa 80 prosenttia
kymmenvuotiaista tytöistä

sanoo olleensa dieetillä.

Tyttäremme ovat oppineet

mittaamaan arvoaan väärällä mittarilla.

Parhaimmillaankin

laihdutuskuuri on ajan
ja energian tuhlausta.

Siihen tarvitaan tahdonvoimaa,
jota voisit käyttää

auttaaksesi lasten kotitehtävissä tai

tärkeän työprojektisi parissa.

Koska tahdonvoima on rajallinen,

mikä tahansa strategia, joka perustuu
sen yksinomaiselle harjoittamiselle,

epäonnistuu melko varmasti,

kun huomiosi siirtyy
johonkin toiseen asiaan.

Lopuksi haluan vielä sanoa seuraavaa.

Mitä jos sanoisimme
laihdutuskuurilla oleville tytöille,

että on okei syödä, kun on nälkäinen.

Opettaisimme heitä työskentelemään
ruokahalunsa kanssa,

sen sijaan, että pelkäävät sitä.

Uskon, että he olisivat
onnellisempia ja terveempiä

ja aikuisena

moni heistä olisi varmaankin hoikempi.

Olisipa joku kertonut minulle sen,

kun olin kolmetoistavuotias.

Kiitos.

(Suosionosoituksia)