Kaksi runoa siitä, mitä koirat ajattelevat (luultavasti)

Mitä koiramme mahtavat ajatella, kun ne katsovat meitä? Runoilija Billy Collins kuvailee kahden kovin erilaisen kumppanin sielunelämää. Tämä on hurmaava pieni puhe, täydellinen, jos haluat pitää pienen tauon ja unelmoida hetken...

En tiedä, oletteko huomanneet,

mutta viime aikoina
on ilmestynyt valtavasti kirjoja,

joissa tutkitaan tai arvuutellaan
koirien ymmärrystä ja tunne-elämää.

Ajattelevatko ne, tuntevatko ne,
ja jos, niin miten?

Tänä iltapäivänä halusin
käyttää rajallisen aikani

vähentääkseni arvailun tarvetta
esittelemällä teille kaksi koiraa,

jotka ottivat käskyn puhua
varsin kirjaimellisesti.

Tämä ensimmäinen koira aloittaa,

ja hän pohtii erästä puolta
suhteestaan omistajaansa.

Runon nimi on
"Koiran ajatuksia omistajastaan".

"Vaik' nuorelta näytän,

häntä nopeammin vartun.

Seitsemän yhteen, sanotaan,

mikä luku vaan, hänet kerran ohitan,

siirryn johtoon,

niin kuin kävellessämme metsässä,

jos tän hän joskus tajuais,

se ois suloisin varjo,

jonka lumeen tai ruohoon langetan."

(Aplodeja)

Kiitos.

Seuraava koiramme
puhuu meille aaveena,

henkenä, joka on tullut
takaisin tapaamaan meitä.

"Olen koira,
jonka ikiuneen vaivutit,

kuten unholan neulaa kutsut,

ja yhden asian vain kertomaan palasin:

en koskaan susta pitänyt."

(Naurua)

"Kun naamaasi nuolin,

nenäsi oisin irti purra tahtonut.

Kun sun itseäs kuivaavan katselin,

aattelin: hyppy vaan ja naps,
miehuutes veisin.

Vihasin tapaa, jolla liikuit,

poissa eläimen sulokkuus,

ja miten tuolilla istuit syömässä,

servietti sylissä ja veitsi kädessä.

Oisin karannut,

mutta olin liian heikko,

temppu jonka opetit,

kun opettelin istumaan ja seuraamaan,

ja, solvauksista suurimpana,

kädettä kättelemään.

Myönnän kyllä: hihnan
näkeminen mua innosti,

mutta vain koska
saisin haistaa asioita,

joihin et ollut koskenut.

Et tahdo uskoa,

mut miksi valehtelisin?

Vihasin autoa, vihasin kumileluja,

inhosin ystäviäsi,
vielä enemmän sukuasi.

Nimilappuni kilinä mut hulluksi ajoi.

Ja aina väärästä kohtaa rapsutit."

(Naurua)

"Sinulta tahdoin vain
ruokaa ja vettä kippoihini.

Kun nukuit, katselin hengitystäsi,

kun kuu nousi taivaalle.

Vei kaikki voimani,

etten päätäni nostanut ja ulvonut.

Nyt olen vapaa pannasta,

vapaa keltaisesta sadetakista,

nimikirjaillusta villapaidasta,

nurmikkosi mielipuolisuudesta,

siinä kaikki, mitä sinun
tarvitsee tästä paikasta tietää,

paitsi se, mitä jo epäilit,

ja iloitset, ettei se
jo aiemmin tapahtunut:

kaikki täällä osaavat
lukea ja kirjoittaa,

koirat runoutta,

kissat ja kaikki muut

proosaa."

Kiitos.

(Aplodeja)