Ei tehdä Marsista varaplaneettaa

Tähtitieteilijä Lucianne Walkowicz työskentelee NASAn Kepler-tehtävässä, jossa etsitään maailmankaikkeuden planeettoja, joissa voisi olla elämää. On hyvä kuunnella häntä, kun hän käskee suhtautua Marsiin maltillisesti. Tässä lyhyessä puheessaan hän esittää, että on aika lakata kuvittelemasta, että Mars on paikka, johon siirrymme, kun olemme pilanneet Maan. Sen sijaan tulee ajatella, että tähtienvälinen matkustaminen ja Maan varjelu ovat saman kolikon eri puolia. "Mitä enemmän etsii Maan kaltaisia planeettoja, sitä enemmän arvostaa Maata", hän sanoo.

Elämme historian murroskautta, jossa

lajimme sijoittuu tähtien saavuttamisen
ja kotiplaneettamme menettämisen välille.

Pelkästään viime vuosina
olemme suuresti laajentaneet

tietämystämme siitä, miten
Maa sijoittuu maailmankaikkeuteen.

NASAn Kepler-tehtävä on löytänyt

tuhansia potentiaalisia, muita tähtiä
kiertäviä planeettoja,

mikä osoittaa, että Maa on vain
yksi galaksimme miljardeista planeetoista.

Kepler on avaruusteleskooppi,

joka mittaa tähtien kirkkaudenmuutoksia,
kun planeetat kulkevat niiden edestä

estäen pientä valomäärää
pääsemästä luoksemme.

Keplerin data paljastaa planeettojen koot

samoin kuin niiden etäisyyden
tähdestä, jota ne kiertävät.

Yhdessä tämä auttaa ymmärtämään,
ovatko nämä planeetat pieniä ja kivisiä

kuten maankaltaiset planeetat
aurinkokunnassamme

ja myös kuinka paljon valoa
ne saavat tähdeltään.

Tämä puolestaan antaa vihjeitä siitä,
voivatko löytämämme planeetat

olla elinkelpoisia vai eivät.

Harmi vain, että samalla kun
löydämme tämän aarreaitan, joka

on täynnä potentiaalisia asuinmaailmoja,

planeettamme sortuu
ihmisyyden taakan alle.

Vuosi 2014 rikkoi lämpöennätyksen.

Jäätiköt ja merijää, jotka ovat
olleet kanssamme vuosituhansia,

haihtuvatkin nyt vuosikymmenissä.

Nämä maailmanlaajuiset ympäristömuutokset,
jotka olemme laittaneet alulle,

ovat jo niin pitkällä, että kohta
on hankala muuttaa niiden suuntaa.

Mutta en ole ympäristötieteilijä,
olen tähtitieteilijä.

Tutkin tähtien vaikutusta
planeettojen asumiskelpoisuuteen

siinä toivossa, että löytäisimme
sellaisia paikkoja,

joista saatamme löytää
Maan ulkopuolista elämää.

Voisi sanoa, että etsin avaruuden
hyviä kiinteistöjä.

Sikäli kun olen näinkin paneutunut
etsimään elämää maailmankaikkeudesta,

voin sanoa, että mitä enemmän etsii
Maan kaltaisia planeettoja,

sitä enemmän arvostaa meidän
omaa planeettaamme.

Jokainen uusi maailma vaatii vertaamaan

uuta löydettyä planeetta niihin,
jotka tunnemme parhaiten:

aurinkokuntamme planeettoihin.

Otetaan esimerkiksi Mars.

Mars on pieni ja kivinen, ja vaikka se on
melko kaukana Auringosta,

sitä voitaisiin pitää
potentiaalisesti asutettavana,

jos esimerkiksi Kepler löytäisi sen.

Itse asiassa on mahdollista, että
Mars oli ennen elinkelpoinen,

ja osittain tästä syystä
tutkimme Marsia niin paljon.

Curiosityn kaltaiset mönkijämme
liikkuvat sen pinnalla

ja kaivelevat vihjeitä mahdollisista
menneistä elämänmuodoista.

Avaruusluotaimet kuten MAVEN
tutkivat Marsin kaasukehää,

jotta ymmärrettäisiin, kuinka Marsista
kenties on tullut elinkelvoton.

Yksityiset avaruuslentoyhtiöt eivät tarjoa
ainoastaan lentoja lähiavaruuteen

vaan myös kutkuttavan mahdollisuuden
siirtyä elämään Marsiin.

Mutta vaikka Marsin näköalat

muistuttavat kotimaailmamme aavikoita,

paikkoja, jotka yhdistämme
pioneereihin ja rajaseutuihin,

Maahan verrattuna

Mars on melko kurja paikka elää.

Ajatelkaa, missä määrin
emme ole asuttaneet

oman planeettamme aavikoita,

paikkoja, jotka kukoistavat
Marsiin verrattuina.

Jopa Maan kuivimmissa
ja korkeimmissa paikoissa

ilma on raikasta ja täynnä happea,

jota tuottavat sademetsät
tuhansien kilometrien päässä.

Olen huolissani -- huolissani, että
into kolonisoida Mars ja muut planeetat

luo jälkeensä pitkän, tumman varjon:

joidenkuiden päätelmän ja uskon,

että Mars pelastaa meidät
itseaiheutetulta tuholta,

jolle altistamme ainoan tunnetusti
asuinkelpoisen planeetan, Maan.

Vaikka rakastankin
tähtienvälistä tutkimusta,

olen syvästi eri mieltä.

On monia loistavia syitä lähteä Marsiin,

mutta sellainen, joka sanoo, että
Mars on ihmisille varana,

on kuin Titanicin kapteeni,
joka kertoo, että oikeat bileet

odottavat pelastusveneissä.

(Naurua)

(Taputuksia)

Kiitos.

Tähtienvälinen tutkimus ja
planeettojen varjelu

eivät kuitenkaan ole vastakohtia.

Itse asiassa ne ovat
saman kolikon kääntöpuolia:

ymmärtää, varjella ja parantaa
elämää tulevaisuuteen suuntautuen.

Maailmamme ääriympäristöt
ovat vieraita näkymiä.

Ne ovat vain lähempänä kotia.

Jos voimme ymmärtää, kuinka luoda
ja ylläpitää elinkelpoisia alueita

Maan vihamielisillä ja
asuinkelvottomilla alueilla,

kenties täytämme molemmat tarpeet:
sekä elinympäristömme varjelemisen

että sen ylitse siirtymisen.

Lopetan ajatusleikillä:

Fermin paradoksilla.

Monia vuosia sitten fyysikko Enrico Fermi
esitti kysymyksen, että sikäli kun

maailmankaikkeutemme on ollut
olemassa jo hyvin kauan

ja oletamme, että siinä on
monia planeettoja,

meidän olisi pitänyt jo löytää
todisteita avaruusolennoista.

Mutta missä ne ovat?

No, yksi mahdollinen ratkaisu
Fermin paradoksiin

on, että kun sivilisaatioista tulee
niin kehittyneitä,

että avaruusmatkailusta tulee mahdollista,

ne kokonaan unohtavat, kuinka tärkeää on

varjella kotimaailmaa, joka alun alkaenkin
salli sen edistyksen.

On sokeaa itsevarmuutta uskoa,
että yksin planeetoiden kolonisointi

pelastaa meidät itseltämme,

mutta planeettojen varjelu
ja tähtienvälinen matkustaminen

voivat toimia yhdessä.

Jos todella uskomme kykyymme

muovata Marsin vihamielisestä ympäristöstä
sopivan ihmisasutukselle,

meidän pitäisi kyetä ratkaisemaan myös
paljon helpompi tehtävä säilyttää

Maan elinkelpoisuus.

Kiitos.

(Taputuksia)