Amy Cuddy: Elekielesi vaikuttaa sinuun

Elekieli vaikuttaa muiden arvioon meistä, mutta myös siihen, miten itse näemme itsemme. Sosiaalipsykologi Amy Cuddy kertoo, miten "voima-asennoilla" - itsevarmassa asennossa seisomisesta, vaikka olo ei olisikaan itsevarma - voi olla vaikutusta aivojen testosteroni- ja kortisolitasoihin ja menestysmismahdollisuuksiimme. TEDTalks tarjoaa päivittäiset podcastit TED Conferencesta, jossa maailman etunenän ajattelijat ja tekijät pitävät 18 minuutin mittaisia puheita. Löydät puheita teknologian, viihteen ja suunnittelun aloilta - ja vielä tieteestä, kaupasta, globaaleista kysymyksistä, taiteesta ja monista muista aiheista. Tekstitykset useilla kielillä http://www.ted.com/translate Seuraa TED newsia Twitterissä: http://www.twitter.com/tednews Tykkää TEDistä Facebookissa: https://www.facebook.com/TED Tilaa YouTube-kanava: http://www.youtube.com/user/TEDtalksDirector

Haluan aloittaa kertomalla teille

ilmaisesta, yksinkertaisesta tempusta.

Se vaatii teltä vain,

että muutatte asentoanne kahdeksi minuutiksi.

Mutta ennen kuin kerron, pyydän,

että tunnustelette kehoanne;

mitä teette kehollanne.

Kuinka moni yrittää piilottaa itsensä,

ehkä istuu kumartuneena.

Istutteko jalat ristissä, nilkat yhteen kiedottuina,

puristatteko käsivarsianne?

Joskus olemme levittäytyneinä.

(naurua)

Näen teidät.

Pyydän, että kiinnitätte huomiota siihen,

mitä teette juuri nyt.

Palaamme asiaan hetken kuluttua.

Toivon, että jos opitte hieman

muuttamaan sitä,

se saattaa muuttaa elämäänne merkittävästi.

Olemme todella kiinnostuneita elekielestä.

Erityisesti

toisten ihmisten elekielestä.

Kuten vaikeasta vuorovaikutuksesta tai

hymyistä tai halveksivista vilkaisuista

tai kömpelöistä silmäniskuista.

Tai vaikka kättelystä.

Tässä ollaan saapumassa Downing Street 10:een,

ja onnekas poliisi pääsee kättelemään

USA:n presidenttiä.

Ja täältä tulee pääministeri...

eiku. (naurua)

Kättely, tai sen puute

antaa meille puhumisen aihetta viikoiksi.

Jopa BBC:llä ja New York Timesissa.

Mietitäänpä sanatonta viestintää, tai elekieltä -

yhteiskuntatieteilijät puhuvat sanattomasta viestinnästä -

se on kieltä. Joten se on viestintää.

Kun puhumme viestinnästä,

puhumme vuorovaikutuksesta.

Mitä sinun elekielesi viestii minulle,

ja minun sinulle.

Tälle on paljon perusteluja.

Yhteiskuntatieteilijät ovat tutkineet paljon

elekielemme vaikutuksia

arvioden tekemiseen.

Merkittäviä arvioita ja päätöksiä tehdään

elekielen pohjalta.

Nämä arviot voivat johtaa

todella tärkeisiin tapahtumiin elämässä;

kuten kenet palkataan tai ylennetään,

tai kenet pyydetään treffeille.

Esimerkkinä, Nalini Ambadyn

Tuftsin yliopiston tutkija, todisti että kun ihmiset katselivat

30 sekunnin mittaisia videoita ilman ääntä

lääkärin ja potilaan vuorovaikutuksesta,

heidän arvionsa lääkärin mukavuudesta

ennakoi, haastettiinko lääkäri oikeuteen.

Sillä ei ollut vaikutusta,

oliko lääkäri pätevä vai ei,

vaan pidettiinkö hänestä ihmisenä, ja miten hän vuorovaikutti.

Alex Todorov Princetonin yliopistosta

osoitti, että vaalien ehdokkaiden kasvojen perusteella

yhdessä sekunnissa tehdyt arviot ennustivat 70% USA:n senaatin

ja kuvernöörinvaalien tuloksista.

Digitaalisessa maailmassa taitavasti käytetyt hymiöt

netissä käytävissä neuvotteluissa saattavat

johtaa parempiin tuloksiin.

Taitamattomasti niitä ei kannata käyttää, vai mitä?

Joten kun puhumme sanattomasta viestinnästä, on kyse

siitä, miten me arvioimme toisiamme

ja mitä siitä seuraa.

Useimmiten unohdamme toisen vastaanottajan,

johon sanaton viestintämme vaikuttaa.

Itsemme.

Sanaton viestintämme vaikuttaa meihin itseemmekin:

ajatuksiimme, tunteisiimme ja kehoomme.

Mitä sanatonta viestintää oikein tarkoitan?

Olen sosiaalipsykologi.

Tutkin ennakkoluuloja.

Opetan kilpailuhenkisessä kauppakorkeakoulussa.

Oli siis väistämätöntä,

että kiinnostuisin valtasuhteista.

Erityisesti kiinnostuin

sanattomista voiman ja vallan ilmauksista.

Mitä nämä sanattomat

voiman ja vallan ilmaukset ovat?

Kerron teille.

eläimet ilmaisevat sitä suurentumalla.

Tekevät itsestään isoja,

venyvät, ottavat tilaa itselleen.

Oikeastaan avautuvat.

Kyse on avautumisesta.

Kaikki eläimet tekevät samaa.

Eivät vain kädelliset

ja ihmiset.

Näitä eleitä tehdään jatkuvasti,

kun ollaan voimakkaita,

ja kun tuntuu, että on voimaa.

Tämä kuva on erityisen kiinnostava,

koska siitä näkee, miten yleismaailmallisia

ja vanhoja nämä voiman elkeet ovat.

Tämä "ylpeytenä" tunnettu ele,

jota Jessica Tracy on tutkinut

ja osoittanut, että sekä näkevät ihmiset

että syntymästään asti sokeat

tekevät tämän saman eleen fyysisessä kilpailussa.

Ylittäessään maaliviivan

voittajana, riippumatta siitä ovatko nähneet

kenenkään tekevän tätä, he tekevät näin.

Kädet ylhäällä V:nä,

leuka ylhäällä.

Mitä teemme, kun meillä ei ole voimaa?

Täysin päinvastoin.

Sulkeudumme.

Tekeydymme pieniksi. Emme halua

koskettaa viereistä ihmistä.

Jälleen eläimet ja ihmiset

käyttäytyvät samoin.

Näin käy, kun laitetaan

paljon ja vähän voimaa vastakkain.

Voimakkuuden ollessa kyseessä

yleensä vastataan toisen sanattomaan viestintään.

Kun joku todella voimakas

on seurassamme, tekeydymme pieniksi.

Emme matki häntä.

Teemme päin vastoin.

Olen seurannut opiskelijoiden käyttäytymistä luokassa,

ja mitä huomasinkaan?

MBA-tutkinnon opiskelijoilla

on kaikki voimakkaat viestit hallussaan.

Ihmisiä, jotka ovat suorastaan

karrikoituja laumanjohtajia,

asettuvat huoneen keskelle

ennen kuin tunti edes alkaa:

he tahtovat hallita tilaa.

Istuessaan he levittäytyvät

ja viittaavat näin.

Toiset ihmiset suorastaan

lyyhistyvät tullessaan luokkaan.

Sen näkee heti.

Sen näkee heidän kasvoistaan ja kehostaan,

kun he istuvat

he tekeytyvät pieniksi

ja viittaavat näin.

Pari huomiota.

Ensinnäkin - ja tämä ei ole yllätys -

tämä vaikuttaa liittyvän sukupuoleen.

Naiset ovat paljon todennäköisemmin

tällaisia, kuin miehet.

Naiset tuntevat itsensä yleensä miehiä voimattomammiksi.

Joten tämä ei ollut yllätys.

Huomasin toisenkin asian:

ilmiö tuntui liittyvän siihen,

miten paljon opiskelijat osallistuivat tunnilla

ja miten hyvin he keskustelivat.

Osallistuminen on tärkeää näillä tunneilla,

koska se muodostaa puolet kurssin arvosanasta.

Kauppakorkeakoulut ovat pulassa

sukupuolten välisen arvosanaeron kanssa.

Samantasoisia naisia ja miehiä

tulee yliopistoon. Sitten arvosanoissa ilmenee eroja,

jotka vaikuttavat johtuvan

tunneille osallistumisesta. Joten aloin ajatella:

Osa ihmisistä tulee tunneille

ja osallistuu keskusteluun.

Olisiko mahdollista saada ihmiset teeskentelemään osallistumista?

Ja johtaisiko se lisääntyneeseen osallistumiseen?

Halusimme yhteistyökumppanini Dana Carneyn

kanssa tietää, voiko tätä teeskennellä

niin kauan, että se muuttuu todeksi.

Voiko ihminen tehdä näitä eleitä

ja hänen käytöksensä muuttua sen seurauksena niin,

että hän vaikuttaa voimakkaammalta?

Tiedämme, että sanaton viestintämme hallitsee sitä,

miten muut ihmiset näkevät meidät.

Siitä on paljon todisteita.

Mutta oikeastaan halusimme selvittää,

Vaikuttaa siltä, että eleemme vaikuttavat meihin.

Esimerkiksi, hymyilemme, kun olemme onnellisia,

mutta kun meidät pakotetaan hymyilemään

vaikka pitämällä kynää hampaiden välissä,

se saa olon tuntumaan onnelliselta.

Sama pätee toisin päin. Myös voiman suhteen

se pätee toisinkin päin.

Eli, kun tunnet itsesi voimakkaaksi,

eleesi kertovat siitä,

mutta mahdollisesti teeskentelemällä

voimakasta, alat myös tuntea itsesi

voimakkaaksi.

Toinen kysymyksemme:

Mielen tiedetään

vaikuttavan kehoon.

Vaikuttaako myös keho mieleen?

Kun puhun mielestä ja voimakkuudesta,

mitä tarkoitan?

Ajatuksia ja tunteita,

ja psykologiaa

ajatusten ja tunteiden taustalla,

ja minun näkökulmastani, hormoneista.

Tutkin hormoneja.

Miltä voimakkaiden ihmisten mielet

näyttävät verrattuina voimattomiin?

Voimakkaat ihmiset tapaavat olla

itsevarmempia, luottavaisia

optimistisempia; he uskovat jopa

voittavansa uhkapeleissä.

Heillä on myös tapana ajatella

abstraktimmin; joten eroja löytyy paljon.

He ottavat enemmän riskejä.

Eroja löytyy

voimakkaiden ja voimattomien ihmisten välillä.

Psykologisesti ajatellen eroja on monenlaisia,

kahdessa erityisessä hormonissa, testosteronissa,

joka on vallan hormoni, ja kortisolissa,

joka on stressihormoni.

Valta-asemassa olevilla alfauroksilla

kädellisten lajien laumanjohtajilla,

on korkeat testosteroni- ja matalat kortisoliarvot.

Voimakkailla ja vaikuttavilla johtajilla

on myös korkea testosteroni ja matala kortisolitaso.

Mitä tämä tarkoittaa?

Vallasta puhuttaessa on tapana

ajatella vain testosteronia, koska

se on hallitsevuuden hormoni.

Mutta vallassa on kyse myös siitä,

miten reagoit stressiin. Joten halutaanko

hallitseva johtaja, jolla on korkea testosteronitaso,

mutta joka reagoi voimakkaasti stressiin?

Ei varmaan.

Halutaan johtaja, joka on voimakas ja itsevarma,

hallitseva, mutta ei stressaa,

rento ihminen.

Kädellisten laumoissa,

kun tarvitaan laumanjohtaja ottamaan valta,

kun yksilön täytyy ottaa laumanjohtajan rooli

yllättäen, muutamasa päivässä,

yksilön testosteronitaso nousee

ja kortisolitaso laskee merkittävästi.

Tiedämme, että keho vaikuttaa

mieleen ainakin kasvojen suhteen.

Ja että roolimuutokset vaikuttavat mieleen.

Mietitäänpä roolin vaihtoa

erittäin pienessä mittakaavassa,

puututaan mielen toimintaan:

pyydetään ihmisiä olemaan kaksi minuuttia tietyssä asennossa,

että heistä tuntuisi voimakkaammalta.

Niin me teimmekin.

Toimme ihmisiä laboratorioon

koetta varten,

ja he ottivat kahdeksi minuutiksi

joko voimakkuutta tai heikkoutta ilmaisevan asennon.

Näette viisi eri asentoa,

mutta he käyttivät vain kahta.

Tässä on yksi.

Pari lisää.

Tämän nimeksi on annettu Ihmenainen

tiedotusvälineissä.

Voi siis istua tai seisoa.

Ja tässä ovat heikkoutta ilmaisevat asennot.

Kääriydyt kokoon, tekeydyt pieneksi.

Tämä ilmaisee suurta heikkoutta.

Kaulan koskettaminen kertoo

halusta suojella itseään.

Koe suoritettiin näin: sisään astuttuaan

koehenkilöt sylkäisivät astiaan, ja neuvoimme heitä

ottamaan tietyn asennon kahdeksi minuutiksi.

Emme näyttäneet kuvia,

ettei syntyisi ennakkokäsitystä

valtasuhteista. Halusimme heidän tuntevan valtaa.

He ottivat asennon kahdeksi minuutiksi.

Sen jälkeen kysyimme, miten voimakkaiksi

he tunsivat itsensä tiettyjen asioiden suhteen.

Sitten kysyimme, halusivatko he uhkapelata,

ja otimme toisen sylkinäytteen.

Siinä koejärjestely kokonaisuudessaan.

Tulokset olivat tällaiset:

riskinsietokyky, joka näkyi uhkapelaamisena.

Korkean vallan asennon ottajista

86% uhkapelasi.

Heikon vallan asennon

ottamisen jälkeen vain 60% uhkapelasi,

mikä on merkittävä ero.

Testosteronista huomasimme,

että korkean vallan asennon

ottaneilla testosteronitaso nousi 20 %,

ja heikon asennon

ottaneilla laski 10 %.

Nämä muutokset tapahtuivat kahdessa minuutissa.

Kortisolista huomasimme:

korkean valta-asennon ihmisillä

taso laski 25 %, ja heikon

asennon ottaneilla laski 15 %.

Kaksi minuuttia aiheuttaa nämä hormonaaliset

muutokset jotka saavat aivojesi olotilan

joko itsevarmaksi, luottavaiseksi ja mukavaksi,

tai stressaantuneeksi

ja lamaantumaan.

Kaikista on varmaan joskus tuntunut siltä.

Vaikuttaa siltä, että eleet hallitsevat

sitä mitä tunnemme.

Ne eivät vaikuta vain toisiin ihmisiin.

Kehomme vaikuttavat mieleemme.

Seuraava kysymys on tietenkin,

Koe järjestettiin laboratoriossa;

se on vain pieni parin minuutin tehtävä.

Miten tätä voi oikeasti hyödyntää?

Merkityksellistä on,

että tätä voi käyttää

arviointitilaisuuksissa

sosiaalisesti vaativissa tilanteissa.

Kun esimerkiksi ystäväsi arvioivat sinua.

vaikka teini-ikäisenä

koulun ruokalassa.

Se voi olla puhuminen

koulun johtokunnan kokouksessa,

myyntipuheen tai muun

esityksen pitäminen tai työhaastattelussa käyminen.

Ajattelimme, että ihmiset pystyvät

eläytymään työhaastatteluun,

koska useimmat ovat olleet sellaisessa.

Julkistimme tulokset, ja tiedotusvälineet

innostuivat ja kirjoittivat:

"Näin pärjäät

työhaastattelussa!"

Me kauhistuimme:

emme me tätä tarkoittaneet.

Monestakin syystä - älä tee noin.

Vielä kerran: tässä sinä et puhu muille.

Puhut itsellesi.

Ennen kuin menet työhaastatteluun,

mitä teet tyypillisesti? Istut.

Näpräät kännykkääsi

kerrot kaikille

missä mennään.

Käyt läpi muistiinpanojasi,

kumarrut, tekeydyt pieneksi,

kun sinun pitäisi olla tekemässä

tätä vessassa.

Tee näin. Kahden minuutin ajan.

Tätä me halusimme testata.

Otimme ihmisiä laboratorioon,

ja he ottivat taas voiman tai heikkouden asentoja,

ja joutuvat erittäin hankalan työhaastatteluun.

Viiden minuutin haastattelu, joka nauhoitetaan.

Heidät arvioidaan,

ja arvioijat on koulutettu olemaan

antamatta eleillä minkäänlaista palautetta.

He näyttävät tältä. Kuvitelkaa

tällainen ihminen haastattelemaan itseänne.

Ei minkäänlaista palautetta -

pahempaa kuin tulla keskeytetyksi ikävillä kommenteilla.

Ihmiset inhoavat sitä.

Marianne LaFrance kutsuu sitä

"sosiaalisessa juoksuhiekassa seisomiseksi".

Se saa kortisolitason nousemaan.

Laitoimme koehenkilöt työhaastatteluun,

koska halusimme nähdä, mitä tapahtuu.

Laitoimme neljä koodaajaa

katsomaan nauhat.

He eivät tiedä, mitä tutkitaan.

He eivät tiedä, kuka

on ollut missäkin asennossa,

he vain katsovat nauhat

ja toteavat:

"haluamme palkata nämä hakijat"

- kaikki voimakkaan asennon ottaneet -

"näitä toisia emme.

Muutenkin nämä hakijat antoivat

paremman vaikutelman."

Mistä tämä johtuu?

Ei ainakaan puheen sisällöstä.

Se johtuu heidän puheeseensa

tuomistaan vaikutelmasta.

Hakijoiden kelpaavuutta arvioidaan

kaikenlaisten ominaisuuksien perusteella,

kuten, miten hyvin jäsenneltyä puhe on.

Millainen pätevyys heillä on.

Ei vaikutusta noihin asiohin,

vaan näihin kuvassa näkyviin.

Luottavainen- Intohimoinen - Innostunut - Aito - Rento - Mukaansatempaava

Ihmiset pystyvät olemaan oma itsensä.

He pystyvät puhumaan ajatuksistaan omana itsenään,

ilman mitään kalvoa päällään.

Tämä muodostaa vaikutuksen.

tai vaikuttaa.

Kun kerron ihmisille,

että keho vaikuttaa mieleen

ja mieli vaikuttaa käyttäytymiseen

ja käyttäytyminen vaikuttaa saavutuksiimme,

he sanovat: "Se tuntuu teeskentelyltä."

Minä neuvon: "Teeskentele, kunnes pärjäät."

Mutta ihmiset eivät halua pettää muita.

He eivät halua tuntea itseään huijareiksi.

En halua saavuttaa

jotain ja tuntea

etten ansaitse sitä.

Tämä herätti minussa ajatuksia,

ja haluankin kertoa teille tarinan

mitä on tuntea

itsensä huijariksi.

19-vuotiaana olin pahassa kolarissa.

Lensin ulos autosta,

kierin maassa.

Heräsin päävammojen

kuntoutusosastolla,

ja minut oli otettu pois collegesta.

Sain kuulla, että älykkyysosamääräni

oli pudonnut merkittävästi,

mikä oli hirveää.

Tiesin älykkyysosamääräni, koska pidin itseäni älykkäänä

ja lapsena minua pidettiin lahjakkaana.

Minut oli siis otettu pois collegesta.

Yritin päästä takaisin.

Minulle sanottiin, etten koskaan saisi päättötodistusta.

"Voisit tehdä jotain muuta,

koska college ei tule

menemään läpi. "

Olin todella tuskissani,

ja voin sanoa, että

identiteetin vieminen,

minun tapauksessani älykkyyden,

saa ihmisen tuntemaan itsensä

todella voimattomaksi.

Tuntui täysin voimattomalta.

Tein töitä,

sain onnenpotkun, tein lisää töitä,

olin taas onnekas ja paiskin lisää toitä.

Lopulta valmistuin collegesta.

Se vei neljä vuotta kauemmin kuin muilta,

ja sain puolelleni suojelusenkelin,

ohjaajani Susan Fisken,

joten päädyin Princetoniin,

mutta tuntien,

etten kuulu sinne.

Minä olin huijari.

Ensimmäisen opiskeluvuoden puhettani edeltävänä iltana

- Princetonissa ensimmäisen vuoden puhe

on 20 minuutin puhe 20 ihmisen edessä -

pelkäsin paljastumista niin kovasti,

että soitin ohjaajalleni

ja sanoin, että lopetan.

Hän sanoi: "Etkä lopeta,

koska minä otin riskin sinun suhteesi,

ja sinä jäät sinne.

Sinä teet näin:

Teeskentelet.

Pidät jokaisen puheen,

jota sinulta pyydetään. Puhut ja puhut ja puhut

vaikka olisit kauhuissasi ja halvaantunut

ja vaikka irtautuisit ruumiistasi,

kunnes huomaat, että

teet sitä oikeasti.

Kunnes todella

pidät puheita.

Niin minä myös tein.

Viisi vuotta tohtoriopinnoissa,

muutama vuosi Northwestern Universityssa,

ja Harvardissa.

Harvardissa pitkään jatkunut

"minä olen väärässä paikassa".

Mutta sen ajattelun pois jääminen

kesti kauan.

Ensimmäisen Harvardin-vuoteni lopulla

eräs opiskelija, joka ei ollut puhunut tunneillani

koko vuonna ja jolle olin sanonut,

että hänen olisi osallistuttava keskusteluun

tai hän reputtaisi,

tuli toimistooni. En tuntenut häntä ollenkaan.

Hän oli aivan lyöty, ja sanoi:

"Minä olen väärässä paikassa."

Se oli valtava mullistus minulle,

sillä kaksi asiaa tapahtui:

Tajusin, että minusta ei tunnu enää samalta.

Minusta ei enää tunnu siltä,

mutta hänestä tuntuu. Ja minä ymmärrän.

Toinen ajatukseni oli: Kyllä hän kuuluu tänne!

Hänkin voi teeskennellä, hänkin voi oppia.

Sanoin hänelle: "Sinä olet oikeassa paikassa!

Huomenna teeskentelet,

teet itsestäsi voimakkaan.

Sinä -- (Taputusta)

"Menet luokkaan ja heität

keskusteluun parhaan kommentin ikinä."

Arvatkaapa mitä tapahtui. Hän heitti parhaan kommentin ikinä,

ja ihmiset kääntyivät katsomaan

ikään kuin huomaten hänet

ensi kertaa.

Kuukausia myöhemmin hän tuli taas juttelemaan

ja tajusin, että hän ei ollut vain teeskennellyt,

kunnes teeskentely oli mennyt läpi,

vaan hän oli todella muuttunut.

Käskenkin teitä kaikkia: älkää teeskennelkö, kunnes pärjäätte.

Teeskennelkää, kunnes muututte.

Teeskennelkää niin kauan, että

muututte ja sisäistätte muutoksen.

Viimeinen viestini on tämä.

Pienet muutokset johtavat suuriin muutoksiin.

Tämä muutos vie kaksi minuuttia.

Kaksi minuuttia kerrallaan.

Ennen seuraavaa stressaavaa

arviointitilaisuutta, kokeile

tätä kahden minuutin ajan hississä,

vessakopissa, työpöytäsi ääressä

suljetun oven takana.

Säädä aivosi parhaaseen suoritukseen.

Säädä testosteronitasosi ylös

ja kortisoli alas.

Älä jää miettimään, mikset antanut parastasi.

Lähde tilanteista tuntien,

että sait

kertoa ja näyttää,

millainen oikeasti olet.

Pyydän teitä kokeilemaan

voima-asentoja

ja kertomaan tästä

yksinkertaisesta konstista eteenpäin.

Minulla ei ole tässä mitään hävittävää.

Antakaa tietoa eteenpäin, jakakaa sitä,

koska tätä tietoa tarvitsevat eniten ihmiset

joilla ei ole resursseja tai teknologiaa,

ei asemaa eikä valtaa.

Kertokaa tästä heille,

koska he voivat harjoitella tätä omissa oloissaan.

He tarvitsevat kehonsa, yksityisyyttä ja kaksi minuuttia

ja se voi muuttaa heidän elämäänsä suuresti.

Kiitos.

(Taputusta)