Pelot voittamalla mahdottomiin tekoihin| Dan Meyer | TEDxMaastricht

http://CuttingEdgeInnertainment.com Oletko joskus haaveillut olevasi supersankari, joka tekee mahdottomia tekoja? Dan Meyer uskoo, että vaikka pelkomme olisivat äärimmäisen voimakkaita tai unelmamme kuinka villejä tahansa, meillä jokaisella on mahdollisuus olla supersankari. Sankari, joka tekee mahdottomia tekoja ja muuttaa maailmaa. Dan toimii humanitäärisen orpojen avustusjärjestön johtajana Kazakstanissa. Dan kertoo kuinka hän selvisi lapsuuden äärimmäisistä peloista, sosiaalisesta ahdistuneisuushäiriöstä ja kiusaamisesta tekemään yli-inhimillisiä tekoja. Hän pääsi Talent USA kilpailun finaaliin, voitti Harvardin lääketieteen Ig Nobel -palkinnon vuonna 2007. Hän pitää hallussan 39 maailmanennätystä miekannielemisessä ja on alan johtava asiantuntija maailmassa. Hänen intohimonsa on rohkaista ihmisiä tekemään mahdottomia omassa elämässään.
Ensimmäisessä TED-puheessaan Dan ottaa yleisönsä mukaan pitkälle matkalleen äärimmäisistä peloista äärimmäisiin urotekoihin, nynnystä maailmanennätysten haltijaksi, luuserista Ig Nobel -palkinnon voittajaksi ja luovuttajasta Talent USA:n finalistiksi. Hän paljastaa miekannielemisen saloja ja antaa vinkkejä siitä, kuinka voit voittaa pelon ja tehdä mahdottomia omassa elämässäsi.
Tämä puhe pidettiin paikallisessa TEDx tapahtumassa, joka on riippumaton TED konferensseista.

Kiitos.

Olipa kerran kuningas Intiassa, maharadža,
ja hänen syntymäpäivänään kävi käsky,

että kaikkien päälliköiden on tuotava
kuninkaalle sopiva lahja.

Joku toi hienoa silkkiä,
joku korean miekan,

joku taas kultaa.

Jonon viimeisenä tuli kävellen
ryppyinen, pieni, vanha mies,

joka tuli kylästään päivien matkan
kävellen meren rantaa pitkin.

Kun oli hänen vuoronsa kuninkaan poika
kysyi: "Minkä lahjan tuot kuninkaalle?"

Vanha mies avasi kätensä hyvin
hitaasti paljastaakseen

hyvin kauniin simpukankuoren, jossa oli
violetteja, keltaisia, punaisia ja sinisiä pyörteitä.

Kuninkaan poika sanoi:

"Tuo ei ole sopiva lahja kuninkaalle!
Mikä lahja tuo muka on?"

Vanha mies katsoi häntä hitaasti
ja sanoi:

"Pitkä matka... osa lahjaa."

(Naurua)

Muutamana seuraavana hetkenä
tulen antamaan teille lahjan,

lahjan, joka uskoakseni on
jakamisen arvoinen.

Mutta ennen sitä haluan viedä teidät

minun pitkälle matkalleni.

Kuten useimmat teistä,

aloitin elämäni pienenä lapsena.

Kuinka monen elämä alkoi
pienenä lapsena?

Synnyitkö nuorena?

Noin puolet teistä... Ok...

(Naurua)

Ja loput teistä?
Synnyitte täysikasvuisina?

Voi pojat, haluaisinpa nähdä äitinne!

Puhutaan mahdottomasta!

Lapsena minua kiehtoi aina
tehdä mahdottomia.

Tätä päivää olen odottanut
innokkaasti vuosia,

koska tänään aion yrittää

tehdä mahdotonta,
juuri teidän silmienne edessä,

juuri täällä TEDxMaastrictissa.

Aloitan

paljastamalla lopun:

Aion todistaa teille, että

mahdoton on mahdollista.

Ja aion lopettaa antamalla teille
jakamisen arvoisen lahjan:

aion osoittaa, että voit tehdä
mahdottoman omassa elämässäsi.

Etsiessäni tapaa tehdä mahdoton,
olen huomannut

kaksi asiaa, jotka ovat ihmisten
keskuudessa ylimaailmallisia.

Kaikilla on pelkoja,

ja kaikilla on unelmia.

Vuosien varrella pyrkiessäni tekemään
mahdottomia, huomasin kolme asiaa,

jotka ikään kuin

saivat minut tekemään niin:

polttopallo, tai kuten te sanotte "Trefbal",

Teräsmies

ja moskiitto.

Nämä ovat minun kolme avainsanaani.

Nyt tiedätte miksi teen
mahdottomia elämässäni.

Otan nyt sinut mukaani matkalleni,
pitkälle matkalleni

peloista unelmiin,

sanoista miekkoihin,

polttopallosta

Teräsmieheen,

moskiittoon.

Toivoakseni pystyn osoittamaan

kuinka voit tehdä mahdottoman
omassa elämässäsi.

Lokakuun neljäntenä 2007

sydämeni löi kiivaasti,
polveni tärisivät

astuessani

Harvardin yliopiston

Sanders teatterin lavalle
ottaakseni vastaan

vuoden 2007 lääketieteen
Ig Nobel -palkinnon

osuudestani tutkimukseen

nimeltään "Miekannieleminen...

... ja sen sivuvaikutukset".

(Naurua)

Se oli julkaistu pienessä julkaisussa,
jota en ollut aiemmin lukenut,

Brittiläisessä lääketieteellisessä
julkaisussa.

Minulle se merkitsi mahdottoman
unelman toteutumista,

se oli odottamaton yllätys
minunlaiselleni,

se oli kunnianosoitus, jota
en unohda koskaan.

Silti se ei ollut mieleenpainuvin
osa elämääni.

Lokakuun neljäntenä vuonna 1967,

tämä pelokas, ujo, laiha, nynny lapsi

kärsi äärimmäisistä peloista.

Jos hän joutui astumaan lavalle,

hänen sydämensä hakkasi,

hänen polvensa tutisivat.

Kun hän avasi suunsa puhuakseen,

sanat eivät vain tulleet ulos.

Hän seisoi vavisten ja kyynelehtien.

Hän oli paniikista lamaantuneena,

hyytyneenä pelosta.

Tämä pelokas, ujo, laiha, nynny lapsi

kärsi äärimmäisistä peloista.

Hän pelkäsi pimeää,

korkeita paikkoja,

hämähäkkejä ja käärmeitä...

Pelkääkö kukaan hämähäkkejä
ja käärmeitä?

Joo, muutama...

Hän pelkäsi vettä ja haikaloja...

Lääkäreitä, hoitajia ja
hammaslääkäreitä,

ja neuloja ja poraamista
ja teräviä esineitä.

Mutta kaikkein eniten
hän pelkäsi

ihmisiä.

Tuo pelokas, ujo, laiha, nynny lapsi

olin minä.

Pelkäsin epäonnistumista ja hylkäämistä,

minulla oli huono itsetunto,
alemmuuskompleksi,

ja jotain, jota ei silloin edes
tunnistettu:

sosiaalinen ahdistuneisuus häiriö.

Koska pelkäsin, minua kiusattiin
ja piestiin.

He nauroivat minulle ja nimittelivät,

eivätkä ottaneet minua mukaan
leikkeihinsä.

Oli sentään yksi peli, jossa
sain olla mukana...

Polttopallo -

enkä ollut hyvä siinä.

Kiusaajat kutsuivat nimeäni,

katsoin ylös ja näin
niiden punaisten pallojen

sinkoutuvan kasvojani kohti
ääntä nopeammin

bam, bam, bam!

Muistan kävelleeni usein
koulusta kotiin

kasvoni olivat punaiset ja kirvelevät,
korvani olivat punaiset ja soivat.

Kyyneleet polttivat silmiäni,

ja heidän sanansa korviani.

Kuka ikinä sanoikaan:

"Kepit ja kivet voivat rikkoa luuni,
mutta sanat eivät koskaan satuta minua"...

se on valhe.

Sanat voivat viiltää kuin veitsi.

Sanat voivat lävistää kuin miekka.

Sanat voivat tehdä niin syvät haavat,

ettei niitä voi nähdä.

Niin minulla oli pelkoja.
Ja sanat olivat pahin viholliseni.

Ovat vieläkin.

Mutta minulla oli myös unelmia.

Minulla oli tapana mennä kotiin
ja paeta Teräsmies-sarjakuviin,

luin Teräsmies-sarjakuvia

ja unelmoin olevani supersankari
kuten Teräsmies.

Halusin taistella totuuden ja
oikeudenmukaisuuden puolesta,

halusin taistella roistoja ja
kryptoniittia vastaan,

halusin lentää ympäri maailmaa tekemässä
yli-inhimillisiä urotekoja ja pelastamassa henkiä.

Minua kiehtoi myös todelliset asiat.

Luin Guinnessin ennätyskirjaa ja
Ripleyn Usko tai älä -kirjaa.

Onko teistä kukaan lukenut Guinnessin
ennätyskirjaa tai Ripleytä?

Rakastan noita kirjoja!

Näin oikeitten ihmisten tekevän
todellisia urotekoja.

Ja sanoin, haluan tehdä samoin.

Jos kiusaajat eivät kerran anna

minun osallistua peleihinsä,

haluan tehdä todellista magiaa, urotekoja.

Haluan tehdä jotain merkittävää,
sellaista mitä kiusaajat eivät osaa.

Haluan löytää tarkoitukseni ja
kutsumukseni.

Haluan tietää, että elämälläni
on tarkoitus.

Haluan tehdä jotain uskomatonta
muuttaakseni maailmaa.

Haluan osoittaa, ettei
mahdoton ole mahdotonta.

Pikakelauksella 10 vuotta
eteenpäin -

Se oli viikkoa ennen 21:stä
syntymäpäivääni.

Samana päivän tapahtu kaksi asiaa,
jotka muuttaisivat elämäni ikuisesti.

Asuin Tamil Nadussa, Intiassa,

olin siellä lähetystyössä,

ja mentorini, ystäväni, kysyi minulta:

"Daniel, onko sinulla thromeja?"

Minä sanoin: "Thromeja?
Mitä ne ovat?

Hän sanoi: "Ne ovat elämän
päätavoitteita.

Ne ovat unelmien ja tavoitteiden
yhdistelmä, kuten jos voisit

tehdä mitä haluat,
mennä mihin haluat,

voisit olla kuka haluat,

niin minne sinä menisit?
Mitä tekisit?

Kuka olisit?

Sanoin: "En voi tehdä sellaista!
Minulla on liian paljon pelkoja!"

Sinä yönä otin riisimattoni ja
viritin sen bungalovin katolle

tähtien alle,

ja katselin lepakoitten syöksymistä
moskiittojen kimppuun.

Pystyin ajattelemaan vain thromeja,
unelmia ja tavoitteita,

ja niitä kiusaajia polttopalloineen.

Muutama tunti myöhemmin heräsin.

Sydämeni löi kiivaasti,
polveni tärisivät.

Tällä kertaa se ei johtunut pelosta.

Koko kehoni kouristeli.

Viitenä seuraavana päivänä

olin tajunnan ja tajuttomuuden rajamailla,
taistelin kuolinvuoteellani elmästä.

Aivoni paahtuivat 40 asteen
malaria kuumeessa.

Aina kun tietoisuuteni palasi,
pystyin ajattelemaan vain thromeja.

Ajattelin: "Mitä haluan tehdä elämälläni?"

Lopulta, päivää ennen
21-vuotissyntymäpäivääni,

selvänä hetkenäni,

tajusin:

tajusin, että pikku moskiitto,

Anopheles Stephensi,

tuo pikku hyttynen

joka painoi vähemmän kuin
5 mikrogrammaa,

vähemmän kuin suolanjyvänen,

jos tuo moskiitto voisi tuhota 170 paunaa
painavan miehen, 80 kiloisen miehen,

ymmärsin, että siinä oli
minun kryptoniittini.

Sitten oivalsin, ei, ei,
ei ole kyse moskiitosta,

Vaan pienestä loisesta
moskiiton sisällä,

Plasmodium Falciparumista,
joka tappaa yli miljoona ihmistä vuodessa.

Sitten tajusin, ei, ei, on kyse
vielä pienemmästä,

mutta minusta se tuntui paljon isommalta.

Oivalsin,

pelko oli minun kryptoniittini,

minun loiseni,

joka oli rampauttanut ja halvaannuttanut
koko elämäni.

Vaaran ja pelon välillä on eroa.

Vaara on todellinen.

Pelko on valinta.

Ja ymmärsin, että voin valita:

voisin joko elää pelossa,
ja kuolla häviäjänä sinä yönä,

tai voisin tappaa pelkoni ja
voisin

tavoitella unelmiani,
voisin uskaltaa elää.

kuolinvuoteella, katsoessasi kuolemaasi
silmästä silmään,

siinä on jotain, joka todella saa sinut
haluamaan elää elämääsi.

Ymmärsin, että jokainen kuolee,
mutta kaikki eivät oikeastaan elä.

Kuolemassa me elämme.

Kun opimme kuolemaan,

opimme elämään oikeasti.

Päätin muuttaa

tarinani sinä yönä.

En halunnut kuolla.

Niinpä rukoilin pienen rukouksen, sanoin:

"Jumala, jos annat minun elää
21-vuotiaaksi,

en anna enää pelon hallita elämääni.

Laitan pelkoni kuolemaan,

alan kurkotella unelmiani,

haluan vaihtaa asenteeni,

haluan tehdä elämässäni jotain
uskomatonta,

haluan löytää tarkoitukseni
ja kutsumukseni,

haluan kokea, ettei mahdoton
ole mahdotonta."

En aio kertoa teille selvisinkö siitä yöstä;
annan teidän ottaa sen selville.

(Naurua)

Sinä yönä tein listan 10:stä ensimmäisestä
thromestani:

päätin, että haluan käydä
merkittävimmissä maanosissa,

haluan nähdä Maailman 7 ihmettä,

oppia koko joukon kieliä,

asua autiolla saarella,

asua laivassa valtamerellä,

elää intiaaniheimon parissa Amazonilla,

kiivetä Ruotsin korkeimmalle vuorelle,

halusin nähdä Mount Everestin
auringon noustessa,

työskennellä musiikkibisneksessä
Nashvillessä,

halusin olla töissä sirkuksessa,

ja halusin hypätä lentokoneesta.

Seuraavina 20 vuotena toteutin
suurimman osan noista thromeista.

Joka kerta kun tarkastaisin
throme-listaani,

lisäisin siihen 5 tai 10 uutta
ja listani jatkoi kasvuaan.

Seuraavat 7 vuotta asuin pienellä
Bahaman saarella,

noin 7 vuotta

kaislakattoisessa majassa,

keihästäen haikaloja ja rauskuja
syödäkseni, ypöyksin saarella,

lannevaatteessa,

ja minun oli opittava uimaan
haikalojen kanssa.

Sieltä muutin Meksikoon,

ja sitten muutin Amazonin jokialueelle
Ecuadoriin,

Pujo Pongo Ecuador,
asuin siellä heimon parissa,

ja vähä vähältä aloin saavuttaa
itseluottamusta thromieni kautta.

Siirryin musiikkibisnekseen
Nashvilleen, ja sitten Ruotsiin,

muutin Tukholmaan, työskentelin
siellä musiikkialalla,

ja kiipesin Kebnekaisen huipulle
napapiirin yläpuolella.

Opin klovneriaa,

ja jonglöörausta,

puujaloilla kävelyä,

yksipyöräisellä ajamista,
tulennielemistä, lasin syömistä.

1997 kuulin, että jäljellä oli enää
vajaa tusina miekannielijää

ja sanoin: "Tuota minun täytyy tehdä!"

Tapasin miekannielijän,
ja kyselin häneltä vähän vinkkejä.

Hän sanoi: "Joo, annan 2 vinkkiä.

Numero 1: Se on äärimmäisen vaarallista,

ihmisiä on kuollut siihen.

Numero 2:

Älä yritä sitä!"

(Naurua)

Niinpä lisäsin sen throme-listaani.

Harjoittelin 10 - 12 kertaa päivässä,
joka päivä

neljän vuoden ajan.

Nyt laskeskelin...

4 x 365 [x 12]

Noin 13.000 epäonnistunutta
yritystä

ennen kuin sain ensimmäisen miekkani
kurkusta alas vuonna 2001.

Sinä aikana asetin thromen,

tullakseni maailman johtavaksi
miekannielemisen asiantuntijaksi.

Niinpä tutkin jokaisen krjan,
aikakauslehden, artikkelin,

jokaisen lääkärinlausunnon,
opiskelin fysiologiaa ja anatomiaa,

keskustelin lääkäreiden ja
hoitajien kanssa,

verkostoiduin kaikkien miekannielijöiden
kanssa

Miekannielijöiden kansainväliseksi
järjestöksi,

panin toimeen 2-vuotisen
lääketieteellisen tutkimuksen

miekannielemisestä ja
sen sivuvaikutuksista,

joka julkaistiin Brittiläisessä
lääketieteellisessä julkaisussa.

(Naurua)

Kiitos.

(Suosionosoituksia)

Ja opin joitain kiehtovia asioita
miekannielemisestä.

Joitakin asioita ette ole ehkä ole aijemmin
ajatelleet, mutta tämän jälkeen ajattelette.

Seuraavan kerran kun leikkaat kotona
pihviä veitselläsi

tai miekalla, tai "bestekilläsi",
ajattelet tätä...

Opin, että miekannieleminen
alkoi Intiassa -

juuri siellä, missä näin se ensimmäisen
kerran 20-vuotiaana poikasena -

noin 4000 vuotta sitten, noin
2000 eKr.

Viimeisten 150 vuoden aikana
miekannielijöitä on käytetty

tieteen ja lääketieteen kentillä apuna,

Tr. Adolf Kussmaulin jäykän
endoskoopin kehittämisessä

vuonna 1868 Freiburgissa Saksassa.

elektrogardiogrammin Walesissa 1906,

nielemishäiriöiden ja ruuansulatuksen
tutkimuksessa,

bronkoskoopit ja sen tyyppiset kojeet.

Mutta viimeisen 150 vuoden ajalta

tiedämme tuhansia vammoja
ja kymmeniä kuolemia...

Tässä on jäykkä endoskooppi, jonka kehitti
Tr. Adolf Kussmaul.

Saimme selville 29 kuolemantapausta
viimeisten 150 vuoden aikana,

mukaan lukien tämä miekannielijä Lontoossa,
joka lävisti sydämensä miekallaan.

Huomasimme myös, että vuosittain

on ollut 3 - 8 vakavaa
miekannielemisonnettomuutta.

Minä tiedän, koska saan puhluja.

Sain juuri kaksi,

yksi Ruotsista ja yksi Orlandosta
juuri viime viikkoina,

miekannielijöiltä, jotka ovat sairaalassa
vammojensa vuoksi.

Joten se on äärimmäisen vaarallista.

Toinen asia minkä opin on, että
miekannielemisen oppimiseen

menee 2 - 10 vuotta

useimmilta.

Mutta kiehtovin löytö, jonka opin,

oli kuinka miekannielijät oppivat
tekemään mahdotonta.

Nyt kerron teille pikku salaisuuden:

Älä keskity 99,9-prosenttisesti siihen,
että se on mahdotonta.

Keskity siihen 0,1-prosenttisesti ja
selvitä kuinka tehdä siitä mahdollista.

Nyt vien sinut matkalle miekannielijän
mieleen.

Jotta miekan voi niellä, se vaatii
meditatiivisen tilan,

veitsenterävää keskittymistä,
neulanterävän tarkkuuden,

jolla erottelet kehon elimet ja voitat
elimistön automaattiset refleksit,

se vaatii aivokytkentöjen ja
lihasmuistin vahvistamista

tarkkaan harkitulla harjoittelulla
yli 10.000 kertaa.

Nyt matkaamme miekannielijän
kehoon.

Nielläkseni miekan,

minun täytyy liuttaa terä kieleni yli,

tukahduttaa yläruokatorven
nielemisrefleksi,

ohjata 90 asteen käännös
ohi kurkunkannen,

mennä läpi kannurustolihaksen,
ja ruokatorven ylemmän sulkijalihaksen

tukahduttaa peristalttinen refleksi,

työntää terä rintaonteloon

keuhkojen väliin.

Tässä kohtaa minun pitää

itseasiassa työntää sydäntäni sivuun.

Jos katsot oikein tarkkaan,

näet sydämeni sykkeen miekassani,

koska se nojaa sydämeeni,

niiden välissä on vain muutama milli
ruokatorven kudosta.

Tätä et voi lavastaa.

Sitten liu'utan sen ohi rintalastan,

ohi ruokatorven alemman sulkijalihaksen,
alas vatsaan,

tukahdutan oksennusrefleksiä
koko matkan alas pohjukaissuoleen.

Helppo homma.

(Naurua)

Jos minun pitäisi mennä pidemmälle,

osuisin munanjohtimiini.
(Hollanniksi) Fallopian tubes!

Jätkät, voitte tiedustella asiaa myöhemmin
vaimoiltanne...

Ihmiset sanovat minulle:

"Elämänsä riskeeraaminen
vaatii varmasti paljon rohkeutta,

hipoa sydäntään, ja niellä miekka..."

Ei. Todellista rohkeutta tuolta

pelokkaalta, ujolta, laihalta,
nynyltä lapselta vaatii

asettua alttiiksi epäonistumiselle
ja hylkäämiselle,

paljastaa sydämensä,

niellä ylpeytensä

ja seistä täällä tuntemattomien
ihmisten edessä

kertomassa tarinaansa
peloistaan ja unelmistaan,

purkamassa tunteitaan sekä
kirjaimellisesti että kuvaannollisesti.

Tiedättekö - kiitos.

(Suosionosoituksia)

Se on ihmeellistä, että
olen aina halunnut

tehdä jotain merkittävää elämässäni,

ja nyt minä teen.

Mutta merkittävää ei ole se,
että pystyn nielemään

21 miekkaa kerralla,

tai 6 m vedenpinnan alapuolella tankissa,
jossa on 88 haikalaa ja rauskuja

Ripleyn Usko tai älä -kirjaa varten,

tai 800 asteeseen kuumennetun punaisena
hohtavan Stan Leen Superihmiset ohjelmaa varten,

kuin teräsmies"

ja se tikkari oli kuuma!

Tai vetämään autoa miekalla

Ripleytä tai Guinnessia varten,

tai pääsemään Talent USA:n finaaliin,

tai voittamaan Ig Nobel -palkinnon
lääketieteessä vuonna 2007.

Ei, nuo eivät ole todella
merkittäviä asioita.

Vaikka niin ihmiset ajattelevat.
Ei, ei, ei. Eivät ne ole.

Todella merkittävä asia on

että Jumala sai tuon pelokkaan,
ujon, laihan, nynnyn lapsen,

joka pelkäsi korkeita paikkoja,

vettä, haikaloja,

lääkäreitä ja hoitajia
ja neuloja ja teräviä esineitä

puhumaan ihmisille

ja nyt hän saa minut lentämään
ympäri maailmaa

10 km:n korkeudessa,

nielemään teräviä esineitä
veden alla haikalatankissa,

ja puhumaan lääkäreille ja hoitajille ja
kaltaisillenne ympäri maailmaa.

Se on todella ihmeellinen asia minulle.

Olen aina halunnut tehdä mahdottomia -

Kiitos.

(Suosionosoituksia)

Kiitos.

(Suosionosoituksia)

Olen aina halunnut tehdä mahdottomia,
ja nyt teen.

Halusin tehdä jotain merkittävää elämässäni
ja muuttaa maailmaa,

ja nyt teen niin.

Halusin lentää ympäri maailmaa
tekemässä superihmisen urotekoja

ja pelastaa henkiä, ja nyt teen niin.

Ja tiedättekö mitä?

Sisälläni on vielä pieni osa
tuon pienen kaverin

unelmaa.

(Naurua) (Suosionosoituksia)

Halusin aina löytää tarkoitukseni
ja kutsumukseni,

ja nyt olen löytänyt.

Mutta arvatkaa mitä?

Ei ole kyse miekoista, ei siitä mitä
ajattelette, ei minun vahvuuksistani.

On kyse heikkouksistani, sanoistani.

Tehtäväni ja kutsumukseni on
muuttaa maailmaa

leikkaamalla pelon,

miekka kerrallaan, sana kerrallaan,

yksi veitsi kerrallaan,
yksi elämä kerrallaan,

kannustamalla ihmisiä olemaan
supersankareita

ja tekemään mahdottomia omassa
elämässään.

Tarkoitukseni on auttaa toisia ihmisiä
löytämään omansa.

Mikä on sinun?

Mikä on sinun takoituksesi?

Mitä sinut asetettiin tänne tekemään?

Uskon, että meidät kaikki kutsuttiin
olemaan supersankareita.

Mikä on sinun supervoimasi?

Maapallon väestössä, yli
7 miljadin ihmisen joukossa

on jäljellä alle muutama tusina
miekannielijää

eri puolilla maailmaa,

mutta on vain yksi sinä.

Olet ainutlaatuinen.

Mikä on tarinasi?

Mikä tekee sinusta erilaisen?

Kerro tarinasi,

kerro vaikka äänesi olisi
ohut ja tärisevä.

Mitkä ovat sinun thromesi?

Jos voisit tehdä mitä tahansa,
olla kuka tahansa, mennä minne vain -

Mitä tekisi? Minne menisit?

Mitä tekisit?

Mitä haluat tehdä elämälläsi?

Mitkä ovat suuria unelmiasi?

Mitkä olivat suuri aunelmiasi lapsena?
Ajattele taaksepäin.

Lyön vetoa, ettei se ollut tätä,
oliko?

Mitkä olivat villeimmät unelmasi,

joiden ajattelit olevan niin outoja
ja pimeitä?

Lyönpä vetoa, etteivät ne tämän jälkeen
näytäkään niin oudoilta?

Mikä on miekkasi?

Jokaisella teistä on miekka,

kaksiteräinen, pelkojen ja
unelmien miekka.

Niele miekkasi, mikä se sitten onkaan.

Seuraa unelmaasi, hyvät naiset ja herrat,

ei ole koskaan liian myöhäistä olla sitä,
mitä ikinä halusitkaan.

Niille kiusaajille polttopalloineen,
jota ajattelivat,

etten koskaan pysty mahdottomaan,

minulla on sanottavana vain yksi asia:

Kiitos.

Jos meillä ei ole roistoja,
meillä ei ole supersankareita.

Olen täällä todistamassa
mahdotonta mahdolliseksi.

Tämä on äärimmäisen vaarallista,
se voi tappaa minut.

Toivottavasti nautitte.

(Naurua)

Tässä tarvitsen apuanne.

Yleisö: Kaksi, kolme.

Dan Meyer: Ei, ei, ei. Tarvitsen teidän
kaikkien apua laskemiseen, ok?

(Naurua)

Jos tiedätte sanat? Ok?
Laskekaa kanssani. Valmista?

Yksi.

Kaksi.

Kolme.

Ei, se on 2, mutta tajuatte idean.

Yleisö: Yksi.

Kaksi.

Kolme.

(Kohahdus)

(Suosionosoituksia)

DM: Jee!

(Suosionosoituksia) (Hurraa huutoa)

Kiitos paljon.

Kiitos, kiitos, kiitos.
Kiitän teitä sydämeni pohjasta.

Oikeastaan, kiitos vatsani pohjasta.

Sanoin, että tulin tänne tekemään
mahdottoman, nyt olen sen tehnyt.

Mutta tämä ei ollut mahdotonta.
Tätä teen joka päivä.

Mahdotonta tälle pelokkaalle, ujolle, laihalle,
nynnylle lapselle oli kohdata pelkonsa,

seistä täällä [TEDx] lavalla,

ja muuttaa maailmaa,
sana kerrallaan,

miekka kerrallaan, elämä kerrallaan.

Jos olen saanut sinut ajattelemaan
uudella tavalla, saanut uskomaan,

ettei mahdoton ole mahdotonta,

jos olen saanut sinut oivaltamaan, että
voit tehdä mahdottomia elämässäsi,

silloin työni on tehty,
ja sinun on juuri alkannut.

Älä koskaan lakkaa unelmoimasta.
Älä koskaan lakkaa luottamasta.

Kiitos luottamuksesta

ja kiitos, että olette osa unelmaani.

Ja tässä lahjani teille:

Mahdoton ei ole...

Yleisö: mahdotonta.

Pitkä matka osa lahjaa.

(Suosionosoituksia)

Kiitos.

(Suosionosoituksia)

(Kannustushuutoa)

Juontaja: Kiitos, Dan Meyer, vau!