Miksi ÄO:mme on isompi kuin isovanhempiemme?

Sitä kutsutaan "Flynnin ilmiöksi" -- että jokainen sukupolvi saa isomman pistemäärän ÄO-testissä kuin aiemmat sukupolvet. Muutummeko todella fiksummiksi vai ajattelemmeko vain eri tavalla? Tässä nopeatempoisessa puheessa 1900-luvun kognitiivisesta historiasta filosofi James Flynn esittää, että muutokset ajattelussamme ovat johtaneet yllättäviin (ja eivät aina pelkästään positiivisiin) seurauksiin.

Tehdään pieni matka

1900-luvun kognitiiviseen historiaan,

koska tuon vuosisadan aikana

mielemme ovat muuttuneet dramaattisesti.

Kuten tiedätte, autot ovat muuttuneet vuodesta 1900,

koska teistä on tullut parempia

ja teknologian vuoksi.

Mielemmekin ovat muuttuneet.

Olemme muuttuneet ihmisistä, jotka kohtasivat
konkreettisen maailman

ja analysoivat maailmaa lähinnä pohtien

miten he voisivat hyötyä siitä,

ihmisiksi, jotka kohtaavat hyvin monimutkaisen maailman,

jossa meidän on pitänyt kehittää

uusia henkisiä kykyjä, uusia ajattelutapoja.

Tämä sisältää

konkreettisen maailman pukemisen luokitteluun

tuomalla mukaan abstraktioita, joista yritämme tehdä

loogisesti johdonmukaisia,

ja ottamalla hypoteettisen todesta,

eli ajattelemalla, mitä voisi olla,

pikemminkin kuin mitä on.

Tämä dramaattinen muutos tuli tietooni

ajan myötä tapahtuneen ÄO:n lisäyksen kautta,

ja se on ollut todella massiivinen.

Emme vastaa vain muutamaan lisäkysymykseen oikein

ÄO-testissä.

Vastaamme oikein huomattavasti useampaan kysymykseen,

kuin mikään aiempi sukupolvi,

aina testien keksimisestä lähtien.

Jos vuosisata sitten eläneet ihmiset pisteytetään

nykynormeilla,

heidän keskimääräinen ÄO:nsä olisi 70.

Jos meidät pisteyttää heidän normeillaan,

meidän keskimääräinen ÄO:mme olisi 130.

Se herättää kaikenlaisia kysymyksiä.

Olivatko läheiset esi-isämme

lähestulkoon psyykkisesti kehitysvammaisia?

Koska 70 merkitsee yleensä kehitysvammaa.

Tai olemmeko lähes lahjakkaita?

Koska 130 on raja lahjakkuudelle.

Aion ehdottaa ja perustella kolmannen vaihtoehton,

joka on paljon selittävämpi kuin kumpikaan näistä,

ja laitetaan asiat mittasuhteisiinsa,

kuvitellaan, että marssilaiset tulisivat Maahan

ja löytäisivät tuhoutuneen sivilisaation.

Ja tämä marssilainen olisi arkeologi,

ja he löytäisivät maalitauluja,

joita oli käytetty ammunnassa.

Ensin he katsoisivat vuotta 1865

ja huomaisivat, että minuutissa

ihmiset ampuivat vain yhden luodin napakymppiin.

Ja he huomaisivat, että vuonna 1898

he ampuivat viisi luotia napakymppiin minuutissa.

Ja vuonna 1918 he ampuivat sata luotia napakymppiin.

Aluksi arkeologit olisivat hämmentyneitä.

He sanoisivat, että testit ovat mitanneet

ihmisten käden vakautta,

kuinka tarkka heidän näkönsä on,

ja hallitsivatko he asettaan.

Miten suoriutuminen parani

niin suunnattomasti?

Me tiedämme tietenkin vastauksen.

Jos marssilaiset havainnoisivat taistelukenttiä,

heille selviäisi, että ihmisillä oli vain musketteja

Amerikan sisällissodassa,

ja heillä oli automaattikiväärejä

Espanjan–Yhdysvaltain sodan aikaan,

ja konekiväärejä

ensimmäisen maailmansodan aikaan.

Toisin sanoen,

sotilaiden varusteet muuttuivat,

eivät näkökyky

tai käden vakaus.

Kuvitellaan nyt sitä mentaalista tulivoimaa,

jonka olemme hankkineet sadan vuoden aikana,

ja taas yksi ajattelija auttaa meitä siinä,

Luria.

Luria katsoi ihmisiä

juuri ennen kuin he siirtyivät tieteen aikaan,

ja havaitsi, että nämä ihmiset

vastustivat todellisen maailman luokittelua.

He halusivat jaotella sen

osiin, joita he pystyivät käyttämään.

Hän havaitsi, että he vastustivat

johtopäätöksien tekemistä hypoteettisista tilanteista,

eri mahdollisuuksien pohdiskelua,

ja he eivät selvinneet hyvin

abstraktioista ja niiden loogisesta tutkiskelusta.

Annan teille esimerkin hänen haastatteluistaan.

Hän puhui päällikölle

Venäjän maaseudulla.

Kuten ihmiset vuonna 1900, he olivat käyneet

koulua noin neljä vuotta.

Hän kysyi tältä ihmiseltä,

mitä yhteistä on variksella ja kalalla.

Kaveri sanoi: "Ei mitään.

Voin syödä kalan. En voi syödä varista.

Varis voi nokkia kalaa.

Kala ei voi tehdä mitään varikselle."

Luria sanoi: "Mutta eivätkö ne molemmat ole eläimiä?"

Hän sanoi: "Eivät tietenkään.

Yksi on kala.

Toinen on lintu."

Häntä kiinnosti pääasiassa,

mitä hän voisi tehdä niillä.

Luria meni toisen ihmisen luo,

ja sanoi hänelle:

"Saksassa ei ole kameleita.

Hampuri on kaupunki Saksassa.

Onko Hampurissa kameleita?"

Ja kaveri sanoi:

"Jos se on tarpeeksi iso, siellä tulisi olla kameleita."

Ja Luria sanoi: "Mitä sanani vihjaavat?"

Hän sanoi: "Ehkä se on pieni kylä,

ja siellä ei ole tilaa kameleille."

Hän oli siis haluton käsittelemään

tätä muuna kuin konkreettisena ongelmana,

ja hän oli tottunut kameleihin kylissä,

ja oli kyvytön hypotetisoimaan,

kysymään itseltään, mitä jos Saksassa ei ole kameleita.

Kolmas haastattelu

käsitteli Pohjoisnapaa.

Luria sanoi: "Pohjoisnavalla on aina lunta.

Jos jossain on aina lunta, karhut ovat siellä valkoisia.

Minkä värisiä ovat karhut Pohjoisnavalla?"

Vastaus oli: "Sellaiseen

pitäisi olla todistajia.

Jos viisas ihminen tulisi Pohjoisnavalta

ja sanoisi karhujen olevan valkoisia,

saattaisin uskoa häntä,

mutta kaikki näkemäni karhut ovat olleet ruskeita."

Taas kerran, henkilö vastusti

konkreettisen maailman ulkopuolista,

ja analysoi sitä jokapäiväisen kokemuksensa perusteella.

Tälle henkilölle oli tärkeää,

minkä värisiä karhut ovat --

heidän täytyi metsästää karhuja.

He eivät halunneet ajatella asiaa.

Yksi heistä sanoi Lurialle:

"Miten voimme ratkaista asioita,
jotka eivät ole oikeita ongelmia?"

Yksikään näistä ei ole todellinen.

Miten voimme ajatella niitä?"

Nämä kolme kategoriaa --

luokittelu,

abstrakti ajattelu,

hypoteettisen todesta ottaminen --

miten paljon ne vaikuttavat tosielämässä

testiympäristön ulkopuolella?

Annan muutaman esimerkin.

Lähes kaikki meistä saavat nykyään päättötodistuksen lukiosta.

Olemme siis siirtyneet neljästä kouluvuodesta kahdeksaan

ja 12 vuoteen koulua,

ja 52 prosenttia amerikkalaisista

on opiskellut jopa pidemmälle.

Meillä ei ole vain enemmän koulutaustaa,

ja suuri osa siitä koulutuksesta on tieteellistä,

ja tiedettä ei voi tehdä luokittelematta maailmaa.

Tiedettä ei voi tehdä ilman hypoteeseja.

Tiedettä ei voi tehdä olematta loogisesti johdonmukainen.

Jopa alakoulussa asiat ovat muuttuneet.

Vuonna 1910 kokeet,

joita Ohio piti 14-vuotiaille,

olivat kaikki täynnä

sosiaalisesti arvostettua konkreettista tietoa.

Tyyliin:

luettele 44 osavaltion

pääkaupungit.

Kun tutkittiin kokeita,

joita Ohiossa pidettiin 1990,

ne olivat kaikki abstrakteja.

Tyyliin:

miksi suurin kaupunki osavaltiossa on harvoin pääkaupunki?

Siihen oli vastattava, että

osa-valtion kansanedustus on maaseudun hallinnassa

ja he eivät pidä isoista kaupungeista,

joten sen sijaan, että laittaisivat pääkaupungin isoon kaupunkiin,

he laittavat sen piirikuntaan.

He laittoivat sen Albanyyn eivätkä New Yorkiin.

He laittoivat sen Harrisburgiin eivätkä Philadelphiaan.

Ja niin edelleen.

Opetuksen suunta on siis muuttunut.

Opetamme ihmisiä ottamaan hypoteettisen todesta,

käyttämään abstraktioita, ja yhdistämään ne loogisesti.

Entä työelämä?

Vuonna 1900, kolme prosenttia amerikkalaisista

oli kognitiivisesti vaativissa ammateissa.

Vain kolme prosenttia oli lakimiehiä, lääkäreitä tai opettajia.

Nykyään 35 prosenttia amerikkalaisista

on kognitiivisesti vaativissa ammateissa,

ei ainoastaan lakimiehinä,

lääkäreinä, tietelijöinä tai luennoitsijoina

vaan monissa muissa

teknisissä ammateissa,

ohjelmointityössä.

Iso osa ammateista on kognitiivisesti vaativia.

Voimme työllistyä

nykymaailmassa vain, jos olemme kognitiivisesti

joustavampia.

Meillä ei vain ole paljon enemmän ihmisiä

kognitiivisesti vaativissa ammateissa.

Ammatit ovat kokeneet päivityksen.

Verratkaa vuoden 1900 lääkäriä,

jolla oli vain muutama kikka,

moderniin yleislääkäriin tai erikoislääkäriin,

jolla on vuosien tieteellinen koulutus.

Verratkaa vuoden 1900 pankkiiria,

joka tarvitsi vain hyvän kirjanpitäjän

ja tiedon luotettavista paikallisista,

jotka maksoivat takaisin kiinnelainansa.

Yrityspankkiirit, jotka saivat maailman polvilleen,

olivat ehkä moraalisesti välinpitämättömiä

mutta kognitiivisesti hyvin ripeäliikkeisiä.

He menivät pidemmälle kuin vuoden 1900 pankkiiri.

He katsoivat tietokone-ennusteita

asuntomarkkinoista.

Heidän täytyi tehdä monimutkaisia luottovelkakirjoja

pitääkseen velan yhdessä

ja saadakseen velan näyttämään kannattavalta omaisuudelta.

Heidän piti saada luottoluokitusyhtiöt antamaan

AAA:n,

vaikka monissa tapauksissa he käytännössä lahjoivat nuo yhtiöt.

Heidän täytyi myös

saada ihmiset hyväksymään nuo niin sanotut varat

ja maksamaan niistä,

vaikka ne olivat hyvin epävakaita.

Tai otetaan nykypäivän maanviljelijä.

Nykyajan maanviljelijä on hyvin erilainen

kuin vuoden 1900 maanviljelijä.

Eli kyse ei ole vain

kognitiivisesti vaativien ammattien leviämisestä

vaan myös tehtävien päivittämisestä,

kuten lakimiesten ja lääkärien ja ties minkä,

mikä vaatii meiltä enemmän kognitiivisesti.

Olen puhunut koulutuksesta ja työstä.

Jotkut ajattelutavat, jotka ovat kehittyneet

1900-luvun aikana,

ovat hyödyttäneet meitä yllättävillä tavoin.

Olen pääasiassa moraalifilosofi.

Vierailen psykologiassa korkeintaan lomailemassa,

ja minua kiinnostaa enemmänkin moraalikeskustelu.

Viime vuosisadan aikana

kehittyneissä maissa, kuten Amerikka,

moraalikeskustelu on kulminoitunut,

koska otamme hypoteettisen vakavasti,

ja otamme myös yleiset periaatteet vakavasti

ja etsimme loogisia yhteyksiä.

Tullessani kotiin 1955 yliopistolta

Martin Luther Kingin aikoihin

monet ihmiset tulivat kotiin siihen aikaan

ja riitelivät vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa.

Isäni syntyi 1885,

ja hän oli lievästi rasistinen.

Irlantilaisena hän vihasi englantilaisia niin paljon,

ettei juuri näyttänyt tunteitaan muista.

(Naurua)

Mutta hän koki, että mustat ihmiset olivat alhaisempia.

Kun sanoimme vanhemmillemme:

"Miltä sinusta tuntuisi, jos huomenna heräisit mustana?"

He sanoivat, että se oli tyhmintä, mitä ikinä olimme sanoneet.

Kuka muka olisi koskaan herännyt aamulla --

(Naurua) --

mustana?

Toisin sanoen, he olivat jäänneet kiinni

opittuihin tapoihinsa ja asenteisiinsa.

He eivät ottaneet hypoteettista vakavasti,

ja ilman hypoteettista

on vaikea perustella moraalisia väitteitä.

Pitää pyytää kuvittelemaan, että olet

Iranissa, ja sukulaisesi

joutuivat kaikki sivullisiksi uhreiksi

vaikkeivät olleet tehneet mitään väärää.

Miltä se tuntuisi?

Jos joku vanhemmasta sukupolvesta sanoisi:

meidän hallituksemme pitää huolen meistä,

ja heidän hallituksensa tulisi pitää huoli heistä,

he eivät vain suostu ottamaan hypoteettista vakavasti.

Tai islamilainen isä, jonka tytär on raiskattu

ja hänestä hänen kunniansa vaatii tyttären tappamista.

Hän käsittelee tapojaan

kuin ne olisivat keppejä ja kiviä, jotka hän on perinyt,

ja joita ei voi muuttaa millään logiikalla.

Ne ovat vain perittyjä tapoja.

Nykyään sanoisimme esimerkiksi:

kuvittele, että sinut kolkataan ja sinua hyväksikäytettäisiin.

Pitäisikö sinut tappaa?

Hän sanoisi, että siitä ei ole Koraanissa.

Se ei ole osa periaatteitani.

Nykyään periaatteet yleistetään.

Ne esitetään abstraktioina ja niihin pätee logiikka.

Jos on periaate, että

ihmisen ei tulisi kärsiä ellei hän ole syyllistynyt johonkin,

ja sitten jättää ulkopuolelle mustat,

on pakko tehdä poikkeus, eikö?

On myönnettävä, että ihon mustuus

ei ole syy joutua kärsimään.

Mustia on pidettävä jotenkin epäpuhtaina.

Sitten voimme esittää joitain empiirisiä todisteita

ja sanoa, että miten kaikki mustat voivat olla epäpuhtaita,

kun St. Augustine oli musta ja Thomas Sowell on musta.

Silloin moraaliargumentin voi saada läpi,

koska moraalisia periaatteita ei pidetä konkreettisina asioina.

Niitä pidetään yleisperiaatteina,

joita voidaan käsitellä loogisesti.

Miten tämä kaikki tuli esiin ÄO-testeissä?

Se sai minut alunperin puhumaan kognitiivisesta historiasta.

Jos katsotte ÄO-testiä,

huomaatte nousun olleen suurinta tietyillä alueilla.

Wechslerin samankaltaisuustesti

testaa luokittelua,

ja olemme parantuneet suunnattomasti

kyseisessä luokittelutestissä.

Muissa ÄO-testien osissa

käytetään logiikkaa abstraktioihin.

Jotkut teistä ovat saattaneet tehdä Ravenin progressiivisen matriisitestin

ja siinä on kyse analogioista.

Vuonna 1900 ihmiset osasivat yksinkertaisia analogioita.

Jos heille sanoi, että kissat ovat kuin villikissoja,

niin mitä koirat ovat?

He vastaisivat kuin susia.

Mutta vuonna 1960 ihmiset pystyivät

paljon hienostuneempiin suorituksiin.

Jos kysyttiin, että kahta neliötä seuraa kolmio,

niin mikä seuraa kahta ympyrää?

He sanoisivat puoliympyrä.

Kuten kolmio on puolet neliöstä,

puoliympyrä on puolet ympyrästä.

Vuonna 2010 koulusta valmistuneilta voi kysyä,

jos kahta ympyrää seuraa puoliympyrä,

mikä seuraa kahta kuuttatoista?

He vastaisivat kahdeksan, koska se on puolet 16:sta.

He ovat niin kaukana konkreettisesta maailmasta,

että voivat jopa jättää huomiotta

kysymyksen symbolien muodot.

On kuitenkin yksi asia, joka on hyvin masentava.

Emme ole edistyneet kaikilla alueilla.

Yksi tapa käsitellä

modernin maailman hienouksia

on politiikan kautta,

ja surullista kyllä meillä saattaa olla moraalisia periaatteita,

voidaan luokitella, käyttää logiikkaa abstraktioihin,

ja jos ei välitä historiasta ja muista maista,

ei voi tehdä politiikkaa.

Olemme huomanneet, trendinä amerikkalaisissa nuorissa,

että he lukevat vähemmän historiaa ja kirjallisuutta

ja vähemmän materiaalia muista maista,

he ovat tietämättömiä.

He elävät nykyisyyden kuplassa.

He eivät erota Korean sotaa Vietnamin sodasta.

He eivät tiedä ketkä olivat Amerikan liittolaisia
toisessa maailmansodassa.

Miettikää miten erilainen Amerikka olisi,

jos kaikki amerikkalaiset tietäisivät, että tämä on viides kerta,

kun länsimainen armeija on mennyt Afganistaniin
pistämään sen järjestykseen,

ja jos heillä olisi jonkinlainen käsitys,

mitä kävi neljällä edellisellä kerralla.

(Naurua)

Eli, ne olivat hädintuskin poistuneen,

kun heistä ei ollut enää edes jälkeä hiekassa.

Tai kuvitelkaa, miten asiat olisivat toisin,

jos useimmat amerikkalaiset tietäisivät, että meille valehdeltiin,

jotta lähtisimme neljään viimeisimpään sotaamme.

Espanjalaiset eivät upottaneet sotalaiva Mainea,

Lusitania ei ollut viaton alus

vaan täynnä ammuksia,

pohjoisvietnamilaiset eivät hyökänneet 7. laivaston kimppuun,

ja tietenkin, Saddam Hussein vihasi Al-Qaidaa,

eikä hänellä ollut sen kanssa mitään tekemistä,

ja silti hallinto vakuutti 45 prosenttia ihmisistä,

että he olivat taistelutovereita,

kun hän riippui lähimmästä katulampusta.

Mutta en halua lopettaa pessimistisesti.

1900-luku on paljastanut suunnattomia kognitiivisia kykyjä

tavallisissa ihmisissä, ja olemme huomanneet sen nyt,

ja aristokraatti oli vakuuttunut,

että tavallinen ihminen ei pystyisi siihen,

että he eivät voisi ikinä jakaa ajattelutapojaan

tai kognitiivisia kykyjään.

Lordi Curzon sanoi kerran

nähdessään ihmisten kylpevän Pohjanmeressä:

"Miksei kukaan kertonut minulle,

miten valkoisia alamaisten kehot ovat?"

Ikään kuin he olisivat matelijoita.

No, [Rudyard Kipling] oli oikeassa ja hän oli väärässä.

[Kipling] sanoi: "Everstin rouva ja Judy O'Grady

ovat sisaria ihonsa alla."

(Aplodeja)