Awakening Mind Part 1, "Know Thyself" (2023) - Complete HD Film

Herääminen

on seuraava luonnollinen vaihe
ihmisen kehityksessä.

Herääminen on yksinkertaisesti oleellisen
olemuksemme luonteen tunnistamista.

Se ei ole jokin outo,
mystinen uskonnollinen kokemus

joka on vain harvojen saatavilla.

Se on kaikkien saatavilla.

Olemme pohjimmiltaan jo täysin hereillä,
täysin tietoisia.

Ja se on täysin rajatonta.

Todellinen luontosi on lähempänä

kuin se minuus, joka luulet olevasi.

Tietoisuus on maailmankaikkeuden
perimmäinen todellisuus.

Seuraava askel tieteessä on nähdä,
että tietoisuus on perustavanlaatuista.

Mitä herääminen edes on?

Selittäkää joku se minulle.

Heräävä mieli osa 1: Tunne itsesi

Mitä on herääminen?

Kutsutpa sitä todelliseksi itseksi,
välittömäksi itseksi tai ei-itseksi,

tai Buddha-luonnoksi,
Tao- tai Kristus-tietoisuudeksi.

Sillä ei todella ole väliä.

Tässä elokuvassa
aiomme kutsua sitä tietoisuudeksi.

Tietoisuus

ei ole minkään uskonnon omaisuutta.

Herääminen tai tietoisuuden ymmärtäminen

on kuin herääminen unesta.

Hahmosi uni

elämän näytelmässä.

Hahmojemme kautta

koemme maailman

kaikessa kauneudessaan ja rumuudessaan.

Voimme kutsua tätä elämän
ja kuoleman kaksinaisuuden kokemukseksi.

Kuljemme ympyrää
kiinnittyneenä hahmojemme

ajatuksiin ja tuntemuksiin.

Hyvä ja huono.

Sota ja rauha.

Valo ja pimeys.

Syntymä ja kuolema.

Kunnes heräämme ja huomaamme,

ettemme ole tämä hahmo.

KUTSU

Tässä elokuvassa
esitämme sinulle kutsun

tulla kokemaan
todellisen luontosi.

Suora kokemus,
ilman järkeilyä...

Kuka sinä olet?

Toistamme tämän

kutsun eri tavoin.

Kun kysyt itseltäsi kuka olet,

anna kaiken olla juuri niin kuin on.

Älä käytä mieltäsi
saadaksesi jotain tapahtumaan,

tai löytääksesi vastauksen
mielen tasolla.

Älä myöskään yritä sivuuttaa mieltäsi.

Aikomuksenasi vain kokea suoraan
kuka olet.

Antamalla mielen olla
“en tiedä” -mieli.

Herääminen on vastaus kaikkiin
maailman ongelmiin kaikilla tasoilla.

Kaikki maailman
ongelmat johtuvat harhaluulosta.

Mielen perustavanlaatuisesta harhasta.

Harha on se,
että minä olen tämä rajoitettu hahmo.

Kun elämme pienestä,
erillisestä itsestämme käsin,

tyytymättömyys on aina läsnä.

Kyse voi olla suuresta tyytymättömyydestä
kuten traumasta,

tai sitten vain tunteesta taustalla...

"Jokin ei ole oikein."

"Jotain on vialla."
"Jotain puuttuu."

Silloinkin kun koen mielihyvää,
tai saavutan jotain elämässäni,

Jopa silloin kun minulla on hyvä suhde.

Jos pysähdyn hetkeksi

tunnen tyytymättömyyttä,

kuin olisin eristetty jostakin.

Tämä tunne joka näyttäisi olevan

useimmilla ihmisillä, voi motivoida meitä

heräämään pienestä erillisestä itsestämme,

jonka luonto on eräänlainen
eroahdistus.

Tällä rajoitetulla hahmolla on taipumus
tarttua siihen, mitä se haluaa.

Kyseessä on vain kokoelma
ehdollistettuja malleja.

Tavoitella sitä mitä kaipaa tai
yrittää työntää pois se mitä ei halua.

Se on loputon prosessi
mielihyvän tavoittelun,

ja tuskan välttelyn välillä.

Jos uskomme olevamme

tämä hahmo, ehdollistettu malli,

silloin me kärsimme
ja luomme kärsimystä maailmaan.

Maailmasta tulee egoistisen
tietoisuuden heijastus.

Heräämisen hyöty on se,

että sinä kärsit vähemmän

ja ihmiset ympärilläsi kärsivät vähemmän.

Ei ole epäilystäkään,
että Jumalan ymmärtäminen

oli itselleni herätys.

Suurin herätys
mitä olen koskaan kokenut.

Aivan kuin olisin ollut unessa
50 vuotta.

Kävellen ympäriinsä kuin robotti,
tekemällä asioita joita minulle opetettiin

kun olin nuori.
Tiedätkö, minulla oli valmis suunnitelma.

Hanki tyttöystävä, hanki auto, hanki työ,
hanki talo, hanki puoliso.

Kaava, jonka mukaan luulin,
miten elämää kuuluisi elää.

Kunnes täytin 53 vuotta.

Tajusin, että vaikka olin tehnyt
suurimman osan noista asioista

ja saavuttanut jonkin verran
ammatillista menestystä,

sillä ei ollut merkitystä.
Herätä 53-vuotiaana ja tajuta

että millään näillä asioilla

ei ollut merkitystä.

Olin järkyttynyt ymmärtäessäni
mitä tämä kirjaimellisesti tarkoitti.

Kuinka turhaa se kaikki oli.

Kuka sinä olet?

Kun lopetat hahmollesi laaditun

käsikirjoituksen seuraamisen, joka

on peritty vanhemmilta, yhteiskunnalta

ja biologisen ehdollistumisen kautta,

peliin avautuu uusia ulottuvuuksia.

Avautuva polku

ei ole reitti määränpäähän.

Se on reititön polku

harhakuvitelmien riisumiseksi

päästäksesi juuri sinne, missä olet nyt.

Nimeni on Rupert Spira.

Puhun olennaisesta nondualismin

(ei-kaksinaisuus) ymmärtämisestä, joka on

kaikkien suurten uskonnollisten ja
henkisten perinteiden taustalla.

Kirjoitan ja johdan
ohjattuja meditaatioita,

ja käyn keskusteluja,
joiden tarkoituksena on johtaa

tämän ymmärryksen

kokemukselliseen tunnistamiseen.

Sen ymmärtämiseen, että

rauhaa ja onnea,

joita me kaikki kaipaamme

yli kaiken, ei voi koskaan

määritelmän mukaan
löytää objektiivisesta kokemuksesta.

Sitä eivät voi koskaan tarjota
esineet, aineet,

aktiviteetit tai suhteet.

Suosittelen

sisäistämään tämän kunnolla,

jottei käytä
loppuelämäänsä

etsien täyttymystä sieltä,
mistä sitä ei voi löytää.

Jokainen, joka katsoo tätä elokuvaa,
katsoo sitä siksi, että

hän on joko ymmärtänyt tai oivaltanut,

että rauhaa ja onnea,
jota he kaipaavat, ei voi löytää

objektiivisesta kokemuksesta,

ja ovat aloittaneet tutkimuksen
todelliseen luontoonsa.

Se on tärkein tutkimus

jonka ihminen voi tehdä,
ja se on tutkimus,

josta onnellisuutemme riippuu.

Elämäni suurin kysymys,

jonka uskoisin suurimman osan ihmisistä
kysyvän itseltään jossain kohtaa on se,

että "Mitä järkeä tässä on?"

"Mikä on elämän tarkoitus?"

Yllätyksekseni minulle kerrottiin,
että elämän tarkoituksella

ei ollut mitään tekemistä
minkään tekemäni kanssa.

Kyse ei ollut työstäni,

ei urastani,

ei tuskin mistään
fyysiseen elämääni liittyvästä.

Ne olivat osa elämääni,
mutta ne eivät olleet elämän tarkoitus.

Elämäni tarkoitus,
sellaisena kuin olen sen ymmärtänyt,

oli kokea kokea,

ilmaista, havainnollistaa ja täyttää

todellinen identiteettini.
Kuka todella olen.

Luulen, että suurin kysymys,

jonka useimmat ihmiset kohtaavat
on kysymys,

jota tuskin kukaan kysyy koskaan
itseltään, tai ei vastaa siihen.

Elämän suurin kysymys

on ymmärtääkseni "Kuka minä olen?".

Kuka minä olen?

Olenko vain fyysinen olento

niin kuin lintu taivaalla
tai kala meressä?

Tai ehkä jokin hienostuneempi identiteetti
mutta yhtä kaikki fyysinen kokonaisuus.

Synnyn, elän, kuolen.

Sen alku ja loppu.

Vai onko mahdollista,

että olen jotain enemmän?

Onko mahdollista,
että olen henkinen olento,

joka elää fyysistä kokemusta?

Elämäsi kokemukset

ovat lopulta tuoneet sinut tämän
universaalin kysymyksen äärelle.

Kuka sinä olet?

Älä etsi vastausta mielelläsi.

Anna kaiken olla juuri niin kuin on.

Kuka on tietoinen mielestä?

Tunne kaikki, mitä vastaan tulee.

Kuka on tietoinen näistä tunteista?

Koe täydellinen kokemus kaikesta,

mitä tiedustelusi tuloksena ilmenee.

Olen Donald Hoffman.
Olen kognitiivisten

tieteiden emeritusprofessori
Kalifornian yliopistossa Irvinessä.

Olen opettanut aiemmin työkseni,
mutta en enää emerituksena.

Nyt teen tutkimusta.

Tällä hetkellä tutkin tietoisuutta,
tietoisuuden matemaattisia malleja

ja sitä, kuinka fysiikka
ja aika-avaruus voivat ilmentyä

tietoisuusteoriasta, joka on
matemaattisesti täsmällinen.

Oma matkani on käsittänyt

sekä hengellistä että
tieteellistä puolta.

Isäni oli fundamentalistinen
kristitty ministeri.

Sain oppeja häneltä sunnuntaisin

ja tiedeopinnot koulun puolelta,
joten konflikteja oli havaittavissa.

Tarinat olivat keskenään ristiriitaisia.

Ymmärsin teininä, että
minun piti selvittää asiat itse.

Päätin, että kysymys

johon halusin vastata oli,
että olemmeko me koneita?

Ovatko ihmiset vain koneita?

Fyysisestä näkökulmasta katsottuna
olemme vain koneita.

Hengellisestä näkökulmasta katsottuna
emme olisi koneita.

Se ei silti selittänyt tarpeeksi
mitä me olisimme.

Niinpä päätin esittää kysymyksen

tieteellisesti, olemmeko vain koneita?

Ajattelin, että paras tapa selvittää
se olisi tutkia tekoälyä.

Joten menin MIT:n
(Massachusetts Institute of Technology)

ja olin mukana tekoälylaboratoriossa,
joka tutki tekoälyä, sekä aivo-

ja kognitiotieteen osastolla
tutkimassa asioiden inhimillistä puolta.

Koska halusin tehdä molempia.

Halusin nähdä, mitä koneet
voivat tehdä ihmisen neurotieteelle.

Vastatakseni kysymykseen,

onko hengellinen perimätieto oikeassa?

Olemmeko muutakin kuin vain koneita,

vai onko fysikalistinen, tieteellinen
näkökulma oikeassa?

Että olemme vain koneita,

ja että tietoisuus on vain

aivotoiminnan aikaansaannos.

Viime vuosisadalla vallitseva tieteellinen
materialistinen ajattelutapa

kieltää kaiken olemassaolon
fyysisen aineen ulkopuolella.

Kaiken, mitä ei voida

todentaa tieteellisellä menetelmällä.

Tiede on umpikujassa.

Se ei pysty ylittämään kvanttifysiikan
perustavanlaatuista paradoksia,

joka toi sen kasvotusten
havaitsijan kanssa,

itse tietoisuuden kanssa.

Samalla tavoin kuin uskonnot
toimivat suurimmaksi osaksi

vain uskon tasolla.

Ne ovat menettäneet alkuperäisen
tarkoituksensa, jonka määrä oli

johtaa välittömään ymmärrykseen siitä,
keitä ja mitä me olemme.

Tieteen ja henkisyyden välinen jako

on köyhdyttänyt molempia.

Uskonnot ja henkiset järjestelmät
tarvitsevat kipeästi tarkkoja menetelmiä,

joiden voidaan osoittaa luovan
olosuhteet heräämiselle.

Ja tiede tarvitsee kipeästi avoimuutta

mahdollisuudelle fyysisyyden ulkopuolella.

Kyse ei ole uskonnosta
tai tieteestä luopumisesta,

vaan syvemmälle menemisestä,
halusta muuttaa itseämme,

jotta olemme enemmän
hyödyksi tutkimukselle.

Me olemme sekä kokeentekijöitä,

että itse koe.

Uskonto on ollut kieli ja säiliö

meditaation ja henkisyyden perinteille,

jotka on kirjoitettu ylös ja siirretty

eteenpäin sukupolvien kautta.

On varmasti olemassa kieli,
joka on hyvin kirjaimellista

ja joka jakaa uskonnot ja kulttuurit,

kun asiat otetaan kirjaimellisesti.

Mutta jos tunnet uskonnon hengen,

voit seurata lankaa

takaisin aitoon heräämiseen.

Kenellä tahansa on potentiaali herätä,
olipa heillä uskoa tai ei,

koska herääminen on luonnostaan

osa tietoisuuttamme
syntymisemme kautta.

Joten miksi tahansa sitä kutsutkin,
näistä asioista puhuttaessa

on olemassa tiettyjä periaatteita,
jotka näyttävät olevan samoja

kaikissa eri uskonnoissa,

hengellisyyksissä sekä
meditaatioperinteissä.

Kun olin nuorempi, tämä ymmärrys

oli pääasiassa saatavilla
itämaisissa henkisissä traditioissa.

Se oli saatavilla myös länsimaisissa

traditioissa, mutta se oli niin
naamioitu ja kodifioitu

noihin perinteisiin,
että se oli melkein saavuttamattomissa.

Monet sukupolveni ihmiset
menivät fyysisesti

tai ainakin älyllisesti itään
löytääkseen tämän ymmärryksen.

Itämainen kulttuuri verrattuna

länsimaiseen kulttuuriin on eksoottista.

Näin tämä ymmärrys sai
eksoottisen maun

kulttuureista, joissa se ilmeni.

Monet ihmiset, minä mukaan lukien,

olivat tämän seurauksena ajatelleet,

että nondualismissa
olisi jotain eksoottista,

että se vaatisi jotain
poikkeuksellista elämäntapaa.

Kuten että sinun pitäisi
luopua perhe-elämästä,

tai kasvattaa hiuksiasi,
tai hankkia erityinen nimi itsellesi,

tai hankkia opettaja tai
harjoittaa outoja käytäntöjä.

Kaikki nämä asiat,
joilla ei ollut mitään tekemistä

ydinymmärryksen kanssa,
sen kulttuurin kanssa,

jossa ymmärrys ilmaistiin
tiettynä aikana.

Nyt tämä ymmärrys on irroitettu

kulttuurisidonnaisuudesta, jonka kautta
monet meistä kuulivat siitä ensiksi.

Nyt tämä olennainen ymmärrys
on saatavilla

tavalla, jonka avulla voimme
jatkaa elämäämme

juuri sellaisena kuin se on.
Perhe-elämä, työelämä...

Ei ole välttämätöntä tehdä
mitään ulkoisia muutoksia elämäänsä.

Haaste, joka meillä on tällä planeetalla

on se, että uskomme, että on enemmän

kuin yksi olemus.

Elämme maailmassa,

jota kutsuisin kaksinaisuudeksi.

On mies ja nainen, musta ja valkoinen,

iso ja pieni, nopea ja hidas, ylös
ja alas, täällä ja siellä, ennen

ja jälkeen,
mutta itse asiassa on vain yksi asia.

Kaikki asiat ovat yksi asia.

On vain yksi asia.

Käy ilmi, että kun katsomme
syvällisesti kaikkea,

näemme, että täällä ja siellä, iso ja
pieni, nopea ja hidas, ylös ja alas,

vasen ja oikea, mies ja nainen, ovat
kaikki samaa asiaa, jotka yksinkertaisesti

vain ilmaisevat erilaisia ominaisuuksia,
mutta eivät ole erillisiä toisistaan.

Uskon, että me kaikki

olemme

Jumalan yksilöityjä.

Uskon, että Jumala on olemassa

jokaisessa, jokaisena ja jokaisen ihmisen
kautta, ja sen vuoksi myös jokaisessa

aistivassa olennossa maailmankaikkeudessa.

Näen olevani suhteessa Jumalaan

niin kuin aalto on mereen.

Aalto ei eroa valtamerestä.

Se on yksinkertaisesti valtameren
ilmentyminen yksilöllisessä muodossa.

Ja kun tuo yksilöityminen on valmis,

aalto vetäytyy takaisin mereen,

noustakseen uudelleen toisena päivänä.

Joten uskon, että
olemme kaikki jumaluuden yksilöityjä,

ja kun näemme kaiken jumalallisena,

muutamme suhdettamme kaikkeen.

Kaikki muuttuu

erilaiseksi kokemuksessamme.

Näin maailma muuttuu.

Mitä on tietoisuus?

Tietoisuus on maailmankaikkeuden
perimmäinen todellisuus.

Voimmekin yhtä hyvin kysyä, onko
tietoisuus universumin,

kaiken, ja kaikkien perimmäinen
todellisuus.

Miten maailma kuitenkin näyttäytyy
meille erillään ja itsenäisesti

olemassa olevien ihmisten

ja eläimien moninaisuutena, jotka ovat
tehty asiasta jota kutsumme aineeksi.

Kuinka voimme sovittaa yhteen tämän
väitteen, jonka mukaan tietoisuus

on maailmankaikkeuden perimmäinen
todellisuus,

kun se näyttäytyy monina ja monimuotoisina
aineesta valmistettuina esineinä?

Perustavanlaatuiselle tietoisuudelle

on useita eri todisteita.

Fysiikka itse sanoo,

että aika-avaruus ei ole
perustavanlaatuista,

ja evoluutioteoria on myös samaa mieltä,
että aika-avaruus ja fyysiset

esineet eivät ole perustavanlaatuista
todellisuutta.

Molemmat teoriat kertovat vain sen, että
aika-avaruus ei ole perustavanlaatuista.

Ne eivät kerro meille,
mitä on aika-avaruuden ulkopuolella.

Siksi väitän, että se mitä
fyysikot löytävät

aika-avaruuden ulkopuolelta,
ovat matemaattiset rakenteet.

Mutta mistä niissä on kyse,
ei todella ole selvää.

Mistä tässä aika-avaruuden
ulkopuolisessa on kysymys?

Ja siksi ehdotan, että aika-avaruuden
tuolla puolen on kyse tietoisuudesta.

Otaksuisin, että äärettömällä
tietoisuudella on kyky

paikantaa itsensä lukuisina
erillisinä kokemussubjekteina,

toisin sanoen kaikkina tuntevina
olentoina, ihmisinä ja eläiminä.

Jokainen meistä on äärettömän
tietoisuuden paikallistuma,

vain äärettömästä tietoisuudesta
koostuva ääretön tietoisuus,

jonka näkökulmasta se näkee

oman toimintansa kuin
ulkopuolisen maailman.

Joten se mikä näyttää meistä
aineesta tehdyltä maailmalta

paikallisista näkökulmistamme,
on todellisuuden näkökulmasta

yksinkertaisesti yhden äärettömän
tietoisuuden toimintaa.

Toisin sanoen, viime kädessä
ei ole olemassa erillisiä

tai itsenäisesti olemassa olevia
asioita tai ihmisiä.

On yksi ääretön,
jakamaton, kokonaisuus.

Olemisen ykseys, joka on vain taittunut

esineiden ja asioiden näennäiseksi
moninaiseksi monimuotoisuudeksi.

Siinä missä ihminen tarkastelee
omaa toimintaansa

rajallisen mielen

havainnointikyvyn kautta.

Jos olemme hereillä,

ymmärrämme, että on yksi tietoisuus,

joka on naamioitu kaikiksi näiksi
planeetan erilaisiksi olennoiksi,

yksi tietoisuus
loistamassa kaikkien silmien läpi.

Silloin kirjaimellisesti näemme
itsemme muissa.

Ja taipumus toimia egona,

taipumus ottaa itselleen

katoaa, koska
ymmärrämme totuuden tarkalleen.

Totuus on,
että olemme kaikki yhtä tietoisuutta.

Henkisen minäni kokemus

olisi mahdollista vain fyysisessä

todellisuudessa erittäin hyvästä syystä,

koska vain fyysisessä maailmassa olisi
päinvastainen saatavilla.

Toisin sanoen,

jos haluaisin kokea itseni,
jos voisin puhua

vertauskuvallisesti valona,

en voisi kokea valona olemista,
jos olisin keskellä valoa,

vain valoa ympärilläni,

joka on täydellinen määritelmä
hengellisestä maailmasta.

Tulisin silloin maailmaan,
jota kutsuisin fyysiseksi maailmaksi,

jossa on jotain muuta kuin valoa.

Sillä jos haluaisin kokea itseni valona,

enkä vain tietää itseäni sellaiseksi,

voisin tehdä sen vain siellä missä

olisi valon vastakohta,
tässä tapauksessa pimeys.

Toisin silloin

tämän mahdollisuuden fyysiseen
maailmaan, missä valo ja pimeys

ovat olemassa samanaikaisesti,
ja silloin

tuossa ulkoisessa ilmaisussa valona
voisin olla se, joka todella olen.

Tämä ymmärrys viittaa siihen,

että eroavaisuuksiemme takana,
olemme kaikki sama olento,

emme samanlainen olento, mutta olemme
kirjaimellisesti yksi... sama olento.

Ja rakkaus on tämän ykseyden

tai jaetun olemisen tunnettu kokemus.

Teoriamme teoreema on, että
lopulta on yksi tietoisuus.

Monet tietoiset agentit
muodostavat dynamiikan.

Mutta teoria kertoo meille,
että viime kädessä kaikki nuo

tietoiset agentit ovat todella vain
yhden tietoisuuden heijastuksia.

Tieteen nykyinen suuntaus

on ollut jo vuosisatojen ajan,

että avaruus ja aika
ovat todellisuuden perusta.

Ne ovat vähentymättömiä
ja toimivat kaiken perustana.

Ennen Einsteinia avaruutta ja
aikaa pidettiin erillisinä.

Nyt, avaruus ja aika yhdessä,
yhtenäinen aika-avaruus nähdään

todellisuuden perusluonteena.

Tiede on sitten olettanut, että

aika-avaruus ja esineet aika-avaruudessa
ovat perustavanlaatuista todellisuutta.

Niinpä esimerkiksi kun puhumme
tietoisuudesta, tietoisuuden

itsensä täytyy silloin olla avaruudessa
ja ajassa olevien esineiden seuraus.

Siinä fysikalistisessa kehyksessä
avaruus ja aika, sekä fyysiset esineet

ilman mitään tietoisuutta, ovat
perustavanlaatuista todellisuutta.

Tietoisuus tulee mukaan myöhemmin
universumin kehityksessä, eikös niin?

Oli alkuräjähdys,
mutta ei tietoisuutta.

Oli vain aika-avaruus ja energiaa.

Energia sulautui
valtaviksi hiukkasiksi

ja lopulta elämä syntyi kuka
tietää kuinka monen miljoonan tai

sadan miljoonan tai
miljardin vuoden kuluttua.

Ja vasta myöhemmin ilmeni tietoisuus.

Tästä näkökulmasta katsottuna kun kuolet,
tietoisuuden mahdollistanut fyysinen

monimutkaisuus hajoaa
ja siten tietoisuutesi hajoaa.

Ja niin fyysinen kehys sitten
eliminoi tietoisuuden

perustavanlaatuisena asiana ja osoittaa,

että kun kehosi kuolee,
tietoisuutesi menee sen mukana.

Toisesta näkökulmasta katsottuna...

mitä olen työstänyt kollegojeni kanssa,
olemme käyttäneet evoluutioteoriaa

osoittaaksemme, että se on
evoluutioteorian implikaatio,

että avaruus ja aika eivät
ole perustavanlaatuisia.

Joten evoluution fysikalistinen
tulkinta on väärä.

Ajatus siitä, että avaruus
ja aika ja hiukkaset ovat

jotenkin kehittyneet
ihmisorganismien vaikutuksesta

on väärä kehys, koska aika-avaruus
itsessään ei ole perustavanlaatuista.

Esittelemme rikkaamman dynamiikan
aika-avaruuden ulkopuolella.

Tietoisuuden dynamiikan.

Emme heitä pois
vanhoja teorioitamme.

Kun fyysikot sanovat, että
aika-avaruus on

tuomittu, se ei tarkoita, ettemmekö
kiinnittäisi huomiota

Einsteiniin. Ei todellakaan.
Huomioimme Einsteinin.

Mikä tahansa uusi teoria aika-avaruuden
ulkopuolella, mikä kuvastaa paremmin

aika-avaruutta ja palauttaa Einsteinin,
sen on parempi tukea kvanttiteoriaa,

tai olet väärässä.

Kaikki vanhat teoriamme

ovat loistavia, suuremmoisia ystäviä
ja aiomme pitää ne

syvemmän teorian erityistapauksina.

Joten meidän on tehtävä
samoin tietoisuusteoriallemme.

Emme voi vain ehdottaa mitä tahansa.

Meillä on oltava tietoisuuden teoria
joka heijastaa

ja palauttaa aika-avaruuden käsitteen,

mahdollistaa kvanttiteorian,
erityisen ja yleisen suhteellisuusteorian,

sekä palauttaa luonnonvalinnan
kautta tapahtuvan evoluution.

Jos emme pysty mallintamaan sitä
matemaattisia yksityiskohtia myöten

tiedemiehillä ei ole mitään syytä
ottaa tietoisuusteoriaamme vakavasti.