Kaikki mitä luulit tietäväsi addiktiosta on väärin

Mikä tosiasiassa aiheuttaa addiktion -- kaikkeen kokaiinista älypuhelimiin? Miten sen voi selättää? Johann Hari on nähnyt nykyiset menetelmät käytössä katsoessaan rakkaidensa taistelua addiktioita vastaan. Hän alkoi miettiä, miksi hoidamme addikteja niin kuin teemme -- ja olisiko siihen parempi keino. Hän kertoo tässä syvästi henkilökohtaisessa puheessaan, kuinka hänen kysymyksensä veivät häntä ympäri maailmaa ja paljastivat yllättäviä ja toiveikkaita tapoja lähestyä tätä ikivanhaa ongelmaa.

Yhdessä varhaisimmista
muistoistani

yritin herättää sukulaistani,
mutta se ei onnistunut.

Olin vain pieni lapsi, ja
en ymmärtänyt miksi,

kunnes vanhempana ymmärsin, että

perheessäni oli huumeriippuvuutta

ja myöhemmin myös kokaiiniriippuvuutta.

Olen miettinyt asiaa paljon viime aikoina,
koska on kulunut tasan 100 vuotta siitä,

kun huumeet kiellettiin
Amerikassa ja Isossa-Britanniassa,

ja saimme muun maailman
tekemään samoin.

Tästä kohtalokkaasta päätöksestä
on vuosisata,

jonka aikana olemme rankaisseet ja
laittaneet riippuvaiset kärsimään,

koska uskomme sen estävän heitä ja
kannustavan heitä lopettamaan.

Muutama vuosi sitten tarkailin muutamaa
perheessäni olevaa riippuvaista,

ja yritin miettiä keinoa
heidän auttamiseksi.

Ymmärsin, että oli roppakaupalla
peruskysymyksiä,

joihin minulla ei ollut vastauksia,

kuten, mikä oikeastaan
aiheuttaa riippuvuuden?

Miksi yritämme korjata ongelmaa näin,
vaikka se ei toimi,

ja olisiko olemassa jokin parempi tapa
sen tilalle?

Luin paljon asiasta, ja

en oikeastaan löytänyt
etsimääni vastausta,

joten päätin, että alkaisin tapaamaan
ympäri maailmaa asuvia ihmisiä,

jotka elivät ja tutkivat
riippuvuutta,

ja puhuisin heidän kanssaan ja
oppisin heiltä.

En olisi uskonut matkustavani
lähes 50 000 km,

mutta tapasin paljon erilaisia ihmisiä

aina transsukupuolisesta huumevälittäjästä

tieteilijään, joka syötti
hallusinogeenejä mangusteille

nähdäkseen, pitivätkö
ne siitä --

Ilmeni, että pitivät, mutta vain
tietynlaisissa olosuhteissa.

Matkustin ainoaan maahan, joka
on laillistanut kaikki huumeet

kannabiksesta crackiin, Portugaliin.

Asia, jonka tajusin ja joka räjäytti
tajuntani oli,

että kaikki mitä luulemme tietävämme
riippuvuuksista on väärin,

ja jos omaksumme uudet
todisteet riippuvuudesta,

uskon, että meidän on muutettava paljon
enemmän kuin huumelinjauksemme.

Aloitetaanpa siitä, mitä uskomme
tietävämme ja itsekin uskoin tietäväni.

Katsotaanpa tätä keskiriviä tässä.

Kuvitelkaa, jos seuraavat 20 päivää
käyttäisitte heroiinia 3 kertaa päivässä.

Jotkut teistä näyttävät innokkaammilta
kuin toiset.

(Naurua)

Älkää huolestuko, tämä on vain ajatuskoe.

Kuvitelkaa itsenne tilanteeseen.

Mitä tapahtuisi?

Meille on vuosisadan ajan kerrottu
tarinaa, mitä voisi tapahtua.

Uskomme heroiinissa olevan riippuvuutta
aiheuttavia kemikaaleja,

ja jos käyttäisit sitä
jonkin aikaa,

elimistösi tulisi niistä kemikaaleista
riippuvaiseksi,

olisit fyysisesti riippuvainen.

Ja 20 päivän jälkeen te
olisitte heroiiniriippuvaisia. Eikö niin?

Näin itsekin luulin.

Aloin kyseenalaistaa tätä teoriaa,

kun se selitettiin minulle.

Jos nyt jäisin auton alle
ja lantioni murskautuisi,

minulle annettaisiin sairaalassa
paljon diamorfiinia.

Diamorfiini on heroiinia.

Se on paljon parempaa heroiinia kuin
mitä saisit ostettua kaduilta,

koska välittäjältä ostettava huume
on epäpuhdasta.

Oikeastaan siinä on vain vähän heroiinia,

kun lääkäreiltä saatava
on puhdasta.

Ja sinulle annettaisiin sitä
pitkän aikaa.

Tässä huoneessa on paljon ihmisiä.

Ette ehkä tiedä sitä, että olette
käyttäneet melkoisesti heroiinia.

Tätä tapahtuu kaikkialla maailmassa.

Jos luulomme riippuvuudesta
pitävät paikkansa --

kaikki nuo ihmiset altistuvat riippuvuutta
aiheuttaville aineille --

Ja mitä tapahtuu?
Heistä pitäisi tulla riippuvaisia.

Tätä on tutkittu hyvin tarkasti.

Niin ei käy; jos isoäitisi on ollut
lonkkaleikkauksessa,

hänestä ei tullut nistiä.
(Naurua)

Kun ymmärsin tämän, se tuntui
niin kummalliselta

ja oli ristiriidassa sen kanssa
mitä luulin tietäväni.

Epäilin oppimaani, kunnes tapasin
miehen nimeltä Bruce Alexander.

Hän on psykologian professori
Vancouverissa

ja teki uskomattomia kokeiluja,

jotka auttavat
hahmottamaan tämän asian.

Professori Alexander selitti minulle,

että meille opetettu tarina
riippuvuudesta

on osittain peräisin koesarjasta,

joka tehtiin 1900-luvun alussa.

Ne ovat hyvin
yksinkertaisia kokeita.

Voit tehdä ne kotonasi, jos
olet hieman sadistinen.

Rotta laitetaan häkkiin,
jossa on kaksi vesiastiaa:

toisessa on puhdasta vettä ja toisessa on
huumetta sisältävää vettä.

Tässä tilanteessa rotta suosii
pääosin aina huumevettä

ja lähes poikkeuksetta tappaa itsensä
melko nopeasti.

Joten luulemme, että näin on asian laita.

70-luvulla professori Alexander tutkii
kyseistä koetta,

ja hän huomaa jotain.

Ah, olemme laittaneet rotan
tyhjään häkkiin.

Sillä ei ole muuta tekemistä
kuin käyttää huumeita.

Kokeillaan jotain erilaista.

Niinpä professori Alexander
rakensi häkin, "Rottapuiston",

joka oli kuin taivas rotille.

Siellä oli paljon juustoa,
värikkäitä palloja,

paljon tunneleita.

Mikä tärkeintä rotilla oli kavereita, ja
ne saivat harrastaa seksiä.

Siellä oli myös molemmat vesiastiat:
tavallista vettä ja huumevettä.

Kiehtovin tulos on tämä:

Rottapuistossa rotat eivät
pitäneet huumevedestä.

Ne koskivat siihen hyvin harvoin.

Yksikään ei käyttänyt sitä pakonomaisesti

tai ottanut yliannostusta.

Eristyksissä lähes 100 % rotista ottivat
yliannostuksen,

mutta onnellisina ja sosiaalisina kukaan
rotista ei ottanut.

Nähdessään tämän ensimmäisen kerran
professori Alexander mietti,

ehkä tämä koskee vain rottia,
ne eroavat paljolti meistä.

Eivät ehkä niin paljoa kuin mitä
itse tahtoisimme --

Mutta onneksi tehtiin
myös ihmiskokeilu

samoissa olosuhteissa,
samaan aikaan.

Vietnamin sota.

Vietnamissa 20 % Amerikan sotajoukoista
käytti paljon heroiinia,

ja jos katsotaan tuon ajan
uutisotsikoita,

silloin oltiin todella
huolestuneita siitä,

olisiko Amerikassa
satoja tuhansia nistejä

sodan päätyttyä.
Se oli ymmärrettävää.

Heroiinia käyttäneitä sotilaita
seurattiin kotimaassa.

Heistä tehtiin
yksityiskohtainen tutkimus,

ja mitä heille tapahtui?

Ilmeni, etteivät he menneet vieroitukseen
tai saaneet vieroitusoireita.

95 % heistä vain lopetti käyttämisen.

Jos uskomme riippuvuutta
aiheuttaviin kemikaaleihin,

se ei käy järkeen.
Professori Alexander alkoi ajatella

riippuvuuden aiheutuvan
jostain muusta.

Mitä jos riippuvuus ei johdu
kemikaaleista?

Mitä jos riippuvuus johtuu häkistä?

Mitä jos riippuvuus johtuu ympäristöstä?

Tämä mielessä,

hollantilaisen professori
Peter Cohenin mukaan

meidän ei tulisi kutsua
sitä riippuvuudeksi.

Ehkä meidän tulisi kutsua sitä
sidokseksi.

Ihmisellä on luonnolinen tarve sitoutua.

Ollessamme onnellisia ja terveitä
sitoudumme ja luomme yhteyksiä toisiimme,

mutta jos sitä ei voi tehdä,

koska on traumatisoitunut, eristetty
tai elämän polkema,

sitoutuu johonkin sellaiseen,
mistä saa helpotuksen tunteen.

Se jokin voi olla vedonlyönti, porno,

kokaiini, kannabis,

mutta sitoudut ja luot yhteyden johonkin,
koska se kuuluu ihmisluonteeseen.

Sitä me ihmisinä tahdomme.

Aluksi sitä oli vaikea ymmärtää,

mutta on tapa, joka auttoi minua
käsittelemään sitä.

Minulla on tuolla tuolillani
vesipullo.

Suurella osalla teistä on
mukananne vesipulloja.

Unohtakaa hetkeksi huumeet.

Kaikki nämä vesipullot voisivat
periaatteessa olla vodkapulloja, eikö?

Me kaikki voisimme olla humalassa --
Ehkä tämän jälkeen olen -- (Naurua)--

mutta emme ole.

Koska teillä on ollut varaa maksaa
päästäksenne tänne

TED Talkiin, uskoisin, että
teillä olisi varaa

juoda vodkaa seuraavat kuusi kuukautta.

Ette todennäköisesti
päätyisi kodittomiksi.

Ette tekisi niin, ja syy
siihen ei ole se,

että joku estäisi teitä,

vaan koska teillä on
siteitä ja suhteita,

joiden vuoksi olla.

On työ, jota rakastat.
On ihmisiä, joita rakastat.

On terveitä ihmissuhteita.

Riippuvuuden ydin johtuu

omasta mielestäni ja
todisteiden mukaan

kyvyttömättömyydestä olla
läsnä elämässään.

Tällä on todella
merkittäviä seurauksia.

Ilmiselvin seuraus on
sodassa huumeita vastaan.

Arizonassa tapasin naisryhmän,

joiden täytyi käyttää t-paitoja,
joissa luki "Olin huumeriippuvainen."

Heidän täytyi liikkua kahlittuina ja
kaivaa hautoja, kun heille huudeltiin,

ja kun he lopulta pääsevät vankilasta,
heillä on rikosrekisteri,

jonka vuoksi he eivät enää
voi tehdä töitä.

Tämä oli ääriesimerkki,

mutta oikeastaan joka puolella
maailmaa

me kohtelemme riippuvaisia juuri niin.

Rankaisemme ja pilkkaamme heitä.
Annamme rikosrekisterin.

Estämme heitä luomasta uusia suhteita.

Kanadalainen tohtori Gabor Maté
sanoi minulle,

jos tahtoisi suunnitella riippuvuutta
pahentavan systeemin,

kehittäisi nykyisen systeemin.

On olemassa paikka, joka päätti tehdä
juuri päinvastoin,

ja menin katsomaan,
miten se toimi.

Vuonna 2000 Portugalilla oli yksi
Euroopan suurimmista huumeongelmista.

Yksi prosentti koko väestöstä oli
riippuvainen heroiinista,

ja he yrittivät Amerikan tapaa
yhä enemmän ja enemmän.

He rankaisivat, leimasivat ja
nöyryyttivät heitä yhä enemmän,

ja joka vuosi tilanne vain paheni.

Eräänä päivänä pääministeri ja
opposition johtaja tapasivat

ja totesivat, ettei näin voi jatkua,

yhä useammasta tulee
heroiiniaddikti.

Kootaan paneeli tutkijoista
ja lääkäreistä

selvittämään, mikä voisi
ratkaista ongelman.

Ja he perustivat paneelin, jota
johti tohtori João Goulão,

tarkastellakseen kaikkia
uusia todisteita

ja he sanoivat:

"Laillistakaa kaikki huumeet
kannabiksesta crackiin ja"--

-- tämä on merkittävin kohta --

"ottakaa kaikki aikaisemmin käyttämämme
määrärahat,

joilla eristimme riippuvaiset

ja käyttäkää ne sen sijaan yhdistääksenne
heidät takaisin yhteiskuntaan."

Tämä ei ole sitä mitä ajattelemme
huumehoidoksi

Amerikassa sekä Isossa-Britanniassa.

He käyttävät
kuntoutuslaitoksia,

antavat terapiaa, jolla on
jonkinlaista painoarvoa.

Mutta pääasiassa se oli
täysi vastakohta sille mitä me teemme:

suurhanke riippuvaisten työllistämiseksi

ja pienlainat, joilla he
voivat perustaa omia yrityksiä.

Jos joku oli ennen mekaanikko.

Menemme korjaamolle ja sanomme,

jos työllistätte hänet vuodeksi,
maksamme puolet hänen palkastaan.

Tavoite oli, että jokaisella
riippuvaisella Portugalissa

oli jokin syy nousta sängystä aamuisin.

Ja kun tapasin Portugalissa riippuvaisia,

he kertoivat, että löydettyään
syyn uudelleen

he löysivät jälleen yhteydet ja suhteet
laajemmalle yhteisössä.

Tuon kokeilun aloittamisesta on
tasan 15 vuotta

ja tuloksia on syntynyt.

Portugalissa ruiskuhuumeiden
käyttö on laskenut

Iso-Bitannialaisen
kriminologialehden mukaan

50 prosenttia.

Yliannostukset ja HIV ovat vähentyneet
rajusti riippuvaisten keskuudessa.

Jokaisen tutkimuksen mukaan
riippuvuus on laskenut merkittävästi.

Yksi syy miten tiedämme kokeilun olleen
menestys, on että kukaan Portugalissa

ei tahdo palata
entiseen systeemiin.

Sitä voi kutsua
poliittiseksi seuraamukseksi.

Uskon siellä olevan
kerroksittain seuraamuksia

kaikkien tulosten lisäksi.

Elämme kulttuurissa jossa ihmiset
kokevat itsensä yhä alttiimmiksi

kaikenlaisille riippuvuuksille,
oli kyseessä sitten älypuhelin,

shoppailu tai syöminen.

Ennen kuin tilaisuus alkoi,
--yleisö tietääkin tämän--

meitä pyydettiin sulkemaan
puhelimemme

täytyy sanoa, että monet
teistä näyttivät aika samalta

kuin riippuvaiset, jotka eivät pääse
tapaamaan diileriään.

(Naurua)

Monet meistä kokivat niin,
ja saattaa kuullostaa hassulta,

kun olen puhunut teille kuinka
eristäytyminen ajaa riippuvuuteen

ja hassua kyllä,
eristäytyminen on kasvamassa,

vaikka olemme eniten yhteyttä
pitävä yhteiskunta kautta historian.

Uskon yhä vahvemmin,
että yhteydet, joita meillä on

tai jotka luulemme meillä olevan, ovat kuin
parodioita ihmiskontakteista.

Jos elämässäsi on kriisi,
tulet huomaamaan jotain.

Twitter-seuraajasi eivät ole niitä,
jotka tulevat istumaan viereesi.

Facebook-ystäväsi eivät
tule helpottamaan oloasi.

Vaan todelliset, lihaa ja verta olevat ystäväsi,
joihin sinulla on syvä,

laadukas, kasvotusten tapahtunut suhde.

Kuulin eräästä tutkimuksesta kirjailija
Bill McKibbeniltä,

joka mielestäni kertoo
paljon tästä aiheesta.

Hän vertasi keskivertoamerikkalaisen
läheisten ystävien lukumäärää, joille he uskoivat

voivansa soittaa hädän hetkellä.

Tuo luku on laskenut tasaisesti
vuodesta 1950.

Yksittäisen ihmisen kodin lattiatila

on kasvanut tasaisesti

ja uskon sen olevan
jonkinlainen vertauskuva

ratkaisuista, joita olemme
tehneet kulttuurina.

Olemme vaihtaneet ystävät lattiatilaan,
suhteet tavaroihin

ja lopputulos on, että olemme yksi
yksinäisimmistä yhteiskunnista.

Bruce Alexanderin, joka teki
Rottapuisto-kokeilun, mukaan

me puhumme yksikkäisten henkilöiden
toipumisesta riippuvuudesta,

ja siitä on ihan hyvä puhua,

mutta meidän tulisi puhua enemmän
yhteiskunnallisesta toipumisesta.

Jokin on mennyt pahasti pieleen, ei
pelkästään yksilöissä vaan koko ryhmässä

olemme luoneet yhteiskunnan,
joka monelle meistä

muistuttaa enemmän
eristävää häkkiä

kuin Rottapuistoa.

Jos rehellisiä ollaan, tämä ei ollut
se syy minkä perässä lähdin matkalle.

En mennyt etsimään poliittisia tai
sosiaalisia juttuja.

Halusin tietää, miten voisin
auttaa rakastamiani ihmisiä.

Kun palasin takaisin pitkältä matkaltani
ja olin oppinut kaiken tämän

katsoin riippuvaisia omassa elämässäni

ja jos vilpittömästi sanotaan,
riippuvaista on vaikea rakastaa

ja monet teistä tietävät sen.

Suurimman osan ajasta olet vihainen,

ja yksi syy miksi luulen
väittelyiden olevan niin kiivaita

johtuu siitä, että se tulee molempien
osapuolten sydämestä, eikö niin?

Riippuvaista katsoessaan
jokainen ajattelee varmasti

kunpa joku pysäyttäsi sinut.

Mitä meille on ohjeistettu käsitelläksemme
riippuvaisia elämässämme

ilmentävät mielestäni

tosi TV -ohjelmaa "Väliintulo",
jos olette nähneet sitä.

Mielestäni monet asiat elämässämme
ovat tosi-TV:n määrittelemiä,

mutta se on eri puheenaihe.

Jos olet nähnyt "Väliintulo"-ohjelmaa

siinä on yksinkertainen rakenne.

Riippuvainen ja hänen läheisensä
on tuotu yhteen,

jotta riippuvainen vastaisi teoistaan
ja läheiset kertovat hänelle,

jos et ryhdistäydy, poistamme
sinut elämästämme.

He vievät siis riippuvaiselta yhteyden,

uhkailevat sillä ja tekevät
siitä ehdollista

riippuen siitä käyttäytyykö riippuvainen
kuinka he haluaisivat.

Uskon tietäväni, miksi kyseinen
lähetymistapa ei toimi.

Se on kuin huumesodan logiikan tuomista

omiin elämiimme.

Mietin: kuinka voisin
olla kuin portugalilainen?

Ja mitä tulin tekemään, en ollut
siinä kovin johdonmukainen

ja se ei ollut helppoa

oli sanoa läheisilleni, jotka ovat riippuvaisia,

että haluan syventää suhdettani heihin

sanoa rakastavani heitä,
käyttivät he tai eivät.

Rakastan sinua, missä tahansa
olotilassa oletkin

ja jos tarvitse minua, tulen luoksesi,

koska rakastan sinua ja en
halua sinun olevan yksin

tai tuntevan oloasi yksinäiseksi.

Tuon viestin ydin

-- Et ole yksin, me rakastamme sinua--

täytyy olla mukana jokaisella tasolla
millä vastaamme riippuvaisille

sosiaalisesti, poliittisesti
ja yksilötasolla.

Sadan vuoden ajan olemme laulaneet
sotahuutoja riippuvaisista.

Sen sijaan meidän olisi pitänyt laulaa
heille rakkauslauluja,

koska riippuvaisuuden vastakohta
ei ole raittius.

Riippuvuuden vastakohta on yhteys.

Kiitos.

(Aplodeja)