Aseistariisuva vetoomus tarttua toimeen ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi

Tässä palavahenkisessä vetoomuksessa 16-vuotias ympäristöaktivisti Greta Thunberg selittää, miksi hän elokuussa 2018 marssi ulos koulusta ja järjesti ilmastolakon Ruotsin parlamentin ulkopuolella saaden koko maailman huomion. "Ilmastokriisi on jo ratkaistu. Meillä on käsissämme kaikki tosiasiat ja ratkaisut", Thunberg sanoo. "Meidän on vain herättävä ja tartuttava toimeen."

Kun olin noin kahdeksanvuotias,

kuulin ensimmäistä kertaa ilmastonmuutoksesta.

Ilmeisesti se oli jotain, mitä ihmiset
olivat saaneet aikaan elintavoillaan.

Minua kehotettiin sammuttamaan valot
säästääkseni energiaa

ja kierrättämään paperit
säästääkseni luonnonvaroja.

Muistan ajatelleeni,
että on kummallista,

että ihmiset,
jotka ovat yksi eläinlajeista,

voisivat pystyä muuttamaan Maan ilmastoa.

Sillä jos me voisimme,
ja niin olisi todella tapahtumassa,

me emme puhuisi mistään muusta.

Heti kun avaisit TV:n,
kaikki olisi siitä aiheesta.

Otsikot, radio-ohjelmat, sanomalehdet,

et kuulisi tai lukisi
mistään muusta aiheesta,

aivan kuin
käynnissä olisi maailmansota.

Mutta kukaan ei koskaan
maininnutkaan sitä.

Jos fossiilisten polttoaineiden käyttö
uhkaisi meidän olemassaoloamme,

kuinka voisimme jatkaa elämäämme
kuin aina ennenkin?

Miksei ollut asetettu rajoituksia?

Miksei sitä ollut kielletty lailla?

Minusta se oli käsittämätöntä.

Se oli epätodellista.

Kun täytin 11 vuotta,
minä sairastuin.

Vajosin masennukseen.

Lopetin puhumisen

ja lopetin syömisen.

Kahdessa kuukaudessa
menetin 10 kg painostani.

Myöhemmin minulla diagnosoitiin
Aspergerin syndrooma,

pakko-oireinen häiriö ja
valikoiva mykkyys.

Se tarkoittaa, että puhun ainoastaan
kun koen sen välttämättömäksi -

Nyt on sellainen hetki.

(Suosionosoituksia)

Meille, jotka olemme
autismikirjolla,

melkein kaikki on
mustavalkoista.

Emme ole
hyviä valehtelijoita

emmekä yleensä nauti
siitä sosiaalisesta pelistä,

josta te muut
näytätte pitävän niin paljon.

(Naurua)

Minusta me autistiset
olemme monin tavoin normaaleja,

ja muut ihmiset
ovat aika eriskummallisia,

(Naurua)

varsinkin kun puhutaan
kestävyyskriisistä,

ja kaikki sanovat, että ilmastonmuutos
uhkaa olemassaoloamme

ja se on kaikista tärkein asia,

mutta silti he jatkavat elämäänsä
aivan kuin ennenkin.

En ymmärrä sitä,

sillä jos päästöjen on loputtava,

silloin meidän on
lopetettava päästöt.

Minulle se on mustavalkoista.

Henkiinjäämisen suhteen
ei ole harmaita alueita.

Joko meidän sivilisaatiomme säilyy
tai sitten ei.

Meidän on muututtava.

Rikkaiden valtioiden, kuten Ruotsi,
pitää vähentää päästöjään

vähintään 15 prosenttia
joka vuosi.

Näin pysytään
alle kahden asteen lämpenemisessä.

Mutta kuten
IPCC:n ilmastoraportti osoitti,

tavoittelemalla 1,5 asteen lämpenemistä

rajoitettaisiin huomattavasti
seuraamuksia.

Mutta voimme vain kuvitella,
mitä se tarkoittaisi päästövähennyksinä.

Luulisi, että media ja
kaikki päättäjämme

puhuisivat ainoastaan tästä asiasta,

mutta he eivät edes mainitse sitä.

Eikä kukaan myöskään mainitse

kasvihuonekaasuja, jotka jo ovat
järjestelmässämme.

Tai että ilmansaasteet
kätkevät lämpenemisen

siten, että kun lopulta lopetamme
fossiilisten polttoaineiden käytön,

on jo aiheutettu ehkä jopa

0,5 - 1,1 Celsius-asteen lämpeneminen.

Siitäkään kukaan ei puhu,

että olemme keskellä
kuudetta massasukupuuttoa,

jossa jopa 200 lajia
kuolee sukupuuttoon päivittäin,

että lajien vähenemisen nopeus

on 1000-10000 kertaa korkeampi

kuin mitä pidetään normaalina.

Eikä kukaan puhu tasaveroisuudesta
tai ilmasto-oikeudenmukaisuudesta,

jotka on merkitty näkyvästi
Pariisin ilmastosopimukseen.

Se on ehdoton vaatimus, jotta
sopimus voi toimia maailmanlaajuisesti.

Se tarkoittaa, että rikkaiden maiden

pitää päästä nollapäästöihin
6-12 vuodessa,

nykyisillä päästömäärillä.

Se antaa köyhemmille maille

mahdollisuuden nostaa elintasoaan

ja rakentaa sellaista infrastruktuuria,
jonka me olemme jo rakentaneet,

kuten teitä, kouluja, sairaaloita,

puhdasta juomavettä, sähköverkkoja
ja niin edelleen.

Koska kuinka me voimme odottaa
Intian tai Nigerian kaltaisten maiden

välittävän ilmastokriisistä,

jos me, joilla on jo kaikkea,
emme ajattele sitä sekuntiakaan

tai meidän sitoutumistamme
Pariisin ilmastosopimukseen.

Miksi emme siis
vähennä päästöjämme?

Miksi ne ovat päin vastoin
yhä kasvussa?

Aiheutammeko tahallamme
massasukupuuton?

Olemmeko me pahoja?

Emme tietenkään.

Ihmiset jatkavat entiseen malliin,

koska suuri enemmistö ei ymmärrä

päivittäisen elämämme seuraamuksia,

ja he eivät tiedä, että
nopea muutos on tarpeen.

Me luulemme tietävämme,
ja luulemme kaikkien tietävän,

Mutta me emme tiedä.

Koska kuinka voisimme?

Jos meitä todella
olisi kohdannut kriisi,

ja kriisin aiheuttaja olisi päästömme,

näkisimme edes jotain merkkejä.

Ei ainoastaan tulvivia kaupunkeja,
kymmeniätuhansia kuolleita

ja kokonaisia kansoja
romahtaneiden rakennusten keskellä.

Olisi näkyvissä rajoituksia.

Mutta ei.

Kukaan ei puhu näistä asioista.

Ei ole hätäkokouksia,
ei otsikoita, ei erikoisuutislähetyksiä.

Kukaan ei toimi
niin kuin olisimme kriisissä.

Jopa ilmastotutkijoiden enemmistö ja
ympäristöpoliitikot

jatkavat lentomatkustamista
syöden lihaa ja maitotuotteita.

Jos elän 100-vuotiaaksi,
olen elossa vuonna 2103.

Kun ajatellaan tulevaisuutta,
kukaan ei ajattele vuotta 2050 pidemmälle.

Silloin, parhaassa tapauksessa,
en ole elänyt edes puolia elämästäni.

Mitä tapahtuu sen jälkeen?

Vuonna 2078
minä vietän 75-vuotispäivääni.

Jos minulla on lapsia tai lastenlapsia,
ehkä he viettävät sen päivän minun kanssani.

Ehkä he kysyvät minulta teistä,

ihmisistä, jotka elivät vuonna 2018.

Ehkä he kysyvät minulta,
miksette te tehneet mitään,

kun vielä oli aikaa toimia.

Se, mitä me teemme tai emme tee nyt,
vaikuttaa minun koko elämääni

ja minun lasteni
ja lastenlasteni elämään.

Sitä, mitä me teemme tai emme tee nyt,

ei jälkipolvien ole mahdollista perua.

Siispä kun aloitin koulun
tämän vuoden elokuussa,

päätin, että nyt riittää.

Asetuin maahan
Ruotsin parlamentin ulkopuolelle.

Menin koululakkoon ilmaston puolesta.

Jotkut sanovat,
että minun pitäisi olla koulussa.

Jotkut sanovat, että minun pitäisi
opiskella itseni ilmastotieteilijäksi,

jotta voin "ratkaista ilmastokriisin".

Mutta ilmastokriisi
on jo ratkaistu.

Meillä on kaikki tosiasiat
ja ratkaisut käsissämme.

Ainoa, mitä meidän pitää tehdä,
on herätä ja muuttua.

Ja miksi opiskelisin tulevaisuutta varten,
jos sitä ei kohta edes ole,

kun kukaan ei tee mitään
pelastaakseen tulevaisuuden?

Ja mitä järkeä on oppia asioita
koulujärjestelmässä,

kun tärkeimmät opit,

jotka tuo koulujärjestelmä on tuottanut

eivät selvästikään merkitse mitään
poliitikoille ja meidän yhteiskunnallemme.

Jotkut sanovat,
että Ruotsi on vain pieni maa,

eikä sillä, mitä me teemme,
ole merkitystä,

mutta jos muutama koululainen
voi päästä uutisotsikoihin ympäri maailmaa

vain olemalla koulusta pois
muutaman viikon,

kuvittele, mitä voisimme
yhdessä saada aikaan.

(Suosionosoituksia)

Nyt olemme melkein puheeni lopussa,

ja tässä kohdassa ihmiset yleensä
alkavat puhua toivosta,

aurinkopaneeleista, tuulivoimasta,
kiertotaloudesta ja niin edelleen,

mutta minä en aio tehdä niin.

Olemme kuunnelleet 30 vuoden ajan
kannustusta ja positiivisia ideoita.

Ja olen pahoillani,
mutta se ei toimi.

Koska jos se toimisi,

päästöt olisivat laskeneet jo nyt.

Ne eivät ole.

Ja kyllä,
me tarvitsemme toivoa,

tottakai tarvitsemme.

Mutta vielä enemmän
me tarvitsemme toimintaa.

Kun alamme toimia,
toivoa on kaikkialla.

Älä siis etsi toivoa,

vaan etsi toimintaa.

Silloin, ja vain silloin,
löydämme myös toivon.

Tällä hetkellä me käytämme
100 miljoonaa barrelia öljyä päivittäin.

Ei ole käynnissä mitään keskusteluja
sen muuttamiseksi.

Ei ole mitään sääntöjä
öljyn pitämiseksi maaperässä.

Emme voi pelastaa maailmaa
pelaamalla sääntöjen mukaan,

koska säännöt on muutettava.

Kaiken pitää muuttua --

ja muutoksen on alettava tänään.

Kiitos.

(Suosionosoituksia)