Vilayanur Ramachandran ihmismielestä

Vilayanur Ramachandran kertoo, mitä aivovaurio voi paljastaa ihmismielen ja ja aivokudoksen välisestä suhteesta. Esimerkkeinä hän käyttää kolmea hätkähdyttävää harhaa.

Kuten Chris huomautti, tutkin ihmisaivoja --

niiden toimintoja ja rakennetta.

Miettikää tovi, mitä se merkitsee.

Tämä hyytelökasa painaa 1,4 kg.

Se mahtuu kämmeneesi

ja se voi pohtia tähtienvälisen avaruuden valtavuutta.

Se voi miettiä äärettömyyden merkitystä

ja se voi pohdiskella itseään pohtimassa äärettömyyden merkitystä.

Tätä erityistä rekursiivista ominaisuutta kutsumme tietoisuudeksi.

Minusta se on neurotieteen ja neurologian Graalin malja.

Toivottavasti joskus ymmärrämme, miten se tapahtuu.

Miten tätä mystistä elintä tutkitaan?

Ihmisellä on 100 miljardia hermosolua,

pieniä protoplasmakimppuja, jotka vaikuttavat toisiinsa.

Tämä toiminta synnyttää mahtavan kykyjen kirjon,

jota nimitämme ihmisluonnoksi ja tietoisuudeksi.

Miten tämä tapahtuu?

Aivojen toimintaa voi tarkastella eri kulmista.

Eniten käyttämämme tapa

on tarkkailla potilaita, joilla on pysyvä vaurio

pienellä aivoalueella, missä on tapahtunut geenimuutos.

Se ei vähennä ihmisen

koko henkistä kapasiteettia,

eikä huononna hänen kognitiivista kykyään.

Potilas menettää vain yhden rajatun toiminnon.

Muu aivotoiminta säilyy entisellään.

Siksi voi melko varmasti väittää,

että kyseinen alue jollain tavoin välittää tuota toimintoa.

Toiminnan voi liittää rakenteeseen

ja selvittää, mitä verkosto tekee

synnyttääkseen tietyn toiminnon.

Tätä me olemme yrittämässä.

Annan muutaman selkeän esimerkin.

Itse asiassa puheessani on kolme kuuden minuutin esimerkkiä.

Ensimmäinen on hyvin erikoinen Capgrasin syndrooma.

Ensimmäisessä kuvassa ovat

ohimo-, otsa- ja päälakilohkot --

jotka muodostavat aivot.

Ohimolohkojen sisäpinnan alla piilossa --

se ei näy tässä --

on pieni rakenne nimeltään gyrus fusiformis.

Sitä on kutsuttu aivojen kasvoalueeksi,

jos se vaurioituu, ei voi enää tunnistaa ihmisten kasvoja.

Heidät voi silti tunnistaa äänestä

ja sanoa: "Tuohan on Joe!",

mutta kasvoista heitä ei voi tunnistaa.

Itseäänkään ei voi tunnistaa peilistä.

Tietää näkyvänsä peilissä, koska peili vastaa silmäniskuun,

ja ymmärtää katsovansa peiliin,

muttei oikeastaan tunnista itseään.

Syndrooman tiedetään aiheutuvan gyrus fusiformiksen vauriosta.

Mutta on toinen niin harvinainen syndrooma,

että harvat lääkäritkään ovat kuulleet siitä, edes neurologit.

Sitä kutsutaan Capgrasin harhaksi.

Muutoin täysin normaalilla potilaalla

on päävamma. Hän herää koomasta

ja katsoo äitiään

sanoen: "Tämä nainen on ihan äitini näköinen,

mutta hän on huijari --

joku toinen nainen, joka esittää äitiäni."

Mistä tämä johtuu?

Miksi joku -- muutoin täysin selväpäinen ja älykäs --

saa äitinsä nähdessään

harhakuvitelman huijarista.

Yleisin tulkinta

kaikissa psykiatrian oppikirjoissa

on Freudin näkemys, että tämä veikko --

sama pätee muuten naisiinkin,

mutta puhun vain miehistä --

pikkuvauvana on

seksuaalisesti hyvin kiintynyt äitiinsä.

Tämä on Freudin ns. oidipuskompleksi.

En väitä uskovani sitä,

mutta se on vakiintunut freudilainen näkemys.

Lapsen kasvaessa aivokuori kehittyy

ja estää nämä äitiin kohdistuvat piilevät seksihalut.

Luojan kiitos, muutoin kiihottuisitte kaikki nähdessänne äitinne.

Sitten saat päähäsi iskun,

joka vahingoittaa aivokuortasi,

ja päästää nämä piilevät halut

lehahtamaan pintaan, ja äkillisen selittämättömästi

äitisi kiihottaa sinua seksuaalisesti.

"Jumalani, jos tämä on äitini,

miten voin kiihottua hänestä?

Varmaan joku toinen nainen, huijari."

Mikään muu selitys ei kelpaa vaurioituneille aivoillesi.

Tämä perustelu ei ole koskaan uponnut minuun.

Se on nerokas, kuten kaikki Freudin argumentit --

(Naurua)

-- mutta minusta käsittämätön, koska potilaallani

on ollut sama harha lemmikkipuudelistaan.

(Naurua)

"Tohtori, tämä ei ole Fifi. Se on ihan Fifin näköinen,

mutta joku toinen koira."

Toimiiko Freudin selitys tässä?

(Naurua)

Piilevää eläimellisyyttä kaikissa ihmisissä

tai jotain sellaista, mikä on tietysti täysin absurdia.

Mitä todellisuudessa tapahtuu?

Tämän oudon häiriön selvittämiseksi

tutkimme aivojen normaalien visuaalisten väylien rakennetta ja toimintaa.

Tavallisesti visuaaliset signaalit tulevat silmiin

ja siirtyvät aivojen näköalueille.

Aivojen takaosassa on 30 aluetta, jotka liittyvät pelkästään näköön,

ja niiden jälkeen viesti saapuu pieneen

gyrus fusiformis -rakenteeseen, missä kasvot tunnistetaan.

Siellä on kasvoja tunnistavia neuroneja.

Sitä voi kutsua aivojen kasvoalueeksi.

Puhuin siitä jo aiemmin.

Tuon alueen vaurioituessa menettää kykynsä nähdä kasvoja.

Siltä alueelta viesti pulpahtaa

limbisen järjestelmän mantelitumakkeeseen,

aivojen tunnekeskukseen,

ja mantelitumake mittaa

nähdyn asian emotionaalisen merkityksen.

Saalis? Peto? Kumppani?

Tai jotain täysin yhdentekevää

kuten nukkahippunen tai liidunpala

tai kenkä tai jotain sellaista,

minka voit jättää täysin huomiotta.

Jos mantelitumake kiihottuu, ja tämä on tärkeää,

viestit rynnivät autonomiseen hermojärjestelmään.

Sydän lyö nopeammin,

alkaa hikoilla ja haihduttaa

lihasrasituksesta johtuvaa kuumuutta.

Hyvä niin, koska voimme laittaa kaksi elektrodia kämmeneen

ja mitata hikoilun aiheuttaman ihon resistanssin muutoksen.

Näin voin päätellä, milloin potilas katselee jotain

jännittävää tai kiihottavaa.

Palaan tähän aivan kohta.

Ajatukseni oli, että tämän kaverin katsoessa jotain kohdetta --

mitä tahansa kohdetta, viesti kulkee näköalueille --

ja gyrus fusiformis käsittelee sen,

ja tunnistaa sen hernekasviksi tai pöydäksi

tai vaikkapa omaksi äidiksi.

Sitten viesti purkautuu mantelitumakkeeseen

ja sieltä autonomiseen hermojärjestelmään.

Mutta tällä kaverilla voi yhteys mantelitumakkeesta limbiseen järjestelmään --

aivojen tunneytimeen -- olla poikki onnettomuuden takia.

Koska fusiformis on kunnossa,

hän voi silti tunnistaa äitinsä:

"Hän näyttää äidiltäni."

Mutta koska yhteys tunnekeskuksiin on poikki,

hän sanoo: "Jos tämä on äitini, miten voin olla tuntematta lämpöä?"

Tai kauhua, niinkin voi käydä?

(Naurua)

Siksi hän sanoo: "Mistä tämä selittämätön tunnevajaus johtuu?

Hän ei voi olla äitini.

Joku vieras nainen näyttelee äitiäni."

Miten tätä testataan?

Jos joku teistä laitetaan näytön eteen

ja mitataan galvaaninen ihovaste

näytetyille kuville,

voidaan mitata hikoilun määrä nähdyn kohteen,

kuten pöydän tai sateenvarjon osalta -- jolloin ei tietenkään hikoile.

Leijonan, tiikerin tai pin-upin kohdalla alat varmaan hikoilla?

Uskokaa tai älkää, jos näytän teille äitinne kuvan --

puhun nyt normaaleista ihmisistä -- alatte hikoilla.

Ei tarvitse olla edes juutalainen.

(Naurua)

Entäpä jos samat kuvat

näytetään potilaalle

ja mitataan hänen galvaaninen ihovasteensa?

Normaalisti pöytien, tuolien ja nukan kodalla ei tapahdu mitään.

Mutta kun hänelle näytetään hänen äitinsä kuva,

sähköinen ihovaste ei muutu.

Tunnereaktio äitiin puuttuu,

koska yhteys visuaalisilta alueilta emotionaalisiin keskuksiin on poikki.

Hänen näkönsä on normaali, koska visuaaliset alueet ovat normaalit,

hänen tunteensa ovat normaalit -- hän nauraa, hän itkee --

mutta väylä näön ja tunteiden välillä on poikki.

Siksi hänellä on harhaluulo äidistään petturina.

Se on hieno esimerkki tutkimuksistamme,

otetaan erikoinen, näennäisen käsittämätön neuropsykiatrinen syndrooma

ja todetaan vakiintunut freudilainen näkemys vääräksi,

itse asiassa voidaan löytää tarkka selitys

aivojen tunnetun hermoanatomian avulla.

Muuten, jos äiti

soittaa viereisestä huoneesta,

potilas vastaa: "Vau, äiskä, miten menee? Missä olet?

Harha ei tule esiin puhelimessa.

Kun äiti palaa tunnin kuluttua, potilas tokaisee: "Kuka sinä olet?

Muistutat kovasti äitiäni."

Syynä tähän on erillinen väylä

aivojen kuulokeskuksista tunnekeskuksiin,

eikä onnettomuus ole katkaissut sitä.

Tämä selittää, miksi hän vaikeuksitta tunnistaa äitinsä puhelimessa.

Nähdessään äitinsä silmästä silmään hän väittää tätä petkuttajaksi.

Miten tämä aivojen kompleksinen hermoverkko rakentuu?

Perimästä, geeneistä vai ympäristöstä?

Tutkimme ongelmaa tarkastelemalla

toista erikoista syndroomaa nimeltään aaveraaja.

Tiedätte kaikki, mikä aaveraaja on.

Kun käsi tai jalka amputoidaan kuolion takia

tai menetetään esimerkiksi Irakin sodassa --

nykyään vakava ongelma --

potilas tuntee edelleen elävästi, että puuttuva käsi on tallella.

Tällaista nimitetään aavekädeksi tai -jalaksi.

Tosiasiassa miltei mikä tahansa kehon osa voi muuttua "aaveeksi".

Uskomatonta kyllä, jopa sisäelimet.

Joillekin potilailleni on tehty kohdunpoisto -- hysterectomia --

ja heillä on aavekohtu kuukautiskipuineen

tietyssä kuun vaiheessa.

Äskettäin eräs opiskelija kysyi minulta:

"Saavatko he myös PMS-aaveen?"

(Naurua)

Tätä mahdollista tutkimuksen aluetta emme ole selvitelleet.

Seuraavaksi kysymme:

"Mitä aaveraajoista voidaan oppia kokeiden avulla?"

Yksi havaintomme oli se,

että puolet aaveraajapotilaista

väittää voivansa liikuttaa aavettaan.

Se taputtaa veljeä olalle,

se vastaa puhelimeen, se vilkuttaa hyvästiksi.

Näitä eloisia aistimuksia on vaikea välttää.

Potilas ei ole harhainen.

Hän tietää käden puuttuvan, mutta

siitä huolimatta hänellä on vakuuttava aistikokemus.

Kuitenkaan noin puolelle potilaista ei näin käy.

He sanovat: "Mutta tohtori, aaveraajani on halvaantunut.

Se on tiukassa kouristuksessa ja tuskallisen kipeä.

Voisinpa liikuttaa sitä, niin kivut saattaisivat helpottua.

Miksi aaveraaja olisi halvaantunut?

Se kuullostaa oksymoronilta.

Katsellessamme potilaskertomuksia huomasimme,

että halvaantuneesta aaveraajasta kärsivillä

alkuperäinen käsi oli halvaantunut ääreishermovaurion takia,

varsinainen kättä palveleva hermo oli poikki

vaikkapa moottoripyöräonnettomuuden takia.

Potilaalla oli todellinen kipeä käsi

kantositeessä muutamia kuukausia tai vuoden,

ja perusteettomassa yrityksessä päästä eroon käsikivusta

kirurgi amputoi käden.

Tuloksena on yhtä kivulias aavekäsi.

Tämä on vakava kliininen ongelma.

Potilaita masentuu.

Jotkut ajautuvat itsemurhaan.

Miten tätä syndroomaa hoidetaan?

Miksi syntyy halvaantunut aaveraaja?

Potilaskertomuksista huomasin, että heillä oli todellinen käsi,

ja sen välittäjähermot olivat katkenneet,

ja todellinen käsi oli halvaantunut

ja ollut kantositeessä useita kuukausia ennen amputaatiota.

Kipu siirtyy sitten aavekäteen itseensä.

Miksi käy näin?

Kun käsi oli kunnossa, vaikkakin halvaantunut,

aivojen otsalohkot lähettävät käskyjä käteen sanoen: "Liiku!"

Mutta visuaalinen palaute kertoo: "Ei!"

Liiku. Ei. Liiku. Ei. Liiku. Ei.

Tämä iskostuu aivojen verkostoon,

sitä kutsutaan opituksi halvaukseksi.

Hebbin assosiatiivisen yhteyden takia aivot oppivat,

että pelkkä käsky liikuttaa kättä

luo aistimuksen halvaantuneesta kädestä.

Kun käsi on amputoitu,

opittu halvaus siirtyy potilaan kehonkuvaan

ja aaveeseen.

Kuinka näitä potilaita autetaan?

Kuinka opittu halvaus saadaan unohtumaan

ja lievitetään raastavaa kouristusta

aavekädessä?

Jospa nyt lähetetään käsky aaveelle,

mutta annetaan visuaalista palautetta käden tottelemisesta.

Ehkä aavesärkyä ja -kouristusta voidaan lievittää.

Kuinka se tehdään? Virtuaalitodellisuudessa?

Mutta se maksaa miljoonia.

Keksin tavan tehdä se kolmella dollarilla,

mutta älkää kertoko sitä rahoittajilleni.

(Naurua)

Tehdään peililaatikoksi kutsumani laite.

Pahvilaatikko, jonka keskellä on peili,

sitten laitetaan aave -- ensimmäinen potilaani Derek tuli luokseni.

Hänen kätensä amputoitiin 10 vuotta sitten.

Olkavarren repeämän takia hermoradat olivat poikki

ja halvaantunut käsi oli kantositeessä vuoden ennen amputointia.

Hänellä oli tuskallisen kipeä aavekäsi, jota hän ei voinut liikuttaa.

Se oli halvaantunut aavekäsi.

Niinpä annoin hänelle

peililaatikon.

Potilas laittaa vahvasti kouristuneen

vasemman aavekätensä peilin vasemmalle puolelle

ja toimivan kätensä oikealle puolelle

samanlaiseen puristusasentoon.

Mitä hän kokee peiliin katsoessaan?

Aavekäsi on herännyt henkiin,

koska hän katsoo normaalin kätensä peilikuvaa,

ja aave näyttää heränneen kuolleista.

Sanoin: "Heiluttelepa nyt aavettasi --

liikuttele todellisia sormiasi peiliin katsoessasi."

Hänen visuaalinen vaikutelmansa kertoo aaveen liikkuvan.

Päivänselvää, mutta hämmästyttävää

on kuulla: "Voi hyvä sylvi, aaveeni liikkuu taas!"

Ja puristava kouristuskipu helpottaa.

Muistakaa, että ensimmäinen potilaani --

(Suosionosoituksia)

-- kiitos. (Suosionosoituksia)

Ensimmäinen potilaani katsoi peiliin,

ja sanoin: "Katso aaveesi peilikuvaa."

Hän alkoi kikattaa ja sanoi: "Voin nähdä aaveeni."

Mutta ei hän tyhmä ole. Hän tietää, ettei se ole aito.

Hän tietää sen peilikuvaksi,

mutta sensorinen kokemus on elävä.

Sanoin: "Liikuta aitoa kättäsi ja aavettasi."

"En tietenkään voi liikuttaa aavettani. Se koskee."

"Liikuta normaalia kättäsi."

"Voi taivas, aaveeni liikkuu taas. Uskomatonta!

Kipukin lievittyy."

Sitten sanoin: "Sulje silmäsi."

Hän sulkee silmänsä.

"Liikuta normaalia kättäsi."

"Ihan turhaa -- se on taas puristuksissa."

"OK, avaa silmäsi."

"Voi ei, voi ei, se liikkuu taas!"

Hän oli kuin lapsi karkkikaupassa.

OK, tämä todistaa teoriani opitusta halvauksesta

ja visuaalisen panoksen tärkeydestä,

mutta en tule saamaan Nobel-palkintoa

liikuttamalla jonkun aaveraajaa.

(Naurua)

(Suosionosoituksia)

Se on täysin hyödytön kyky, tarkemmin ajateltuna.

(Naurua)

Sitten aloin tajuta, että ehkä toisenlaiset neurologiset

halvaukset kuten aivohalvaus tai fokaaliset dystoniat --

saattavat sisältää opitun komponentin,

josta voi päästä eroon yksinkertaisesti peilillä.

"Katsos Derek" --

et voi kuljeksia peilin kanssa kipua lievittääksesi --

Vie laite kotiisi ja harjoittele parisen viikkoa.

Harjoittelun jälkeen voit ehkä

luopua peilistä, unohtaa oppimasi halvaantumisen,

liikutella halvaantunutta kättäsi

ja vapautua kivuistasi."

Hän vei sen kotiinsa.

Sanoin: "Pari vaivaista dollaria. Vie se kotiin."

Parin viikon kuluttua hän soittaa minulle

ja sanoo: "Tohtori, ette voi uskoa tätä."

"Mitä?"

"Se on kadonnut."

"Mikä on hävinnyt?"

Ajattelin peililaatikon kadonneen.

(Naurua)

"Ei, ei, ei! Aave, joka minulla on ollut viimeiset 10 vuotta,

on hävinnyt."

Huolestuin ja sanoin: "Jumalani,

olen muuttanut tämän kaverin kehonkuvaa,

entäpä koehenkilöt, etiikka ja kaikki muu?

Kysyin: "Derek, vaivaako tämä sinua?"

"Ei, kolmeen päivään minulla ei ole ollut aavekättä

eikä mitään kyynärpään aavekipua, ei mitään puristusta,

ei mitään kyynärvarsikipuja. Kaikki vaivat ovat hävinneet.

Nyt ongelmana ovat aavesormeni, jotka killuvat olkapäästäni,

minne laatikko ei riitä."

(Naurua)

Voitteko suunnitella uuden mallin laitettavaksi otsaani,

että voin päästä eroon aavesormistani?"

Hän tuntui pitävän minua taikurina.

Miksi näin käy?

Koska aivot joutuvat hirmuiseen sensoriseen ristiriitaan.

Näköviestit kertovat aaveen palanneen.

Toisaalta puuttuu oikea palaute,

käden puuttumisesta kertovat lihassignaalit.

Motoriset käskyt kertovat käden olevan paikallaan,

ja ristiriidan takia aivot haluavat heittää sen roskikseen,

ei ole mitään aavetta, ei mitään kättä.

Aivot kieltävät signaalien olemassaolon.

Bonuksena käden häviämisestä katoavat myös kivut,

ihmisellä ei voi olla jossain aineettomana kelluvaa kipua.

Siinä bonus.

Tätä tekniikkaa on kokeiltu kymmeniin potilaisiin

helsinkiläisissä tutkimusryhmissä.

Se saattaa osoittautua arvokkaaksi aavekivun hoitokeinoksi,

sitä on tosiaan kokeiltu halvauspotilaiden kuntoutuksessa.

Halvausta pidetään usein kudosten vahingoittumisena,

jolle ei voi mitään.

Mutta on ilmennyt, että osatekijänä voi olla opittu halvaus,

ja ehkä se osa voidaan parantaa peilien avulla.

Kliiniset kokeet ovat

auttaneet monia potilaita.

Sitten kolmanteen näkökulmaan,

joka koskee toista outoa ilmiötä nimeltään synestesia.

Sen sai selville Francis Galton 1800-luvulla.

Hän oli Charles Darwinin serkku.

Hän osoitti, että tietyillä muutoin täysin normaaleilla ihmisillä,

oli seuraava omituisuus --

he näkevät numerot aina värillisinä.

Vitonen on sininen, seiska on keltainen, kasi on kellanvihreä,

ysi on indigonsininen.

On muistettava, että nämä ihmiset ovat muutoin täysin normaaleja.

Tai Cis. Joskus sävelet antavat väriaistimuksen.

Cis on sininen, fis on vihreä,

joku sävel voisi olla keltainen.

Mistä tämä johtuu?

Tätä kutsutaan synestesiaksi -- Galton antoi nimen synestesia,

aistien sekoittuminen.

Tavallisesti kaikki aistit ovat erillään.

Näillä ihmisillä aistit sekoittuvat.

Mistä tämä johtuu?

Tässä ongelmassa on pari hyvin kiintoisaa puolta.

Synestesia kulkee suvuittain,

Galtonin mukaan sillä on perinnöllinen, geneettinen perusta.

Toiseksi synestesia on -- tästä pääsen luentoni keskeiseen

aiheeseen, luovuuteen --

synestesia on kahdeksan kertaa yleisempi taiteilijoilla, runoilijoilla, kirjailijoilla

ja muilla luovilla ihmisillä kuin väestössä ylipäänsä.

Mistähän syystä?

Vastaan kysymykseen,

johon ei ole ennen vastattu.

Mitä synestesia on? Mikä aiheuttaa sen?

On monia teorioita.

Yhden mukaan synesteetikot ovat hulluja.

Se ei ole mikään tieteellinen teoria, joten voimme haudata sen.

Toisen mukaan he ovat happo- tai pilviveikkoja.

Tuossa voi olla totuuden siemen,

täällä San Franciscossa se on paljon yleisempää kuin San Diegossa.

(Naurua)

Kolmannen teorian mukaan --

kysykäämme, mitä synestesiassa todella tapahtuu.

Havaitsimme, että värialue ja numeroalue

ovat aivoissa ihan kinni toisissaan, gyrus fusiformiksessa.

Totesimme, että oli sattunut ristiinkytkentä

värien ja numeroiden osalta.

Aina kun näkee numeron, näkee vastaavan värin,

siinä synestesian syy.

Muistakaa -- mistä se johtuu?

Miksi joillakin ihmisillä olisi vääriä kytkentöjä?

Sanoin sitä sukupiirteeksi.

Siinä ratkaisun avain.

Epänormaali geeni,

geenimutaatio, aiheuttaa epänormaalin kytkennän.

On osoittautunut, että meillä kaikilla

on jo syntymästämme kytkennät kaikkialta kaikkialle muualle.

Jokainen aivoalue on kytköksissä kaikkiin muihin alueisiin,

ja kytkennät on säädetty luomaan

aikuisen aivoille tyypillinen modulaarinen rakenne.

Jos jokin geeni aiheuttaa säätelyn

ja jos tuo geeni muuntuu,

se aiheuttaa puutteellisen säädön viereisten aivoalueiden välillä.

Jos virhe on numeron ja värin välillä, kyseessä on numero-väri synestesia.

Jos se on sävelen ja värin välillä, kyseessä on sävel-väri synestesia.

Se siitä.

Entäpä jos geeni ilmenee kaikkialla aivoissa,

niin että kaikki on ristiinkytkennässä?

Mitä yhteistä taiteilijoilla, kirjailijoilla ja runoilijoilla on?

Kyky metaforiseen ajatteluun,

näennäisesti kaukaisten ideoiden yhdistelemiseen,

kuten "se on itä ja Julia on aurinko."

Ei kai sanota, että Julia on aurinko --

tarkoittaen, että hän on hehkuva tulipallo?

Skitsofreenikot ajattelevat niin, mutta se on toinen juttu.

Tavalliset ihmiset sanovat häntä lämpöiseksi kuin aurinko,

säteileväksi kuin aurinko, helläksi kuin aurinko.

Viittaukset oivaltaa heti.

Jos nämä suuremmat ristiinkytkennät

ja käsitteet ovat vielä aivojen eri osissa,

ne aiheuttavat synesteetikkojen suuremman alttiuden

metaforiseen ajatteluun

ja luovuuteen.

Siksi synestesiaa esiintyy kahdeksan kertaa useammin

runoilijoilla, taiteilijoilla ja kirjailijoilla.

OK --tämä on varsin frenologinen näkemys synestesiasta.

Viimeinen demo -- saanko vielä hetken?

(Suosionosoituksia)

Aion osoittaa, että olette kaikki synesteetikkoja, mutta kiellätte sen.

Tässä on marsilaisten aakkoset. Kuten meillä

A on A, B on B, C on C.

Eri muodot eri foneemeille.

Tässä on Marsin aakkosia.

Toinen on Kiki, toinen Bouba.

Kumpi on Kiki ja kumpi on Bouba?

Kuinka monesta tämä on Kiki ja tuo Bouba? Nostakaa kätenne.

Jaa-a, pari mutanttia.

(Naurua)

Moniko uskoo tämän olevan Bouba ja tuon Kiki? Nostakaa kätenne.

99 prosenttia.

Kukaan teistä ei ole Marsista, miten pystyitte siihen?

Koska teette kaikki ristikkäisen -- synesteettisen abstraktion --

väitätte, että tuo terävä taivutusmuoto Kiki,

kuuloalueellanne, karvasoluja ärsytettäessä,

muistuttaa tuon särmiön visuaalisesti äkkinäistä muotoa.

Tämä on hyvin tärkeää, koska se kertoo aivojenne

toimivan primitiivisesti --

se näyttää typerältä illuusiolta,

mutta silmiinne tulevat fotonit antavat tämän muodon,

ja korvienne karvasolut synnyttävät auditiivisen mallin,

mutta aivot kykenevät poimimaan yhteisen nimittäjän.

Se on alkukantainen abstraktion muoto,

ja tiedämme nyt, että se tapahtuu aivojen gyrus fusiformiksessa,

jonka vaurioituessa

ihmiset eivät enää pysty hahmottamaan Bouba-Kikiä.

Lisäksi he menettävät kykynsä ajatella metaforisesti.

Jos kysytään, mitä tarkoittaa

"Kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa"?

Potilas vastaa: "Vaikka se on kiiltävää metallia, se ei välttämättä ole kultaa."

Täytyy mitata sen ominaispaino.

Koko metaforinen merkitys häviää.

Tämä alue on noin kahdeksankertainen ihmisapinoilla --

erityisesti ihmisillä kuin muilla kädellisillä.

Jotain hyvin kiintoisaa tapahtuu täällä gyrus angulariksessa,

koska se on kuulo-, näkö-, ja tuntoaistien risteys,

joka kasvoi ihmisillä valtavaksi.

Se on monien ainutlaatuisten inhimillisten kykyjen perusta.

abstraktiolle, metaforalle ja luovuudelle.

Filosofien vuosituhansia pohtimia kysymyksiä

voidaan alkaa tutkia aivokuvausten avulla,

tutkimalla potilaita, ja esittämällä oikeita kysymyksiä.

Kiitos.

(Suosionosoituksia)

Anteeksi tuo.

(Naurua)