Why You Can't Feel Loved For Who You Are - Teal Swan -

Hei siellä.

Ihmisen ego on itse asiassa käsitys itsestä,

joka kokee olevansa erillinen osa sinua.

Kun opit kutsumaan itseäsi nimelläsi,

opit sen olevan sinä tai asia ja samalla hetkellä

kun luokittelet itsesi nimeksi tai asiaksi

tekee tämä ajatus sinut erilliseksi jokaisesta muusta asiasta

universumissa.

Kun synnyt, sinulla ei ole kiinteä egoa, koska sinulla

ei ole kokemusta itsestäsi erillisenä itsenä.

Kun vartumme, alamme yksilöidä itseämme.

Aina kun luomme assosiaatioita itsestämme asioihin

niistä tulee tavallaan osa meitä. Teemme niistä itsemme.

Tätä kiinnittyminen tarkoittaa, se on yksilöitymistä.

Jos asia johon olemme yksilöityneitä on uhattuna

koemme tämän uhkana omalle olemassaolollemme.

Jos haluat tietää enemmän yksilöitymisestä ja yksilöitymättömyydestä,

katso tämä You Tube videoni

Olisi mahtavaa, jos voisin kertoa, egosi koostuvan aidosti itsestäsi lähtevistä assosiaatioista...

mutta näin ei ole.

Suurin osa egostasi on itse asiassa keksitty

toisten ihmisten tekemistä assosiaatioista sinusta.

Toisin sanoen. Toiset ihmiset ovat peilejä

joiden kautta opimme yksilöimään itsemme

sellaisina kun luulemme olevamme.

Tämä tarkoittaa sitä, kun joku lapsuudessasi alkaa

nähdä sinussa taiteellisia kykyjä, alat pitää

itseäsi taiteilijana. Yksilöidyt taiteilijaksi

ja siitä tulee osa egoasi.

Tämä tarkoittaa myös sitä jos joku lapsuudestasi

mieltää sinut synkkänä ja pahana, että alat myös

itse kokea näin. Yksilöidyt olemaan synkkä ja paha

ja niistä tulee osa egoasi.

Osasyy miksi omasta identiteetistämme tulee meille niin sekava on,

että niin moni eri ihminen assosioi meidät

niin moniin eri asioihin ja monet

noista asioista ovat ristiriidassa keskenään.

Luultavasti tiedätkin, ilman minun tavaamatta asiaa,

että on täysin sattumanvaraista yhdistävätkö he sinut todellisiin aitoihin piirteisiisi

tai mikäli he yhdistävät

sinut asioihin joihin haluavat sinut yhdistää...

Yleensä täydellisiin heijastuksiin itsestään.

Suurin osa ihmisistä ei ole tietoisia.

Kun olet tekemisissä ihmisen kanssa

joka ei tiedosta, niin he eivät oikeastaan näe

lapsia aitoina ilmaisuina uniikeista persoonista,

uniikeilla toivella. Enenminkin he ajattelevat lapsia

ikäänkuin animoituina nukkeina.

Olennaista, että he assosioivat lapsen mihin

ikinä itse haluavat. Jos lapsi alkaa

kyseenalaistamaan sitä mitä heistä ajatellaan,

alkavat he nähdä lapsen uhmakkaana ja

assosioida häneen negatiivisia ominaisuuksia.

Joka tapauksessa, lapsi oppii yksilöitymään mihin

ikinä oletukseen mitä vanhempi heiltä olettaa.

Lapsen elämästä tulee täten joko täydellinen

kopio heidän omien vanhempiensa ajatuksista,

tai sitten lapsi yrittää itse selvittää kuka on...

vanhemmistaan huolimatta.

Elämme tunteiden pimeää keski-aikaa.

Ihmiset eivät tiedä miten suhtautua toisiinsa

tunnetasolla, tai miten muodostaa läheisiä suhteita.

Niille jotka eivät tiedä mitä läheisyydellä suhteessa tarkoitetaan,

niin se on pääasiassa sitä, että näkee, tuntee

ja kuulee toisen sisälle sekä kokonaisvaltaisesti

ymmärtää heitä. Se on toisen sisäiseen

maailmaan pääsemistä.

Ideaalia olisi jos vanhemmilla olisi korketasoista

herkkyyttä kokea läheisyyttä lapsiaan kohtaan.

He näkisivät lastensa sisälle ja tuntisivat lastensa

sisälle. Kuuntelisivat heitä ja ymmärtäisivät

lapsiaan. Joten. Tällaiset vanhemmat

olisivat tarkkoja peilejä aidoille osille lasta.

Esim. Jos lapsen totuus on, että minä

todella rakastan tanssia. Vanhempi tällöin

vahvistaisi tämän ja lujittaisi näin lapsen käsitystä

itsestään. Yksilöityminen lapsen ja tanssin

välillä on tällöin aitoa, koska se tuli ensin

lapsesta ja heijastui vanhemmasta vasta sitten.

Positiivinen kuvastaminen on ensisijassa heijastamista takaisin jotain

mitä on totta heissä, mitä he ilmaisevat puhuen tai elekielellä.

Haluamme heidän tietävän, että kuulemme,

tunnemme, näemme ja ymmärrämme heitä.

Positiivisen kuvastamisen tarkoitus on tehdä tiettäväksi

kuka lapsi on ja että se on merkityksellistä.

Toinen esimerkki positiivisesta kuvastamisesta

on lapsi joka on aloittamassa uudessa koulussa ja alkaa pelkäämään.

Lapsi voi mennä hiljaiseksi, alkaa temppuilla ja marista.

Vanhempi joka positiivisesti kuvastaa tätä

laskeutuisi lapsen tasolle, ymmärtäisi lapsen tunteet

ja yrittäisi ratkaista asian joka lasta huolestuttaa

ja sitten kuvastaisi lapsen todellisuutta sanomalla

esim. Tiedän, että sinua varmasti pelottaa

uuteen kouluun meneminen ja koska pelkäät,

se saa sinut haluamaan jäädä kotiin....

Ja kuka tahansa joka on menossa uuteen kouluun

olisi peloissaan. On ihan normaalia

tuntea pelkoa. Ja seuraavaksi vanhempi voisi

auttaa lasta yhdessä ideoimalla keinoja jotka

helpottaisivat kouluun lähtöä.

Mutta todellisuudessa, positiivinen kuvastaminen

ei ole varsinaisesti nyky-yhteiskunnan

ensisijainen vahvuus, mitä tulee vanhempien suhteissa lapsiin.

Joten, todennäköisesti, tämä esimerkki ei tule toteutumaan.

Tyypillisin suhtautumistapa olisi varmaan vastata,

että mitä itket? jokaisen lapsen on mentävä kouluun.

Olet onnekas, että yleensä pääset kouluun.

Koska toisella puolella maapalloa on lapsia

jotka eivät saa edes sitäkään.

Siinä esimerkki negatiivisesta kuvastamisesta.

Paitsi ettei se oikeasti kuvastanut lapsen sisäistä tilaa.

Sen sijaan se kuvasti vanhemman käsitystä lapsesta.

Joka oli, että olet väärässä.

Joten lapsi uskoo, että hänen tunteissaan on jotain vikaa

ja että kaiken lisäksi, heidän tulee

kyseenalaistaa itsensä. He kehittävät identiteetin

johon kuuluu väärässä oleminen, käsitys

huonoudesta. Tästä alkaa häpeä.

Lapsi kehittyy aikuiseksi, joka omaa

perustavan tason häpeän tunteen persoonastaan

mutta myös aikuiseksi joka ei pysty viittaamaan

itseensä missään. Sillä vanhempi on opettanut,

etteivät he voi luottaa itseensä, tunteisiinsa

tai kokemukseensa todellisuudesta. Joten heidän

täytyy ulkoistaa todellisuutensa toisille ihmisille.

Luonnollisesti, jos kehität riittävän tietoisuuden aloittaaksesi

sen tutkimisen kuka todella olet ja mihin aidosti yksilöidyt.

Tämä huomio saattaa räjäyttää vanhempiesi käsityksen sinusta.

Ketä he luulevat ja haluavat sinun olevan ,

mihin he sinut assosioivat.

Tämän seurauksena he alkavat hyljeksimään sinua.

He hyljeksivät sinua, koska hyljeksivät asioita joihin sinä nyt

yksilöidyt ja identifioidut, koska kaikki se mihin he sinut ovat yksilöineet on

nyt uhattuna ja uhka koetaan henkilökohtaisena uhkana.

Seuraus on, että et tunne tulevasi rakastetuksi

heidän taholtaan. Esim. jos poika varttuessaan havaitsee

olevansa homoseksuaali, eivätkä vanhemmat halua tätä,

he hyljeksivät homoseksuaalisuutta ja sitä

myötä myös poikaansa, koska hän on yksilöitynyt näin.

Joten voimme sanoa, että tämä poika ei voi tuntea

tulevansa rakastetuksi sellaisena kuin on.

Koska ihmiset joita hän rakastaa eivät kykene

rakastamaan häntä itsenään.

Hän kehittää ymmärryksen, ettei kukaan voi rakastaa

häntä itsenään.

Suurimman osan lapsista täytyy kehittää

ominaisuuksia, joita vanhempi haluaa positiivisesti

heijastaa, saadakseen rakkautta. Jolloin heidän

käsitys itsestään on täysi kopio vanhempien

agendoista. Eli, jos sinua kiinnostaa miten

kehittää läheisyyttä ja positiivista kuvastamista,

kehoitan sinua katsomaan kaksi You Tube videotani.

Ensimmäinen on

Toinen

Mutta mitä jos kertoisin, että oikea syy miksi emme voi tuntea tulevamme

rakastetuiksi itsenämme, menee oikeastaan

vielä syvemmälle tasolle.

Emme elä maailmassa jossa suurin osa ihmisistä

ymmärtää, että he voivat kokea läheisyyttä lastaan kohtaan.

Sen seurauksena, lapsi ei itseasiassa tiedosta

olevansa jollakin tietyllä tavalla. Heidän ainoa

tapansa tulla huomatuksi on tehdä jotain, erityisesti

jotain, mikä miellyttää heidän vanhempiansa.

Vanhempi ja lapsi eivät normaalisti voi vain OLLA

vanhempiensa kanssa. Heidän pitää TEHDÄ jotain yhdessä.

Ja tässä tapauksessa tapahtuva kuvastaminen ja

lapsen huomioiminen perustuu, sen mitä ikinä oltiin

tekemässä, tekemiselle. Esim. Kopittelette pallolla ja lapsi

heittää pallon ja vanhempi toteaa. Wau, olipa hieno heitto.

Lapsi alkaa näin yksilöitymään tekoon,

tekemiseen joka oli pallon heittäminen.

Joten, aion tiivistää tämän kaiken pähkinän kuoreen.

Eli vastaan kysymykseesi, miksi emme tunne

tulevamme rakastetuiksi itsenämme. Ja yhdellä lauseella.

Koska, suurin osa vanhemmista heijastaa lasta

vain kun he ovat tekemässä jotain, näin yksilöiden

lapsensa siihen mitä tekevät. Ja niin me yksilöimme

itsemme siihen mitä teemme. Meidän koko

identiteettimme ja käsityksemme itsestämme

rakentuu sille mitä teemme. Tämän tuloksena

ei ole niinkään se, että koemme olevamme tekemisemme vaan, että koemme ettemme ole olemassa erillisenä tekemisestämme.

Ääripäässä, kuten äärimmäisen lapsuusajan

laiminlyönnin olessa kyseessä, havaitsemme,

jos lapsi ei koe minkäänlaista kuvastamista, että

hänelle ei myöskään kehity minkäänlaista käsitystä

itsestään. Tämä oli ääriesimerkki, mutta myös

esimerkiksi jos lapsi kasvaa vanhemman kanssa

joka ei yksilöi heitä mistään muusta kuin tekemisestä.

Niin tälläkään lapsella ei ole käsitystä itsestään

erillisenä siitä mitä he tekevät.

Heillä ei ollut peilaajaa. Selkeästikään emme voi olla

rakastettuja itsenämme sen sijaan mitä teemme,

jos se kuka olemme ei ole edes olemassa.

Miten voit rakastaa jotain mitä ei ole?

Yritä tätä nyt itseesi, nähdäksesi esimerkki

kuvastamisesta omasta lapsuudestasi.

Se on hyvin helppoa.

Ajattelet vain kuka olet, erillisenä siitä mitä teet.

Mihin suurin osa yhdistää itsensä?

Minä olen henkinen opettaja. Tekemistä - eikö?

Mitä tapahtuu, jos olet kasvanut ympäristössä

jossa kuvastetaan ainoastaan tekemistä.

Kun yrität ajatella itseäsi erillisenä tekemisestä,

lyö täysin tyhjää. Ikään kuin (tuijotus tyhjään).

Tämä on oikea syy minkä takia emme tunne tulevamme rakastetuksi itsenämme, koska oikea itsemme ei edes

ole olemassa, koska identiteettimme

rakentuu ainoastaan tekemisellemme.

Joten nyt tiedät, mistä johtuu että et voi tuntea

tulevasi rakastetuksi sellaisena kun olet.

Yksinkertaiseksi siksi, että koko minuutesi,

se jota kutsumme egoksi, on muovautunut täysin asioista

joita teit ollaksesi olemassa vanhemmillesi.

Hyvää viikkoa.