Peter Ward kertoo joukkosukupuutoista

Asteroidi-iskut saavat paljon palstatilaa, mutta "Medea Hypothesis" -kirjan kirjoittaja, Peter Ward sanoo, että suurimman osan Maan joukkosukupuutoista ovat vaivaisten bakteerien aiheuttamia. Pääkonnalla, myrkyllä nimeltä vetysulfidi, voi olla myös mielenkiintoista käyttöä lääketieteessä.

Haluan aloittaa tällä

kauniilla kuvalla lapsuudestani.

Rakastan tieteiselokuvia.

Tässä se on: "This Island Earth."

Jätän hienosäädön Hollywoodin huoleksi.

Kaksi ja puoli vuotta tekeillä.

(Naurua)

Kreationistit antavat meille 6 000,

mutta Hollywood on kannoilla.

Tässä elokuvassa näemme, mitä kuvittelemme avaruudessa olevan:

lentäviä lautasia ja avaruusolentoja.

Kaikissa muukalaisten maailmoissa on avaruusolentoja, ja lentäviä lautasia,

ja ne liikkuvat kovaa vauhtia. Alienit.

Ystäväni Don Brownlee ja minä

kyllästyimme lopulta laittamaan TV:n päälle

ja katselemaan avaruusaluksia ja avaruusolentoja joka yö,

ja aloimme kirjoittaa sille vasta-argumentin,

ja selvittää, mikä todella tekee Maasta asuttavan,

tai planeetasta Maan kaltaisen,

paikan, jossa syntyy myös monimutkaista elämää,

joka vaatii paljon evoluutiota

ja siis muuttumattomia olosuhteita.

Vuonna 2000 kirjoitimme kirjan "Rare Earth".

Vuonna 2003 emme enää kysyneet, missä Maat ovat avaruudessa, vaan miten kauan Maa on ollut Maa.

Jos mennään takaisin kaksi miljardia vuotta,

ei olla enää Maan kaltaisella planeetalla.

Meidän Maan kaltaiseksi kutsumamme planeetta on olemassa vain lyhyen aikaa.

"Rare Earth" itse asiassa

opetti minulle tosi paljon julkisuudesta.

Sain kutsun tieteiskirjallisuuden kokoukseen,

ja astelin sisään kovasti vakavana.

David Brinin oli tarkoitus väitellä kanssani,

ja astellessani sisään sadan hengen yleisö alkoi buuata innokkaasti.

Yksi tyttö tuli luokseni ja sanoi: "Isäni sanoo, että olet itse piru."

Ihmisiltä ei voi viedä pois avaruusolentoja,

ja odottaa heidän ystävyyttään.

Pian sen jälkeen

juttelin Paul Allenille; näin hänet yleisössä

ja annoin hänelle yhden kappaleen kirjaani.

Ja Jill Tarter oli siellä, ja hän kääntyi puoleeni

ja katsoi minua kuin se tyttö "Manaajasta."

"Polttaa! Polttaa!"

Koska SETI ei halua kuulla tätä.

SETI haluaa, että siellä jossain on juttuja.

Arvostan SETI:n pyrkimyksiä, mutta emme ole kuulleet vielä mitään.

Mielestäni meidän tulee alkaa miettiä,

mikä on hyvä planeetta ja mikä ei.

Näytän tämän kalvon, koska se mielestäni osoittaa,

että vaikka SETI kuulisikin jotain, voisimmeko ymmärtää sitä?

Koska tämä kalvo on siirretty

kahden Maan suurimman älyllisyyden välillä -- Macistä PC:hen --

eikä se saa edes kirjaimia oikein --

(Naurua)

joten miten me aiomme puhua alieneille?

Jos ne ovat 50 valovuoden päässä, ja me soitamme niille,

ja sanomme plaa, plaa, plaa plaa,

ja 50 vuoden päästä he sanovat takaisin, voisitteko toistaa?

Siinä sitä sitten ollaan.

Planeettamme on hyvä planeetta, koska se pitää veden.

Mars on huono planeetta, mutta silti tarpeeksi hyvä mennäksemme sinne

ja elääksemme sen pinnalla suojattuina.

Venus on erittäin paha -- pahin -- planeetta.

Vaikka se on Maan kaltainen, ja historiansa alussa

se on voinut olla alusta Maan kaltaiselle elämälle,

se pian alistui voimistuneelle kasvihuoneilmiölle

-- 430 celsiusastetta pinnalla --

siellä valloillaan riehuvan hiilidioksidin vuoksi.

Astrobiologiasta tiedämme, että voimme ennustaa,

mitä meidän planeetallemme tulee käymään.

Juuri nyt olemme Domino-keksin tapaisessa

olemisen tilassa -- siis elämä Maapallolla --

joka seuraa ensimmäistä hirveää mikrobiaalista kautta.

Kambrikauden lajiräjähdyksessä elämä työntyi esiin suosta,

ilmaantui monimuotoisuutta,

ja tietääksemme olemme nyt puolivälissä.

Eläimillä on yhtä paljon aikaa jäljellä tällä planeetalla

kuin mitä ne ovat täällä jo olleet

ennen kuin osumme seuraavaan mikrobiaaliseen kauteen.

Se tapahtuu -- huolimatta siitä,

mitä olette kuulleet ilmaston lämpenemisestä --

kun hiilidioksidi putoaa 10 miljoonasosaan.

Meillä ei tule enää olemaan kasveja,

jotka pystyvät yhteyttämään, ja niin katoavat eläimet. Sen jälkeen

meillä on ehkä seitsemän miljardia vuotta.

Auringon säteilyvoimakkuus ja kirkkaus lisääntyy,

ja lopulta, noin 12 miljardia vuotta alun jälkeen,

laajentunut Aurinko syö Maan,

ja vain tämä jää jäljelle.

Meidän planeettamme tulee siis saavuttamaan kunnioitettavan iän,

ja juuri nyt elämme kesäistä kulta-aikaa.

Mutta joka kohtalolla on kaksi polkua.

Monet teistä tulevat kuolemaan vanhoina,

mutta jotkut teistä, hirveää kyllä, tulevat kuolemaan onnettomuudessa.

Ja se on planeettammekin kohtalo.

Maa, jos olemme onnekkaita -- jos siihen ei osu Hale-Bopp,

tai se ei saa osumaa läheisestä supernovasta

seuraavan seitsemän miljardin vuoden aikana -- se pysyy allamme.

Mutta entä vahinkokuolema?

Paleontologit ovat viimeisen 200 vuoden aikana

kartoittaneet kuolemaa. On kummallista --

sukupuuttoon kuolemista ei oltu edes ajateltu,

kunnes ranskalainen paroni Cuvier löysi tämän ensimmäisen mastodontin.

Sen luut erosivat muista luista tällä planeetalla,

joten hän sanoi: "Aha! Se on kuollut sukupuuttoon."

Ja pian sen jälkeen löydetyt fossiilit alkoivat

antaa hyvän kuvan siitä, kuinka monta kasvia ja eläintä on ollut olemassa

siitä lähtien, kun monimutkainen elämä

on alkanut jättää mielenkiintoisia fossiileja.

Fossiilijäänteiden mukaan

oli aikoja, jolloin monet lajit

näyttävät kuolleen hyvin nopeasti,

ja esigeologit kutsuivat

näitä joukkosukupuutoiksi.

Pitkän aikaa ajateltiin, että se oli joko Jumalan

tai pitkän, hitaan ilmastonmuutoksen syytä,

ja se muuttui 1980,

tässä kivisessä paljastumassa Gubbiossa,

missä Walter Alvarez yritti ymmärtää aikaeroa

näiden valkeiden liitukauden fossiileja sisältävien kivien,

ja yllä olevien punertavien,

tertiäärikauden fossiileja sisältävien kivien välillä.

Kuinka kauan kesti siirtyä systeemistä toiseen?

He löysivät jotain odottamatonta.

He löysivät välissä olevassa juovassa hyvin kapean savikerroksen,

ja se kerros -- tämä ohut punainen kerros tässä --

oli täynnä iridiumia.

Ei vain iridiumia; se on täynnä lasisia pallosia,

ja se on täynnä kvartsikiteitä,

jotka ovat joutuneet äärimmäiseen paineeseen: sokkikvartsia.

Tällä kalvolla valkoinen on kalkkia,

ja tämä kalkki kerääntyi lämpimän meren pohjaan.

Kalkki itsessään muodostuu planktonista,

joka on ajautunut meren pinnalta sen pohjalle,

ja niinpä 90 prosenttia tästä sedimentistä on elävän mömmön luurankoja,

ja sitten on tämä millimetrin paksuinen punainen kerros,

ja sitten mustaa kiveä.

Musta kivi on merenpohjan sedimenttiä

planktonittomassa ympäristössä.

Ja niin käy asteroidikatastrofissa,

koska sellainen tämä tietenkin oli. Kuuluisa K-T.

10 kilometrinen objekti iskeytyi planeettaan.

Sen seuraukset levisivät hyvin ohuena kerroksena ympäri planeetan,

ja hyvin pian kuolivat dinosaurukset,

nämä kauniit ammoniitit,

Leconteiceras tässä, ja Celaeceras täällä,

ja paljon muuta.

Sen täytyy olla totta,

koska meillä on ollut kaksi Hollywoodin hittifilmiä niiltä ajoilta,

ja tämä hyväksytty teoria vuodesta 1980 vuoteen 2000

muutti täysin meidän geologien ajatuksia katastrofeista.

Sitä ennen uniformitarianismi oli vallalla oleva teoria:

ajatus siitä, että kaikesta, mitä tapahtui planeetallamme menneisyydessä,

on myös nykypäiväisiä esimerkkejä, jotka selittävät sen.

Mutta emme ole todistaneet suurta asteroiditörmäystä,

joten tämä on uusikatastrofismia,

ja kesti noin 20 vuotta tiedeyhteisöltä

käsitellä tämä: kyllä, meihin törmättiin;

ja kyllä, se johti joukkosukupuuttoon.

Joukkosukupuuttoja oli viisi

viimeisen 500 miljoonan vuoden aikana, Viisi Suurta.

Ne alkavat 450 miljoonaa vuotta sitten

jatkuen viimeiseen, K-T:hen, numero neljä,

mutta suurin niistä oli P, tai permikauden joukkotuho,

joskus myös kaikkien joukkosukupuuttojen äidiksi kutsuttu.

Kaikista näistä on syytetty

meteorin iskua.

Mutta onko se totuus?

Tuoreimman näistä, permikaudelta, ajateltiin johtuneen törmäyksestä

tämän oikealla näkyvän kauniin rakenteen takia.

Tämä on buckminsterfullereeni, hiili-60.

Koska se näytti samalta kuin ne hirveät geodeettiset kuvut

rakastamaltani 60-luvulta,

niitä kutsutaan buckypalloiksi.

Tämä toimi todisteena siitä,

että permikauden lopulla, 250 miljoonaa vuotta sitten, meihin iski komeetta.

Kun komeetta iski, paine sai aikaan buckypalloja,

ja siihen jäi hitusia komeetasta.

Helium-3: hyvin harvinaista Maan pinnalla, hyvin yleistä avaruudessa.

Mutta onko se totuus?

Vuonna 1990, työskenteltyäni K-T-joukkotuhon parissa 10 vuotta,

muutin Etelä-Afrikkaan työskennelläkseni kaksi kertaa vuodessa

suurella Karoo-aavikolla.

Olin onnekas päästessäni seuraamaan Etelä-Afrikan

uudistumista vuosi kerrallaan.

Tutkin permikauden joukkotuhoa

telttaillen buurien hautuumaalla kuukausia kerrallaan.

Fossiilit ovat epätavanomaisia.

Tässähän katsellaan hyvin kaukaisia esi-isiämme.

Nämä ovat nisäkäsmäisiä matelijoita.

Ne eivät tule esiin kulttuurissa. Näistä ei tehdä elokuvia.

Tämä on gorgonopsi, tai gorgo.

Tämä on eläimen 46 cm pitkä kallo,

ja eläin oli luultavasti 2 tai 2,5 metriä pitkä ja mateli kuin lisko,

ja luultavasti pää oli kuin leijonalla.

Tämä oli huipulla oleva lihansyöjä, aikansa T. Rex.

On paljon kamaa.

Tämä on poikaparkani, Patrick.

(Naurua)

Tätä kutsutaan paleontologiseksi lasten hyväksikäytöksi.

"Pysy paikoillasi, olet mittatikku."

(Naurua)

Ennen oli isoja juttuja.

Viisikymmentäviisi nisäkkään tapaista matelijaa.

Nisäkkäiden aika alkoi tosiaan

250 miljoonaa vuotta sitten ...

... ja sitten katastrofi tapahtui.

Ja seuraavaksi tulee dinosaurusten aika.

Se oli virhe; niin ei pitänyt käydä. Mutta niin kävi.

Nyt, onneksi,

tämä on thrinaxodoni, punarintarastaan munan kokoinen:

tämän kallon löysin juuri ennen kuvan ottamista

-- kynä osoittaa mittaskaalan; se on todella pieni --

tämä on varhaistriaskaudelta, joukkotuhon päätyttyä.

Näette silmäkuopan ja pikkuiset hampaat edessä.

Jos tämä ei selviä, en ole pitämässä tätä puhetta.

Joku muu pitää, sillä jos se ei selviä, me emme ole täällä;

ei ole nisäkkäitä. Niin täpärällä käytiin; yksi laji selviää.

Voimmeko sanoa ketkä selvisivät ja ketkä eivät?

Tässä on tavallaan 10 vuoden tulos.

Eri lajien elinkaaret -- punainen viiva on joukkosukupuutto.

On selviytyjiä,

ja osoittautuu, että selviytyjät ovat yleensä vaihtolämpöisiä.

Tasalämpöiset eläimet ottavat kunnolla takkiin tässä kohtaa.

Selviytyjät muodostavat

krokotiilin kaltaisten olioiden maailman.

Ei ole vielä dinosauruksia; vain tämä hidas, liskomainen, suomukas, iljettävä,

suomainen paikka ja pari pikkuista nisäkästä piilossa laitamilla.

Ja siellä ne piileksivät seuraavat 160 miljoonaa vuotta,

kunnes K-T asteroidi ne vapauttaa.

Jos ei törmäys, mikä sitten?

Ja kysymys on siitä, että palasimme yhä uudestaan

kambrikautta edeltävään maailmaan, ensimmäiseen mikrobiaaliseen aikaan,

ja mikrobit ovat yhä keskuudessamme.

Ne vihaavat meitä eläimiä.

Ne haluavat maailmansa takaisin.

Ne ovat yrittäneet sitä yhä uudelleen ja uudelleen.

Mielestäni se osoittaa, että elämä, joka aiheuttaa näitä joukkotuhoja,

on synnynnäisesti Gaia-vastainen.

Tämä koko Gaia-idea, että elämä tekisi maailmasta paremman itselleen --

Uskooko kukaan, joka on ollut moottoritiellä Los Angelesissa perjantai-iltapäivästä,

Gaia-teoriaan? Ei.

Uskon, että on olemassa vaihtoehto,

ja että elämä yrittää päättyä --

ei tietoisesti, vaan koska se tekee niin.

Ja tässä todiste, sillä vaikuttaa, että se on tehnyt niin viimeiset 500 miljoonaa vuotta.

On olemassa mikrobeja, jotka metabolisminsa kautta

tuottavat vetysulfidia,

suuria määriä.

Vetysulfidi on hyvin myrkyllistä meille ihmisille.

Jopa vain 200 ppm on tappava määrä.

Ei tarvitse kuin mennä Mustallemerelle ja muutamaan muuhun paikkaan -- järville --

ja katsoa alas, niin näkee, että vesi muuttuu purppuran väriseksi.

Se muuttuu purppuran väriseksi mikrobeista,

jotka tarvitsevat auringonvaloa ja vetysulfidia,

ja voimme havaita ne nykyajassa -- nähdä ne --

mutta voimme havaita ne myös menneisyydessä.

Viimeisen kolmen vuoden aikana

on tapahtunut suuri läpimurto täysin uudella alalla.

Olen melkein kuollut sukupuuttoon --

Olen paleontologi, joka kerää fossiileja.

Mutta uuden aallon paleontologit -- tohtoriopiskelijani --

keräävät biomarkkereita.

He keräävät sedimenttiä, uuttavat siitä öljyä,

ja siitä he voivat tuottaa yhdisteitä,

joita esiintyy vain tietyissä mikrobiaalisissa ryhmissä.

Lipidit ovat niin sitkeitä, että ne säilyvät sedimentissä

tarpeelliset sadat miljoonat vuodet,

ja ne voidaan uuttaa kertomaan kuka siellä oli.

Ja tiedämme ketä siellä oli. Permikauden päätteeksi

ja monien muiden joukkosukupuuttojen reunoilla

löydämme isorenierateeniä. Se on tarkka indikaattori.

Sitä voi esiintyä vain hapettoman ja täysin

vetysulfidilla saturoituneen meren pinnalla --

niin paljon, ettei se enää liukene.

Se johti Lee Kumpin ja muut Penn State -yliopistosta ja minun ryhmäni ehdottamaan hypoteesia,

jota kutsun Kumpin hypoteesiksi:

monet joukkotuhoista ovat johtuneet hapen vähenemisestä

ja suuresta hiilidioksidimäärästä. Ilmaston lämpenemisen pahin seuraus:

meret tuottavat vetysulfidia.

Mistä se tulee?

Tässä nimenomaisessa tapauksessa, lähde on ollut yhä uudelleen laakiopurkaus.

Tältä Maa näyttää nyt, jos siitä poistetaan suuri osa.

Jokainen näistä näyttää vetypommilta;

itse asiassa, vaikutukset ovat paljon pahemmat.

Näin käy, kun maanalainen materiaali tulee ylös

ja levittäytyy planeetan pinnalle.

Lava ei tapa kaikkia, vaan hiilidioksidi,

joka tulee ulos sen kanssa.

Tämä ei ole tule Volvoista vaan tulivuorista.

Mutta hiilidioksidia se on silti.

Tässä uutta dataa, jonka minä ja Rob Berner Yalen yliopistosta kokosimme,

ja nyt yritämme

seurata hiilidioksidin määrää kaikissa tutkituissa kivissä

-- voimme tehdä sen monella tapaa --

ja laittaa nämä punaiset viivat tähän,

milloin nämä kasvihuonejoukkotuhoiksi kutsumani tapahtuivat.

Mielestäni kaksi asiaa selviää tästä:

sukupuutot tapahtuvat, kun CO2 lisääntyy.

Toinen asia, mikä ei näy tästä:

Maapallolla ei ole koskaan ollut yhtään jäätä,

kun meillä on ollut 1 000 ppm CO2:sta.

Nyt se on 380 ja nousee.

Yllämme tuhanteen kolmessa vuosisadassa vähintäänkin,

mutta ystäväni David Battisti Seattlesta sanoo, että hänen mielestään sadassa vuodessa.

Sinne menevät jääpeitteet,

ja sieltä tulee 73 metriä merenpinnan nousua.

Asun nyt talossa näköalalla;

minulla tulee olemaan rantamökki.

No mitkä ovat seuraukset? Meret luultavasti muuttuvat purppuran värisiksi.

Uskomme, että se on syy, miksi monimutkaiselta elämältä

kesti niin kauan syntyä Maapallolla.

Meillä on ollut näitä vetysulfidimeriä hyvin pitkän aikaa.

Ne estävät monimutkaisen elämän olemassaolon.

Tiedämme, että vetysulfidia purkautuu parhaillaan muutamissa paikoissa planeetallamme.

Ja heitän tämän kalvon tähän -- tässä olen minä kaksi kuukautta sitten --

Tässä on lempieläimeni, helmivene.

Se on ollut planeetallamme eläinten alusta asti -- 500 miljoonaa vuotta.

Tämä on seurantatutkimus, ja jos jotkut teistä ovat sukeltajia,

jos haluatte osallistua ehkä siisteimpään projektiin ikinä,

tämä on Isolla valliriutalla.

Meidän tässä puhuessamme,

helmiveneet paljastavat meille käyttäytymistään.

Mutta aina silloin tällöin me sukeltajat

joudumme pulaan,

joten teen pienen ajatuskokeen tässä.

Tämä on valkohai, joka söi joitain ansoistani.

Vedimme sitä; se tuli ylös. Se on tuolla jossain yössä

uimassa kanssani, ja puraisee jalkani poikki.

Olen 130 kilometriä rannikolta, mitä minulle käy?

Tänä päivänä kuolisin.

Viiden vuoden päästä toivon, että käy näin:

Minut viedään takaisin veneelle ja saan kaasumaskin,

joka annostelee 80 ppm vetysulfidia.

Minut heitetään jäiden sekaan, lämpötilani laskee 15 astetta,

ja minut voidaan viedä hoidettavaksi sairaalaan.

Voimme tehdä sen, koska me nisäkkäät

olemme läpäisseet useita vetysulfidikausia,

ja kehomme ovat sopeutuneet.

Voimme käyttää tätä sopeumaa, ja uskon, että siitä tulee suuri lääketieteellinen läpimurto.

Tämä on Mark Roth. Häntä rahoittaa DARPA.

Hän yrittää selvittää, miten pelastaa loukkaantuneita amerikkalaisia taistelukentillä.

Hän haavoittaa sikoja.

Hän laittaa 80 ppm vetysulfidia

-- samaa kamaa, jolle joukkotuhoista selvinneet [nisäkkäät] altistuivat --

ja hän muuttaa nisäkkäät matelijoiksi.

"Uskon, että tämä vastine on tulosta nisäkkäiden ja matelijoiden

useista altistuksista vetysulfidille."

Sain tämän sähköpostin häneltä kaksi vuotta sitten;

"Uskoakseni minulla on vastaus joihinkin kysymyksiisi."

Hän on lamaannuttanut hiiriä

jopa neljäksi tunniksi, joskus kuudeksi, ja tässä on uusinta dataa,

jota hän lähetti minulle ollessani matkalla tänne.

Ylhäällä on hiiren lämpötila, kun se on käynyt läpi

katkoviivalla merkityt lämpötilat.

Lämpötila alkaa 25 celsiusasteesta

ja alenee.

Kuusi tuntia myöhemmin, lämpötila nousee.

Kun samalle hiirelle annetaan 80 ppm vetysulfidia,

tässä kiinteä viiva,

ja katsokaa mitä käy sen lämpötilalle.

Se laskee.

Hiiren lämpötila laskee 15 celsiusasteeseen 35:sta,

ja hiiri selviää siitä vallan hyvin.

Tällä tavoin haluamme saattaa ihmiset tehohoitoon.

Näin voimme kylmentää ihmisiä kestämään tehohoidon alkamiseen saakka.

Nyt mietitte varmasti, mutta entäs aivokudos?

Se on yksi haasteista, joka tulee eteemme.

Olet onnettomuudessa. On kaksi vaihtoehtoa:

kuolet, tai otat vetysulfidia

ja 75 prosenttia sinusta pelastuu, henkisesti.

Mitä teet?

Onko meillä kaikilla pieni nappi "Anna minun kuolla"?

Tämä lähestyy meitä,

ja uskon, että siitä tulee vallankumous.

Pelastamme henkiä, mutta sillä tulee olemaan hintansa.

Uusi näkökulma joukkosukupuuttoihin on,

että saimme osumaa, ja pitkällä tähtäimellä,

se tulee toistumaan.

Mutta meitä uhkaa vieläkin isompi vaara.

Voimme helposti joutua takaisin vetysulfidimaailmaan.

Antakaa muutama vuosituhat

-- ihmisten pitäisi selvitä muutama vuosituhat --

ja mitä tapahtuu? Jos jatkamme, se tapahtuu uudelleen.

Kuinka moni meistä lensi tänne?

Kuinka moni on käyttänyt

koko Kioton kiintiön

vain lentämiseen tänä vuonna?

Kuinka moni ylitti sen? Minä ainakin.

Valtava ongelma kohtaa meidät lajina.

Meidän on peitottava se.

Haluan palata takaisin valliriutalleni. Kiitos.

(Aplodeja)

Chris Anderson: Minulla on vain yksi kysymys sinulle, Peter.

Jos ymmärrän oikein, mitä sanot,

meillä kaikilla on kehoissamme

biokemiallinen vaste vetysulfidiin,

joka mielestäsi todistaa, että on ollut aiempia joukkotuhoja

ilmastonmuutoksen takia?

Peter Ward: Kyllä, jokainen solumme

voi tuottaa pieniä määriä vetysulfidia suurissa kriiseissä.

Tämän Roth on saanut selville.

Mitä etsimme nyt on, jääkö siitä merkkiä?

Jääkö siitä merkkiä luuhun tai kasviin?

Voimme tutkia fossiileja ja yrittää havaita,

kuinka monia näitä on tapahtunut menneisyydessä.

CA: Se on samalla

uskomaton lääketieteellinen tekniikka, mutta myös pelottava ...

PW: Siunaus ja kirous.