Susan Cain: Introverttien voima

Voi olla vaikeaa, jopa alentavaa olla introvertti ekstroverttiyttä arvostavassa kulttuurissa. Tässä intohimoisessa puheessa Susan Cain esittää, että introverttien lahjoja ja kykyjä pitäisi arvostaa ja tuoda esiin enemmän.

Kun olin yhdeksänvuotias

menin ensimmäistä kertaa kesäleirille.

Äiti pakkasi minulle mukaan

laukullisen kirjoja,

eikä siinä ollut mielestäni mitään erikoista.

Meidän perheemme mielestä

lukeminen oli hauskinta mitä yhdessä voitiin tehdä.

Tämä saattaa kuulostaa epäsosiaaliselta,

mutta meille se oli vain tapa olla seurallisia.

Näin voi nauttia

perheen läheisyydestä ympärillään,

mutta on kuitenkin vapaa seikkailemaan

muissa maailmoissa omassa mielessään.

Luulin,

että leirillä olisi samanlaista, mutta parempaa.

(Naurua)

Mielikuvissani 10 tyttöä istui kodikkaassa mökissä

lukemassa kirjoja samanlaisissa yöpuvuissaan.

(Naurua)

Leiri oli enemmänkin kuin bileet ilman alkoholia.

Ja heti ensimmäisenä päivänä

ohjaajamme keräsi meidät yhteen

opetti leirihuudon ja kertoi,

että huutaisimme sen joka päivä kesän loppuun saakka

leirihengen rakentamiseksi.

Näin se meni:

"H-U-R-I-A,

näin tavataan huria.

huria, huria, me ollaan huria."

Jee.

En kuolemaksenikaan ymmärtänyt

miksi meidän piti olla niin hurjia

tai miksi sana piti tavata väärin.

(Naurua)

Mutta opettelin huudon. Niin kuin kaikki muutkin.

Tein parhaani.

Ja odotin

että pääsisin lukemaan kirjojani.

Mutta kun ensimmäisen kerran otin kirjan esiin,

mökin suosituin tyttö tuli katsomaan

ja kysyi: "Miksi olet tuollainen lälläri?" --

lälläri oli tietysti täysi vastakohta

H-U-R-I-A:lle.

Ja kun toisen kerran yritin lukea,

ohjaaja tuli huolestuneena luokseni,

toisti ajatuksen leirihengestä

ja sanoi että kaikkien

pitäisi olla seurallisia.

Joten laitoin kirjat

takaisin laukkuun

sängyn alle

koko loppukesäksi.

Tunsin syyllisyyttä.

Tunsin, että kirjat tarvitsivat minua,

kutsuivat minua, ja minä hylkäsin ne.

Mutta minä hylkäsin ne, enkä avannut laukkua,

ennen kuin olin taas kotona

kesän jälkeen.

Kerroin teille tarinan kesäleiristä.

Olisin voinut kertoa niistä 50 muustakin kerrasta,

kun minun annettiin ymmärtää,

että hiljainen ja introvertti tyylini

ei ollut oikea,

että minun pitäisi yrittää suuntautua ulos päin.

Salaa tunsin, että se oli väärin,

ja että introverttiydessä ei ole mitään vikaa.

Vuosien ajan kielsin tunteen

ja minusta tuli asianajaja

eikä kirjailija, kuten olin aina halunnut --

osaksi halusta todistaa itselleni

että pystyisin olemaan rohkea ja täynnä itseluottamusta.

Lähdin aina ruuhkaisiin baareihin,

kun oikeasti olisin halunnut vain illallisen ystävien kanssa.

Tein näitä itseni kieltäviä valintoja

niin refleksinomaisesti,

etten edes tajunnut tekeväni niitä.

Monet muutkin introvertit tekevät samoin,

ja se on meidän tappiomme

mutta se on menetys myös kollegoillemme

ja yhteisöillemme.

Mahtipontisuuden uhallakin sanon: se on

menetys maailmalle. Luovuudessa ja johtamisessa

tarvitsemme introverttien parhaita ominaisuuksia.

33-50% maailman ihmisistä on

introvertteja -- 33-50%.

Joka toinen tai kolmas tuttavistasi.

Vaikka olisit itse ekstrovertti

työkaverisi,

puolisosi, lapsesi,

vieressäsi istuva henkilö --

he kaikki ovat tämän ennakkoluulon kohteena,

joka on syvällä yhteiskunnassamme.

Opimme sen jo lapsina,

vaikkei meillä ole sille sanoja.

Havaitakseen tämän ennakkoluulon

täytyy ymmärtää mitä introverttiys on.

Se ei ole ujoutta.

Ujous on arvostelun pelkoa.

Introverttiys on enemmänkin

miten ihminen vastaa ärsykkeisiin,

sosiaaliset ärsykkeet mukaan lukien.

Ekstrovertit kaipaavat paljon sosiaalisia ärsykkeitä

kun taas introvertit tuntevat olevansa elossa,

energisiä ja pystyviä

hiljaisessa, rauhallisessa ympäristössä.

Eivät aina -- mikään ei ole ehdotonta --

mutta suuren osan ajasta.

Niinpä avain

lahjojemme parhaaseen käyttöön

on hakeutua

itsellemme sopivaan ärsykeympäristöön.

Tässä ennakkoluulot tulevat kuvaan.

Tärkeimmät instituutiot

koulut ja työpaikat

on suunniteltu ekstroverteille

ekstroverttien suureen ärsyketarpeeseen.

Vallalla on myös ajatus,

jota kutsun ryhmäajatteluksi

jonka mukaan luovuus ja tuotteliaisuus

syntyvät oudon kollektiivisella tavalla.

Ajatelkaa tämän päivän koululuokkia:

Minun kouluaikoinani

istuttiin riveissä.

Istuimme pulpettiriveissä

ja työskentelimme aika itsenäisesti.

Nykyään tyypillisessä luokkahuoneessa

on pulpettiryhmiä --

neljä, viisi tai kuusi lasta vastakkain.

Lapset tekevät lukemattomia ryhmätöitä.

Jopa matematiikassa ja luovassa kirjoittamisessa,

joiden ajattelisi perustuvan omaan ajatteluun,

lasten täytyy toimia ryhmänä.

Lapset, jotka mieluummin

tekevät töitä itsekseen

nähdään ulkopuolisina,

tai pahempaa, ongelmatapauksina.

Suurin osa opettajista uskoo,

että hyvä oppilas on ulospäin suuntautunut

ennemmin kuin sisäänpäin,

vaikka introvertit tosiasiassa saavat parempia arvosanoja

ja tietävät enemmän

tutkimuksien mukaan.

(Naurua)

Sama pätee työpaikoilla.

Useimpien työpaikkana on avokonttori

ilman seiniä,

jossa ollaan jatkuvasti

melulle ja kollegoiden katseille alttiina.

Mitä tulee johtajuuteen, introvertit ohitetaan

jatkuvasti johdon paikkoja jaettaessa,

vaikka introvertit ovat huolellisia,

vähemmän valmiita ottamaan liian isoja riskejä --

mitä nykyään voisi suosia.

Adam Grantin Wharton Schoolissa tehty tutkimus

osoittaa, että introvertit johtajat

saavat usein aikaan parempia tuloksia kuin ekstrovertit,

sillä johtaessaan proaktiivisia työntekijöitä

he antavat työntekijöiden toteuttaa vapaasti ideoitaan,

kun taas ekstrovertti saattaa

huomaamattaan innostua niin,

että haluaa sekaantua joka asiaan,

eivätkä muiden ihmisten ideat

pääse yhtä helposti esille.

Eräät muutosvoimaisimmista johtajista ovat olleet introvertteja.

Annan esimerkkejä.

Eleanor Roosevelt, Rosa Parks, Gandhi --

kaikki kuvailivat itseään

hiljaisiksi ja jopa ujoiksi.

He kaikki astuivat parrasvaloihin,

vaikka heidän luonteensa

pani vastaan.

Se kääntyi kuitenkin voimavaraksi,

koska ihmiset tunsivat, etteivät nämä johtajat olleet ohjaimissa

koska nauttivat muiden määräämisestä

tai esillä olemisen halusta;

heillä ei ollut muuta mahdollisuutta,

koska heillä oli sisäinen pakko tehdä tehdä mielestään oikein.

Tässä vaiheessa on varmaan tärkeää sanoa,

että rakastan ekstroverttejä.

Parhaiden ystävieni joukossa on ekstroverttejä,

rakas aviomieheni mukaan lukien.

Ja me kaikki sijaitsemme, tietenkin,

eri kohdissa introverttiyden ja ekstroverttiyden asteikkoa.

Jopa termit tunnetuksi tehnyt psykologi Carl Jung sanoi

ettei puhdasta introverttiä

tai ekstroverttiä ole olemassa.

Hän sanoi, että sellainen ihminen olisi mielisairaalassa,

jos sellainen voisi olla olemassa.

Jotkut ovat täsmälleen puolivälissä

introverttiyden ja ekstoverttiyden asteikossa.

Heitä kutsutaan ambiverteiksi.

Mielestäni heillä on mukavin elämä.

Useimmat tunnistavat itsessään jomman kumman tyypin.

Mielestäni kulttuurimme tarvitsee paremman tasapainon.

Tarvitsemme enemmänkin jinin ja jangin

näiden kahden tyypin välille.

Se on erityisen tärkeää,

kun puhutaan luovuudesta ja tuotteliaisuudesta,

koska kun psykologit tutkivat

useimpien luovien ihmisten elämää,

he huomaavat

näiden ihmisten olevan erittäin hyviä

kertomaan ideoista ja edistämään niitä

mutta joilla on myös vahva taipumus introverttiyteen.

Tämä johtuu siitä, että yksinäisyys on usein

tärkeä osa luovuutta.

Esimerkiksi Darwin

teki pitkiä, yksinäisiä kävelyretkiä

ja kieltäytyi tiukasti illalliskutsuista.

Theodor Geisel, eli Dr. Seuss

keksi monet uskomattomista tarinoistaan

yksinäisessä kellotornissaan

talonsa takapihalla La Jollassa, Kaliforniassa.

Häntä pelotti tavata

lapsia, jotka lukivat hänen kirjojaan

koska ajatteli heidän odottavan

lupsakkaa joulupukkimaista henkilöä

ja pettyvän hänen varautuneisuuteensa.

Steve Wozniak kehitti ensimmäisen Apple-tietokoneen

istuessaan yksin toimistokarsinassaan

Hewlett-Packardilla työskennellessään.

Hän sanoi, ettei hänestä koskaan olisi tullut asiantuntijaa

ellei hän olisi ollut liian introvertti lähteäkseen kotoa

ollessaan nuori.

Tietenkään

tarkoitus ei ole lopettaa yhteistyön tekemistä

-- esimerkiksi Steve Wozniak työskenteli Steve Jobsin kanssa

luodakseen Apple-yhtiön --

mutta yksin olemisella on merkitystä,

ja joillekin ihmisille

se on elintärkeää.

Vuosisatoja on tiedetty

yksinäisyyden tajuntaa laajentava vaikutus.

Viime aikoina olemme vain unohtaneet sen.

Maailman pääuskonnoissa

on kaikissa etsijöitä

-- Mooses, Jeesus, Buddha, Muhammed --

etsijöitä, jotka lähtivät

yksin erämaahan

saadakseen ilmestyksiä ja nähdäkseen näkyjä

tuodakseen ne takaisin yhteisölleen.

Ei erämaata, ei näkyjä.

Tämä ei ole yllätys

nykypsykologialle.

Emme voi olla ryhmässä

vaistomaisesti jäljittelemättä muiden mielipiteitä.

Jopa henkilökohtaisissa ja tunneasioissa,

kuten keneen ihastuu,

ihminen alkaa matkia muita ympärillään

tajuamatta itsekään, mitä tekee.

On tunnettua, että ihmisryhmät ovat samaa mieltä

huoneen hallitsevimman henkilön kanssa

vaikka parhaalla puhujalla

ei aina ole parhaita ajatuksia.

Ei todellakaan ole.

Joten...

(Naurua)

Saatat kannattaa parhaita ajatuksia

tai sitten et.

Haluatko jättää sen sattuman varaan?

Paljon parempi, jos kaikki vetäytyvät erilleen,

miettivät oman ideansa,

johon muut eivät voi vaikuttaa,

ja kokoontuvat sitten ryhmäksi

keskustelemaan ideoista kontrolloidussa ympäristössä

ja jatkavat siitä.

Jos asia on näin,

miksi teemme väärällä tavalla?

Miksi järjestelemme koulut ja työpaikat tällä tavoin?

Miksi introverttejä syyllistetään

halustaan vetäytyä välillä yksinäisyyteen?

Eräs syy on syvällä kulttuurihistoriassamme.

Länsimaat

ja erityisesti Yhdysvallat

ovat aina arvostaneet toiminnan miehiä

harkinnan miehiä enemmän --

harkinnan "miehiä".

Mutta Yhdysvaltojen syntyaikoina

elettiin "luonnekulttuurissa",

jossa ihmisiä vielä arvostettiin

sisimpänsä ja moraalisen selkärankansa perusteella.

Tämän ajan elämäntaito-oppaiden

nimet olivat tyyliä

"Luonne, maailman hienoin asia."

Niissä annettiin esikuvia, kuten Abraham Lincoln

vaatimattomuutensa vuoksi.

Ralph Waldo Emerson kutsui häntä

"mieheksi, joka ei loukkaa ylemmyydellään."

Sitten koitti 1900-luku

ja uusi aika --

persoonallisuuden kulttuuri.

Maatalousyhteiskunta kehittyi

ison bisneksen maailmaksi.

Yhtäkkiä ihmiset muuttivat

pienistä kylistä kaupunkeihin.

Työskenneltyään aina tuttujen ihmisten kanssa

he joutuivat nyt tekemään vaikutuksen

vieraisiin ihmisiin.

Ymmärrettävää kyllä

vetovoiman ja karisman kaltaiset ominaisuudet

ovatkin yllättäen tärkeitä.

Myös elämäntaito-oppaat muuttuivat.

Niitä oli nimillä tyyliin

"Miten saan ystäviä, menesystä, vaikutusvaltaa".

Niissä annettiin esikuviksi

hyviä myyntimiehiä.

Tällaisessa maailmassa elämme nyt.

Tämä on kulttuuriperintömme.

En halua väittää,

että sosiaaliset taidot eivät olisi tärkeitä,

enkä halua,

että ryhmätyöskentely kiellettäisiin.

Uskonnot, jotka lähettivät viisaat miehensä yksinäisille vuorille

opettavat myös rakkautta ja luottamusta.

Ihmiskunnan ongelmat tänä päivänä

esimerkiksi tieteessä ja taloudessa

ovat niin laajoja ja monimutkaisia,

että tarvitsemme armeijallisen ihmisiä

kokoontumaan niitä ratkaisemaan.

Mitä enemmän annamme introverttien olla

omia itsejään, sitä todennäköisemmin

he päätyvät ratkaisemaan nämä ongelmat.

Haluaisin näyttää teille,

mitä laukussani on tänään.

Arvatkaa mitä.

Kirjoja.

Minulla on laukullinen kirjoja.

Margaret Atwoodin "Kissansilmä".

Milan Kunderan romaani.

"Eksyneiden opas" -

Maimonideelta.

Nämä eivät itse asiassa ole omia kirjojani.

Otin ne mukaani,

koska ne ovat isoisäni lempikirjailijoilta.

Isoisäni oli rabbi,

leski,

joka asui Brooklynissa pienessä asunnossa,

joka oli lapsena lempipaikkani.

Osaksi hänen lempeän ja hienostuneen läsnäolonsa vuoksi,

osaksi, koska se oli täynnä kirjoja.

Kirjaimellisesti asunnon jokainen pöytä ja tuoli

palveli uudessa tehtävässä

kannatellen huojuvia kirjapinoja.

Kuten muunkin perheeni,

isoisäni lempiharrastus oli lukeminen.

Hän myös rakasti seurakuntaansa,

ja rakkauden saattoi tuntea hänen pitämissään saarnoissa,

joka viikko hänen 62 vuoden rabbiutensa aikana.

Hän kutoi viikoittain lukemansa asiat

ikivanhojen ja humanististen ajatusten

kudonnaiseksi, ja ihmiset tulivat

läheltä ja kaukaa kuuntelemaan häntä.

Mutta tässä vielä juttu isoisästäni.

Seremoniallisen roolinsa alla

hän oli hyvin vaatimaton ja introvertti,

siinä määrin, että saarnatessaan

hän tuskin pystyi ottamaan

katsekontaktia seurakuntaan,

jolle oli saarnannut 62 vuotta.

Saarnastuolin ulkopuolellakin

kuulumisia vaihdettaessa

hän usein keskeytti keskustelun

pelätessään vievänsä liikaa ihmisten aikaa.

Kun hän kuoli 94-vuotiaana

poliisin piti sulkea katuja,

että ihmiset olisivat mahtuneet

paikalle suremaan häntä.

Yritän ottaa mallia isoisästäni

omalla tavallani.

Julkaisin introverttiydestä kirjan

jonka kirjoittaminen vei seitsemän vuotta.

Ne seitsemän vuotta olivat ihania,

koska sain lukea, kirjoittaa,

ajatella ja tutkia.

Ne olivat minun versioni

isoisäni yksinäisistä tunneista kirjastossa.

Mutta yhtäkkiä työni onkin aivan erilaista.

Minun pitää puhua siitä,

puhua introverttiydestä.

(Naurua)

Se on minulle paljon vaikeampaa,

sillä vaikka olenkin otettu

kunniasta saada olla täällä,

tämä ei ole luonnollinen ympäristöni.

Valmistauduin tällaisiin tilanteisiin

parhaani mukaan.

Olenkin viettänyt viimeisen vuoden

opiskellen suullista ilmaisua, käyttäen kaikki

mahdollisuuteni siihen. Kutsun tätä

"vaarallisten puheiden vuodekseni". (Naurua)

Se auttoi paljon.

Vielä enemmän auttaa se,

että tunnen, uskon ja toivon,

että asenteemme

introverttiyttä, hiljaisuutta ja

yksinäisyyttä kohtaan on oikeasti suuren

muutoksen edessä. Todellakin olemme.

Annan teille

kolme toimintaohjetta,

jos olette samaa mieltä kanssani.

Yksi: Lopettakaa se

ainaisten ryhmätöiden hulluus.

Lopettakaa se.

(Naurua)

Kiitos.

(Taputusta)

Haluan sanoa sen selvästi,

koska uskon, että toimistojemme

pitäisi olla kannustavia,

rentoja, kahvilatyylisiä kanssakäymisen paikkoja

sellaisia, joissa ihmiset tapaavat toisiaan,

ja saavat toisiltaan odottamattomia ideoita.

Se on upeaa.

Se on upeaa sekä introverttien että ekstroverttien kannalta.

Tarvitsemme kuitenkin enemmän yksityisyyttä, vapautta

ja itsenäisyyttä työssämme.

Kouluissa sama juttu.

Totta kai lapsia pitää opettaa toimimaan yhdessä,

mutta heidän täytyy oppia toimimaan myös yksin.

Tämä on erityisen tärkeää ekstroverteille lapsille.

Heidän täytyy työskennellä yksin,

koska osin siitä syntyy syvä ajattelu.

Kaksi: Vetäytykää yksinäisyyteen.

Seuratkaa Buddhaa, saakaa ilmestyksiä.

En sano,

että kaikkien täytyy rakentaa oma erakkomökki

eikä enää puhua kenellekään,

vaan, että kaikilla olisi mahdollisuus

olla tavoittamattomissa ja

yksin päänsä sisällä vähän useammin.

Kolme:

Tutkikaa, mitä teillä on laukuissanne,

ja miksi.

Ehkä ekstroverttienkin

laukut ovat täynnä kirjoja.

Tai samppanjalaseja,

tai laskuvarjohyppäysvarusteita.

Mitä laukussanne onkaan, ottakaa se esille mahdollisimman usein,

ja antakaa meille energiaanne ja iloanne.

Luonteenomaisesti introvertit

ehkä haluavat varjella

laukkunsa sisältöä.

Se sopii.

Mutta silloin tällöin

toivoisin teidän avaavan laukkunne muiden nähtäville,

sillä maailma tarvitsee teitä ja ominaisuuksianne.

Toivotan teille parasta mahdollista matkaa,

ja rohkeutta puhua hiljaisella äänellä.

Kiitos paljon.

(Taputusta)

Kiitos.

(Taputusta)