Mikä maa tekee eniten hyvää maailmassa?

Eräs globalisaation odottamattomista sivuvaikutuksista: ongelmat, jotka olisivat aiemmin olleet vain paikallisia—esimerkiksi liikaa velkaantuva pankki—aiheuttavat seuraamuksia ympäri maailman. Tästä huolimatta valtiot toimivat edelleen erillään toisistaan, aivan kuin ne olisivat yksin maailmassa. Poliittinen neuvonantaja Simon Anholt on kehittänyt erikoisen mittarin, jonka tavoitteena on saada hallinnot suuntautumaan ulospäin: hyvä maa -indeksin. Hauskassa ja mukaansatempaavassa puheessaan hän vastaa kysymykseen: "Mikä maa tekee eniten hyvää?" Vastaus saattaa yllättää sinut (varsinkin, jos asut Yhdysvalloissa tai Kiinassa).

Viime aikoina olen
ajatellut paljon maailmaa

ja sen muuttumista viimeisen
20, 30 ja 40 vuoden aikana.

Kaksi- tai kolmekymmentä
vuotta sitten,

jos kana sairastui flunssaan,
aivasti ja kuoli

syrjäisessä itäaasialaisessa kylässä,

se oli tragedia kanalle
ja sen lähisuvulle,

mutta en usko, että olisi ollut
mahdollista,

että olisimme siksi alkaneet
pelätä pandemiaa ja miljoonien kuolemaa.

Siihen aikaan,
jos pankki Pohjois-Amerikassa

lainasi liikaa rahaa ihmisille,

jotka eivät voineet maksaa takaisin,

ja pankki kaatui,

se oli huono asia
lainanantajalle ja -saajalle,

mutta emme voineet kuvitella,

että se iskisi maailmantalouden
polvilleen lähes vuosikymmeneksi.

Tämä on globalisaatiota.

Tämä on se ihme, jonka ansiosta
kehomme ja mielemme,

sanamme, kuvamme, ideamme,

oppimme ja tietomme liikkuvat
maailman ympäri

yhä nopeammin ja halvemmalla.

Se on aiheuttanut paljon pahaa,
mistä juuri puhuin,

mutta se on luonut myös paljon hyvää.

Monet meistä eivät ole tietoisia

YK:n vuosituhattavoitteiden
uskomattomasta menestyksestä.

Monet tavoitteista on saavutettu
paljon ennen määräaikaa.

Tämä todistaa, että ihmiskunta pystyy
ottamaan valtavia edistysaskeleita,

jos se toimii yhdessä
ja yrittää todella kovasti.

Mutta pähkinänkuoressa sanoisin,

että globalisaatio on
päässyt yllättämään meidät

ja olemme vastanneet siihen hitaasti.

Jos katsomme globalisaation
haittapuolia,

ne tosiaan vaikuttavat
ajoittain musertavilta.

Kaikki suuret haasteet,
joita kohtaamme nyt,

kuten ilmastonmuutos
ja ihmisoikeusongelmat,

väestöongelmat, terrorismi ja pandemiat,

huumekauppa ja ihmiskauppa,

lajien kuoleminen sukupuuttoon,
voisin jatkaa vielä,

emme juuri saavuta menestystä
monia näistä haasteista vastaan.

Tämä on pähkinänkuoressa se haaste,
jonka me nyt kohtaamme

tänä mielenkiintoisena
historian hetkenä.

Tämä meidän täytyy tehdä seuraavaksi.

Meidän täytyy ryhdistäytyä jotenkin

ja keksiä, miten voisimme
globalisoida ratkaisut paremmin,

ettei meistä tulisi lajia,
joka on ongelmien globalisaation uhri.

Miksi sitten olemme niin hitaita
saavuttamaan näitä edistysaskeleita?

Mistä se johtuu?

No, syitä on tietysti useita,
mutta perimmäinen syy on kenties se,

että olemme järjestäytyneet lajina
samalla tavalla kuin

olimme järjestäytyneet kaksi- tai
kolmesataa vuotta sitten.

Maailmassa on jäljellä yksi supervalta:
sen seitsemän miljardia ihmistä,

me seitsemän miljardia,
jotka aiheutamme kaikki ongelmat,

samat seitsemän miljardia,
jotka myös ratkaisemme ne.

Mutta miten nuo seitsemän
miljardia ovat järjestäytyneet?

Edelleenkin noin kahteensataan
kansallisvaltioon

ja näillä valtioilla on hallinnot,
jotka keksivät säännöt

ja saavat meidät käyttäytymään
tietyllä tavalla.

Se onkin melko tehokas järjestelmä,

mutta ongelma on se,
että tapa, jolla nuo lait tehdään

ja jolla nuo hallinnot ajattelevat,

ovat täysin vääriä maailmanlaajuisten
ongelmien ratkaisuun,

sillä ne suuntautuvat vain sisäänpäin.

Poliitikot, jotka valitsemme,
ja nekin, joita emme valitse,

katsovat yksityiskohtia.

He eivät näe kokonaisuutta.

He katsovat sisään. He teeskentelevät
ja käyttäytyvät

kuin uskoisivat, että jokainen
maa on saari,

joka elää onnellisena ja erillään
kaikista muista

omalla pikku planeetallaan

omassa pienessä aurinkokunnassaan.

Ongelma on tämä.

Maat kilpailevat keskenään.

Maat sotivat keskenään.

Tällä viikolla, kuten joka viikolla,

ihmiset maasta toiseen
yrittävät tappaa toisiaan,

mutta silloinkin, kun näin ei tapahdu,

maiden välillä on kilpailua,

ne kaikki yrittävät
panna toisiaan halvalla.

Tämä ei selvästi
ole hyvä järjestely.

Meidän selvästi täytyy
muuttaa sitä.

Meidän täytyy keksiä keinoja

saada valtiot työskentelemään yhdessä

hieman aiempaa paremmin.

Miksi ne eivät tee sitä jo?

Miksi johtajamme haluavat edelleen
välttämättä katsoa sisäänpäin?

Ensimmäinen ja ilmeisin syy on se,

että niin me pyydämme
heidän tekevän.

Niin me käskemme heidän tehdä.

Kun valitsemme hallintoja

tai siedämme hallintoja,
joita emme ole valinneet,

käytännössä kerromme niille,

että tahdomme niiden antavan
meille omassa maassamme

tietyn määrän asioita.

Tahdomme niiltä vaurautta,

kasvua, kilpailukykyä,
läpinäkyvyyttä, oikeutta

ja kaikkea sellaista.

Joten jos emme pyydä niitä
muuttamaan ajatteluaan,

huomioimaan maailmanlaajuisia
ongelmia, jotka tuhoavat meidät,

jos emme kiinnitä niihin huomiota,

voimme tuskin syyttää niitä,

jos ne katsovat
edelleen sisäänpäin

ja keskittyvät
edelleen yksityiskohtiin

kokonaisuuden sijasta.

Tämä on ensimmäinen syy,
miksi asiat eivät juuri muutu.

Toinen syy on, että hallinnot,

kuten me kaikki muutkin,

ovat kulttuurisia psykopaatteja.

En tahdo olla tyly,
mutta tiedätte, mikä psykopaatti on.

Psykopaatti on henkilö,

jolta valitettavasti puuttuu
kyky tuntea myötätuntoa

muita ihmisiä kohtaan.

Kun he katsovat ympärilleen,
he eivät näe toisia ihmisiä,

joilla on syvälliset, rikkaat,
moniulotteiset yksityiselämät,

tavoitteet ja päämäärät.

He näkevät pahvinukkeja,

ja se on surullista ja yksinäistä,

mutta onneksi myös hyvin harvinaista.

Mutta eivätkö useimmat meistä ole
oikeastaan melko huonoja myötätunnossa?

Olemme toki myötätuntoisia,
kun olemme tekemisissä ihmisten kanssa,

jotka jokseenkin näyttävät meiltä,

kävelevät, puhuvat, syövät,
rukoilevat ja pukeutuvat kuin me,

mutta kun puhutaan ihmisistä,
jotka eivät tee näin,

jotka eivät aivan pukeudu kuin me,

aivan rukoile kuin me,

aivan puhu kuin me,

emmekö mekin tapaa nähdä heidät

vähän kuin pahvinukkeina?

Tätä meidän täytyy
kysyä itseltämme.

Meidän täytyy
jatkuvasti valvoa tätä.

Olemmeko me ja poliitikkomme

jossain määrin
kulttuurisia psykopaatteja?

Kolmatta syytä kannattaa tuskin mainita,
sillä se on niin typerä,

mutta hallintojen käsitys on,

että kotimaan asioita
ja ulkomaan asioita

ei voi koskaan sovittaa yhteen.

Tämä on hölynpölyä.

Päivätyössäni olen
poliittinen neuvonantaja.

Viimeiset viisitoista vuotta

olen neuvonut hallintoja
ympäri maailman,

enkä koko sinä aikana
ole nähnyt ainuttakaan

sisäpoliittista kysymystä,

jota ei voitaisi ratkaista
mielikuvituksellisemmin,

tehokkaammin ja nopeammin,

jos sitä käsiteltäisiin
kansainvälisenä ongelmana,

kansainvälisessä kontekstissa,

vertailtaisiin muiden
tekemiä ratkaisuja,

tuotaisiin muita mukaan,
työskenneltäisiin muiden kanssa,

eikä pelkästään yksin.

Saatatte sanoa,
että jos kerran on näin,

miksi se ei sitten toimi?

Miksi emme saa
poliitikkojamme muuttumaan?

Miksi emme vaadi sitä heiltä?

Minä, kuten useimmat
meistä, valitan usein sitä,

miten vaikeaa on saada
ihmisiä muuttumaan,

eikä meidän oikeastaan
pitäisi huolehtia siitä.

Meidän tulisi hyväksyä,

että olemme luontaisesti
konservatiivinen laji.

Emme tahdo muuttua.

Evoluutio tarjoaa tälle
järkevän selityksen.

Emme luultavasti olisi täällä tänään,

ellemme muuttuisi niin vastentahtoisesti.

Se on hyvin yksinkertaista.
Tuhansia vuosia sitten keksimme,

että jos jatkaisimme samojen
asioiden tekemistä, emme kuolisi,

sillä jo tekemämme asiat eivät
tietenkään olleet tappaneet meitä,

ja niin kauan kuin jatkaisimme
niiden tekemistä, kaikki olisi kunnossa.

On järkevää olla tekemättä
mitään uutta, sillä siihen voisi kuolla.

Tästä on tietysti poikkeuksia.

Muuten emme koskaan edistyisi.

Yksi mielenkiintoinen poikkeus

on se, kun ihmisille voidaan näyttää,

että he voivat ajaa omaa etuaan

ottamalla riskin
ja muuttumalla hieman.

Olen siis käyttänyt viimeiset
10 tai 15 vuotta

yrittäessäni keksiä, mikä
olisi sellainen oma etu,

joka rohkaisisi paitsi poliitikkoja,

myös yrityksiä ja tavallista väestöä,

meitä kaikkia suuntaamaan
ajatteluamme ulospäin,

ajattelemaan kokonaiskuvaa,

katsomaan välillä ulospäin
sisäänpäin katsomisen sijasta.

Tässä kohtaa tajusin jotain tärkeää.

Vuonna 2005 aloitin tutkimuksen,
jota kutsutaan maabrändi-indeksiksi.

Se on laaja-alainen mielipidetutkimus,

joka kohdistettiin suurelle
joukolle ihmisiä,

joka vastaa noin 70 prosenttia
maapallon väestöstä.

Kysyin heiltä sarjan kysymyksiä siitä,

mitä mieltä he ovat muista maista.

Maabrändi-indeksi on tuottanut

vuosien varrella hyvin
suuren tietokannan.

Siinä on noin 200 miljardia
havaintoa siitä,

mitä tavalliset ihmiset
ajattelevat toisista maista ja miksi.

Miksi tein tämän?
Koska hallinnot, joita neuvon,

tahtovat kovasti tietää,
mitä niistä ajatellaan.

Ne tietävät, osin koska

olen kannustanut niitä
tajuamaan sen,

että maat nojaavat
suuresti maineeseensa

selvitäkseen ja menestyäkseen maailmassa.

Jos maalla on hyvä, positiivinen maine,

kuten Saksalla, Ruotsilla
tai Sveitsillä,

kaikki on sille helppoa ja halpaa.

Se saa enemmän turisteja ja sijoittajia.

Se voi myydä tuotteitaan kalliimmalla.

Jos maalla taas on
hyvin heikko tai negatiivinen maine,

kaikki on sille vaikeaa ja kallista.

Hallinnot siis välittävät epätoivoisesti
maansa julkisuuskuvasta,

koska se vaikuttaa siihen,

kuinka paljon rahaa
ne ansaitsevat,

ja se on puolestaan, mitä ne ovat
kansalaisilleen luvanneet.

Pari vuotta sitten päätin
puhua tälle valtavalle tietokannalle

ja kysyä siltä, miksi ihmiset
pitävät jostakin maasta

enemmän kuin toisesta.

Vastaus, jonka sain,
hämmästytti minua suuresti.

Se oli 6,8.

Minulla ei ole aikaa
mennä yksityiskohtiin.

Yleisesti ottaen vastaus jonka sain --

(Naurua) (Aplodeja)

Suosimme hyviä maita.

Emme ihaile ensisijaisesti maita,
jotka ovat rikkaita,

jotka ovat voimakkaita, menestyviä,

nykyaikaisia tai teknisesti kehittyneitä.

Ihailemme ensisijaisesti maita,
jotka ovat hyviä.

Mitä tarkoitamme hyvällä?

Tarkoitamme maita, jotka
tekevät jotain maailman hyväksi,

maita, jotka tekevät
maailmasta turvallisemman,

paremman, rikkaamman tai
oikeudenmukaisemman.

Sellaisista maista me pidämme.

Tämä on hyvin tärkeä havainto.

Näette, mihin tämä on menossa,

koska se ratkaisee mahdottoman ongelman.

Nyt voin sanoa mille
tahansa hallinnolle,

että menestyäkseen
sen täytyy tehdä hyvää.

Jos tahtoo myydä enemmän,

saada lisää sijoituksia,

tulla kilpailukykyisemmäksi,

täytyy alkaa käyttäytyä hyvin,

koska silloin saa arvostusta,
ja sen myötä kauppakumppaneita.

Mitä enemmän siis tekee yhteistyötä,

sen kilpailukykyisemmäksi tulee.

Tämä on tärkeä havainto,

ja heti kun tein sen, tunsin,
että on seuraavan indeksin aika.

Mitä vanhemmaksi tulen,
sen yksinkertaisempia

ja lapsellisempia
ideoistani tulee.

Tätä kutsutaan hyvä maa -indeksiksi.

Ja se tekee juuri sen,
mitä pakkauksessa lukee.

Se mittaa, tai ainakin
yrittää mitata,

kuinka paljon hyvää
kukin maa tuottaa

muulle ihmiskunnalle
oman väestönsä sijaan.

Kummallista, ettei kukaan
keksinyt mitata tätä aiemmin.

Minä ja kollegani
tohtori Robert Govers

olemme viimeisen kahden vuoden aikana,

suuren, vakavahenkisen ja älykkään
ihmisjoukon avustuksella,

koonneet yhteen kaiken
luotettavan tiedon,

jonka olemme löytäneet siitä,
mitä eri maat antavat maailmalle.

Te tahdotte tietää,
mikä maa sijoittuu ensimmäiseksi.

Ja minä kerron sen teille,

mutta ensin tahdon kertoa,

mitä tarkkaan ottaen
tarkoitan hyvällä maalla.

En tarkoita moraaliltaan hyvää.

Kun sanon, että maa X

on "hyvin" maa maailmassa,

ja tarkoitan "hyvintä", en parasta,
paras on jotakin muuta.

Kun puhutaan hyvistä maista,
voidaan sanoa hyvä, "hyvempi", "hyvin".

Se ei ole sama asia kuin
hyvä, parempi, paras.

Puhun maasta, joka
yksinkertaisesti antaa

ihmiskunnalle enemmän kuin muut.

En puhu siitä,
miten he käyttäytyvät kotona,

sillä se mitataan muualla.

Voittaja on

Irlanti.

(Aplodeja)

Tämän aineiston mukaan

mikään maa ei tee
enempää hyvää asukasta

tai bruttokansantuotetta
kohden maailmassa kuin Irlanti.

Mitä tämä tarkoittaa?

Se tarkoittaa,
että kun menemme nukkumaan,

viimeisen 15 sekunnin aikana
ennen nukahtamistamme,

viimeisen ajatuksemme pitäisi olla:

"Hitto, olen iloinen,
että Irlanti on olemassa."

(Naurua)

Ja se -- (Aplodeja) --

tässä syvässä taantumassa

tämä tarjoaa mielestäni
tärkeän opetuksen.

Jos muistaa kansainväliset
velvollisuutensa samalla,

kun rakentaa
talouttaan uudelleen,

se on todella jotakin.

Suomen sijoitus on lähes sama.

Se on Irlannin takana vain,

koska sen alin pistemäärä
on alempi kuin Irlannilla.

Kuten näette, kymmenen parasta ovat

Uutta-Seelantia lukuun ottamatta

länsieurooppalaisia valtioita.

Ne ovat myös rikkaita.

Tämä masensi minua,

sillä en tahtonut
tehdä sellaista havaintoa,

että ainoastaan rikkaat
maat voivat auttaa köyhiä.

Siitä tässä ei ole kysymys.

Ja tosiaan, jos katsotte
listaa alaspäin,

minulla ei ole kuvaa tässä,
huomaatte jotakin,

joka teki minut hyvin iloiseksi.

Kenia on kolmenkymmenen
parhaan joukossa,

ja se todistaa erään
hyvin tärkeän asian.

Tässä ei ole kyse rahasta.

Tässä on kyse asenteesta.

Tässä on kyse kulttuurista.

Tässä on kyse hallinnosta ja kansasta,
jotka välittävät muusta maailmasta

ja joilla on mielikuvitusta
ja rohkeutta

ajatella muitakin eikä vain itseään.

Käyn muut kuvat äkkiä läpi,

jotta näette joitakin
alemmas sijoittuneista maista.

Saksa on sijalla 13,
Yhdysvallat sijalla 21,

Meksiko sijalla 66,

ja sitten tulee
suuria kehittyviä maita,

kuten Venäjä sijalla 95
ja Kiina sijalla 107.

Maat, kuten Kiina, Venäjä ja Intia,

joka on myös luettelon samassa osassa,

sijoittuvat tavallaan
varsin odotettavasti.

Ne ovat viime vuosikymmeninä
käyttäneet paljon aikaa

rakentaessaan talouttaan,

yhteiskuntaansa ja
hallintojärjestelmäänsä,

mutta toivottavasti ne suuntautuvat
kasvunsa toisessa vaiheessa

enemmän ulospäin
kuin ensimmäisessä vaiheessa.

Lisäksi voitte eritellä maiden
sijoituksiin vaikuttavat tiedot.

Voitte tehdä niin.

Indeksi löytyy osoitteesta
goodcountry.org.

Voitte katsoa tiettyä maata
ja yksittäisiä tietoaineistoja.

Tämä on hyvä maa -indeksi.

Mikä sen tarkoitus on?

Oikeastaan

tahdon tuoda tämän sanan

tai oikeastaan palauttaa
sen keskusteluun.

Olen kuullut tarpeekseni
kilpailukykyisistä maista.

Olen kuullut tarpeekseni

menestyvistä, varakkaista,
nopeasti kasvavista maista.

Olen jopa kuullut tarpeekseni
onnellisista maista,

sillä kaikki tämä on
lopultaan itsekästä.

Siinä on silti kyse vain meistä,

ja jos ajattelemme vain meitä,

olemme suurissa vaikeuksissa.

Uskon tietäväni, mitä me kaikki
haluamme kuulla.

Haluamme kuulla
puhuttavan hyvistä maista,

joten pyydän teiltä palvelusta.

En pyydä paljon.

Se saattaa olla helppoa,

ehkä nautittavaakin,

jopa hyödyllistä,

alkakaa yksinkertaisesti käyttää
sanaa "hyvä" tässä kontekstissa.

Kun ajattelette maatanne,

kun ajattelette muita maita,

kun ajattelette liikeyrityksiä,

kun ajattelette maailmaa,
jossa elämme tänään,

käyttäkää tätä sanaa tavalla,
josta olen tänä iltana puhunut.

Ei siis hyvä pahan vastakohtana,

sillä se on kiista,
joka ei koskaan pääty.

Hyvä itsekkyyden vastakohtana.

Sellainen maa, joka ajattelee
meitä kaikkia, on siis hyvä.

Näin minä haluaisin teidän tekevän.

Käyttäkää sitä lyömäaseena
poliitikkojanne vastaan.

Kun valitsette heidät,
kun valitsette heidät uudelleen,

kun äänestätte heitä, kun kuuntelette,
mitä he teille tarjoavat,

käyttäkää sanaa "hyvä,"

ja kysykää itseltänne,
toimisiko hyvä maa näin?

Jos vastaus on ei,
olkaa hyvin varuillanne.

Kysykää itseltänne,
onko tämä minun maani käytöstä?

Haluanko tulla maasta,

jonka hallinto tekee
tällaista minun nimissäni?

Vai tahdonko sittenkin
kulkea maailmalla

leuka pystyssä ajatellen:

"Olen ylpeä, koska tulen hyvästä maasta."

Ja kaikki toivottavat
sinut tervetulleeksi.

Ja 15 sekuntia ennen
nukahtamistaan he sanovat:

"Jukra, että olen iloinen siitä,
että hänen maansa on olemassa."

Tämä on luullakseni lopultaan se,
joka saa aikaan muutoksen.

Tuo sana, "hyvä",
ja numero 6,8

ja sen takana oleva löytö
ovat muuttaneet elämäni.

Ne voivat muuttaa teidänkin elämänne,

ja uskon, että niiden
avulla voimme muuttaa

poliitikkojemme ja
yrityksiemme käytöstä,

ja siten muuttaa maailmaa.

Olen alkanut ajatella maatani

eri tavalla sen jälkeen,
kun aloin ajatella näitä asioita.

Luulin haluavani
elää rikkaassa maassa,

sitten luulin haluavani
elää onnellisessa maassa,

kunnes tajusin, että se ei riitä.

En tahdo asua rikkaassa maassa.

En tahdo asua nopeasti kasvavassa
tai kilpailukykyisessä maassa.

Tahdon asua hyvässä maassa

ja toivon niin kovasti,
että tekin tahdotte.

Kiitos.

(Aplodeja)