Syömme väärin

Tässä tulisessa ja hauskassa puheessaan New York Timesin ruokakirjoittaja Mark Bittman kertoo, mikä on väärin tavassamme syödä nykyään (liikaa lihaa, liian vähän kasveja; liian paljon pikaruokaa, liian vähän kotiruokaa), ja miksi se on riski koko planeetalle.

Kirjoitan yleensä ruoasta ja ruoanlaitosta.

Otan sen melko vakavasti,

mutta nyt tulin puhumaan asiasta,

josta on tullut minulle tärkeä
viimeisen kahden vuoden aikana.

Se ei koske ruoanlaittoa sinänsä.

Aloitetaan kuvalla kauniista lehmästä.

En ole kasvinssyöjä -- kuten Nixon sanoisi.

Mutta silti --

(Naurua)

tämä on nykyään sama asia.

Ehkä vain vähän liioitellen.

Miksi sanon niin?

Koska vain kerran aiemmin
yksittäisten ihmisten

ja koko ihmiskunnan kohtalo

on ollut näin kytköksissä.

Silloin oli pommi, ja nyt on tämä.

Seuraava askeleemme määrää

muutakin kuin yksittäisten ihmisten
elämänlaadun

ja jos näkisimme tulevaisuuteen,

huomaisimme sen.

Se on erilainen holokausti,

eikä piiloutuminen auta.

Aloitetaan ajatuksesta, että ilmastonmuutos

on totta ja vaarallinen.

Kaikki tieteilijät ovat sitä mieltä

ja jopa presidentti Bush on nähnyt valon,

joten voimme uskoa siihen.

Kuunnelkaa, pyydän.

Energiantuotannon jälkeen
karja on suurin

kasvihuonekaasujen tuottaja.

Melkein viidesosa kasvihuonekaasuista

syntyy karjan kasvatuksessa --

enemmän kuin liikenteessä.

Voitte vitsailla lehmän pieruista,

mutta metaani on 20 kertaa myrkyllisempää
kuin CO2.

Karja on myös suurimpia syyllisiä
maan huononemiseen,

ilman ja veden saastumiseen,
veden puutteeseen ja biodiversiteetin katoon.

Lista jatkuu.

Puolet antibiooteista tässä maassa

annetaan eläimille, ei ihmisille.

Tällaiset listat ovat tehottomia, mutta

jos olet edistyksellinen,

ajat Priuksella, ostat vihreästi,

tai etsit luomua,

sinun pitäisi olla puoliksi kasvissyöjä.

En vastusta karjaa enempää kuin atomeita.

Kaikki riippuu käyttötavasta.

Toinen asia,

josta Ann Cooper puhui eilen,

on teille jo tuttu.

Ei ole epäilystäkään
etteivätkö elintasosairaudet --

diabetes, sydänsairaudet, jotkut syövät --

olisi yleisempiä täällä kuin

muualla maailmassa.

Ja se on seuraus
länsimaisesta ruokavaliosta.

Liha, maitotuotteet ja
prosessoidut hiilihydraatit --

joka päivä maailmassa juodaan
miljardi tölkkiä Coca-Colaa --

näiden tuotteiden kulutus, ei tarve,

saa meidät nauttimaan kaloreita
yli tarpeemme.

Ja ne kalorit ovat ruoissa, jotka
aiheuttavat sairauksia.

Emme osanneet odottaa ilmastonmuutosta.

Saasteiden ajateltiin vähentävän näkyvyyttä

ja aiheuttavan vähän keuhkotauteja,

mutta mitä sitten.

Tämänhetkinen terveyskriisi

on kuitenkin pahempi.

Meille vakuuteltiin, että

mitä enemmän syömme lihaa ja maitotuotteita

sitä terveemmiksi tulemme.

Ei. Eläimien ja roskaruoan kulutus

on ongelma,
kasvien vähäisen syönnin ohella.

En ehdi selittää kasvissyönnin hyötyjä tässä,

mutta kasvit ovat terveellisiä,

ei niiden osatekijät, vaan kasvit.

Ei betakaroteeni, vaan porkkana.

Todisteet kertovat kasvien terveysvaikutuksista.

Todisteita on riittämiin.

Mitä enemmän syö kasveja,
sitä pidempään elää.

Ei hassumpaa.

Mutta takaisin eläimiin ja roskaruokaan.

Mitä niillä on yhteistä?

Yksi: emme tarvitse kumpaakaan.

Emme tarvitse eläintuotteita,

emmekä takuulla valkoista leipää
ja Coca-Colaa.

Kaksi: molempia markkinoidaan

luonnottoman kysynnän aikaansaamiseksi.

Emme me synny haluten Whoppereita.

Kolme: valtio tukee niiden tuotantoa

terveempien vaihtoehtojen sijaan.

Kuvitellaanpa vertauskuva.

Jos vaikka hallituksemme tukisi
öljypohjaista taloutta

eikä tukisi kestäviä energiamuotoja

tietäen, että tuloksena olisi

saasteita, sotia ja nousevia hintoja.

Uskomatonta eikö?

Niin he tekevät.

Myös tässä. Sama juttu.

On surullista, että

ruokavalioon liittyvissä asioissa

myös hyvää tarkoittavat virkamiehet
epäonnistuvat.

Heitä on vähemmän kuin
maatalousteollisuuden sätkynukkeja

tai he ovat itse sellaisia.

Kun maatalousvirasto vihdoin myönsi,

että kasvit eläinten sijaan ovat terveellisiä,

he kannustivat meitä yksinkertaistetulla
ruokapyramidillaan

syömään viisi annosta
hedelmiä ja kasviksia päivässä,

hiilihydraattien lisäksi.

He eivät kertoneet hiilihydraattien eroista,

että kasvien ja kokojyvän

pitäisi syrjäyttää roskaruoka.

Lobbarit eivät antaisi sen tapahtua.

Ja arvatkaa mitä?

Puolella ruokapyramidin kehittäjistä

on kytköksiä maatalousteollisuuteen.

Eläimien kasveilla korvaamisen sijaan

ruokahalumme vain kasvoi,

ja vaarallisimmat asiat jäivät.

Vähärasvaiset ja -hiilihydraattiset dieetit

eivät ole ratkaisu.

Kun suuri osa älykkäistä ihmisistä

keskittyy luomuruokaan ja paikallisuuteen,

tai siihen olemmeko kilttejä eläimille,

tärkeimmät asiat jäävät huomiotta.

Älkää ymmärtäkö väärin.

Pidän eläimistä,

eikä niitä saisi käyttää

teollisen tuotannon välineinä.

Mutta hyvät elinolosuhteet
eivät ole mahdollisia,

kun tapamme niitä 10 miljardia joka vuosi.

Niin paljon. 10 miljardia.

Ketju riittäisi --

kanoja, lehmiä, sikoja, lampaita --

viisi kertaa kuuhun ja takaisin.

En ole hyvä matikassa ja

toki se riippuu sikojen koostakin,

mutta ymmärrätte idean.

Tämä siis vain Yhdysvalloissa.

Ylikuluttaessamme näitä

kasvihuonepäästöjä ja sydänsairauksia
aiheuttavia eläimiä

ystävällisyys on harhautusyritys.

Lasketaan tappamiemme eläinten määrä

ja mietitään sitten olemmeko kilttejä lopuille.

Toinen harhautusyritys on sana
"locavore" [paikallissyöjä],

joka valittiin juuri vuoden sanaksi.

Oikeasti.

Paikallissyöjä on joku, joka

syö vain paikallisesti tuotettua ruokaa --

mikä voi toimia Kaliforniassa,

mutta on iso vitsi muualla.

Virallisen ruokapyramidin ja

ajanmukaisen paikallissyöjän välissä

on kaksi tapaa parantaa syömistämme.

(Naurua)

Molemmat ovat väärässä.

Ensimmäinen on populistinen,
toinen elitistinen.

Kuinka päädyimme tähän --
ruoan historia Yhdysvalloissa:

käyn tässä läpi

viimeiset sata vuotta nopeasti.

Sata vuotta sitten

kaikki olivat paikallissyöjiä,
jopa New Yorkissa oli sikaloita,

ja ruoan kuljettelu oli naurettava ajatus.

Joka perheessä oli kokki, yleensä äiti.

Äidit ostivat ja valmistivat ruokaa.

Kuin romanttinen kuvanne Euroopasta.

Margariinia ei ollut olemassa.

Kun se keksittiin,

monet osavaltiot määräsivät sen
värjättäväksi vaaleanpunaiseksi,

jotta sen erottaisi aidosta.

Naposteltavat keksittiin 20-luvulla,

ja vasta Clarence Birdseyen mukana
tulivat pakasteet.

Ei ollut ketjuravintoloita.

Paikalliset ravintoloitsijat

eivät ajatelleet toisen ravintolan avaamista.

Etnisestä ruoasta ei oltu kuultukaan.

Hienosteluruoka oli ranskalaista.

Sivuhuomautuksena

Dan Aykroyd, joka teki
Julia Child -imitaatioita 70-luvulla,

sai innoituksensa puukottaa itseään
varmaan tästä.

(Naurua)

Siihen aikaan, jopa ennen Juliaa

ei ollut ruokafilosofiaa.

Me vain söimme.

Ei tarvinnut väittää mitään.

Ei ollut mainontaa, kansallisia brändejä.

Vitamiineja ei ollut keksitty.

Ei ollut valtiollisia terveysväitteitä.

Rasva, hiilarit, ja proteiinit olivat vain ruokaa.

Syötiin ruokaa.

Melkein kaikessa oli vain yksi ainesosa,

koska se oli itsessään ainesosa.

Maissihiutaleita ollut keksitty.

(Naurua)

Pop-Tart, Pringlesit, Cheez Whiz,
niitä ei ollut.

Kultakalat uivat.

(Naurua)

Vaikea kuvitella.
Ruokaa kasvatettiin ja syötiin.

Kaikki söivät paikallisesti tuotettua.

New Yorkissa appelsiini oli
yleinen joululahja,

koska se piti tuoda Floridasta.

30-luvulta lähtien tietverkosto kasvoi,

rekat korvasivat rautatiet,

tuore ruoka matkusti kauemmas.

Appelsiineja sai New Yorkista.

Etelästä ja lännestä tuli maataloustuottajia,

ja muualla viljelysmaalle rakennettiin lähiöitä.

Tiedämme tuloksen.

Perheviljelijät katosivat

kuten melkein kaikki muu,

yhteisöllisyyden lopusta

siihen, ettei kunnollista tomaattia
löydä edes kesällä.

Lopulta Kalifornia tuotti liikaa ruokaa,

joten tölkki- ja pakasteruoan
markkinointi alkoi.

Niin saapui vaivattomuus.

Se myytiin esifeministisille perheenäideille

tapana vähentää kotitöitä.

Nyt jokaisen yli 45-vuotiaan

suu alkaa kuolata.

(Naurua)

(Aplodeja)

Saisimmepa palan Salisburyn pihviä.

(Naurua)

Kotityöt vähenivät,

mutta niin myös ruoan monipuolisuus.

Monet meistä eivät syöneet lapsena
tuoreita kasviksia

paitsi ehkä joskus porkkanan tai salaatin.

Olen tosissani.

En syönyt pinaattia tai parsakaalia
kuin vasta 19-vuotiaana.

Miksi olisin? Lihaa oli kaikkialla.

Mikä olisi helpompaa ja terveellisempää

kuin pihvi?

Mutta karja kasvatettiin jo silloin
epäluonnollisesti.

Ne eivät syöneet ruohoa,

johon niiden vatsat on suunniteltu,

vaan soijaa ja maissia.

Ne eivät tietenkään sulata hyvin niitä,

mutta se ei ollut ongelma.

Lääkkeet pitivät ne terveinä.

Tai no, elossa.

Terveys on eri juttu.

Maataloustukiaisten ja

maatalousteollisuuden ja
kongressin yhteistyön ansiosta,

soijasta, maissista ja karjasta tuli kuningas.

Kana liittyi pian seuraan.

Silloin alkoi

ruokavalion ja planeetan tuhoaminen,

jonka huomaamme vasta nyt.

Kuunnelkaapa,

vuosien 1950 ja 2000 välillä,
maapallon väestö tuplaantui.

Lihan kulutus kasvoi viisinkertaiseksi.

Jonkun piti syödä se ruoka,
joten keksimme pikaruoan.

Se ratkaisi tilanteen.

Kotiruoka pysyi, mutta sen taso laski.

Syötiin vähemmän kotitekoista leipää,
jälkiruokaa ja keittoa,

koska niitä sai joka kaupasta.

Ne eivät olleet hyviä, mutta niitä oli.

Useimmat kokkasivat kuin äitini:

pala keitettyä lihaa, pieni salaatti kastikkeella,

tölkkikeitto, tölkkihedelmäsalaatti.

Ehkä keitettyjä perunoita tai muusia,

tai ehkä typerin ruoka ikinä,
minuuttiriisiä.

Jälkiruoaksi jäätelöä tai keksejä kaupasta.

Äitini ei ole täällä, joten voin sanoa tämän.

Sellainen kokkaus sai minut
opettelemaan ruoanlaittoa.

(Naurua)

Jotain hyvääkin siis.

70-luvulle mentäessä

paikallisten ainesten arvo alettiin ymmärtää.

Hoidimme puutarhoja,
kiinnostuimme luomuruoasta,

tunsimme tai olimme kasvissyöjiä.

Emme olleet kaikki hippejä.

Jotkut söivät hyvissä ravintoloissa
ja opettelivat kokkaamaan.

Ruoantuotanto oli muuttunut teolliseksi.

Ehkä siksi, että sitä tuotetaan rationaalisesti

kuin muovia,

ruoasta tuli maagista tai myrkyllistä,
tai molempia.

Monista on tullut rasvafoobikkoja.

Toiset palvovat parsakaalia,

mutta useimmat eivät syö sitä.

Sen sijaan heille myydään jogurttia,

koska se on melkein yhtä terveellistä.

Paitsi todellisuudessa teollisuus

teki jogurtista jäätelön sukulaisen.

Samoin myslipatukkaa voisi luulla

terveelliseksi,

mutta sen sisältö

on lähempänä Snickersiä kuin kaurapuuroa.

Perheillalliset vaipuivat koomaan,

elleivät kuolleet --

alkoi jalostetun ruoan kukoistuskausi,

kun ruokaan ahdettiin

ylenmäärin soijaa ja maissia.

Pakastetut kana-nuggetit.

Kana ruokitaan maissilla, liha jauhetaan

ja sekoitetaan maissivalmisteisiin

ja sitten se paistetaan maissiöljyssä.

Se tarvitsee vain nukettaa.

Se vain säteilytetään.

70-luvulle tultaessa kotiruoka oli niin

pahassa jamassa, että

rasvainen pikaruoka --

meillä kaikilla on lempparimme --

oli herkullisempaa kuin

mauton kotiruoka.

Samaan aikaan naiset siirtyivät työelämään

ja ruoanlaitto ei ollut

miehille tarpeeksi tärkeää.

Joten oli pizzailtoja, mikroruokaa,

telkkari-iltoja,

itsenäisiä ruokailuja.

Mitä silloin syötiin?

Lihaa, roskaruokaa, juustoa:

sitä höttöä, joka tappaa.

Nyt vaadimme luomuruokaa.

Se on hyvä.

Todisteena muutoksesta

luomuruokaa löytyy marketeista

ja jopa pikaruokaloista.

Mutta luomuruoka ei ole vastaus

ainakaan sen nykyisen määritelmän mukaan.

Kysyn teiltä kysymyksen.

Voiko viljelty lohi olla luomua,

jos se ei ole syönyt sille luontaista ravintoa,

vaikka sen ravinto itsessään olisi luomua, ja

kalat uivat tiiviissä pakassa
omissa jätöksissään?

Entä jos se lohi tulee Chilestä,

lennätetään 8000 kilometriä, tai sinne päin,

päästäen kuinka paljon hiilidioksidia?

En tiedä.

Styroksiin pakattuna tietysti.

Ja saavuttuaan Yhdysvaltoihin

se kulkee rekassa muutama sata kilometriä.

Se on ehkä luomua paperilla,
mutta ei hengeltään.

Vedetäänpä kaikki yhteen.

Paikallis-, luomu- ja kasvissyöjät,

vegaanit, hienostelijat,

ja ne meistä, jotka haluavat vain syödä hyvin.

Vaikka tulemme eri lähtökohdista,

meidän kaikkien pitää käyttää tietojamme

muuttaaksemme käsitystä ruoasta.

Meidän täytyy toimia.

Eikä tämä ole vain
sosiaalisen tasa-arvon asia

-- Ann Cooper on täysin oikeassa --

vaan myös globaalin selviytymisen asia.

Mikä tuo minut pääasiaan,

lihan ylituotantoon ja liikaan syömiseen.

Kuten sanoin, 18 prosenttia
kasvihuonekaasuista

syntyy karjan kasvatuksessa.

Paljonko karjaa on?

70 prosenttia viljellystä maasta,

30 prosenttia maapallon maapinta-alasta
on käytössä

syömiemme eläinten kasvatukseen.

Sen ennustetaan kaksinkertaistuvan
seuraavan 40 vuoden aikana.

Ja jos Kiinan

tämänhetkiset tiedot pitävät paikkansa,

se tapahtuu nopeammin.

Ei ole mitään syytä syödä näin paljon lihaa.

Ja sanon tämän miehenä,
joka on syönyt riittävästi pihviä elämässään.

Tyypillisin väite on ravinteiden saanti --

vaikka syömme keskimäärin

kaksi kertaa enemmän proteiinia
kuin suositellaan.

Asiantuntijat,
jotka yrittävät vähentää sairauksia,

suosittelevat aikuisia syömään
noin 250 grammaa lihaa viikossa.

Mitä syömme päivässä? Juuri sen verran.

Mutta eikö liha tee meistä voimakkaita?

Eikö se ole keskeistä terveydelle?

Eivätkö hedelmät ja kasvikset

tee meistä jumalattomia, nössöjä liberaaleja?

(Naurua)

Ehkä se olisi hyvä asia.

Ei, vaikka olisimme
steroideilla pumpattuja köriläitä,

vastaus on ei.

Ei ole olemassa ruokavaliota, joka

sisältäisi perusravintoaineet,
eikä aikaansaisi kasvua,

ja monet niistä olisivat terveellisempiä
kuin tämä nykyinen.

Emme syö eläimiä ravinteiden takia.

Niiden syönti aiheuttaa meille
oudon aliravitsemuksen, joka tappaa meitä.

Ehdotus, että amerikkalaiset söisivät

50 prosenttia vähemmän lihaa --

ei ole tarpeeksi vähän, mutta se on alku.

Se kuulostaa absurdilta, mutta se on tarpeen,

ja edistyksellisten ihmisten

tulisi tehdä niin ja kannustaa muita,

ja lisäksi lisätä kasvien kulutusta.

Olen kirjoittanut ruoasta kaikkisyövänä

-- syrjimättä -- noin 30 vuotta.

Sinä aikana olen syönyt

ja suositellut syömään lähes kaikkea.

En lopeta eläinten syöntiä,

mutta meidän kaikkien hyödyksi

meidän tulisi lopettaa niiden
teollinen kasvatus

ja ajattelematon syönti.

Ann Cooper on oikeassa.

Maatalousministeriömme ei ole puolellamme.

Meidän täytyy ottaa asiat omiin käsiimme,

eikä vain suositella
parempaa ruokavaliota kaikille

-- mikä onkin se vaikein osa --
vaan myös parantaa omaamme.

Se on melko helppoa.

Vähemmän lihaa, roskaruokaa,
enemmän kasviksia.

Helppo yhtälö: syö ruokaa.

Syö oikeaa ruokaa.

Voimme edelleen nauttia ruoasta,
syödä hyvin,

ja syödä jopa paremmin.

Voimme etsiä rakastamiamme ainesosia

ja tarinoida lempiruoistamme.

Emme vähennä vain kaloreita
vaan myös hiilijalanjälkeämme.

Voimme tehdä ruoasta tärkeämmän,

ja pelastaa itsemme samalla.

Meidän täytyy valita tämä tie.

Kiitos.