Omaperäisten ajattelijoiden yllättävät tavat

Mistä luovien ihmisten ideat oikein tulevat? Organisaatiopsykologi Adam Grant tutkii "omaperäisiä" ihmisiä, jotka keksivät uusia ideoita ja pyrkivät saattamaan ne käytäntöön. Opi kolme omaperäisten yllättävää tapaa - kuten epäonnistumisen syleily. "Omaperäisimmät ihmiset epäonnistuvat eniten, koska he yrittävät eniten", Grant sanoo. "Tarvitaan kosolti huonoja ideoita, että saisi edes muutaman hyvän."

Seitsemän vuotta sitten eräs oppilas tuli
ja pyysi minua sijoittamaan yritykseensä.

Hän sanoi: "Minä ja kolme kaveriani

yritämme mullistaa kokonaisen alan
myymällä tavaraa netissä."

Vastasin: "OK, käytitte tähän
koko kesän, ettekö vain?

"Ei, haimme työharjoitteluun
siinä tapauksessa ettei se toimi."

"Selvä homma, mutta aloitatte
täysipäiväisesti kun valmistutte."

"Emme oikeastaan. Meillä on
kaikilla varatöitä."

Menee kuusi kuukautta,

yritys aloittaa toimintansa,

eikä vieläkään ole kunnon nettisivuja.

"Kai te ymmärrätte, että koko
yritys on nettisivu.

Siinä kaikki."

Joten kieltäydyin sijoittamasta.

Ja heidän yrityksensä nimeksi
tuli Warby Parker.

(Naurua)

He myyvät silmä- ja aurinkolaseja.

Sitä pidetään yhtenä maailman
innovatiivisimmista yrityksistä

ja arvoltaan se on yli miljardi dollaria.

Kuinka? Vaimoni vastaa sijoituksistamme.

Miksi olin niin väärässä?

Selvittääkseni tämän olen tutkinut
ihmisiä, joita kutsun "omaperäisiksi".

Omaperäiset ovat toisinajattelijoita,

joilla on paitsi uusia ajatuksia

myös halua taistella niiden puolesta.

He erottuvat ja ottavat kantaa.

He tuovat maailmaan luovuutta ja muutosta.

Heidän puolesta kannattaa lyödä vetoa.

Ja he ovat täysin erilaisia
kuin kuvittelisi.

Haluan tänään näyttää kolme
oppimaani asiaa

omaperäisten tunnistamisesta

ja heidän kaltaiseksi tulemisesta.

Ensimmäinen syy miksen sijoittanut
Warby Parkeriin

oli heidän alkuvaiheen junnaamisensa.

Teillä on henkilökohtaista kokemusta
siitä, miten viivästelijän mieli toimii.

No, minulla on paljastus.
Olen vastakohta. Olen etukäteistäjä.

Kyllä, se on oikea sana.

Tiedätte sen paniikin, joka
iskee juuri ennen deadlinea,

kun ei ole vielä edes aloittanut.

Minulle paniikki iskee
kuukausi pari etuajassa.

(Naurua)

Tämä alkoi varhain: lapsena
otin Nintendo-pelit haudanvakavasti.

Heräsin viideltä aamulla,

aloitin pelaamisen ja lopetin vasta
kun osasin kaiken.

Lopulta homma lähti lapasesta
ja paikallislehti tuli

ja kirjoitti jutun Nintendon
pimeästä puolesta - päähahmona minä.

(Naurua)

(Taputuksia)

Sittemmin olenkin vaihtanut
hiuksia hampaisiin.

(Naurua)

Mutta tämä oli valttia yliopistossa,

jossa kirjoitin kandini
neljä kuukautta ennen takarajaa.

Ja olin ylpeä siitä, mutta tilanne
muuttui pari vuotta sitten.

Minulla oli oppilas nimeltä Jihae,
joka tuli luokseni ja sanoi:

"Luovimmat ideani tulevat laiskotellessa."

Johon minä sanoin: "Sepä kiva,
missä viipyvät neljä rästitehtävää?"

(Naurua)

Hän kyllä olikin yksi luovimmista,

ja organisaatiopsykologina
testaan tällaista ideaa.

Haastoin hänet keräämään tietoa.

Hän käy muutamissa yrityksissä.

Hän laittaa ihmiset täyttämään
viivästelyä mittaavia lomakkeita.

Sitten hän käskee pomojen arvioida
heidän luovuutta ja innovatiivisuutta.

Ja niin se vain on,
että kaltaiseni etukäteistäjät,

jotka kiirehtivät kaikessa,

arvioidaan vähemmän luoviksi

kuin kohtuudella viivästelevät.

Sitten kysyn kroonisista viivästelijöistä.

Hän vastaa: "En tiedä.
He eivät täyttäneet lomaketta."

(Naurua)

Tässä ovatkin tulokset.

Itse asiassa nähdään, että
viimeiseen asti odottavat

ovat niin vitkuttelemisen pauloissa,
ettei heillä ole uusia ideoita.

Toisaalta päätä pahkaa kiirehtivät

ovat niin hermostuneessa tilassa,
etteivät hekään ole luovia.

Omaperäiset ovat kultaisella keskitiellä.

Miksi?

Ehkä heillä on huonoja työtapoja.

Ehkei viivästely aiheuta luovuutta.

Selvittääksemme tämän
loimme muutaman kokeen.

Pyysimme ihmisiä keksimään
uusia liikeideoita,

jonka jälkeen ulkopuoliset

arvioivat niiden luovuutta
ja hyödyllisyyttä.

Joitakuita pyydettiin tekemään se heti.

Toinen osa laitettiin viivästelemään

Miinaharavan parissa

5-10 minuutiksi.

Selvisi, että kohtalaisesti viivästelevät

ovat jopa 16 % luovempia kuin
kaksi muuta ryhmää.

Miinaharava on kyllä mahtava,
mutta se ei aiheuta tätä,

sillä jos pelaa ensin ja sitten
vasta kuulee tehtävästä,

luovuus ei kohoa.

Se käy ainoastaan silloin,
kun kerrotaan tulevasta tehtävästä

ja sitten aloittaa laiskottelun,

mutta tehtävä pysyy silti
mielen perukoilla

ja se alkaa hautua.

Viivästely antaa aikaa
divergentille ajattelulle,

epälineaarisille ajattelutavoille
ja odottamattomille loikille.

Pistäessämme näitä kokeita pakettiin

olin aloittamassa kirjaa omaperäisistä

ja ajattelin: "Tämähän on hyvää aikaa
opetella viivästelemään,

kun kirjoitan kappaletta siitä."

Joten metaviivästelin,

ja kuten kuka tahansa
itseään kunnioittava etukäteistäjä,

heräsin varhain aamulla

luomaan tehtävälistan, jossa
oli viivästelyn eri vaiheet.

(Naurua)

Ja sitten tein kovasti töitä,

jotta etenisin päämäärässäni
olla etenemättä päämäärääni.

Aloin kirjoittaa kappaletta viivästelystä,

ja eräänä päivänä - olin puolivälissä -

jätin virkkeen kesken

kuukausiksi.

Se oli tuskaa.

Mutta palatessani siihen
minulla oli uusia ajatuksia.

Kuten Aaron Sorkin sanoi,

"Kutsut sitä viivästelyksi.
Minä kutsun sitä ajatteluksi."

Ja samalla sain selville,

että historian omaperäiset
ajattelijat olivat usein viivästelijiötä.

Kuten Leonardo da Vinci.

Hän pakersi 16 vuotta

Mona Lisan parissa.

Hän tunsi epäonnistuneensa.

Hän kirjoitti yhtä paljon.

Mutta sivupolut, jotka
veivät hänet optiikkaan,

mullistivat hänen tapansa kuvata valo

ja tekivät hänestä paremman taiteilijan.

Entäpä Martin Luther King, Jr.?

Elämänsä suurimpaa puhetta
edeltävänä yönä

ennen Washington-marssia,

hän valvoi ja kirjoitti sitä kolmelta.

Hän istuu yleisössä ja
odottaa vuoroaan mennä lavalle,

ja hän kirjoittaa vieläkin
ja yliviivaa osia.

Kun hän nousee 11 minuutin päästä lavalle,

hän jättää valmistellut paperinsa

ja lausuu sanat,
jotka muuttivat historian:

"Minulla on unelma."

Hän ei kirjoittanut niitä.

Viivästelemällä puheensa kanssa
aivan viimemetreille saakka

hän jätti itsensä avoimeksi
suurelle ajatusten kirjolle.

Ja koska teksti ei ollut kiveenhakattu,

hänellä oli tilaa improvisoida.

Viivästely on pahe, kun
on kyse tuotteliaisuudesta,

mutta se voi olla hyve luovuudelle.

Usean omaperäiseen pätee se,

että he aloittavat nopeasti
mutta lopettavat hitaasti.

Ja se meni minulta ohi
Warby Parkerissa.

Kun he junnasivat paikoillaan
puolen vuoden ajan,

katsoin heitä ja sanoin:

"Oikeastaan useat yritykset
ovat myymässä laseja netissä."

He eivät hyötyneet pioneeriudesta.

Mutta en huomannut, että
he käyttivät kaiken sen ajan

pohtiessaan, kuinka saada ihmiset

ostamaan laseja netistä.

On käynyt ilmi, että pioneerietu
on suurelta osin myytti.

Tässä klassinen tutkimus
yli 50 tuotekategoriasta,

ja jossa vertaillaan
markkinat luoneita pioneereja

ja parantelijat, jotka loivat
jotain erilaista ja parempaa.

Nähdään, että pioneerit epäonnistuivat
47 %:n todennäköisyydellä,

kun parantelijoiden osuus oli vain 8 %.

Tai ajatellaan Facebookia,
joka viivästytti tuloaan

Myspacen ja Friendsterin jälkeen.

Ajatellaan Googlea, joka odotti
ensin Altavistaa ja Yahoota.

On paljon helpompi kehittää
jonkun muun ideaa

kuin luoda jotain tyhjästä.

Opimme tästä, että ollakseen luova
ei tarvitse olla ensimmäinen.

Pitää vain olla erilainen ja parempi.

Mutta se ei ollut ainut syy
olla tarttumatta Warby Parkeriin.

He olivat epäileviä.

Heillä oli varasuunnitelmia,

ja se sai minut epäilemään
heidän rohkeuttaan olla omaperäinen,

koska oletin omaperäiset
jokseenkin tällaisiksi.

(Naurua)

Pintapuolisesti

monet omaperäiset vaikuttavat varmoilta,

mutta oikeasti

he kokevat samaa pelkoa ja epäilystä
kuin me muutkin.

He käsittelevät sitä erilailla.

Antakaa kun näytän: tämä kuvastaa

luovaa prosessia useimmille meistä.

(Naurua)

Omassa tutkimuksessani olen löytänyt
kahdenlaista epäilystä.

Oman itsen ja ajatusten epäilyä.

Itsen epäily lamaannuttaa.

Se saa pysähtymään.

Mutta ideoiden epäily piristää.

Se motivoi testaamaan,
kokeilemaan, jalostamaan,

aivan kuten MLK teki.

Joten avain omaperäisyyteen

on niinkin yksinkertaista,

että välttää loikan
kohdasta kolme kohtaan neljä.

Sen sijaan, että sanoo "Olen paska",

sanookin "Ensimmäiset luonnokset
ovat aina paskoja,

ja olen vasta alussa."

Miten siihen päästään?

Käy ilmi, että vihje

löytyy käyttämästäsi selaimesta.

Työosaamisesi ja sitoutumisesi
voidaan ennustaa

käyttämäsi selaimen perusteella.

Jotkut teistä eivät kyllä
pidä näistä tutkimustuloksista --

(Naurua)

Mutta tulosten mukaan
Firefoxin ja Chromen käyttäjät

selvisivät paremmin kuin
Internet Explorerin ja Safarin käyttäjät.

Jes!

(Taputuksia)

He muuten pysyvät työssäänkin
15 % kauemmin.

Miksi? Kyse ei ole teknisestä edusta.

Neljällä selainryhmällä on
keskimäärin sama näppäilynopeus

ja he tietävät saman verran tietokoneista.

Kyse on siitä, kuinka hankki selaimen.

Koska jos käyttää
Internet Exploreria tai Safaria,

ne tulevat koneeseen esiasennettuina,

ja siinä tapauksessa hyväksyi
annetun perusvaihtoehdon.

Jos halusi Firefoxin tai Chromen,
piti epäillä perusvaihtoehtoa

ja kysyä, onko olemassa
parempaa vaihtoehtoa,

ja olla näppärä ja ladata uusi selain.

Ja sitten jotkut kuullessaan
tutkimuksesta sanovat

"Mahtavaa, jos haluan kehittyä työssäni,
tarvitsee siis vain vaihtaa selain?"

(Naurua)

Ei, kyse on siitä, että on sellainen,

joka oma-aloitteisesti
epäilee perusvaihtoehtoa

ja etsii parempaa.

Ja jos sen tekee hyvin,

avaa itsensä deja vun vastakohdalle.

Sille on nimi. Se on vuja de.

(Naurua)

Vuja de on kun katsoo jotain,
jonka on nähnyt jo monesti,

ja yhtäkkiä näkeekin sen uusin silmin.

Kuten elokuvakäsikirjoitusta
katsova käsikirjoittaja,

jolle ei vuosikymmeniin
näytetä vihreää valoa.

Edellisissä versioissa päähenkilö
on aina ollut paha kuningatar.

Mutta Jennifer Lee alkaa epäillä,
onko siinä mitään järkeä.

Ensimmäinen osa menee uusiksi,

ja pahiksesta tulee sankari pinteessä,

ja siten Frozen-elokuvasta tulee
menestynein animaatio ikinä.

Tarinan viesti on yksinkertainen.

Kun epäilet, älä päästä irti.

(Naurua)

Entä pelko?

Omaperäisetkin pelkäävät.

He pelkäävät epäonnistumista,

mutta heidät erottaa meistä muista se,

että he pelkäävät vielä enemmän
sitä, ettei yrittänyt.

Epäonnistua voi luomalla
konkkaan menevän yrityksen

tai kun ei luo yritystä lainkaan.

He tietävät, että pitkällä tähtäimellä
emme kadu eniten tekojamme

vaan sitä, mitä emme tehneet.

Tieteen mukaan haluaisimme
uuden mahdollisuuden asioihin,

joihin emme uskaltaneet tarttua.

Elon Musk kertoi minulle hiljattain,
ettei hän uskonut Teslan menestyvän.

Hän oli varma, että ensimmäiset
SpaceX-laukaisut

eivät päätyisi kiertoradalle,
puhumattakaan paluusta,

mutta asia oli
liian tärkeä sivuutettavaksi.

Kun useimmille meistä tulee
tärkeä idea,

emme vaivaudu yrittämään.

Mutta minulla on hyviä uutisia.

Teitä ei tuomita huonoista ajatuksistanne.

Useat luulevat, että tuomitaan.

Jos kiertää eri aloja

ja kysyy ihmisiltä heidän
suurinta ajatustansa,

85 % pysyi mieluummin hiljaa.

Heitä pelottaa itsensä nolaaminen
ja typerältä näyttäminen.

Mutta arvaatteko mitä? Omaperäisillä
on läjäpäin huonoja ideoita,

jopa tonnikaupalla.

Ajatellaanpa tämän keksinyttä.

Välitättekö siitä, että hän keksi
niin pelottavan nuken,

että se pelotti
niin lapsia kuin aikuisiakin?

Ei. Olette iloisia, että Thomas Edison
keksi hehkulampun.

(Naurua)

Jos tutkii eri aloja,

omaperäisimmät ovat niitä, jotka
epäonnistuivat eniten,

koska he yrittävät eniten.

Ajatellaanpa klassisen musiikiin
säveltäjiä, nerojen neroja.

Miksi osa saa sivukaupalla enemmän
tekstiä tietosanakirjoihin

ja heidän sävellyksensäkin
saavat enemmän huomiota?

Paras ennustava muuttuja

on sävellysten määrä.

Mitä enemmän syytää ulos,
sitä enemmän vaihtelua

ja sitä paremmat mahdollisuudet
luoda jotain todella ainutlaatuista.

Jopa kolmen klassisen musiikin ikonin -
Bachin, Beethovenin ja Mozartin -

oli luotava sadoittain sävellyksiä

löytääkseen paljon pienemmän
joukon mestariteoksia.

Ehkä pohdiskelette,

millä tavalla tästä tyypistä tuli suuri
ilman että hän teki paljoakaan.

En tiedä, miten Wagner teki sen.

Mutta jos me haluamme olla omaperäisiä,

meidän täytyy luoda enemmän ideoita.

Kun Warby Parkerin luojan yrittivät
keksiä nimeä yritykselleen,

heidän piti keksiä jotain hienoa,
ainutlaatuista ja ei-kielteistä

vähittäiskaupan brandille,

ja he kävivät läpi yli 2000 vaihtoehtoa

ja lopulta laittoivat yhteen

Warbyn ja Parkerin.

Jos kaikki tämä kootaan yhteen,
nähdään, että omaperäiset

eivät eroa paljoakaan meistä muista.

He pelkäävät ja epäilevät.
He viivästelevät.

Heillä on huonoja ideoita.

Ja joskus ei näistä huolimatta
vaan näiden ominaisuuksien ansiosta

he menestyvät.

Joten älä tee näissä jutuissa
samaa virhettä kuin minä.

Älä ummista silmiä niille.

Ja kun kyse on itsestäsi,
älä laske itseäsi ulkopuolelle.

Tiedä, että nopea aloitus
mutta hidas lopetus

voi kohottaa luovuutta,

että voit motivoida itseäsi
epäilemällä ideoitasi

ja syleilemällä yrittämättä
jättämisen pelkoa,

ja että tarvitaan kosolti huonoja ideoita
jotta saisi muutaman hyvän.

Tiedän, omaperäisyys ei ole helppoa,

mutta en ollenkaan epäile tätä:

että se on paras tapa kehittää
ympäröivää maailmaamme.

Kiitos.

(Taputuksia)