Sukupuolikromosomien outo historia

Biologista sukupuolta ajatellaan useimmiten näin: naisella on kaksi X-kromosomia soluissaan, kun taas miehillä on yksi X ja yksi Y. Tässä myyttejä purkavassa puheessa tiedekirjailija ja podcast-toimittaja Molly Webster osoittaa, miksi niin kutsutut sukupuolikromosomit ovat paljon tätä mutkikkaampia kuin tällainen yksinkertainen määritelmä sekä paljastaa, miksi niitä kannattaa ajatella toisella tavalla.

OK.

Aloitamme vuodesta 1891,

kun saksalainen tutkija katsoi
mikroskoopilla

hyönteisten soluja.

Hän huomasi jotain hauskaa.

Solujen keskellä oli tummaa
ainesta.

Kukaan ei ollut aiemmin nähnyt sitä.

Hän huomasi, että kun solut
lisääntyivät ja jakaantuivat,

sitä päätyi osaan uusista soluista

mutta ei kaikkiin.

Hän ei tiennyt, mitä se oli,
joten hän nimesi se hienosti.

Hän kutsui sitä X-elementiksi.

(Naurua)

Hän ajatteli tyyliin
"Täytetään aukko myöhemmin".

Kymmenen vuoden kuluttua

amerikkalainen tutkija

katseli myös mikroskoopillaan

hyönteisten soluja.

Hän näki jotain hauskaa.

Tummaa ainesta oli enemmän.

Se oli pikkuruista,

lähellä X-elementtiä.

Joten pian joku tuumasi:

"Jos tuota sanotaan X:ksi,

kutsuttaisiinko tuota toista Y:ksi?"

Noin vaan (sormien näpäytys)

sukupuolikromosomit oli löydetty.

Koromosomit siis,

tiedät varmaan mitä ne ovat,

mutta kerron niistä silti.

Ne on tehty DNA:sta --

kaikessa on sitä, ne ovat
elämän rakennusohjeet.

Meillä on rottia, puita,

hyönteisiä, ihmisiä.

Ihmisen kromosomeja

geneetikko Melissa Wilson kuvasi
minulle seuraavasti.

(ääni) Melissa Wilson: Saat yleensä
yhden kopion kaikista kromosomeista

geneettiseltä äidiltäsi

ja yhden kopion jokaisesta
kromosomista isältäsi,

joten meillä on 22 sellaista,

joista saat yhden kopion äidiltä
ja yhden isältäsi.

23. pari, X ja Y, ovat erilaisia.

Molly Webster: Vaikka siis kaikki
muut kromosomit on numeroitu

1 ja 22 välille,

X ja Y kromosomeja ei kutsuta 23:ksi.

On hauska ajatella niitä odottamassa
tyyliin LeBron Jamesia mukaan.

Mutta tuolloin ajateltiin, että

säilytetään kirjaimet ja

annetaan niille sitten nimet.

Ne nimettiin sukupuolikromosomeiksi.

Löisin vetoa, että
Yhdysvalloissa

ne ovat tunnetuimpia kromosomeja,

yksinkertaisesta syystä:

sanomme, että X tarkoittaa tyttöä
ja Y poikaa,

että ne määrittävät sukupuolen.

Ja -- minun täytyi oppia tämä --

kun puhun sukupuolesta täällä,

puhun siitä, miten biologia antaa
meille sukurauhaset

eli munasarjat tai kivekset,

en puhu sosiaalisesta sukupuolesta
eli sukupuoli-identiteetistä.

Joten ollessani toimittajana ohjelmassa

Radiolab, jossa teen dokumenttikuunnelmia,

kysyin, mistä sukupuolikromosomeissa
on kysymys?

Se nyt on työtäni,
löydän jotain outoa ja

sitten soitan ihmisille aiheesta

kysyn kysymyksiä, ja
toivottavasti he vastaavat.

Tässä tapauksessa
moni vastasi.

Päädyin tekemään kaksi vuotta
ohjelmia X:stä ja Y:stä

osana sarjaa Gonads, joka
kertoi sukupuolesta

Radiolabille.

Tajusin, että nämä kaksi kromosomia
elävät maailmassa, joka on

odottamattoman hämmentävä;

jossa faktana pitämäni asiat

olivat ennennäkemättömän
mutkikkaita.

Maailma liittyi muuhunkin kuin
sukupuolten rajoihin,

joten ajattelin:

"Ehkä tästä pitäisi puhua."

Tässä sitä nyt ollaan,

puhumassa siitä yhdessä.

Minulle

X:n ja Y:n tarina alkaa
niiden nimistä.

Muutamassa vuodessa
niiden löytämisestä

nämä kaksi pikkukromosomia
olivat saaneet yli 10 nimeä.

Niitä kutsuttiin diplosomeiksi,
heterokromosomeiksi,

idiokromosomeiksi,

ja useimmat nimet liittyivät
niiden rakenteeseen, muotoon

tai kokoon.

Nimi sukupuolikromosomit

oli annettu nille siksi, että

havainnot kertoivat X:n
liittyvän naisiin ja

ja Y:n miespuolisiin.

Tutkijat empivät,

oliko sukupuolikromosomi hyvä
nimi niille.

Tiedehistorioitsija Sarah Richardson
kertoi minulle tämän tarinan.

(ääni) Sara Richardson: Kolmen
vuosikymmenen ajan tutkijat

pitivät sukupuolikromosomisanaa
vääränä.

X:llä ja Y:llä on monia tehtäviä

eikä kannata otaksua, että
yksi kromosomi

ohjaa yhtä ominaisuutta.

Kuvittele, jos kromosomia
kutsuttaisiin urogenitaaliseksi

tai maksakromosomiksi.

MW: Tutkijat, jos historiaa tarkastellaan,

ja se on kiinnostavaa,

epäröivät nimetä
kromosomit noin tarkkaan

ja valtavan latautuneella nimellä.

Pelättiin, että se rajoittaisi

ehkä tiedettä, ehkä yhteiskuntaa,

joka tapauksessa pelkoa oli.

Lopulta päädyttiin kuitenkin
sukupuolikromosomeihin,

mehukkaaseen nimeen,

joka popularisoi genetiikkaa.

100 vuoden aikana, kun nimi
on vakiintunut,

huomaamme tilanteen
monimutkaistuneen.

Vuoden 1960 paikkeilla

on ensimmäinen pysäkkimme

sukupuolikromosomien mutkikkaassa
maailmassa.

Noin vuonna 1960 siis

huomattiin, että voit olla XYY.

Löydettiin XYY mies.

Sivuhuomatuksena sanon,

että käy ilmi, että malli siitä, miten X
on tyttö ja Y on poika,

yksinkertaistaa liikaa.

Sinulla voi olla hyvin erilaisia
yhdistelmiä X:ää ja Y:tä,

joista seuraa erilaisia biologisen
sukupuolen tyyppejä.

Voit olla tyyppiä XXYY.

Voit olla XXXX tai XXXXX,

voit olla X0.

Ajattelin, että tämä on hullua,

sillä päättelin, että

tämä kääntää biologisen
sukupuolen mallin

toiseksi, kun mitä meille on
opetettu.

Muutama vuosi siitä kun
oli löydetty XYY,

tutkijat menivät Skotlannissa
vankilaan

tutkimaan miesvankien
geneettistä perimää.

He löysivät useita XYY-
miehiä.

Sarahin mukaan:

(ääni) SR: He ryntäsivät
julkaisemaan teorian,

jonka mukaan ylimääräinen
Y-kromosomi

saattoi johtaa rikollisuuteen.

MW: Niinpä.

Tähänastinen logiikka menee näin:

Olemme ajatelleet, että Y on mies.

Uskomme, että miehet ovat aggressiivisia,

joten Y merkitsee aggressiota.

Jos sinulla on ylimääräinen Y,
olet hullu.

Tämä teoria villitsi tutkijoita.

Kutsuimme näitä miehiä
supermiehiksi,

lisää vankeja alettiin tutkia,

sarjamurhaajia, poikia.

Ihan vakavasti

ehdotettiin, että XYY-sikiöt
voisi abortoida.

Vuonna 1980

tämä teoria kaatui
monesta eri syystä.

Ensinnäkin

yhdessä suuressa tutkimuksessa

osoitettiin, että yhteyttä
Y-kromosomin

ja väkivallan välillä ei löytynyt.

Uskon, että tämä ei yllätä.

Oli myös toinen syy.

(ääni) SR: Kun palattiin
alkuperäisiin löytöihin

tässä huipputurvallisessa
mielisairaalassa,

löydettiin myös monia
yksilöitä, joilla

oli ylimääräinen X-kromosomi.

He olivat tyyppiä XXY, ei XYY.

(ääni) MW: Todella?

(ääni) SR: Kyllä.
He eivät väittäneet,

että nämä yksilöt
tyyppiä XXY

olivat supernaisia.

Heidän väkivaltaisuuttaan ei
tutkittu lainkaan.

MW: Kuulostaa ylimieliseltä.

En tiedä.

Mutta se on kiinnostavaa,

koska jos alkaa katsella näitä kromosomeja

sukupuolilinssin kautta,

alamme luonnollisesti

katsella niitä myös
sosiaalisen sukupuolen kautta

ja sukupuoliin liittyvin
mielleyhtymin.

Miehet ovat siis väkivaltaisia,

ja Y selittää, miksi he ovat vankilassa.

X ei tuota tätä,

koska mitä on X?

Emme yhdistä sitä väkivaltaan.

Vaikkemme usko supermiehiin
enää --

ainakin toivon niin --

emme usko supermiehiin nykyisin,

mutta samantapainen keskustelu
on yhä käynnissä

poikien biologiaan liittyvästä
sisäisestä väkivaltaisuudesta.

Seuraava pysäkkini
X:n ja Y:n oudossa maailmassa

ja hämmennyksessä on 1985.

Yliopistojen maailmankisat
olivat tulossa Japaniin, ja

espanjalaisen aitajuoksijan
María José Martínez-Patiñon piti juosta.

Hän oli huippunopea, nouseva tähti.

Ennen hänen kilpailuaan hänen
DNA:nsa tutkittiin.

Siihen aikaan sitä tehtiin,

koska ajateltiin, että

ei haluta miesten kilpailevan
naisina,

joten naisten DNA tutkittiin

ja varmistettiin, että X:t löytyvät.

Kuulin tämän tarinan
Ruth Padawerilta,

joka oli NY Times lehden toimittaja

ja teki juttua Maríasta.

(ääni) Ruth Padawer: Hän kuuli
kromosomitestin olevan epänormaalin.

Vaikka hän oli ulospäin täysin
naisellinen,

hänellä oli XY kromosomit ja
piilokivekset.

MW: He selittivät,

että ikävä kertoa, mutta María,
sinä olet oikeasti mies.

Et voi kisata naisten sarjassa.

(ääni): RP: Niinpä hänet heitettiin
maajoukkueesta,

hänet ajettiin urheilijoiden asuntolasta,

hän menetti opiskelustipendinsä,

moni ystävistä hylkäsi hänet,

urheilukaverit hyljeksivät häntä,

hän menetti mitalinsa ja
ennätykset mitätöitiin.

MW: On siis käynyt ilmi --

muistatko, kun kerroin,

että on olemassa erilaisia X ja Y
yhdistelmiä --

voit myös olla nainen, jolla on
XY kromosomit.

Voit olla XX ja mies.

Marían tapauksessa kyse oli
androgeeniepäherkkyydestä.

Hänellä oli jonkinlaiset kivekset,

jotka valmistivat testosteronia,

mutta keho ei kyennyt käyttämään sitä.

Jos ajattelet testosteronia
supervoimana, niin

hän ei hyötynyt siitä.

Joten lopulta

hänen annettiin jatkaa urheilua,

mutta ura oli ohi.

Tässä näet, miten

jos liität sukupuolen tiettyyn
paikkaan kehossa,

siitähän tässä on kyse,

jos yhdistää sukupuolen tiettyyn
kehon paikkaan,

se saa ajattelemaan, että voimme
tutkia kehoa,

katsoa tietystä paikasta ja

kertoa jollekin, että tiedämme heistä
enemmän kuin

he itse tietävät itsestään.

Tämä vaikuttaa pelottavalta.

Emme enää testaa urheilijoiden geenejä,

mutta samanlaista keskustelua
käydään

testosteronista urheilussa,

näemme ajattelutavan myös,
kun ehdotetaan transihmisten testaamista

ja että geenitestin jälkeen kerromme
heille, ketä he ovat.

Tällaista keskustelua

todella käydään myös nykyisin.

Viimeisen tapauksen, jonka jaan
teille,

jossa kromosomit käyvät
mutkikkaiksi,

kertoi minulle Melissa.

(ääni) Wilson: Et voi selvitä hengissä
ilman X-kromosomia.

Sukurauhasista tai identiteetistä
riippumatta

jokaisella ihmisellä on oltava
X-kromosomi,

koska ilman sitä muu keho ei kehity.

MW: Miksi kutsumme tätä
naiskromosomiksi?

En ole tullut ajatelleeksi tätä,

mutta jokaisella ihmisellä tässä
yleisössä on X-kromosomi,

valehtelematta.

Jokaisella persoonalla maan päällä
on X-kromosomi,

mutta sitä ei kutsuta
yhteiskromosomiksi.

Tiedäthän?

Jotenkin se on täällä,
Y taas tuolla,

joten niiden on oltava erilaisia,

mutta minusta tuntuu, että
olisi parempi,

jos se olisi kaikkien kromosomi.

Ei vain siksi, että olette kaikki
ihania ja haluan kaikki mukaan,

vaan koska voimme sivuuttaa jotain
kutsuessamme sitä naiselliseksi.

Yksi hulluimmista asioista, mitä
olen löytänyt, on nimittäin

se, että kun ajattelet X-kromosomia,

sen melkein 1100 geenistä,

kuinka monen uskot liittyvän
sukupuoleen ja lisääntymiseen?

Mietipä itseksesi.

Neljä prosenttia.

Loput 96 prosenttia tästä
kromosomista

liittyy johonkin muuhun kuin
sukurauhasiin.

Luulen, että kaikki tämä,

tarinat ihmisistä,

tieteelliset tarinat ja faktat,

alkoivat kasautua niin, että kysyin,

miksi sukupuolikromosomi
olisi oikea sana?

Ja vaikka me kaikki
pitäisimme tästä nimestä,

voisimmeko antaa itsemme ajatella
niitä

hiukan avarammin?

Sillä jos teemme niin,

mitä voimme oivaltaa
ihmisinä tai tutkijoina?

Kun ajattelemme
esimerkiksi

tieteen opettamisen tapaa.

mitä haluamme rahoittaa,

mitä haluamme olla
yhteiskuntana?

Ihmettelen, eikö ole aika
ajatella X:n ja Y:n biologiaa

uusiksi ja ainakin

muistaa historian alaviitteitä,

kuten se, että sukupuolikromosomisanan
takana ollut mies

muistutti itse asiassa, että on
kyse,

ja nyt siteeraan: "eräänlaisesta
lyhenteestä".

Sitä ei tulisi ottaa kirjaimellisesti.

Kiitos.

(aplodit)