Kirje kaikille, jotka ovat häviäjiä tällä aikakaudella

Kesä 2016: keskellä populistisa kapinoita, yhteenottavaa mielipahaa ja vihaa kirjoittaja Anand Giridharads ei pidä puhetta, vaan lukee kirjeen. Kirje on heiltä, jotka ovat voittaneet tässä muutoksen aikakaudessa, heille, jotka tuntevat olevansa häviäjiä. Kirjeessä käsitellään mielipahan sivuuttamista kunnes se muuttuu vihaksi. Se toruu idealistista mutta kaukaista eliittiä sen itsekeskeisestä ja itsellensä hyödykkäästä futurismista -- aikoina jolloin pitäisi huolestua, ollaan lähettämässä ihmisiä Marsiin sillä välin, kun pitäisi auttaa ihmisiä täällä Maassa. Se hylkää rajaavat oppimme, joiden varassa roikumme, rohkaisemalla meitä "uskaltamaan ja pitäytymään unelmissamme toisia kohtaan".

29. kesäkuuta 2016.

Arvon kansalainen:

kirjoitan sinulle tänä päivänä,

sinulle, joka olet häviäjä
tässä aikakaudessa.

Tämänlaisena hetkenä,
arkisessa elämässämme,

kun maailma on täynnä tuhoa,

vihaa

ja pelkoa.

Kohdistan tämän kirjeen sinulle,

vaikka me tiedämmekin,

että "sinä" tarkoittaa montaa ihmistä

aivan samalla tavalla kuin "minä".

Kirjoitan sinulle, sillä tällä hetkellä

epätasapainoinen maailma, jossa
elämme, pelottaa minua.

Uskon, että se pelottaa myös sinua.

Kuitenkin osa pelkäämistämme asioista

ovat yhteisiä pelkoja,

vaikka tuntuu, että suurimmaksi
osaksi pelkäämme toisiamme.

Sinä pelkäät maailmaa,
jossa minä haluaisin asua --

minä vastaavasti pelkään
sinun näkemyksiäsi.

Tiedätkö sen tunteen, kun aavistat myrskyn

ennen sen alkua?

Tunnetko samanlaisen
tunteen tällä hetkellä?

Se epämukavuuden tunne ja huolestuneisuus,

joka on heillä,

jotka muistelevat 1930-luvun tapahtumia.

Ehkä et tunne sitä.

Sillä meidän pelot

eivät ole samoja.

Havaitsen kuitenkin, että
sinun pelkosi minua kohtaan --

maailmasta, jonka väitin
olevan meille oikeanlainen,

on kasaantunut sukupolven aikana.

Siinä kului hetki ennen kuin sinun
pelkosi laukaisi minun pelkoni,

joka ei ollut vähäistä, sillä aluksi

en edes ajatellut että
minun tulisi pelätä sinua.

Olin tietoinen --

mutta en kuunnellut.

Kaikki nämä vuodet kun sanoit,
että tämä mahtava uusi maailma

ei ollutkaan niin mahtava sinulle,

eikä monelle muullekaan

tässä teollistuneessa maailmassa.

Tämä avoin, kirkas
maailma, jota nautiskelin;

ihmisistä, hyödykkeistä ja
vapaasta teknologiasta,

vapaasta kansainvälisestä kehityksestä,

ei ollut sinulle vapauttava.

Olen kävellyt kaupungeissanne

katsoen ympärilleni
ymmärtämättä tilanteita.

Huomasin Stephenvillessä, Texasissa,

että kaupungin keskusta oli täynnä

asianajajien toimistoja
yksi toisensa jälkeen,

sillä ihmiset vuorottelivat
vankeuden ja vapauden välillä.

Huomasin karut kaupat
Wagnerissa, South Dakotassa,

ja sotaveteraanien kokoontumishallin,

joka oli vain pilkan kohteena

yhteisössä joka yritti selviytyä.

Huomasin

Pennsylvaniassa Lancasterin Wal-Martissa

kuinka liian moni 20-30-vuotias

näytti vuosikymmenen tai
kaksi vajaalta kuolemastaan

hajanaisilla, epätasaisilla ihoillaan

ja harvoilla, nauhamaisilla hiuksillaan;

ruskehtavilla, hioutuneilla hampaillaan,

epätoivo silmissään.

Huomasin, että nuoret,
joita kohtasin Pariisissa,

Florencessa ja Barcelonassa,

omasivat tutkintoja, mutta
eivät voineet hyödyntää niitä,

eläen työharjoittelijoina
ainakin 30-vuotiaiksi

estettynä elämän mahdollisuuksilta,

tässä taloudellisessa tilassa,
joka luo vaurautta --

ei työpaikkoja.

Huomasin uutiset
Lontoon haamukortteleista,

joissa erittäin rikkaat ostavat
epäilyttävillä rahoillaan tyhjiä asuntoja

rahastaen kaupungin asukkaita,

nuoria pareja -- heidän uudesta kodistaan.

Kuulin myös, että elämäsi rakenne

oli repeytymäisillään.

Ennen pystyit turvautumaan työpaikkaasi --

toisin kuin nyt.

Pystyit ennen ruokkia lapsesi

ja luvata että he pystyisivät saavuttamaan

hieman enemmän kuin mitä itse olit,

toisin kuin nyt.

Teit ennen töitä, josta sait arvostusta,

toisin kuin nyt.

Oli normaalia, että kuka tahansa
sinun tapainen omistaisi kodin,

mutta ei enää.

En voi sanoa, että en
tiennyt näistä asioista,

mutta kiinnitin huomiotani

tulevaisuuden rakentamiseen,
jossa eläisimme Marsissa,

vaikkakin sinä kärsit tällä maapallolla.

Kiinnitin huomiotani

kuolemattomuuden kehittämiseen,

vaikkakin monet teistä alkoi elämään
lyhyempää elämää kuin vanhempanne.

Kuulin kaikki nämä
asiat, mutta en kuunnellut.

Katsoin,

mutta en nähnyt.

Luin, mutta en ymmärtänyt.

Kiinnitin huomiota

vasta silloin, kun aloit
äänestämään ja huutamaan.

Kun äänestit ja huusit,
sisältö alkoi uhkaamaan minua.

Kuuntelin vasta silloin, kun aloit
hajottamaan mannerten välisiä liittoja

ja valitsemaan päättäjiksi
rahvaita kansankiihottajia.

Vasta tämän tapahduttua sinun
tuskasi tuli osaksi minun kiinnostusta.

Tiedän, että loukkaantuneisuus

on useimmiten vasta
alkua mielipahan käsittelyssä.

Pohdinkin nyt,

olisitko vähemmän
innokkaampi käsittelemään sitä,

jos olisin ollut kanssasi,

kun vasta tunsit niin.

Kyselen itseltäni,

miksi en ollut sinun kanssasi silloin.

Yksi syistä oli se, että lumouduin

muutoksen gurujen mukana.

Minusta tuli uusien asioiden uskonnon
palvoja,

globalisaation ja avoimien rajojen

sekä kaleidoskooppisen monipuolisuuden.

Kun muutos oli kaikki mihin uskoin,

pystyin olemaan sokea.

En tiedostanut muutoksen seurauksia.

Pystyin sivuttamaan
asioiden tärkeyden, kuten

sukujuurien, perinteiden,
rituaalien, vakauden --

ja kuulumisen.

Ja mitä enemmän kiihkoilin

muutoksen ja avoimuuden palvonnassa,

sitä enemmän vein sinua toiseen suuntaan,

takertuneeseen,

pysähtyneeseen,

suljettuun olemassaoloon.

Näen nyt paremmin kuin aikaisemmin,

että oikeanlaisen ihon tai
elimen puuttuminen

ei olekaan ainoa haittatyyppi.

On myös olemassa hienostuneemmat,
vaietut haittapuolet

etuoikeutetuissa ominaisuuksissa,

ja silti tunsit ajan
kulkevan sinusta poispäin;

menneisyys oli suotuisa
sinun kaltaisille ihmisille,

tulevaisuus tulee olemaan
suotuisampi muille;

niin että maailma muuttuu
vähemmän tutuksi,

vähemmän omaksesi päivä toisensa jälkeen.

En tosiaan myönnä etteikö vanhojen
etuoikeuksien pitäisi vähentyä.

Ne eivät kuitenkaan
vähene tarpeeksi nopeasti.

Sinun tulee itse pystyä
sopeutumaan uuteen vuosisataan,

jossa ei ole etuja
tietynlaisille ihmisille.

Jos ja kun vihasi muuttuu inhoksi,

pidä mielessäsi, että sellaiselle ei
ole tilaa meidän yhteiselossamme.

Mutta minä myönnän sinulle,

että olen jättänyt pois taakan, jota
kannetaan statuksen menetyksen jälkeen.

olen unohtanut,

että sosiaalisesti tärkeät asiat voivat
olla myös henkilökohtaisesti uuvuttavia.

Samankaltainen asia tapahtui

jaetun taloutemme kanssa.

Samalla kun en halunnut tehdä niin,

että tasa-arvo ja erilaisuus lähtisi
kehittymään takaisin huonompaan suuntaan,

ja silti ymmärtää

sen menetyksen tunteen,
jonka ne voivat luoda.

Minä myös kieltäydyn,
pystymättä, vaikka toivoisinkin,

muuttamaan ajan kulun tässä
entistä enemmän yhdistyneessä,

toisista riippuvaisesta
maailmasta ja keksinnöistä,

jotka eivät pysy keksimättöminä.

Silti minun tulee ymmärtää sinun
kokemuksesi näistä asioista.

Olet jo vuosia kertonut minulle,
että kokemuksesi näistä asioista

eivät ollutkaan yhtä hyviä kuin
teorioitteni ennakkoarvio.

Ennen kuin pystyit kuitenkaan
valittamaan kokonaisella lauseella

elämän hankaluudesta epäsäännöllisillä
työtunneilla, epävakaalla palkalla,

haihtuvilla mahdollisuuksilla,

tuskasta, kun viet lapsesi
ympärivuorokautiseen päiväkotiin

päästäksesi työvuorollesi,
kello kolme aamuyöstä.

Keskeytin sinut -- ennen kuin pystyit
sanomaan sanottavaasi loppuun --

minun oppini --

se, mitä oikeasti koitkin oli joustavuutta

sekä vapautta.

Kieli on yksi ainoista asioista,
joka todella yhdistää meitä

ja silti käytin sen
yhdistävää perintötekijää

peittämään,

vääristämään

ja oikeuttamaan itseäni;

markkinoimalla sitä,
mikä oli hyväksi minulle,

hyvältä vaikuttavaksi meille molemmille,

kun heittelin ilmoille
termejä kuten "jakamistalous",

"sekasorto"

ja "globaali resurssien jakaminen".

Huomaan kuitenkin,
että mitä oikeasti tein,

ajoittain,

olikin, että lunastin
sinun tuskasi halvalla.

Tyylittelin sitä

ja yritin palauttaa sen sinulle takaisin

vapautena.

Halusin uskoa ja että sinä uskoisit,

että järjestelmä, joka
on ollut hyvä minulle,

joka oli tehnyt elämästäni
entistä saumattomamman,

on myös sinulle paras
mahdollinen järjestelmä.

Olen ollut sinulle alentava

kertoessani että äänestät omaa
taloudellista etuasi vastaan --

äänestäessä kiinnostustasi vastaan,

aivan kuten tietäisin edes mitä ne ovat.

Se on vain joustamaton
ekonomismini äänessä.

Minulla on heikkous,

että pidän ihmisten taloudellisia
etuja heidän ainoina etuinaan,

välittämättä asioista kuten
olemassaolo ja ylpeys

ja halu tehdä vaikutus heihin,
jotka eivät huomioi sinua.

Tässä sitä ollaan,

pelottavassa, mutta ei kuitenkaan
selittämättömässä tilanteessa

keskellä kansankiihkoa, murtuneisuutta,

muukalaisvastaisuutta,
mielipahaa ja pelkoa.

Ja pelkään meidän molempien
puolesta jos jatkamme tätä rataa,

minä kuuntelematta,

sinä kuulematta,

että joudut huutamaan,
että saat minut kuuntelemaan.

Minua huolestuttaa, että olemme
lumoutuneina tulevaisuuksistamme

jossa ei ole paikkaa toiselle.

Jos tämä jatkuu,

jos tämä todellakin jatkuu,

lopputulos voi olla verinen.

Siitä on jo näkynyt häivähdyksiä

lehdissä päivittäin.

Tästä voi seurata
kerääntymisiä, hyökkäyksiä,

karkotuksia, leirejä, eriytymistä.

Enkä todellakaan usko että liioittelen.

Voi myös nousta puheita sodasta

paikoissa, joissa oltiin jo
varmoja että ne olivat ohi.

Aina on kuitenkin olemassa
toivoa pelastukselle,

mutta se ei tule olemaan
huono, pinnallinen pelastus,

joka tulee jaarittelun lopputuloksena,
että aiheutimme tämän yhdessä.

Tämä tulee vaatimaan enemmän.

Se tulee vaatimaan hyväksyntää, että me
teimme päätöksiä ollaksemme täällä.

Me luomme ympärillemme "kaikki muut".

Vanhempina, naapureina, kansalaisina,

me joskus elävöitämme ja joskus
välttelemme toistemme olemassaoloa.

Sinä et syntynyt kostonhimoiseksi.

Minulla on osani

himossasi, jonka nyt tunnet kostona,

ja se himo houkuttelee minua

suunnittelemaan vielä
taidokkaampia välttelyitä

arkisesta elämästämme;

kouluista, naapuripiireistä,

lentokentistä ja huvipuistoista,

jotka olivat ennen meidän yhteisiä.

Kohtaamme siten

ongelman joka ei johdu näistä
suurista, etäisistä voimista.

Kohtaamme ongelman meidän kahden välillä.

Me valitsimme tavat,
jolla vaikutimme toisiimme,

ja ne saivat meidät tähän tilanteeseen.

Voimme toisaalta valita tavat vaikuttaa,

jotka saavat meidät
pois tästä tilanteesta.

Mutta on myös asioita, joista
meidän pitää ehkä luopua,

aloittamalla meidän rakastetuista
todellisuuden versioista.

Kuvittele, jos luopuisit haaveistasi

yhteiskunnasta, josta olisi
poistettu tietynlaiset henkilöt.

Kuvittele, jos minä lopettaisin tapani

pelastaa maailmaa selkäsi takana,

tekemällä tulevaisuudesta
tarkoituksellisen;

työsi,

ruokasi,

koulusi kannalta

paikoissa, jossa et itse
päässyt turvatoimien läpi.

Voimme tehdä tämän vain,
jos ensiksi hyväksymme,

että olemme laiminlyöneet toisiamme.

Jos on olemassa yhtään toivoa,

tänä pahaenteisenä hetkenä,

sen aika on nyt.

Olemme jo liian kauan,

jahdanneet erilaisia loistavia unelmia,

sen hinnalla, ettemme
huomioineet toistemme haaveita,

haavetta, jossa huolehdimme toisistamme,

niin, ettei toisen
ideat pääsisi valloilleen,

että pystyimme etenemään ajassa yhdessä.

Pystyisimme rohkeina
sitoutumaan toistemme unelmaan

ainoana asiana, jolla on
merkitystä yli kaiken muun.

Olkaamme siis rohkeita.

Vilpittömästi sinun,

tavallinen kansalainen.

(Aplodit)