Rupert Sheldrake - The Science Delusion BANNED TED TALK

Tiedeharha on uskomus siitä, että tiede
ymmärtää jo todellisuuden perusperiaatteet,

jättäen vain yksityiskohdat täytettäviksi.

Tämä on hyvin laajalle levinnyt uskomus
nyky-yhteiskunnassa.

Uskomukseen tukeutuvat ihmiset sanovat:

"En usko Jumalaan, uskon tieteeseen."

Tämä uskomus on jo levinnyt laajalti
ympäri maailmaa.

Tiede on toisaalta järkeen, hypoteeseihin,
tutkimukseen ja näyttöön perustuvaa selvitystä

mutta toisaalta se on myös uskomus- ja
oppijärjestelmä tai maailmankuva.

Valitettavasti tieteellinen maailmankatsomus
on rajoittanut ja estänyt

vapaan tiedonhankinnan, jonka kuuluisi olla
tieteellisen toiminnan keskipisteenä.

1800-luvulta lähtien tiedettä on johdettu

uskomusjärjestelmällä ja maailmankuvalla,

joka muistuttaa käytännössä materialismia,
filosofista materialismia.

Tieteet kuuluvat nykyään kaikilta osin
materialistiselle maailmankatsomukselle.

Uskon, että kun pääsemme eroon tästä
niin tieteet tulevat uudistumaan.

Kirjassani 'The Science Delusion - Tiedeharha',
jonka nimi Amerikassa on 'Science Set Free'

otan kymmenen tieteen dogmia tai oletusta
ja muutan ne kysymyksiksi,

jotta näkisimme kuinka hyvin ne kestävät
tieteellisen tarkastelun.

Mikään niistä ei kestä kovinkaan hyvin.

Käyn ensin läpi nämä kymmenen ennakko-oletusta,

jonka jälkeen ehdin tarkastella yhtä tai
kahta hieman tarkemmin.

Mutta käytännössä nämä yleisesti hyväksytyn
maailmankuvan muodostavat 10 oppia ovat:

Yksi, luonto on mekaaninen tai konemainen,
universumi on kuin kone.

Eläimet ja kasvit ovat kuin koneita,
me olemme kuin koneita.

Itse asiassa me olemme koneita.

Richard Dawkinsin mukaan olemme
"kömpelöjä robotteja",

ja aivomme ovat geneettisesti ohjelmoituja
tietokoneita.

Toiseksi, aine on elotonta. Koko universumi
koostuu elottomasta aineesta.

Tietoisuutta ei löydy tähdistä, galakseista,
planeetoista, eläimistä, kasveista,

eikä meistä ihmisistäkään,
jos teoria pitää paikkansa.

Joten mielen filosofiassa on yritetty viime
vuosisatojen ajan

todistaa, ettemme ole tietoisia ollenkaan.

Siispä kaikki aine on tiedotonta, joten
luonnonlait ovat muuttumattomia.
Tämä on kolmas dogmi.

Luonnonlait ovat samoja nyt, kuin ne olivat
Big Bangin aikana

ja ne tulevat pysymään muuttumattomina.

Myös luonnonvakioita pidetään muuttumattomina,
minkä takia niitä nimitetäänkin 'vakioiksi'.

Neljäs oppi: aineen ja energian
kokonaismäärät pysyvät muuttumattomina.

Määrät eivät koskaan muutu, poikkeuksena
Big Bang, jolloin kaikki singahti käyntiin

tyhjästä täysin itsestään, yhdessä hetkessä.

Viidenneksi, luonto on tarkoitukseton,
eikä luonnossa esiinny mitään tarkoituksia

ja evoluutioprosessit ovat tarkoituksettomia
sekä vailla suuntaa.

Kuudenneksi, on olemassa vain materiaalista
perintöä. Kaikki mitä perit on geeneissäsi

tai geenimuutoksissa, tai soluperimässä.
Se on silti materiaalista.

Seitsemänneksi, muistot tallentuvat
aivoihisi vain materiaalisina jälkinä.

Kaikki muistot ovat vain aivoissasi olevia
fosforyloituja proteiineja hermopäätteissä.

Kukaan ei tiedä miten tämä toimii,

mutta kuitenkin tiedeyhteisö uskoo, että
näin asian täytyy olla.

Kahdeksas kohta: mielesi on pääsi sisällä.

Kaikki tietoisuus on vain aivojesi toimintaa.

Kahdeksannesta kohdasta seuraa yhdeksäs:
psyykkisiä ilmiöitä, kuten telepatiaa, ei ole.

Ajatuksesi ja aikeesi eivät voi vaikuttaa etäisesti,

koska mielesi on pääsi sisällä.

Siten kaikki todisteet telepatiasta ja
vastaavista ovat illuusiota.

Ihmiset uskovat tällaisiin asioihin, koska
eivät tunne tarpeeksi tilastoja

tai ovat sattumien ja toiveajattelun sokaisemia.

Kymmenes dogmi: vain mekanistinen
lääketiede on oikeasti toimivaa.

Tämän vuoksi hallitukset rahoittavat vain
sen tutkimuksia

ja hylkivät täydennys- ja vaihtoehtoisia
terapiamuotoja.

Eiväthän sellaiset voi mitenkään toimia.

Ja jos toimivatkin niin se johtuu plasebo-
vaikutuksesta, tai potilas olisi parantunut muutenkin.

Mutta teollinen lääketiede on ainoa, joka
todella toimii.

Tämä maailmankuva on lähes kaikella
sivistyneistöllä ympäri maailmaa.

Se on pohjana koulutusjärjestelmälle,
terveyspalveluille, lääketieteen tutkimukselle

ja hallituksille. Se on oikeastaan
koulutetun väestön oletusmaailmankuva.

Mutta mielestäni kaikki nämä dogmit ovat
erittäin kyseenalaisia

eivätkä ne kestä tarkempaa tarkastelua.

Ensimmäinen idea oli, että luonnonlait
ovat muuttumattomia.

Tämä on jäännös vanhasta maailmankuvasta
ennen kuin Big Bang 1960-luvulla tuli kuvioihin.

Ajateltiin, että universumi on ikuinen ja
sitä hallitsevat pysyvät matematiikan lait.

Big Bangin tultua oletukset säilyivät,

vaikka Big Bang loi käsityksen 14 miljardia
vuotta vanhasta universumista,

joka kasvaa ja kehittyy koko ajan.

Se kasvaa, jäähtyy ja erilaiset rakenteet
ja kuviot lisääntyvät sen sisällä.

Ajatus on, että kaikki luonnonlait olivat
tarkkaan säädetyt Big Bangin hetkellä,

kuin jokin kosminen koodi.

Kuten ystäväni Terence McKenna sanoi,

"Moderni tiede perustuu ajatukseen: anna meille
yksi ilmainen taikatemppu ja me selitämme loput."

Tuo yksi ihme on kaiken universumin aineen,
energian ja lainalaisuuksien

ilmestyminen olemattomuudesta
yhdessä hetkessä.

No, miksi kehittyvässä universumissa myös
sen omat lait eivät kehittyisi?

Ihmistenkin lait tekevät niin, ja luonnon-
lain idea perustuu vertaukseen ihmisen laista.

Vertaus lakiin on hyvin ihmiskeskeistä,
sillä vain sivistyneillä ihmisillä on lakeja.

Kuten C. S. Lewis sanoi,

"Ajatus, että kivi pudotessaan noudattaa
lakia tekee siitä henkilön, jopa kansalaisen."

Unohdamme helposti, että kyseessä on
kuitenkin vertaus.

Kehittyvässä universumissa pidän
enemmän tapojen ideasta.

Uskon, että luonnon säännöllisyydet
riippuvat sen kehittyvistä tavoista.

Tämän idean toi esille 1900-luvun alussa

amerikkalainen filosofi C. S. Peirce.

Ajatus on saanut kannatusta monien
filosofien keskuudessa

ja olen kehittänyt sen pohjalta
tieteellisen hypoteesin,

morfisen resonanssin teorian,

joka pyrkii selittämään näitä
luonnon kehittyviä tapoja.

Teorian mukaan kaikella luonnossa on
jonkinlainen yhteinen muisti.

Resonanssia tapahtuu
samankaltaisuuden mukaan.

Kun kirahvin alkio kasvaa äitinsä kohdussa

se virittyy aiempien kirahvien
morfiseen resonanssiin

ja kerää tästä yhteisestä muistista,
se kasvaa kuin kirahvi,

se käyttäytyy kuin kirahvi, koska se
ammentaa tästä yhteisestä muistista.

Tietenkin sillä täytyy olla oikeat geenit,
jotta muokataan oikeat proteiinit, mutta
mielestäni geenit ovat yliarvostettuja.

Ne vastaavat vain eliön tuottamista proteiineista,
eivät niiden muodosta tai käyttäytymisestä.

Joka lajilla on jokin yhteinen muisti,
jopa kristallikiteillä.

Teorian perusteella uudenlaisella
kristallikiteellä

ei alussa pitäisi olla mitään
valmiita tottumuksia.

Mutta kun se kiteytyy, niin seuraavassa kiteessä
pitäisi näkyä vaikutuksia ensimmäisestä,

jotka ovat havaittavissa ympäri maailmaa,
kun teorian mukaan kiteytyminen helpottuu.

Kolmannella kerralla ensimmäisellä ja
toisella kiteellä on vaikutus.

On itse asiassa todisteita, että uusien
yhdisteiden kiteytyminen helpottuu kaikkialla,

juuri kuten teoria ennustaisi.

Teorian mukaan jos eläimelle opettaa tempun,

vaikkapa rotat Lontoossa oppivat uuden tempun,

niin saman lajin rottien pitäisi ympäri
maailmaa oppia temppu nopeammin,

vain koska rotat ovat oppineet sen täällä.

Yllättävää kyllä, todisteita vastaavista
tapahtumista on olemassa.

Tällainen on hypoteesini
pähkinänkuoressa,

kaikki riippuu kehittyvistä tavoista, ei
kiinteistä säännöistä.

Haluan myös käyttää hieman aikaa
luonnonvakioihin,

koska niiden oletetaan olevan vakioita.

Asioita kuten gravitaatiovakio ja valon-
nopeus pidetään luonnon perusvakioina.

Ovatko ne vakioita?

Kiinnostuin tästä ja aloin selvittämään asiaa.

Nämä vakiot löytyvät fysiikan käsikirjoista.

Niissä listataan vakiot ja voit tarkastaa
sieltä niiden arvon.

Mutta halusin nähdä ovatko ne muuttuneet, joten
hankin vanhoja käsikirjoja.

Menin Lontoon patenttitoimistoon,

jossa säilytettiin näitä vanhoja painoksia.

Yleensä ne heitetään pois, kun
uusi painos ilmestyy.

Tarkastellessani kirjoja huomasin, että
valonnopeus putosi vuosien 1928 ja 1945

välillä noin 20 kilometrillä sekunnissa.

Se on suuri pudotus sillä arvot annettiin
hyvin pienellä virhemarginaalilla.

Ja kuitenkin arvo putosi kaikkialla maailmassa.

Ja kaikki saivat hyvin samankaltaisia
tuloksia keskenään,

sitten vuonna 1948 arvo nousi jälleen

ja saatiin taas hyvin samanlaisia tuloksia.

En voinut käsittää, että mistä oikein on kyse,

joten menin tapaamaan metrologian johtajaa
kansainväliseen fysiikan laboratorioon.

Metrologia on tieteenala, jossa mitataan vakioita.

Kysyin häneltä tästä asiasta, sanoin:

"Mitä tiedät tästä valonnopeuden putoamisesta
vuosien 1928 ja 1945 välisenä aikana?"

Hän sanoi, "Voi ei,"

"olet löytänyt tieteenhistoriamme
noloimman tapahtuman."

Kysyin, eikö valonnopeus olisi todella voinut
pudota, millä olisi uskomattomia seurauksia.

Hän sanoi, "ei, ei se tietenkään oikeasti
ole pudonnut, sillä sehän on vakio!"

No miten selität sitten sen, että kaikki
havaitsivat sen kulkevan hitaammin

tuona ajanjaksona?

Tekaistiinko tuloksia, jotta ne täsmäisivät
keskenään paremmin

ja kaikki oli vain fyysikoiden
väärinkäsitystä?

"Emme mielellään käyttäisi sanaa tekaistu."

Kysyin, että mistä sitten pidätte?

Hän sanoi, "kutsumme sitä mieluummin
intellektuelliksi synkronoinniksi."

Jos näin tapahtui niin mistä tiedämme,
ettei niin ole käynyt tällä hetkellä

ja nykyarvot olisivatkin
"intellektuellisti synkronoituja"?

Hän sanoi, "ei, me tiedämme ettei niin ole."

Kysyin, mistä sen voi tietää?

Hän sanoi, "no, olemme ratkaisseet sen pulman."

"Korjasimme valonnopeuden määritelmän
vuonna 1972."

Joten se saattaa vielä muuttua?

"Kyllä, mutta emme huomaisi sitä, koska
määrittelimme metrin valonnopeuden mukaan,"

"joten yksiköt vaihtuvat
valonnopeuden mukana."

Hän vaikutti kovin tyytyväiseltä siihen,
että he olivat saaneet korjattua ongelmansa.

Mutta entäs iso G?

Gravitaatiovakio tunnetaan isona G:nä,
merkitään isolla kirjaimella.

Newtonin gravitaatiovakio. Se on vaihdellut
yli 1,3 prosenttia viime vuosien aikana.

Se näyttäisi vaihtelevan paikasta ja
ajasta toiseen.

Hän sanoi, "no, siinä on virheen mahdollisuus,
ja ikävä kyllä isolla G:llä on isoja virheitä."

Kysyin, että entä jos ne todella muuttuvat.

Selvitin, kuinka ne lasketaan: tulokset
mitataan eri laboratorioissa,

saadaan eri arvoja eri päivinä, ja sen
jälkeen niistä otetaan keskiarvo.

Ja muut keskukset ympäri maailmaa
tekevät samoin,

keskiarvot vaihtelevat paljonkin.

Lopuksi metrologian pääkomitea tapaa
noin kymmenen vuoden välein

ja ottaa keskiarvon maailman kaikista
tuloksista, josta saadaan ison G:n arvo.

Mutta entä jos G heilahtelee?
Entä jos se muuttuu?

On jo näyttöä siitä, että se vaihtelee
päivän ja vuoden mittaan.

Entä jos maa universumissa liikkuessaan
menee pimeää ainetta sisältävien alueiden läpi

tai muut paikalliset muuttujat vaikuttavat
asioihin? Ehkä kaikki vaihtelevat yhdessä.

Mitä jos nämä virheet nousevat
ja laskevat yhdessä?

Yli 10 vuotta olen yrittänyt suostutella
mittaustieteilijöitä katsomaan näitä tuloksia.

Yritän nyt suostutella heitä laittamaan
ne internetiin,

päivämäärillä ja mittaustuloksilla varustettuna,

jotta näkisimme, että ovatko kaikki arvot
ylhäällä yhdellä kertaa ja alhaalla toisella kertaa.

Jos näin on, niin tulokset saattavat muuttua
yhdessä. Tämä kertoisi meille jo paljon.

Mutta kukaan ei ole tehnyt tätä, eikä
teekään, koska G on vakio.

Vakiosta on turha etsiä muutoksia.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, kun opillinen
oletus itse asiassa estää kehityksen.

Itse uskon, että vakiot saattavat
vaihdella aika merkittävästikin.

Tiukoissa rajoissa tosin, mutta kaikki
voivat vaihdella.

Uskon, että jonain päivänä tiedejulkaisuissa
ilmestyy viikottaisia vakioiden raportteja,

vähän kuin pörssikurssit sanomalehdissä.

Tällä viikolla iso G nousi hieman, elektronin
varaus oli alhaalla ja valonnopeus pysyi vakaana

ja niin edelleen.

Tämä on vain eräs asioista, joissa vähemmän
dogmaattinen ajattelu voisi vapauttaa keskustelua.

Suurimpia aiheita on mielen todellinen luonne,

joka on suurimpia ratkaisemattomia ongelmia.

Tiede ei vain tule toimeen sen totuuden
kanssa, että olemme tietoisia.

Eikä se pysty käsittelemään sitä, että
ajatukset eivät näytä olevan aivoissa.

Kaikki kokemuksemme eivät näyttäisi
olevan vain aivoissa.

Kuvasi minusta ei näyttäisi olevan aivoissasi.

Silti virallinen käsitys on, että jossakin
pääsi sisällä on pieni Rupert

ja kaikki muukin tässä huoneessa on pääsi sisällä.

Kokemuksesi ovat aivojesi sisällä.

Ajattelen, että näkö kattaa ulkoisen
heijastuksen kuvista,

näkemäsi asiat ovat mielessäsi, mutta
eivät pääsi sisällä.

Mielemme ulottuvat aivojemme ulkopuolelle
yksinkertaisilla havainnoilla.

Uskon, että heijastamme havaintomme ulos
ja nämä kuvat koskettavat katsomaamme.

Voinko vaikuttaa sinuun, jos katson sinua
takaapäin etkä tiedä minun olevan siellä?

Voitko aistia tuijotukseni?

On paljon todisteita siitä, että näin olisi.

Tuijotetuksi tulemisen tunne on hyvin
tavanomainen kokemus.

Viimeisin kokeellinen tutkimus
itse asiassa ehdottaa sen olevan totta.

Sama näyttäisi pätevän eläimiin.

Ehkä se kehittyi saalistajan ja saaliin
välisen suhteen pohjalta.

Saaliseläimet, jotka aistivat pedon katseen
selviytyisivät paremmin kuin muut.

Tämä johtaisi aivan uudenlaisiin malleihin
saalistajan ja saaliin ekologisesta yhteydestä

ja mielemme rajoista.

Katsoessani tähtiä ajattelen, että mielemme
kurottaa koskettaakseen niitä

ja kirjaimellisesti levittäytyy
tähtitieteellisen pitkiä välimatkoja.

Se ei vain ole päämme sisällä.

Voi vaikuttaa uskomattomalta, että tämä on
2000-luvun puheenaiheena.

Tiedämme niin vähän omasta mielestämme,

että havaintojemme luonne on kovimpia
keskusteluita juuri nyt.

Ei ole aikaa käydä läpi muita dogmia,
mutta ne ovat kaikki kyseenalaisia.

Jos niihin suhtautuu kriittisesti, uudet
tutkimusalueet ja mahdollisuudet aukeavat.

Uskon, että kyseenalaistaessamme nämä
tiedettä hidastaneet dogmit

tiede tulee kokemaan uudistumisen,
Renessanssin.

Uskon täysin tieteen merkittävyyteen.

Olen viettänyt koko elämäni tutkijana
ja tiedemiehenä, koko urani.

Mutta uskon, että pääsemällä näiden dogmien
ylitse tiede voidaan elvyttää.

Tullakseen taas kiinnostavaksi ja
toivottavasti elämää vahvistavaksi.