Maailmamme historia koostuu monista tarinoista.
Useimmat niistä ovat kadonneet
ajan tuulien hajottamina
ihmisen muistin ulottumattomiin.
Mutta tämän tarinan,
meidän tarinamme,
ei tulisi vaipua unholaan.
Isä!
Maia!
Juokse, Maia! Juokse!
Synnyimme vedestä.
Se virtaa läpi muinaisten päiviemme,
läpi pitkien vuosien tähän hetkeen.
Se virtaa läpi elämiemme,
kuninkaiden veren lailla.
Muistin ja murheen
vuolaasti virtaava joki.
Yksi vesipisara,
yksi veripisara,
ja sitten toinen,
voi synnyttää väreen,
muodostaa joen,
kuohuvan kosken,
jota ei käy pysäyttäminen
ja joka ajan myötä
sortaa kaikki vastukset
virratakseen jälleen vapaana
matkalla kohtaloonsa.
Uskollisten rippeet.
Dúnedain.
Lännen miehet,
harvat ja hajalleen lyödyt,
monien vaarojen uhkaamat.
Sillä synkkä valtias Sauron
ei ollut unohtanut menneitä
ja kaikista Keskimaan kansoista
eniten vihaa
ja pelkoa hänessä herättivät
Dúnedain.
Hän pakotti palvelijansa tahtoonsa
ja pitkien vuosien ajan
pyrki selvittämään, josko Isildurin jälkeläiset yhä elivät,
tuhotakseen heidät,
jotta hänen viimeinen suuri vihollisensa
olisi hävitetty
iäksi.
Nopeasti!
Dírhael!
Ivorwen ja Gilraen! Paetkaa!
Teitä kaikkia en tänään menetä.
Arathorn!
Ottakaa vastaan kiitokseni.
Minä ja perheeni olemme teidän ja väkenne palveluksessa.
Olemme teille henkemme velkaa.
Ja minä omani teille. Kiitän teitä.
Tehkää hyvin, herrani.
Tänne emme voi jäädä. Minne olette matkalla?
En tiedä, herrani.
Örkit polttivat kylämme ja tappoivat väkemme.
Ne joita ei tapettu hajaantuivat. En tiedä minne.
Poikani Dorlad.
Hän kaatui puolustaessaan meitä.
Emme jättäneet hänen ruumistaan örkkien julmaksi huviksi.
Poikanne saa turvallisen leposijan.
Tulkaa kanssamme.
Arathorn!
Arathorn?
Tunnetteko hänet, isä?
Kyllä.
Tai tunsin, kun hän oli vain lapsonen.
Jos hän on sama mies,
hän on ystäväni ja heimolaiseni poika.
Päällikkömme, lordi Aradorin.
Isildurin perillisen.
Mikä se on?
Ovat ryöstösaaliin perään.
Mutta nämähän ovat vain rihkamaa.
Outoa.
Örkit etsimässä kultaa ja jalokiviä erämaasta?
Mikä on sen tarkoitus?
Muistutat häntä yhä enemmän päivä päivältä.
Sitäkö hän olisi halunnut?
Hän olisi nuhdellut, kun annoin sinun ottaa hänen paikkansa.
"Erämaa ei ole sopiva paikka tyttärelleni."
Olen silti iloinen, että koulutin sinut.
Niin minäkin.
Valtias Arathorn.
Eivät vie uutisia johtajalleen, ken hän lieneekään.
Hyvää työtä, Halbaron.
Nyt työmme on viedä nämä kolme turvaan.
Menemmekö kyläämme Taurdaliin, herrani?
Dírhael.
Vaimoni Ivorwen. Ja tyttäreni...
Gilraen.
Minä olen Arathorn.
Aradorin poika.
Toden totta.
Ei, ei. Älkää kumartako.
Kun tapaatte isäni,
häntä voitte tervehtiä niin.
Mutta nyt
meidän täytyy kiirehtiä.
Kateellinen sydän ei tunne aitoa kiintymystä,
vaikka se seisoisi takanaan.
Mitä aihetta minulla on kateellisuuteen?
Näin miten he katsoivat toisiaan.
Ja niin näit sinäkin.
Silmäsi huijaavat sinua.
Eikä se sitä paitsi minulle kuulu.
Eikö?
Ei!
Eikä sinullekaan, Dirhaborn.
Niin Arathorn samoojineen johti surevan perheen pohjoiseen,
ohi pauhaavien virtojen
ja läpi Rhudaurin syvän metsän
maahan, jota Dúnedainin valppaat silmät yhä valvoivat,
ja vei nämä isänsä lordi Aradorin eteen
Taurdalin kätkettyyn kylään.
Tule, vanha ystävä ja heimolainen.
Suokaamme pojallesi hänen ansaitsemansa rauha ja kunnia.
Sinun menetyksesi on minun menetykseni
ja sinun surusi minunkin.
Voi, enää ei pitkä uni muinaisissa kivisaleissa
odota Aranarthin huoneen poikaa.
Mutta katson, että luitasi ei häväistä, Dorlad,
kun pahan lakeijat yrittävät taas
karkottaa Dúnedainin pojat syvemmälle maanpakoon.
Jää hyvästi!
Tulin pyytämään anteeksiantoasi.
Pitkään kuvittelin, että tunteesi Arathornia kohtaan
olivat pelkkää ihastusta 132 00:12:47,876 --> 00:12:51,068 ja että ajan myötä hylkäisit ne
ja katsoisit lopulta ympärillesi.
En ymmärtänyt.
Ennen kuin viime yönä.
Vuosia olen ollut hänen rinnallaan,
silti välillämme on kuilu,
jonka vasta muukalaisen hautarovion liekit paljastivat.
Ei minusta ole vastusta moiselle kauneudelle ja surulle.
El, ei ole miestä, joka ei ottaisi sinua omakseen.
Minusta ei koituisi hänelle kuin murhetta.
Löysimme nämä eilisen hyökkäyksen jälkeen.
Outoa miten niin mitättömät esineet
voivat langettaa niin syvän pimeyden
ja muutoksen eloomme.
Lordi Aradorilla oli nyt paljon mietittävää.
Uutiset örkkien hyökkäyksistä muihin kyliin kiirivät hänen korviinsa.
Rauhalliset tilukset, kaukana avun piiristä,
kärsivät samoin.
Taurdal täyttyi Dúnedainin paetessa kodeistaan
ja hakiessa turvaa laumasta.
Ja niin Arador johti urheat samoojansa
karkottamaan kavalan uhan,
joka oli aiheuttanut hävitystä hänen väkensä keskuudessa.
Mutta luotetuin hänen miehistään
ei olisi hänen rinnallaan.
Millainen sato on?
Runsas, herrani.
Toivoin vähän enemmän matkaani varten.
Lähdettekö pois?
Isäni soi tehtäväkseni selvittää vihollisen aikeet
idän kolkoille vuorille.
Yksinkö?
Niin.
Vaarallinen tehtävä, herrani.
Totta.
Ennen vaara ei olisi minua liikuttanut
ja olisin iloiten matkannut vaikka maailman ääriin
kansamme edestä.
Mutta nyt?
Nyt osa minusta jää tänne.
Sydämeni.
Herrani.
Anteeksi. Tarkoitukseni ei ollut pahoittaa mieltänne.
Pidän katseeni suunnattuna itään
ja odotan turvallista paluutanne.
Valtiattareni.
Sydän iloa pursuten
Arathorn kulki kauas
Arnorin kaatuneiden kaupunkien taakse.
Arathornin taittaessa yksinäistä taivaltaan kylmille vuorille
Gilraen odotti hänen paluutaan
lännen kuihtuvassa kesässä.
Ajoittain hän vaelsi syvälle metsän siimekseen
nähdäkseen Arathornin palaavan turvassa.
Gilraen!
En mene kauas!
Miksi hän tekee noin?
Tiedät kyllä, ketä hän odottaa.
Hän on liian nuori.
Mutta ei vailla viisautta.
Sydämeni aavistaa, että Arathorn tulee kantamaan
Barahirin sormusta odotettua aiemmin.
Pitkään hän ei tule johtamaan Lännen miehiä
sormus sormessaan.
Älä siis seiso heidän tiellään, Dírhael!
Sillä jos nämä kaksi tekevät pian liiton,
kansallamme saattaa vielä olla toivoa.
Mutta jos heitä ei vihitä,
pimeyden kootessa voimiaan,
Dúnedain saattaa vihdoin sortua
nousematta koskaan.
Antaa heidän nauttia lyhyestä onnestaan.
Olet myöhässä!
Missä muut ovat?
Teurastettu!
Jouduimme ansaan.
Aavemiehiä on kaikkialla!
Eivät ne mitään aaveita ole!
Pelkkiä samoojia, senkin pelkuri.
Olet yhtä kelvoton kuin nämä kaksi.
Saitko sen?
Nämä ovat hyödyttömiä.
Ette ole vieläkään löytäneet Sauronin etsimää sormusta.
Palatkaa hakemaan sitä!
Miten? Meitä ei ole tarpeeksi jäljellä.
Tarvitsemme aikaa kootaksemme joukkoja.
Oli virhe hyökätä pimeyden aavemiesten kimppuun, Shaknar!
Minä en tee virheitä!
Menen kertomaan Sauronille epäonnistumisestanne Dol Gulduriin.
Kootkaa lisää miehiä, mutta lähettäkää vakoojat liikkeelle.
Palatessani halua tietää, missä hän on!
Mikä hätänä?
Haistan ihmislihan.
Se on mahdotonta.
Etkö haista sitä?
Arathorn! Palasit!
Et saisi tulla näin syvälle metsään yksin.
Tiedän. Minä...
Samoojia. Etkö mene heidän luokseen?
Löytävät meidät liiankin pian.
Minun täytyy kiirehtiä,
etten menetä tilaisuuttani.
Mihin?
Kunpa he hidastelisivat.
Olen kouluttanut heidät liian hyvin.
Herrani?
Vaelsin liian kauas kylästä
mutta kapteeninne löysi minut.
Palveluksessanne, valtiaani.
Ja minä ikuisesti sinun.
Halbaron, saata neito Gilraen takaisin kylään.
Heti, herrani.
Elgarain - sananen.
Anteeksi, herrani.
Emme löytäneet sinua. En tiennyt...
Turha pyytää anteeksi, ystävä hyvä.
Oletko koskaan ollut rakastunut?
En.
Se muuttaa maailman.
Hukuttaa sen liekkeihin,
jotka eivät laannu.
Valo yhtä kirkas ja läpitunkeva kuin Eärendilin tähden.
Olet ollut rakastunut.
Olen kuullut puhuttavan siitä.
Olet siis rakastunut?
Käyn vihille!
Niin ainakin toivon.
Ja pian, jos onni on puolellani.
Onnentoivotukseni.
Sydämesi pitäisi pursuta onnesta, Arathorn.
Niin se tekeekin...
pelkään vain, että Dírhael ei auliisti suo siunaustaan...
Kuten sinä, Gilraen on yhä alaikäinen.
Ehkä en ole tuntenut rakkautta
mutta tiedän, että kun sydän komentaa kieltä
poikkiteloin ei kannata asettua.
Jos viivyttelet, se mikä pitää sanoa
saattaa jäädä lukituksi sydämeesi ikiajoiksi,
katumus ainoana kumppaninaan.
Viisaita sanoja.
Silti...
Vuodenaika on vaihtumassa.
Ehkä se tuo muutoksen hänen sydämeensäkin.
Jos se muuttuu vuodenaikojen mukana,
se käy vain kylmemmäksi.
Pysy vain lujana ja puhu sydämestäsi.
Kiitos.
Olet hyvä ystävä.
Antaisin henkeni puolestasi.
Ja minä sinun.
Iloitsen että olet turvassa, poikani.
Samoin sinä, isä.
Halbaron kertoi, että retkesi örkkejä vastaan
oli menestys.
Niiden rivit ovat harvat.
Niistä ei pitäisi olla hetkeen vaaraa.
Silti mielesi on rauhaton.
Tiedän nyt, mitä ne etsivät
ja että ne eivät toimi yksin.
Ne ovat Sauronin palveluksessa
ja hän etsii Barahirin sormusta.
Isä, ne etsivät sinua.
On siis, kuten pelkäsinkin.
Pyydän - kätke sormus.
Älä pidä sitä.
Ei.
Mutta se johdattaa ne suoraan luoksesi!
Antaa Sauronin lähettää kaikki maailman armeijat kimppuumme.
En kätke sitä, kuka olen.
Niin kauan kuin minussa henki pihisee
ja miekka pysyy kädessäni.
Anna anteeksi.
Ei ole mitään annettavaa, poikani.
Olet palvellut minua ja Dúnedainin kansaa hyvin.
Olet todellinen kuningasten jälkeläinen.
Älä huoli.
Äiti tapasi muistuttaa
että kansamme kaipaa johdatustamme
ja että meidän on oltava aina vakaita.
Ehkä jonain päivänä
löydät jonkun, joka on yhtä viisas ja kaunis,
neuvomaan sinua.
Saatte sinaukseni, lapset.
Olkoot päivänne pitkät ja runsaat
ja toivoa täynnä.
Matkani käy nyt Rivendelliin,
jossa Elrond Puolihaltia minua odottaa.
Palatessani hänen viisaiden neuvojensa kera
saamme ehkä pitää häät.
Onnea Dírhaelin kanssa.
Herrani Dírhael...
hyvää huomenta.
Läpi talven pitkien kuukausien
Arathornin sydämessä hehkuvan lämmön
piti aisoissa ainoastaan
pelko siitä, että hän epäonnistuisi tehtävistä tärkeimmässä.
Pysy vain lujana
ja puhu sydämestäsi.
Herrani Dírhael.
Tulin pyytämään tyttärenne kättä.
Olen sinulle henkeni velkaa, Aradorin poika.
En tytärtäni.
Rakastan häntä.
Kammoksun varjoa
jonka langetat huoneeni ylle, Isildurin perillinen.
Tytärtäni kohtaan osoittamasi huomio ei ole tervetullutta.
Ei teille.
Tyttärellenne kyllä.
Siksipä sitä ei voi jättää huomiotta.
Toivon Gilraenin tähden
että isäsi veri virtaa suonissasi.
Jos petät kansasi,
joudut vastaamaan vain Dúnedainille.
Jos petät tyttäreni,
saat vastata minulle.
Oliko se myöntävä vastaus?
Talven päästettyä maan jäisestä otteestaan
ja vaihduttua kirkkaaseen varhaiseen kevääseen.
Arathorn Aradorin poika
ja Gilraen vihittiin avioliittoon
onnen ja toivon saattelemina.
Mutta onnea kesti vain vuoden,
kunnes pimeys hiipi takaisin heidän luokseen.
Arador Argonuin poika,
Dúnedainin kuningas, saapui pieneen notkelmaan
Jääputousten jäätävässä huurussa.
Juoskaa!
Missä isäni on?
Kauempana etelässä.
Mene!
Isä!
Arathorn! Herää!
Se on vain unta. Herää!
Ei, näin hänet. Tunsin hengen karkaavan hänestä.
Hys, se oli vain unta.
Voi Gilraen, kunpa niin olisikin.
Mitä toivoa kansallamme on?
Kuningasten suku on pahasti uhattuna.
Katkerasti pelkään sen katkeavan minuun.
Arathorn, mihin on onnesi karannut?
Mihin toivosi?
En sorru epätoivoon.
Enkä soisi sinunkaan niin tekevän.
Arathorn, katso minua!
Älä pelkää huomista
sillä emme tiedä, mitä se tuo, eikä se meitä tottele.
Äläkä sure kuninkaitten huoneen loppua.
Se elää.
Sinussa.
Ja minussa.
Siinä on toivoni.
Vuoden kuluttua isänsä surmasta
kolmannen kuun ensimmäisenä päivänä
Arathorn ja Dúnedain todistivat uuden toivon syntymistä maailmaan.
Se on poika, valtias.
Hänen nimensä olkoon Aragorn.
Kuninkaitten rohkeus olkoon hänen,
mutta hänen rinnassaan näen vihreän kiven.
Siitä saakoon hän tosinimensä
ja maineensa,
sillä hänestä tulee parantaja ja uudistaja.
Tässä on Aragorn
Arathornin poika
Dúnedainin kuningas!
Númenorin Elendilin vesa!
Isildurin perillinen!
Eläköön Aragorn!
Johtajansa ja tämän samoojien urheuden ansiosta
Dúnedainin kansa sai nauttia hetken rauhasta.
Lapsi Aragorn kasvoi nopeasti ja onnellisena.
Halbaron
Tuntuu kuin vasta eilen poikasi Halbarad
oli Aragornin ikäinen.
Toden totta näin on, herrani.
Samalta tuntunee, Evonyn,
kun pojastamme tulee mies.
Niin käy.
Kuinka pian he kasvavatkaan!
Ja kuinka paljon he syövätkään sen eteen!
Onko mitään jäljellä?
Otan tämän pellon haltuuni kuninkaan nimeen!
Seitsemän tähteä ja kruunu sinistä vasten.
Sodan tuulissa viiri lepatti.
Kuningas käski miehensä sen ympärille
taistelemaan Pohjolan vapaudesta.
Fornost on kaatunut, airut parahti.
Dúnedainin tavoin he taistelivat ja kuolivat.
Mies ylväs ja urhea sortui ratsunsa selästä.
Musertui vauhkojen ratsujen jalkoihin.
Kuningas kannettiin taistelun tuoksinasta
Angmarin armeijan edetessä.
Viirimme jäi kuoleman meren keskelle.
Kuninkaan airuen vetäessä viimeisen henkäyksensä
viiri kaatui maahan.
Vihollinen ulvoi kauheasta riemusta
miesten paetessa pelosta itkien.
Elladan ja Elrohir saapuivat Rivendellistä ilmoittamatta.
He haluavat välittömästi puheillemme.
Tervetuloa, ystävät.
Mikä tuo teidät luoksemme tänä yönä?
Ja miten voi isänne, valtias Elrond?
Entä neito Arwen?
Isämme ja sisaremme voivat hyvin.
Elrond itse meidät kiireessä luoksenne lähetti.
Örkit käyvät lukuisammiksi Taurdalista pohjoiseen ja itään.
Ne ovat suurilukuisempia kuin moniin vuosiin.
Tälläkin hetkellä ne lähestyvät herkeämättä
Dúnedainin pohjoisia kyliä.
Ei kestä kauan, ennen kuin vaara
uhkaa taas rajojanne.
Rivendelliin, missä poika makaa
ja missä viiri yhä ylväänä liehuu.
Tästä syystä isämme lähettää vakavan neuvonsa.
Mikä hänen neuvonsa on?
Hän kehottaa lähettämään vaimosi ja poikasi
turvaan Imladrisiin
ja sinua, Arathorn,
johtamaan Dúnedainin salattuja polkuja muille maille
pakoon leviävältä vaaralta.
On myöhä. Puhumme lisää aamulla.
Etsimme teille sijan levätä.
Elrond Puolihaltia on viisas
ja näkee asioita, jotka on muilta kätketty
tai jotka eivät ole vielä tapahtuneet.
Harkitsen hänen neuvoaan
ja kansani etua.
Älä vitkuttele päätöksenteossa liian pitkään.
Jokainen kuluva tunti
tuo vaaran lähemmäksi.
Ymmärrän. Levätkää hyvin.
Levätkää hyvin.
Älä sano sitä!
En eroa sinusta.
Se on viisas neuvo.
Jos vaara uhkaa meitä jälleen,
sinun ja Aragornin pitää olla turvattuna.
Kaikki Dúnedainin päälliköt ovat olleet opetettavana Elrondin saleissa.
Vietin siellä itsekin vuosia lapsena.
En jätä sinua.
Sitä en tee!
Tiedämme missä hän on.
Hyvä.
Tulkaa kanssani.
Elgarain!
Halbaron näki sinun lähtevän.
Se minun olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten.
Jättämättä hyvästejä?
Isäsi kuolemasta asti
olen pitänyt velvollisuutenani olla suojanasi.
Sen olen hänelle velkaa vuosien palveluksesta
ja hänen ystävyydestään.
Kun halusit ottaa hänen paikkansa, minä yksin tuin sinua.
Kymmenen vuotta olet ollut rinnallani.
Nytkö hylkäät minut,
kun sinua eniten tarvitsen?
Silmille ja korville kaukaisilla mailla olisi käyttöä.
Samoojien vartioasema Hithlinissä on miehittämätön.
Hithlin.
Mutta se on niin kaukana!
Vapautan sinut palveluksesta.
En ole enää taakkanasi.
Taakka et ole ollut koskaan.
Elgarain, olet aina ollut ystäväni.
Olet kuin sisar minulle.
Sinulla on perhe.
Vaimo ja poika, jotka tarvitsevat sinua.
Suojele heitä.
Älä pyydä minua jäämään.
Ole hyvä.
En pidättele sinua täällä, jos haluat lähteä.
Mutta en ymmärrä.
Siitä syystä en voi selittää.
Anna anteeksi.
Herrani Arathorn! Neuvoanne kaivataan.
Arathorn, vihollinen on liikkeellä.
Turvallista matkaa, ystäväni.
Valtiaani. Örkit ovat liikkeellä.
Elrohir pyysi kertomaan tämän:
"Päätös on tehty puolestanne."
Kutsu kapteenit koolle.
Sota on alkanut!
Hyvästi, ystäväni.
Aika on koittanut.
Mutta Dúnedainin kuninkaan
ja Elrondin poikien laatiessa suunnitelmiaan
örkit viekkaat ja ovelat
lähestyivät kylää itsensä Elrondinkaan sitä havaitsematta.
Etkö unohtanut jotain?
No mitä muka?
Kertoa minulle, että olet lähdössä.
Arathorn tarvitsee apuasi.
Mutta ratsastipa hän Rivendelliin
tai johti Dúnedainin muualle turvaan,
sinä et jää.
En voi.
Ymmärrän sen nyt.
Lähden vapauttaakseni sydämeni hänestä.
Eivätkö ne uutiset sinua lämmitä?
Toden totta ne niin tekevät.
Sillä olet alati mielessäni.
Etkö sitä koskaan arvannut?
Olet aina ollut minulle ystävällinen.
Ystävällinen?
Ei, Elgarain.
Rakastan sinua.
Olen tehnyt niin vuosia.
Miksi, vaikka tiesit, että rakastin toista?
Tiesin että lopulta viisastuisit ja päästäisit hänestä irti.
Nyt olen tehnyt sen.
Vain hylätäksesi minut.
El, älä mene.
Tule kanssani.
Sen teen.
Pakene!
Et voi pidätellä niitä yksin!
Kiirehdi varoittamaan kylää!
En!
Sinun täytyy varoittaa heitä.
Dúnedainin puolesta,
mene!
Näemme toisemme vielä. Mene!
Hyvät miehet.
Emme jää odottamaan örkkien hyökkäystä.
Hylkäämme kylät
ja viemme sodan örkkien luokse erämaahan,
missä ikinä ne piilevätkään.
Pahuuden palvelijat tutiskoon!
Aseisiin!
Aseisiin!
Halbaron! Vihollinen on kimpussamme!
Metsässä... Dírhaborn pidättelee niitä... örkkejä on kaikkialla!
Samoojat, luokseni!
Oletko haavoittunut?
En.
Gilraen, missä poikasi on? Missä on Aragorn?
Aragorn!
Saliin!
Arathorn! Peräännytään!
Tuolla! Hän se on!
Kohtalosi odottaa.
Sukusi sammuu!
Isä!
Kahden koiran on tänään kuoltava!
Gilraen!
Mene sisään!
En jätä sinua!
Isä!
Dúnedainin kansa selvisi,
mutta maksoi voitosta kalliin hinnan.
Suo anteeksi.
Mitä sitten?
Kateuteni...
Koska hän valitsi sinut.
Elgarain!
Arathorn, minä...
Säästä voimasi, ystävä.
Petin sinut.
Sitä et tehnyt.
Perheeni on turvassa sinun ansiostasi.
Isäsi olisi ollut ylpeä.
Löysin sydämeni tänään.
Ja nyt sen menetin...
Aikoiko hän lähteä kanssasi?
Kokonaan en sitä menetä.
Sinun täytyy elää.
Ja Aragornin täytyy elää.
Emme saa menettää toivoa.
Elgarain.
Elgarain!
Kuinka monen muun on kuoltava?
Kuinka monen?
Liian kauan pimeyden lakeijat ovat uhanneet väkeämme
ja Arnorin kerran ylvästä kuningaskuntaa.
Lännen miehet!
Varjo käy pitemmäksi
ja sen julmat kourat kurottavat puoleemme.
Mutta emme voi menettää toivoa.
Vielä koittaa aika, kun Dúnedain saa voimansa takaisin
ja karkottaa pahuuden voimat näiltä mailta iäksi.
Siihen asti
työmme on suojella kansaamme hinnalla millä hyvänsä.
Nouskaa, Lännen miehet!
Muistakaa keitä olette!
Antaa vihollisen jälleen paeta edellämme!
Eikä yksikään örkki jätä tätä metsää elävänä!
Kokoa miehesi. Te siellä, tulkaa kanssani!
Palaan luoksesi, sen lupaan.
Sitten Arathorn Aradorin poika,
Dúnedainin kuningas
johti kansansa uljaaseen hyökkäykseen.
Ja vihollisen palvelijat vapisivat.
Arathorn, odota!
Tähän päättyy kuningasten suku.
Suku ei ole kuollut.
Toivoa on yhä.
He palaavat, Gilraen.
Sen he tekevät.
Gilraen!
Valtias Arathorn on haavoittunut!
Onko hän puhunut?
Vain nimenne, rouva.
Gilraen?
Tässä olen.
Siinä on onneni.
Ja siinä toivomme.
Aragorn, Dúnedainin päällikkö.
Sitten Dúnedainin valtiatar jätti hyvästit suvulleen
ja koko väelleen.
Suojatakseen Númenorin viimeisiä jälkeläisiä
hän käski Halbaronin hylätä Taurdalin
ja Dúnedainin etsiä turvaa pienistä kylistä
Rhudaurin metsän kätköistä.
Isildurin perillinen vietiin Rivendelliin
turvaan ja opetettavaksi.
Ja niin päädyit tänne Elrondin taloon, pikkuinen.
Vielä moneen vuoteen en kutsu sinua nimellä Aragorn.
Nimesi tulee unohtua.
Muuten vihollinen saa tietää että elät
ja kaikki, minkä puolesta taistelimme, menetetään.
Vielä viimeisen kerran.
Olet Aragorn
Arathornin poika,
Dúnedainin päällikkö
ja Isildurin perillinen.
Mutta nyt,
Estel,
olet yksinkertaisesti Toivomme.
Suomennos: Antti Poussa