[Eteeristä musiikkia.] Yhteisöidemme, kansojemme ja kansakuntiemme tarina alkoi kauan kauan sitten. [Musiikkia.] Itse asiassa yli 60 000 vuotta sitten. [Musiikkia.] Tällöin kulttuurimme ja lakimme alkoivat kukoistaa ensimmäistä kertaa. [Musiikkia.] Tiesimme keitä olimme ja minne kuuluimme. Huolehdimme toistamme, maastamme ja vesistöistämme. Söimme ruokaa, joka teki meistä terveitä. Elimme maasta ja noudatimme lakejamme ja laulujamme. Perheemme ja lapsemme olivat onnellisia, sitkeitä ja sinnikkäitä, koska he olivat siellä, minne he kuuluivat. [Voimakasta musiikkia.] [Hentoa sydämensykettä.] Mutta sitten... kaikki muuttui. Kolonisaatio saapui tuoden mukanaan sodat, sairaudet, nälänhädän. Väkivallan. Ja kulttuuristen lakiemme pyhien paikkojemme perheidemme ja yhteisöjemme tuhon ja loukkauksen. Meiltä kiellettiin tietomme, kielemme, seremoniamme ja identiteettimme. Juuri ne asiat, jotka kertovat keitä olemme ja mihin kuulumme Ja yhteydet toisiimme sekä maahan heikentyivät. Ja sitten lapsemme otettiin meiltä. Heidän nimensä muutettiin ja heidän identiteettinsä riisuttiin pois. Heille kerrottiin, että aboriginaalit olivat pahoja. Mutta pahempaa oli, että heille kerrottiin, että heidän vanhempansa ja isovanhempansa eivät halunneet heitä. Tätä tapahtui vuosikausia. Nuo lapset tunnetaan "varastettuina sukupolvina". Lapsiltamme kiellettiin rakkaus ja he kokivat fyysistä, henkistä ja seksuaalista pahoinpitelyä. Tämä jätti erittäin syviä, erittäin monisyisiä ja erittäin todellisia haavoja, jotka jättivät arpia, jotka tunnetaan edelleen henkilökohtaisella, sosiaalisella hengellisellä ja yhteisellä tasolla. Aikana, jolloin tarinamme alkoi pystyimme kasvattamaan lapsemme sillä kulttuurisella tavalla, jolla perheemme on selviytynyt ja kukoistanut sukupolvien ajan. Kansamme oli vahva ja kulttuurimme virtasi ja paransi meidät kivun hetkinä. Mutta kolonisaation traumasta ja varastetuista sukupolvista lähtien emme ole pystyneet parantumaan samalla tavalla. Me olemme tietämättä välittäneet tämän trauman lapsillemme, jakamalla surullisia tarinoitamme, ja ottamalla heidät todistamaan ja kokemaan kipuamme. Tämä tunnetaan nimellä ylisukupolvinen trauma. Oireet siitä näkyvät nykyään rikkinäisinä ihmissuhteina, toisistaan vieraantuneina perheinä, väkivaltana, itsemurhina ja päihteiden väärinkäyttönä. Mutta tarinamme ei pääty tähän. Olemme edelleen sitkeitä ja sinnikkäitä ja tiedämme edelleen, keitä olemme ja minne kuulumme. Luomalla yhdessä turvallisia ja vahvoja yhteisöjä, tukemalla perheitämme kivusta eroon pääsemisessä, palaamalla kulttuuriimme ja rakentamalla vahvaa identiteettiä voimme pysäyttää trauman kierteen ja saada aikaan positiivisia, ylisukupolvisia muutoksia, jotta voimme jatkaa kukoistusta seuraavat 60 000 vuotta. On olemassa yksinkertaisia asioita, joita me kaikki voimme tehdä helpottaaksemme traumasta parantumista. Lisätietoa osoitteessa healingfoundation.org.au.