Ensiksi video. Kyllä, tässä vatkataan munia. Mutta tätä katsellessanne toivon että teitä alkaa vähän arveluttaa. Koska voitte havaita, että todellisuudessa munat vatkautuvat takaisin kokonaisiksi. Nyt nähdään keltuaisen ja valkuaisen erottuneen. Nyt ne kaadetaan takaisin kuoreensa. Syvällä sisimmässään jokainen tietää, että universumi ei toimi näin. Vatkattu muna on mössöä, maukasta mössöä, mutta kuitenkin mössöä. Kananmuna on kaunis, hienostunut asia, joka voi luoda vielä hienostuneempiakin asioita, kuten kananpoikia. Jokainen tietää sisimmässään, että universumi ei kulje mössöstä monimuotoisuuteen. Itse asiassa tämä perusvaistomme heijastuu yhdessä fysiikan kaikkein perustavimmista laeista, termodynamiikan toisessa laissa eli entropian laissa. Pohjimmiltaan se kertoo, että universumin yleinen pyrkimys on siirtyä järjestyksestä ja rakenteesta järjestyksen puutteeseen, rakenteen puutteeseen-- oikeastaan mössöksi. Siksi tuo video tuntuu vähän oudolta. Kuitenkin, kun katsoo ympärilleen, näkee kaikkialla hämmästyttävää kompleksisuutta. Eric Beinhocker arvioi, että yksin New Yorkin kaupungissa kaupataan noin 10 miljardia erilaista tuotetta, satoja kertoja enemmän kuin maapallolla on lajeja. Niitä kaupittelee laji, joka koostuu miltei seitsemästä miljardista yksilöstä, jotka kauppa, matkailu ja internet yhdistävät ällistyttävän monimutkaiseksi globaaliksi järjestelmäksi. Tässäpä kova pähkinä purtavaksi: Kuinka universumissa, jota hallitsee termodynamiikan toinen laki, on mahdollista luoda kuvaamani kaltaista kompleksisuutta -- sellaista kompleksisuutta, jota sinä ja minä ja kongressikeskus edustamme. Vastaus näyttää olevan, että universumi voi luoda kompleksisuutta, mutta suurella vaivalla. Saarekkeissa esiintyy juuri sopivia oloja, joita kollegani Fred Spier kutsuu "Kultakutri-olosuhteiksi" -- Ei liian kuumaa, ei liian kylmää; täsmälleen sopivaa kompleksisuuden synnylle. Ilmaantuu hieman monimutkaisempia asioita. Sieltä missä on vähän monimutkaisempia asioita, syntyy vielä vähän monimutkaisempia. Tällä tavoin kompleksisuus rakentuu aste asteelta. Jokainen vaihe on taianomainen, koska se luo vaikutelman jonkin täysin uuden ilmaantumisesta miltei kuin tyhjästä. Suuressa historiassa kutsumme näitä hetkiä kynnystapahtumiksi. Jokaisella kynnyksellä peli kovenee. Kompleksisista asioista tulee hauraampia ja haavoittuvampia, Kultakutri-ehdot tulevat tiukemmiksi, ja on vaikeampaa tuottaa kompleksisuutta. Äärimmäisen kompleksisina olentoina haluamme välttämättä tietää, kuinka universumi luo kompleksisuutta toisesta laista huolimatta, ja miksi kompleksisuus merkitsee haavoittuvuutta ja haurautta. Tämän tarinan kerromme suuressa historiassa. Mutta kertomukseen vaaditaan jotakin, mikä saattaa ensi näkemältä tuntua täysin mahdottomalta. Täytyy kartoittaa koko universumin historia. Joten käydään töihin. (Naurua) Palataan aikajanalla 13,7 miljardia vuotta taaksepäin ajan alkuun. Ympärillä ei ole mitään. Ei edes aikaa eikä tilaa. Kuvittele niin pimeä ja tyhjä asia kuin voit, korota se ziljoona kertaa potenssiin kolme ja siellä olemme. Sitten yhtäkkiä, bäng! Ilmestyy universumi, kokonainen universumi. Olemme ylittäneet ensimmäisen kynnyksen. Universumi on pikkuruinen; pienempi kuin atomi. Se on uskomattoman kuuma. Se sisältää kaiken, mitä nykyisessä universumissa on, joten on helppo kuvitella sen räjähtävän, uskomatonta vauhtia laajetessaan. Ensiksi se on pelkkää sumeutta, mutta hyvin nopeasti tuohon sumeuteen alkaa ilmaantua asioita. Ensimmäisen sekunnin aikana itse energia pirstoutuu erilaisiksi voimiksi, jotka sisältävät elektromagnetismin ja painovoiman. Energia tekee jotain muuta aivan taianomaista, se jähmettyy muodostaen ainetta -- kvarkkeja, jotka luovat protoneja, ja leptoneja, joihin elektronitkin kuuluvat. Kaikki tämä tapahtuu ensimmäisen sekunnin aikana. Nyt siirrymme 380 000 vuotta eteenpäin. Kaksi kertaa ajan, jonka ihminen on ollut tällä planeetalla. Nyt yksinkertaiset vety- ja heliumatomit ilmestyvät. Tähän haluan pysähtyä hetkeksi, 380 000 vuotta universumin syntymästä, koska itse asiassa tiedämme aika paljon tämän vaiheen universumista. Ennen kaikkea, se oli äärimmäisen yksinkertainen. Se koostui valtavista vety- ja heliumatomien pilvistä, vailla rakennetta. Ne ovat jonkinlaista kosmista mössöä. Mutta se ei ole täysin totta. Tuoreet tutkimukset esim. WMAP-satelliitilla ovat osoittaneet, että tosiasiassa taustassa on ihan pieniä eroavaisuuksia. Tässä kuvassa siniset alueet ovat noin asteen tuhannesosan viileämpiä kuin punaiset alueet. Ne ovat pienen pieniä eroja, mutta ne auttoivat universumia siirtymään kompleksisuuden rakentamisen seuraavaan vaiheeseen. Näin se toimii. Painovoima on suurempi siellä missä on enemmän ainesta. Hieman tiheämmillä alueilla painovoima alkaa tiivistää hiili- ja vetyatomipilviä. Voidaan kuvitella nuoren universumin hajoavan miljardeiksi pilviksi. Jokainen pilvi tiivistyy, painovoima voimistuu tiheyden lisääntyessä, lämpötila alkaa nousta kunkin pilven keskellä, ja sitten pilven sisällä lämpötila ylittää 10 miljoonan asteen raja-arvokynnyksen, protonit alkavat fuusioitua, vapautuu valtavasti energiaa, ja bäng! Ensimmäiset tähdet ovat syntyneet. Noin 200 miljoonan vuoden kuluttua alkuräjähdyksestä tähtiä alkaa ilmestyä kaikkialle universumiin miljardikaupalla. Nyt universumi on merkittävästi mielenkiintoisempi ja kompleksisempi. Tähdet tulevat luomaan Kultakutri-olosuhteita kahden uuden kynnysarvon ylittämiseksi. Kun valtavan suuria tähtiä kuolee, niissä muodostuu niin korkeita lämpötiloja, että protonit alkavat fuusioitua kaikenlaisiksi eksoottisiksi yhdistelmiksi muodostaen jaksollisen järjestelmän kaikki alkuaineet. Jos käytät minun tapaani kultasormusta, se taottiin supernovan räjähtäessä. Nyt universumi on kemiallisesti monimutkaisempi. Kemiallisesti monimutkaisempi universumi mahdollistaa uusia asioita. Nyt nuorten aurinkojen, nuorten tähtien ympärillä, kaikki alkuaineet yhdistyvät, kieppuvat ympäriinsä, tähden energian hämmentäessä niitä ympäri, ne muodostavat hiukkasia, lumikiteitä, pieniä pölyhiukkasia, kiviä, asteroideja, ja lopulta planeettoja ja kuita. Näin aurinkokuntamme muodostui neljä ja puoli miljardia vuotta sitten. Maapallomme kaltaiset kallioperäiset planeetat ovat huomattavasti kompleksisempia kuin tähdet, koska niissä on paljon enemmän erilaisia materiaaleja. Kompleksisuuden neljäs kynnys on nyt ylitetty. Nyt peli kovenee. Seuraavan vaiheen kokonaisuudet ovat merkittävästi hauraampia, merkittävästi haavoittuvaisempia, mutta myös paljon luovempia, ja ne kykenevät tuottamaan lisää kompleksisuutta. Puhun tietenkin elävistä organismeista. Kemia luo eläviä organismeja. Olemme valtavia kemikaalipakkauksia. Kemiaa pitää komennossaan elektromagneettinen voima. Se toimii painovoimaa pienemmässä mittakaavassa, mikä selittää, miksi sinä ja minä olemme tähtiä ja planeettoja pienempiä. Mitkä sitten ovat kemian ideaaliolosuhteet? Kultakutri-olosuhteet? Ensiksi tarvitaan energiaa, mutta ei liikaa. Tähden keskustassa on niin paljon energiaa, että kaikki yhdistyvät atomit räjähtävät taas erilleen. Mutta ei liian vähänkään. Galaksienvälisessä avaruudessa on niin vähän energiaa, että atomit eivät pysty yhdistymään. Tarvitaan juuri sopiva määrä, ja planeetat osoittautuvat juuri sopiviksi, koska ne ovat lähellä tähtiä, mutta eivät liian lähellä. Tarvitaan myös paljon eri alkuaineita ja nestettä, kuten vettä. Miksi? Kaasuissa atomit ohittavat toisensa niin nopeasti, etteivät ne pysty kiinnittymään. Kiinteissä aineissa, atomit juuttuvat yhteen, ne eivät pysty liikkumaan. Nesteissä ne voivat ajelehtia vapaasti toisiaan halimassa ja kytkeytyä toisiinsa molekyyleiksi. Missä tällaiset Kultakutri-ehdot täyttyvät? Planeetat kelpaavat oikein hyvin, ja nuori maapallo oli miltei täydellinen. Se sijaitsi aivan oikealla etäisyydellä tähdestään sisältääkseen valtavia avomeriä. Syvällä merien alla Maan kuoren halkeamissa kuumuutta tihkuu Maan sisältä ja siellä on valtavasti erilaisia alkuaineita. Näissä syvänmeren savuttajissa alkoi tapahtua suurenmoista kemiaa, ja atomit sitoutuivat mitä eksoottisimpiin yhdistelmiin. Mutta elämä ei tietenkään ole pelkkää eksoottista kemiaa. Kuinka pitää koossa nuo valtavat molekyylit, jotka vaikuttivat mahdollisilta? Tässä kohdin elämä ottaa käyttöön täysin uuden tempun. Ei vakautetakaan yksilöä; vakautetaan malli, informaatiota kuljettava osa, ja annetaan mallin kopioitua. DNA on tietenkin se kaunis molekyyli, joka sisältää tuon informaation. DNA:n kaksoiskierre on kaikille tuttu. Jokainen puola sisältää informaatiota. DNA sisältää informaatiota elävien organismien valmistamisesta. DNA tekee myös kopioita itsestään. Se kopioituu ja levittää mallit kaikkialle mereen. Näin informaatio leviää. Huomatkaa, että informaatiosta on tullut osa tarinaamme. DNA:n todellinen kauneus on sen epätäydellisyyksissä. Kopioidessa, aina joka miljardinnen puolan kohdalla tapaa olla virhe. Se tarkoittaa, että DNA käytännössä siis oppii. Se kartuttaa uusia elävien organismien valmistustapoja, koska jotkut virheistä toimivat. DNA oppii muodostaen lisää erilaisuutta ja lisää kompleksisuutta. Voimme nähdä tämän tapahtuneen viimeiset neljä miljardia vuotta. Suurimman osan tuosta ajasta elämä Maassa, elävät organismit ovat olleet suhteellisen yksinkertaisia -- yksittäisiä soluja. Mutta ne olivat hyvin erilaisia ja sisältä hyvin kompleksisia. Noin 600 - 800 miljoonaa vuotta sitten ilmestyvät monisoluiset organismit. Sienet, kalat, kasvit, sammakkoeläimet, matelijat ja sitten tietenkin dinosaurukset. Joskus sattuu onnettomuuksia. 65 miljoonaa vuotta sitten asteroidi osui Maahan lähellä Jukatanin niemimaata saaden aikaan ydinsodan kaltaiset olosuhteet, ja dinosaurukset pyyhkäistiin pois. Kauhea uutinen dinosaurusten kannalta. Mutta suurenmoinen uutinen nisäkäsesi-isillemme, jotka kukoistivat dinosaurusten tyhjiksi jättämissä lokeroissa. Me ihmisolennot olemme osa sitä luovaa evolutiivista sykähdystä, joka alkoi 65 miljoonaa vuotta sitten asteroidin törmäyksestä. Ihmiset ilmestyvät noin 200 000 vuotta sitten. Minusta olemme yhden kynnyksen arvoisia tässä suuressa tarinassa. Voin kertoa miksi. Näimme, että DNA oppii tietyssä mielessä, se kerää informaatiota. Mutta hyvin hitaasti. DNA kokoaa informaatiota satunnaisten virheiden kautta, joista jotkut vain sattuvat toimimaan. Mutta DNA oli itse asiassa luonut nopeamman oppimistavan; tuottanut organismeja, joilla on aivot, ja nuo organismit pystyvät oppimaan reaaliajassa. Ne kokoavat informaatiota, ne oppivat. Surullista kyllä kuollessaan ne vievät informaation hautaansa. Ihmiset tekee erilaisiksi käyttämämme kieli. Omistamme kielen, niin voimallisen ja tarkan kommunikaatiojärjestelmän, että voimme kertoa oppimamme niin tarkasti, että se voi karttua kollektiiviseen muistiimme. Mikä tarkoittaa, että tieto elää kauemmin kuin sen hankkineet yksilöt, ja se voi kumuloitua sukupolvelta toiselle. Siksi me olemme lajina niin luovia ja niin voimakkaita; siksi meillä on historia. Neljään miljoonaan vuoteen tunnumme olleen ainoa laji, jolla on tämä lahja. Kutsun tätä kykyä kollektiiviseksi oppimiseksi. Juuri se tekee meistä erilaisia. Sen voidaan nähdä toimivan ihmisen historian varhaisimmissa vaiheissa. Lajina kehityimme Afrikan savanneilla, mutta sieltä ihmiset muuttavat uusiin ympäristöihin -- autiomaille, viidakoihin, Siperian jääkautiselle tundralle -- ankariin, ankariin oloihin -- Amerikan mantereille ja Australaasiaan. Jokaiseen muuttoon liittyi oppimista -- uusia tapoja hyödyntää ympäristöä, uusia tapoja sopeutua ympärillä olevaan. 10 000 vuotta sitten maapallon ilmaston äkillistä muutosta hyödyntäen viimeisen jääkauden lopussa ihminen oppi maanviljelyn. Viljelystä tuli energiakultakaivos. Sitä energiaa käyttämällä ihmissuku moninkertaistui. Ihmisyhteisöt suurenivat, tihenivät ja niiden väliset yhteydet lisääntyivät. Noin 500 vuotta sitten ihmiset alkoivat pitää yhteyttä maailmanlaajuisesti laivojen, junien, lennättimen ja internetin kautta, kunnes nyt näytämme muodostavan yhdet ainoat globaalit aivot miltei seitsemälle miljardille yksilölle. Nuo aivot oppivat poimuajovauhtia. Viimeisten 200 vuoden aikana on tapahtunut jotain muutakin: Olemme törmänneet toiseen kultakaivokseen, fossiilisiin polttoaineisiin. Fossiiliset polttoaineet ja kollektiivinen oppiminen selittävät huikean kompleksisuuden, ympärillämme. Täällä me olemme taas kongressikeskuksessa. Olemme tehneet 13,7 miljardin vuoden kahdensuuntaisen matkan. Toivottavasti tekin pidätte tätä vaikuttavana tarinana. Se on kertomus, jossa ihmisellä on hämmästyttävä ja luova osuus. Mutta siihen sisältyy myös varoituksia. Kollektivinen oppiminen on hyvin, hyvin mahtava voima, eikä ole selvää, että me ihmiset olemme sen herroja. Muistan hyvin elävästi, kuinka lapsena Englannissa koin Kuuban ohjuskriisin. Muutaman päivän ajan koko biosfääri näytti olevan tuhon partaalla. Samat aseet ovat täällä yhä, toimintavalmiina. Jos vältämme tuon ansan, toiset ovat jo odottelemassa. Kulutamme fossiilisia polttoaineita niin nopeasti, että tunnumme olevan tuhoamassa Kultakutri-olomme, jotka mahdollistivat inhmiskulttuureiden kukoistuksen yli 10 000 vuoden ajan. Iso historia pystyy näyttämään kompleksisuutemme ja haurautemme sekä edessämme olevat vaarat, mutta se voi myös näyttää voimamme kollektiivisessa oppimisessa. Lopuksi, tätä minä haluan. Haluan lapsenlapseni Danielin ja hänen ystäviensä ja sukupolvensa kautta maailman oppivan ison historian tarinan niin hyvin, että he ymmärtävät sekä edessämme olevat haasteet että mahdollisuudet. Siksi meidän ryhmämme on rakentamassa ilmaista opetusohjelmaa isosta historiasta lukion oppilaille kaikkialle maailmaan. Uskomme, että isosta historiasta tulee Danielille ja hänen sukupolvelleen tärkeä henkinen työkalu, heidän kohdatessaan valtavat haasteet sekä valtavat mahdollisuudet, jotka heillä on edessään tällä kynnyshetkellä kauniin planeettamme historiassa. Kiitän mielenkiinnostanne. (Suosionosoituksia)