Herääminen on seuraava luonnollinen vaihe ihmisen kehityksessä. Herääminen on yksinkertaisesti oleellisen olemuksemme luonteen tunnistamista. Se ei ole jokin outo, mystinen uskonnollinen kokemus joka on vain harvojen saatavilla. Se on kaikkien saatavilla. Olemme pohjimmiltaan jo täysin hereillä, täysin tietoisia. Ja se on täysin rajatonta. Todellinen luontosi on lähempänä kuin se minuus, joka luulet olevasi. Tietoisuus on maailmankaikkeuden perimmäinen todellisuus. Seuraava askel tieteessä on nähdä, että tietoisuus on perustavanlaatuista. Mitä herääminen edes on? Selittäkää joku se minulle. Heräävä mieli osa 1: Tunne itsesi Mitä on herääminen? Kutsutpa sitä todelliseksi itseksi, välittömäksi itseksi tai ei-itseksi, tai Buddha-luonnoksi, Tao- tai Kristus-tietoisuudeksi. Sillä ei todella ole väliä. Tässä elokuvassa aiomme kutsua sitä tietoisuudeksi. Tietoisuus ei ole minkään uskonnon omaisuutta. Herääminen tai tietoisuuden ymmärtäminen on kuin herääminen unesta. Hahmosi uni elämän näytelmässä. Hahmojemme kautta koemme maailman kaikessa kauneudessaan ja rumuudessaan. Voimme kutsua tätä elämän ja kuoleman kaksinaisuuden kokemukseksi. Kuljemme ympyrää kiinnittyneenä hahmojemme ajatuksiin ja tuntemuksiin. Hyvä ja huono. Sota ja rauha. Valo ja pimeys. Syntymä ja kuolema. Kunnes heräämme ja huomaamme, ettemme ole tämä hahmo. KUTSU Tässä elokuvassa esitämme sinulle kutsun tulla kokemaan todellisen luontosi. Suora kokemus, ilman järkeilyä... Kuka sinä olet? Toistamme tämän kutsun eri tavoin. Kun kysyt itseltäsi kuka olet, anna kaiken olla juuri niin kuin on. Älä käytä mieltäsi saadaksesi jotain tapahtumaan, tai löytääksesi vastauksen mielen tasolla. Älä myöskään yritä sivuuttaa mieltäsi. Aikomuksenasi vain kokea suoraan kuka olet. Antamalla mielen olla “en tiedä” -mieli. Herääminen on vastaus kaikkiin maailman ongelmiin kaikilla tasoilla. Kaikki maailman ongelmat johtuvat harhaluulosta. Mielen perustavanlaatuisesta harhasta. Harha on se, että minä olen tämä rajoitettu hahmo. Kun elämme pienestä, erillisestä itsestämme käsin, tyytymättömyys on aina läsnä. Kyse voi olla suuresta tyytymättömyydestä kuten traumasta, tai sitten vain tunteesta taustalla... "Jokin ei ole oikein." "Jotain on vialla." "Jotain puuttuu." Silloinkin kun koen mielihyvää, tai saavutan jotain elämässäni, Jopa silloin kun minulla on hyvä suhde. Jos pysähdyn hetkeksi tunnen tyytymättömyyttä, kuin olisin eristetty jostakin. Tämä tunne joka näyttäisi olevan useimmilla ihmisillä, voi motivoida meitä heräämään pienestä erillisestä itsestämme, jonka luonto on eräänlainen eroahdistus. Tällä rajoitetulla hahmolla on taipumus tarttua siihen, mitä se haluaa. Kyseessä on vain kokoelma ehdollistettuja malleja. Tavoitella sitä mitä kaipaa tai yrittää työntää pois se mitä ei halua. Se on loputon prosessi mielihyvän tavoittelun, ja tuskan välttelyn välillä. Jos uskomme olevamme tämä hahmo, ehdollistettu malli, silloin me kärsimme ja luomme kärsimystä maailmaan. Maailmasta tulee egoistisen tietoisuuden heijastus. Heräämisen hyöty on se, että sinä kärsit vähemmän ja ihmiset ympärilläsi kärsivät vähemmän. Ei ole epäilystäkään, että Jumalan ymmärtäminen oli itselleni herätys. Suurin herätys mitä olen koskaan kokenut. Aivan kuin olisin ollut unessa 50 vuotta. Kävellen ympäriinsä kuin robotti, tekemällä asioita joita minulle opetettiin kun olin nuori. Tiedätkö, minulla oli valmis suunnitelma. Hanki tyttöystävä, hanki auto, hanki työ, hanki talo, hanki puoliso. Kaava, jonka mukaan luulin, miten elämää kuuluisi elää. Kunnes täytin 53 vuotta. Tajusin, että vaikka olin tehnyt suurimman osan noista asioista ja saavuttanut jonkin verran ammatillista menestystä, sillä ei ollut merkitystä. Herätä 53-vuotiaana ja tajuta että millään näillä asioilla ei ollut merkitystä. Olin järkyttynyt ymmärtäessäni mitä tämä kirjaimellisesti tarkoitti. Kuinka turhaa se kaikki oli. Kuka sinä olet? Kun lopetat hahmollesi laaditun käsikirjoituksen seuraamisen, joka on peritty vanhemmilta, yhteiskunnalta ja biologisen ehdollistumisen kautta, peliin avautuu uusia ulottuvuuksia. Avautuva polku ei ole reitti määränpäähän. Se on reititön polku harhakuvitelmien riisumiseksi päästäksesi juuri sinne, missä olet nyt. Nimeni on Rupert Spira. Puhun olennaisesta nondualismin (ei-kaksinaisuus) ymmärtämisestä, joka on kaikkien suurten uskonnollisten ja henkisten perinteiden taustalla. Kirjoitan ja johdan ohjattuja meditaatioita, ja käyn keskusteluja, joiden tarkoituksena on johtaa tämän ymmärryksen kokemukselliseen tunnistamiseen. Sen ymmärtämiseen, että rauhaa ja onnea, joita me kaikki kaipaamme yli kaiken, ei voi koskaan määritelmän mukaan löytää objektiivisesta kokemuksesta. Sitä eivät voi koskaan tarjota esineet, aineet, aktiviteetit tai suhteet. Suosittelen sisäistämään tämän kunnolla, jottei käytä loppuelämäänsä etsien täyttymystä sieltä, mistä sitä ei voi löytää. Jokainen, joka katsoo tätä elokuvaa, katsoo sitä siksi, että hän on joko ymmärtänyt tai oivaltanut, että rauhaa ja onnea, jota he kaipaavat, ei voi löytää objektiivisesta kokemuksesta, ja ovat aloittaneet tutkimuksen todelliseen luontoonsa. Se on tärkein tutkimus jonka ihminen voi tehdä, ja se on tutkimus, josta onnellisuutemme riippuu. Elämäni suurin kysymys, jonka uskoisin suurimman osan ihmisistä kysyvän itseltään jossain kohtaa on se, että "Mitä järkeä tässä on?" "Mikä on elämän tarkoitus?" Yllätyksekseni minulle kerrottiin, että elämän tarkoituksella ei ollut mitään tekemistä minkään tekemäni kanssa. Kyse ei ollut työstäni, ei urastani, ei tuskin mistään fyysiseen elämääni liittyvästä. Ne olivat osa elämääni, mutta ne eivät olleet elämän tarkoitus. Elämäni tarkoitus, sellaisena kuin olen sen ymmärtänyt, oli kokea kokea, ilmaista, havainnollistaa ja täyttää todellinen identiteettini. Kuka todella olen. Luulen, että suurin kysymys, jonka useimmat ihmiset kohtaavat on kysymys, jota tuskin kukaan kysyy koskaan itseltään, tai ei vastaa siihen. Elämän suurin kysymys on ymmärtääkseni "Kuka minä olen?". Kuka minä olen? Olenko vain fyysinen olento niin kuin lintu taivaalla tai kala meressä? Tai ehkä jokin hienostuneempi identiteetti mutta yhtä kaikki fyysinen kokonaisuus. Synnyn, elän, kuolen. Sen alku ja loppu. Vai onko mahdollista, että olen jotain enemmän? Onko mahdollista, että olen henkinen olento, joka elää fyysistä kokemusta? Elämäsi kokemukset ovat lopulta tuoneet sinut tämän universaalin kysymyksen äärelle. Kuka sinä olet? Älä etsi vastausta mielelläsi. Anna kaiken olla juuri niin kuin on. Kuka on tietoinen mielestä? Tunne kaikki, mitä vastaan tulee. Kuka on tietoinen näistä tunteista? Koe täydellinen kokemus kaikesta, mitä tiedustelusi tuloksena ilmenee. Olen Donald Hoffman. Olen kognitiivisten tieteiden emeritusprofessori Kalifornian yliopistossa Irvinessä. Olen opettanut aiemmin työkseni, mutta en enää emerituksena. Nyt teen tutkimusta. Tällä hetkellä tutkin tietoisuutta, tietoisuuden matemaattisia malleja ja sitä, kuinka fysiikka ja aika-avaruus voivat ilmentyä tietoisuusteoriasta, joka on matemaattisesti täsmällinen. Oma matkani on käsittänyt sekä hengellistä että tieteellistä puolta. Isäni oli fundamentalistinen kristitty ministeri. Sain oppeja häneltä sunnuntaisin ja tiedeopinnot koulun puolelta, joten konflikteja oli havaittavissa. Tarinat olivat keskenään ristiriitaisia. Ymmärsin teininä, että minun piti selvittää asiat itse. Päätin, että kysymys johon halusin vastata oli, että olemmeko me koneita? Ovatko ihmiset vain koneita? Fyysisestä näkökulmasta katsottuna olemme vain koneita. Hengellisestä näkökulmasta katsottuna emme olisi koneita. Se ei silti selittänyt tarpeeksi mitä me olisimme. Niinpä päätin esittää kysymyksen tieteellisesti, olemmeko vain koneita? Ajattelin, että paras tapa selvittää se olisi tutkia tekoälyä. Joten menin MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) ja olin mukana tekoälylaboratoriossa, joka tutki tekoälyä, sekä aivo- ja kognitiotieteen osastolla tutkimassa asioiden inhimillistä puolta. Koska halusin tehdä molempia. Halusin nähdä, mitä koneet voivat tehdä ihmisen neurotieteelle. Vastatakseni kysymykseen, onko hengellinen perimätieto oikeassa? Olemmeko muutakin kuin vain koneita, vai onko fysikalistinen, tieteellinen näkökulma oikeassa? Että olemme vain koneita, ja että tietoisuus on vain aivotoiminnan aikaansaannos. Viime vuosisadalla vallitseva tieteellinen materialistinen ajattelutapa kieltää kaiken olemassaolon fyysisen aineen ulkopuolella. Kaiken, mitä ei voida todentaa tieteellisellä menetelmällä. Tiede on umpikujassa. Se ei pysty ylittämään kvanttifysiikan perustavanlaatuista paradoksia, joka toi sen kasvotusten havaitsijan kanssa, itse tietoisuuden kanssa. Samalla tavoin kuin uskonnot toimivat suurimmaksi osaksi vain uskon tasolla. Ne ovat menettäneet alkuperäisen tarkoituksensa, jonka määrä oli johtaa välittömään ymmärrykseen siitä, keitä ja mitä me olemme. Tieteen ja henkisyyden välinen jako on köyhdyttänyt molempia. Uskonnot ja henkiset järjestelmät tarvitsevat kipeästi tarkkoja menetelmiä, joiden voidaan osoittaa luovan olosuhteet heräämiselle. Ja tiede tarvitsee kipeästi avoimuutta mahdollisuudelle fyysisyyden ulkopuolella. Kyse ei ole uskonnosta tai tieteestä luopumisesta, vaan syvemmälle menemisestä, halusta muuttaa itseämme, jotta olemme enemmän hyödyksi tutkimukselle. Me olemme sekä kokeentekijöitä, että itse koe. Uskonto on ollut kieli ja säiliö meditaation ja henkisyyden perinteille, jotka on kirjoitettu ylös ja siirretty eteenpäin sukupolvien kautta. On varmasti olemassa kieli, joka on hyvin kirjaimellista ja joka jakaa uskonnot ja kulttuurit, kun asiat otetaan kirjaimellisesti. Mutta jos tunnet uskonnon hengen, voit seurata lankaa takaisin aitoon heräämiseen. Kenellä tahansa on potentiaali herätä, olipa heillä uskoa tai ei, koska herääminen on luonnostaan osa tietoisuuttamme syntymisemme kautta. Joten miksi tahansa sitä kutsutkin, näistä asioista puhuttaessa on olemassa tiettyjä periaatteita, jotka näyttävät olevan samoja kaikissa eri uskonnoissa, hengellisyyksissä sekä meditaatioperinteissä. Kun olin nuorempi, tämä ymmärrys oli pääasiassa saatavilla itämaisissa henkisissä traditioissa. Se oli saatavilla myös länsimaisissa traditioissa, mutta se oli niin naamioitu ja kodifioitu noihin perinteisiin, että se oli melkein saavuttamattomissa. Monet sukupolveni ihmiset menivät fyysisesti tai ainakin älyllisesti itään löytääkseen tämän ymmärryksen. Itämainen kulttuuri verrattuna länsimaiseen kulttuuriin on eksoottista. Näin tämä ymmärrys sai eksoottisen maun kulttuureista, joissa se ilmeni. Monet ihmiset, minä mukaan lukien, olivat tämän seurauksena ajatelleet, että nondualismissa olisi jotain eksoottista, että se vaatisi jotain poikkeuksellista elämäntapaa. Kuten että sinun pitäisi luopua perhe-elämästä, tai kasvattaa hiuksiasi, tai hankkia erityinen nimi itsellesi, tai hankkia opettaja tai harjoittaa outoja käytäntöjä. Kaikki nämä asiat, joilla ei ollut mitään tekemistä ydinymmärryksen kanssa, sen kulttuurin kanssa, jossa ymmärrys ilmaistiin tiettynä aikana. Nyt tämä ymmärrys on irroitettu kulttuurisidonnaisuudesta, jonka kautta monet meistä kuulivat siitä ensiksi. Nyt tämä olennainen ymmärrys on saatavilla tavalla, jonka avulla voimme jatkaa elämäämme juuri sellaisena kuin se on. Perhe-elämä, työelämä... Ei ole välttämätöntä tehdä mitään ulkoisia muutoksia elämäänsä. Haaste, joka meillä on tällä planeetalla on se, että uskomme, että on enemmän kuin yksi olemus. Elämme maailmassa, jota kutsuisin kaksinaisuudeksi. On mies ja nainen, musta ja valkoinen, iso ja pieni, nopea ja hidas, ylös ja alas, täällä ja siellä, ennen ja jälkeen, mutta itse asiassa on vain yksi asia. Kaikki asiat ovat yksi asia. On vain yksi asia. Käy ilmi, että kun katsomme syvällisesti kaikkea, näemme, että täällä ja siellä, iso ja pieni, nopea ja hidas, ylös ja alas, vasen ja oikea, mies ja nainen, ovat kaikki samaa asiaa, jotka yksinkertaisesti vain ilmaisevat erilaisia ominaisuuksia, mutta eivät ole erillisiä toisistaan. Uskon, että me kaikki olemme Jumalan yksilöityjä. Uskon, että Jumala on olemassa jokaisessa, jokaisena ja jokaisen ihmisen kautta, ja sen vuoksi myös jokaisessa aistivassa olennossa maailmankaikkeudessa. Näen olevani suhteessa Jumalaan niin kuin aalto on mereen. Aalto ei eroa valtamerestä. Se on yksinkertaisesti valtameren ilmentyminen yksilöllisessä muodossa. Ja kun tuo yksilöityminen on valmis, aalto vetäytyy takaisin mereen, noustakseen uudelleen toisena päivänä. Joten uskon, että olemme kaikki jumaluuden yksilöityjä, ja kun näemme kaiken jumalallisena, muutamme suhdettamme kaikkeen. Kaikki muuttuu erilaiseksi kokemuksessamme. Näin maailma muuttuu. Mitä on tietoisuus? Tietoisuus on maailmankaikkeuden perimmäinen todellisuus. Voimmekin yhtä hyvin kysyä, onko tietoisuus universumin, kaiken, ja kaikkien perimmäinen todellisuus. Miten maailma kuitenkin näyttäytyy meille erillään ja itsenäisesti olemassa olevien ihmisten ja eläimien moninaisuutena, jotka ovat tehty asiasta jota kutsumme aineeksi. Kuinka voimme sovittaa yhteen tämän väitteen, jonka mukaan tietoisuus on maailmankaikkeuden perimmäinen todellisuus, kun se näyttäytyy monina ja monimuotoisina aineesta valmistettuina esineinä? Perustavanlaatuiselle tietoisuudelle on useita eri todisteita. Fysiikka itse sanoo, että aika-avaruus ei ole perustavanlaatuista, ja evoluutioteoria on myös samaa mieltä, että aika-avaruus ja fyysiset esineet eivät ole perustavanlaatuista todellisuutta. Molemmat teoriat kertovat vain sen, että aika-avaruus ei ole perustavanlaatuista. Ne eivät kerro meille, mitä on aika-avaruuden ulkopuolella. Siksi väitän, että se mitä fyysikot löytävät aika-avaruuden ulkopuolelta, ovat matemaattiset rakenteet. Mutta mistä niissä on kyse, ei todella ole selvää. Mistä tässä aika-avaruuden ulkopuolisessa on kysymys? Ja siksi ehdotan, että aika-avaruuden tuolla puolen on kyse tietoisuudesta. Otaksuisin, että äärettömällä tietoisuudella on kyky paikantaa itsensä lukuisina erillisinä kokemussubjekteina, toisin sanoen kaikkina tuntevina olentoina, ihmisinä ja eläiminä. Jokainen meistä on äärettömän tietoisuuden paikallistuma, vain äärettömästä tietoisuudesta koostuva ääretön tietoisuus, jonka näkökulmasta se näkee oman toimintansa kuin ulkopuolisen maailman. Joten se mikä näyttää meistä aineesta tehdyltä maailmalta paikallisista näkökulmistamme, on todellisuuden näkökulmasta yksinkertaisesti yhden äärettömän tietoisuuden toimintaa. Toisin sanoen, viime kädessä ei ole olemassa erillisiä tai itsenäisesti olemassa olevia asioita tai ihmisiä. On yksi ääretön, jakamaton, kokonaisuus. Olemisen ykseys, joka on vain taittunut esineiden ja asioiden näennäiseksi moninaiseksi monimuotoisuudeksi. Siinä missä ihminen tarkastelee omaa toimintaansa rajallisen mielen havainnointikyvyn kautta. Jos olemme hereillä, ymmärrämme, että on yksi tietoisuus, joka on naamioitu kaikiksi näiksi planeetan erilaisiksi olennoiksi, yksi tietoisuus loistamassa kaikkien silmien läpi. Silloin kirjaimellisesti näemme itsemme muissa. Ja taipumus toimia egona, taipumus ottaa itselleen katoaa, koska ymmärrämme totuuden tarkalleen. Totuus on, että olemme kaikki yhtä tietoisuutta. Henkisen minäni kokemus olisi mahdollista vain fyysisessä todellisuudessa erittäin hyvästä syystä, koska vain fyysisessä maailmassa olisi päinvastainen saatavilla. Toisin sanoen, jos haluaisin kokea itseni, jos voisin puhua vertauskuvallisesti valona, en voisi kokea valona olemista, jos olisin keskellä valoa, vain valoa ympärilläni, joka on täydellinen määritelmä hengellisestä maailmasta. Tulisin silloin maailmaan, jota kutsuisin fyysiseksi maailmaksi, jossa on jotain muuta kuin valoa. Sillä jos haluaisin kokea itseni valona, enkä vain tietää itseäni sellaiseksi, voisin tehdä sen vain siellä missä olisi valon vastakohta, tässä tapauksessa pimeys. Toisin silloin tämän mahdollisuuden fyysiseen maailmaan, missä valo ja pimeys ovat olemassa samanaikaisesti, ja silloin tuossa ulkoisessa ilmaisussa valona voisin olla se, joka todella olen. Tämä ymmärrys viittaa siihen, että eroavaisuuksiemme takana, olemme kaikki sama olento, emme samanlainen olento, mutta olemme kirjaimellisesti yksi... sama olento. Ja rakkaus on tämän ykseyden tai jaetun olemisen tunnettu kokemus. Teoriamme teoreema on, että lopulta on yksi tietoisuus. Monet tietoiset agentit muodostavat dynamiikan. Mutta teoria kertoo meille, että viime kädessä kaikki nuo tietoiset agentit ovat todella vain yhden tietoisuuden heijastuksia. Tieteen nykyinen suuntaus on ollut jo vuosisatojen ajan, että avaruus ja aika ovat todellisuuden perusta. Ne ovat vähentymättömiä ja toimivat kaiken perustana. Ennen Einsteinia avaruutta ja aikaa pidettiin erillisinä. Nyt, avaruus ja aika yhdessä, yhtenäinen aika-avaruus nähdään todellisuuden perusluonteena. Tiede on sitten olettanut, että aika-avaruus ja esineet aika-avaruudessa ovat perustavanlaatuista todellisuutta. Niinpä esimerkiksi kun puhumme tietoisuudesta, tietoisuuden itsensä täytyy silloin olla avaruudessa ja ajassa olevien esineiden seuraus. Siinä fysikalistisessa kehyksessä avaruus ja aika, sekä fyysiset esineet ilman mitään tietoisuutta, ovat perustavanlaatuista todellisuutta. Tietoisuus tulee mukaan myöhemmin universumin kehityksessä, eikös niin? Oli alkuräjähdys, mutta ei tietoisuutta. Oli vain aika-avaruus ja energiaa. Energia sulautui valtaviksi hiukkasiksi ja lopulta elämä syntyi kuka tietää kuinka monen miljoonan tai sadan miljoonan tai miljardin vuoden kuluttua. Ja vasta myöhemmin ilmeni tietoisuus. Tästä näkökulmasta katsottuna kun kuolet, tietoisuuden mahdollistanut fyysinen monimutkaisuus hajoaa ja siten tietoisuutesi hajoaa. Ja niin fyysinen kehys sitten eliminoi tietoisuuden perustavanlaatuisena asiana ja osoittaa, että kun kehosi kuolee, tietoisuutesi menee sen mukana. Toisesta näkökulmasta katsottuna... mitä olen työstänyt kollegojeni kanssa, olemme käyttäneet evoluutioteoriaa osoittaaksemme, että se on evoluutioteorian implikaatio, että avaruus ja aika eivät ole perustavanlaatuisia. Joten evoluution fysikalistinen tulkinta on väärä. Ajatus siitä, että avaruus ja aika ja hiukkaset ovat jotenkin kehittyneet ihmisorganismien vaikutuksesta on väärä kehys, koska aika-avaruus itsessään ei ole perustavanlaatuista. Esittelemme rikkaamman dynamiikan aika-avaruuden ulkopuolella. Tietoisuuden dynamiikan. Emme heitä pois vanhoja teorioitamme. Kun fyysikot sanovat, että aika-avaruus on tuomittu, se ei tarkoita, ettemmekö kiinnittäisi huomiota Einsteiniin. Ei todellakaan. Huomioimme Einsteinin. Mikä tahansa uusi teoria aika-avaruuden ulkopuolella, mikä kuvastaa paremmin aika-avaruutta ja palauttaa Einsteinin, sen on parempi tukea kvanttiteoriaa, tai olet väärässä. Kaikki vanhat teoriamme ovat loistavia, suuremmoisia ystäviä ja aiomme pitää ne syvemmän teorian erityistapauksina. Joten meidän on tehtävä samoin tietoisuusteoriallemme. Emme voi vain ehdottaa mitä tahansa. Meillä on oltava tietoisuuden teoria joka heijastaa ja palauttaa aika-avaruuden käsitteen, mahdollistaa kvanttiteorian, erityisen ja yleisen suhteellisuusteorian, sekä palauttaa luonnonvalinnan kautta tapahtuvan evoluution. Jos emme pysty mallintamaan sitä matemaattisia yksityiskohtia myöten tiedemiehillä ei ole mitään syytä ottaa tietoisuusteoriaamme vakavasti. On kuin ääretön tietoisuus laittaisi päähänsä virtuaalitodellisuuslasit. Ääretön tietoisuus laittaa päähänsä VR-lasit, jotka on valmistettu ajattelusta ja havaitsemisesta. Ja samalla kun se laittaa VR-lasit päähänsä, se paikallistaa itsensä omassa toiminnassaan. Se tarkastelee asioita näiden VR-lasien läpi rajallisen mielen havainnointikyvyllä nähdä, kuulla, tuntea, maistaa ja haistaa. Se pilkkoo oman olemuksensa ykseyden ja saa sen näyttämään 10 000 asialta. Yritän sanoa, että universumi on paljon enemmän kuin rajallinen mieli. En väitä, että universumi ilmentyisi vain jokaisen rajallisessa mielessä. Universumi on olemassa rajallisen mielemme ulkopuolella, tietoisuudessa. Mutta äärellisen mielemme rajoitukset antavat universumille sen ulkomuodon. Joten kun katsomme maailmankaikkeutta, näemme todellisuuden, joka on olemassa ennen sen havaitsemista. Me näemme sen havainnointikykyjemme linssin läpi, mikä antaa sille sen ulkomuodon. Heräämisen idea monissa henkisissä perinteissä on ollut, että se minkä olemme ottaneet todellisuutena, esineet avaruudessa ja ajassa, fyysiset kehomme ja niin edelleen, ei ole lopullinen todellisuus, vaan on olemassa paljon syvempi todellisuus, tietoisuuden todellisuus, joka ylittää aika-avaruuden sekä fyysiset objektit, ja että emme ole eronneet tästä todellisuudesta. Tuo todellisuus on jossain mielessä sen ydin, mitä me olemme. Herääminen on heräämistä illuusiosta, että olen vain pieni ruumis avaruudessa ja ajassa siihen tosiasiaan, että olen itse asiassa kaiken sen tekijä mitä näen avaruudessa ja ajassa. Luon sen lennosta katsoessani ja havaitessani. Kuinka herään? Ihminen herää tunnistamalla, että se mitä oleellisesti olemme, on jo täysin hereillä, täysin tietoinen, täydellinen, kokonainen, täyttynyt rauhalla. Se on kuin kysyisi, kuinka aurinko valaistuu? Sen luonto on valo. Se on jo täysin valaistu. Olennaisen olemuksemme luonto on jo rauha ja onnellisuus. Se ei ole meille kaikille selvää, koska olennainen olemuksemme on sekoittunut läpikotaisin synnynnäiseen kokemukselliseen sisältöön. Rauha ja onnellisuus ovat kokemuksen himmentämiä. Tästä johtuen ajattelemme, että olennaisen olemuksemme täytyy valaistua. Ei, olennaisen olemuksemme ei tarvitse valaistua sen enempää kuin aurinkoakaan tarvitsee valaista aamuisin. Aurinko paistaa aina samalla kirkkaudella. Olennainen olemuksemme loistaa aina samalla rauhalla ja ilolla. Mutta tätä rauhaa ja iloa himmentää ajatuksillemme ja tunteillemme tyypillinen levottomuus ja puute. Ei ole henkilöä joka herää. Joten tämä minä, joka heräsi. Minä heräsi tästä Dan-rakenteesta meditaatiokeskuksessa. Se oli Zen-keskus. Olimme tekemässä Zen-sesshiniä, mikä on pitkäkestoinen intensiivinen harjoitus. Zen on hämmästyttävän hyvä luomaan säiliön, jossa on olosuhteet, joita ei pääse pakoon. Dan-hahmo, joka oli oppinut meditaation, Dan-hahmo, joka oli tehnyt kaiken tämän meditaation, tämä meditaation tekijä, ymmärsi, että se ei voinut herätä. Aivan kuin mistään opituista meditaatioharjoituksista ei olisi ollut mitään hyötyä. Päädyin tilanteeseen, jossa hahmo joka yritti herätä, epäonnistui heräämisessä, ja myös täytyi epäonnistua. Että sen hahmon jona olin elänyt, hahmon, jotan olin esittänyt koko elämäni, piti päästää irti tai kuolla. Mitä jäi jäljelle? Mitä oli jäljelle kun ei ollut tekijää, kun ei ollut meditoijaa meditoimassa tai tekemässä jotain, mitä kutsutaan meditoimiseksi. Mitä jäi jäljelle oli todellinen luontoni, tai minä... vain minä. Kun heräämme tästä pienestä erillisestä itsetunteesta se ei tarkoita sitä, että tapamme egomme, tai taistelemme sitä vastaan. Itse asiassa annamme sen jäädä osa-aikaeläkkeelle egoidentiteetin työstään, ja sitten rentoudumme ollaksemme osa joukkuettamme, osa tietoisuuttamme. Tämä antaa meille välittömästi vapauden tunteen, että emme katso maailmaa pienen linssin läpi, vaan olemme avoimia sydämellämme ja mielellämme tavalla, joka on laajempi ja samanaikaisesti läheisemmin yhteydessä. Valaistumisessa ei ole kyse heräämisestä. Kukaan ei herää tai valaistu. Se on valon tunnistamista, puhtaan tietämisen valoa, jonka luonto on rauha ja onnellisuus, jota me olemme jo nyt ja aina. Nimeni on Lisa Natoli. Minut tunnetaan hengellisenä opettajana. Opetan parantamiseen, heräämiseen ja muutokseen liittyviä asioita. Herääminen on todellisen luonteesi tunnistamista ja sen ymmärtämistä mitä todella olet, mikä on tietoisuus. Tietoisuus on vain yksi sana monille sanoille mitä ihmiset käyttävät tietoisesta ymmärryksestä, elämästä, rakkaudesta, Jumalasta, valosta. Herääminen oivallukseen, että en ole tämä ruumis joka olen, se joka ei koskaan kuole, ja joka ei koskaan synny. Se oli erittäin vaikea ajatus minulle. Olen ollut hengellisellä polulla vuodesta 1992. Aloitin "Ihmeiden kurssilla". Opiskelin sitä aina uskonnollisesti. Tarkoitan, että olin joku, joka oli erittäin sitoutunut tuntemaan tämän Itsen, tuntemaan Jumalan, heräämään. ... En voinut saada sitä, koska uskoin, että herääminen oli jotain mystistä, että jotain tapahtuisi, tai jotain ilmaantuisi, että se olisi kuin Jeesus tai Buddha, tai kaikki nämä valaistuneet mestarit, eikä se tapahtuisi minulle. En voinut ymmärtää miksi. Miksi olen niin sitoutunut, minulla on syviä rauhan ja onnellisuuden ja ilon tunteita... ja silti kamppailen. Aloin ymmärtämään todellisen luontomme yksinkertaisuuden, mikä on tietoisuus. Joten jollekin, joka kuuntelee minua juuri nyt, tietoisuus joka kuulee tämän äänen, sitä me olemme. Sillä ei ole sijaintia, sillä ei ole sukupuolta, sillä ei ole väriä, sillä ei ole kehoa, ja se on täysin rajoittamaton. Joten herääminen on tila, jossa heräämme todelliseen luontoomme. Heräämme ymmärrykseen, että olen tämän kokemuksen tietoisuus juuri nyt kun olen tässä. Se on niin tavallista. Kaipaamme sitä. Mielestämme se ei voi olla niin yksinkertaista. Todellisen luonteemme tunnistaminen ei johda onnellisuuteen. Se on onnellisuus... olemisen luonne on itse onnellisuus. Todellisen luontomme tunnistaminen on onnen kokemus. Kuka on tietoinen tällä hetkellä? Mieli etsii jotain, tai yrittää monimutkaistaa sitä. Olet jo se, mitä mieli etsii. Mieli tulee aina kaipaamaan sitä. Älä siis etsi vastausta mielestäsi. Älä työnnä ajatuksiasi pois, äläkä jää kiinni ajatuksiin. Päästä yksinkertaisesti irti kiinnostuksesta, tai kiintymyksestä ajatuksiin, ideoihin ja uskomuksiin. Tarkoituksena kokea suoraan kuka olet. Älä yritä mitätöidä mieltä tai saavuttaa jotain tilaa. Kaikki tekeminen, kaikki manipulointi, kaikki liike on enemmän mielen hallitsemaa. Salli mielen olla sellainen kuin se on. Joskus ihmiset voivat herätä vain päivittäisessä elämässä. He eivät välttämättä tarvitse harjoittelua. Joskus elämässä tapahtuu asioita, jotka sekoittavat tutut toimintatapasi. Se voi johtaa spontaaniin heräämiseen. Mutta jos elämä pyörii vain robottimaisessa tai toistuvassa kaavassa, jonkinlainen väliintulo on tarpeen. Jos joku on kutsuttu heräämään, sitä keskeytystä toimintatavoissasi kutsutaan joskus sadhanaksi tai hengelliseksi harjoitukseksi. Nämä käytännöt ovat aina ehdollistettuja. On jotain mitä opimme ehdollistetun mielen avulla. Herääminen tapahtuu todennäköisemmin löysäämällä siteitä minärakenteen sisällä. Sanotaan, että herääminen voi tapahtua vahingossa, mutta harjoittelu tekee sinusta vahingolle alttiimman. Tekniikat ja harjoitukset voivat olla erittäin hyödyllisiä, tullaksesi vahingolle alttiimmaksi. Jossain vaiheessa on kuitenkin päästettävä irti. Koska jos mieli tekee jatkuvasti jotain harjoitusta, mielellä on ohjakset, mieli on kuljettajan paikalla. Harjoitukset ovat siis erittäin hyödyllisiä ponnahduskiviä luodaksesi minärakenteen, joka on vähemmän tiheä tai valaisevampi, jotta siitä tulee läpäisevämpi todelliselle luonnollemme. Harjoittelun paradoksi on, että kun vihdoin heräät, huomaat, että kaikki harjoitukset tehtiin väärän minän toimesta, joka on hahmo VR-pelissä, ja että sinä, todellinen itsesi, ei ollut koskaan rajoitettu. Sinun tarvitsee vain luopua egon mieltymyksistä, luopua asioihin kiinnittymisestä. Mikään muuttuvien ilmiöiden kentässä ei ole todellinen minä, se sinä, joka luulet olevasi, se sinä, johon olet samaistunut ei koskaan herää. Heräät siitä hahmosta. Heräät harhasta, että olit tämä ehdollinen hahmo. Kun ihmiset tulevat retriitteihin he ajattelevat, että "Minä", tämä pieni "Minä" herää, ja jotain suurta tapahtuu. Mutta jossain vaiheessa tämä pieni ei koskaan tee sitä. Sen on luovutettava, sen on epäonnistuttava. Ja vasta siinä epäonnistumisessa ymmärrämme keitä me olemme, että olemme aina olleet tietoisia, olemme aina olleet läsnä. Jäimme vain koukkuun tähän hahmoon ja uskoimme, että olemme se. Suora polku Aloitin hengellisen etsintäni klassisen Advaita Vedanta -perinteen kautta, mikä oli hartauspolku, johon sisältyi mantrameditaatio, jota harjoittelin erittäin ahkerasti 20 vuoden ajan. Mantrameditaatioon kuuluu huomion keskittäminen ääneen, joka vähitellen vaimenee. Henkisyyteni saavutti huippunsa kuitenkin vasta silloin, kun koin nämä asiat suoraan. Koska tässä suorassa lähestymistavassa emme kiinnitä huomiota mihinkään kohteeseen, oli se miten hienovarainen tahansa, kuten mantra, ääni, tai hengitys, vaan annamme huomiomme vajota sisäänpäin tai taaksepäin sen lähteeseen. Käytetään analogiaa. Kuvittele, että katsot elämääsi television ruudulta. Sinut tunnistetaan näytöllä näkyvänä hahmona. Päivästä päivään, vuosi toisensa jälkeen olet mukana hahmon tarinassa, kunnes yhtäkkiä havahdut ulos tarinasta huomaamaan näytön, jolla hahmo esiintyy, ja huomaat, että et ole se hahmo, jota olet katsellut. Esineitä tulee ja menee näytöllä. Hahmoja tulee ja menee, mutta näyttö pysyy muuttumattomana. Hahmo voi kastua, mutta näyttö ei kastu. Hahmo voi häiriintyä, mutta näyttö ei häiriinny. Ilman näyttöä hahmoja ei olisi olemassa. Silti näyttö jää huomaamatta. Hahmot elävät käsikirjoitettua elämäänsä. Tietoisuus on kuin näyttö. Se on kuin tila, jossa kaikki ajatukset, liikkeet, kaikki tietoisuuden tilat tulevat ja menevät. Ajatukset, aistit, ja koko ulkomaailma ilmestyvät ruudulle, jatkuvasti muuttuen. Mutta näyttö ei muutu. Mieli on se joka muuttuu ihmiskokemuksen kautta. Mutta on jotain, se mitä olet, joka pysyy. Jotain, mikä on aina läsnä, ja on tietoinen noista muuttuvista tiloista. Se on tietoisuus tai todellinen luontomme. Niin kauan kuin on kiintymystä näytöllä näkyvään hahmoon, tunteeseen siitä, että olen tuo hahmo, niin kauan on kärsimystä; maya illuusio itsestä. Et voi tehdä mitään, sillä unelmahahmo auttaa vapauttamaan sinut. Seuraatpa sitten käsikirjoitusta elämäsi draamassa, tai kapinoit käsikirjoitusta vastaan. Jos toimit hahmon näkökulmasta, olet kiinni illuusiossa. Herätäksesi, lakkaa samaistumasta siihen mitä ruudulla tapahtuu. Tunnista, että se kaikki on väliaikaista. Lakkaa reagoimasta ajatuksiin ja käsittelemästä ohjelmaa todellisena. Jos vedän huomion näytöltä kääntäen tietoisuuden itseään kohti, tapahtuu käsittämätön asia. Tietoisuus itse herää. Tämä ei ole tapahtuma. Tapahtumista tapahtuu näytöllä. Herääminen on vain sen näytön tunnistamista, joka oli aina jo olemassa. Älä usko seuraavaa ajatustasi. Sen sijaan käännä tietoisuus kohti tietoisuutta itseään. Olen aina ollut oma itseni. Tunne itsestäni kulkee läpi elämäni. Se on jatkuvasti läsnä koko elämäni ajan. Mitä minussa on nyt läsnä, oli läsnä eilen, viime vuonna, kymmenen vuotta sitten, ja kun olin kaksivuotias lapsi. Mikä tämä olennainen "Minä" tai itse on, jolle kaikki kokemukseni tapahtuvat? Sen luonteen tunnistaminen on elämän suuri salaisuus. Se on suora tie rauhaan ja onnellisuuteen. Se ei ole jotain, jonka ihminen aloittaa. Se on jotain, jonka ihminen tunnistaa. Uudelleen tiedostaminen. Se on tietämistä jälleen. Minkä olemme tienneet alusta asti, mutta minkä olemme yksinkertaisesti unohtaneet, kieltäneet, tai epäonnistuneet uskomaan. Emme voi aloittaa lähentymistä Jumalaan. Voimme vain yksinkertaisesti tunnistaa, että se on aina ollut olemassa, ja tulee aina olemaan. Suora reitti heräämiseen, sen ymmärtäminen mitä on jo, mahdollisti minulle olemisen uuden tavan löytämisen, uuden kehitysvaiheen. Monet ihmiset ajattelevat, että on mahdotonta tuntea itsensä. Minun oma tarkoitukseni opettajana omasta heräämisestäni johtuen, on ollut tehdä siitä mahdollisimman käytännöllistä ja maanläheistä. Rakastan opettaa ihmisiä, se on kaikkien saatavilla. Jos me uskomme ja tunnemme, että olemme väliaikaisia, rajallisia, erillisiä itsejä, me olemme - tiesimmepä sitä tai emme - etsimässä rauhaa ja onnellisuutta. Toisin sanoen, ei ole mahdollista olla erillinen itse ja olla etsimättä onnellisuutta. Se mitä vaaditaan tässä tapauksessa, on etsiä onnellisuutta uudella tavalla. Sen sijaan, että etsisi sitä kokemuksen esineellisestä sisällöstä, etsitään onnellisuutta itsestä. Hengellinen harjoitus mitä edellytetään on huomion suuntaaminen, tai tarkemmin sanottuna huomion rentouttaminen sen lähteeseen, puhdas tietoisuus, mieluummin kuin suunnattuna kohti esineellistä ainetta, aktiviteettia, suhdetta ja niin edelleen. Hengellinen harjoitus, jos voimme kutsua sitä harjoitukseksi, olisi huomion rentouttaminen, huomion vajoaminen tietoisuuden sydämeen, olemisessa lepääminen olemuksena. Rakkaus. Puhdas rakkaus on todellinen itseni. Se on todellinen luontoni. Puhdas rakkaus kaikkia ja kaikkea, jokaista elämän osa-aluetta kohtaan. Jopa niitä asioita kohtaan joista olen eri mieltä. Se, joka on tunnistanut olemuksensa luonteen, tuntee olemuksensa rauhan ja onnellisuuden lähteenä jota he kaipaavat. Maailma ei ole enää paikka jossa he etsivät onnea tai täyttymystä. Se ei tarkoita sitä, etteikö sellaisella ihmisellä olisi enää haluja, mutta halut eivät ole olemassa puutteen tunteen täyttämiseksi, mikä on tyypillistä erilliselle itselle. Ihminen on löytänyt onnen lähteen itsestään, ja hänen halunsa tulevat tästä onnen tunteesta. He eivät mene sitä kohti. Esimerkiksi ihmissuhteissa sillä on suuri merkitys. Emme enää etsi toista täyttämään omia tarpeitamme. Etsimme toista jakamaan onnen kokemuksen, joka meillä jo on. Se vapauttaa ystävämme mahdottomasta taakasta, tarjota onnea kyltymättömälle, tyytymättömälle itselle. Elämässäni ei tapahdu mitään, mikä ei olisi tuonut minulle hyötyä tai ei toisi minulle hyötyä siinä mielessä, että jokainen hetki, jokainen toiminta, jokainen lopputulos vie minua eteenpäin sieluni kehitysprosessissa. Ja siksi tulin tänne fyysiseen maailmaan, kehittymään. Pysy auki. Tunne sisäinen eloisuutesi, anna energian kiertää vapaasti. Älä yritä saada mitään tapahtumaan. Kuka on tietoinen tuosta energiasta, tästä sisäisestä elävyydestä? Huomaa mielen taipumus hallita ja manipuloida, päästäkseen mukaan. Ilman, että käytät muistiasi tai kieltäsi, Kuka sinä olet? Mielen ja aistien ulkopuolella, kuka sinä olet? Kuka on tietoinen? Maailman muuttaminen Monet ihmiset, jotka kuulevat näistä ideoista ensimmäistä kertaa, eivät ole koskaan kuulleet itsen ajatuksesta. Mielestäni on olemassa kahdenlaisia ihmisiä. On niitä jotka ovat hengellisellä polulla, ja ovat kuulleet tämän ajatuksen. He yrittävät tavoittaa itsen, he yrittävät olle itse. He etsivät, he hakevat. Sitten on muita ihmisiä, jotka ovat vain eläneet elämäänsä. He eivät ole koskaan kuulleet näistä ajatuksista. He eivät ole koskaan kuulleet itsensä tuntemisesta. Monet ihmiset ajattelevat, että tunne itsesi tarkoittaa kehon tuntemista, tunne itsesi, ole oma itsesi, ole aito. Se mitä itsesi tunteminen todella tarkoittaa, on tuntea se mitä olet, tietää mitä olet totuudessa ja todella tuntea todellinen luontosi. Sanat "tunne itsesi" kaiverrettiin Apollonin temppelin sisäänkäyntiin Delfoissa, ja ovat sellaisenaan kutsu länsimaisen sivilisaation ihmiskunnalle ehdottaen, että itsensä tunteminen on todella perusta kaikille sivilisaatioille. Miksi? Koska itsemme seisoo kaikkien kokemuksiemme keskellä. Mitä tahansa koemmekin, se olemme me joka kokee sen. Mitä tahansa ajattelemme ja tunnemme, ajatuksemme ja tunteemme nousevat itsemme puolesta. Missä tahansa toiminnassa tai suhteissa olemme mukana, osallistumme näihin toimintoihin ja suhteisiin itsemme palveluksessa. Joten itsemme seisoo kokemuksiemme keskellä. Mikä voisi olla tärkeämpää kuin tuntea itsemme luonto, ja olisiko mahdollista tuntea minkään muun luonne, jos emme ensin tiedä sen luonnetta joka sen tietää? Minun mielestä herääminen on painajaisen lopettamista ja astumista unelmaan. Tarkoitan tällä sitä, että me hylkäämme painajaisen mitä meille on kerrottu elämästä, Jumalasta, ja itsestämme. Astumme upeimman käsityksemme unelmaan. Kysyn usein, Millaista ajattelisit elämäsi olevan, jos löytäisit itsesi astumassa korkeimmalle, mahtavimmalle, ja upeimmalle ajatukselle mikä sinulla on koskaan ollut Jumalasta, elämästä ja itsestäsi.