Hei kaikki. Todella hienoa olla täällä. Nimeni on Emilia Lahti ja olen tutkija. Eräs viisas henkilö on sanonut, että tutkimus on usein itsetutkimusta. Me tapaamme kiinnostua asioista, joilla on meille henkilökohtainen merkitys. En ole tässä asiassa poikkeus. Tämä puhe kertoo löydöstä, joka on vaikuttanut elämääni ja on muuttanut tapaani ajatella ja joka sai alkunsa läpikäymästäni traumasta. Kokemani seurauksena halusin ymmärtää, miten yksilöt selviävät äärimmäisissä vastoinkäymisissä ja mikä saa meidät kestämään, kun meistä tuntuu, että olemme käyttäneet voimavaramme. Tiedämme varmasti kaikki jonkun sellaisen henkilön. Tässä on yksi sellainen henkilö, jonka tarinan haluan jakaa. Hänen nimensä on Kati Lepistö van der Hoeven. Hän saatta näyttää ihan tavalliselta naiselta – sen lisäksi, että hän näyttää kuin Lapin jumalattarelta tässä kuvassa. Totuus on, että Katin koko olemassaolo on kaunis oodi ihmisluonnon resilienssille. 20 vuotta sitten Kati kärsi mittavan aivohalvauksen, joka jätti hänet lukkoon hänen omaan fyysisen kehonsa sisälle. Hän kommunikoi silmien liikkeiden ja aakkostaulun avulla. Katin päivittäinen elämä on kaunis esimerkki siitä, miten ihmiset selviävät vastoinkäymisistä. Esimerkki siitä, miten meidän toisinaan täytyy nähdä yli sen hetkisen todellisuuden rajoitusten. Katin tarina on kaunis johdatus siihen, mitä tulen kertomaan seuraavaksi. Olla Kati on edellyttänyt jotain enemmän kuin resilienssiä, joka viittaa kykyyn ponnahtaa takaisin vastoinkäymisistä, tai pitkäjänteisyyttä, joka viittaa pitkän tähtäimen tavoitteellisuuteen. Olla Kati on vaatinut jotain, minkä olemme Suomessa vuosisatoja tunteneet nimellä sisu. Opimme sisun merkityksen melkeinpä ennen kuin opimme puhumaan tai kävelemään. Sisu on kykyä selvitä äärimmäisistä vaikeuksista. Se on suunnatonta päättäväisyyttä ja rohkeutta vastoinkäymisen hetkellä. Se tarkoittaa, että näkemättä hopeista pilvenreunaa hyppää myrskyyn siitä huolimatta. Sisun ytimessä on kaunis ajatus, että meissä on enemmän voimaa kuin mitä päällepäin näkyy. Keskeistä on, että vaikka sisu on niin keskeinen osa suomalaista kulttuuria, sillä on merkitystä asuipa missäpäin maailmaa tahansa. Me kaikki kohtaamme vastoinkäymisiä ja meidän kaikkien on selviydyttävä niistä jollain tavoin. Sisu ilmentyy syvästi niissä, jotka pitävät kiinni toivosta missäpäin maailmaa tahansa. Tästä aiheesta puhuminen on yksi suurimmista intohimoistani. Sisulla ei ole suoraa käännöstä muissa kielissä. Se ole pelkkä suomalainen vastine tahdonvoimalle tai pitkäjänteisyydelle, vaan se on jotain enemmän. Suomalaisessa kulttuurissa sisu nähdään usein kokonaisena asenteena tai elämän filosofiana. Se voi kantaa assosiaatiota oikeudenmukaisuuteen ja rehellisyyteen. Meillä on joitakin sanoja, mitkä teoriassa olisivat voineet päätyä tarkoittamaan sisua. Tässä on yksi sellainen. Periksi... ...anta ...matto Täällä on lisää! Periksiantamattomuus. Joltakin, joka ei ole ei ole suomenkielinen voi tämän sanan pelkkä sanominen vaatia hieman sisua. Sisu on ollut iso osa kulttuuriamme pitkään, mutta emme ole aina vältämättä pystyneet selittämään, mistä sisussa on todella kyse. Se herätti mielenkiintoni. Yksi asia, jonka löydät, jos googletat sanan 'sisu' on viittaus suomalaisiin talvisodan aikaan ja miten meitä vastassa oli paljon itseämme suurempi vastustaja ja me selvisimme vastoin kaikkia odotuksia. Tämä tapahtuma nosti sisun lähes pyhään asemaan Suomessa seuraaviksi sukupolviksi. New York Times vuonna 1940 kirjoitti, että sisu on sana, joka kuvastaa Suomea. Mikä on voimallista. Silti, vaikka sisu on ollut niin voimakas osa Suomea en pystynyt löytämään vastausta sille onko sisu kenties luonteenpiirre, onko se taipumus. Vai onko se kenties pelkkä myytti? Tai jonkinlainen geneettinen mutaatio ihmisillä, jotka joutuvat elämään melkeinpä kokonaisen eliniän ilman aurinkoa. Niinpä minä kiinnostuin tästä. Elämämme tapahtumiin toisinaan liittyy onnekasta sattumanvaraisuutta. Vuonna 2012 satuin tapaamaan upean naisen nimeltä Angela Duckworth, joka on tutkimusprofessori Pennsylvanian yliopistossa. Osallistuin kuunteluoppilaana Angelan luennolle eräänä talvisena helmikuun aamuna. Hän puhui tutkimuksestaan liittyen sinnikkyyteen, joka viittaa intohimoon ja pitkäjänteisyyteen pitkäntähtäimen tavoitteita kohtaan. Kiinnostuin, miten sisu ja sinnikkyys ovat kenties yhteydessä toisiinsa ja ehkä voimme oppia jotain. Lähetin Angelalle sähköpostin, jossa oli yksi yksinkertainen kysymys: "Oletko koskaan kuullut sisusta?" Koska Angela on Angela, totta kai hän oli kuullut sisusta. Hän tavallaan vahvisti ajatukseni siitä, että sisu on jotain, mitä kannattaa tutkia sen itsensä vuoksi. Se oli luultavasti alkusysäys matkalleni sisun maahan tutkimusmielessä. Tämän seurauksena ryhdyin tarkastelemaan hieman tavanomaisestakin poikkeavia ideoita. Ja törmäsin tähän 1800-luvulla vaikuttaneeseen filosofiin nimeltä William James, joka oli sanonut, että "Me emme ymmärrä tarpeeksi ihmisen henkisistä ominaisuuksista." Hän myös sanoi, että meidän on rakennettava eräänlainen "voiman topografia". Meille, jotka toisin kuin William, emme menneet Harvardiin 12- vuotiaana selkokielellä tämä tarkoittaa: luoda ymmärrys tai ikään kuin kartta siitä, miten me selviämme mittavista vaikeuksista. Jos me ymmärrämme sen ehkä me ymmärrämme paremmin myös ihmiselämää ja ehkä auttaa toisiamme. William James sanoi myös, että me liian harvoin koettelemme omia rajojamme tarpeeksi ymmärtääksemme, että meillä on voimavara, jota hän kutsui nimellä "toinen tuuli". Se on kuin varatankki, tai jotain, mikä kytkeytyy päälle kun juoksemme tarpeeksi kauas. Ja joka aktivoituu vasta, kun me todella tarvitsemme sitä. Tämä toi mieleeni sisun ja minua innosti nähdä voisiko se, että ymmärrämme sisua hieman paremmin antaa meille yhden lisäpalasen tähän ihmisyyden palapeliin. Ja kenties me voismme oppia jotain sen kautta. Vuonna 2012 toteutin kyselytutkimuksen. Halusin ymmärtää sisun ydinolemuksen ja mistä siinä on pohjimmiltaan kyse. Yksi tärkeimpiä löydöksiä sisusta oli käsitys siitä erityislaatuisena kykynä toimia, kun meistä tuntuu, että olemme saapuneet kykyjemme äärirajoille. Se on enemmän tätä kuin vaikkapa pitkän aikavälin tavoitteiden toteuttamista. Tämän lisäksi sisu näyttää eroavan muista psykologisista käsitteistä. Esimerkiksi resilienssi joka viittaa dynaamiseen prosessiin, jonka kautta sopeudumme vaikeaan tilanteeseen. Resilienssin ytimessä on ajatus siitä, että me ponnahdamme takaisin vaikeuksista aloitamme uudelleen alusta saamme pään jälleen pinnan yläpuolelle. Mietin, että sisu on enemmänkin jotain, joka toimii kuin kanavana tälle. Ennen kuin saat pääsi jälleen pinnalle sinun toisinaan selvittävä todella voimakkaista pohjavirtauksista. Sisu on jotain, mikä auttaa auttaa taistelemaan, jotta voimme myöhemmin jatkaa siitä, mihin jäimme. Periksiantamattomuus tarkoittaa tavoitteeseen pyrkimistä ja sitä, että ei anna periksi esteistä huolimatta. Eli sinulla on jokin päämäärä. Sinnikkyys, jota Angela tutkii, on periksiantamattomuutta intohimon kera. Sisu puolestaan ei ole niinkään intohimoa. Sisu on sitä vaan se on sitä, kun sinusta tuntuu, että et kykene jatkamaan eteenpäin. Olet saavuttanut olettamiesi kapasiteettien rajat tai olet ehkä väärässä paikassa. Olet liian lyhyt, liian hidas tai muuta. Jopa ihmiset ympärilläsi sanovat, ettei kannata yrittää. Sisu puskee meidät tuon raja-aidan yli. Lyhyesti voidaan sanoa, että sisu liittyy enemmänkin jonkin tilanteen intensiteettiin kuin pitkän aikavälin kestävyyteen. Tämä on merkityksellinen ero. Samalla kun sisu on voimavara se synnyttää jotain, mitä kutsuin toiminnan tahtotilaksi. Toiminnan tahtotila on rohkea asennoituminen vaikeuksia kohtaan. On hienoa ajatella, että jos tämä tila edustaa mahdollisuuksiasi ja kyseisen hetken asettamia rajoituksia. On jotain, mikä kutsuu esiin vision sinusta tulevaisuudessa, mitä voit saavuttaa, jos uskallat kurkottaa. Sisussa on siis jotain, mikä herättelee toivoa. Tämä on minusta yksi tämän käsitteen innoittavampia puolia. Samaan aikaan, kuten tämä kuva, se tuntuu olevan vähän hajallaan. Yritin löytää keinon kuvata sisua tavalla joka toisi kaiken tämän yhteen. Se tuntuu olevan kovin monisäikeinen, monivivahteinen ja erityislaatuinen. Yhtenä iltana katsoessani Cosmos-sarjaa, ryhdyin ajattelemaan ja ymmärsin, että ehkä ratkaisu tähän on ihan silmieni edessä. Mietin hiiliatomia, ja miten hiiliatomi on uniikki aivan erityinen atomi, koska se on ainut, joka pystyy tekemään sidoksen jopa neljän muun atomin kanssa samanaikaisesti ja myös itsensä kanssa. Sillä tavoin se luo kuin systeemin, joka mahdollistaa suuremman kokonaisuuden toiminnan. Jos katsot tätä molekyylikaaviota ehkä sisu on kuin hiili on tälle kaaviolle. Jonkinlainen elämän mahdollistava elementti tai luova voima. Mikä rakentaa sillan tämän hetken ja seuraavan välille. Tämä on yksi ydinideoista ja miksi minusta tuntuu, että sisu voisi olla jotain mikä voisi auttaa meitä tulevaisuudessa voimaannuttamaan ihmisiä. Sisu sinällään ei ole mitään uutta sinulle, jos olet joutunut selviämään vastoinkäymisistä. Sinulla ei vain välttämättä ole ollut sanaa sille. Sanotaan, että tulevaisuus on ensin idea tai tarina, jonka me kerromme itsellemme. Jos meillä ei ole sanaa jollekin käsitteelle tai ilmiölle emme ehkä saa kiinni sen täydestä potentiaalista. Olemme järkeistäviä olentoja ja yritäme tehdä selkoa elämämme tapahtumista näiden käsitteiden kautta. Ja välitämme tietoa kertomalla tarinoita. Me myös opimme ja löydämme merkitystä elämäämme pyrkimällä ymmärtämään näitä tarinoita. Minä löysin sisun tällaisen vastaavan itsereflektiivisen prosessin kautta. Löysin sisun vastoinkäymisen keskellä. Se mitä teen tänäpäivänä oli alkoi alunperin yhden naisen pyrkimyksenä ymmärtää, mitä oli tapahtunut ja miten hän selvisi. Jonkin ajan kuluttua huomasin, että se, mitä tein ymmärtääkseni omia kokemuksiani auttoi myös muita. Oli hienoa nähdä, miten ihmiset tulevat yhteen kun me inspiroimme toisiamme. Sillä me olemme kaikki samassa veneessä. Tämän seurauksena jätin työni, josa olin ollut pitkään ja menin takaisin kouluun lukemaan psykologiaa, joka oli aina ollut ensirakkauteni. Halusin nähdä, mitä me voisimme tehdä sisulla. Tänäpäivänä sisu ja siihen liittyvät aiheet ovat syy miksi herään joka aamu. Filosofian Akatemian upean tiimimme kanssa olemme innostuneita tuomaan sisun koko maailman tietoisuuteen, koska siinä on niin valtavasti huikeaa potentiaalia. Tuleva vuosi on sisun vuosi maailmanlaajuisesti ja 28.2. on Sisun päivä Suomessa. Se on itsea siassa jo merkittynä kalentereissanne. Voit tarkistaa. Syy miksi teemme tämän on että me kaikki kollektiivisesti koemme vastoinkäymisiä. Me kaikki kohtaamme niitä. Mutta mitä me myös jaamme on tämä ihmeellinen kyky selvitä vastoinkäymisistä. Se on tavallaan sisun vuoden ideana ja kannustaa ihmisiä kääntämään vastoinkäymiset voitoksi. Mikä vielä tärkeämpää tukemaan toisiamme tässä prosessissa. Auttaa näkemään, että voima heissä on suurempi kuin vastonkäymiset, joita kohtaamme. Koska sisu on niin voimallinen asia on tärkeää myös huomauttaa, että meidän ei tule luulla, että sisu on kaikki mitä me tarvitsemme. "Rytinällä vain eteenpäin!" ja siinä kaikki. Mikä pohjimmiltaan, ja vastatakseni kysymykseen: mikä auttoi minua selviämään kokemastani? Kyllä, toki minulla oli sisua! Pidin elämästä kiinni ja antanut periksi, vaikka siltä monesti tuntui. On kuitenkin jotain, mitä ei voi jättää sanomatta. Minulla oli joku, joka uskoi minuun ennen kuin minä uskoin itseeni ja joka näki enkelin marmorin palassa ennen kuin minä itse näin sitä ja joka myös pysyi läsnä tarpeeksi kauan löytääkseen sen. Tämä ihminen on paras ystäväni ja aviomieheni. Meillä on suuri valta avata toisillemme ovia, Ja myös sulkea niitä. Tämä tapahtuu toimintamme, eleidemme, sanojemme kautta. Uskon, että kun sisu, tämä ihmeellinen sisäinen voimavara, joka meillä on, yhdistyy sosiaalisen tukeen, myötätuntoon ja rakkauteen, on hyvin harvoja asioita jotka ovat meille mahdottomia. Tämä veistos on yksi suosikkejani. Se luotiin juhlistamaan voittoa suuressa meritaistelussa. Se kuvaa jumalatar Nikea. Nike tarkoittaa voittoa. Se on yli 2.5 metriä korkea ja 2000 vuotta vanha. Yksi koskettavimpia seikkoja tässä veistoksessa ja miksi se on suosikkini, on että huolimatta huomattavista vaurioista ja puutteellisuudesta tämä veistos on yksi ihmiskunnan juhlituimpia ja arvostetuimpia mestariteoksia. Tämä ajatus on jotain, mitä me voimme soveltaa päivittäisessä elämässämme. Jos me näemme toisissamme epätäydellisyyden ja kolhujen sijaan potentiaalin ja kauneuden ehkä voimme mahdollistaa maailman, jossa me voimme tervehtyä ja kukoistaa ja ylittää itsemme. Uskon vahvasti, että meissä kaikissa on pajon enemmän, kuin mitä näemme ja en nyt puhu hiiliatomeista, vaan toisenlaisesta elämän mahdollistavasta elementistä nimeltä sisu. Uskon myös, että jos me tunnistamme ja pidämme korkeassa arvossa tätä potentiaalia meissä kaikissa, tätä yleismaailmallista potentiaalia, joka ylittää kulttuurilliset ja maantieteelliset rajat. Jos me liitämme sisun kollektiiviseen keskusteluun yhteisestä tulevaisuudestamme, ehkä me emme onnistu ainostaan voimaannuttamaan muutamia yksilöitä siellä täällä vaan kenties me voimme tuoda tämän ihmisperheen hieman lähemmäksi toisiaan. Ja tämä on mielestäni idea, jota kannattaa jakaa. Kiitos.