Hei kaikki.
Todella hienoa olla täällä.
Nimeni on Emilia Lahti ja olen tutkija.
Eräs viisas henkilö on sanonut,
että tutkimus on usein itsetutkimusta.
Me tapaamme kiinnostua asioista,
joilla on meille
henkilökohtainen merkitys.
En ole tässä asiassa poikkeus.
Tämä puhe kertoo löydöstä,
joka on vaikuttanut elämääni
ja on muuttanut tapaani ajatella
ja joka sai alkunsa
läpikäymästäni traumasta.
Kokemani seurauksena
halusin ymmärtää,
miten yksilöt selviävät
äärimmäisissä vastoinkäymisissä
ja mikä saa meidät kestämään,
kun meistä tuntuu,
että olemme käyttäneet voimavaramme.
Tiedämme varmasti kaikki jonkun
sellaisen henkilön.
Tässä on yksi sellainen henkilö,
jonka tarinan haluan jakaa.
Hänen nimensä on Kati Lepistö
van der Hoeven.
Hän saatta näyttää ihan
tavalliselta naiselta
– sen lisäksi, että hän näyttää
kuin Lapin jumalattarelta tässä kuvassa.
Totuus on,
että Katin koko olemassaolo
on kaunis oodi
ihmisluonnon resilienssille.
20 vuotta sitten
Kati kärsi mittavan aivohalvauksen,
joka jätti hänet lukkoon hänen
omaan fyysisen kehonsa sisälle.
Hän kommunikoi silmien liikkeiden
ja aakkostaulun avulla.
Katin päivittäinen elämä
on kaunis esimerkki siitä,
miten ihmiset selviävät vastoinkäymisistä.
Esimerkki siitä, miten meidän toisinaan
täytyy nähdä
yli sen hetkisen todellisuuden
rajoitusten.
Katin tarina on kaunis johdatus siihen,
mitä tulen kertomaan seuraavaksi.
Olla Kati on edellyttänyt jotain
enemmän kuin resilienssiä,
joka viittaa kykyyn ponnahtaa
takaisin vastoinkäymisistä,
tai pitkäjänteisyyttä,
joka viittaa pitkän tähtäimen
tavoitteellisuuteen.
Olla Kati on vaatinut jotain, minkä
olemme Suomessa vuosisatoja
tunteneet nimellä sisu.
Opimme sisun merkityksen
melkeinpä ennen kuin
opimme puhumaan tai kävelemään.
Sisu on kykyä selvitä
äärimmäisistä vaikeuksista.
Se on suunnatonta päättäväisyyttä ja
rohkeutta vastoinkäymisen hetkellä.
Se tarkoittaa, että näkemättä
hopeista pilvenreunaa
hyppää myrskyyn siitä huolimatta.
Sisun ytimessä on kaunis ajatus,
että meissä on enemmän voimaa
kuin mitä päällepäin näkyy.
Keskeistä on, että
vaikka sisu on niin keskeinen osa
suomalaista kulttuuria,
sillä on merkitystä
asuipa missäpäin
maailmaa tahansa.
Me kaikki kohtaamme vastoinkäymisiä
ja meidän kaikkien on selviydyttävä
niistä jollain tavoin.
Sisu ilmentyy syvästi niissä,
jotka pitävät kiinni toivosta
missäpäin maailmaa tahansa.
Tästä aiheesta puhuminen
on yksi suurimmista intohimoistani.
Sisulla ei ole suoraa käännöstä
muissa kielissä.
Se ole pelkkä suomalainen vastine
tahdonvoimalle tai pitkäjänteisyydelle,
vaan se on jotain enemmän.
Suomalaisessa kulttuurissa sisu
nähdään usein kokonaisena asenteena
tai elämän filosofiana.
Se voi kantaa assosiaatiota
oikeudenmukaisuuteen ja rehellisyyteen.
Meillä on joitakin sanoja,
mitkä teoriassa
olisivat voineet päätyä
tarkoittamaan sisua.
Tässä on yksi sellainen.
Periksi...
...anta
...matto
Täällä on lisää!
Periksiantamattomuus.
Joltakin, joka ei ole ei ole suomenkielinen
voi tämän sanan pelkkä sanominen
vaatia hieman sisua.
Sisu on ollut iso osa
kulttuuriamme pitkään,
mutta emme ole aina vältämättä
pystyneet selittämään,
mistä sisussa on todella kyse.
Se herätti mielenkiintoni.
Yksi asia, jonka löydät,
jos googletat sanan 'sisu'
on viittaus suomalaisiin
talvisodan aikaan
ja miten meitä vastassa oli paljon
itseämme suurempi vastustaja
ja me selvisimme
vastoin kaikkia odotuksia.
Tämä tapahtuma nosti sisun lähes
pyhään asemaan Suomessa
seuraaviksi sukupolviksi.
New York Times
vuonna 1940
kirjoitti, että sisu
on sana, joka kuvastaa Suomea.
Mikä on voimallista.
Silti, vaikka sisu on ollut
niin voimakas osa Suomea
en pystynyt löytämään vastausta sille
onko sisu kenties luonteenpiirre,
onko se taipumus.
Vai onko se kenties pelkkä myytti?
Tai jonkinlainen geneettinen
mutaatio ihmisillä,
jotka joutuvat elämään melkeinpä
kokonaisen eliniän ilman aurinkoa.
Niinpä minä kiinnostuin tästä.
Elämämme tapahtumiin toisinaan
liittyy onnekasta sattumanvaraisuutta.
Vuonna 2012
satuin tapaamaan upean naisen
nimeltä Angela Duckworth,
joka on tutkimusprofessori
Pennsylvanian yliopistossa.
Osallistuin kuunteluoppilaana
Angelan luennolle
eräänä talvisena helmikuun aamuna.
Hän puhui tutkimuksestaan
liittyen sinnikkyyteen,
joka viittaa intohimoon
ja pitkäjänteisyyteen
pitkäntähtäimen tavoitteita kohtaan.
Kiinnostuin, miten sisu ja sinnikkyys
ovat kenties yhteydessä toisiinsa
ja ehkä voimme oppia jotain.
Lähetin Angelalle sähköpostin,
jossa oli yksi yksinkertainen kysymys:
"Oletko koskaan kuullut sisusta?"
Koska Angela on Angela,
totta kai hän oli kuullut sisusta.
Hän tavallaan vahvisti ajatukseni siitä,
että sisu on jotain, mitä kannattaa tutkia
sen itsensä vuoksi.
Se oli luultavasti alkusysäys
matkalleni sisun maahan
tutkimusmielessä.
Tämän seurauksena
ryhdyin tarkastelemaan
hieman tavanomaisestakin
poikkeavia ideoita.
Ja törmäsin tähän
1800-luvulla vaikuttaneeseen filosofiin
nimeltä William James,
joka oli sanonut,
että "Me emme ymmärrä tarpeeksi
ihmisen henkisistä ominaisuuksista."
Hän myös sanoi, että meidän on
rakennettava eräänlainen
"voiman topografia".
Meille,
jotka toisin kuin William,
emme menneet Harvardiin
12- vuotiaana
selkokielellä tämä tarkoittaa:
luoda ymmärrys tai
ikään kuin kartta
siitä, miten me selviämme
mittavista vaikeuksista.
Jos me ymmärrämme sen
ehkä me ymmärrämme
paremmin myös ihmiselämää
ja ehkä auttaa toisiamme.
William James sanoi myös,
että me liian harvoin koettelemme
omia rajojamme tarpeeksi
ymmärtääksemme,
että meillä on voimavara,
jota hän kutsui nimellä "toinen tuuli".
Se on kuin varatankki,
tai jotain, mikä kytkeytyy päälle
kun juoksemme tarpeeksi kauas.
Ja joka aktivoituu vasta,
kun me todella tarvitsemme sitä.
Tämä toi mieleeni sisun
ja minua innosti nähdä
voisiko se, että ymmärrämme
sisua hieman paremmin
antaa meille yhden lisäpalasen tähän
ihmisyyden palapeliin.
Ja kenties me voismme oppia jotain
sen kautta.
Vuonna 2012
toteutin kyselytutkimuksen.
Halusin ymmärtää sisun ydinolemuksen
ja mistä siinä on pohjimmiltaan kyse.
Yksi tärkeimpiä löydöksiä sisusta
oli käsitys siitä
erityislaatuisena kykynä toimia,
kun meistä tuntuu, että olemme
saapuneet kykyjemme äärirajoille.
Se on enemmän tätä
kuin vaikkapa pitkän aikavälin
tavoitteiden toteuttamista.
Tämän lisäksi
sisu näyttää eroavan muista
psykologisista käsitteistä.
Esimerkiksi resilienssi
joka viittaa dynaamiseen prosessiin,
jonka kautta sopeudumme
vaikeaan tilanteeseen.
Resilienssin ytimessä
on ajatus siitä, että me
ponnahdamme takaisin vaikeuksista
aloitamme uudelleen alusta
saamme pään jälleen pinnan yläpuolelle.
Mietin, että sisu on enemmänkin jotain,
joka toimii kuin kanavana tälle.
Ennen kuin saat pääsi
jälleen pinnalle
sinun toisinaan selvittävä todella
voimakkaista pohjavirtauksista.
Sisu on jotain,
mikä auttaa auttaa taistelemaan,
jotta voimme myöhemmin jatkaa siitä,
mihin jäimme.
Periksiantamattomuus tarkoittaa
tavoitteeseen pyrkimistä
ja sitä, että ei anna periksi
esteistä huolimatta.
Eli sinulla on jokin päämäärä.
Sinnikkyys, jota Angela tutkii,
on periksiantamattomuutta
intohimon kera.
Sisu puolestaan
ei ole niinkään intohimoa.
Sisu on sitä vaan se on sitä,
kun sinusta tuntuu,
että et kykene jatkamaan eteenpäin.
Olet saavuttanut olettamiesi
kapasiteettien rajat
tai olet ehkä väärässä paikassa.
Olet liian lyhyt, liian hidas tai muuta.
Jopa ihmiset ympärilläsi sanovat,
ettei kannata yrittää.
Sisu puskee meidät
tuon raja-aidan yli.
Lyhyesti voidaan sanoa,
että sisu liittyy enemmänkin
jonkin tilanteen intensiteettiin
kuin pitkän aikavälin kestävyyteen.
Tämä on merkityksellinen ero.
Samalla kun sisu on voimavara
se synnyttää jotain,
mitä kutsuin toiminnan tahtotilaksi.
Toiminnan tahtotila
on rohkea asennoituminen
vaikeuksia kohtaan.
On hienoa ajatella,
että jos tämä tila edustaa
mahdollisuuksiasi
ja kyseisen hetken asettamia rajoituksia.
On jotain, mikä kutsuu esiin
vision sinusta tulevaisuudessa,
mitä voit saavuttaa,
jos uskallat kurkottaa.
Sisussa on siis jotain,
mikä herättelee toivoa.
Tämä on minusta yksi tämän käsitteen
innoittavampia puolia.
Samaan aikaan,
kuten tämä kuva,
se tuntuu olevan vähän hajallaan.
Yritin löytää keinon
kuvata sisua
tavalla joka toisi kaiken
tämän yhteen.
Se tuntuu olevan kovin
monisäikeinen,
monivivahteinen
ja erityislaatuinen.
Yhtenä iltana
katsoessani Cosmos-sarjaa,
ryhdyin ajattelemaan
ja ymmärsin, että ehkä ratkaisu tähän
on ihan silmieni edessä.
Mietin hiiliatomia,
ja miten hiiliatomi on uniikki
aivan erityinen atomi,
koska se on ainut,
joka pystyy tekemään sidoksen
jopa neljän muun atomin kanssa
samanaikaisesti
ja myös itsensä kanssa.
Sillä tavoin
se luo kuin systeemin,
joka mahdollistaa suuremman
kokonaisuuden toiminnan.
Jos katsot tätä
molekyylikaaviota
ehkä sisu on kuin hiili
on tälle kaaviolle.
Jonkinlainen elämän
mahdollistava elementti
tai luova voima.
Mikä rakentaa sillan
tämän hetken ja seuraavan välille.
Tämä on yksi ydinideoista
ja miksi minusta tuntuu,
että sisu voisi olla jotain
mikä voisi auttaa meitä
tulevaisuudessa
voimaannuttamaan ihmisiä.
Sisu sinällään
ei ole mitään uutta sinulle,
jos olet joutunut
selviämään vastoinkäymisistä.
Sinulla ei vain välttämättä
ole ollut sanaa sille.
Sanotaan, että tulevaisuus
on ensin idea
tai tarina, jonka me kerromme itsellemme.
Jos meillä ei ole sanaa
jollekin käsitteelle tai ilmiölle
emme ehkä saa kiinni
sen täydestä potentiaalista.
Olemme järkeistäviä olentoja
ja yritäme tehdä selkoa
elämämme tapahtumista
näiden käsitteiden kautta.
Ja välitämme tietoa
kertomalla tarinoita.
Me myös opimme
ja löydämme merkitystä elämäämme
pyrkimällä ymmärtämään
näitä tarinoita.
Minä löysin sisun
tällaisen vastaavan
itsereflektiivisen prosessin kautta.
Löysin sisun vastoinkäymisen keskellä.
Se mitä teen tänäpäivänä
oli alkoi alunperin yhden naisen
pyrkimyksenä
ymmärtää, mitä oli tapahtunut
ja miten hän selvisi.
Jonkin ajan kuluttua huomasin,
että se, mitä tein ymmärtääkseni
omia kokemuksiani
auttoi myös muita.
Oli hienoa nähdä,
miten ihmiset tulevat yhteen
kun me inspiroimme toisiamme.
Sillä me olemme kaikki
samassa veneessä.
Tämän seurauksena
jätin työni, josa olin ollut pitkään
ja menin takaisin kouluun
lukemaan psykologiaa,
joka oli aina ollut
ensirakkauteni.
Halusin nähdä,
mitä me voisimme tehdä sisulla.
Tänäpäivänä
sisu ja siihen liittyvät aiheet
ovat syy miksi herään joka aamu.
Filosofian Akatemian upean
tiimimme kanssa
olemme innostuneita
tuomaan sisun koko
maailman tietoisuuteen,
koska siinä on
niin valtavasti huikeaa potentiaalia.
Tuleva vuosi on sisun vuosi
maailmanlaajuisesti
ja 28.2. on Sisun päivä Suomessa.
Se on itsea siassa jo merkittynä
kalentereissanne.
Voit tarkistaa.
Syy miksi teemme tämän
on että me kaikki kollektiivisesti
koemme vastoinkäymisiä.
Me kaikki kohtaamme niitä.
Mutta mitä me myös jaamme
on tämä ihmeellinen kyky
selvitä vastoinkäymisistä.
Se on tavallaan sisun vuoden ideana
ja kannustaa ihmisiä
kääntämään
vastoinkäymiset voitoksi.
Mikä vielä tärkeämpää
tukemaan toisiamme tässä prosessissa.
Auttaa näkemään, että voima heissä
on suurempi
kuin vastonkäymiset, joita
kohtaamme.
Koska sisu on niin
voimallinen asia
on tärkeää myös huomauttaa,
että meidän ei tule luulla, että sisu
on kaikki mitä me tarvitsemme.
"Rytinällä vain eteenpäin!"
ja siinä kaikki.
Mikä pohjimmiltaan, ja vastatakseni kysymykseen:
mikä auttoi minua selviämään
kokemastani?
Kyllä, toki minulla oli sisua!
Pidin elämästä kiinni ja antanut periksi,
vaikka siltä monesti tuntui.
On kuitenkin jotain,
mitä ei voi jättää sanomatta.
Minulla oli joku, joka uskoi minuun
ennen kuin minä uskoin itseeni
ja joka näki enkelin
marmorin palassa
ennen kuin minä itse näin sitä
ja joka myös pysyi läsnä tarpeeksi
kauan löytääkseen sen.
Tämä ihminen on paras ystäväni
ja aviomieheni.
Meillä on suuri valta
avata toisillemme ovia,
Ja myös sulkea niitä.
Tämä tapahtuu toimintamme, eleidemme,
sanojemme kautta.
Uskon, että kun sisu,
tämä ihmeellinen sisäinen
voimavara, joka meillä on,
yhdistyy sosiaalisen tukeen,
myötätuntoon ja rakkauteen,
on hyvin harvoja asioita
jotka ovat meille mahdottomia.
Tämä veistos on yksi suosikkejani.
Se luotiin juhlistamaan voittoa
suuressa meritaistelussa.
Se kuvaa jumalatar Nikea.
Nike tarkoittaa voittoa.
Se on yli 2.5 metriä korkea
ja 2000 vuotta vanha.
Yksi koskettavimpia seikkoja
tässä veistoksessa
ja miksi se on suosikkini, on että
huolimatta huomattavista vaurioista
ja puutteellisuudesta
tämä veistos on yksi ihmiskunnan juhlituimpia
ja arvostetuimpia mestariteoksia.
Tämä ajatus on jotain,
mitä me voimme soveltaa
päivittäisessä elämässämme.
Jos me näemme toisissamme
epätäydellisyyden ja kolhujen sijaan
potentiaalin ja kauneuden
ehkä voimme mahdollistaa maailman,
jossa me voimme tervehtyä ja kukoistaa
ja ylittää itsemme.
Uskon vahvasti, että meissä kaikissa on
pajon enemmän, kuin mitä näemme
ja en nyt puhu hiiliatomeista,
vaan toisenlaisesta
elämän mahdollistavasta elementistä
nimeltä sisu.
Uskon myös,
että jos me tunnistamme ja
pidämme korkeassa arvossa
tätä potentiaalia meissä kaikissa,
tätä yleismaailmallista potentiaalia,
joka ylittää kulttuurilliset ja
maantieteelliset rajat.
Jos me liitämme sisun
kollektiiviseen keskusteluun
yhteisestä tulevaisuudestamme,
ehkä me emme onnistu
ainostaan voimaannuttamaan
muutamia yksilöitä siellä täällä
vaan kenties
me voimme tuoda tämän
ihmisperheen
hieman lähemmäksi toisiaan.
Ja tämä on mielestäni idea,
jota kannattaa jakaa.
Kiitos.