Mikä on oppimisen tulevaisuus?

Minulla on suunnitelma,

mutta kertoakseni siitä,

minun täytyy kertoa pieni tarina

sen pohjustamiseksi.

Yritin selvittää,

mistä oppimistyyli, 
jolla opimme kouluissa,

mistä se sai alkunsa?

Voi katsoa kauas menneisyyteen,

mutta jos katsoo nykypäivän opetusta sellaisenaan,

on aika helppoa selvittää mistä se syntyi.

Se syntyi noin 300 vuotta sitten,

ja sen synnytti viimeinen ja suurin

imperiumi tällä planeetalla.
["Brittiläinen imperiumi"]

Kuvitelkaa yrittävänne johtaa,

yrittävänne hallita koko planeettaa,

ilman tietokoneita, ilman puhelimia,

tieto kirjoitettuna paperinpalasille,

ja laivat matkustusmuotona.

Mutta viktoriaarisena aikana niin tehtiin.

Mitä he tekivät oli hämmästyttävää.

He loivat maailmanlaajuisen tietokoneen

ihmisistä.

Se on yhä keskuudessamme.

Sen nimi on byrokraattinen hallintojärjestelmä.

Sen pyörittämiseen

tarvitaan paljon ihmisiä.

He loivat toisen järjestelmän
tuottamaan näitä ihmisiä:

koulun.

Koulut tuottaisivat ihmisiä,

joista tulisi osia

byrokraattiseen hallintojärjestelmään.

Heidän täytyy olla keskenään identtisiä.

Heidän täytyy osata kolme asiaa:

Heillä täytyy olla hyvä käsiala,
koska tieto on käsinkirjoitettua;

heidän täytyy osata lukea;

ja heidän täytyy osata tehdä kertolaskua,

jakamista, lisäämistä ja vähentämistä päässään.

Heidän täytyy olla niin samanlaisia,
että valitsemalla yhden Uudesta Seelannista

ja lähettämällä hänet laivalla Kanadaan

hän olisi välittömästi käytettävissä.

Viktoriaanisen ajan britit 
olivat erinomaisia insinöörejä.

He rakensivat järjestelmän, 
joka oli niin vahva,

että se on yhä keskuudessamme

tuottaen jatkuvasti identtisiä ihmisiä

järjestelmään, jota ei enää ole.

Impeuriumia ei ole enää,

mitä siis teemme mallilla,

joka tuottaa näitä identtisiä ihmisiä,

ja mitä tulemme tekemään seuraavaksi,

jos ikinä teemme mitään muuta sen kanssa?

["Nykykoulut ovat vanhanaikaisia"]

Siinäpä melko vahva kommentti.

Sanoin, että nykyisenkaltaiset koulut
ovat vanhentuneita.

En tarkoita, että ne ovat rikki.

On melko muodikasta sanoa,
että opetusjärjestelmä on rikki.

Se ei ole rikki. 
Se on rakennettu mainiosti.

Sitä vaan ei tarvita enää.
Se on vanhentunut.

Minkälaisia töitä me teemme nykyään?

No, virkailijat ovat tietokoneita.

Heitä on tuhansia joka toimistossa.

Ja on ihmisiä, jotka ohjaavat tietokoneita

tekemään toimistotöitä.

Nämä ihmiset eivät tarvitse
kaunista käsialaa.

Heidän ei tarvitse osata
kertolaskua päässään.

Heidän täytyy osata lukea.

Itse asiassa heidän täytyy osata lukea
erinomaisesti.

Näin tänään, mutta emme edes tiedä,

miltä tulevaisuuden työt
tulevat näyttämään.

Tiedämme, että tulemme tekemään töitä
mistä haluamme,

milloin haluamme, miten ikinä haluamme.

Kuinka nykyopetus on valmistamassa meitä

siihen maailmaan?

Törmäsin tähän asiaan täysin sattumalta.

Opetin ihmisille kuinka
kirjoittaa tietokoneohjelmia

New Delhissä, 14 vuotta sitten.

Ja aivan työpaikkani vieressä oli slummi.

Tapasin miettiä, 
kuinka ihmeessä nuo lapset

pääsevät ikinä oppimaan ohjelmointia?

Vai eikö heidän pitäisi?

Samaan aikaan oli paljon rikkaita

vanhempia, joilla oli tietokoneita,

ja jotka tapasivat sanoa, 
"Tiedätkö, minun poikani,

hänen täytyy olla lahjakas,

koska hän tekee 
hienoja juttuja tietokoneilla.

Ja minun tyttäreni -- 
hänen täytyy olla erittäin älykäs."

Ja niin edespäin. Ja yhtäkkiä tajusin,

kuinka kaikilla rikkailla on

näitä epätavallisen lahjakkaita lapsia?

(Naurua)

Mitä köyhät tekivät väärin?

Tein reiän rajamuuriin

slummiin toimistoni vieressä,

ja tungin tietokoneen sisään
nähdäkseni mitä tapahtuisi,

jos antaisin tietokoneen lapsille,
joilla ei ikinä ollut yhtä,

jotka eivät ymmärtäneet englantia,
eivätkä tienneet mikä internet on.

Lapset juoksivat,

ja he kysyivät, "mikä tämä on?"

Ja minä sanoin, "No, se, enpä tiedä."

(Naurua)

He sanoivat, "Miksi laitoit sen sinne?"

Sanoin, "juuri niin."

Ja he sanoivat, "Voimmeko koskea?"
Sanoin, "Jos haluatte."

Ja menin pois.

Noin kahdeksan tuntia myöhemmin,

löysimme heidät selaamassa ja
opettamassa sitä toisilleen.

Joten sanoin, "No, se on 
mahdotonta, koska--

Kuinka se on mahdollista? 
He eivät tiedä mitään."

Kollegani sanoivat, "Ei, siihen on
yksinkertainen selitys.

Yhden oppilaistasi 
on täytynyt kulkea ohitse

ja näyttää heille kuinka käyttää hiirtä."

Sanoin, "Se on mahdollista."

Joten toistin kokeen. Menin 500 km
Delhin ulkopuolelle

erittäin syrjäiseen kylään,

jossa mahdollisuus ohikulkevaan
ohjelmistosuunnittelijaan

oli hyvin pieni. (Naurua)

Toistin kokeen siellä.

Ei ollut majapaikkoja, joten
asetin tietokoneen

ja tulin takaisin
muutaman kuukauden kuluttua,

ja lapset pelasivat sillä.

He sanoivat:

"Haluamme nopeamman
prosessorin ja paremman hiiren."

(Naurua)

Joten sanoin, "Kuinka ihmeessä
te tiedätte kaiken tämän?"

Ja he sanoivat jotain hyvin kiinnostavaa.

Harmistuneesti he sanoivat,

"Annoit meille koneen, 
joka toimii vain englanniksi,

joten jouduimme opettamaan itsellemme
englantia käyttääksemme sitä." (Naurua)

Opettajana se on ensimmäinen kerta,

kun kuulin sanat "opettaa itsellemme"
sanottuna niin huolettomasti.

Tässä on lyhyt vilaus noilta vuosilta.

Tässä on ensimmäinen päivä 
Reikä Seinässä -kokeilua.

Oikella oleva lapsi on kahdeksanvuotias.

Hänen vasemmalla puolellaan on
hänen oppilaansa. Hän on kuusi.

Ja poika opettaa hänelle kuinka selata.

Sitten muissa osissa maata,

toistin tämän yhä uudestaan,

saaden aivan samat tulokset kaikkialla.

["Reikä seinässä elokuva - 1999"]

Kahdeksanvuotias neuvomassa
vanhemmalle siskolleen mitä tehdä.

Ja viimein tyttö selittämässä 
marathiksi, mikä se on,

ja sanomassa, "Siinä on 
prosessori sisällä."

Joten aloin julkaista.

Julkaisin kaikkialla. 
Kirjoitin ja mittasin kaiken,

ja sanoin, yhdeksässä kuukaudessa
ryhmä lapsia,

jätettynä yksin tietokoneen
kanssa millä tahansa kielellä

saavuttaa saman tason 
kuin toimistosihteeri Lännessä.

Olin nähnyt sen tapahtuvan yhä uudestaan.

Mutta olin utelias, 
mitä muuta he tekisivät,

jos he voivat tehdä näin paljon?

Aloin kokeilemaan uusilla aiheilla,

kuten ääntämyksellä.

Eräällä lapsiyhteisöllä Etelä-Intiassa

oli erittän huono englannin ääntämistaito,

ja he tarvitsivat hyvää ääntämystä
parantaakseen työmahdollisuuksiaan.

Annoin heille puheentunnistusjärjestelmän,

ja sanoin, "Jatkakaa puhumista,
kunnes se kirjoittaa mitä sanotte."

(Naurua)

He tekivät niin, ja katsokaapa tätä.

Tietokone: Hauska tutustua. 
Lapsi: Hauska tutustua.

Suga Mitra: Miksi päätin tämän nuoren

neidin kasvoihin on se, että luulen
monien teistä tuntevan hänet.

Hän on liittynyt 
puhelinkeskukseen Hyderabadissa

ja on voinut korventaa teitä
luottokorttilaskuistanne

erittän selvällä englannin aksentilla.

Sitten ihmiset sanoivat, no, 
kuinka pitkälle sillä voi mennä?

Mihin se päättyy?

Päätin tuhota oman argumenttini

kehittämällä naurettavan väitteen.

Tein hypoteesin, naurettavan hypoteesin.

Tamili on kieli Etelä-Intiassa, ja sanoin,

voivatko tamilinkieliset lapset

oppia DNA-kopioinnin
bioteknologian englanniksi

kadunvarressa olevasta tietokoneesta?

Ja sanoin, mittaan tämän. 
He saavat nollan.

Kulutan muutaman kuukauden,
jätän sen muutamaksi kuukaudeksi

ja kun tulen takaisin, 
he saavat toisen nollan.

Menen takaisin laboratorioon ja
sanon, me tarvitsemme opettajia.

Löysin kylän. Sen nimi oli
Kallikuppam, Etelä-Intiassa.

Laitoin Reikä Seinässä -tietokoneet sinne,

latasin internetistä kaikenlaista tietoa
DNA-kopioinnista,

josta suurinta osaa en ymmärtänyt.

Lapset tulivat juosten ja sanoivat,
"Mitä tämä on?"

Sanoin, "Se on hyvin ajankohtaista ja
tärkeää. Mutta se on kaikki englanniksi."

He sanoivat, "Kuinka voimme
ymmärtää niin pitkiä sanoja englanniksi

ja kaavioita ja kemiaa?"

Ja tähän mennessä olin kehittynyt
uuden opetusmenetelmän,

joten käytin sitä. Sanoin,
"Ei harmainta aavistusta."

(Naurua)

"Ja joka tapauksessa olen menossa pois."

(Naurua)

Joten jätin heidät muutamaksi kuukaudeksi.

He olivat saaneet nollan. 
Teetin kokeen heillä.

Palasin kahden kuukauden kuluttua

ja lapset ryntäsivät sisään ja sanoivat,
"Emme ymmärtäneet mitään."

Joten sanoin, "No, mitä odotin?"

Sanoin, "Okei, mutta kuinka kauan kesti

ennen kuin päätitte, että
ette ymmärrä mitään?"

He sanoivat, "Emme ole antaneet periksi.

Katsomme sitä joka ikinen päivä."

Joten sanoin: "Mitä?
Ette ymmärrä näitä näyttöjä

ja jatkatte niiden tuijottamista
kaksi kuukautta? Miksi?"

Joten pieni tyttö, jonka näette juuri nyt,

hän nosti kätensä ja sanoo 
huonolla tamililla ja englannilla,

hän sanoi, "Lukuun ottamatta sitä, että

epätäydellinen DNA-molekyylin
kopiointi aiheuttaa sairauksia,

me emme ole ymmärtäneet mitään muuta."

(Naurua) (Suosionosoituksia)

Joten testasin heidät.

Sain opetuksellisen mahdottomuuden,
nollasta 30 prosenttiin

kahdessa kuukaudessa,
trooppisessa helteessä,

puun alla olevalla tietokoneella,
kielellä, jota he eivät ymmärtäneet,

tekemällä jotain, joka on
vuosikymmenen heitä edellä.

Naurettavaa. Mutta minun täytyi
seurata viktoriaanista mallia.

30% on hylätty.

Kuinka saisi heidät läpäisemään?
Täytyi saada 20 lisäpistettä.

En kyennyt löytämään opettajaa.
Mutta löysin heidän ystävänsä,

22-vuotiaan tytön, joka oli kirjanpitäjä,

ja hän leikki heidän kanssaan usein.

Joten kysyin tytöltä, 
"Voitko auttaa heitä?"

Ja hän sanoo: "Ehdottomasti en.

En opiskellut tiedettä koulussa. En tiedä

mitä he tekevät sen puun alla päivät
pääksytysten. En voi auttaa sinua."

Sanoin: "Tee näin. 
Käytä isoäitimetodia."

Ja hän sanoo: "Mikä se on?"

"Seiso heidän takanaan.

Kun he tekevät jotain, sano vain

'No vau, kuinka oikein teit sen?

Mikä on seuraava sivu? Teidän iässänne
en olisi osannut tuota.'

Tiedäthän, mitä isoäidit tekevät."

Joten hän teki sitä kaksi kuukautta.

Tulokset hyppäsivät 50 prosenttiin.

Kallikuppam oli saavuttanut

kontrollikouluni New Delhissä,

rikkaan yksityiskoulun, jossa oli
koulutettu bioteknologian opettaja.

Kun näin sen kaavion, tiesin, että on
olemassa tapa tasapainottaa pelikenttää.

Tässä on Kallikuppam.

(Lapset puhuvat) Neuronit...
kommunikaatio.

Kuvakulmani oli huono. 
Tämä on amatöörimäistä,

mutta mitä hän oli sanomassa, 
kuten voitte kuulla,

oli jotain neuroneista, 
hänen kätensä olivat noin

ja hän oli sanomassa,
että neuronit kommunikoivat.

Kaksitoistavuotiaana.

Joten millaisia työt tulevat olemaan?

No, me tiedämme mitä ne ovat nykyään.

Entä oppiminen? Tiedämme 
mitä se on nykyään,

toisaalta lapset pläräävät kännyköitään,

ja toisaalta menevät vastahakoisesti
kouluun kirjoja lukemaan.

Mitä se tulee olemaan tulevaisuudessa?

Voisiko olla, että meidän ei tarvitse
mennä kouluun ollenkaan?

Voisiko olla, että kun 
meidän täytyy tietää jotakin,

voimme saada sen selville
kahdessa minuutissa?

Voisiko olla -- musertava kysymys,

kysymys, jonka Nicholas Negroponte
muotoili minulle --

voisiko olla, että olemme 
menossa kohti tai olemme

tulevaisuudessa, jossa 
tietäminen on tarpeetonta?

Mutta se on kauhistuttavaa. 
Me olemme homo sapiens.

Tietäminen, se erottaa meidät apinoista.

Mutta ajatelkaa sitä tällä tavalla.

Luonnolta kesti 100 miljoonaa vuotta

nostaa apina pystyasentoon

ja tulla Homo sapiensiksi.

Meiltä kesti vain 10 000 vuotta
tehdä tietämisestä tarpeetonta.

Mikä saavutus.

Mutta meidän täytyy yhdistää 
se tulevaisuuteemme.

Rohkaisu näyttää olevan avain.

Jos katsotaan Kuppamia,

jos katsotaan kaikkia kokeita jotka tein,

se oli vain "vaun" sanomista,
oppimisen kunnioittamista.

Neurotieteessä on viitteitä.

Aivojemme lisko-osa,
joka on aivojemme keskellä,

kun se on uhattuna, se
sulkee kaikki muut osat,

se sulkee etuotsalohkon kuoren, 
osat jotka oppivat,

se sulkee kaiken.

Rangaistukset ja kokeet nähdään uhkina.

Otamme lapsemme, pakotamme
heidät sulkemaan aivonsa,

ja sitten sanomme: "Suorita."

Miksi loimme sellaisen järjestelmän?

Koska se oli tarpeen.

Imperiumien aikana

tarvittiin ihmisiä, jotka
pystyivät selviytymään uhattuina.

Kun seisoo yksinään juoksuhaudassa,

jos selviytyy, kaikki on hyvin,
on päässyt läpi.

Jos ei selviytynyt, reputti.

Mutta imperiumien aika on ohitse.

Mitä tapahtuu luovuudelle 
meidän aikanamme?

Meidän täytyy siirtää paino takaisin

uhasta nautintoon.

Tulin takaisin Englantiin etsimään
englantilaisia isoäitejä.

Julkaisin ilmoituksia lehdissä sanoen:

jos olet englantilainen isoäiti, jos sinulla on 
laajakaistayhteys ja webbikamera,

voitko antaa minulle
tunnin viikostasi ilmaiseksi?

Sain 200 ensimmäisenä kahtena viikkona.

Tunnen enemmän englantilaisia isoäitejä
kuin kukaan maailmankaikkeudessa. (Naurua)

Heidän nimensä on Mummopilvi.

Mummopilvi istuu internetissä.

Jos lapsella on hätä, me lähetämme Mummon.

Hän ottaa yhteyttä Skypellä 
ja selvittää tilanteen.

Olen nähnyt heidän tekevän sen
kylästä nimeltä Diggles,

Luoteis-Englannissa,

suoraan kylään Tamil Nadussa, Intiassa,

10 000 km:n päässä.

Hän tekee sen yhdellä
iänikuisella eleellä.

"Shhh."

Okei?

Katsokaa.

Mummo: Et saa minua kiinni. Sano se.

Et saa minua kiinni.

Lapset: Et saa minua kinni.

Mummo: Olen pipariukko. 
Lapset: Olen pipariukko.

Mummo: Hyvin tehty! Oikein hyvä.

SM: Eli mitä tässä tapahtuu?

Luulen että meidän täytyy nähdä,

meidän täytyy nähdä oppiminen

opetuksen itsenäisen järjestämisen
tuloksena.

Jos opetusprosessin annetaan
järjestää itse itsensä,

oppiminen nousee pintaan.

Oppimista ei pidä teettää.

Vaan sen pitää antaa tapahtua.

Opettaja laittaa prosessin käyntiin

ja sitten hän astuu taaksepäin 
ja kunnioituksella

seuraa oppimisen tapahtumista.

Minusta se on mihin tämä viittaa.

Mutta kuinka tiedämme? 
Mutta kuinka tulemme tietämään?

Tarkoituksenani on rakentaa

näitä Itseorganisoituvia 
Oppimisympäristöjä (IO).

Ne ovat käytännössä laajakaista, yhteistyö

ja rohkaisu koottuna yhteen.

Olen kokeillut tätä monissa kouluissa.

Sitä on kokeiltu kaikkialla maailmassa, 
ja opettajat

tapaavat astua taaksepäin ja sanoa,
"Kaikki tapahtuu itsekseen?"

Ja sanoin, "Kyllä, itsekseen."
"Kuinka tiesit, että niin kävisi?"

Sanoin, "Et uskoisi lapsia,
jotka kertoivat minulle

ja mistä he ovat kotoisin."

Tässä on IO toiminnassa.

(Lapsia puhumassa)

Tämä on Englannista

Hän ylläpitää lakia ja järjestystä,

koska kuten muistatte, opettajia ei ole.

Tyttö: Elektronien määrä ei ole sama kuin 
protonien määrä -- SM: Australiassa

Tyttö: -- antaen sille 
positiivisen tai negatiivisen latauksen.

Ionin varaus on sama kuin protonien määrä

ionissa vähennettynä elektronien määrällä.

SM: Hän on vuosikymmenen edellä aikaansa.

Joten IO:t, minusta me tarvitsemme
isojen kysymysten opintosuunnitelman.

Olette kuulleet siitä. Tiedätte mitä se tarkoittaa.

Oli aika, jolloin 
kivikauden miehet ja naiset

istuivat ja katsoivat taivasta
ja sanoivat,

"Mitä nuo tuikkivat valot ovat?"

He rakensivat 1. opetussuunnitelman,
mutta olemme kadottaneet nuo kysymykset.

Me olemme tiivistäneet sen
kulman tangentiksi.

Mutta se ei ole tarpeeksi seksikästä.

Yhdeksänvuotiaalle se pitäisi sanoa näin,

"Jos meteoriitti olisi tulossa
kohti maata,

kuinka voisit selvittää,
osuuko se vai ei?"

Ja jos hän sanoo, "No, kuinka?"

Sanot, "On olemassa taikasana.
Kulman tangentti",

ja jätät hänet rauhaan. 
Hän saa sen selville.

Tässä on muutama kuva IO:ista.

Olen esittänyt uskomattomia kysymyksiä --

"Milloin maailma syntyi? 
Kuinka se päättyy?" --

yhdeksänvuotiaille.

Tässä on kysymys, mitä tapahtuu ilmalle,
jota hengitämme.

Tämän lapset ovat tehneet ilman
yhdenkään opettajan apua.

Opettaja vain esittää kysymyksen,

ja vetäytyy taaemmaksi 
ja ihailee vastausta.

Joten mikä on minun toiveeni?

Minun toiveeni on,

että me suunnittelemme
oppimisen tulevaisuuden.

Me emme halua olla suuren

ihmistietokoneen varaosia, eikö vain?

Joten meidän täytyy suunnitella 
oppimisen tulevaisuus.

Ja minun täytyy -- hetkinen,

minun täytyy saada sanamuoto 
täsmälleen oikein,

koska se on hyvin tärkeää.

Toiveeni on auttaa
tulevaisuuden oppimisen suunnittelussa

tukemalla lapsia kaikkialla maailmassa

löytämään uteliaisuutensa ja 
kykynsä työskennellä yhdessä.

Auttakaa minua rakentamaan tämä koulu.

Sen nimeksi tulee Pilvikoulu

Siitä tulee koulu, jossa lapset 
menevät älyllisille seikkailuille

isojen kysymysten vauhdittamina,
joita heidän neuvonantajansa esittää.

Tapa, jolla haluan tehdä tämän,

on rakentaa laitos,
jossa voin tutkia tätä.

Laitos, joka on käytännössä miehittämätön.

Siellä on vain yksi mummo,

joka huolehtii terveydestä
ja turvallisuudesta.

Loppu siitä on pilvessä.

Valoja ohjataan pilvestä,

jne. jne., kaikki tehdään pilvestä.

Mutta teitä tarvitsen 
toista tarkoitusta varten.

Voitte tehdä itseorganisoituvia
oppimisympäristöjä

kotona, koulussa, 
koulun ulkopuolella, kerhoissa.

Se on hyvin helppoa. TED on tuottanut

hienon dokumentin niiden tekemisestä.

Olkaa hyvä ja tehkää se

kaikissa viidessä maanosassa

ja lähettäkää minulle dataa,

ja minä kokoan sen yhteen 
ja siirrän sen Pilvikouluun

ja rakennan oppimisen tulevaisuuden.

Se on minun toiveeni.

Ja vielä yksi juttu.

Vien teidät 
Himalajan vuoriston korkeuksiin.

Neljän tuhannen metrin korkeudessa, 
jossa ilma on ohutta,

rakensin kerran kaksi
Reikä Seinässä -tietokonetta

ja lapset kerääntyivät sinne.

Ja eräs pieni tyttö 
seurasi minua kaikkialle.

Ja sanoin hänelle, "Tiedätkö, haluan
antaa tietokoneen jokaiselle lapselle.

En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä?"

Ja yritin ottaa hänestä kuvaa
kaikessa hiljaisuudessa.

Hän yhtäkkiä nosti kätensä
tähän tapaan ja sanoi minulle,

"Ala hommiin."

(Naurua) (Suosionosoituksia)

Minusta se oli hyvä neuvo.

Seuraan hänen neuvoaan. Lopetan puhumisen.

Kiitos. Kiitos paljon.

(Suosionosoituksia)

Kiitos. Kiitos. (Suosionosoituksia)

Kiitos paljon. Vau. (Suosionosoituksia)