Tiesitkö, että joka kerta,
kun muusikot alkavat soittaa,
heidän aivoissaan syntyy ilotulitus?
Ulkoisesti he näyttävät
rauhallisilta ja keskittyneiltä
lukiessaan nuotteja ja
tehdessään harjoiteltuja liikkeitään,
mutta heidän aivoissaan
on meneillään juhlat.
Miten tiedämme tämän?
Viime vuosikymmeninä
tutkijat ovat tehneet valtavia
läpimurtoja
aivotoimintamme ymmärtämisessä seuraamalla
niiden toimintaa reaaliajassa
käyttämällä mm. magneettikuvausta
ja PET-tomografiaa.
Ihmisten ollessa kiinnitettyinä koneisiin
lukeminen tai matemaattisten
tehtävien ratkaiseminen
näkyy toimintana
vastaavilla alueilla aivoissa.
Mutta kun tutkijat tarjosivat
osallistujille musiikkia kuultavaksi,
he näkivät varsinaisen ilotulituksen.
Useat alueet tutkittavien aivoista
aktivoituivat yhtä aikaa,
kun ne käsittelivät ääntä,
erittelivät sitä ymmärtääkseen
melodiaa ja rytmiä,
ja kokosivat sen takaisin
yhtenäiseksi musiikkikokemukseksi.
Aivomme tekevät kaiken tämän
sekunnin murto-osassa
hetkenä, jona kuulemme musiikin,
ja jalkamme alkaa naputtaa mukana.
Mutta tutkijoiden siirtyessä
kuuntelijoiden aivoista
muusikoiden aivojen tutkimiseen,
pikku ilotulitteista tulikin riemujuhla.
Selvisi, että kun musiikkia
kuunnellessa aivot aktivoituvat
melko mielenkiintoisiin toimintoihin,
musiikin soittaminen onkin aivojen
versio kokovartalotreenistä.
Tutkijat näkivät monien aivojen
osa-alueiden aktivoituvan
samanaikaisesti
niiden prosessoidessa informaatiota
monimutkaisissa, toisiinsa liittyvissä ja
uskomattoman nopeissa tapahtumaketjuissa.
Mutta mikä musiikin tekemisessä saa
aivot syttymään tällä tavalla?
Tutkimustieto on varsin uutta,
mutta aivotutkijoilla on
melko hyvä käsitys siitä,
että instrumentin soittaminen
saa lähes kaikki aivoalueet
toimimaan yhtäaikaisesti
varsinkin visuaalisen, auditiivisen ja
motorisen aivokuorialueen.
Kuten missä tahansa muussakin treenissä,
kurinalainen soiton harjoittelu
vahvistaa niitä aivotoimintoja, jotka
mahdollistavat kyseisen vahvuuden
soveltamisen muihin aktiviteetteihin.
Selvimmin havaittava ero musiikin
kuuntelemisen ja soittamisen välillä
on se, että jälkimmäinen vaatii
hienomotorisia taitoja.
Molemmat aivopuoliskot osallistuvat
näiden ohjaamiseen.
Soittaminen myös yhdistää kielellisen ja
matemaattisen tarkkuuden,
joka on vasemman
aivopuoliskon ominaisuus,
oikean aivopuoliskon
käsittelemään luovuuteen.
Näistä syistä musiikin
soittamisen on havaittu
kasvattavan aivokurkiaisen eli
kahden aivopuoliskon välisen sillan
tilavuutta ja toimintaa.
Tämä mahdollistaa
viestien nopeamman kulun aivoissa
vaihtelevampien reittien kautta.
Näin muusikot saattavat
ratkaista ongelmia
luovemmin ja tehokkaammin tieteellisissä
ja sosiaalisissa yhteyksissä.
Koska musiikin tekeminen sisältää myös
musiikin emotionaalisen viestin
muokkaamista ja ymmärtämistä,
muusikot pystyvät yleensä
paremmin suoriutumaan
monimuotoisista tehtävistä,
jotka sisältävät ideointia,
suunnittelua ja pikkutarkkuutta
ja vaativat yhtä aikaa sekä älyllistä
että tunteisiin perustuvaa analyysiä.
Tällä kyvyllä on myös vaikutus siihen,
miten muistimme toimii.
Muusikoilla havaitaan olevan paremmat
muistitoiminnot: he luovat,
varastoivat ja palauttavat muistisisältöjä
nopeammin ja tehokkaammin.
On havaittu, että muusikot käyttävät
yhteistyössä toimivia aivopuoliskojaan
antaakseen jokaiselle muistolle
useita erilaisia leimoja
kuten käsitteellinen leima,
tunteellinen leima,
äänellinen leima ja
käyttöyhteydestä riippuva leima
kuten hyvä Internet-hakukone tekee.
Miten tiedämme, että nämä hyödyt
kuuluvat vain muusikoille
eivätkä esim. urheilijoille
tai taiteilijoille?
Vai olisivatko he, jotka
rupeavat soittamaan,
jo valmiiksi fiksumpia?
Aivotutkijat ovat tutkineet näitä
ilmiöitä, ja tähän mennessä he
ovat huomanneet,
että soittamaan opettelu eroaa
taiteellisilta ja esteettisiltä
piirteiltään
muista tutkituista toiminnoista,
myös muista taiteen lajeista.
Monissa satunnaistutkimuksissa
on selvinnyt,
että vaikka
tutkimuksen alussa
osallistujat olivat samalla ajattelun
ja hermotoimintojen tasolla,
oli musiikkia opiskelleilla
lopussa monilla aivoalueilla
enemmän aktiivisuutta kuin
muilla osallistujilla.
Tämä uusi tutkimus musiikin
soittamisen psyykkisistä hyödyistä
on edistänyt henkisten
toimintojemme ymmärtämistä
paljastaen ne sisäiset rytmit
ja mutkikkaat vuorovaikutukset,
joista aivojemme mahtava
orkesteri muodostuu.