Suurimman osan historiasta ihmisillä ei ollut mitään käsitystä sydämen tehtävästä. Sydän vei voiton jopa Leonardo da Vincistä ja hän lopetti sen tutkimisen. Voimme kuulla oman sydämen lyönnit. Mutta mitä äänet merkitsevät? Nykyään tiedetään, että sydän pumppaa verta. Mutta ennen se ei ollut yhtä selvää, sillä jos sydän irroitetaan muusta elimistöstä, seuraa nopea kuolema. Verisuonten seinämät ovat läpinäkymättömiä, ja vaikka niistä näkisikin, verikin on sameaa, joten on vaikeaa nähdä, miten sydämen läpät toimivat. Jopa 2000 -luvulla vain muutama sydänkirurgi on oikeasti nähnyt toimivan sydämen. Internet-haut sydämen toiminnasta johtavat vain epätarkkoihin malleihin, kaavakuviin tai animaatioihin, jotka eivät kerro koko totuutta. Ihan kuin jo vuosisatoja sitten opettajien ja oppilaiden salaliitto olisi määrännyt, että sydämen toimintaa on mahdoton demonstroida. Ja sen takia sitä on tutkittu leikkaamalla se auki ja opettelemalla osat. Sydämen toimintaa ei kuitenkaan ole helppoa oppia tai ymmärtää pelkästään käsitteiden avulla, kuten 'Sydämessä on neljä lokeroa' virheellisten ja epätarkkojen ilmaisujen kuten 'nisäkkäillä on kaksi verenkiertoa' Toisessa veri kulkee keuhkoihin ja takaisin, toisessa kehon eri osiin. Tosiasiassa nisäkkäiden verenkierto on kahdeksikon muotoinen. Sydän pumppaa veren keuhkoihin, sieltä takaisin toiseen sydänpuoliskoon, joka lähettää sen elimistöön, ja takaisin ensimmäiseen sydänpuoliskoon. (Yksi verenkierto mutta kaksi pumppua!) Kaksi erillistä verenkiertoa edellyttää kahta erilaista rakennetta. Tämän sekoittaminen, hämmentää ja sydämen opettelusta tulee vaikeaa ja pelottava aihe, joka on täynnä vaikeita sanoja ja kaavakuvia. Ne jotka opiskelevat lääketiedettä ymmärtävät kuinka sydän toimii. Sydämen toiminta on helppo ymmärtää tarkkailemalla miten läpät toimivat. Leikitään lääketieteen opiskelijoita. Aloitetaan kokonaisesta sydämestä, sian tai lampaan. Upota sydän veteen ja purista. Huomaat että se ei pumppaa. Vesi ei mene sydämen sisään oikein, jotta pumppausmekanismi voisi toimia. Tähän on yksinkertainen ratkaisu. Etsi sydämestä eteiset ja leikkaa ne pois. aina kammioden yläosaan asti. Sydän näyttää nyt yksinkertaisemmalta, koska eteiseen tuli paljon laskimoita. Ilman niitä ainoat jäljelle jääneet verisuonet ovat kaksi valtimoa: aortta ja keuhkovaltimo, jotka ovat kuin kaksi ilmastointikanavaa sydämen kammioista. Sydän näyttää yksinkertaisemmalta, ja onkin sitä. Jos otat hanasta vettä oikeaan kammioon (vasenkin toimii, mutta ei yhtä näyttävästi) huomaat että kammioläppä yrittää sulkeutua painetta vastaan. Kammio pullistuu veden vaikutuksesta. Purista, ja keuhkovaltimosta suihkuaa vettä. Oikean kammion eteiskammioläppä, (kolmiliuskaläppä oikealla tai hiippaläppä vasemmalla) näkyvät puhtaassa vedessä paremmin. Ne aukeavat ja sulkeutuvat kuin purjeet kun kammio puristuu rytmikkäästi. Veden virtaus kuvaa verta. Läpät sulkevat virtauksen tehokkaasti. Ne eivät vuoda, vaikka kammiota puristaa. Purjeet sulkeutuvat toisiaan vasten eivätkä hioudu tai kulu ja sen takia sydän toimii juoheasti, ja sykkii elinaikana yli kaksi miljardia kertaa. Sydäntä voi siis opiskella myös pitämällä sitä kädessä ja pumppaamalla sillä oikeasti ja ymmärtämällä sydämen toimintaa. Laita käsi sydämesi päälle ja tunne sen rytmikäs syke. Ymmärtämällä kuinka tämä korvaamaton sisäinen pumppu toimii, saat syvyyttä ilmiölle, jonka tunnet, kun juokset kilpaa, juot liikaa kahvia tai näet jonkun jota rakastat.