Tänä iltana puhun uskomattoman suuresta maailmanlaajuisesta kysymyksestä, johon liittyvät maankäyttö, ruoka ja ympäristö, kaikille tärkeästä asiasta, jota olen kutsunut toiseksi epämiellyttäväksi totuudeksi. Ensiksi vien teidät pikku matkalle. Tutustutaan ensin planeettaamme, mutta yöllä ja avaruudesta käsin. Tältä planeettamme näyttäisi ulkoavaruudesta yöllä, jos kiertäisi satelliitilla sen ympäri. Ensiksi huomaisi, kuinka hallitseva ihmisen läsnäolo on planeetallamme. Nähdään kaupunkeja, öljykenttiä, voi erottaa jopa kalastuslaivastoja merellä. Hallitsemme suurta osaa planeettaamme, enimmäkseen energiaa käyttämällä, mikä näkyy tässä yöaikaan. Mutta laskeudutaan vähän syvemmälle vilkaisemaan tilannetta päiväsaikaan. Päivällä nähdään ympäristömme. Tässä Amazonin jokialuetta Rondôniassa, Brasilian sademetsän eteläosassa. Jos katsoo tarkkaan, voi nähdä oikeassa ylänurkassa ohuen valkoisen viivan, joka on 1970-luvulla rakennettu tie. Jos palaa samaan paikkaan vuonna 2001, huomaa näiden teiden poikivan aina vain lisää teitä, jotka päättyvät pieniin hakkuuaukioihin, joissa pidetään muutamaa lehmää. Nämä naudat pannaan lihoiksi ja syödään. Ne syödään pääosin Etelä-Amerikassa, Brasiliassa ja Argentiinassa. Niitä ei laivata tänne. Tällaisia kalanruotokuvioisia avohakkuita näkee paljon kaikkialla tropiikissa, erityisesti maailman näillä kulmilla. Jos jatketaan maailmanmatkaa vähän etelämmäksi, saavutaan Bolivian puoleiseen Amazoniaan. Tämäkin vuodelta 1975, ja tarkkaan katsoessaan näkee ohuen valkoisen suonimaisen viivan, ja yhden ainoan maatilan ikiaikaisen viidakon keskellä. Jos palaa paikalle vuonna 2003, huomaa maiseman muistuttavan paljon enemmän Iowaa kuin sademetsää. Nämä ovat itse asiassa soijapeltoja. Soijapavut laivataan rehuksi Eurooppaan ja Kiinaan, varsinkin hullun lehmän taudin pelon alettua kymmenisen vuotta sitten. Enää ei haluta ruokkia eläimiä eläinproteiinilla, koska se voi levittää tautia. Sen sijaan halutaan syöttää niille enemmän kasviproteiinia. Soijan viljely on lisääntynyt todella rajusti, mikä osoittaa kaupan ja globalisaation olevan vastuussa kytkennöistään sademetsiin ja Amazoniaan -- nykypäivän uskomattoman oudossa ja jakamattomassa maailmassa. Joka puolella maailmaa pistää yhä uudelleen silmään, että alueet toisensa perään on raivattu ja muutettu ruoka- ja muiksi viljelmiksi. Yksi esittämistämme kysymyksistä on, kuinka suurta osaa maailmasta käytetään ruoan viljelyyn, missä se tapahtuu tarkalleen, mitä voidaan muuttaa tulevaisuudessa ja mitä se merkitsee. Ryhmämme on tarkastellut tätä maailmanlaajuisesti käyttäen tietoja satelliiteista ja maan päältä seuratakseen viljelyä koko maapallolla. Näin hätkähdyttäviä asioita löysimme. Tämä kartta esittää maapallon maatalousalueita. Vihreitä alueita käytetään vehnän, soijapapujen, maissin ja riisin tai jonkun muun kasvin viljelyyn. Se vie 16 miljoonaa neliökilometriä maa-alasta. Kaiken kaikkiaan se olisi Etelä-Amerikan kokoinen alue. Ruskeat alueet kuvaavat laidunmaita, kotieläintemme elinympäristöjä. Alue käsittää noin 30 miljoonaa neliökilometriä, liki Afrikan mantereen verran, valtavan alan, ja tietysti parasta maata. Jäljelle jäävät Saharan autiomaan, Siperian tai sademetsien sisäosien kaltaiset alueet. Käytämme jo kaiken planeettamme maa-alasta. Tarkemmin ajatellen noin 40 % maapallon maa-alasta pyhitetään maataloudelle, mikä on 60 kertaa enemmän kuin kaikki ne alueet, joista valitamme, asuttamamme suurkaupungit laajoine esikaupunkeineen. Puolet ihmisistä asuu nykyisin kaupungeissa, mutta 60-kertainen alue menee ruokatuotantoon. Tämä tulos on yllättävä, ja sen havaitseminen järkytti meitä. Valtava määrä maata käytetään maatalouteen, mutta myös vettä käytetään paljon. Tässä ilmakuva Arizonasta, ja sitä katsoessaan tuumii: "Mitähän täällä kasvatetaan?" Käy ilmi, että keskellä autiomaata kasvatetaan salaattia sadetuskastelun avulla. Ironista kylläkin, salaattia myydään luultavasti supermarkettien hyllyillä kaksoiskaupungeissamme [Minneapolis-Saint Paul]. Mutta kiintoisaa on se, että kasteluveden on tultava jostakin, ja se tulee täältä Pohjois-Amerikan Colorado-joesta. Tässä Colorado tyypillisenä päivänä 1950-luvulla, ei tulvan eikä kuivuuden aikana, vaan ihan keskimääräisen päivän näkymä. Mutta jos palataan takaisin nyt, normaalioloissa täsmälleen samaan paikkaan, tämä on jäljellä. Erotuksella kastellaan pääosin autiomaaviljelmiä tai kenties Scottsdalen golfkenttiä. Se on paljon vettä. Vettä hyödynnetään ruoan viljelyyn, ja tänä päivänä joen alajuoksulla huomaa, että se kuivuu kokonaan eikä enää virtaa mereen. Kokonainen pohjoisamerikkalainen joki on kirjaimellisesti kulutettu kasteluun. Eikä se ole edes maailman pahin esimerkki. Araljärvi on luultavasti pahin. Monet varmaan muistavat sen maantiedontunneilta. Se on entisessä Neuvostoliitossa Kazakstanin ja Uzbekistanin välissä, yksi maailman suurimmista sisämeristä. Tavallaan paradoksi, koska sitä ympäröi autiomaa. Miksi järvi on täällä? Koska oikealla puolella kaksi pientä jokea laskee erämaan läpi ja tuo altaaseen vettä. Joet johdattavat sulamisvesiä idän kaukaisilta vuorilta. Vesi kulkee alavirtaan autiomaan läpi ja muodostaa suuren Araljärven. Neuvostoliittolaiset päättivät 1950-luvulla muuttaa virtausta ja kastella autiomaata viljelläkseen Kazakstanissa puuvillaa kansainvälisille markkinoille ulkomaanvaluutan saamiseksi Neuvostoliittoon. Raha oli todella tarpeen. On helppo kuvitella, mitä tapahtuu. Veden syöttö Araljärveen katkaistaan, mitä mahtaa tapahtua? Araljärvi vuonna 1973, 1986, 1999, 2004 ja noin 11 kuukautta sitten. Aika merkillistä. Moni teistä asuu Keskilännessä. Kuvitelkaa tämän tapahtuneen Yläjärvelle. Tai Huronjärvelle. Muutos on erikoislaatuinen. Se ei koske ainoastaan vettä ja vesirajaa, vaan seudun koko perusympäristöä. Aloitetaan tästä. Neuvostoliitossa ei todellakaan ollut mitään Sierra Club -ympäristöjärjestöä. Sanottakoon se noin. Araljärven pohja ei ole kaunista katsottavaa. Myrkkyjätettä on paljon, ja nyt monet järveen upotetuista jätteistä leviävät ilmaan. Yksi pienistä, etäisistä ja luoksepääsemättömistä saarista oli Neuvostoliiton biologisten aseiden testauspaikka. Nyt sinne voi kävellä. Ilmasto-olot ovat muuttuneet. Araljärven 20 ainutlaatuisesta kalalajista 19 on nyt pyyhkäisty pois maapallon pinnalta. Tämä on suurimittainen ympäristökatastrofi. Selvennetään asiaa. Al Gore antoi minulle muutama vuosi sitten kuvan, jonka hän otti ollessaan Neuvostoliitossa kauan, kauan sitten. Siinä näkyvät Araljärven kalastuslaivastot. Näettehän kaivetun kanavan? Epätoivoissaan kalastajat yrittivät uittaa laivat jäljellä oleviin vesialtaisiin, mutta lopulta heidän oli luovutettava, koska laiturit ja ankkuripaikat jäivät yksinkertaisesti jälkeen pakenevasta rantaviivasta. Ainakin minua kauhistuttaa, että tulevat arkeologit kaivavat kaiken esille ja kirjoittavat aikamme historiasta: "Mitä ihmiset mahtoivat ajatella?" Tällainen tulevaisuus on väistämättä edessä. Noin puolet maailman makeasta vedestä on jo käytössä, ja pelkän maatalouden osuus siitä on 70 prosenttia. Maatalouteen käytetään paljon vettä ja maata. Maatalous kuormittaa myös suurta osaa ilmakehästä. Ilmakehä vie ajatukset enimmäkseen energiankäytön aiheuttamaan ilmastonmuutokseen ja kasvihuonekaasuihin, mutta maatalous on myös suurimpia kasvihuonekaasujen päästäjiä. Jos tarkastelee hiilidioksidia, joka syntyy trooppisten sademetsien polttamisesta, karjasta ja riisinviljelystä tulevasta metaanista tai liiallisen lannoituksen tuottamista typpioksideista. Käy ilmi, että maatalous tuottaa 30 % ihmisen toiminnasta johtuvista kasvihuonepäästöistä. Enemmän kuin koko liikenne. Enemmän kuin kaikki sähkö. Itse asiassa enemmän kuin kaikki muu tuotanto. Se aiheuttaa yksinään suuremmat päästöt kuin mikään muu ihmisen toiminta maailmassa. Siitä ei juuri puhuta. Nykymaatalouden uskomattoman suuri osuus hallitsee planeettaamme, oli sitten kyse 40 prosentista maa-alaamme, 70 prosentista käyttämästämme vedestä tai 30 prosentista kasvihuonepäästöjämme. Typpi- ja fosforivalumat ovat kaksinkertaistuneet pelkästään lannoitteiden käytön takia, aiheuttaen valtavia laatuongelmia jokien, järvien ja jopa valtamerten vesissä. Tämä on myös suurin yksittäinen luonnon monimuotoisuuden köyhdyttäjä. Maatalous on epäilemättä vahvin yksittäinen irtipäästetty voima tällä planeetalla sitten jääkauden lopun. Kiistatta. Sen merkitys on ilmastonmuutoksen veroinen. Ne molemmat tapahtuvat samaan aikaan. Mutta on tärkeätä muistaa, ettei maatalous ole läpeensä paha asia. Itse asiassa ihmiset ovat täysin riippuvaisia siitä. Sille ei ole vaihtoehtoa. Se ei ole ylellisyyttä. Se on ehdoton välttämättömyys. On tarjottava ruokaa, ravintoa, kuitua ja jopa biopolttoaineita noin seitsemälle miljardille ihmiselle, ja joka tapauksessa maataloustuotteiden kysyntä lisääntyy tulevaisuudessa. Maatalous ei katoa mihinkään. Se tulee kasvamaan, pääosin lisääntyvän väestön takia. Nykyinen seitsemän miljardin ihmisen määrä on kasvamassa ainakin yhdeksään, ehkä yhdeksään ja puoleen miljardiin, ennen kuin suunta muuttuu. Vielä tärkeää on ruokavalion muutos. Maailman vaurastuessa ja väestön kasvaessa tullaan syömään enemmän lihaa, mikä kuluttaa enemmän voimavaroja kuin kasvisruokavalio. Enemmän ihmisiä, enemmän arvokkaampaa syötävää ja samanaikainen energiakriisi pakottaa korvaamaan öljyn muilla energialähteillä, joihin täytyy lopulta kuulua biopolttoaineita ja bioenergian lähteitä. Kaikki tämä yhdessä. On vaikea ymmärtää, kuinka selviämme vuosisadan lopulle vähintään kaksinkertaistamatta maataloustuotantoa. Miten teemme sen? Kuinka kaksinkertaistamme maailman maataloustuotannon? Voisimme yrittää viljellä lisää maata. Tekemässämme analyysissa näkyy vasemmalla nykyiset viljelyalueet, oikealla mahdollinen tuleva sijainti maaperän ja ilmaston perusteella, ellei ilmastonmuutos häiritse liikaa, mikä ei ole hyvä oletus. Olisi mahdollista lisätä viljelyalaa, mutta ongelmana on jäljellä olevien maiden sijainti herkillä alueilla. Niillä on paljon monimuotoisuutta ja paljon hiiltä, joita haluamme suojella. Enemmän ruokaa voisi saada viljelyalaa lisäämällä, mutta se olisi paras jättää tekemättä, koska se on ekologisesti äärimmäisen vaarallista. Sen sijaan halutaan ehkä pysäyttää maatalouden jalanjäljen kasvu ja viljellä maita paremmin. Työmme pyrkii tuomaan esille sellaisia paikkoja missä voitaisiin parantaa satoja ympäristöä vahingoittamatta. Tässä vihreät alueet esittävät paikkoja, missä maissisadot, maissi vain esimerkkinä, ovat jo todella hyvät, ehkä maaiman parhaat mahdolliset kyseisessä ilmastossa ja maaperässä, mutta ruskeat ja keltaiset alueet ovat paikkoja, missä tuotto on ehkä 20 - 30 % siitä, joka pitäisi pystyä saamaan. Niitä on paljon Afrikassa ja jopa Latinalaisessa Amerikassa, mutta kannattaa huomata, että Itä-Euroopassa, missä Neuvostoliitto ja itäblokin maat aikanaan olivat, maatalous on yhä sekasortoista. Tarvittaisiin ravinteita ja vettä. Turvaudutaan joko luomu- tai perinteiseen viljelyyn tai niiden sekoitukseen, jotta tilanne paranisi. Kasvit tarvitsevat vettä ja ravinteita. Mutta tämä pystytään hoitamaan, ja on mahdollista saada kaikki toimimaan. Muutos on tehtävä varoen, jotta varmistettaisiin ruoan ja ympäristön turvallisuus tulevaisuudessa. On löydettävä tasapaino ruokatuotannon ja terveen ympäristön välillä. Tällä hetkellä ollaan ota-tai-jätä-tilanteessa. Taka-alalla voidaan kasvattaa ruokaa -- tuossa soijapelto -- ja tämä kukkakaavio osoittaa, että ruokaa viljellään paljon, mutta puhtaasta vedestä on pulaa, hiiltä ei varastoidu riittävästi, ja luonnon monimuotoisuus kärsii. Etualalla on preeria, mikä on ympäristön kannalta hienoa, mutta siellä ei ole mitään syötävää. On keksittävä, kuinka molemmat saataisiin mukaan uudenlaiseen tasapainoiseen maatalouteen. Puhuessani tästä ihmiset sanovat usein: "Eikö tyhjä tila ole ratkaisu?" -- luomuruoka, paikallisruoka, geenimuuntelu, kannusteet, uudet viljelysäädökset -- onhan tässä monta hyvää ideaa, mutta hopealuoti puuttuu. Itse asiassa ne muistuttavat enemmän hopeahauleja. Pidän kovasti hopeahauleista. Niiden yhteisvaikutus on todella voimakas, mutta ne on koottava yhteen. On keksittävä uudenlainen maatalous, jossa yhtyvät kaupallisen viljelyn, vihreän vallankumouksen, luomuviljelyn, lähiruoan ja ympäristönsuojelun parhaat ideat, on lopetettava niiden keskinäinen kilpailu ja kehitettävä uudenlainen maatalous, "terrakulttuuri" eli viljely koko planeetan tarpeisiin. Keskustelu on ollut hyvin vaikeaa, ja olemme kovasti yrittäneet saada ihmiset tajuamaan ydinkysymykset vastakkainasettelun vähentämiseksi ja yhteistyön lisäämiseksi. Esitän lyhyen videon joka kertoo pyrkimyksistämme saada eri osapuolet yhteiseen keskusteluun. Katsotaanpa video. (Musiikkia) Ympäristöinstituutti, Minnesotan yliopisto (Musiikkia) Maailman väestö kasvaa 75 miljoonalla ihmisellä joka vuosi. Se vastaa miltei Saksan asukaslukua. Nyt ihmisiä on lähes seitsemän miljardia. Tätä menoa määrä nousee 9 miljardiin vuoteen 2040 mennessä. Kaikki tarvitsevat ruokaa. Mutta miten? Miten kasvava väestö ruokitaan tuhoamatta planeettaamme? Ilmastonmuutos tajutaan jo suureksi ongelmaksi. Mutta se ei ole ainoa ongelma. On kohdattava "toinen epämiellyttävä totuus". Globaali maatalouskriisi. Väestönkasvu + lihankulutus + maitotuotteiden kulutus + energiakustannukset + bioenergian tuotanto = luonnonvarojen kuormitus Yli 40 % maapallon pinnasta on raivattu maatalousmaaksi. Kokonaisviljelyala on 16 milj. neliökilometriä, lähes Etelä-Amerikan kokoinen alue. Laitumina on 30 milj. neliökilometriä, Afrikan kokoinen alue. Maatalous vie 60 kertaa enemmän maata kuin kaupunki- ja esikaupunkialueet. Kastelu kuluttaa eniten planeettamme vettä. Viljelyyn käytetään 2800 kuutiokilometriä vettä joka vuosi, mikä riittää täyttämään 7305 Empire State Buildingiä joka päivä. Nykyisin monen suuren joen virtauma on vähentynyt. Jotkut kuivuvat kokonaan. Katsokaa autiomaaksi muuttunutta Araljärveä. Tai Colorado-jokea, joka ei enää virtaa mereen. Lannoitteet ovat miltei kaksinkertaistaneet ympäristömme fosforin ja typen. Seuraukset? Yleistynyt vesien saastuminen ja jokien ja järvien rappeutuminen. Maatalous on yllättäen suurin ilmastonmuutoksen aiheuttaja. Se synnyttää 30 % kasvihuonekaasupäästöistä. Enemmän kuin kaiken sähköntuotannon ja teollisuuden, tai maailman kaikkien lentokoneiden, junien ja autojen päästöt. Suurin osa maatalouden päästöistä syntyy trooppisten metsien hävittämisestä, eläinten ja riisipeltojen metaanista ja liikalannoituksen typpioksidista. Mitkään muut ihmisen teot eivät muuta maailmaa enemmän kuin maatalous. Mikään muu tekemisemme ei ole niin ratkaisevaa eloonjäämisemme kannalta. Pulmallinen tilanne... Kun väestö kasvaa usealla miljardilla ihmisellä, maailman ruokatuotanto pitää kaksin- tai jopa kolminkertaistaa. Miten tästä edetään? Tarvitaan laajempaa keskustelua, kansainvälistä vuoropuhelua. On panostettava todellisiin ratkaisuihin: maataloustukiin, täsmäviljelyyn, uusiin lajikkeisiin,tippukasteluun, harmaan veden kierrätykseen, parempiin viljelykäytänteisiin ja älykkäämpiin ruokavalioihin. Kaikkien on istuttava pöytään. Kaupallisen maatalouden, ympäristönsuojelun ja luomuvijelyn kannattajien... on toimittava yhdessä. Ei ole yhtä ainoaa ratkaisua. Tarvitaan yhteistyötä, mielikuvitusta ja päättäväisyyttä, koska emme saa epäonnistua. Kuinka maailma ruokitaan tuhoamatta sitä? Tällä hetkellä edessämme on yksi ihmiskunnan suurimmista ja tärkeimmistä haasteista: yhdeksän miljardin ihmisen ruokkiminen kestävästi, tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti, suojellen samalla planeettaamme nykyisille ja tuleville polville. Tästä tulee yksi ihmiskunnan vaikeimmista ratkaisuista. Sen on pakko onnistua, ensimmäisellä ja ainoalla yrityksellä. Kiitoksia oikein paljon. (Suosionosoituksia)