Usein sanotaan, että elokuva on
luontonsa takia voyeuristista,
koska elokuva tarjoaa katsojalle ikkunan
toisten salattuihin elämiin.
Ihmisten tarinoiden katsominen isolla
ja pienellä ruudulla voi todellakin olla
kiehtovaa ja innostavaa.
Mutta itse katsominen voi tuntua myös
epämukavalta, tunkeilevalta,
jopa ahdistelulta.
Näiden epämukavien hetkien taustalta
löydämme hälyttäviä viestejä
suostumuksen roolista.
Selittääkseni, aloitetaan täältä:
tavallisen pojan
tavallisesta makuuhuoneesta,
tavallisista poikajutuista.
Tavallisista jutuista,
kuten naapurin tytön vakoilemisesta.
Populaarikulttuuri on täynnä
tämän kaltaisia kohtauksia.
Kohtauksia, joissa yksi hahmo,
yleensä mies,
vakoilee toista hahmoa,
yleensä naista,
ilman tämän tietoa tai suostumusta.
Selventääkseni, puhun henkilön
salaisesta tarkkailusta
tämän ollessa yksin,
eriasteisesti riisuttuna
tai seksuaalista toimintaa harrastaessa.
Tämä on tunkeilevaa
katsomista,
joka loukkaa henkilön
perusteltua oletusta yksityisyydestä.
Hämmästyttävän monessa elokuvassa
ja tv-sarjassa tällainen vakoilu
ei ole pahiksen tekosia.
Sen sijaan siihen syyllistyvät
"nice guy", mukava mies, -hahmot.
"Hidasta, kulta"
He ovat heteromiehiä, jotka kuvataan
muuten kunnollisina.
Tai, vähintäänkin,
enimmäkseen harmittomina.
"Hei! Hei!"
Tämä kaava on mediassa niin laaja,
että ajattelin sen tarvitsevan nimen.
"Hän on tirkistelijä!"
Kutsunkin sitä
"Harmittomaksi tirkistelijäksi"
"Tiedätkö, tajusin,
että pihatieltäni näkee suoraan
Donnan taloon."
"Ihanko tosi?"
(naururaita)
Esimerkiksi kaikki pojat
"That 70's Show":ssa
osallistuvat ohimennen vakoiluun.
"Ei, Anette! Ei kaapua!"
(naururaita)
"Huutakaa joku
'tyynysota' tyttöäänellä."
Mutta Fez on
tyypillinen esimerkki
harmittomasta tirkistelijästä.
(naururaita)
"Luoja, Fez!"
"Kivat tissit!"
(naururaita)
"Häivy!"
"Fez?"
Sarjassa on vuosia kestänyt vitsi,
jossa hän vakoilee aina naisia.
Usein piiloutuneena heidän
vaatekaappeihinsa.
"Hyvä luoja, näitkö mitään?"
"En paljoa, sinun pitäisi
harkita yövaloa."
Ja silti tämä tunkeileva
käyttäytymismalli
kuvataan sarjassa vain
pienenä kiusana.
"Au!"
"Oletko kunnossa?"
(kameran ääni)
"Fez!"
(naururaita)
"Tämän avulla voi nähdä
naisen vaatteiden läpi."
(naururaita)
"Jackie, valmistaudu töllöttämiseen."
Fez päätyy jopa romanttiseen suhteeseen
naisen kanssa, jota hän on vakoillut
yli 8 kauden ajan
prime time -televisiossa.
Kohtaukset, joissa pojat
vakoilevat tyttöjä,
olivat keskeinen osa
niin sanottuja
"teinien seksikomedioita"
1970-luvun lopulla ja 80-luvun alussa.
Mutta tämä median kaava ei alkanut
tai loppunut
Delta-jengiin, Kuumaan nuorisoon
tai Nörttien kostoon.
"Oh!"
Alfred Hitchcockilla oli tunnetusti
pakkomielle voyeurismiin.
Hänen tunnetuimmat elokuvansa
sisälsivät tirkistelykohtauksia.
Sen jälkeen olemme nähneet
harmittomia tirkistelijöitä
lähes joka genressä.
Toimintaelokuvista kauhuelokuviin.
Romanttisista draamoista
scifi-seikkailuihin.
Eikä ole harvinaista, että videopelit
antavat pelaajalle mahdollisuuden
interaktiiviseen
tirkistelyyn.
"Katso tätä, tule tänne."
"Vastapäätä on alaston nainen."
"Missä?"
"Toiseksi ylin kerros,
ikkuna vasemmalla."
"Vau."
Tämä trooppi on ollut myös tukipilarina
tv-tilannekomedioissa.
"Hyvä luoja, tuossa on Rachel
alastomana!"
Yleensä kertaluonteisena vitsinä
muutamissa jaksoissa.
"Olisitko avannut oven,
jos olisit tiennyt sen olevan minä?"
"En, sain selville,
että antamassasi nallessa oli webkamera!"
Vaikka saatamme ajatella
tirkistelijän olevan vieras
ihminen puskissa,
vakoilu voi näyttää monenlaiselta.
"Menikö minulta jotain ohi?"
"Voi luoja."
"Oh!"
"Voi kiitos Luoja tästä ihanasta,
ihanasta päivästä."
Toisinaan vakoilu kuvataan
osana miehen työtä.
Kuin poliisi tarkkailutyössä.
" Oh vau, oh yeah"
Mutta harmiton tirkistelijä -trooppi
silti pätee monissa näistä tapauksista.
"Suojatakseni ja palvellakseni..."
"Uuh, uuh, uuh, rakastan työtäni niin
paljon, uhh"
Vakoiluteemaisessa mediassa
miehellä voi olla saatavillaan
huipputeknisiä vakoilulaitteita.
"9 erilaista tehostettua visiotilaa,
jokaisen pikkupojan unelma:
läpäisevä moodi."
"Katsopa tuota!"
Supersankaritarinoissa
tai yliluonnollisissa juonissa
miehen voimia voidaan käyttää
tapana päästä käsiksi
naisen kehoon.
(nainen huutaa)
"Ja hän näki, että se oli hyvä!"
Esimerkiksi Teräsmiestä
pidetään usein hyvän, kunnollisen
miehyyden esikuvana,
ja silti hänkin vilkaisee
silloin tällöin.
Harmittomat tirkistelijät
eivät aina ole sankareita.
Mutta he eivät ole pahiksiakaan.
"Päädyn näkemään paljon enemmän
Avaa
kuin luulin."
Vaikka päähenkilöllä olisi,
sanotaan vaikka,
kyseenalaiset moraalit
tai hän olisi mukana
muissa rikollisissa toimissa,
vakoilua ei itsessään kuvata iskuna
häntä vastaan.
Ja olennaisimpana
yleisön on silti tarkoitus
samaistua tirkistelijään teon aikana.
"Mitä?"
Ei ole epätavallista,
että yksityisyyden häiritseminen
kuvataan hellyttävänä.
"Anteeksi?"
"Oh!"
"Taidat olla kylvyssäni..."
"Sulje silmäsi!"
Tai ihastuneen miehen
harmittomana toimintana.
Jopa silloin, kun tirkistelyä arvostellaan
säälittäväksi, ärsyttäväksi tai vähän
pelottavaksi,
"Se oli vahinko."
"Olet kusipää!"
miehen toimet yleensä
annetaan pian anteeksi ja unohdetaan.
Hyvä keino havainnollistaa
syvempää ongelmaa on
"älä kurki" -cliché.
"Miten näit sen?
"Sanoit, ettet katsoisi!"
"Anteeksi, kuten sanoin, sankari
kurkistaa aina."
Asetelma on tuttu: naisen
on vaihdettava jostain syystä vaatteensa.
Mutta hänen miespuolinen ystävänsä
seisoo vieressä.
"Et häiritse minua."
Joten luonnollisesti, nainen pyytää
miehen kääntyvän ympäri
tai sulkevan silmänsä, kun hän riisuutuu.
"Voisitko kääntyä ympäri?"
"Miksi?"
"Käänny nyt vain."
"Katso-.
katso tuonne hetki."
"Joo."
"Käänny ympäri ja katso
vesiputouksia, Skippy kiltti?"
"Hyvä on."
"Pysy vahdissa, älä kurki."
Kunnioittaako päähenkilömme
naisen toiveita?
Ei tietenkään.
"Älä katso!"
"Sanoin, että silmät tuohon suuntaan!"
Yleensä, hän kurkistaa siitä huolimatta.
"Käänny ympäri!"
"Nyt!"
"Käänny ympäri."
Ja naisen luottamuksen rikkominen
johtaa harvoin seuraamuksiin.
Itse asiassa miehen rikos
todennäköisesti palkitaan.
Joskus nainen pyytää selvästi,
ettei häntä katsottaisi,
joskus taas annetaan ymmärtää,
ettei miehen pitäisi tuijottaa.
On hyvin harvinaista, että mies ei
käytä mahdollisuutta kurkistaa.
"Älä katso."
"Selvä."
Jos kyseessä on romanttinen tarina, rikos
kuvataan usein merkkinä, että mies tykkää naisesta.
Mutta todellisuudessa
miehen, joka osoittaa tahallista
välinpitämättömyyttä naisen suostumusta kohtaan,
pitäisi olla suuri punainen lippu.
"Painu helvettiin, paskiainen!"
Vaikka lainvalvojat pitävä usein
tunkeilevaa vakoilemista vain pikkurikoksena,
vakoilun kohteelle se ei ole
vain pieni rasite.
"Hei?"
Se voi aiheuttaa todellista,
pitkäaikaista henkistä vahinkoa.
"Onko täällä joku?"
"No niin, voin melkein nähdä sen."
Joskus tirkistelykohtaukset on
kuvattu perheystävällisesti,
"Siinä hän on."
joskus taas ne voivat olla
paljon eksplisiittisempiä.
Itseasiassa koko videon aikana
minun on täytynyt käyttää luovaa
editointia ja strategisia sumennuksia,
jotta materiaali olisi
Youtubeen sopivaa.
"Senkin riiviö. Tässähän on alastomuutta!"
Toisin kuin jotkin konservatiiviryhmät
haluaisivat uskottavan,
ongelma ei ole seksin tai
alastomuuden ruudulla kuvaaminen.
Seksiä ja alastomuutta voidaan kuvata
monin eri tavoin riippuen esityskeinoista.
"Pitäisi kelvata."
Todellinen ongelma
"harmiton" tirkistelijä -troopissa
on suostumuksen puute
tarinan henkilöiden välillä
ja se, miten loukkaukset
kuvataan pikkujuttuna.
"Näitkö, kun riisuin vaatteeni
porealtaalla?"
"Luulin, että olit katatoninen."
On yleinen väärinkäsitys, että voyeurismi
on määritelmällisesti katsomista ilman lupaa.
Mutta se ei ole totta.
Voyeurismi voi, ja minusta pitäisi, olla
suostumukseen perustuvaa.
On tietenkin mahdollista kuvata
voyeuristisiakin kohtauksia siten,
että hahmot katsovat toisiaan
suostumuksellisesti.
"Steve..."
Mutta kuvaukset
suostumuksellisesta katselusta
eivät ole läheskään yhtä yleisiä kuin
kohtaukset, joista suostumus puuttuu.
Tähän asti olemme käsitelleet
ruudulla olevien hahmojen perspektiiviä,
mutta on toinenkin kriittinen näkökulma,
josta emme ole vielä puhuneet:
kameran kuvakulma.
Palataan hetkeksi aiempaan
"normaalin" pojan makuuhuoneeseen.
Vaikka eihän se ole normaali makuuhuone.
Se on oikeasti elokuvan lavaste.
Eikä kyseessä ole myöskään normaali poika,
vaan näyttelijä, joka toteuttaa
käsikirjoitusta.
Oikeastaan kaikki on elokuvantekijöiden
tietoisesti valitsemaa.
Nainen laitetaan näytille
ohjaajan toimesta,
joka on asemoinut naisen kehon
niin, että päähenkilö näkee sen hyvin.
Lisäksi nämä otokset on suunniteltu
siten, että myös katsoja pääsee kurkistamaan.
"Herra Bishop, saanko minä katsoa?"
"Carl..."
Tämä tekee katsojasta osallisen.
Meidät laitetaan epäsuorasti osallistumaan
ei-luvalliseen katselemiseen.
"Todellako, 007?"
Tämä on muuten totta myös,
kun tirkistelevä henkilö
kuvataan selvästi hyypiönä.
Tärkeä aihe on myös elokuvateoreetikko
Laura Mulveyn nimeämä
"mieskatse",
etenkin sen suhteen, miten kamera liikkuu
ja kehystää naisten vartalot seksualisoidusti
riippumatta päähenkilön kuvakulmasta.
Mutta tässä keskitymme lähinnä
tarinan hahmoihin.
Elokuvien katsojakuntaan kuuluu
tietenkin kaikkien sukupuolien edustajia,
mutta katsoja jakaa mieshahmon
kuvakulman
ja sen myötä katsojan on tarkoitus
samaistua miehen kiihkeään innostukseen.
Toistan vielä, tarinan sisässä nämä
naiset eivät tiedä, että heitä katsotaan,
eivätkä siksi voi suostua siihen.
Sanon tämän nyt suoraan,
näiden kohtausten on tarkoitus
kutkuttaa katsojaa juuri sen takia,
että uhria katsellaan
ilman lupaa.
"Ihan kuin näkisimme jotain,
mitä meidän ei ole tarkoitus nähdä,
minkä takia se on niin "v*tun kuumaa."
Kaikki näyttelijät ovat, oletettavasti,
hyväksyneet tavat, joilla heitä
ruudulla kuvataan,
mutta fiktiiviset kuvaukset voivat silti
normalisoida ei-suostumuksellista käytöstä.
"Hyvää iltapäivää!"
On huomionarvoista,
minkä tyyppisille näyttelijöille
elokuvantekijät antavat miehen tirkistelyn
kohteeksi joutuvan roolin:
yleensä nainen on nuori, hoikka, valkoinen
ja tavanomaisella tavalla kaunis.
Tämä on niin vakiintunut
malli Hollywoodissa,
että kun uhri ei täytä
noita tarkkoja odotuksia,
"Sainpas!"
kohtauksessa on yleensä
ällötysvitsi
"Mies!"
tai transfobinen vitsi.
"Tuo mies näyttää naiselta."
"Hei, vau! Katso tuonne ikkunaan!"
Kohtaukset, joissa pojat
vakoilevat salaa tyttöjä tai naisia,
ovat erityisen yleisiä
aikuistumistarinoissa.
Tämäntyyppisissä tarinoissa vakoileminen
kuvataan usein aikuistumisriittinä,
"Jeesus Kristus!"
vääjäämättömänä osana nuorten miesten
seksuaalista heräämistä.
Pojat voidaan alkuun kuvata
ujoina, kömpelöinä tai pelokkaina
naisten suhteen.
Ja tirkistelyn kautta heistä
tulee itsevarmoja.
Elokuvien visuaalisen kielen perusteella
tyttöjen vakoileminen on poiken kehityksen
kannalta niin tärkeää,
että se saa melkein
hengellisen tärkeyden.
Tällä tavoin muutos pojasta mieheksi
on rakennettu naisten kehojen
loukkaamisen varaan.
"Hän oli syvällä ajatuksissaan, koska
jätti itsensä muutaman kerran vartioimatta,
ja näin puoleenväliin hänen reisiään,
jotka johtivat Himalajan kultaiseen palatsiin.
Joskus pojat kuvataan
melankolisina erakkoina,
mutta joissain tapauksissa
tirkistely on sosiaalinen tapahtuma.
"Hänen kätensä liikkuvat alas."
"Tämä on nähtävä!"
Naisten esineellistämisestä
tulee siten yhdistävä kokemus
nuorille pojille.
Kokemus, joka myös vahvistaa heidän jaettua
kokemustaan miesten valta-asemasta.
"Ottakaa ja läimäiskää, pojat."
"Paska, alas!"
Älkää ymmärtäkö väärin, seksuaalinen
mielenkiinto on täysin normaalia,
mutta ei-suostumuksellista käytöstä
ei pitäisi koskaan sekoittaa
terveeseen seksuaaliseen tutkintaan.
Oletusarvon pitäisi aina olla
yksityisyyden kunnioittaminen.
"Hei, vaihdan vaatteita."
"Ah, anteeksi!"
John Bergerin vuoden 1972 tv-sarjassa
"Ways of Seeing" (Katsomisen tavat)
hän havainnoi, että katsominen
ei ole passiivista toimintaa.
Se on aktiivista.
Miehet haaveilevat naisista,
naiset haaveilevat siitä, että
heistä haaveillaan.
Miehet katsovat naisia,
naiset katsovat, kun heitä katsotaan.
En kiellä, etteikö näkemisellä olisi
seksuaalisuudessa suurta osaa,
mutta sen, että näkee itsensä alastomana
ja sen, että toinen näkee sinut
sillä tavalla,
laitettuna esille, on suuri ero.
Berger puhui siitä, miten eurooppalaiset
öljymaalaukset heijastelevat yhteiskuntaa,
mutta havainto sopii yhtä
hyvin elokuviin.
Mieshahmot ovat aktiivisia
ja täysin pukeissa,
naiset ovat passiivisia
ja esillä,
eivät valmiita katseille ja
näin ollen näyttävät haavoittuvaisilta.
Tämä muodostaa automaattisen voimaepä-
tasapainon, jossa miehellä on valta.
Nämä kohtaukset lähettävät
naisille ja tytöille viestin,
jonka mukaan vakoilun kohteeksi joutuminen
on kohteliaisuus,
"Eli sinä tarkkailit minua."
"Kauanko? Vain tänään?"
"Viikon, 2 viikkoa, muutostani lähtien?"
koska miehen seksuaalisen huomion on
aina tarkoitus olla imartelevaa,
riippumatta siitä, jakaako
toinen osapuoli tunteet vai ei.
"Tuo on joko hirvittävin
tai ihanin asia, jonka olen
koskaan kuullut."
"Esseessään "Intrusions" (Tunkeutumiset)
kirjailija Melissa Ferbos selittää:
"Aivan kuten nämä tuotokset kannustavat
miehiä uskomaan vakoilun ja tirkistelyn olevan
hyväksyttäviä kosiskelutapoja,
jotka todennäköisesti toimivat,
ne myös opastavat naisia toivomaan
sellaisen toiminnan kohteena olemista."
"Minun pitäisi varmaan vetää
verho kiinni.
Joku vaikuttaa tuijottavan sinua pihalta."
"Älä tee niin.
Tyttökaverini ja minä emme
koskaan sulje verhoja."
"Me nautimme hänestä."
Käsitellyissä elokuvissa ja tv-sarjoissa
ei ole harvinaista, että vakoilun
kohteena oleva nainen
ilmaisee katsojalle, että
hän salaa nauttii tästä loukkauksesta.
Alla oleva väite on selvä,
miesten halutuksi tuleminen
antaa naiselle hänen arvonsa.
"No, minusta sinun pitäisi
soittaa poliisille!"
"Ei! Se pilaisi kaiken."
"Loppujen lopuksi hän on ollut
niin kärsivällinen,
se tuntuu vain reilulta."
Tuohon vaaralliseen viestiin
liittyy toinen ajatus,
joka esiintyy näissä kohtauksissa:
ajatus, että miehet ja pojat "eivät vain
pysty hallitsemaan" seksuaalisia halujaan.
Aivan kuten miehiä ohjaisi jokin
näkymätön luonnovoima,
joka saa heidät tunkeutumaan
naisten kehoihin.
Tämä myytti ei tietenkään ole totta.
Miehet ja pojat pystyvät hallitsemaan
halujaan.
"Odota!"
Silti media vahvistaa myyttiä,
jonka mukaan
"miehet eivät ole vastuussa omista
teoistaan",
toisinaan muuttamalla
tirkistelijän
naisen viettelevän ansan
onnettomaksi uhriksi.
Tässä jälleen Melissa Febosin
esseestään “Intrusions”:
"Tämä on myös kertomus,
joka vapauttaa miehet vastuusta.
Mitä mahdollisemmalta se, että
naiset esiintyvät jatkuvasti, vaikuttaa,
sitä vähemmän rikolliselta
katsominen tuntuu."
"Sitten hän alkaa
tarkoituksellisesti riisuutumaan
ikkunan edessä, valot päällä."
"Ihan kuin hän olisi tiennyt
minun katsovan."
Pitäisi olla järjetöntä syyttää
naisia siitä, että miehet vakoilevat
heitä luvatta,
mutta elokuvat luovat jatkuvasti
vaikutelman, jonka mukaan
on naisen syytä, että
hän antaa itsensä tulla nähdyksi,
vaikka hän riisuutuisi oman
kotinsa yksityisyydessä.
"Voi luoja. Näit minut?"
"Et yrittänyt vietellä minua
alastomuudellasi?"
"Ei, en!
Ja sinä luulit, oikeasti, että
haluaisin harrastaa seksiä kanssasi?"
Kaikki tässä videossa käsitelty
on osa suurempaa miesten
valta-aseman kulttuuria.
Liian monille miehille yhteiskunnassamme
on opetettu,
että naisten kehojen tulisi olla
heille aina käytetävissä.
Käytettävissä arvioitavaksi,
tuomittavaksi, vertailtavaksi
ja lähteenä miesten fantasioihin.
"Taidan ajatella häntä
ennen kuin menen nukkumaan tänään."
"Jos kukaan häntä ajattelee,
niin minä."
Tämän nurinkurisen logiikan mukaan
nainen, joka ei laita itseään näytille
ottaa miehiltä pois heidän "oikeutensa
katsella".
"Hei, älä nyt. Älä mene
toiseen huoneeseen!
Voi hitsi."
Loppujen lopuksi
"harmiton" tirkistelijä -trooppi
on kaikkea muuta kuin harmiton,
koska se vahvistaa
miesten oikeuden tunnetta
kertomalla uudelleen
ja uudelleen, että
"hyvät miehet" ansaitsevat
pääsyn naisten kehoihin.
"Kurkistitko salaa
vaatteideni alle?"
"En olisi kummoinen sankari jos
olisin kurkistanut."
"Niin, mutta ei se mitään jos
kurkistit vain vähän.
Ansaitset kurkistuksen siitä
kaikesta hyvästä, mitä teet."
Ja sen takia lupaa ei
aina vaadita.
"Parempi näkymä huoneeseeni
kuin luulin."
"En ole ikinä nähnyt sinua alasti."
"Harmi."
"Minulla on upea keho."
"Käänny ympäri. Käänny!"
"Olet vain mies,
niin kuin kaikki muut."
Viime vuosina tämän troopin sukupuolten
vaihtaminen on noussut suosiossa.
Vaikka nämä vakoiluhetket kääntävätkin
odotetun valta-asetelman päälleen,
pelkkä sukupuolten vaihtaminen
ei-suostumuksellisen toiminnan yhteydessä
ei maagisesti korjaa ongelmaa.
Koska se edelleen vahvistaa
maailmankatsomusta,
jonka mukaan toisen toiveiden kunnioittaminen
heidän kehonsa suhteen ei ole tärkeää.
Kuten sanotaan,
vääryyttä ei voi korjata
toisella vääryydellä.
Suostumuksesta oppiminen myös katsomisen,
ei pelkän koskemisen, suhteen on tarpeellista,
"Voi luoja."
"Mitä?"
etenkin sosiaalisen median
todellisuuden
ja kasvavan alastonkuvien luvattoman
jakamisen ongelman takia.
"Minä saan tämän?"
"Kyllä. Se on sinulle."
"Koska olet ainut mies, jonka
koskaan haluan katselevan kehoani."
Nykypäivän digitaalisessa maailmassa
naisten yksityiset kuvat tai videot
voivat toimia poikien ja miesten
sosiaalisena valuuttana.
"Kuva kertoo enemmän kuin
tuhat sanaa."
Valuutta, joka voi antaa miehelle
statusta kavereidensa keskuudessa
"Kuumaa!"
esittämällä todisteita naisen alistumisesta
miehen seksuaaliselle halulle.
"Ei hyvältä vaikuta, Tom."
"Lähetin sen vain yhdelle kundille, koska
hän ei uskonut, että harrastin
seksiä Rubyn kanssa."
Huomaamme jälleen, miten naisten kehojen
paljastaminen ilman lupaa
on miehille tapa luoda siteitä
toistensa kanssa
yhteisen "miesoikeuden" tunteensa avulla.
Tv-sarjat, kuten Euphoria,
Sex Education ja Stargirl
ovat yrittäneet käsitellä
kuvien luvatonta jakamista.
Valitettavasti jotkut käsikirjoittajat
eivät voi
vastustaa houkutusta lisätä
suurta juonenkäännettä,
jossa selviää, että syyllinen
onkin "mean girl", ilkeä tyttö,
todellisuudessa paljon yleisemmän
nykyisen tai ex-kumppanin sijaan.
"Joseph Lyman näytti meille kuvan,
jonka annoit hänelle."
"Mitä?"
"Sinun alastoman omakuvasi.
Hän näytti sen kaikille."
"Koko kylä on nähnyt sen."
"Pormestarikin näki sen."
Sarja "Normal People"
sisältää kohtauksen, jossa mies esittelee
kuvaa hänen alastomasta tyttöystävästään.
Sen sijaan, että päähenkilö olisi vaikuttunut,
hän vastaa, ettei se ole hyväksyttävää.
"Eikö tuollaisten kuvien näyttäminen
tyttöystävästäsi ole sinusta sairasta?
Hetki on lyhyt, mutta
merkittävä kahdesta syystä:
ensinnäkin, se on harvinainen
esimerkki
miehestä, joka arvostelee toista
miestä ei-suostumuksellisesta käytöksestä,
ja toiseksi, tuottajat päättivät olla
näyttämättä kuvaa katsojalle.
Jopa mediassa, jonka mukaan on
väärin jakaa yksityisiä kuvia,
median tekijät usein varmistavat, että
katsoja näkee kyseisen kuvan tai videon selvästi.
Nämä otokset ovat tarpeettomia
ja tekevät jälleen katsojasta osallisen
ei-suostumukselliseen katsomiseen.
Aivan kuten tirkistely ei koskaan ole
tirkisteltävän syytä,
ei syy ole myöskään koskaan ihmisten,
joiden alastonkuvia jaetaan ilman lupaa.
Syyn tulisi olla täysin
heidän, jotka jakavat tai katsovat
ilman lupaa.
"Sinun ei olisi koskaan
pitänyt lähettää noita."
"Hänen ei olisi koskaan pitänyt
jakaa niitä."
Mieshahmot, jotka kunnioittavat
naisten yksityisyyttä,
ovat mediassa edelleen hyvin harvinaisia.
On vielä harvinaisempaa nähdä
miesten tai poikien puuttuvan
heidän kavereidensa
ei-suostumukselliseen katselemiseen,
mutta sellaisia esityksiä
me kaipaamme.
"Suljen."
Jos haluamme rakentaa myönteisen
suostumuksen kulttuuria,
on ratkaisevan tärkeää ymmärtää
katselun etiikka.
Toivon, että pidit tästä videosta.
Kuten voit kuvitella,
näiden pitkien videoesseiden
kirjoittaminen, editoiminen ja
tuottaminen vaatii valtavasti aikaa.
Joten jos tykkäät tällaisesta
media-analyysistä,
harkitse tämän projektin
tukemista Patreonissa.
Olen myös jättänyt Paypal-linkin
alas kuvaukseen.
Missään videossa ei ole mainoksia
eikä myöskään sponsoreita.
Kaikki on 100-prosenttisesti
kaltaistesi katsojien rahoittamaa.
On myös muita jännittäviä uutisia:
olemme aloittaneet podcastin
nimeltään "Pop Culture
Detective: Audio Files",
joka on hyvin samankaltainen
kuin videoesseemme,
mutta sisältää enemmän
ääniä vaikuttamassa analyysiin
ja formaatti on hieman rennompi.
Voit kuunnella ja tilata
missä ikinä kuunteletkaan podcasteja,
ja minä laitan siihenkin linkkejä,
jos olet kiinnostunut.
Meillä on tietenkin muitakin
videoesseitä tekeillä.
Odottakaa siis niitä.
Ja kiitos todella paljon tämän
kanavan tukemisesta.
Se merkitsee minulle valtavasti, eikä mikään
olisi mahdollista ilman teidän tukeanne.