Kuinka harjoittaa tunnehygieniaa | Guy Winch | TEDxLinnaeusUniversity

Meillä on ensiapulaukkuja ja lääketarvikkeita yleisiin fyysisiin vammoihin kuten haavoihin ja flunssiin, mutta ei työkalupakkeja yleisiin henkisiin vammoihin kuten epäonnistumisiin, torjutuksi tulemiseen, syyllisyyteen tai menetyksen tunteeseen. Inspiroivassa puheessaan Guy Winch kertoo, että "henkistä haavaa ei voi hoitaa, jollet tiedä vahingoittuneesi". Guy osoittaa, miksi on niin tärkeää harjoittaa tunnehygieniaa.

Kasvoin identtisen kaksoisveljeni kanssa.

Hän oli uskomattoman rakastava veli.

Kaksosena kehittyy erityisen taitavaksi
suosimisen tunnistamisessa.

Jos hänen keksinsä oli
edes hitusen isompi kuin minun keksini,

minulla oli kysyttävää.

Selvästikään en ollut nääntymässä nälkään.

Kun minusta tuli psykologi,

aloin päästä jyvälle
erilaisesta suosimisjärjestelmästä.

Arvostamme kehoa
paljon enemmän kuin mieltä.

Vietin yliopistossa yhdeksän vuotta

tehden tohtorintutkintoa psykologiasta.

Arvatkaa, kuinka moni
katsoo käyntikorttiani ja sanoo:

"Ahaa, psykologi! Ei siis oikea tohtori."

Aivan kuin kortissani lukisi niin:

"Tri Guy Winch. Vain psykologi
(ei oikea tohtori). Kyllä, suuri pettymys."

Näen kaikkialla,
että keho asetetaan mielen edelle.

Olin hiljattain käymässä ystäväni luona ja

hänen 5-vuotias lapsensa
oli käymässä yöpuulle.

Poika seisoi jakkaralla lavuaarin vieressä
pesemässä hampaitaan

kun hän liukastui ja
raapaisi jalkansa jakkaraan kaatuessaan.

Hän itki hetken, mutta nousi sitten ylös,
kiipesi taas jakkaralle,

otti kaapista laastarirasian
ja laastaroi haavansa.

Tämä lapsi osasi juuri ja juuri
sitoa kengännauhansa,

mutta hän tiesi jo, että
haava tulee peittää, jottei se tulehdu,

ja hampaista tulee pitää huolta
pesemällä ne kahdesti päivässä.

Me kaikki tiedämme,
kuinka ylläpitää fyysistä terveyttämme

ja pitää huolta hammashygieniasta.

Olemme tienneet sen viisivuotiaasta asti.

Mutta mitä tiedämme
henkisen terveytemme ylläpitämisestä?

Emme mitään.

Mitä opetamme lapsillemme
tunnehygieniasta?

Emme mitään.

Miksi huolehdimme enemmän
hampaistamme kuin mielestämme?

Miksi fyysinen terveytemme
on niin paljon tärkeämpi kuin henkinen?

Saamme psykologisia vammoja
jopa useammin kuin fyysisiä:

epäonnistuminen,
hylätyksi tuleminen, yksinäisyys.

Myös ne voivat pahentua,
jos jätämme ne huomiotta.

Ne voivat vaikuttaa elämäämme
dramaattisesti.

Vaikka on
tieteellisesti todistettuja keinoja,

joita voisimme käyttää psykologisten
vammojen hoitoon, emme käytä niitä.

Meille ei tule edes mieleen,
että meidän pitäisi.

"Ai, sinua masentaa, ravista
se tunne pois! Se on vain päässäsi!"

Voitko kuvitella sanovasi noin jollekulle,
jonka jalka on murtunut?

"Ai, kävele se pois!
Se on vain jalassasi!"

On aika sulkea fyysisen ja
henkisen terveyden välinen kuilu.

On aika tehdä niistä
tasa-arvoisempia. Kuten kaksoset.

Mistä puheen ollen,
veljeni on myös psykologi.

Eli hänkään ei ole oikea tohtori.

Emme kuitenkaan opiskelleet yhdessä.

Elämäni vaikein asia oli muuttaa Atlantin yli
tekemään tohtorintutkintoani New Yorkiin.

Olimme erillämme ensimmäistä kertaa
elämässämme ja ero oli raskas molemmille.

Hän pysyi perheen ja ystävien luona,
mutta minä olin yksin uudessa maassa.

Kaipasimme toisiamme hirveästi,
mutta puhelut olivat todella kalliita

ja meillä oli varaa puhua
vain viisi minuuttia viikossa.

Kun syntymäpäivämme koitti,
ensimmäinen jota emme viettäneet yhdessä,

päätimme tuhlata ja
puhua sillä viikolla 10 minuuttia.

Vietin aamun ravaten edestakaisin
huoneessani ja odotin hänen soittavan.

Odotin ja odotin, mutta puhelin ei soinut.

Aikaeron takia ajattelin, että hän oli
ulkona ja soittaisi myöhemmin.

Silloin ei ollut kännyköitä.

Mutta hän ei soittanut.

Aloin tajuta, että
oltuani poissa yli 10 kuukautta

hän ei enää kaivannut minua
samalla tavoin kuin minä häntä.

Tiesin hänen soittavan aamulla, mutta se oli
elämäni surullisimpia ja pisimpiä öitä.

Heräsin seuraavana aamuna
ja vilkaisin puhelinta.

Tajusin, että olin potkaissut luurin
pois paikaltaan edellisaamuna ravatessani.

Kompuroin sängystä, laitoin luurin paikalleen,
ja se soi sekuntia myöhemmin.

Se oli veljeni. Hän oli todella vihainen.

Se oli ollut myös hänen elämänsä
surullisin ja pisin yö.

Yritin selittää, mitä oli tapahtunut,
mutta hän sanoi:

"En ymmärrä. Jos näit, etten soittanut,
mikset ottanut puhelinta ja soittanut minulle?"

Hän oli oikeassa.

Miksen soittanut hänelle?

Minulla ei ollut vastausta silloin,
mutta nyt on.

Se on yksinkertainen.

YKSINÄISYYS

Yksinäisyys saa aikaan
syvän henkisen haavan,

joka vääristää havaintojamme
ja sotkee ajatuksiamme.

Se saa uskomaan, että ihmiset ympärillämme
välittävät vähemmän kuin he oikeasti tekevät.

Se saa pelkäämään yhteyden ottamista,
koska miksi altistaa itsensä torjumiselle ja sydänsuruille,

kun sydän särkee jo sietämättömän paljon?

Todellinen yksinäisyys
koetteli minua tuolloin,

mutta ympärilläni oli jatkuvasti ihmisiä,
joten en ikinä tullut ajatelleeksi sitä.

Yksinäisyys on täysin subjektiivinen asia.

Se riippuu siitä, tunnetko olevasi
tunnetasolla tai sosiaalisesti irti ihmisistä.

Minä tunsin.

Yksinäisyyttä on tutkittu paljon
ja tutkimukset ovat kauhistuttavia.

Yksinäisyys ei pelkästään
tee onnettomaksi.

Se tappaa.

En laske leikkiä.

Krooninen yksinäisyys lisää
ennenaikaisen kuoleman riskiä 14 %.

Se aiheuttaa korkeaa verenpainetta, korkeaa kolesterolia
ja jopa tukahduttaa immuunijärjestelmän toimintaa.

Se tekee alttiiksi
kaikenlaisille sairauksille.

Tiedemiehet ovat päätelleet,
että krooninen yksinäisyys

vaikuttaa terveyteen ja elinikään
yhtä kielteisesti kuin tupakanpoltto.

Tupakka-askeissa on varoituksia:
"Tämä voi tappaa sinut."

Yksinäisyydessä niitä ei ole.

Siksi on niin tärkeää, että asetamme
henkisen terveytemme etusijalle

ja harjoitamme tunnehygieniaa.

Et voi hoitaa henkistä haavaa,
jollet edes tiedä satuttaneesi itseäsi.

Huomaa tunnetason tuska

Yksinäisyys ei ole ainoa henkinen haava,
joka vääristää havaintoja ja johtaa harhaan.

EPÄONNISTUMINEN

Myös epäonnistuminen tekee niin.

Vierailin kerran päiväkodissa, jossa
kolme taaperoa leikki samanlaisilla muovileluilla.

Punaista nappia työntämällä
söpö koira ponnahtaisi esiin.

Pikkutyttö yritti työntää violettia nappia,
ja sitten hän katsoi laatikkoa alahuuli värähdellen.

Pikkupoika katsoi, kääntyi laatikkonsa puoleen
eikä edes koskenut siihen vaan purskahti itkuun.

Toinen pikkutyttö yritti kaikkea mahdollista,
työnsi punaista nappia ja söpö koira ponnahti esiin.

Tyttö kiljaisi riemusta.

Kolme pikkulasta,
täysin samanlaiset lelut,

mutta täysin erilaiset reaktiot
epäonnistumiseen.

Ensimmäisillä kahdella lapsella
oli kyky työntää punaista nappia.

Ainoa mikä esti heitä onnistumasta
oli heidän mielensä.

Se huijasi heidät uskomaan,
etteivät he pystyneet.

Myös aikuiset menevät
tällä lailla jatkuvasti lankaan.

Meillä kaikilla on oletusvalikoima
tunteita ja uskomuksia,

jotka laukeavat, kun
kohtaamme pettymyksiä ja takaiskuja.

Oletko tietoinen, kuinka oma mielesi
suhtautuu epäonnistumiseen?

Sinun täytyy olla.

Jos mielesi yrittää vakuuttaa sinulle,
että et kykene johonkin,

ja uskot sitä, alat tuntea itsesi
avuttomaksi kuin nuo kaksi pikkulasta.

Lakkaat yrittämästä liian pian
tai et yritä ollenkaan.

Tulet entistä vakuuttuneemmaksi,
ettet voi onnistua.

Siksi niin monet toimivat
todellisten kykyjensä alapuolella.

Joskus matkan varrella
yksikin epäonnistuminen vakuutti heidät

siitä, etteivät he voi onnistua,
ja he uskoivat tämän.

Kun tulemme vakuuttuneiksi jostakin,
mieltämme on hyvin vaikea muuttaa.

Opin tämän kantapään kautta teini-iässä.

Minä ja veljeni ajoimme
ystävien kanssa yöllä pimeää tietä,

kun poliisit pysäyttivät meidät.

Lähellä oli tapahtunut ryöstö
ja he etsivät syyllisiä.

Poliisi lähestyi autoa ja
valaisi taskulampulla kuskia,

sitten veljeäni etupenkillä,
ja sitten minua.

Poliisin silmät levisivät ja hän huudahti:
"Missä olen nähnyt kasvosi aiemmin?"

Sanoin: "Etupenkillä."

Poliisin mielestä tässä ei ollut mitään järkeä,
joten nyt hän arveli, että olin huumeissa.

Hän kiskoi minut ulos autosta,
tutki minut, marssitti poliisiautolle,

ja vasta kun hän oli tarkistanut,
ettei minulla ollut rikosrekisteriä,

pystyin näyttämään hänelle,
että etupenkillä oli kaksoisveljeni.

Ajaessamme pois pystyin
silti näkemään poliisin kasvoista,

että hän oli vakuuttunut,
että olin tehnyt jotakin laitonta.

Mieltä on vaikea muuttaa,
kun se on vakuuttunut.

Voi siis olla luonnollista tuntea lannistusta
ja toivottomuutta epäonnistumisen jälkeen,

mutta et saa antaa itsesi tulla vakuuttuneeksi,
että et pysty onnistumaan.

Sinun täytyy taistella
avuttomuuden tunnetta vastaan

ja saada tilanne hallintaan.

Sinun täytyy rikkoa kielteisyyden kierre
ennen kuin se alkaakaan.

Pysäytä tunteiden verenvuoto

Mieli ja tunteet eivät ole
luotettavia ystäviämme.

Ne ovat enemmänkin
kuin erittäin oikukas ystävä,

joka voi olla täysin kannustava nyt,
mutta epämiellyttävä seuraavassa hetkessä.

Työskentelin kerran naisen kanssa,
joka oli ollut 20 vuotta naimisissa

ja kokenut hyvin ikävän avioeron.

Hän oli vihdoin valmis ensitreffeille.

Hän oli tavannut netissä miehen,
joka vaikutti mukavalta, menestyvältä

ja mikä tärkeintä,
erittäin kiinnostuneelta hänestä.

Nainen oli innoissaan. Hän osti uuden mekon ja
he tapasivat hienossa New Yorkin baarissa.

10 minuutin kuluttua mies nousi ylös,
sanoi "ei kiinnosta", ja käveli ulos.

TORJUTUKSI TULEMINEN

Torjutuksi tuleminen
on äärimmäisen tuskallista.

Naiseen sattui niin paljon,
ettei hän kyennyt liikkumaan.

Hän kykeni vain soittamaan ystävälle.

Ystävä sanoi: "No mitä odotit?

Sinulla on leveät lanteet
eikä mitään kiinnostavaa sanottavaa."

"Miksi tuollainen komea, menestyvä mies
ikinä seurustelisi kaltaisesi surkimuksen kanssa?"

Järkyttävää, eikö,
että ystävä voi olla niin julma?

Mutta vähemmän järkyttävää,
jos kertoisin, ettei noin sanonut ystävä.

Nuo sanat nainen sanoi itselleen.

Ja sellaista me kaikki teemme.

Torjunnan jälkeen alamme ajatella
vikojamme ja puutteitamme,

kaikkea mitä toivoisimme olevamme,
mitä emme haluaisi olla,

nimittelemme itseämme, ehkei
yhtä raa'asti, mutta kaikki teemme sitä.

On mielenkiintoista että teemme niin,
vaikka itsetuntomme on jo kärsinyt.

Miksi haluamme
vahingoittaa sitä vielä lisää?

Emme pahentaisi
fyysisiä vammoja tarkoituksella.

Jos saisit haavan käteesi, ottaisitko veitsen
ja työntäisit sen haavaan syventääksesi sitä?

Henkisten haavojen suhteen
teemme jatkuvasti näin. Miksi?

Huonon tunnehygienian takia.

Emme aseta
henkistä terveyttämme etusijalle.

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että
alempi itsetunto altistaa stressille ja ahdistukselle.

Epäonnistumiset ja
torjutuksi tuleminen sattuvat enemmän,

ja kestää pidempään toipua niistä.

Kun siis tulet torjutuksi, sinun tulisi
ensisijaisesti elvyttää itsetuntoasi

eikä hakata sitä tohjoksi.

Kun sinuun sattuu tunnetasolla,

kohtele itseäsi yhtä myötätuntoisesti
kuin kohtelisit hyvää ystävääsi.

Suojele itsetuntoasi

Meidän täytyy tunnistaa epäterveelliset
ajattelutapamme ja muuttaa niitä.

Yksi epäterveellisimmistä ja
yleisimmistä tavoista on MÄREHTIMINEN.

Märehtiminen tarkoittaa
asioiden hautomista.

Jos pomosi huutaa sinulle tai opettaja
saa sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi,

tai jos riitelet rajusti ystäväsi kanssa,

saatat jatkaa tilanteen läpikäyntiä
mielessäsi päivien tai viikkojen ajan.

Tunnekuohua aiheuttavien tilanteiden märehtimisestä
voi helposti tulla tapa.

Se käy kalliiksi.

Jos käytät niin paljon aikaa
kielteisten ajatusten parissa,

altistat itsesi kliiniselle masennukselle,
alkoholismille,

syömishäiriöille ja jopa
sydän- ja verisuonitaudeille.

Pulma on, että märehtimisen tarve
voi tuntua hyvin voimakkaalta,

joten tavasta on vaikea päästä eroon.

Tiedän tämän tosiasiaksi.

Reilu vuosi sitten omaksuin
itse tämän tavan.

Kaksoisveljelläni diagnosoitiin
3. vaiheen imusolmukesyöpä.

Syöpä oli hyvin aggressiivinen ja veljelläni
oli näkyviä kasvaimia kaikkialla kehossaan.

Hän joutui rankkoihin syöpähoitoihin.

En voinut lakata ajattelemasta
hänen koettelemustaan.

En voinut lakata ajattelemasta,
miten paljon hän kärsi,

vaikkei hän koskaan valittanut.

Hänen asenteensa oli
uskomattoman myönteinen.

Hänen henkinen terveytensä oli loistava.

Minä olin fyysisesti terve,
mutta henkisesti sekaisin.

Tiesin kuitenkin, mitä tehdä.

Tutkimusten mukaan huomion vieminen
muualle kahdeksi minuutiksi

riittää katkaisemaan
märehtimisen kierteen.

Siispä joka kerta kun mieleeni tuli
huolestunut, ahdistunut tai kielteinen ajatus,

pakotin itseni keskittymään
johonkin muuhun, kunnes tarve hälveni.

Viikossa koko ajattelutapani muuttui
myönteisemmäksi ja toiveikkaammaksi.

Taistele kielteistä ajattelua vastaan

Yhdeksän viikkoa
syöpähoitojen aloituksen jälkeen

veljeni kudokset kuvattiin.

Olin hänen vierellään,
kun tulokset saapuivat.

Kaikki kasvaimet olivat kadonneet.

Hänellä oli vielä
kolme hoitokertaa jäljellä,

mutta tiesimme että hän parantuisi.

Tämä kuva otettiin kaksi viikkoa sitten.

Tartu toimeen silloin,
kun olet yksinäinen,

muuta reaktiotasi epäonnistumiseen,

suojele itsetuntoasi,

taistele kielteistä ajattelua vastaan,

niin et vain paranna henkisiä haavojasi,

kehität myös tunnetason
kestokykyäsi ja kukoistat.

Sata vuotta sitten ihmiset alkoivat harjoittaa
henkilökohtaista hygieniaa.

Eliniän odote nousi yli 50 %
muutamassa vuosikymmenessä.

Uskon, että elämänlaatumme
voi nousta yhtä dramaattisesti,

jos alamme kaikki
harjoittaa tunnehygieniaa.

Voitko kuvitella, millainen maailma olisi,
jos kaikki olisivat henkisesti terveempiä?

Jos olisi vähemmän
yksinäisyyttä ja masennusta?

Jos ihmiset tietäisivät,
kuinka selvitä epäonnistumisista?

Jos he tuntisivat olonsa paremmaksi
tai kyvykkäämmäksi,

jos he olisivat onnellisempia
ja tyytyväisempiä?

Minä voin, koska se on
sellainen maailma jossa haluan elää.

Se on maailma,
jossa myös veljeni haluaa elää.

Jos jokainen perehtyy asiaan
ja muuttaa paria tapaansa,

niin voimme kaikki elää siinä maailmassa.

Kiitos paljon.