Yksityiskohdiltaan rikasta kauneutta suunnittelun avulla

Marian Bantjesin mukaan yksilöllisyyden tuominen projektiin graafisessa suunnittelussa on vääräoppista. Hän kertoo miten rakensi uransa tekemällä juuri niin, tuomalla hienostuneet kuvituksensa joista hänet tunnetaan näyteikkunoihin, ystävänpäivään ja jopa geneettisiin kaavioihin.

Aloitan lausumalla runon.

"Oi rakastettu hammaslääkäri:

Kumiset sormesi suussani ...

äänesi niin pehmeä ja vaimea ...

Laske naamio, rakas hammaslääkäri,

laske naamio."

(Naurua)

Okei, tässä esityksessä

aion laittaa aivojenne oikean puolen

tekemään suhteellisen kovan treenin.

Tulette näkemään paljon kuvia,

eivätkä ne ole aina yhteydessä
siihen mistä puhun,

joten teidän täytyy tavallaan
halkaista aivonne kahtia

ja antaa kuvien virrata yhdellä puolella,

ja kuunnella minua toisella.

Minä siis olen niitä ihmisiä,

joilla on elämää muuttanut
henkilökohtainen tarina.

Kuusi vuotta sitten,

tehtyäni 20 vuotta graafista suunnittelua
ja typografiaa,

muutin työskentelytapaani,

miten suurin osa graafisista
suunnittelijoista työskentelee,

tavoitellakseni henkilökohtaisempaa
lähestymistapaa työhöni,

nöyränä pyrkimyksenä

saada elanto tekemällä jotain
mitä rakastin.

Mutta tapahtui jotain merkillistä.

Minusta tuli oudon

suosittu.

Nykyiset työni

tuntuvat resonoivan ihmisissä

tavalla, joka on yllättänyt minut niin,

että yhä mietin usein

mitä helvettiä tapahtuu.

Ja alan hitaasti tajuta

että viehätys tekemisissäni

saattaa olla yhteydessä siihen
miksi teen sitä.

Kutsun itseäni nykyään
graafiseksi taiteilijaksi.

Siinä missä työni
graafisena suunnittelijana

oli seurata strategiaa,

seuraa työni nykyään

sydäntäni

ja kiinnostuksen aiheitani

egoni johdatuksella

luomaan töitä, jotka hyödyttävät sekä
itseäni, että asiakasta.

Tämä on vääräoppista

suunnittelun maailmassa.

Egon ei kuulu

olla osa graafista suunnittelua.

Itseni kohdalla,

poikkeuksetta,

mitä enemmän käsittelen työtä

kuin se olisi omani,

kuten jotain henkilökohtaista,

sitä onnistuneempi se on

vangitsevuuden,

kiinnostavuuden ja kestävyyden suhteen.

Olen siis jossain määrin
valtavirran ulkopuolella

suunnittelun ajattelun suhteen.

Siinä missä muut saattavat
seurata mitattavia tuloksia,

olen minä kiinnostuneempi
eteerisistä ominaisuuksista,

kuten "Tuottaako se iloa?"

"Onko siinä ihmeen tuntua?"

ja "Herättääkö se uteliaisuutta?"

Tämä on muuten tieteellinen kaavio.

Minulla ei ole aikaa selittää sitä,

mutta sillä on tekemistä
DNA:n ja RNA:n kanssa.

Minulla on tietty mielikuvituksellinen
lähestymistapa visuaaliseen työhön.

Asiat jotka kiinnostavat minua
työskennellessäni

ovat visuaalinen rakenne,

yllätys

ja kaikki mikä vaatii
asioiden selvittämistä.

Tunnen tästä syystä vetoa erityisesti

systeemeihin ja kuvioihin.

Anna teille pari esimerkkiä siitä
miten aivoni toimivat.

Tein tämän työn

englantilaiselle The Guardian
sanomalehdelle.

Heillä on lehti nimeltä G2.

Ja tämä on arvoitus
erikoisnumeroon

vuodelta 2007.

Ja arvoituksellinen se on.

Aloitin luomalla sarjan laattoja.

Suunnittelin nämä laatat

nimenomaan niin, että ne sisältäisivät

muotojensa sisällä osia kirjainmuodoista,

jotta voisin

yhdistää nuo palat

luodakseni kirjaimia ja sitten sanoja

abstraktin kuvioinnin sisään.

Samalla pystyin

peilaamaan niitä, kääntämään niitä

ja yhdistämään niitä eri tavoin

luodakseni joko säännöllisiä kuvioita

tai abstrakteja kuvioita.

Tässä sama sana arvoitus uudelleen.

Ja tässä se on abstraktissa ympäristössä.

Ja kuten huomaatte,
se on erittäin vaikealukuinen.

Mutta minun tarvitsee ainoastaan

täyttää kirjainmuotojen
tietyt alueet

ja voin tuoda sanat esiin

taustakuviosta.

Mutta ehkä se on hieman liian ilmeistä.

Joten voin lisätä taustaan hieman väriä

ja lisätä vähän väriä itse sanoihinkin,

ja näin, yhteistyössä AD:n kanssa,

voin tuoda sen juuri oikeaan pisteeseen,

että se on arvoituksellinen yleisölle --

he ymmärtävät että on jotain
joka heidän pitää lukea -

mutta lukeminen ei ole heille mahdotonta.

Olen myös kiinnostunut työskentelemään

epätavallisten materiaalien kanssa

ja tavallisten materiaalien kanssa
epätavallisilla tavoilla.

Tämä vaatii tavan saada irti
kaikki mahdollinen

jonkin luontaisista ominaisuuksista

ja myös miten taivuttaa se tahtooni.

Viime kädessä

tavoitteeni on luoda jotain odottamatonta.

Olen työskennellyt
sokerilla tähän pyrkien

Stefan Sagmeisterille,

kolminkertaiselle TED luennoitsijalle.

Tämä projekti alkoi

keittiön pöydältäni.

Olen syönyt muroja aamiaiseksi

koko elämäni.

Ja koko tuon ajan,

olen kaatanut sokeria pöydälle

ja leikkinyt sillä sormillani.

Käytin tätä tekniikkaa aikanaan

taideteoksen luomiseen.

Ja sitten käytin sitä uudelleen luodakseni

kuusi työtä Stefanin kirjaan,

"Things in My Life I've Learned So Far."

Ja nämä tehtiin

ilman luonnoksia, vapaalla kädellä

laittamalla sokeria valkoiselle pinnalle

ja sitten manipuloimalla sitä
jotta saatiin

siitä sanat ja kuviot esiin.

Olen myös viime aikoina tehnyt joitakin

melko ylhäisiä barokkireunuksia

vähemmän ylhäisestä pastasta.

Tämä on kappaleeseen jota teen kirjaan,

ja kappale käsittelee kunniaa.

Joten on aika odottamatonta,

mutta, tavallaan, se viittaa

makaronitaiteeseen,

jota lapset tekevät vanhemmilleen

tai tuodaan koulusta vanhemmille,

mikä itsessään on kunnian muoto.

Tällaista voit tehdä alumiinifoliolla.

Okei, no, tällaista minä voin tehdä
alumiinifoliolla.

(Naurua)

Olen hyvin kiinnostunut ihmettelystä,

sysäyksenä tutkimiseen suunnittelussa.

Sanoa että ihmettelen on sanoa:

minä kysyn.

Ihmetyksen kokeminen on kokea hämmästystä.

Työstän tällä hetkellä kirjaa,

joka leikkii ihmettelyn merkityksillä,

samalla kun tutkin omia ideoitani

ja kysymyksiä

riikinkukkomaisen suurellisen

visuaalisen esityksen kautta.

Maailma on täynnä ihmetystä.

Mutta graafisen suunnittelun maailma

ei suurimmaksi osaksi ole.

Käytän omia kirjoitelmiani

eräänlaisena testialueena
kirjaa varten, jossa on

riippuvuussuhde sanojen ja kuvien välillä

eräänlaisena viettelevänä voimana.

Mielestäni yksi asioista,

jossa uskonto onnistui

oli visuaalisen ihmettelyn käyttö

viestin viemisessä.

Taiteen ja informaation liittoa

käytetään surullisen vähän
aikuisten kirjallisuudessa,

ja minua kummastuttaa

miksei visuaalisuutta käytetä yleisemmin

tehostamaan älyllistä rikkautta.

Kun katsomme tämän kaltaisia töitä,

tapaamme assiosioida ne
lasten kirjallisuuden kanssa.

Koristeellisuuteen liittyy vihjaus, että

ne vähentävät sisällön vakavuutta.

Mutta toivon että minulla on mahdollisuus

muuttaa se käsitys.

Tämän kirjan tekoon menee pitkään,

mutta olen melkein valmis.

Jostain syystä ajattelin, että olisi
hyvä idea

pitää tauko

puheessani.

Ja tässä se on -- tauko teille ja minulle.

(Naurua)

Teen tällaisia ystävänpäivätervehdyksiä.

Olen lähettänyt näitä

isolla otannalla vuodesta 2005.

Nämä ovat tervehdyksiäni

vuosilta 2005 ja 2006.

Aloitin

tekemällä yksittäisiä kuvia kuten tämä

ja lähettämällä ne ihmisille.

Mutta 2007

sain älyttömän idean

piirtää jokainen tervehdys käsin

jokaiselle ihmiselle postituslistallani.

Supistin listani 150:een henkilöön.

Ja piirsin jokaiselle

yksilöllisen ystävänpäivätervehdyksen

ja lisäsin heidän nimensä siihen

ja numeroin ja signeerasin ja lähetin ne.

Uskokaa tai älkää, suunnittelin tämän

aikaa säästäväksi metodiksi.

Olin sen vuoden alussa hyvin kiireinen,

enkä tiennyt milloin löytäisin aikaa

suunnitella ja tulostaa
yksittäisen tervehdyksen.

Ja ajattelin että voisin tehdä tämän
pala palalta

matkustaessani.

Se ei ihan sujunut suunnitellusti.

Tähän liittyy pitempi tarina,

mutta sain kaikki tehtyä ajallaan,

ja ne saivat todella hyvän vastaanoton.

Sain melkein 100%:n vastausasteen.

(Naurua)

Ja ne jotka eivät vastanneet

eivät saa enää koskaan minulta mitään.

(Naurua)

Viime vuonna

otin käsitteellisemmän
lähestymistavan ystävänpäivään.

Sain idean, että halusin ihmisten

saavan eräänlaisen

mystisen rakkauskirjeen,

löydetyn katkelman postilaatikkoonsa.

Halusin sen olevan jotain

joka ei ollut heille osoitettu

tai minun allekirjoittamani,

jotain joka saisi heidät ihmettelemään

mikä kumma tämä oli.

Ja kirjoitin varta vasten

neljä erillistä sivua.

Tästä oli neljä eri versiota.

Ja kirjoitin ne

niin että ne alkavat kesken lauseen,

päättyvät keskelle lausetta.

Toisaalta ne ovat universaaleja,

joten vältän tiettyjä nimiä tai paikkoja,

mutta toisaalta ne ovat henkilökohtaisia.

Halusin ihmisten saavan tunteen että

he ovat saaneet jotain joka olisi voinut

olla rakkauskirje heille.

Luen yhden niistä teille.

"Et ole koskaan ollut varma tästä,

mutta voin vakuuttaa että tämä oikku

josta olet niin itsetietoinen

on hyvin rakastettava.

Ole hyvä ja hyväksy että tämä osa sinua

pakenee hymysi kera,

ja ne meistä jotka huomaavat,

ovat onnellisia tavoittaessaan sen
ohimennen.

Seurassasi vietetty aika on kuin
pienten lintujen pyydystämistä,

mutta ilman naarmuja ja linnunpaskaa."

(Naurua)

"Tarkoitan että

ajatuksesi ja sanasi
pyrähtelevät ja singahtelevat,

ajoittain vaikeasti tavoitettavia,

mutta kiinni saatuina ja tutkittuina --

ah, mikä ihme,

mikä ilahduttava palkkio.

Aikaa ei kuluteta kanssasi,

ainoastaan kerätään --

hetkien keräämistä toiveena säilyminen

ja samanaikaisesti vapautus.

Mahdotonta? En usko.

Tiedän että tämä saa sinut hämilleen.

Olen varma, että näen sinun punastuvan.

Mutta minun täytyy kertoa sinulle koska

joskus kuulen itse-epäilysi,

ja on musertavaa ajatella

ettet ehkä tiedä kuinka ihana olet,

kuinka inspiroiva ja ilahduttava

ja todella, kaikkein täydellisimmin ..."

(Naurua)

(Taputusta)

Ystävänpäivä

on tulossa parin päivän päästä,

ja nämä ovat tulossa

postilaatikoihin ympäri maailmaa.

Sain tänä vuonna, vaikka itse sanonkin,

loistavan idean

laserleikata

tervehdykset

käytetyistä joulukorteista.

Pyysin ystäviä lähettämään

minulle käytetyt joulukorttinsa,

ja tein 500 tällaista.

Jokainen niistä on täysin erilainen.

Olen todella innoissani niistä.

Minulla ei ole paljon muuta sanottavaa,

mutta ne onnistuivat tosi hyvin.

Käytän työhöni paljon aikaa.

Viime aikoina olen miettinyt

mikä kannattaa.

Mihin minun kannattaa käyttää aikaani

ja elämääni tällä tavalla?

Kaupallisessa maailmassa työskentelevänä

tämä aiheuttaa ajoittain minulle tuskaa.

Ja kyllä, joskus raha vaikuttaa minuun.

Mutta loppujen lopuksi en pidä sitä
tärkeänä tavoitteena.

Minulle tärkeää ovat

ihmiset joiden kanssa,
tai joille työskentelen,

työolosuhteet

ja yleisö jonka tavoitan.

Joten saatan kysyä: "Kenelle se on?"

"Mitä se sanoo?"

ja "Mitä se tekee?"

Voin kertoa, että on todella vaikeaa

minunlaiselleni tulla lavalle

tässä konferenssissa

näiden uskomattoman
briljanttien mielten kanssa,

jotka ajattelevat näitä

hyvin ison kuvan,

maailmaa muuttavia, elämää muuttavia

ideoita ja teknologioita.

Ja on hyvin, hyvin yleistä

että visuaalisen taiteen ihmiset
ja suunnittelijat

kokevat, että emme

tuota ja osallistu tarpeeksi,

tai pahempaa, että kaikki mitä teemme on

maantäytettä.

Tässä minä olen, näyttämässä teille

nättejä kuvia

ja puhumassa estetiikasta.

Olen alkanut uskoa että

todella mielikuvituksellinen,
visuaalinen työ

on hyvin tärkeää yhteiskunnassa.

Kuten minä olen inspiroitunut

kirjoista

ja kaikenlaisista lehdistä,

käymistäni keskusteluista, elokuvista,

ajattelen myös, että

kun tuotan visuaalisia töitä massamediaan,

töitä jotka ovat kiinnostavia,
epätavallisia,

kiehtovia,

töitä jotka ehkä herättävät mielessä

tunteen ihmettelystä,

että kylvän kansaan
mielikuvituksen siemenen.

Eikä koskaan tiedä kuka

saa sitä jotain

ja muuttaa sen joksikin muuksi,

koska inspiraatio

ristipölyttyy.

Minun työni

saattaa inspiroida näytelmäkirjailijaa

tai kirjailijaa tai tiedemiestä,

ja se vuorostaan voi olla siemen, joka

inspiroi lääkäriä

tai hyväntekijää

tai lastenvahtia.

Ja tämä ei ole jotain jota voi määrittää

tai seurata tai mitata,

ja meillä on taipumus aliarvostaa
yhteiskunnassa asioita

joita emme pysty mittaamaan.

Mutta minä uskon

että toimiva, rikas yhteiskunta

tarvitsee näitä joka suunnasta
tulevia siemeniä

ja kaikkia aloja,

jotta inspiraation ja mielikuvituksen

rattaat pysyvät

pyörimässä ja kasvavat.

Siksi teen sitä mitä teen,

ja miksi käytän siihen niin paljon
aikaa ja vaivaa,

ja miksi työskentelen kaupallisella,
julkisella alalla,

enkä taiteen eristyneessä,
yksityisessä

ympäristössä.

Haluan niin monen ihmisen kuin mahdollista

näkevän työni, huomaavan sen,
tuntevan vetoa sitä kohtaan,

ja saavan siitä jotain.

Ja oikeasti tunnen että on sen arvoista

käyttää arvokasta

ja rajallista aikaani tässä maailmassa

tällä tavoin.

Kiitän että sain näyttää sen teille.

(Taputusta)