Elämäni taideteoksena

Daniel Lismoren vaatekomero on luultavasti vähän erilainen kuin sinun -- hän käyttää vaatteidensa materiaalina kaikkea oluttölkeistä ja muovikristalleista timantteihin, kuninkaalliseen silkkiin ja 2 000 vuotta vanhoihin roomalaisiin sormuksiin. Tässä iskevässä puheessa Lismore jakaa näkemyksensä yksityiskohtaisten asukokonaisuuksiensa takana ja kertoo, millaista on elää taideteoksena. "Kuka tahansa voi luoda oman mestariteoksensa", hän kertoo. "Kannattaa kokeilla sitä joskus."

Päiväni alkaa aivan kuten sinunkin.

(naurua)

Kun herään aamulla,

katson puhelintani

ja juon sitten kupin kahvia.

Mutta sitten päiväni todella alkaa.

Se voi olla erilainen kuin sinun,
sillä elän elämääni taideteoksena.

Kuvittele olevasi valtavassa korurasiassa,

jossa ovat kaikki kauniit tavarat,
jotka eläessäsi olet nähnyt.

Kuvittele sitten, että kehosi on kangas.

Ja tehtäväsi on
luoda sille kankaalle mestariteos

käyttäen valtavan korurasiasi sisältöä.

Kun olet luonut mestariteoksesi,

saatat ajatella: "Vau, minä loin tämän."

"Tällainen olen tänään."

Sitten otat kotiavaimesi,

astut ovesta ulos todelliseen maailmaan,

ehkäpä menet julkisilla
kaupungin keskustaan...

Kenties kävelet katuja pitkin
tai käyt jopa ostoksilla.

Sellaista elämäni on, joka päivä.

Kun astun ovesta ulos,

nämä taideteokset ovat minä.

Minä olen taidetta.

Olen elänyt taiteena koko aikuisikäni.

Taiteena elämällä minusta tuli oma itseni.

Vartuin pienessä englantilaiskylässä
nimeltään Fillongley,

joka mainittiin viimeksi
1000-luvun maakirjassa,

eli sellaisessa mielenlaadussa.

(naurua)

Vartuin isovanhempieni luona,

jotka olivat antiikkikauppiaita,

joten vartuin historian
ja kauneuden ympäröimänä.

Minulla oli uskomaton asustelaatikko.

Joten, kuten kuvitella saattaa,
silloin se alkoi.

Muutin 17-vuotiaana Lontooseen
ryhtyäkseni malliksi.

Ja sitten aloin opiskella valokuvausta.

En ollut siihen aikaan
oikein tyytyväinen itseeni,

joten etsin aina pakoa todellisuudesta.

Tutustuin David LaChapellen
ja Steven Arnoldin töihin,

molemmat valokuvaajia,
jotka loivat ja kuratoivat maailmoja,

jotka räjäyttivät tajuntani.

Eräänä päivänä päätin loikata
muodin pinnallisesta maailmasta

taiteen pinnalliseen maailmaan.

(naurua)

Päätin elää elämäni taideteoksena.

Käytän tunteja, joskus kuukausia,
asujen valmistamiseen.

Luottovälineeni on hakaneula,
niin kuin tämä --

(naurua)

Ne eivät koskaan ole riittävän suuria.

Ja käytän kankaitani
uudelleen ja uudelleen,

ja kierrätän kaiken, mitä käytän.

Kun pukeudun, minua ohjaavat
värit, tuntumat ja muodot.

Minulla on harvoin teemaa.

Etsin kauniita esineitä
kaikkialta maailmasta,

ja luon niistä
kolmiulotteisia kuvakudoksia

koko kehoni peittävän
pohjakerroksen päälle...

koska en ole kovin tyytyväinen kehooni.

(nauraa)

Kysyn itseltäni:
"Pitäisikö ottaa jotain pois

tai lisätä jotain?"

"Ehkä sata esinettä?"

Ja joskus teen niin.

Vakuutan, että se ei ole
kauhean epämukavaa --

no, ehkä vähän --

(naurua)

Joskus minua tökkii hakaneula,

kun yritän käydä keskustelua,

joten voin olla vähän ärtyisä.

(naurua)

Minulta kuluu yleensä valmistautumiseen
noin 20 minuuttia,

mitä kukaan ei ikinä usko.

Se on totta -- joskus.

Se on siis minun versioni
t-paidasta ja farkuista.

(naurua)

Kun pukeudun,
rakennan asuni kuin arkkitehti.

Sijoittelen asioita tarkasti
kunnes ne tuntuvat oikeilta.

Saan monet ideoistani selkounista.

Menen nukkumaan saadakseni ideoita,

ja olen oppinut heräämään
kirjoittaakseni ne muistiin.

Pukeudun esineisiin, kunnes ne hajoavat,

ja annan niille sitten uuden elämän.

Esimerkiksi tämä kulta-asu --

se oli päälläni
Lontoon parlamenttitalossa.

Se on tehty haarniskasta, paljeteista
ja rikkinäisistä koruista.

Olin parlamenttitalossa
ensimmäinen haarniskaan pukeutunut

sitten 1600-luvun, jolloin Oliver Cromwell
kielsi sen.

Kauniin ei aina tarvitse olla kallista.

Kokeilkaa tehdä asuja roskapusseista
tai kadulta löytämästänne roskasta.

Ei sitä koskaan tiedä,

ne saattavat päätyä Voguen sivuille.

Kokoelmassani on yli 6 000 esinettä,

2 000-vuotiaista roomalaisista sormuksista
muinaisiin buddhalaisesineisiin.

Uskon tekemäni ja omistamani jakamiseen,

joten päätin luoda taidenäyttelyn,

joka kiertää parhaillaan
museoissa ympäri maailman.

Siinä on armeija minua --

luonnollisen kokoisia veistoksia,
kuten näette,

tässä ne ovat --

ne ovat oikeastaan elämäni.

Ne ovat kolmiulotteisia kuvakudoksia
elämästäni taiteena.

Ne yhdistelevät
muovikristalleja ja timantteja,

oluttölkkejä ja kuninkaallista silkkiä
kertavilkaisulla.

Pidän siitä, ettei katsoja
koskaan voi olettaa,

mikä on aitoa ja mikä ei.

Minusta on tärkeää tutustua kulttuureihin
ja jakaa niitä töitteni kautta.

Käytän vaatteita ympäri maailmaa tulevien
ihmisten tutkimiseen ja arvostamiseen.

Joskus ihmiset ajattelevat minun olevan
esiintyjä tai drag queen.

En ole.

Vaikka elämäni vaikuttaa performanssilta,

se ei ole sitä.

Se on totisinta totta.

Ihmiset reagoivat minuun
kuin mihin tahansa taideteokseen.

Monet kiinnostuvat ja innostuvat.

Jotkut kiertävät minut
tuijottaen ensin ujoina.

Sitten he tulevat luokseni ja sanovat
rakastavansa tai vihaavansa mitä teen.

Joskus vastaan ja joskus
annan taiteen puhua puolestaan.

Kaikkein ärsyttävintä on, kun ihmiset
haluavat koskettaa taideteosta.

Mutta ymmärrän kyllä.

Kuten usein nykytaiteen kanssa,
monet ovat välinpitämättömiä.

Jotkut suhtautuvat kriittisesti,
toiset solvaavat.

Luulen sen johtuvan
erilaisen ja tuntemattoman pelosta.

Tekemääni on lukemattomia reaktioita,

ja olen oppinut olemaan ottamatta
niitä henkilökohtaisesti.

En ole koskaan elänyt
"Daniel Lismore" -henkilönä.

Olen elänyt
"Daniel Lismore" -taideteoksena.

Ja olen kohdannut
kaikki mahdolliset esteet taideteoksena.

Se voi olla vaikeaa...

erityisesti jos puvustosi täyttää
40-jalkaisen merikontin,

kolme varastokoppia
ja 30 IKEA-laatikkoa --

(naurua)

ja joskus voi olla vaikea
nousta autoihin,

ja joskus --

no, tänä aamuna en mahtunut
kylpyhuoneen ovesta sisään,

se oli ongelma.

(naurua)

Mitä tarkoittaa olla oma itsensä?

Sitä sanotaan koko ajan,

mutta mitä se oikeasti tarkoittaa,

ja miksi sillä on merkitystä?

Miten elämä muuttuu, kun päättää olla
oma itsensä, pyytelemättä anteeksi?

Eläessäni taiteena olen kohdannut
vaikeuksia ja riemuvoittoja.

Minut on istutettu yksityiskoneisiin

ja lennätetty ympäri maailmaa.

Töitäni on ollut esillä
arvostetuissa museoissa,

ja minulla on ollut mahdollisuus --

tässä ovat muuten isovanhempani,

he kasvattivat minut,

ja tuossa olen minä --

(nauraa)

(aplodit)

Minua on lennätetty yksityiskoneilla
ympäri maailmaa,

eikä se silti ole ollut kovin helppoa,

koska olen välillä ollut koditon,

päälleni on syljetty,

minua on kohdeltu kaltoin,
joskus päivittäin,

kiusattu koko elämäni,

hyljeksitty lukemattomia kertoja,

ja minua on puukotettu.

Mutta eniten satutti se,

kun minut nimettiin
huonoiten pukeutuneiden listalle.

(naurua)

Omana itsenään oleminen voi olla vaikeaa,

mutta minusta se on paras tapa elää.

Siinä on se "huonoiten pukeutunut".

(nauraa)

Kuten sanonta kuuluu:
"Kaikki muut ovat jo varattuja."

Olen huomannut, että itsevarmuus
on käsite, jonka voi valita.

Olen huomannut, että aitous on tarpeen,
ja siinä on voimaa.

Olen kuluttanut aikaa
yrittäen olla kuten muut.

Se ei toiminut.

On kovaa työtä olla joku muu kuin
oma itsensä.

Minulla on muutama kysymys teille.

Keitä te olette?

Kuinka monta versiota teistä
on olemassa?

Ja yksi viimeinen kysymys:

Käytättekö kaikkia niitä eduksenne?

Kaikki kykenevät todellisuudessa luomaan
oman mestariteoksensa.

Kannattaa kokeilla sitä joskus.

Se on aika hauskaa.

Kiitos.

(aplodit ja hurrausta)