Et ole yksin yksinäisyydessäsi

Kun olet haavoittuva yksinöisyyden, surun ja pelkojesi suhteen, löydät lohtua etkä ole enää yhtä yksin, sanoo kirjailija ja taiteilija Jonny Sun. Rehellisessä kuvitetussa puheessaan Sun jakaa tuntojaan siitä, miten kertomukset ulkopuolisuudesta auttoivat häntä löytämään yllättävää yhteisöllisyyttä ja pilkahduksen valoa pimeän keskeltä.

Tervehdys.

Haluan esitellä sinulle yhden henkilön.

Tässä on Jomny.

Se on Jonny mutta vahingossa m-kirjaimella
kirjoitettuna,

jos vaikka ihmettelit,

sillä kukaan ei ole täydellinen.

Jomny on alieni,

joka on lähetetty maahan
opiskelemaan ihmisiä.

Jomny on eksyksissä ja
kaukana kotoa,

ihan kuten me kaikki joskus,

tai ainakin minä.

Kirjoitin tarinan tästä alienista
elämäntilanteessa,

jossa tunsin itseni vieraaksi ja oudoksi.

Olin juuri muuttanut Cambridgeen
ja aloittanut tohtorinopintoni

ja olin peloissani, eristynyt enkä
tuntenut kuuluvani joukkoon.

Mutta minulla oli pelastusköysi.

Olin kirjoittanut komiikkaa
vuosia

ja jakanut sitä sosiaalisessa mediassa

ja huomasin tekeväni sitä
koko ajan enemmän.

Monille ihmisille internet on
yksinäinen paikka.

Se voi tuntua

loputtomalta, suunnattomalta tyhjyydeltä

jossa voit huutaa ilman
että kukaan kuuntelee.

Minua kuitenkin lohdutti, kun
puhuin ääneen tyhjyydelle.

Jakamalla tunteeni tyhjyyden
kanssa, huomasin

tyhjyyden alkavan vähitellen vastata.

Kävi ilmi, ettei tyhjyys olekaan
loputon yksinäinen tila

vaan täynnä kaikenlaisia
muita ihmisiä, jotka

myös tuijottavat tyhjyyttä ja
haluavat tulla kuulluiksi.

Sosiaalisen median mukana
on tullut paljon varjopuolia,

sitä en lainkaan yritä kiistää.

Netissä oleminen tuo
aina mukanaan surua,

vihaa ja väkivaltaa.

Se voi tuntua maailmanlopulta.

Samaan aikaan olen tietoinen siitä

faktasta, että monet parhaimmista
ystävistäni

olen tavannut alunperin
juuri netin kautta.

Tämä johtuu osittain siitä, että
uskoutumiset kuuluvat

sosiaaliseen mediaan.

Tuntuu kuin kirjoittaisit
omaa päiväkirjaasi,

joka on täysin yksityinen,

ja samalla haluat kaikkien
maailmassa lukevan sitä.

Uskon, että osa tätä iloa

on se, että itsekin saamme kokea
muiden näkökulmista,

täysin erilaisista kuin
oma näkökulmamme,

ja joskus se on mukava asia.

Kun esimerkiksi liityin Twitteriin,

huomasin, että monet
seuraamistani ihmisistä

puhuivat mielenterveydestä
ja terapiaan menemisestä

ilman tavanomaista
stigmaa, joka usein

keskusteluissa liittyy teemaan.

Heidän ansiostaan puhe
mielenterveydestä normalisoitui

ja tämä auttoi minua tajuamaan,
että terapia voisi auttaa

myös minua.

Monista ihmisistä

kuulostaa pelottavalta puhua
kaikista näistä asioista

julkisesti ja avoimesti internetissä.

Uskon, että monista ihmisistä
on pelottavaa ja iso juttu

olla netissä, ellei ole jo
täydellinen ja valmis.

Mutta internet voi olla hyvä
paikka olla tietämätön

ja uskon, että voimme kaikki
suhtautua siihen innolla,

sillä minusta on tärkeää jakaa
epätäydellisyyttä,

epävarmuutta ja haavoittuvuutta

muiden kanssa.

(Naurua)

Jos joku siis kertoo olevansa
surullinen tai peloissaan

tai vaikkapa yksin,

se itse asiassa vähentää yksinäisyyttäni,

ei poistamalla sitä vaan

osoittamalla etten ole yksin

tuntemuksissani.

Kirjailijana ja taiteilijana

minulle on tärkeää tehdä
haavoittuvuuden mukavuudesta

yhteinen asia, jotain mitä
voimme jakaa keskenämme.

Minua innostaa ulkoistaa
sisäinen maailma

ottamalla esille omat tunteet,
joille ei vielä ole sanoja,

pitämällä niitä valossa,
liittämällä niihin sanat

ja sitten jakamalla ne muiden kanssa

toivoen, että se ehkä auttaa heitä
löytämään sanat omille tunteilleen.

Tämä kuulostaa isolta asialta,

mutta olen itse asiassa kiinnostunut
paketoimaan nämä

asiat pienemmiksi paketeiksi,

koska kun kätkemme ne
pieniin palasiin,

niitä on helpompi lähestyä ja
ne ovat hauskempia.

Ne voivat helpommin auttaa meitä
näkemään jaettu ihmisyytemme.

Joskus sopiva muoto on
lyhyt tarina,

joskus esimerkiksi
söpö kuvakirja.

Joskus kokemus ottaa

vitsin muodon, ja
vien sen nettiin.

Esimerkiksi pari kuukautta sitten
julkaisin idean sovelluksesta

koiranulkoilutuspalvelusta,

jossa koira tulee ovellesi
ja sinun on lähdettävä ulos

kävelylle sen kanssa.

(Naurua)

Jos yleisössä on
sovelluskehittäjiä,

tulkaa juttelemaan.

Tai haluan jakaa ahdistuksen,
joka liittyy sähköpostin lähettämiseen.

Ilmaisu parhain terveisin

on lyhenne siitä, että yritän parhaani,

mikä tarkoittaa: ole kiltti äläkä vihaa
minua, lupaan yrittää parhaani.

Tai vastaukseni klassiseen kysymykseen

kenen elävän tai kuolleen kanssa
söisin päivällistä; kyllä.

Olen hyvin yksinäinen.

(Naurua)

Olen huomannut, että kun
jaan tällaista sisältöä,

reaktio on hyvin samanlainen.

Ihmiset kokoontuvat yhteen nauramaan,

jakamaan tunteitaan ja

pyytämään laskua.

(Naurua)

Niin, taas jäin yksin.

Joskus nämä pienet kokoontumiset
voivat olla hyvin merkityksellisiä.

Kun esimerkiksi valmistuin
arkkitehtikoulusta

ja muutin Cambridgeen

julkaisin tämän kysymyksen:

"Kuinka monen ihmisen kanssa
olet jo käynyt

viimeisen keskustelun?"

Ajattelin omia ystäviäni,
jotka ovat muuttaneet pois

eri kaupunkeihin tai
jopa ulkomaille,

ja kuinka vaikeaa oli
pysytellä kosketuksissa.

Mutta ihmiset alkoivat vastata
ja jakaa kokemuksiaan.

Joku kertoi perheenjäsenestään,
jonka kanssa välit olivat menneet.

Joku kertoi rakastetusta,
joka oli menehtynyt

äkkiä ja odottamattomasti.

Joku kertoi koulukavereista,

jotka olivat muuttaneet pois.

Jotakin tosi hienoa alkoi
tapahtua.

Ihmiset eivät enää vastanneet

vain minulle vaan toisilleen

ja he alkoivat puhua keskenään,
jakaa kokemuksia ja

lohduttaa toisiaan,

rohkaista lähestymään
sitä ystävää,

jonka kanssa yhteys oli katkennut,

tai perheenjäsentä, jonka
kanssa oli riitaa.

Lopulta meistä oli muodostunut
mikroyhteisö,

Tukiryhmä oli muodostunut

kaikenlaisista ihmisistä yhdessä.

Joka ikinen kerta kun julkaisemme jotain

netissä, on mahdollisuus

että tällainen mikroyhteisö muodostuu.

On mahdollista, että kaikenlaiset
oliot

kokoontuvat samaan piirrokseen.

Joskus internetin sonnan keskeltä

löytyy sukulaissielu.

Joskus se tapahtuu
vastauksia lukiessa,

kun löytyy vastaus, joka on
erityisen kiltti,

oivaltava tai hauska.

Joskus se tapahtuu, kun alat seurata
jotakuta

ja huomaat, että he jo
seuraavat sinua.

Joskus huomaat jonkun,
jonka tunnet oikeassa elämässä,

ja katsoessasi omia ja tämän
kirjoituksia

oivallat, että teillä on paljon
samoja kiinnostuksia

ja se lähentää teitä.

Joskus, jos olet onnekas,

kohtaat toisen alienin.

[Kun kaksi alienia löytää toisensa
oudossa paikassa,

se alkaa tuntua enemmän kodilta"]

Olen myös huolestunut, sillä
kuten tiedämme,

internet ei enimmäkseen tunnu
tältä.

Tiedämme, että enimmäkseen

internet tuntuu paikalta, jossa
väärinymmärretään,

ajaudutaan kiistoihin,

jossa on hämmennystä,
ja huutamista

ja tuntuu, että kaikkea
on liikaa.

Se tuntuu kaaokselta,

enkä tiedä, miten sovittaa yhteen
netin huonot ja hyvät puolet,

sillä kuten olemme nähneet,

huonot jutut oikeasti satuttavat.

Minusta tuntuu, että alustat,
joilla oleilemme netissä,

on tahtoen tai vahingossa
suunniteltu

sallimaan häirintä ja väärinkäyttö,
välittämään valetietoa,

mahdollistamaan viha ja vihapuhe
ja niistä johtuva väkivalta

ja tuntuu kuin yksikään
nykyisistä alustoista

ei tekisi tarpeeksi korjatakseen
tätä.

Silti ja ehkä valitettavasti

alustat vetävät minua puoleensa
kuten muitakin,

koska joskus tuntuu, että siellä
kaikki ihmiset ovat.

Tunnen itseni tyhmäksi

ja typeräksi, kun

arvostan näitä pieniä
inhimillisen yhteyden hetkiä.

Mutta olen aina toiminut sen mukaan,

että nämä pienet ihmisyyden hetket ovat
tarpeellisia.

Ne eivät ole pakoa
oikeasta elämästä

vaan syitä, joiden vuoksi
tulemme näihin tiloihin.

Ne ovat elintärkeitä ja
vahvistavat elämää.

Ne ovat pieniä, tilapäisiä
rauhoitettuja alueita,

jotka näyttävät, ettemme ole
niin yksin kuin uskomme.

Joten vaikka elämä on karua ja
kaikki surullisia,

ja vaikka kaikki kuolemme kerran,

[Elämä on pahaa, kaikki surullisia

me kaikki kuolemme, mutta minullapa
on pomppulinna,

joten otatko kengät pois vai et]

Puhallettavan pomppulinnan metafora
viittaa

suhteisiimme ja yhteyteen
toisten kanssa.

Yhtenä yönä,

kun olin erityisen surullinen
ja toivoton maailman suhteen,

huusin tyhjyyteen,

yksinäiseen pimeyteen.

Sanoin: "Tällä hetkellä
kirjautuminen sisään someen

tuntuu kuin pitäisi jotain kädestä
maailmanlopussa."

Ja tällä kertaa tyhjyys ei
vastannut, vaan

ilmaantui ihmisiä,

jotka alkoivat vastata minulle ja
sitten puhua toisilleen

ja hitaasti muodostui
pieni yhteisö.

Kaikki tulivat pitämään kädestä.

Näinä vaarallisina ja epävarmoina aikoina

kaiken keskellä

meidän on pidettävä kiinni
muista ihmisistä.

Tiedän, että se on pieni asia, joka
koostuu pienistä hetkistä,

mutta se on pieni pilkahdus valoa

kaiken pimeyden keskellä.

Kiitos.

(Aplodit)

Kiitos.

(Aplodit)