Rogier van der Heide: Miksi valo tarvitsee pimeyttä

Valaistusarkkitehti Rogier van der Heide tarjoaa uuden kauniin tavan katsoa maailmaa -- kiinnittämällä huomio valoon (ja pimeyteen). Esimerkit klassisista rakennuksista kuvaavat tätä tarkoin pohdittua visiota valon leikistä ympärillämme.

Näytöllä on kaunis väite,

joka sanoo "Valo luo tunnelmaa,

valo luo tilan tuntua,

ja valo on myös muodon ilmaisua."

No, se ei ollut minulta.

Se oli, tietysti, Le Corbisierilta,

kuuluisalta arkkitehdilta.

Ja tässä voitte nähdä mitä hän tarkoitti

yhdessä kauniista rakennuksistaan ---

Notre Dame du Haut Ronchamp -kappelissa --

jossa hän luo tämän valon,

jonka hän voi toteuttaa vain koska siellä on myös pimeää.

Ja uskon, että olennaisinta

tässä 18-minuuttisessa puheessa --

on se ettei ole olemassa hyvää valaistusta

joka on terveellistä ja edistää hyvinvointiamme

ilman kunnollista pimeyttä.

Tällä tavoin yleensä valaisemme toimistomme.

Meillä on koodeja ja standardeja,

jotka kertovat, että valoissa täytyy olla tietty määrä lukseja

ja yhdenmukaisuutta.

Tällä tavalla luomme yhdenmukaisen valaistuksen

seinästä seinään

tavallisen lamppuristikon avulla.

Ja se on aika erilainen

kuin se, jonka juuri teille näytin

Le Corbusierilta.

Jos soveltaisimme näitä koodeja ja standardeja

Rooman Pantheoniin,

se ei ikinä olisi näyttänyt tältä,

sillä tämä kaunis valo -- yksityiskohta,

joka kulkee siellä itsestään

on mahdollinen vain,

koska samassa rakennuksessa on myös pimeyttä.

Ja tämä on enemmän tai vähemmän kuten Santiago Calatrava sanoi

todetessaan: "Valo, teen sen rakennuksiini

mukavuudeksi."

Hän ei tarkoittanut viiden ruokalajin illallisen mukavuutta

yhden ruokalajin illallisen sijaan,

vaan mukavuutta

rakennuksen laadussa ihmisille.

Hän tarkoitti, että taivaan voi nähdä

ja kokea auringon.

Ja hän loi nämä upeat rakennukset

joissa voi nähdä taivaan,

kokea auringon,

antaakseen meille paremman elämän rakennetussa ympäristössä,

koska valo on merkitsevää

kirkkaudessaan ja varjoisssa.

Kaikki perustuu, tietenkin, auringolle.

Ja tämä kuva auringosta viittaa siihen,

että aurinko on jollain tavoin ilkeä ja aggressiivinen.

Mutta meidän ei tule unohtaa, että kaikki energia tällä planeetalla

tosiasiassa tulee auringosta.

Ja että valo on ainoastaan ilmentymä

tästä energiasta.

Aurinko on dynamiikkaa, värien muutosta,

aurinko on ympäristömme kauneutta,

kuten tässä rakennuksessa --

Atlantan High Museumissa,

jonka on luonut italialainen Renzo Piano

yhdessä Arup Lightingin kanssa,

loistavan valaistussuunnittelijoiden tiimin,

joka loi

hyvin hienovaraisen valon modulaation

tilassa

vastaamaan auringon liikettä ulkopuolella,

näiden kauniiden kattoaukkojen avulla.

Joten epäsuoralla tavalla,

voi nähdä auringon.

Ja se mitä he tekivät

oli luoda kiinteä rakennuselementti

parantamaan laatua siinä tilassa,

joka ympäröi museossa kävijät.

He loivat tämän varjon,

jonka voitte nähdä tässä,

joka itse asiassa peittää auringon,

mutta avautuu hyvälle taivaalta heijastuvalle valolle.

Ja tässä voitte nähdä,

kuinka he todella työstivät kauniin muotoiluprosessin

fyysisten mallien avulla,

määrällisiä ja laadullisia metodeja käyttäen

päästäkseen lopulliseen ratkaisuun,

joka on aidosti integroitu ja täysin kokonaisvaltainen

arkkitehtuurissa.

He sallivat itselleen muutamia erehdyksiä työn edetessä.

Kuten huomaatte, lattialla on jonkin verran suoraa valoa,

mutta he selvittivät helposti, mistä se tulee.

Ja he antavat ihmisten tulla rakennukseen

todella nauttimaan auringosta,

auringon hyvistä puolista.

Ja auringosta voi nauttia

monin eri tavoin, totta kai.

Se voi olla tällaista,

tai kenties tällaista, joka on melko erikoista,

mutta tämä on 1963 --

auringonpimennyksen katselua

Yhdysvalloissa.

Ja koska siellä ylhäällä on melkoisen kirkasta,

nämä ihmiset ovat keksineet hyvin kiinnostavan ratkaisun.

Tämä on mielestäni hyvin kuvaava kuva siitä mitä yritän sanoa --

että auringon kaunis dynamiikka,

sen tuominen rakennukseen

synnyttää rakennetussa ympäristössämme laatua,

joka todella kohentaa elämäämme.

Ja tämä kaikki koskee pimeyttä

yhtä lailla kuin valoisuuttakin, tietysti,

sillä ilman sitä dynamiikkaa ei näkisi.

Ja vastakohtana toimistolle, jonka näytin teille

tämän puheenvuoron alussa,

tässä on tunnettu toimisto, White Groupilta.

Se on vihreän energian konsulttiyritys, tai jotain sellaista.

Ja he todella elävät oppiensa mukaan,

sillä tässä toimistossa ei ole lainkaan sähkövaloa.

Sillä on ainoastaan yhdellä puolella

tämä suuri, suuri lasi-ikkuna,

josta auringonvalo pääsee sisään

syvälle tilaan

ja luo siihen kauniin laadun ja mahtavan dynamiikan.

Joten voi olla hyvin hämärää, kun työskentelee siellä,

ja voi olla hyvin kirkasta, kun työskentelee tuolla.

Mutta ihmissilmä itse asiassa

osoittautuu huomattavan sopeutuvaksi

tällaisiin erilaisiin valaistusolosuhteisiin,

jotka yhdessä luovat ympäristön,

joka ei koskaan ole tylsä tai yksitoikkoinen,

ja joka siksi auttaa meitä kohentamaan elämäämme.

Minun on todellakin syytä esitellä tämä mies lyhyesti teille.

Tässä on Richard Kelly,

joka syntyi 100 vuotta sitten,

mistä syystä otan hänet nyt puheeksi,

sillä on tavallaan juhlavuosi.

1930-luvulla Richard Kelly oli ensimmäinen ihminen,

joka todella kuvaili

nykyaikaisen valaistussuunnittelun metodologiaa.

Ja hän kehitti kolme termiä,

jotka ovat "keskeinen loiste",

"ympäröivä luminesenssi"

ja "loistavien leikki"

hyvin paljon toisistaan eroavien

ajatusten kautta valosta arkkitehtuurissa,

ja jotka yhdessä

synnyttävät tämän kauniin kokemuksen.

Siis aloitetaan keskeisestä loisteesta.

Hän tarkoitti jotain tämänkaltaista --

missä valo luo suuntaa tilassa

ja auttaa liikkumisessa.

Tai jotakin tällaista, joka on hänen luomansa valaistussuunnitelma

General Motorsille, autojen esittelytilaan.

Tuohon tilaan astuessa

tuntuu kuin: "Vau! Tämä on todella vaikuttavaa",

juuri tämän keskikohdan takia,

tämä valtava valonlähde tässä keskellä.

Minulle se on jotakin teatteriin kuuluvaa,

ja palaan siihen hetken kuluttua.

Taiteilijaan kohdistettu valokeila

auttaa keskittämään huomion.

Se voi olla myös pilvien takaa esiin työntyvä auringonvalo,

joka valaisee kappaleen maata

ja korostaa sitä

suhteessa hämärään ympäristöön.

Tai se voi olla kaupallinen, ostosympäristössä --

myytävien tuotteiden valaiseminen

jonka korostukset helpottavat liikkumista.

Ympäröivä luminenssi on jotakin aivan erilaista.

Richard Kelly näki sen päättymättömänä,

jonakin vailla keskipistettä,

jonakin, jossa kaikki yksityiskohdat

todella sulautuvat loputtomuuteen.

Ja minä näen sen hyvin miellyttävänä valona,

joka todella auttaa meitä rentoutumaan

ja ajattelemaan.

Se voisi myös olla jotakin tämän tapaista:

Lontoon luonnontieteellinen museo,

jossa tämä sininen

vallitsee kaikissa näyttelyissä ja gallerioissa

suurieleisesti.

Ja viimeisenä, Kellyn loistavien leikin luonne.

Jota todella leikitään Hong Kongin taivaanrannassa,

tai ooperatalon kristallikruunussa,

tai tässä teatterissa täällä,

jossa se on koristeellista,

kuorrutusta, leikkisää,

jokin vain lisäys

arkkitehtoniseen ympäristöön, sanoisin.

Nämä kolme erillistä elementtiä

yhdessä luovat valaistun ympäristön,

joka auttaa meitä voimaan paremmin.

Ja voimme luoda ne vain pimeydestä.

Selitän tätä lisää.

Ja arvelen, että se on jotakin, jota Richard Kelly, vasemmalla,

selitti Ludwig Mies Van der Rohelle.

Heidän takanaan, Seagram Building,

josta myöhemmin muodostui

nykyaikaisen valaistussuunnittelun ikoni.

Tuohon aikaan oli muutamia varhaisia yrityksiä

myös valoterapiassa.

Tässä voitte nähdä kuvan USA:n Lääketieteellisestä kirjastosta,

jossa ihmiset on viety aurinkoon parantumaan.

Se on vähän eri tarina,

tämä valon terveysnäkökulma,

kuin se mistä puhun tänään.

Nykylääketieteessä

valo todella ymmärretään

lähes biokemiallisella tavalla.

Ja on olemassa ajatus,

että katsoessamme asioita,

keltainen valo auttaa meitä eniten,

ja että olemme herkimpiä sille.

Mutta meidän sisäinen kellomme,

rytmi, joka auttaa meitä heräämään ja nukkumaan,

olemaan valppaita ja rentoja ja niin edelleen,

virittyy enemmän sinisestä valosta.

Ja vaihtelemalla sinisen määrää

ympäristössämme

voimme auttaa ihmisiä rentoutumaan, valpastumaan,

nukahtamaan tai pysyttelemään hereillä.

Ja tällä tavoin,

kenties lähitulevaisuudessa,

valo voi auttaa sairaaloita

parantamaan ihmiset nopeammin,

toipumaan vauhdikkaammin.

Kenties lentokoneissa

voimme välttää jet lagin tuolla tavoin.

Ehkäpä kouluissa voimme auttaa lapsia oppimaan paremmin

koska he keskittyvät enemmän työhönsä.

Ja voitte kuvitella monia muita käyttötarkoituksia.

Mutta haluaisin puhua enemmän

valon ja pimeyden

yhdistelmästä

laatuna elämässämme.

Valo on siis, tietenkin, sosiaalista kanssakäymistä myös --

suhteiden luomiseksi

kaiken meitä ympäröivän kanssa.

Se on paikka, jonka ympärille keräännymme,

kun haluamme sanoa jotain toisillemme.

Ja se on tämä planeetta.

Mutta kun katsotte tätä planeettaa yöllä, se näyttää tältä.

Ja ajattelette, että tämä on hätkähdyttävin kuva

puheessani tänään.

Sillä kaikki valo tässä

kulkeutuu taivaalle.

Se ei ikinä tavoita maan pintaa,

mihin se oli tarkoitettu.

Se ei ikinä hyödytä ihmisiä.

Se ainoastaan turmelee pimeyden.

Joten globaalilla mittakaavalla se näyttää tältä.

On hyvin hämmästyttävää, mitä näette tässä --

kuinka paljon valoa päätyy taivaalle,

eikä koskaan saavuta maata.

Sillä mikäli katsomme maapalloa niin kuin sen pitäisi olla,

se näyttäisi samankaltaiselta kuin tämä hyvin inspiroiva kuva,

jossa pimeys on mielikuvitustamme varten

ja mietiskelyä varten

ja auttamassa meitä suhtautumaan kaikkeen.

Maailma kuitenkin muuttuu,

ja kaupungistuminen on suuri muutostekijä kaikessa.

Otin tämän kuvan kaksi viikkoa sitten Guangzhoussa,

ja tajusin, että 10 vuotta sitten

siellä ei ollut mitään näiden rakennusten tapaista.

Se oli ainoastaan paljon pienempi kaupunki,

ja kaupungistumisen tahti

on uskomaton ja valtava.

Ja meidän tulee ymmärtää nämä suuret kysymykset:

Kuinka moni ihminen liikkuu näiden kaupunkitilojen läpi?

Kuinka he jakavat kulttuurinsa?

Kuinka tartumme asioihin kuten liikkuvuus?

Ja kuinka valo voi auttaa meitä siinä?

Sillä uudet teknologiat

näyttävät olevan kiinnostavassa asemassa

osallistumaan kaupungistumisen ratkaisuihin

ja tarjoamaan meille parempia ympäristöjä.

Ei niin kauan aikaa sitten

valaistuksemme oli toteutettu

vain tällaisilla lampuilla.

Ja tietysti meillä oli halogeenilamppuja

ja loisteputkia ja sen sellaisia.

Nyt meillä on LED,

mutta tässä näette viimeisimmän

ja huomaatte kuinka uskomattoman pieni se on.

Ja juuri tässä meille tarjoutuu ainutkertainen tilaisuus,

koska tämä pienenpieni koko

mahdollistaa valon viemisen sinne missä sitä todella tarvitaan.

Ja voimme jättää sen pois sieltä, missä sitä ei tarvita lainkaan,

ja säilyttää pimeyden.

Joten tämä on mielestäni todella kiinnostava ehdotus,

ja uusi tapa valaista arkkitehtoninen ympäristö

hyvinvointiamme silmällä pitäen.

Ongelmana on se, että haluan selittää teille, miten tämä todella toimii --

mutta minulla voisi olla neljä näitä sormenpäässäni,

joten ette oikein voisi nähdä niitä.

Joten pyysin laboratoriotamme tekemään jotain,

ja he sanoivat: "No, voimme tehdä jotain."

He valmistivat minulle maailman suurimman LEDin

erityisesti TEDx Amsterdamia varten.

Tässä se siis on.

Se on sama, jonka näette tuolla -- vain 200 kertaa suurempi.

Ja näytän hyvin nopeasti kuinka se toimii.

Joten selittääkseni.

Jokainen nykyään valmistettu LED

antaa sinistä valoa.

Se ei ole kovin miellyttävää ja mukavaa.

Ja siitä syystä

peitämme LEDin

fosforikuvulla.

Ja fosfori virittyy sinisestä valosta

ja muuttaa valon valkeaksi, lämpimäksi ja miellyttäväksi.

Ja kun lisätään siihen linssin,

voi pakata valon ja suunnata sen minne ikinä tarvitsee

ilman, että täytyy päästää yhtään valoa

taivaalle tai minnekään muualle.

Joten voi säilyttää pimeyden ja luoda valoa.

Halusin vain näyttää tuon teille,

jotta ymmärtäisitte miten tämä toimii.

Kiitos.

Voimme jatkaa.

Joten meidän tulee ajatella uudelleen, kuinka valaisemme kaupunkimme.

Meidän tulee miettiä uudelleen,

valoa oletusratkaisuna.

Miksi nämä moottoritiet on valaistu pysyvästi?

Onko se todella tarpeellista?

Voisimmeko kenties olla valikoivempia

ja luoda ympäristöjä, jotka hyötyisivät myös pimeydestä?

Voimmeko olla hienovaraisempia valon suhteen?

Kuten tässä -- tämä on itse asiassa hyvin matala valotaso.

Voimme sitouttaa enemmän ihmisiä

valaistushankkeisiimme

niin, että he todella haluavat osallistua, kuten tässä?

Vai voimmeko luoda yksinkertaisesti veistoksia,

joissa ja joiden ympärillä on inspiroivaa olla?

Ja voimmeko säilyttää pimeyden?

Koska tällaisten paikkojen löytäminen nykyään maapallolta

on hyvin, hyvin haastavaa.

Ja vielä vaikeampaa on löytää tällainen tähtitaivas.

Jopa valtamerillä luomme paljon valoa,

joka voitaisiin kieltää, jotta myös eläimistö

voisi paljon paremmin.

Tiedetään, että esimerkiksi muuttolinnut

häiriintyvät paljon

näistä porauslautoista.

Ja havaitsimme, että kun muutamme nuo valot vihreiksi,

linnut itse asiassa menevät oikeaan suuntaan.

Ne eivät häiriinny enää.

Ja huomataan jälleen kerran,

että spektriherkkyys

on hyvin tärkeää tässä.

Kaikissa näissä esimerkeissä, uskon,

meidän tulisi alkaa luoda valoa pimeydestä,

ja käyttää pimeyttä kankaanamme --

kuten visuaaliset taiteilijat,

kuten Edward Hopper tässä maalauksessa.

Uskon, että tässä maalauksessa on paljon jännitettä.

Ajattelen, kun näen sen,

alan pohtia, keitä nuo ihmiset ovat?

Mistä he tulevat? Mihin he ovat menossa?

Mitä on tapahtunut? Mitä tapahtuu viiden minuutin kuluttua?

Ja se vain ilmentää kaikkia näitä tarinoita ja kaikkea tätä jännitettä,

joka syntyy pimeydestä ja valosta.

Edward Hopper oli todellinen mestari

luomaan tarinan

työskentelemällä valon ja pimeyden kanssa.

Ja voimme oppia siitä,

ja luoda kiinnostavampia ja inspiroivempia arkkitehtonisia ympäristöjä.

Voimme tehdä sen kaupallisissa ympäristöissä kuten tässä.

Ja voimme silti mennä ulos

nauttimaan universumin hienoimmasta esityksestä,

joka on tietysti universumi itsessään.

Joten annan teille tämän upean, informatiivisen

kuvan taivaasta

ulottuen keskikaupungista,

jossa näette vain yhden tai kaksi tähteä eikä juuri muuta,

aina maaseudulle asti,

jossa voitte nauttia

tästä suurenmoisesta ja upeasta ja kauniista esityksestä,

tähtikuvioista ja tähdistä.

Arkkitehtuurissa toimitaan samalla tavoin.

Arvostamalla pimeyttä valoa suunnitellessa,

luodaan paljon kiinnostavampia ympäristöjä,

jotka todella kohentavat elämäämme.

Tässä on kaikkein tunnetuin esimerkki,

Tadao Andon Valon kirkko.

Mutta ajattelen myös

Peter Zumthorin kylpylää Valsissa,

jossa valo ja pimeys hienovaraisina yhdistelminä

muokkaavat toisiaan ja määrittävät tilaa.

Tai Richard McCormackin eteläinen metrosasema Lontoossa,

jossa voi todella nähdä taivaan,

vaikka onkin maan alla.

Ja viimeiseksi haluan tuoda esiin sen,

että paljon tästä innoituksesta tulee teatterista.

Ja ajattelen, että on fantastista, että tänään koemme TEDx:in

ensi kertaa teatterissa,

sillä uskon meidän olevan teatterille suuren kiitoksen velkaa.

Tämä ei olisi niin inspiroiva näyttämö

ilman teatteria.

Ja ajattelen, että teatteri on paikka,

jossa todella voimme kohentaa elämää valolla.

Kiitos oikein paljon.

(Aplodeja)