Yhteinen olotilamme -- tietoisuus

Filosofi John Searle selvittää inhimillisen tietoisuuden tutkimustilannetta ja kumoaa järjestelmällisesti joitakin yleisiä tutkimuksen vakavuutta epäileviä väitteitä. Kun tiedot aivojen tietoisuutta synnyttävistä prosesseista lisääntyvät ja hyväksytään, että tietoisuus on biologinen ilmiö, on otettu ensimmäinen askel. Eikä tietoisuus ole hänen mielestään massiivinen tietokonesimulaatio.
(Kuvattu TEDxCERN-tapahtumassa)

Tarkoitukseni on puhua tietoisuudesta.

Miksi tietoisuudesta?

Se on kummallisen laiminlyöty aihe,

sekä tieteellisessä että filosofisessa kulttuurissamme.

Miten niin kummallisen?

Se on elämämme tärkein osatekijä

hyvin yksinkertaisesta, loogisesta syystä.

Tietoisuus on välttämätön ehto kaikelle

tärkeälle elämässämme.

Oletpa kiinnostunut tieteestä, filosofiasta, musiikista, taiteesta, tai mistä hyvänsä --

ei varmaan auta olla zombi tai koomassa.

Tietoisuus on numero yksi.

Toiseksi, kun ihmiset todella

kiinnostuvat siitä, kuten heidän pitäisikin,

he tapaavat sanoa tyrmistyttäviä asioita.

Vaikkeivat sanoisikaan mitään ällistyttävää,

vaan pyrkisivät ihan vakavaan tutkimukseen.

Tutkimus on ollut hidasta. Tulokset ovat olleet laihat.

Kiinnostuttuani aiheesta ajattelin

sen olevan selkeä biologinen ongelma.

Päästetään kallonporaajat valloilleen selvittämään,

kuinka aivot toimivat.

Menin Kalifornian yliopistoon puhumaan kaikille

kovan luokan neurobiologeille,

ja he vaikuttivat kärsimättömiltä,

kuten tieteilijät useinkin kiusallisia kysymyksiä esitettäessä.

Olin kuin puulla päähän lyöty, kun yksi kaveri,

hyvin kuuluisa neurobiologi, tokaisi ärtyneesti:

"Minun alallani sopii toki olla kiinnostunut tietoisuudesta,

mutta hanki ensin vakinainen virka. Vakivirka."

Olen työskennellyt tämän parissa pitkään.

Nyt voisi itse asiassa saada vakinaisen viran

tietoisuutta tutkimalla.

Se olisi jo suuri edistysaskel.

Mistä tämä kummallinen vastenmielisyys

ja kummallinen vihamielisyys johtuu?

Minusta se johtuu henkisen kulttuurimme

kahdesta piirteestä,

joiden uskotaan olevan vastakkaisia toisilleen,

mutta lähtevät tosiasiassa samoista perusolettamuksista.

Toinen on uskonnollisen dualismin perinne:

Tietoisuus ei kuulu fyysiseen maailmaan.

Se on osa henkistä maailmaa.

Se liittyy sieluun,

eikä sielu kuulu fyysiseen maailmaan.

Kyse on Jumalan, sielun ja kuolemattomuuden traditiosta.

Toinen traditio uskoo olevansa tälle vastakkainen,

mutta hyväksyy pahimman olettamuksen.

Sen mukaan olemme raskaan sarjan tieteellisiä materialisteja.

Tietoisuus ei ole osa fyysistä maailmaa.

Joko sitä ei ole lainkaan, tai se on jotain muuta,

tietokoneohjelma tai jotain muuta penteleen typerää,

ei missään tapauksessa osa tiedettä.

Sain usein vatsanväänteitä noista väittelyistä.

Tähän tapaan:

Tiede on objektiivista, tietoisuus on subjektiivista,

minkä takia tietoisuudesta ei voi tehdä tiedettä.

Nämä kaksostraditiot halvaannuttavat meidät.

Niistä eroon pääseminen on hyvin hankalaa.

Luentoni ainoa todellinen viesti kertoo,

että tietoisuus on biologinen ilmiö,

kuten fotosynteesi, ruoansulatus ja tuman jakautuminen --

kaikille tuttuja biologisia ilmiöitä -- kun tämä myönnetään,

useimmat tietoisuuden ydinongelmat

katoavat kuin tuhka tuuleen.

Käsittelen joitakin niistä.

Lupasin kertoa joistakin

tietoisuudesta sanotuista raivostuttavista seikoista.

Yksi: Tietoisuutta ei ole olemassa.

Se on auringonlaskun tapainen illuusio.

Tiede on osoittanut auringonlaskut ja sateenkaaret illuusioiksi.

Joten tietoisuus on illuusio.

Kaksi: Ehkäpä se on olemassa, mutta jotain aivan muuta.

Se on päässämme toimiva tietokoneohjelma.

Kolme: Ei, ainoa olemassa oleva asia on käyttäytyminen.

Ihan nolottaa, miten vaikutusvaltainen behaviorismi oli,

mutta palaan siihen.

Neljä: Tietoisuus saattaa olla olemassa,

mutta sillä ei ole mitään merkitystä maailmassa.

Miten henkisyys voisi liikuttaa mitään?

Kun tällaista kerrotaan,

haluatte varmaan nähdä henkisyyden liikuttavan jotakin?

Katsokaa. Päätän tietoisesti nostaa käteni,

ja pahuksen käsi ponnahtaa pystyyn. (Naurua)

Huomatkaa lisäksi tämä:

Ei sanota: "Se muistuttaa vähän Geneven säätä.

Joinakin päivinä lämpötila nousee, toisina ei."

Ei. Käsi nousee takuuvarmasti aina kun haluan.

Kerron, kuinka se on mahdollista.

En ole vielä määritellyt käsitettä.

On pakko antaa jokin määritelmä.

Tietoisuuden määrittelemistä pidetään hyvin vaikeana.

Minusta se on melko helppoa,

ellei yritä antaa tieteellistä määritelmää.

Emme vielä pysty tieteelliseen määrittämiseen,

mutta tässä tervejärkinen määritelmä.

Tietoisuus rakentuu kaikista tunteista, tuntemuksista

ja asioiden tiedostamisesta.

Se alkaa aamulla nukuttuamme unia näkemättä

ja jatkuu koko päivän nukahtamiseen asti,

ellei kuole tai menetä muuten tajuntaansa.

Tämän määritelmän mukaan unet ovat osa tietoisuutta.

Tämä on arkijärjen mukainen määritelmä, johon pyrimme.

Jos ei puhuta siitä, ei puhuta tietoisuudesta.

Mutta näin ajatellaan: "Jos noin on, se on kauhea ongelma.

Miten se voi olla osa todellista maailmaa?

Jos olette koskaan opiskelleet filosofiaa,

tunnistatte sen kuuluisaksi mieli-ruumis -ongelmaksi.

Siihenkin on yksinkertainen ratkaisu. Kerron sen teille.

Kaikki tietoiset tilat aiheutuvat poikkeuksetta

aivojen alempitasoisista neurobiologisista prosesseista,

ja ne realisoituvat aivoissa

korkeampitasoisina järjestelmäpiirteinä.

Se on miltei yhtä mystistä kuin veden nestemäisyys.

Nestemäisyys ei ole mitään H2O-molekyylien purskauttamaa

ylijäämämehua.

Se on järjestelmätila.

Samoin kuin täyden vesikannun sisältö voi muuttua nestemäisestä kiinteäksi

molekyylien käyttäytymisestä riippuen,

aivot voivat siirtyä tietoisuuden tilasta

tiedostamattomuuden tilaan,

molekyylien käyttäytymisestä riippuen.

Kuuluisa mieli-ruumis -ongelma on näin yksinkertainen.

Aivan. Nyt päästään vaikeampiin kysymyksiin.

Määritellään tietoisuuden tarkat ominaispiirteet,

voidaksemme sitten vastata tekemiini

neljään vastaväitteeseen.

Ensinnäkin, tietoisuus on todellinen ja jakamaton.

Sitä ei pääse pakoon.

Todellisuuden ja illuusion välinen jako

vastaa erottelua, miltä asiat näyttävät

tietoisuudessamme, ja millaisia ne todella ovat.

Tietoisesti näyttää siltä --

pidän ranskalaisesta "arc-en-ciel" --

että taivaalla on kaari,

ja aurinko näyttää laskevan vuorten taa.

Tietoisuudessamme näyttää siltä, mutta niin ei todella tapahdu.

Mutta eroa sen välillä, miltä asiat

tietoisuudessamme näyttävät ja miten ne todella ovat,

ei voi tehdä juuri tietoisuuden olemassaolon takia,

kun on kyse tietoisuuden itsensä olemassaolosta,

jos tietoisesti tunnet olevasi tietoinen,

olet tietoinen.

Jos joukko asiantuntijoita väittää minulle:

"Olemme raskaan sarjan neurobiologeja, olemme tehneet

tutkimuksen sinusta ja olemme varmoja, ettet ole tietoinen,

olet hyvin fiksusti rakennettu robotti."

En ajattele: "Voivathan kaverit olla oikeassakin."

En usko siihen pätkääkään. Vaikka Descartes on saattanut

tehdä paljon virheitä, tässä asiassa hän oli oikeassa.

Omaa tietoisuuttaan ei voi epäillä.

Siinä oli tietoisuuden ensimmäinen piirre.

Se on todellinen ja jakamaton.

Siitä ei voi päästä eroon osoittamalla sen illuusioksi,

samalla tavalla kuin muista tavallisista illuusioista.

Toinen piirre,

joka on aiheuttanut paljon päänvaivaa,

on se, että kaiki tietoiset tilamme

ovat luonteeltaan laadullisia.

Oluen juominen ei tunnu samalta

kuin veroilmoituksen täyttö

tai musiikin kuuntelu, ja tämä laadullinen tuntemus

synnyttää automaattisesti kolmannen piirteen.

Tietoiset tilat ovat määritelmällisesti subjektiivisia

siinä mielessä, että ne ovat olemassa vain

jonkun ihmisen tai eläimen kokemina,

joku ´itse´ kokee ne.

Pystymme ehkä rakentamaan tietoisen koneen.

Koska emme tiedä, mitä aivoissamme tapahtuu,

emme toistaiseksi pysty rakentamaan tietoista konetta.

Tietoisuuden toinen piirre

johtuu yhtenäisistä tietoisuuden kentistä.

Minä en ainoastaan näe ihmisiä edessäni

vaan kuulen ääneni ja tunnen kenkieni painon

lattiaa vasten, mutta tuntemukseni

ovat osa yhtä suurta tietoisuuden kenttää,

joka venyy eteen ja taakse.

Tämä avaa oven tietoisuuden

valtavan voiman ymmärtämiseen.

Tietoista robottia ei ole pystytty rakentamaan.

Pettymys robottitekniikkaan johtuu siitä,

ettei osata tehdä tietoista robottia,

sellaista laitetta ei ole olemassa.

Tietoisuuden seuraava piirre,

tämän ihmeellisen yhtenäisen kentän jälkeen,

on sen kausaalinen toiminta käyttäytymisessämme.

Käteni nosto oli tieteellinen demostraatio,

mutta kuinka se on mahdollista?

Miten ajatus aivoissani

voi siirtää materiaalisia esineitä?

No, kerron vastauksen.

Tarkoitan, ettei yksityiskohtia tunneta,

mutta vastauksen tärkein osa tiedetään,

kimppu neuroneja purkautuu,

ja asetyylikoliinia erittyy

motoristen hermosolujen aksoneissa.

Anteeksi filosofinen terminologiani,

mutta kun sitä erittyy motoristen hermosolujen haarakkeissa,

koko joukko ihmeellisiä asioita tapahtuu ionikanavissa,

kirottu käsi nousee.

Mietitäänpä tarkemmin.

Yksi ja sama tapahtuma,

tietoinen päätökseni nostaa käteni,

voidaan kuvata tasolla, johon liittyvät kaikki

herkkätunteiset henkiset ominaisuudet.

Se on ajatus aivoissani, mutta samaan aikaan,

se erittää kiivaasti asetyylikoliinia

ja tekee kaikenlaisia muita asioita,

matkatessaan motoriselta aivokuorelta

käden hermosyitä pitkin.

Toisin sanoen perinteinen sanastomme

näistä asioista puhuttaessa on täysin ajastaan jäljessä.

Yhtä ja samaa tapahtumaa voidaan kuvata

neurobiologisella tasolla ja toisaalta

henkisellä tasolla.

Niin luonto toimii. Tämä mahdollistaa

tietoisuuden kausaalisen toiminnan.

Pidetään se mielessä,

kun käymme läpi tietoisuuden eri piirteitä,

palataan vastaamaan joihinkin aiemmista vastaväitteistä.

Ensimmäinen oli, ettei tietoisuutta ole olemassa,

se on illuusio. Siihen olen jo vastannut.

Siitä ei kannata enää huolehtia.

Mutta toisella oli uskomaton vaikutus,

ja se saattaa kummitella yhä jossain.

"Jos tietoisuus on olemassa, se on todella jotain muuta.

Se on itse asiassa aivoissa toimiva digitaalinen tietokoneohjelma,

ja tietoisuuden luomiseksi tarvitsemme

oikean ohjelman.

Unohtakaa tietokonelaitteistot. Mikä tahansa laitteisto kelpaa,

jos se on riittävän laaja ja vakaa ohjelman suorittamiseen."

Nyt tiedämme, että tuo ei ole totta

Kaikki vähänkään tietokoneisiin tutustuneet

tajuavat sen vääräksi, koska tietokoneen käyttö

määritellään symbolien manipuloinniksi,

tavallisesti nollilla ja ykkösillä, mutta mitkä tahansa symbolit kelpaavat.

Saadaan algoritmi, jonka voi ohjelmoida

binaarikoodilla, ja se on tietokoneohjelman

tärkein piirre.

Mutta tiedetään, että se on pelkkää syntaksia, symbolista.

Tiedetään, että varsinainen inhimillinen tietoisuus sisältää jotain enemmän.

Syntaksin lisäksi siinä on sisältö.

Siinä on semantiikka.

Tuo väite, jonka tein 30 --

pahus sentään, en halua ajatella sitä --

yli 30 vuotta sitten,

mutta esittämääni kätkeytyy vahvempi väite,

josta haluan puhua lyhyesti.

Tietoisuus synnyttää havainnoitsijasta riippumattoman todellisuuden.

Se luo todellisuutta rahasta, omaisuudesta, hallituksesta,

avioliitosta, CERN-konferensseista,

cocktailkutsuista ja kesälomista,

ne kaikki ovat tietoisuuden aikaansaannoksia.

Niiden olemassaolo on suhteessa tarkkailijaan.

Vain tietoiset toimijat pitävät paperinpalaa rahana

tai rakennusryhmää yliopistona.

Arvioikaapa tietojenkäsittelyä.

Onko se absoluuttista, kuten massa ja gravitaatiovoima?

Vai onko se suhteessa tarkkailijaan?

Jotkut laskutoimitukset ovat ehdottomia.

Kaksi plus kaksi on neljä.

Täysin riippumatta kenenkään ajatuksista.

Kun kaivan taskulaskimeni esille

ja lasken, ainoa ehdoton ilmiö on

elektronipiiri ja sen käyttäytyminen.

Ainoa ehdoton ilmiö.

Me tulkitsemme kaiken muun.

Tietojenkäsittelyä on olemassa vain suhteessa tietoisuuteen.

Joko tietoinen toimija tekee arvioinnin,

tai hänellä on laitteisto, jota voi käyttää tulkintaan.

Se ei tarkoita, että tietojenkäsittely olisi mielivaltaista.

Minä käytin paljon rahaa laitteisiin.

Mutta sitkeästi me sekoitamme

objektiivisuuden ja subjektiivisuuden todellisuuden piirteinä

sekä objektiivisuuden ja subjektiivisuuden väitteiden piirteinä.

Puheeni tämän osan johtopäätös:

Voi tehdä täysin objektiivista tiedettä,

jossa tehdään objektiivisen tosia väitteitä alueelta,

jonka olemassaolo on subjektiivinen,

jonka olemassaolo on ihmisaivoissa

ja koostuu subjektiivisista tunteista,

tuntemuksista ja tiedostamisesta.

Väite, ettei tietoisuudesta voi olla objektiivista tiedettä,

koska se on subjektiivista, ja tiede on objektiivista, on puppua.

Huonoa pilaa objektiivisuudesta ja subjektiivisuudesta.

Objektiivisia väitteitä voi tehdä

alalta, joka on olemassaololtaan subjektiivista,

ja tätä neurologit todellakin tekevät.

On potilaita, jotka tosiaan kärsivät kivuista,

ja siitä pyritään tekemään objektiivista tiedettä.

Lupasin kumota kaikki väitteet,

eikä aikaa ole paljon jäljellä,

mutta yritän kumota vielä pari.

Sanoin, että behaviorismin tulisi olla

henkisen kulttuurimme suurimpia häpeätahroja,

koska se kumoutuu välittömästi, kun sitä ajattelee.

Ovatko henkiset tilat ja käyttäytyminen identtisiä?

Ajatelkaa eroa kivun tuntemisen

ja kivun osoittamisen välillä.

En demonstroi kipukäyttäytymistä,

koska en kärsi misään kivuista juuri nyt.

Kyse on ilmeisestä virheestä. Miksi sellainen virhe tehtiin?

Virhe oli -- voitte vaikka tarkistaa asian

alan kirjallisuudesta, se esiintyy yhä uudelleen --

ajateltiin, että jos hyväksytään tietoisuuden

jakamaton olemassaolo, hylätään tieteellisyys.

Hylätään 300 vuoden inhimillinen kehitys ja toivo

sekä kaikki muukin siihen liittyvä.

Viesti, jonka haluan välittää teille:

Tietoisuuden on tultava hyväksytyksi

aitona biologisena ilmiönä,

jota voidaan analysoida tieteellisesti

kuten mitä tahansa biologista ilmiötä,

tai itse asiassa kuten kaikkia tieteellisiä ilmiöitä.

Kiitoksia oikein paljon.

(Suosionosoituksia)