Tänä kesänä olin läheisteni häissä Ohiossa ja siellä ollessani oli myös tapahtuma "Tapaa Anna ja Elsa" elokuvasta "Frozen". Eivät siis aidot Anna ja Elsa "Frozenista", koska tämä ei ollut Disneyn hyväksymä tapahtuma. Kaksi yrittäjää pyörittivät bisneksenä prinsessajuhlia. Täyttääkö lapsesi 5 vuotta? He tulevat sinne laulamaan, heittelemään keijupölyä ja muuta mahtavaa. He eivät halunneet hukata tilaisuutta, niinpä he olivat paikalla "Frozen"-teemalla. Paikallinen lelukauppa palkkasi heidät. Lapset tulisivat lauantaiaamuna, ostaisivat Disney-krääsää ja pääsisivät yhteiskuvaan prinsessojen kanssa. Vähän niin kuin joulupukki, mutta ilman sesonkirajoitteita. (Naurua) Kolme ja puolivuotias siskontyttöni Samantha oli rieumuissaan. Häntä vähät kiinnosti, että nämä naiset allekirjoittivat julisteita ja värityskirjoja "Lumikuningatar" ja "prinsessa Ana", vain yhdellä N-kirjaimella, välttääkseen tekijänoikeustuomiot. (Naurua) Siskontyttöni ja muiden yli 200:n paikalla olevan lapsen mukaan nämä olivat Anna ja Elsa "Frozenista". Oli tukahduttavan kuuma elokuinen lauantaiaamu. Saavuimme paikalle klo. 10, kaikki oli aikataulussa saimme jonotusnumeroksemme 59. Klo. 11.00 mennessä numerot 21-25 oli kutsuttu. Tässä tulisi siis kestämään tovi, tarjolla ei ollut ilmaisia kasvomaalauksia tai leikkitatuointeja, joilla olisi voitu ennaltaehkäistä kaupan ulkopuolella tapahtuvia hermoromahduksia. (Naurua) Joten klo. 12:30, vuoromme viimein koitti "Numerot 56-63, olkaa hyvä!" Kävellessäni sisään paikka oli sanoinkuvaamaton, se oli kuin Norja olisi oksentanut. (Naurua) Siellä oli korttipöytä ja lattian täydeltä leikattuja lumihiutaleita, glitteriä jokaisella tasolla ja jääpuikkoja seinillä. Ja jonossa seisoessamme aikomuksenani antaa siskontytölleni paremman katselupaikan, kuin mitä äiti numerolla 58 tulisi saamaan, nostin siskontyttöni olkapäilleni. Hän lumoutui välittömästi nähdessään prinsessat. Ja mitä lähemmäs pääsimme, sitä innokkaammaksi hän tuli, kunnes vihdoin päästessämme jonon alkuun jonottaja numero 58:kin aukaisi oman julisteensa allekirjoitettavaksi ja tunsin selvästi siskontyttöni jännityksen. Ja täytyy myöntää, olin itsekin melko jännittynyt. (Naurua) Tarkoitan, skandinaavinen rappio oli kerrassaan lumoavaa. (Naurua) Päästyämme siis jonon etupäähän voipunut myyjä kääntyi siskontyttöni puoleen ja sanoi "Hei kultaseni, olet seuraava! Haluatko tulla alas vai haluatko jäädä isäsi hartioille kuvauksen ajaksi?" (Naurua) Jäädyin, en keksi parempaa kuvausta olotilalleni. (Naurua) Käsittämätöntä, mutta kyseisellä hetkellä kohtasimme kysymyksen, kuka minä olen? Olenko täti? Vai olenko puolustaja? Miljoonat ihmiset ovat nähneet videoillani kuinka käydään vaikea keskustelu ja siinä sellainen oli, suoraan edessäni. Toisaalta elämässäni olevat lapset ovat minulle hyvin tärkeitä, joten löysin itseni tilanteesta, josta löydämme itsemme usein, kahden vaihtoehdon välistä, kaksi mahdotonta päätöstä. Puolustautuisinko? Laskisinko siskontyttöni olkapäiltäni ja selittäisin myyjälle itse asiassa olevani hänen tätinsä, en hänen isänsä ja että hänen tulisi olla jatkossa varovaisempi päättömien hiustyyliin ja olkapääkyydityksiin perustuvien sukupuolipäätelmiensä kanssa -- (Naurua) Ja samaan aikaan menettäisin yhden siskontyttöni tähänastisen elämän tärkeimmästä tilanteesta. Vai olisinko täti? Vähät välittäisin tuosta kommentista, ottaisin miljoona kuvaa ja en antaisi tilanteen häiritä tunnelmaa ja tekemällä niin kantaisin mukanani häpeää, koska en puolustanut itseäni siskontyttöni edessä. Kuka minä niistä olin? Kumpi niistä oli tärkeämpi? Kumpi rooli oli sen arvoista? Olinko täti? Vai olinko puolustaja? Minulla oli sekunnin sadasosa aikaa päättää. Meille on opetettu, että elämme maailmassa, jossa on jatkuvasti kasvava määrä vastakkaisuuksia. Kaikki on mustaa ja valkoista, me ja ne, oikein ja väärin. Ei ole puoliväliä, ei harmaata, vain vastakkaisuuksia. Vastakkaisuus on tila, jossa kaksi ideaa tai mielipidettä ovat täysiä vastakohtia toiselle; Täysin vastakkaisia. Millä puolella olet? Oletko yksiselitteisen varmasti sodanvastainen, abortinkannattaja, kuolemantuomiovastainen, kannatatko asesäädöstä, avoimia rajoja ja liitoksia? Vai, oletko ehdottomasti ja tinkimättömästi sodan, elämän, kuolemantuomion kannattaja, toisen lakimuutoksen kiistaton kannattaja, pakolaisvastainen vai businessmyönteinen? Se on joko kaikki tai ei mitään, puolella tai vastaan. Se on vastakkaisuutta. Vastakkaisuuden ja ehdottomuuden ongelma on se, että se poistaa ihmisten kokemusten omaperäisyyden ja se tekee siitä ristiriitaisen ihmisluontoomme nähden. Jos meitä vedetään näihin kahteen suuntaan, näin ei käy oikeassa elämässä-- vastakkaisuus ei ole oikeaa todellisuutta-- mitä saavutamme sillä? Mitä löytyy toisen kirjon päästä? En usko sen olevan uskomattoman harmonista utopiaa, mielestäni vastakkaisuuden vastakohta on kaksijakoisuus. Kaksijakoisuus on kahden osapuolen tila, mutta ei vastakkainen vastakohta, samanaikainen olemassaolo. Etkö usko sen olevan mahdollista? Tässä on ihmisiä joita tunnen: Tunnen katolilaisen abortin kannattajan, feministihijabistin, sodanvastaisia veteraaneja, kivääriyhdistysen jäseniä, joiden mielestä minulla on oikeus mennä naimisiin. Tunnen nämä ihmiset, he ovat ystäviäni ja perhettäni. Suurin osa yhteiskunnastamme on sitä mieltä, sinä ja minä. (Aplodeja) Kaksijakoisuus on kyky pitäytyä kahdessa asiassa. Kysymys kuuluu: pidämmekö oman kaksijakoisuutemme? Onko meillä rohkeutta pitäytyä molemmissa? Työskentelen kaupungissa ravintolassa, meistä tuli blokkarin kanssa hyviä ystäviä. Olin tarjoilija ja meille kasvoi mahtava suhde, meillä oli todella hauskaa yhdessä. Hän puhui hyvää espanjaa ...koska hän tuli Meksikosta. (Naurua) Tuon lauseen ei pitänyt mennä noin.. Hänen englannin kielensä oli vajavaista, mutta parempaa kuin minun espanjani. Meitä yhdisti samankaltaisuutemme, eroavaisuutemme ei erottanut meitä. Olimme läheisiä, vaikka olimme eri maailmoista. Hän oli Meksikosta, hän jätti perheensä, jotta hän voisi tulla tänne ja mahdollistaa heille paremman elämän. Hän oli harras, konservatiivinen katolilainen, kannatti perinteisiä perhearvoja, stereotyyppisiä sukupuolirooleja. Ja minä taas, no, olin minä. (Naurua) Asiat, jotka lähensivät todella meitä, oli silloin, kun hän kysyi tyttöystävästäni, tai silloin, kun näytti perheensä kuvia. Nuo asiat toivat meidät yhteen. Yhtenä päivänä olimme takahuoneessa, ahmimme ruokaa pienen pöydän ääressä niin nopeasti kuin pystyimme lyhyen tauon aikana. Keittiöllä juuri aloittanut nuorukainen tuli luoksemme-- joka sattui olemaan hänen serkkunsa -- istahti alas, täynnä mahtailua ja machoilua, jota tämä 20-vuotias poika pystyi juuri ylläpitämään. (Naurua) Hän sanoi ystävälleni espanjaksi, "Onko Ashillä poikaystävää?" Hän vastasi pojalle espanjaksi, "Ei, hänellä on tyttöystävä." "Tyttöystävä?!?" Ystäväni lasku haarukan kädestään, katsoi poikaa silmiin ja sanoi tälle espanjaksi, "Kyllä, tyttöystävä. Siinä kaikki." Pojan omahyväinen hymy katosi nopeasti, hän otti lautasensa ja palasi takaisin töidensä pariin. Ystäväni ei ottanut katsekontaktia minuun. Hän nousi ja palasi myös töidensä pariin. Se oli noin 10 sekunnin keskustelu, hyvin lyhyt kanssakäyminen. Ystävälläni oli ulkoisesti enemmän yhteistä nuorukaisen kanssa: kieli, kulttuuri, historia, perhe, yhteisö oli hänen turvaverkkonsa, mutta hänen moraalinen kompassinsa ylitti kaiken sen. Myöhemmin he vitsailivat espanjaksi keskenään keittiössä ja se ei liittynyt mitenkään minuun, se oli todellista kaksijakoisuutta. Ystäväni ei tarvinnut omaksua homomyönteistä kantaa. Hänen ei tarvinnut vaihtaa perhettään ystäväänsä. Vastakkainasettelu ei ollut, "Joko Jeesus tai Ash" (Naurua) (Aplodeja) Hänen moraalinsa oli niin vahvaperusteinen, että hän uskalsi pitää kiinni molemmista. Moraalinen lahjomattomuutemme on oma vastuumme ja meidän on oltava valmiita puolustamaan sitä silloin ,kun se ei ole mukavaa. Sitä tarkoittaa olla liittolainen, ja jos tahdot olla sellainen, sinun on oltava aktiivinen liittolainen: Esitä kysymyksiä, reagoi kun kuulet jotain epäkunnioittavaa, sitoudu siihen oikeasti. Minulla oli perhetuttu, joka vuosikausia kutsui tyttöystävääni rakastajaksi. Ihanko tosissasi? Rakastaja? Niin yliseksuaalista, niin 70-luvun homopornomaista. (Naurua) Mutta hän sentään yritti ja hän kyseli. Hän olisi voinut kutsua tyttöystävää ystäväkseni tai "ystäväksi" tai "erikoiskaverikseni" (Naurua) tai vielä pahempaa, olla kutsumatta häntä miksikään. Uskokaa, toivoisimme häntä kutsuttavan. Rakastaja oli parempi vaihtoehto kuin olla kutsumatta häntä miksikään. Ihmiset sanovat usein minulle, "Ash, minä en välitä. En näe rotua, uskontoa tai seksuaalista suuntautumista. Sillä ei ole väliä. En ajattele sitä niin." Uskon, että homofobian, rasismin ja muukalaispelon vastakohta ei ole rakkaus, se on välinpitämättömyys. Jos et näe homouttani, et silloin näe todellista minua. Jos sinulla ei ole mitään väliä kenen kanssa makaan, et voi silloin kuvitella, miltä se tuntuu, kun kävelen kadulla kumppanini kanssa käsikkäin myöhään yöllä ja lähestymme ihmisryhmää ja on tehtävä päätös: pidänkö hänen kädestään kiinni vai pitäisikö päästää siitä irti vaikka haluaisin vain puristaa sitä kovemmin. Se pieni voitontunne silloin, kun pääsemme ohi ja otteeni ei ole irronnut. Ja se uskomaton pelkuruuden ja pettymyksen tunne silloin, kun otteeni irtosi. Jos et näe kamppailuani, jota käyn homouteni takia, et silloin näe todellista minua. Jos haluat olla liittolaiseni, sinun tulee nähdä todellinen minäni. Yksilöinä, liittolaisina, ihmisinä meidän tulee pitää kiinni molemmista asioista: hyvistä ja huonoista helpoista ja vaikeista. Et opi pumpulissa pitämään kiinni kahdesta asiasta, opit sen vain kivikossa. Entäpä jos kaksijakoisuus on ensimmäinen askel? Mitä jos myötätunnon, empatian ja kanssakäymisen kautta oppisimme pitämään näistä kahdesta kiinni? Jos pystymme pitämään kiinni kahdesta, voimme pitää kiinni neljästä, ja jos voimme pitää kiinni neljästä, voimme pitää kiinni kahdeksasta, ja jos voimme pitää kiinni kahdekasta, voimme pitää kiinni sadoista. Olemme monimutkaisia yksilöitä täynnä ristiriitoja. Pidätte kiinni niin monesta asiasta tälläkin hetkellä. Miten voisitte pitää vielä muutamasta muustakin? Ja takaisin Toledo Ohioon. Olen jonon päässä, siskontyttö olkapäilläni, väsähtänyt myyjä kutsui minua isäksi. Onko teitä ikinä sekoitettu toiseen sukupuoleen? Eikä pelkästään se. Onko teitä ikinä kutsuttu sellaiseksi mitä ette todellisuudessa ole? Tältä se tuntui minusta: Sillä hetkellä sisälläni käy tunneskaalojen myrsky. Raivoa ja nöyryytystä sisältävä hiki nousee iholleni, tuntuu kuin koko kauppa tuijottaisi minua, ja samaan aikaan tunnen itseni näkymättömäksi. Tahdon räjäyttää ilmoille raivoisan vuodatuksen ja samaan aikaan piiloutua kiven alle. Kaiken sen turhautumisen lisäksi olen pukeutunut tyypilliseen, hyvin istuvaan, violettiin t-paitaan, jossa koko kauppa voi nähdä, että minulla on rinnat, jolloin on varmaa, että tämä tapahtuma ei tule uusiutumaan. (Naurua) Huolimatta yrityksistäni tulla nähdyksi omana sukupuolenani. sitä tapahtuu silti. Toivoin joka solullani, että kukaan ei kuullut sitä -- ei siskoni, tyttöystäväni eikä varsinkaan siskontyttöni. Olen tottunut tähän tuttuun kipuun, mutta teen mitä tahansa suojellakseni läheisiäni siltä. Niimpä lasken siskontyttöni olkapäiltäni ja hän juoksee Elsan ja Annan luo -- mitä hän on jo niin pitkään odottanut-- ja kaikki se muu katoaa. Vain hänen hymyllään on väliä. Kun 30 sekunnin osuus lähenee loppua mitä jonotimme 2,5 tuntia keräämme tavaramme ja katsahdan myyjään hän hymyilee pahoittelevasti minulle ja muodostaa sullaan "Olen pahoillani!" (Naurua) Hänen inhimillisyytensä, tahto myöntää virheensä, riisuu minut välittömästi aseista. Sanon hänelle, "Eipä mitään, sitä sattuu. Kiitos kuitenkin." Juuri sillä hetkellä ymmärrän, että minun ei tarvitse olla täti tai puolustaja. Voin olla molemmat. Voin elää kaksinaisuudessa, voin pitää kiinni kahdesta asiasta. Ja jos voin pitää kiinni kahdesta asiasta tuossa ympäristössä, voin pitää kiinni niin monesta muustakin. Kun tyttöystäväni ja siskontyttöni poistuivat etuovesta käsikkäin, käännyin siskoni puoleen ja kysyin "Oliko tämä sen arvoista?" Hän vastaa, "Kysytkin vielä. Näitkö ilmeen hänen kasvoillaan? Tämä oli hänen elämänsä paras päivä!" (Naurua) "Se oli 2,5 läkähdyttävän tunnin odottelun arvoista, se oli sen ylihinnoitellun värityskirjan arvoista, joka meiltä löytyi jo kotoa" (Naurua) Se oli jopa sen arvoista, vaikka sinua kutsuttiin isäksi." (Naurua) Ensimmäistä kertaa elämässäni se todella oli sen arvoista. Kiitos Boulder ja hyvää iltaa. (Aploodeja)