Hän oli uskomattoman rakastava veli. Kasvoin identtisen kaksoisveljeni kanssa. Kaksosena kehittyy erityisen taitavaksi suosimisen tunnistamisessa. Jos hänen keksinsä oli edes hitusen isompi kuin minun keksini, minulla oli kysyttävää. Selvästikään en ollut nääntymässä nälkään. Kun minusta tuli psykologi, aloin päästä jyvälle erilaisesta suosimisjärjestelmästä. Arvostamme kehoa paljon enemmän kuin mieltä. Vietin yliopistossa yhdeksän vuotta tehden tohtorintutkintoa psykologiasta. Arvatkaa, kuinka moni katsoo käyntikorttiani ja sanoo: "Ahaa, psykologi! Ei siis oikea tohtori." Aivan kuin kortissani lukisi niin: "Tri Guy Winch. Vain psykologi (ei oikea tohtori). Kyllä, suuri pettymys." Näen kaikkialla, että keho asetetaan mielen edelle. Olin hiljattain käymässä ystäväni luona ja hänen 5-vuotias lapsensa oli käymässä yöpuulle. Poika seisoi jakkaralla lavuaarin vieressä pesemässä hampaitaan kun hän liukastui ja raapaisi jalkansa jakkaraan kaatuessaan. Hän itki hetken, mutta nousi sitten ylös, kiipesi taas jakkaralle, otti kaapista laastarirasian ja laastaroi haavansa. Tämä lapsi osasi juuri ja juuri sitoa kengännauhansa, mutta hän tiesi jo, että haava tulee peittää, jottei se tulehdu, ja hampaista tulee pitää huolta pesemällä ne kahdesti päivässä. Me kaikki tiedämme, kuinka ylläpitää fyysistä terveyttämme ja pitää huolta hammashygieniasta. Olemme tienneet sen viisivuotiaasta asti. Mutta mitä tiedämme henkisen terveytemme ylläpitämisestä? Emme mitään. Mitä opetamme lapsillemme tunnehygieniasta? Emme mitään. Miksi huolehdimme enemmän hampaistamme kuin mielestämme? Miksi fyysinen terveytemme on niin paljon tärkeämpi kuin henkinen? Saamme psykologisia vammoja jopa useammin kuin fyysisiä: epäonnistuminen, hylätyksi tuleminen, yksinäisyys. Myös ne voivat pahentua, jos jätämme ne huomiotta. Ne voivat vaikuttaa elämäämme dramaattisesti. Vaikka on tieteellisesti todistettuja keinoja, joita voisimme käyttää psykologisten vammojen hoitoon, emme käytä niitä. Meille ei tule edes mieleen, että meidän pitäisi. "Ai, sinua masentaa, ravista se tunne pois! Se on vain päässäsi!" Voitko kuvitella sanovasi noin jollekulle, jonka jalka on murtunut? "Ai, kävele se pois! Se on vain jalassasi!" On aika sulkea fyysisen ja henkisen terveyden välinen kuilu. On aika tehdä niistä tasa-arvoisempia. Kuten kaksoset. Mistä puheen ollen, veljeni on myös psykologi. Eli hänkään ei ole oikea tohtori. Emme kuitenkaan opiskelleet yhdessä. Elämäni vaikein asia oli muuttaa Atlantin yli tekemään tohtorintutkintoani New Yorkiin. Olimme erillämme ensimmäistä kertaa elämässämme ja ero oli raskas molemmille. Hän pysyi perheen ja ystävien luona, mutta minä olin yksin uudessa maassa. Kaipasimme toisiamme hirveästi, mutta puhelut olivat todella kalliita ja meillä oli varaa puhua vain viisi minuuttia viikossa. Kun syntymäpäivämme koitti, ensimmäinen jota emme viettäneet yhdessä, päätimme tuhlata ja puhua sillä viikolla 10 minuuttia. Vietin aamun ravaten edestakaisin huoneessani ja odotin hänen soittavan. Odotin ja odotin, mutta puhelin ei soinut. Aikaeron takia ajattelin, että hän oli ulkona ja soittaisi myöhemmin. Silloin ei ollut kännyköitä. Mutta hän ei soittanut. Aloin tajuta, että oltuani poissa yli 10 kuukautta hän ei enää kaivannut minua samalla tavoin kuin minä häntä. Tiesin hänen soittavan aamulla, mutta se oli elämäni surullisimpia ja pisimpiä öitä. Heräsin seuraavana aamuna ja vilkaisin puhelinta. Tajusin, että olin potkaissut luurin pois paikaltaan edellisaamuna ravatessani. Kompuroin sängystä, laitoin luurin paikalleen, ja se soi sekuntia myöhemmin. Se oli veljeni. Hän oli todella vihainen. Se oli ollut myös hänen elämänsä surullisin ja pisin yö. Yritin selittää, mitä oli tapahtunut, mutta hän sanoi: "En ymmärrä. Jos näit, etten soittanut, mikset ottanut puhelinta ja soittanut minulle?" Hän oli oikeassa. Miksen soittanut hänelle? Minulla ei ollut vastausta silloin, mutta nyt on. Se on yksinkertainen. YKSINÄISYYS Yksinäisyys saa aikaan syvän henkisen haavan, joka vääristää havaintojamme ja sotkee ajatuksiamme. Se saa uskomaan, että ihmiset ympärillämme välittävät vähemmän kuin he oikeasti tekevät. Se saa pelkäämään yhteyden ottamista, koska miksi altistaa itsensä torjumiselle ja sydänsuruille, kun sydän särkee jo sietämättömän paljon? Todellinen yksinäisyys koetteli minua tuolloin, mutta ympärilläni oli jatkuvasti ihmisiä, joten en ikinä tullut ajatelleeksi sitä. Yksinäisyys on täysin subjektiivinen asia. Se riippuu siitä, tunnetko olevasi tunnetasolla tai sosiaalisesti irti ihmisistä. Minä tunsin. Yksinäisyyttä on tutkittu paljon ja tutkimukset ovat kauhistuttavia. Yksinäisyys ei pelkästään tee onnettomaksi. Se tappaa. En laske leikkiä. Krooninen yksinäisyys lisää ennenaikaisen kuoleman riskiä 14 %. Se aiheuttaa korkeaa verenpainetta, korkeaa kolesterolia ja jopa tukahduttaa immuunijärjestelmän toimintaa. Se tekee alttiiksi kaikenlaisille sairauksille. Tiedemiehet ovat päätelleet, että krooninen yksinäisyys vaikuttaa terveyteen ja elinikään yhtä kielteisesti kuin tupakanpoltto. Tupakka-askeissa on varoituksia: "Tämä voi tappaa sinut." Yksinäisyydessä niitä ei ole. Siksi on niin tärkeää, että asetamme henkisen terveytemme etusijalle ja harjoitamme tunnehygieniaa. Et voi hoitaa henkistä haavaa, jollet edes tiedä satuttaneesi itseäsi. Huomaa tunnetason tuska Yksinäisyys ei ole ainoa henkinen haava, joka vääristää havaintoja ja johtaa harhaan. EPÄONNISTUMINEN Myös epäonnistuminen tekee niin. Vierailin kerran päiväkodissa, jossa kolme taaperoa leikki samanlaisilla muovileluilla. Punaista nappia työntämällä söpö koira ponnahtaisi esiin. Pikkutyttö yritti työntää violettia nappia, ja sitten hän katsoi laatikkoa alahuuli värähdellen. Pikkupoika katsoi, kääntyi laatikkonsa puoleen eikä edes koskenut siihen vaan purskahti itkuun. Toinen pikkutyttö yritti kaikkea mahdollista, työnsi punaista nappia ja söpö koira ponnahti esiin. Tyttö kiljaisi riemusta. Kolme pikkulasta, täysin samanlaiset lelut, mutta täysin erilaiset reaktiot epäonnistumiseen. Ensimmäisillä kahdella lapsella oli kyky työntää punaista nappia. Ainoa mikä esti heitä onnistumasta oli heidän mielensä. Se huijasi heidät uskomaan, etteivät he pystyneet. Myös aikuiset menevät tällä lailla jatkuvasti lankaan. Meillä kaikilla on oletusvalikoima tunteita ja uskomuksia, jotka laukeavat, kun kohtaamme pettymyksiä ja takaiskuja. Oletko tietoinen, kuinka oma mielesi suhtautuu epäonnistumiseen? Sinun täytyy olla. Jos mielesi yrittää vakuuttaa sinulle, että et kykene johonkin, ja uskot sitä, alat tuntea itsesi avuttomaksi kuin nuo kaksi pikkulasta. Lakkaat yrittämästä liian pian tai et yritä ollenkaan. Tulet entistä vakuuttuneemmaksi, ettet voi onnistua. Siksi niin monet toimivat todellisten kykyjensä alapuolella. Joskus matkan varrella yksikin epäonnistuminen vakuutti heidät siitä, etteivät he voi onnistua, ja he uskoivat tämän. Kun tulemme vakuuttuneiksi jostakin, mieltämme on hyvin vaikea muuttaa. Opin tämän kantapään kautta teini-iässä. Minä ja veljeni ajoimme ystävien kanssa yöllä pimeää tietä, kun poliisit pysäyttivät meidät. Lähellä oli tapahtunut ryöstö ja he etsivät syyllisiä. Poliisi lähestyi autoa ja valaisi taskulampulla kuskia, sitten veljeäni etupenkillä, ja sitten minua. Poliisin silmät levisivät ja hän huudahti: "Missä olen nähnyt kasvosi aiemmin?" Sanoin: "Etupenkillä." Poliisin mielestä tässä ei ollut mitään järkeä, joten nyt hän arveli, että olin huumeissa. Hän kiskoi minut ulos autosta, tutki minut, marssitti poliisiautolle, ja vasta kun hän oli tarkistanut, ettei minulla ollut rikosrekisteriä, pystyin näyttämään hänelle, että etupenkillä oli kaksoisveljeni. Ajaessamme pois pystyin silti näkemään poliisin kasvoista, että hän oli vakuuttunut, että olin tehnyt jotakin laitonta. Mieltä on vaikea muuttaa, kun se on vakuuttunut. Voi siis olla luonnollista tuntea lannistusta ja toivottomuutta epäonnistumisen jälkeen, mutta et saa antaa itsesi tulla vakuuttuneeksi, että et pysty onnistumaan. Sinun täytyy taistella avuttomuuden tunnetta vastaan ja saada tilanne hallintaan. Sinun täytyy rikkoa kielteisyyden kierre ennen kuin se alkaakaan. Pysäytä tunteiden verenvuoto Mieli ja tunteet eivät ole luotettavia ystäviämme. Ne ovat enemmänkin kuin erittäin oikukas ystävä, joka voi olla täysin kannustava nyt, mutta epämiellyttävä seuraavassa hetkessä. Työskentelin kerran naisen kanssa, joka oli ollut 20 vuotta naimisissa ja kokenut hyvin ikävän avioeron. Hän oli vihdoin valmis ensitreffeille. Hän oli tavannut netissä miehen, joka vaikutti mukavalta, menestyvältä ja mikä tärkeintä, erittäin kiinnostuneelta hänestä. Nainen oli innoissaan. Hän osti uuden mekon ja he tapasivat hienossa New Yorkin baarissa. 10 minuutin kuluttua mies nousi ylös, sanoi "ei kiinnosta", ja käveli ulos. TORJUTUKSI TULEMINEN Torjutuksi tuleminen on äärimmäisen tuskallista. Naiseen sattui niin paljon, ettei hän kyennyt liikkumaan. Hän kykeni vain soittamaan ystävälle. Ystävä sanoi: "No mitä odotit? Sinulla on leveät lanteet eikä mitään kiinnostavaa sanottavaa." "Miksi tuollainen komea, menestyvä mies ikinä seurustelisi kaltaisesi surkimuksen kanssa?" Järkyttävää, eikö, että ystävä voi olla niin julma? Mutta vähemmän järkyttävää, jos kertoisin, ettei noin sanonut ystävä. Nuo sanat nainen sanoi itselleen. Ja sellaista me kaikki teemme. Torjunnan jälkeen alamme ajatella vikojamme ja puutteitamme, kaikkea mitä toivoisimme olevamme, mitä emme haluaisi olla, nimittelemme itseämme, ehkei yhtä raa'asti, mutta kaikki teemme sitä. On mielenkiintoista että teemme niin, vaikka itsetuntomme on jo kärsinyt. Miksi haluamme vahingoittaa sitä vielä lisää? Emme pahentaisi fyysisiä vammoja tarkoituksella. Jos saisit haavan käteesi, ottaisitko veitsen ja työntäisit sen haavaan syventääksesi sitä? Henkisten haavojen suhteen teemme jatkuvasti näin. Miksi? Huonon tunnehygienian takia. Emme aseta henkistä terveyttämme etusijalle. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että alempi itsetunto altistaa stressille ja ahdistukselle. Epäonnistumiset ja torjutuksi tuleminen sattuvat enemmän, ja kestää pidempään toipua niistä. Kun siis tulet torjutuksi, sinun tulisi ensisijaisesti elvyttää itsetuntoasi eikä hakata sitä tohjoksi. Kun sinuun sattuu tunnetasolla, kohtele itseäsi yhtä myötätuntoisesti kuin kohtelisit hyvää ystävääsi. Suojele itsetuntoasi Meidän täytyy tunnistaa epäterveelliset ajattelutapamme ja muuttaa niitä. Yksi epäterveellisimmistä ja yleisimmistä tavoista on MÄREHTIMINEN. Märehtiminen tarkoittaa asioiden hautomista. Jos pomosi huutaa sinulle tai opettaja saa sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi, tai jos riitelet rajusti ystäväsi kanssa, saatat jatkaa tilanteen läpikäyntiä mielessäsi päivien tai viikkojen ajan. Tunnekuohua aiheuttavien tilanteiden märehtimisestä voi helposti tulla tapa. Se käy kalliiksi. Jos käytät niin paljon aikaa kielteisten ajatusten parissa, altistat itsesi kliiniselle masennukselle, alkoholismille, syömishäiriöille ja jopa sydän- ja verisuonitaudeille. Pulma on, että märehtimisen tarve voi tuntua hyvin voimakkaalta, joten tavasta on vaikea päästä eroon. Tiedän tämän tosiasiaksi. Reilu vuosi sitten omaksuin itse tämän tavan. Kaksoisveljelläni diagnosoitiin 3. vaiheen imusolmukesyöpä. Syöpä oli hyvin aggressiivinen ja veljelläni oli näkyviä kasvaimia kaikkialla kehossaan. Hän joutui rankkoihin syöpähoitoihin. En voinut lakata ajattelemasta hänen koettelemustaan. En voinut lakata ajattelemasta, miten paljon hän kärsi, vaikkei hän koskaan valittanut. Hänen asenteensa oli uskomattoman myönteinen. Hänen henkinen terveytensä oli loistava. Minä olin fyysisesti terve, mutta henkisesti sekaisin. Tiesin kuitenkin, mitä tehdä. Tutkimusten mukaan huomion vieminen muualle kahdeksi minuutiksi riittää katkaisemaan märehtimisen kierteen. Siispä joka kerta kun mieleeni tuli huolestunut, ahdistunut tai kielteinen ajatus, pakotin itseni keskittymään johonkin muuhun, kunnes tarve hälveni. Viikossa koko ajattelutapani muuttui myönteisemmäksi ja toiveikkaammaksi. Taistele kielteistä ajattelua vastaan Yhdeksän viikkoa syöpähoitojen aloituksen jälkeen veljeni kudokset kuvattiin. Olin hänen vierellään, kun tulokset saapuivat. Kaikki kasvaimet olivat kadonneet. Hänellä oli vielä kolme hoitokertaa jäljellä, mutta tiesimme että hän parantuisi. Tämä kuva otettiin kaksi viikkoa sitten. Tartu toimeen silloin, kun olet yksinäinen, muuta reaktiotasi epäonnistumiseen, suojele itsetuntoasi, taistele kielteistä ajattelua vastaan, niin et vain paranna henkisiä haavojasi, kehität myös tunnetason kestokykyäsi ja kukoistat. Sata vuotta sitten ihmiset alkoivat harjoittaa henkilökohtaista hygieniaa. Eliniän odote nousi yli 50 % muutamassa vuosikymmenessä. Uskon, että elämänlaatumme voi nousta yhtä dramaattisesti, jos alamme kaikki harjoittaa tunnehygieniaa. Voitko kuvitella, millainen maailma olisi, jos kaikki olisivat henkisesti terveempiä? Jos olisi vähemmän yksinäisyyttä ja masennusta? Jos ihmiset tietäisivät, kuinka selvitä epäonnistumisista? Jos he tuntisivat olonsa paremmaksi tai kyvykkäämmäksi, jos he olisivat onnellisempia ja tyytyväisempiä? Minä voin, koska se on sellainen maailma jossa haluan elää. Se on maailma, jossa myös veljeni haluaa elää. Jos jokainen perehtyy asiaan ja muuttaa paria tapaansa, niin voimme kaikki elää siinä maailmassa. Kiitos paljon.