Haluan keskustella tänään siitä, miksi tulette epäonnistumaan loistavan uran tavoittelussa. (Naurua) Olen taloustietelijä. Työskentelen ankeiden asioiden parissa. Loppujen lopuksi, työ on valmis ankeille huomautuksille. Puhun teistä vain niille, jotka haluavat loistavan uran. Tiedän, että jotkut teistä ovat jo päättäneet haluavansa hyvän uran. Myös te tulette epäonnistumaan -- (Naurua) -- koska -- Herra jumala, tehän olette hilpeitä epäonnistumisesta. (Naurua) Kanadalainen ryhmä, epäilemättä. (Naurua) Hyvää uraa tavoittelevat epäonnistuvat, koska hyvät työpaikat ovat toden totta katoamassa. On loistavia duuneja ja loistavia uria. ja sitten on korkean työpanoksen, stressin, veren ja sielun imeviä työpaikkoja eikä mitään siltä väliltä. Joten hyviä työpaikkoja etsivät ihmiset epäonnistuvat. Aion puhua teille, jotka etsitte suurenmoisia työpaikkoja, loistavia uria, ja miksi te tulette epäonnistumaan. Ensimmäinen syy on, ettei ole mitään väliä kuinka monesti ihmiset sanovat, "Jos haluat loistavan uran, sinun on tavoiteltava intohimoasi, sinun on tavoiteltava unelmiasi, sinun on tavoiteltava elämäsi lumoavinta asiaa." Kuulet tämän uudelleen ja uudelleen ja päätät ettet tee niin. Ei ole väliä kuinka monesti lataat Steve Jobsin Stanfordin päättäjäispuheen, silti katsot sen ja päätät olla tekemättä niin. En ole aivan varma miksi päätät niin. Olet liian laiska siihen. Se on liian vaikeaa. Sinua pelottaa että etsit intohimoasi etkä löydä sitä, tunnet itsesi idiootiksi, joten keksit tekosyitä miksi et etsi intohimoasi. Tekosyitä, hyvät naiset ja herrat. Käymme läpi pitkän listan luovuudestanne keksiä syitä, miksi ette tee mitä teidän todella tarvitsee tehdä, jos haluatte loistavan uran. Joten jos esimerkiksi yksi suurimmista tekosyistänne on, "No, loistavat urat ovat useimmille ihmisille vain hyvää tuuria, joten aion seisoskella, yritän olla onnekas, ja jos onni osuu kohdalle, saan loistavan uran. Jos ei, saan silti hyvän uran." Mutta hyvä ura on mahdottomuus, joten se ei tule toimimaan. Toinen tekosyynne on: "Kyllä, on erityisiä ihmisiä, jotka tavoittelevat intohimojaan, mutta he ovat neroja. He ovat Steve Jobsin kaltaisia. En minä ole nero. Kun olin viiden vanha, luulin olevani nero, mutta professorini ovat karkoittaneet sen ajatuksen päästäni jo kauan sitten." (Naurua) Mm? "Ja nyt tiedän olevani täysin kelvollinen." Jos nyt elettäisiin vuotta 1950, olemalla täysin kelvollinen, saisit loistavan uran. Mutta arvaa mitä? On melkein vuosi 2012, ja julistaen maailmalle "Olen kokonaan ja täysin kelvollinen" on itsesi arvostelua kehuista heikoimmalla. Ja sitten tietenkin, toinen tekosyy: "No, tekisin niin, mutta, mutta, no, kaiken kaikkiaan, en ole outo." Kaikki tietävät, että intohimoaan tavoittelevat ihmiset ovat hieman pakkomielteisiä. Vähän outoja? Mm? Okei? Tiedättehän, se häilyvä raja hulluuden ja nerouden välillä. Minä en oie outo. Olen lukenut Steve Jobsin elämänkerran, Voi hyvä luoja. Minä en ole se henkilö. Minä olen kiltti. Minä olen tavallinen. Olen kiltti, tavallinen ihminen, ja kiltit, tavalliset ihmiset eivät ole intohimoisia. Ai niin, mutta haluan sitli loistavan uran. En ole valmis tavoittelemaan intohimoani, joten tiedän mitä aion tehdä, koska minulla on ratkaisu, minulla on strategia. Se on se mistä äiskä ja iskä kertoi minulle. Äiskä ja iskä sanoivat, että jos teen kovasti töitä, saisin hyvän uran. Eli tekemällä kovasti töitä saa hyvän uran. Jos tekee töitä todella, todella kovasti, saa suurenmoisen uran. Eikö tämä kuulosta matemaattisesti järkevältä?" Ei. Mutta olet onnistunut uskottelemaan itsellesi niin. Tiedätkö mitä? Tässä pieni salaisuus. Haluatko tehdä töitä? Haluatko tehdä tosi kovasti töitä? Arvaa mitä? Tulet onnistumaan. Maailma antaa sinulle mahdollisuuden tehdä tosi kovasti töitä, mutta oletko niin varma, että saat niin tekemällä loistavan uran, kun kaikki todisteet esittävät päinvastaista? Otetaanpa teistä ne, jotka yrittävät löytää intohimoaan. Te todella ymmärrätte, että teidän olisi parasta onnistua, tekosyistä välittämättä. Yritätte löytää intohimoanne, ja olette niin onnellisia. Löysitte jotain, josta olette kiinnostuneita. Minulla on mielenkiinto! MInulla on mielenkiinto! Kerrotte minulle. Sanotte: "Minulla on kiinnostus!" Minä sanon: "Sepä hienoa!" Ja mitä yrität kertoa minulle? Että sinulla --- "No, minulla on kiinnostus." "Onko se intohimosi?" Sinä sanot: "Minulla on kiinnostus." Kiinnostus verrattuna mihin? "No, olen kiinnostunut tästä." Entäs kaikki muut ihmiskunnan toiminnot? "En ole kiinnostunut niistä." Olet ottanut selvää niistä kaikista, eikö totta? "Ei, en oikeastaan." Intohimo on rakkauksistasi suurin. Intohimo on se juttu, joka auttaa sinua luomaan suurimman osoituksen kyvyistäsi. Intohimo, mielenkiinto -- eivät ole sama asia. Aiotko todella sanoa kullanmurullesi "Mennään naimisiin! Olet mielenkiintoinen." (Naurua) Ei tule tapahtumaan, ja kuolet yksin. (Naurua) Se mitä sinä haluat, se mitä sinä haluat, on intohimo. Se on mielenkiinnon ulottumattomissa. Tarvitset 20 kiinnostusta, ja yksi niistä saattaa kaapata sinut, yksi kiinnittää huomiosi enemmän kuin mikään muu, ja silloin olet saattanut löytää suurimman rakkautesi verrattuna kaikkeen siihen, mikä kiinnostaa sinua, ja juuri sitä on intohimo. Eräs ystäväni kosi kullanmuruaan. Hän oli taloudellisesti järkevä ihminen. Hän sanoi: "Mennään naimisiin. Liitetään yhteen intressimme." (Naurua) Näin hän sanoi. "Rakastan sinua todella," hän sanoi. "Rakastan sinua syvästi, rakastan sinua enemmän kuin ketään muuta naista, jonka olen kohdannut. Rakastan sinua enemmän kuin Marya, Janea, Susiea, Penelopea Ingridiä, Gertrudea, Greteliä" -- Olin silloin Saksassa vaihto-oppilaana. (Naurua) "Rakastan sinua enemmän kuin --" Selvä! Nainen lähti huoneesta puolessa välissä listaa miehen rakkaudesta häntä kohtaan. Kun hän pääsi yli yllättävästä takaiskustaan, hän päätteli välttyneensä täpärästi naimasta järjenvastaista ihmistä, tosin hän muistutti itselleen, että seuraavan kerran, kun hän kosii, ei välttämättä ole tarpeellista listata kaikkia naisia, jotka olivat koe-esiintyneet samaan rooliin. (Naurua) Mutta pointti pitää. On etsittävä vaihtoehtoja, jotta voi löytää kohtalonsa, vai pelkäätkö sanaa "kohtalo"? Saako sana "kohtalo" sinut pelästymään? Siitä me puhumme, ja jos et löydä korkeinta osoitusta kyvyistäsi, jos tyydyt "mielenkiintoiseen", mitä hittoa se sitten tarkoittaakaan, tiedätkö mitä tapahtuu pitkän elämäsi päätteeksi? Perheesi ja ystäväsi kokoontuvat hautausmaalle, ja siellä, hautasi vieressä on hautakivi, ja kiveen kaiverrettuna: "Tässä lepää arvostettu insinööri, joka keksi Velcron [tarranauhan]." Mutta mitä hautakivessä olisi pitänyt lukea, vaihtoehtoisena elinaikana, mitä siinä olisi pitänyt lukea, jos se olisi suurin osoitus kyvyistäsi: "Tässä lepää viimeinen Nobelin fysiikan palkinnon saaja, joka muotoili yhdistetyn kenttäteorian ja osoitti poimuajon käytännöllisyyden." (Naurua) Velcro, toden totta. (Naurua) Yksi oli loistava ura. Toinen oli menetetty mahdollisuus. Mutta sitten on teitä, jotka kaikista tekosyistä huolimatta tulette löytämään, tulette löytämään intohimonne, ja silti epäonnistutte. Epäonnistutte, koska, koska ette toteuta sitä, koska olette keksineet uuden tekosyyn, minkä tahansa tekosyyn tarttua toimeen, ja tämän tekosyyn olen kuullut niin monta kertaa. "Tavoittelisin loistavaa uraa, mutta arvostan ihmissuhteita enemmän kuin saavutuksia. Haluan olla loistava ystävä, haluan olla loistava puoliso. Haluan olla loistava kasvattaja, enkä uhraa näitä loistavien saavutuksien alttarille." (Naurua) Mitä haluatte minun sanovan? Haluatteko minun sanovan, kertovan teille: "Oikeesti, vannon etten potki lapsia." (Naurua) Hmm? Katsoppa luomaasi maailmankuvaa. Olet kaikesta huolimatta sankari, ja minä, ehdottamalla hienotunteisesti, että halutessasi loistavaa uraa, vihaat varmasti lapsia. Minä en vihaa lapsia. En minä potki heitä. Aivan, pieni lapsi kuljeskeli rakennuksen läpi, kun tulin tänne, ja ei, minä en potkinut häntä. (Naurua) Tietenkin kerroin hänelle, että rakennus on vain aikuisille ja mene pois. Hän mumisi äidistään, ja kerroin hänelle että äiti löytäisi hänet ulkopuolelta joka tapauksessa. Näin hänet viimeisen kerran portailla itkemässä. (Naurua) Mikä nynny. (Naurua) Mitä tarkoitatte? Niinhän te odotatte minun sanovan. Uskotko todella, että on sopivaa, että itse asiassa otat lapset ja käytät heitä kilpenä? Tiedät, mitä jonain päivänä tapahtuu, sinä, sinä ihanteellinen vanhempi? Lapsi tulee luoksesi jonain päivänä ja sanoo: "Tiedän mitä haluan olla. Tiedän mitä haluan tehdä elämälläni." Olet niin onnellinen. Se on keskustelu, jonka vanhempi haluaa kuulla, koska lapsesi on hyvä matematiikassa ja tiedät tykkääväsi siitä, mitä tuleman pitää. Lapsi sanoo: "Olen päättänyt, että haluan olla taikuri. Haluan esittää taikatemppuja lavalla." (Naurua) Ja miten vastaat tähän? Sinä sanot: "Mmm... se on arveluttavaa, lapseni. Saatat epäonnistua, lapsukainen. Et tee sillä juurikaan rahaa, pikkuinen. Tiedätkö, minä en tiedä, lapseni, sinun pitäisi harkitä vielä uudelleen, olet niin hyvä matematiikassa, miksi et -- " Ja lapsi keskeyttää, ja sano: "Mutta se on unelmani. Unelmani on tehdä tätä." Mitä sinä aiot sanoa? Sanotko: "Katsos nyt. Minullakin oli kerran unelma, mutta .. mutta." Joten miten aiot päättää mutta-lauseesi? "...Mutta. Minullakin oli unelma, lapseni, mutta olin liian peloissani tavoitellakseni sitä." Vai aiotko sanoa hänelle näin? "Minullakin oli kerran unelma, lapseni. Mutta sitten sinä synnyit." (Naurua) (Naurua) (Aplodeja) Haluatko todella käyttää omaa perhettäsi haluatko ikinä katsoa puolisoasi ja lastasi ja nähdä vanginvartijasi? On jotain mitä olisit voinut sanoa lapsellesi, kun hän kertoi: "Minulla on unelma." Olisit voinut katoa häneen ja sanoa: "Anna mennä, lapseni juuri niin kuin minäkin tein." Mutta et pystyisi sanomaan niin, koska et tehnyt niin. Joten et pysty. (Naurua) Ja niin vanhempien synnit vierailevat lapsiraukoissa. Etsitkö turvapaikkaa ihmissuhteista tekosyynä olla etsimättä ja tavoittelematta intohimoasi? Tiedät kyllä miksi. Syvällä sydämmessäsi, tiedät miksi, ja olen nyt haudanvakava. Sinä tiedät, miksi tulet niin tunteelliseksi ja kiedot itsesi ihmissuhteisiin. Sen takia että sinä -- Tiedät kyllä miksi. Pelkäät tavoitella intohimoasi. Pelkäät näyttäväsi naurettavalta. Pelkäät edes yrittää. Pelkäät että saatat epäonnistua. Loistava ystävä, loistava puoliso, loistava vanhempi, loistava ura. Eikö tässä ole koko paketti? Eikö tämä ole kuka sinä olet? Miten voit olla yhtä ilman toista? Mutta sinä pelkäät. Ja juuri siksi et tule saavuttamaan loistavaa uraa, paitsi jos-- paitsi, tuo sanoista mielikuvia herättävin -- paitsi. Mutta paitsi-sana on myös liitetty toiseen, kaikkein pelottavimpaan sanontaan, "Jos minulla vain olisi..." "Jos minulla vain olisi..." Jos sinulla joskus on tuo kimpoileva ajatus päässäsi, se sattuu paljon. Eli, tässä oli monia syitä, miksi tulette epäonnistumaan loistavan uran tavoittelussa, paitsi jos... Paitsi jos. Kiitos. (Aplodeja)