Tänä iltana puhun uskomattoman suuresta
maailmanlaajuisesta kysymyksestä,
johon liittyvät maankäyttö, ruoka ja ympäristö,
kaikille tärkeästä asiasta,
jota olen kutsunut toiseksi epämiellyttäväksi totuudeksi.
Ensiksi vien teidät pikku matkalle.
Tutustutaan ensin planeettaamme, mutta yöllä
ja avaruudesta käsin.
Tältä planeettamme näyttäisi ulkoavaruudesta yöllä,
jos kiertäisi satelliitilla sen ympäri.
Ensiksi huomaisi,
kuinka hallitseva ihmisen läsnäolo
on planeetallamme.
Nähdään kaupunkeja, öljykenttiä,
voi erottaa jopa kalastuslaivastoja merellä.
Hallitsemme suurta osaa planeettaamme,
enimmäkseen energiaa käyttämällä,
mikä näkyy tässä yöaikaan.
Mutta laskeudutaan vähän syvemmälle
vilkaisemaan tilannetta päiväsaikaan.
Päivällä nähdään ympäristömme.
Tässä Amazonin jokialuetta Rondôniassa,
Brasilian sademetsän eteläosassa.
Jos katsoo tarkkaan, voi nähdä oikeassa ylänurkassa
ohuen valkoisen viivan,
joka on 1970-luvulla rakennettu tie.
Jos palaa samaan paikkaan vuonna 2001,
huomaa näiden teiden poikivan
aina vain lisää teitä,
jotka päättyvät pieniin hakkuuaukioihin,
joissa pidetään muutamaa lehmää.
Nämä naudat pannaan lihoiksi ja syödään.
Ne syödään pääosin Etelä-Amerikassa,
Brasiliassa ja Argentiinassa. Niitä ei laivata tänne.
Tällaisia kalanruotokuvioisia avohakkuita
näkee paljon kaikkialla tropiikissa,
erityisesti maailman näillä kulmilla.
Jos jatketaan maailmanmatkaa vähän etelämmäksi,
saavutaan Bolivian puoleiseen Amazoniaan.
Tämäkin vuodelta 1975, ja tarkkaan katsoessaan
näkee ohuen valkoisen suonimaisen viivan,
ja yhden ainoan maatilan
ikiaikaisen viidakon keskellä.
Jos palaa paikalle vuonna 2003,
huomaa maiseman muistuttavan paljon
enemmän Iowaa kuin sademetsää.
Nämä ovat itse asiassa soijapeltoja.
Soijapavut laivataan rehuksi Eurooppaan ja Kiinaan,
varsinkin hullun lehmän taudin pelon alettua
kymmenisen vuotta sitten. Enää ei haluta ruokkia eläimiä
eläinproteiinilla, koska se voi levittää tautia.
Sen sijaan halutaan syöttää niille enemmän
kasviproteiinia.
Soijan viljely on lisääntynyt todella rajusti,
mikä osoittaa kaupan ja globalisaation olevan
vastuussa kytkennöistään sademetsiin
ja Amazoniaan -- nykypäivän uskomattoman
oudossa ja jakamattomassa maailmassa.
Joka puolella maailmaa
pistää yhä uudelleen silmään,
että alueet toisensa perään
on raivattu ja muutettu
ruoka- ja muiksi viljelmiksi.
Yksi esittämistämme kysymyksistä on,
kuinka suurta osaa maailmasta käytetään ruoan viljelyyn,
missä se tapahtuu tarkalleen, mitä voidaan
muuttaa tulevaisuudessa ja mitä se merkitsee.
Ryhmämme on tarkastellut tätä maailmanlaajuisesti
käyttäen tietoja satelliiteista ja maan päältä
seuratakseen viljelyä koko maapallolla.
Näin hätkähdyttäviä asioita löysimme.
Tämä kartta esittää maapallon
maatalousalueita.
Vihreitä alueita käytetään vehnän, soijapapujen,
maissin ja riisin tai jonkun muun kasvin viljelyyn.
Se vie 16 miljoonaa neliökilometriä maa-alasta.
Kaiken kaikkiaan se olisi
Etelä-Amerikan kokoinen alue.
Ruskeat alueet kuvaavat laidunmaita,
kotieläintemme elinympäristöjä.
Alue käsittää noin 30 miljoonaa neliökilometriä,
liki Afrikan mantereen verran,
valtavan alan, ja tietysti parasta maata.
Jäljelle jäävät Saharan autiomaan,
Siperian tai sademetsien sisäosien
kaltaiset alueet.
Käytämme jo kaiken planeettamme maa-alasta.
Tarkemmin ajatellen noin 40 % maapallon
maa-alasta pyhitetään maataloudelle,
mikä on 60 kertaa enemmän
kuin kaikki ne alueet, joista valitamme,
asuttamamme suurkaupungit laajoine esikaupunkeineen.
Puolet ihmisistä asuu nykyisin kaupungeissa,
mutta 60-kertainen alue menee ruokatuotantoon.
Tämä tulos on yllättävä,
ja sen havaitseminen järkytti meitä.
Valtava määrä maata käytetään maatalouteen,
mutta myös vettä käytetään paljon.
Tässä ilmakuva Arizonasta,
ja sitä katsoessaan tuumii:
"Mitähän täällä kasvatetaan?" Käy ilmi,
että keskellä autiomaata kasvatetaan salaattia
sadetuskastelun avulla.
Ironista kylläkin, salaattia myydään luultavasti
supermarkettien hyllyillä kaksoiskaupungeissamme
[Minneapolis-Saint Paul].
Mutta kiintoisaa on se, että kasteluveden on
tultava jostakin, ja se tulee täältä
Pohjois-Amerikan Colorado-joesta.
Tässä Colorado tyypillisenä päivänä 1950-luvulla,
ei tulvan eikä kuivuuden aikana,
vaan ihan keskimääräisen päivän näkymä.
Mutta jos palataan takaisin nyt, normaalioloissa
täsmälleen samaan paikkaan, tämä on jäljellä.
Erotuksella kastellaan pääosin autiomaaviljelmiä
tai kenties Scottsdalen golfkenttiä.
Se on paljon vettä. Vettä hyödynnetään
ruoan viljelyyn,
ja tänä päivänä joen alajuoksulla huomaa,
että se kuivuu kokonaan eikä enää virtaa mereen.
Kokonainen pohjoisamerikkalainen joki on kirjaimellisesti
kulutettu kasteluun.
Eikä se ole edes maailman pahin esimerkki.
Araljärvi on luultavasti pahin.
Monet varmaan muistavat sen maantiedontunneilta.
Se on entisessä Neuvostoliitossa
Kazakstanin ja Uzbekistanin välissä,
yksi maailman suurimmista sisämeristä.
Tavallaan paradoksi, koska sitä
ympäröi autiomaa. Miksi järvi on täällä?
Koska oikealla puolella
kaksi pientä jokea laskee
erämaan läpi ja tuo altaaseen vettä.
Joet johdattavat sulamisvesiä idän
kaukaisilta vuorilta. Vesi kulkee alavirtaan
autiomaan läpi ja muodostaa suuren Araljärven.
Neuvostoliittolaiset päättivät 1950-luvulla muuttaa virtausta
ja kastella autiomaata viljelläkseen Kazakstanissa
puuvillaa kansainvälisille markkinoille
ulkomaanvaluutan saamiseksi Neuvostoliittoon.
Raha oli todella tarpeen.
On helppo kuvitella, mitä tapahtuu. Veden syöttö
Araljärveen katkaistaan, mitä mahtaa tapahtua?
Araljärvi vuonna 1973,
1986,
1999,
2004
ja noin 11 kuukautta sitten.
Aika merkillistä.
Moni teistä asuu Keskilännessä.
Kuvitelkaa tämän tapahtuneen Yläjärvelle.
Tai Huronjärvelle.
Muutos on erikoislaatuinen.
Se ei koske ainoastaan vettä ja vesirajaa,
vaan seudun
koko perusympäristöä.
Aloitetaan tästä.
Neuvostoliitossa ei todellakaan ollut mitään
Sierra Club -ympäristöjärjestöä.
Sanottakoon se noin.
Araljärven pohja ei ole kaunista katsottavaa.
Myrkkyjätettä on paljon, ja nyt monet järveen
upotetuista jätteistä leviävät ilmaan.
Yksi pienistä, etäisistä
ja luoksepääsemättömistä saarista oli
Neuvostoliiton biologisten aseiden testauspaikka.
Nyt sinne voi kävellä.
Ilmasto-olot ovat muuttuneet.
Araljärven 20 ainutlaatuisesta kalalajista 19
on nyt pyyhkäisty pois maapallon pinnalta.
Tämä on suurimittainen ympäristökatastrofi.
Selvennetään asiaa.
Al Gore antoi minulle muutama vuosi sitten kuvan,
jonka hän otti ollessaan Neuvostoliitossa
kauan, kauan sitten.
Siinä näkyvät Araljärven kalastuslaivastot.
Näettehän kaivetun kanavan?
Epätoivoissaan kalastajat yrittivät uittaa
laivat jäljellä oleviin vesialtaisiin, mutta
lopulta heidän oli luovutettava,
koska laiturit ja ankkuripaikat jäivät yksinkertaisesti
jälkeen pakenevasta rantaviivasta.
Ainakin minua kauhistuttaa, että tulevat arkeologit
kaivavat kaiken esille ja kirjoittavat
aikamme historiasta: "Mitä ihmiset mahtoivat ajatella?"
Tällainen tulevaisuus on väistämättä edessä.
Noin puolet maailman makeasta vedestä on jo
käytössä, ja pelkän maatalouden osuus siitä
on 70 prosenttia.
Maatalouteen käytetään paljon vettä ja maata.
Maatalous kuormittaa myös suurta osaa ilmakehästä.
Ilmakehä vie ajatukset enimmäkseen
energiankäytön aiheuttamaan ilmastonmuutokseen
ja kasvihuonekaasuihin,
mutta maatalous on myös suurimpia
kasvihuonekaasujen päästäjiä.
Jos tarkastelee hiilidioksidia, joka syntyy
trooppisten sademetsien polttamisesta,
karjasta ja riisinviljelystä tulevasta metaanista
tai liiallisen lannoituksen tuottamista typpioksideista.
Käy ilmi, että maatalous tuottaa 30 %
ihmisen toiminnasta johtuvista kasvihuonepäästöistä.
Enemmän kuin koko liikenne.
Enemmän kuin kaikki sähkö.
Itse asiassa enemmän kuin kaikki muu tuotanto.
Se aiheuttaa yksinään suuremmat päästöt kuin
mikään muu ihmisen toiminta maailmassa.
Siitä ei juuri puhuta.
Nykymaatalouden uskomattoman suuri osuus
hallitsee planeettaamme,
oli sitten kyse 40 prosentista maa-alaamme,
70 prosentista käyttämästämme vedestä
tai 30 prosentista kasvihuonepäästöjämme.
Typpi- ja fosforivalumat ovat kaksinkertaistuneet
pelkästään lannoitteiden käytön takia,
aiheuttaen valtavia laatuongelmia jokien, järvien
ja jopa valtamerten vesissä. Tämä on myös
suurin yksittäinen
luonnon monimuotoisuuden köyhdyttäjä.
Maatalous on epäilemättä vahvin yksittäinen
irtipäästetty voima tällä planeetalla
sitten jääkauden lopun. Kiistatta.
Sen merkitys on ilmastonmuutoksen veroinen.
Ne molemmat tapahtuvat samaan aikaan.
Mutta on tärkeätä muistaa,
ettei maatalous ole läpeensä paha asia.
Itse asiassa ihmiset ovat täysin riippuvaisia siitä.
Sille ei ole vaihtoehtoa. Se ei ole ylellisyyttä.
Se on ehdoton välttämättömyys.
On tarjottava ruokaa, ravintoa, kuitua ja jopa
biopolttoaineita noin seitsemälle miljardille
ihmiselle, ja joka tapauksessa
maataloustuotteiden kysyntä lisääntyy
tulevaisuudessa. Maatalous ei katoa mihinkään.
Se tulee kasvamaan, pääosin lisääntyvän
väestön takia. Nykyinen seitsemän miljardin ihmisen
määrä on kasvamassa ainakin yhdeksään,
ehkä yhdeksään ja puoleen miljardiin,
ennen kuin suunta muuttuu.
Vielä tärkeää on ruokavalion muutos.
Maailman vaurastuessa ja väestön kasvaessa
tullaan syömään enemmän lihaa, mikä kuluttaa
enemmän voimavaroja kuin kasvisruokavalio.
Enemmän ihmisiä, enemmän arvokkaampaa syötävää
ja samanaikainen energiakriisi
pakottaa korvaamaan öljyn muilla energialähteillä,
joihin täytyy lopulta kuulua biopolttoaineita
ja bioenergian lähteitä.
Kaikki tämä yhdessä. On vaikea ymmärtää,
kuinka selviämme vuosisadan lopulle
vähintään kaksinkertaistamatta maataloustuotantoa.
Miten teemme sen? Kuinka kaksinkertaistamme
maailman maataloustuotannon?
Voisimme yrittää viljellä lisää maata.
Tekemässämme analyysissa näkyy vasemmalla
nykyiset viljelyalueet, oikealla mahdollinen tuleva sijainti
maaperän ja ilmaston perusteella,
ellei ilmastonmuutos häiritse liikaa,
mikä ei ole hyvä oletus.
Olisi mahdollista lisätä viljelyalaa, mutta ongelmana
on jäljellä olevien maiden sijainti herkillä alueilla.
Niillä on paljon monimuotoisuutta ja paljon hiiltä,
joita haluamme suojella.
Enemmän ruokaa voisi saada viljelyalaa lisäämällä,
mutta se olisi paras jättää tekemättä,
koska se on ekologisesti äärimmäisen vaarallista.
Sen sijaan halutaan ehkä pysäyttää maatalouden
jalanjäljen kasvu ja viljellä maita paremmin.
Työmme pyrkii tuomaan esille sellaisia paikkoja
missä voitaisiin parantaa satoja
ympäristöä vahingoittamatta.
Tässä vihreät alueet esittävät paikkoja,
missä maissisadot,
maissi vain esimerkkinä,
ovat jo todella hyvät, ehkä maaiman parhaat mahdolliset
kyseisessä ilmastossa ja maaperässä,
mutta ruskeat ja keltaiset alueet ovat paikkoja,
missä tuotto on ehkä 20 - 30 % siitä,
joka pitäisi pystyä saamaan.
Niitä on paljon Afrikassa ja jopa
Latinalaisessa Amerikassa,
mutta kannattaa huomata, että Itä-Euroopassa,
missä Neuvostoliitto
ja itäblokin maat aikanaan olivat,
maatalous on yhä sekasortoista.
Tarvittaisiin ravinteita ja vettä.
Turvaudutaan joko luomu- tai perinteiseen viljelyyn
tai niiden sekoitukseen, jotta tilanne paranisi.
Kasvit tarvitsevat vettä ja ravinteita.
Mutta tämä pystytään hoitamaan, ja on mahdollista
saada kaikki toimimaan.
Muutos on tehtävä varoen,
jotta varmistettaisiin ruoan ja ympäristön
turvallisuus tulevaisuudessa.
On löydettävä tasapaino
ruokatuotannon ja terveen ympäristön välillä.
Tällä hetkellä ollaan ota-tai-jätä-tilanteessa.
Taka-alalla voidaan kasvattaa ruokaa --
tuossa soijapelto --
ja tämä kukkakaavio osoittaa, että ruokaa
viljellään paljon,
mutta puhtaasta vedestä on pulaa, hiiltä ei varastoidu riittävästi,
ja luonnon monimuotoisuus kärsii.
Etualalla on preeria,
mikä on ympäristön kannalta hienoa,
mutta siellä ei ole mitään syötävää.
On keksittävä, kuinka molemmat saataisiin mukaan
uudenlaiseen tasapainoiseen maatalouteen.
Puhuessani tästä ihmiset sanovat usein:
"Eikö tyhjä tila ole ratkaisu?" -- luomuruoka, paikallisruoka,
geenimuuntelu, kannusteet, uudet viljelysäädökset --
onhan tässä monta hyvää ideaa,
mutta hopealuoti puuttuu.
Itse asiassa ne muistuttavat enemmän hopeahauleja.
Pidän kovasti hopeahauleista. Niiden yhteisvaikutus
on todella voimakas,
mutta ne on koottava yhteen.
On keksittävä uudenlainen maatalous,
jossa yhtyvät kaupallisen viljelyn,
vihreän vallankumouksen,
luomuviljelyn, lähiruoan
ja ympäristönsuojelun parhaat ideat,
on lopetettava niiden keskinäinen kilpailu
ja kehitettävä uudenlainen maatalous,
"terrakulttuuri" eli viljely koko planeetan tarpeisiin.
Keskustelu on ollut hyvin vaikeaa, ja olemme
kovasti yrittäneet saada ihmiset tajuamaan
ydinkysymykset vastakkainasettelun vähentämiseksi
ja yhteistyön lisäämiseksi.
Esitän lyhyen videon joka kertoo pyrkimyksistämme
saada eri osapuolet yhteiseen keskusteluun.
Katsotaanpa video.
(Musiikkia)
Ympäristöinstituutti, Minnesotan yliopisto
(Musiikkia)
Maailman väestö kasvaa
75 miljoonalla ihmisellä joka vuosi.
Se vastaa miltei Saksan asukaslukua.
Nyt ihmisiä on lähes seitsemän miljardia.
Tätä menoa määrä nousee 9 miljardiin
vuoteen 2040 mennessä.
Kaikki tarvitsevat ruokaa.
Mutta miten?
Miten kasvava väestö ruokitaan
tuhoamatta planeettaamme?
Ilmastonmuutos tajutaan jo suureksi ongelmaksi.
Mutta se ei ole ainoa ongelma.
On kohdattava "toinen epämiellyttävä totuus".
Globaali maatalouskriisi.
Väestönkasvu + lihankulutus + maitotuotteiden
kulutus + energiakustannukset + bioenergian
tuotanto = luonnonvarojen kuormitus
Yli 40 % maapallon pinnasta on raivattu
maatalousmaaksi.
Kokonaisviljelyala on 16 milj. neliökilometriä,
lähes Etelä-Amerikan kokoinen alue.
Laitumina on 30 milj. neliökilometriä,
Afrikan kokoinen alue.
Maatalous vie 60 kertaa enemmän maata kuin
kaupunki- ja esikaupunkialueet.
Kastelu kuluttaa eniten planeettamme vettä.
Viljelyyn käytetään 2800 kuutiokilometriä vettä
joka vuosi,
mikä riittää täyttämään 7305 Empire State Buildingiä
joka päivä.
Nykyisin monen suuren joen virtauma on vähentynyt.
Jotkut kuivuvat kokonaan.
Katsokaa autiomaaksi muuttunutta Araljärveä.
Tai Colorado-jokea, joka ei enää virtaa mereen.
Lannoitteet ovat miltei kaksinkertaistaneet
ympäristömme fosforin ja typen.
Seuraukset?
Yleistynyt vesien saastuminen
ja jokien ja järvien rappeutuminen.
Maatalous on yllättäen suurin ilmastonmuutoksen
aiheuttaja.
Se synnyttää 30 % kasvihuonekaasupäästöistä.
Enemmän kuin kaiken sähköntuotannon
ja teollisuuden,
tai maailman kaikkien lentokoneiden, junien
ja autojen päästöt.
Suurin osa maatalouden päästöistä syntyy
trooppisten metsien hävittämisestä,
eläinten ja riisipeltojen metaanista
ja liikalannoituksen typpioksidista.
Mitkään muut ihmisen teot eivät muuta maailmaa
enemmän kuin maatalous.
Mikään muu tekemisemme ei ole niin ratkaisevaa
eloonjäämisemme kannalta.
Pulmallinen tilanne...
Kun väestö kasvaa usealla miljardilla ihmisellä,
maailman ruokatuotanto pitää kaksin- tai jopa
kolminkertaistaa.
Miten tästä edetään?
Tarvitaan laajempaa keskustelua,
kansainvälistä vuoropuhelua.
On panostettava todellisiin ratkaisuihin:
maataloustukiin, täsmäviljelyyn, uusiin lajikkeisiin,tippukasteluun,
harmaan veden kierrätykseen, parempiin viljelykäytänteisiin ja älykkäämpiin ruokavalioihin.
Kaikkien on istuttava pöytään.
Kaupallisen maatalouden,
ympäristönsuojelun
ja luomuvijelyn kannattajien...
on toimittava yhdessä.
Ei ole yhtä ainoaa ratkaisua.
Tarvitaan yhteistyötä,
mielikuvitusta
ja päättäväisyyttä,
koska emme saa epäonnistua.
Kuinka maailma ruokitaan tuhoamatta sitä?
Tällä hetkellä edessämme on yksi ihmiskunnan
suurimmista ja tärkeimmistä haasteista:
yhdeksän miljardin ihmisen ruokkiminen
kestävästi, tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti,
suojellen samalla planeettaamme
nykyisille ja tuleville polville.
Tästä tulee yksi ihmiskunnan
vaikeimmista ratkaisuista.
Sen on pakko onnistua,
ensimmäisellä ja ainoalla yrityksellä.
Kiitoksia oikein paljon. (Suosionosoituksia)