Ihmiset ovat todella anteeksiantavia. He eivät ymmärrä lainkaan, mitä heille on tehty. Olemme käännekohdassa. Länsi voi joko vaipua passiiviseen omahyväisyyteen ― tai olla tulevaisuuden merkittävä toimija. Pankit syyllistyivät vilppiin. Kansa suuttui pankkiirien ahneudesta. Ihmiset tallettivat rahaa luullen pankkien lainaavan sitä edelleen, ― mutta rahoista maksettiinkin pankkiirien bonukset. Siitä hyvästä, että he tekivät jättitappiot! Suuryhtiöt hallitsevat meitä. Monia noista yhtiöistä ei juuri kiinnosta maamme hyvinvointi. En tajua mitä tapahtui, miten USA putosi ojan pohjalle. Missä kohtaa meni pieleen? Kun disko ja Donna Summer tulivat? Sekö oli viimeinen naula arkkuun? On aika katsoa toimintamme seurauksia. Finanssijärjestelmän ahneus, kasvava järjestäytynyt rikollisuus, ― miljardien ihmisten äärimmäinen köyhyys ― ja häämöttävä ympäristökatastrofi uhkaavat ― juuri kun hallitukset, kirkko ― ja talouden asiantuntijat ovat vaikeuksissa. Sota, valloitus... Nälkä... Ja kuolema. "Neljä ratsastajaa" ovat lähteneet matkaan. Dokumentti ei pyri paljastamaan salaliittoja ― eikä lietsomaan pelkoa. Siinä ei haluta syyttää pankkeja eikä poliitikkoja. Siinä halutaan kyseenalaistaa luomamme järjestelmät ― ja esittää keinoja niiden uudistamiseksi. Noita järjestelmiä on vuosisatojen saatossa muunneltu ― ja jopa tarkoituksella vääristelty, ― jotta ne hyödyttäisivät pientä eliittiä. Olemme hiljaa hyväksyneet muutokset. Koska ihminen kykenee loputtomasti mukautumaan uusiin olosuhteisiin, ― mukautumiskykymme on saanut meidät alistumaan. Yhteiskunnassa on eliitti, joka haluaa pysyä vallassa. Eliitti pitää valtaa marxilaisittain "hallitsemalla tuotantovälineitä". Sillä on rahavalta. Lisäksi eliitti hallitsee hallitsemalla ihmisten ajattelua. Tärkeintä ei ole, mitä julkisuudessa sanotaan, vaan se mistä vaietaan. Tiedon portinvartijat ovat vuosisatoja muokanneet ihmisten ajattelua. Mutta vuonna 1989 insinööri Tim Berners―Lee loi ensimmäisenä ― HTTP―asiakkaan ja palvelimen välisen yhteyden. Niin syntyi maailmanlaajuinen tietoverkko. Se käynnisti vapaasti ja nopeasti käytettävissä olevan tiedon vyöryn. Aivan kuten Guttenbergin luoma painotekniikka teki lopun ― kirkon ja hallitsijan asemasta tiedon vartijoina, ― nyt Internet horjuttaa hallitusten, rahavallan ja median asemaa. On muutoksen aika. Jos haluamme muutosta, meidän on ensin ymmärrettävä asioita, ― joista on vaiettu hyvin kauan. Tarvitsemme sellaisten ihmisten apua, ― jotka uhmaavat kollektiivista harhauttamista. Voimme vapautua siitä vain, jos ymmärrämme, mistä on kyse. Yhdysvallat tuotti puolet maailman BKT:sta II maailmansodan lopulla. Valmistimme vuodessa 54 000 lentokonetta, 7 000 laivaa... Yhdysvallat oli uusi Rooma. Me laadimme vuonna 1947 kansallisen turvallisuuslain ― turvataksemme asemamme. Onnistuimme siinä melko hyvin kylmän sodan aikana, ― mutta sen jälkeen olemme levänneet laakereillamme. Se kertoo, että emme ymmärrä uutta maailmaa. Suurvallat eivät synny ja kuole hetkessä. Ne kuolevat vähitellen. Länsi ei ole vielä hyväksynyt valtansa kutistumista. Kun suurvallan päivät ovat luetut, ― saapuu uudistajia: heimoja, armeijoita ja yhteisöjä, ― jotka tuhoavat entisen suurvallan perinnön usein sisältä päin. Brittiläinen sotilas ja diplomaatti Sir John Glubb ― analysoi suurvaltojen elinkaarta esseessään "Imperiumien kohtalo". Hän löysi ällistyttäviä yhtäläisyyksiä. Suurvalta kestää noin 250 vuotta, kymmenen sukupolven ajan, ― uudisraivaajista kerskakuluttajiin, joista tulee taakka valtiolle. Suurvallan elämässä on kuusi aikakautta. Uudisraivaajien aika, ― valloitusten aika, kaupankäynnin aika, ― vaurauden aika, älyllisten saavutusten aika. Viimeisenä leivän ja sirkushuvien aika, rappion aika. Suurvallan rappiosta ovat aina kertoneet samat merkit. Suuret sotavoimat ja sotilaiden kurittomuus, ― omaisuudella pröystäily, ― rikkaiden ja köyhien välisen kuilun kasvaminen, ― halu elää pöhöttyneen valtion elättinä ― ja pakkomielteinen suhtautuminen seksiin. Pahamaineisin rappion merkeistä on valuutan arvon heikkeneminen. Isossa―Britanniassa ja USA:ssa oli kulta― tai hopeakanta, ― mutta niistä luovuttiin kauan sitten. Samoin oli Rooman valtakunnassa. Järjestelmä luotiin terveelle pohjalle ja perustui hopeakantaan. Järjestelmä kuitenkin rapautui niin, ― että dinaari muuttui hopearahasta kuparirahaksi: kuparirahoja alettiin hopeoida, mutta käytössä hopeointi kului pois. Lisäksi senaattoreita, jotka olivat ennen ajaneet kansan asiaa, ― kiinnosti vain anastaa itselleen mahdollisimman suuri omaisuus. Suurten valtakuntien vauraus häikäisee. Pinnan alla kuohuvasta rahan, vallan ja omaisuuden himosta seuraa, ― että velvollisuus ja julkinen palvelu saavat väistyä. Tilalle tulee johtajia, jotka kahmivat voittoja itselleen. Kaikki suurvallan rappiolle tyypilliset merkit ovat nähtävissä, ― toiset muita selvemmin. Nykyisen kaltainen finanssi― ja talouskriisi ― on aina ollut merkki suurvallan rappiosta. Roomalaisia viihdytettiin gladiaattorinäytöksillä. Poliitikot käyttivät sitä hyväkseen. Kun kansa oli tyytymätön, järjestettiin suuri tapahtuma. Sille esiteltiin joukko gladiaattoreita, kuten meilläkin joka päivä. Se on aina ollut rappion merkki. Esimerkiksi USA:ssa panostetaan valtavasti erilaisiin tv―ohjelmiin, ― jotka vievät kansan huomion siitä, mitä todella tapahtuu. Urheilu on tärkeä, ihan kuin gladiaattorien aikanakin. Voi sanoa, että meidät on vaivutettu horrokseen ― ja olemme siihen tyytyväisiä. Roomalaiset kilpa―ajajat palkittiin yhtä runsaasti ― kuin meidän huippu―urheilijamme. 100―luvulla Gaius Appuleius Diocles ―niminen kilpa―ajaja ― keräsi voitoilla 35 miljoonan sestersiuksen omaisuuden, ― nykyrahassa useita miljardeja dollareita. On toinenkin ammattikunta, joka on rappion aikoina yliarvostettu. Kokit olivat kuuluisuuksia ― Rooman, osmanien ja Espanjan suurvalta―aikoina. Tuollainen kertoo, että suurvallan loppu häämöttää. Kansakunnassa herää vielä kerran halu näyttää. Me olimme niin suuria ja mahtavia, ― mutta missä tuo tunne on nyt. Siksi suuruuden tunne halutaan takaisin. Yritetään loistaa parhaalla ruualla, vaatteilla, ― parhaalla musiikilla, elokuvilla ― tosi―tv―sarjoilla tai juorulehdillä, ― mutta se ei onnistu, koska keinot ovat väärät. Tarvitaan yhteiskunnalle yhteinen moraalinen selkäranka. Siitä syntyy rehellisyys. Yhteiskunnassa vallitsee apatia, ― laajalle levinnyt nihilismi, jopa politiikan halveksinta. On paljon ihmisiä, jotka eivät piittaa muista tippaakaan. Valtakunnassa tapahtuu hajoamista, mikä lienee luonnollista, ― sillä elävän organismin tavoin suurvaltakin aikaa myöten kuolee. Mutta miten se kuolee? Kaatuuko se väkivaltaisesti vai tekeekö se kuolemaa pikku hiljaa? Sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat rappion ajan lapsia. He ovat tahtomattaan rikkoneet ― sukupolvien välisen kirjoittamattoman sopimuksen. Kuluttamalla ylen määrin, ― pumppaamalla asuntojen hinnat ylös ja haluamalla pysyä ikinuorina ― he ovat tuhlanneet tulevien sukupolvien perinnön. Sukupolveltani ja sitä seuraavalta sukupolvelta on tainnut unohtua ― perustuslain johdannossa oleva fraasi "...ja meidän jälkipolvemme". Olemme lukeneet sen "me". Suuret ikäluokat, joihin minäkin kuulun, ― ovat tehneet historian epäoikeuden― mukaisimman pääoman siirron. Tarjolla oli halpaa öljyä, toisin sanoen halpaa energiaa, ― ja tarjolla oli paljon hyviä ideoita. Me kuitenkin valitsimme järjestelmän ― ja vaalimme järjestelmää, ― joka käyttää karmeimmalla tavalla hyväksi rikkauksia, ― joilla ihmiskuntaa on siunattu. Me saamme maksaa siitä. Ihminen on häilyvä ja täynnä ristiriitaisuuksia. Ihmiset toivovat rauhaa ja kuolemattomuutta, ― mutta etsivät jatkuvasti tapoja tuhota toisensa. Ihminen on valmis hyvyyteen ― ja hirmutekoihin. Ihminen on monimutkainen olento. Me voimme tällä nimenomaisella hetkellä tehdä jotain, ― minkä vuoksi lapsenlapsemme ehkä tai jopa varmuudella ― joutuvat kärsimään hirvittävistä tuhoista. Toimimme niin, että tuo todennäköisyys vain kasvaa, ― vaikka rakastamme lapsenlapsiamme. Voiko ristiriitaisempaa olla? Huolimatta 50 ― 70 vuotta jatkuneesta pitkästä talouskasvusta ― ja huolimatta teollistumisesta ― ihmiskunta ei ole vieläkään päässyt köyhyydestä, ― puutteesta, nälästä ja aliravitsemuksesta. Joka ilta miljoonat ihmiset menevät nälkäisinä nukkumaan. Samaan aikaan miljoonat ihmiset heittävät ruokansa roskiin. Toiset tuhlaavat, ― toiset elävät köyhyydessä, puutteessa ja nälässä. Toiset ovat aliravittuja, toiset ovat ylipainoisia. Miksi olemme luoneet tällaisen maailman? Kuinka me emme kykene jakamaan vaurautta tasapuolisemmin, ― vaikka meillä on niin paljon tietoa planeetastamme? Miksi olemme luoneet niin kehnon hallinto― ja talousjärjestelmän, ― että se palvelee vain pientä eliittiä, ei enemmistöä? Vaikka vaurauden aikana on niin paljon köyhyyttä, ― miksi emme ole halunneet muuttaa tuhoisaa sosiaalista rakennetta? Talouden moraalittomuus johtuu ennen kaikkea ahneudesta. Maailmassa ei ole ongelmana vaurauden puute. Sanotaan että köyhyydestä päästään vain luomalla lisää vaurautta. Mahatma Gandhin sanoin: "Hyvää riittää kyllä kaikille, jos kukaan ei ahnehdi." Onko kyse vain ahneudesta vai syvemmästä ongelmasta? Onko vika itse järjestelmässä? Länsimainen kulttuuri on menestynyt oikein hyvin. Oli teollinen vallankumous, me selvisimme siitä. On paljon modernia sotateknologiaa, se ei ole tuhonnut meitä. On pankkijärjestelmä... Sen kanssa me yhä kamppailemme. Olemme silti menestyjiä. Työskentelin Wall Streetillä seitsemän vuotta. Minulle kävi niin kuin teurastajalle, joka päätyy kasvissyöjäksi. Kun seuraa, ― miten Goldman Sachs ja JP Morgan tekevät rahaa, ― rahan näkeminen alkaa etoa. Jos ihmiset tietäisivät, miten vinossa pankkijärjestelmä on, ― Henry Fordin sanoin "vallankumous puhkeaisi huomisaamuna". Valtaosa ihmisistä luulee, että pankit lainaavat rahaa, ― jonka joku toinen on tallettanut pankkiin. Totuus on että liikepankit luovat rahaa tyhjästä, ― ja sitten lainaavat sitä korkoa vastaan. Jos minä alan kotonani valmistaa seteleitä, ― sitä kutsutaan väärentämiseksi. Jos kirjanpitäjä luo yhtiölle varoja tyhjästä, ― se on tilien peukalointia, ― mutta kun pankki luo rahaa tyhjästä, se on laillista. Niin kauan kuin petosta pidetään täysin laillisena, ― taloudessa syntyy ongelmia, joiden edessä olemme voimattomia. Yksityispankit luovat rahaa tyhjästä ja lainaavat sitä korkoa vastaan. Se kuulostaa absurdilta. Kun puhun pankkitoiminnasta ja rahoitusalasta opiskelijoille, ― he eivät tahdo uskoa minua. Minun pitää sanoa monta kertaa, ― että pankit tosiaan luovat rahaa, ja sitten kerron, miten se tapahtuu. Se on absurdia, eikä ihme että opiskelijoiden ― on vaikea uskoa, että niin tehdään. Niin se vain on! Jos pankkilobby on voimakas, ― se kieltäytyy muuttamasta järjestelmää, joka on niin tuottoisa. Se pyrkii vakuuttamaan, ― että talouden ongelmat ovat kansalaisten syytä. Korkea inflaatio johtuu siitä, että nämä vaativat liian suurta palkkaa, ― että asuminen kallistuu, koska nämä itse keinottelevat asunnoilla. Pankkilobby ei kerro, että hinnat nousevat, ― koska pankit luovat rahaa tyhjästä ja pumppaavat sitä systeemiin. Miten ihmeessä on syntynyt järjestelmä, ― jossa pankeilla on valta luoda rahaa? Kun presidentti Nixon päätti vuonna 1971 ― irrottaa Yhdysvaltain dollarin kultakannasta, ― maailmassa on toiminut Fiat―rahajärjestelmä. Dollari, punta ja euro ovat valtioiden määrittelemiä Fiat―valuuttoja. Sana fiat on latinaa ja tarkoittaa 'tulkoon'. Rahan arvo perustuu hallinnon säätämiin lakeihin. Ilman maksuvälinelainsäädäntöä ― ja päätöstä käyttää maksuvälinettä verotuksessa ― dollaria edustava seteli tai tietokoneen bitti olisi melko arvoton. Vain valtiolla on oikeus laskea liikkeelle Fiat―rahaa, ― mutta pankit voivat luoda sitä lainaamalla. Fiat―rahasta on 40 vuodessa tullut globaali standardi, ― ja sinä aikana rahan määrä on kasvanut valtavasti, ― tosiasiassa enemmän kuin koskaan ennen. Kuka siitä hyötyy? Tietenkin hallitukset ja pankit, jotka saavat laskea rahaa liikkeelle. Lisäksi yritykset ja henkilöt, jotka saavat rahan ensimmäisinä. Ne ostavat haluamansa ennen kuin hinnat ovat nousseet ― heijastamaan kierrossa olevaa rahamäärää. Ne saavat siis palveluita, tuotteita ja pääomaa halvalla. Hintojen noustessa pääoman omistajat ― saavat esim. kiinteistöistään tai osakkeistaan voittoja, ― vaikka yhtiön tai kiinteistön tila ei olisi kohentunut. Näin syntyy spekulatiivinen kupla. Entä rahapyramidin pohjalla oleva väki? Peruspalkalla elävät, syrjäseutujen asukkaat tai säästäjät? Kun uusi kierrossa oleva raha saavuttaa heidät, ― tuotteiden hinnat ovat nousseet, säästöillä saa vähemmän ― ja palkat polkevat paikoillaan. Jonkun voi olla pakko ottaa lainaa ostaakseen sen, ― mihin hänellä ennen oli varaa, ja hänen on mentävä pankkiin. Nykyinen tapa luoda rahaa ― siirtää varallisuutta pyramidin pohjalta sen huipulle. Tällä tavoin rikkaiden ja köyhien välinen kuilu ― kasvaa yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Kun kultakannasta siirrytään Fiat―järjestelmään ― ja luodaan vähimmäisvarantojärjestelmä, ― velkaa syntyy nopeammin ― kuin maa kykenee tuottamaan tuon velan kattamiseksi. Lopulta ajaudutaan velkaorjuuteen. Niin tapahtui Yhdysvalloille. Se luo 5,50 dollaria velkaa jokaista tuotettua BKT―dollaria kohden. Niin käy, kun talous käytännöllisesti katsoen menee nurin. Valtion ratkaisu ongelmiimme on tietenkin, ― että se ottaa lisää velkaa. Valuutan määrän kasvattaminen ei auta. Rahaa voi painaa loputtomiin, mutta ei vaurautta. Veloistaan ei pääse ottamalla lisää velkaa. Jos varallisuutta voisi painaa, Zimbabwe olisi maailman rikkain. Maailmantaloudessa olevasta rahasta 97 prosenttia on velkaa. Ranskalainen filosofi Voltaire sanoi: "Paperiraha palaa lopulta aina luontaiseen arvoonsa, nollaan". Kolme sukupolvea seurasi ― kapitalismin ja kommunismin välistä kamppailua. Kun neuvostotalouden romahdus alkoi 1980―luvulla, ― Neuvostoliitto antautui ― ja niin kutsuttu kapitalismi oli ylivoimainen voittaja... Kommunismi ja markkinatalous taistelivat paremmuudesta ― vuoteen 1989 asti. Kamppailussa oli tärkeää ― olla paljastamatta markkinatalouden puutteita. Kamppailuun ei sopinut, ― että kritisoitiin omaa joukkuetta, kun piti lyödä vastapuoli. Kun vastapuoli, sosialistinen autoritarismi ― oli kykenemätön luomaan yhteiskunnallista hyvinvointia, ― oli kai selvää, kumpi kahdesta voittaisi valintatilanteessa. Kommunistisen järjestelmän romahdukseen oli monta syytä: tehottomuus, ihmisoikeuksien polkeminen jne. Kapitalistinen länsi on jatkanut marssiaan voitonriemuisena ― uskoen tekevänsä kaiken oikein, koska sen vastustaja kaatui. Tosiasiassa kumpikin järjestelmä halusi mahdotonta: ikuista kasvua. Siksi kumpikin kaatuu. Toinen kaatui ensin, ― ja kapitalismi kaatuu myöhemmin, tai se on sortumassa paraikaa. Yhdysvallat on haastavassa tilanteessa. Viimeiset 200 ― 300 vuotta amerikkalaisten toimintaa ― on ohjannut olettamus luonnonvarojen rajattomuudesta. Ennen ongelmat ratkaistiin "kasvattamalla kakkua". "Nuori mies, lähde länteen." "Kasvata kakkua, niin jokainen saa isomman palan." Nyt heidän on sopeuduttava maailmaan, ― jossa luonnonvarat ovat rajalliset ― ja jossa on osattava jakaa ja tuotettava kärsimystä. Siihen ei ole valmiutta. Miten maa on voinut ajautua niin kauas perustajiensa periaatteista? Miten amerikkalainen unelma on voinut näin vääristyä? Kapitalismista on 40 vuodessa tullut markkinafundamentalismia. Siihen ovat vaikuttaneet Chicagon koulun ekonomisti Milton Friedman ― Ronald Reagan, Margaret Thatcher ja muut. He nielivät uudet talousopit. Heidän mukaansa oli otettava valtavasti velkaa, ― yksityistettävä ja vähennettävä valtiovetoisuutta taloudessa. Tosin sotilasmenoja tuli kasvattaa, ― joten julkiset menotkin kasvoivat. Sääntelyä purettiin, ― poistettiin lakeja, jotka säätelevät instituutioidemme, ― etenkin suuryritysten johdon toimintaa. Meille haluttiin yhtäkkiä uskotella, ― että suuryritysten johtajat osaavat kyllä toimia oikein ilman sääntelyä. Ihan kuin he olisivat jumalia! Milton Friedman ja hänen oppilaansa "Chicagon pojat" ― ja heidän uusklassinen mallinsa löi klassisen talousajattelun ― ja nykykapitalismi perustuu heidän oppeihinsa. Kaksi kilpailevaa taloustieteen koulukuntaa on määritellyt, ― miten ihminen hallitsee maailmaa ja hoitaa tulonjaon. Ne ovat klassinen ja uusklassinen koulukunta. Klassinen koulukunta kannattaa valtion roolin minimointia, ― yksilön riippumattomuutta ja pitää luonnonvaroja välttämättöminä. Uusklassinen koulukunta, joka arvostaa niitä vähemmän, ― korostaa että valtion tulee ohjata taloutta, ratkoa sosiaaliongelmat ― ja jättää tulonjako vapaiden markkinoiden tehtäväksi. Uusklassinen taloustiede syntyi sata vuotta sitten ― edunsaajien halusta suojella pääomiaan. Uusklassiset matemaattiset mallit ― ja olettamukset on irrotettu todellisuudesta. Mallien perustana on "mitä pitäisi olla", ei "mitä on". Suuryrityksiä suosivilla uusklassisilla malleilla on perusteltu ― maailmantalouden rahataloudellistamista. Reaganin ja Thatcherin suosima uusklassinen malli ― ohjaa talouspolitiikkaa edelleen. "Reaganin vallankumous" ― ja laajemmin "Reaganin ja Thatcherin vallankumous" ― muutti suuresti valtarakennetta ― ja sai aikaan menestyksen ja vaurauden uusjaon. Ei köyhien ja rikkaiden välillä, ― vaan hyvin toimeentulevan ryhmän sisällä. Siitä hyötyi etenkin Yhdysvaltain rahoitussektori, ― mutta myös Iso―Britannia ja muutkin maat. Sen lisäksi, että bonukset olivat tärkeitä, ― rahoitusalan peruspalkat nousivat rajusti. Tapahtui siis tulonsiirtoa muilta talouden aloilta rahoitusalalle. Se oli ennennäkemätöntä. Historiankirjoista ei löydy tietoa vastaavasta tulonsiirrosta. Suuren pörssiromahduksen jälkeen vuonna 1932 ― säädettiin laki talouden suojelemiseksi spekulaatiolta. Glass―Steagall―laki erotti talletus― pankit ja sijoituspankit toisistaan. Valtiovarainministereiden Larry Summersin ― ja Robert Rubinin vaikutuksesta ― presidentti Bill Clinton kuitenkin purki Glass―Steagall―lain v. 1999. Pankit saattoivat jälleen ― spekuloida tallettajien rahoilla mielensä mukaan. Wall Streetistä on tullut varsin erikoislaatuinen kasino. Se ei valitettavasti muistuta Las Vegasin kasinoa, ― joka tarjoaa täysin laillistettua viihdettä. Wall Streetin harjoittama pelaaminen ― vaikuttaa hyvin negatiivisesti laajalle yhteiskuntaan. Pelurit eivät vain hassaa parissa yössä omia rahojaan. Kun Wall Streetin rahoituslaitokset hassaavat rahansa, ― se vaikuttaa koko yhteiskuntaan ja tuhannet menettävät työnsä. Hillitön pelaaminen ajoi globaalin finanssijärjestelmän tuhon partaalle. Koska pankeilla on valtioiden BKT:ta enemmän tappioita ja velkaa, ― niiden ei voida antaa kaatua. Kriisi yllätti lännen. Pankit näkivät valtioiden horjunnan ja neuvottomat hallitukset. "Teidän on pelastettava meidät, tarvitsemme rahaa." "Jos kieltäydytte antamasta, koko systeemi romahtaa." "Olette pulassa, jos kymmenet miljoonat ihmiset ― menettävät kaiken, mitä heillä on tilillään." "Se tietää vallankumousta." "Joten alkakaahan lapioida rahaa." "Lainatkaa rahaa tai luokaa sitä tyhjästä ― ja antakaa rahat meille." "Niin voimme hoitaa ongelmamme ja pysyä pinnalla ― tai muuten..." Juuri noin Hank Paulson esiintyi kongressissa. Hän paineli sinne ja sanoi: "Tarvitsemme 700 miljardia ja heti, tai muuten..." Voidaanko nykyistä kapitalismia enää kutsua kapitalismiksi? Kapitalistinen järjestelmä korostaa valtion pientä roolia, ― mutta nykyään sen rooli on paisunut ja valtio puuttuu kaikkeen. Kapitalismissa yksilöt ja yritykset toimivat vapailla markkinoilla. Terveet yritykset keräävät voittoja ja kehnot yritykset menevät nurin. Vuoden 2008 pankkikriisin myötä ihmiset näkivät ― länsimaisen talousjärjestelmän jakautuvan yllättävällä tavalla. Sosialismia rikkaille, kapitalismia köyhille. Esimerkiksi USA:n valtio pelasti pankit konkurssilta, ― se on sosialismia. Sosialismia arvostelevat amerikkalaiset ― elävät ehkä maailman sosialistisimmassa maassa! Ei tällainen ole aito kapitalistinen järjestelmä. Jos rikas tekee virheen, häntä ei rangaista, ― jos köyhä tekee, häntä rangaistaan, tai pahempaa, ― hän joutuu maksamaan rikkaiden virheistä, vaikkei ole tehnyt mitään. Kun vastuu pankkien epäonnistuneesta spekuloinnista ― lankeaa veronmaksajalle, ― talous ei palvele ihmistä, ― vaan ihminen palvelee moraalittomia rahoituslaitoksia. Keskuspankin johtaja Alan Greenspan ― pudotti 2001 iskujen jälkeen korot alas kannustaakseen lainanottoon. Pankit tarvitsivat uusia osallistujia, ― jotta rahaa virtaisi pyramidipeliksi muuttuneeseen järjestelmään. Uusi raha virtasi kiinteistömarkkinoille. Syntyi ennennäkemätön inflaatio: asuntojen hinnat kipusivat ylös. Äitien oli palattava töihin lainojen maksamiseksi, ― kiinteistökeinottelusta tuli tie amerikkalaiseen unelmaan. Lännessä asuntomarkkinoilla ei ole kyse omistamisesta. Asuntokauppa on ainoa keino, jolla tavallinen ihminen voi vaurastua, ― sillä hän ei voi rikastua palkallaan. Olemme luoneet kiinteistökaupalla kuplatalouden. Se on imenyt valtavan määrän pääomaa, ― se vie pääomaa todellisista taloudellisista innovaatioista ― ja siirtää sitä keinotteluun, joka ei aidosti tuota mitään. On kiinnostavaa, että esimerkiksi saksalaisille ― omistusasunnon hankkiminen ei ole demokraattinen edistysaskel. Moni heistä asuu ihan tyytyväisenä vuokralla. Sen sijaan Ronald Reagan ja Margaret Thatcher ― yllyttivät ihmisiä omistusasumiseen, ja se on osasyy ongelmiimme. Jos ihmistä, jolla ei ole valmiuksia, yllytetään ostamaan asunto ― ja ottamaan laina hämärin ehdoin, ― se voi vahingoittaa taloutta laajalti. Tuolla tavoin syntyi subprime― asuntolainakriisi Yhdysvalloissa. Asunnon oston helpottaminen ei edistänyt demokratiaa, ― se oli vain huono bisnesidea. Käännekohta tapahtui Yhdysvalloissa vuoden 2000 aikoihin, ― jolloin pankkiirit oivalsivat, että köyhät ovat rehellisiä. He oivalsivat että köyhillä on erilainen arvomaailma kuin rikkailla. He ajattelevat, että velka on aina maksettava takaisin. He yrittävät maksaa velkansa, vaikka velka olisi vanhentunut ― tai velat olisivat odotettua suuremmat ― ja vaikka he olisivat maksukyvyttömiä. Kun pankit ja luotonantajat ― antoivat asiakkaille vaihtuvakorkoisia lainoja, ― uskon niiden koko ajan tienneen, että ongelmia tulisi, ― kun ihmisillä ei olisi enää varaa maksaa lyhennyksiä. Kun korot nousivat, monet joutuivat tilanteeseen, ― ettei heillä ollut enää varaa ruokaan, ― eikä maksaa lastensa opiskeluja eikä yliopistomaksuja. He joutuivat koko ajan tiukemmille. Pankit keksivät rikollisen juonen ― tarjota kalliimpia lainoja mustalle ja espanjankieliselle väestölle. Pankit yhdistivät voimansa ja tukivat Bushin hallintoa kaataakseen ― syytteet lainojen hinnoittelusta hakijan rodun perusteella ― ja voidakseen periä vähemmistöiltä korkeampaa korkoa. Lainat antoi tämän kaupungin ja koko maan ― suurimpiin luotonantajiin kuuluva Wells Fargo. Lainat kohdistettiin kaupungin vähemmistöyhteisöille. Pankki antoi lainoja, joihin asiakkailla ei olisi ollut varaa. Ne olivat riskialttiita lainoja ― ja siksi muita lainoja kalliimpia ja asiakkaan kannalta epäedullisia. Epärehellisten lainaehtojen kirjaaminen pienellä ― vaikeaselkoisiin finanssituotteisiin palveli vain luotonantajan etuja. Kaupungin afroamerikkalaisissa yhteisöissä tapahtui kehitystä. Yhteisöissä oli rakennushankkeita ― ja monet niistä vaikuttivat elinvoimaisilta. Wells Fargon lainoista seuranneet ulosmittaukset ― ja sen ja muiden pankkien harjoittama subprime―lainaaminen ― ovat vahingoittaneet kehitystä ja pysäyttäneet sen. Ei niitä kiinnosta. Ne eivät tiedä mitään, koska eivät elä ongelmien keskellä. Ne ovat ulkopuolisia. Sama tilanne, jos katsoisi kirjasta vain kannen. Vain avaamalla kirjan kannen voi tietää, mistä kirja kertoo. Ne ovat kiinnostuneita vain itsestään. Jos ne näkisivät ongelmat, ne haluaisivat auttaa. Baltimoren subprime―ongelma on vain yksi monista ympäri maailmaa. Subprime―vääryys voidaan toki nähdä rotukysymyksenä. Asian tarkempi tarkastelu paljastaa, ― että kyse on muusta kuin rodusta: voitoista. Ei ollut sattumaa, että finanssi― teollisuuden sääntely purettiin, ― josta sitten seurasi katastrofi. Jokaista kongressiedustajaa kohden on viisi finanssiteollisuuden lobbaria. Viidelle ihmiselle maksetaan siitä, ― että he onnistuvat vakuuttamaan edustajalle, ― että tämän kannattaa hyväksyä finanssiteollisuutta suosivia lakeja. Kaikkensa menettäneillä köyhillä ― ei ole rahaa palkata viittä lobbaria edustajaa kohden. Meidän demokratiassamme toisilla on etulyöntiasema. Rahoitussektori on saanut paljon valtaa ― ostamalla suosijoita politiikasta, ― mutta etenkin vaikuttamalla kansan ajatteluun. Se on vakuuttanut, että rahoitusbisnes on hyväksi, ― että vapaat finanssimarkkinat on parasta maailmassa. Tällä perustalla lepää niin sanottu Wall Street ― Washington―kytkös. Meillä on todisteita siitä, kuka ohjailee Washingtonia. Kun Lehman Brothersin kaaduttua annettiin pelastuspaketti, ― 80 prosenttia kansasta vastusti pakettia. Kongressi ei vastustanut. Pelastuspaketin hyväksyminen todistaa, ― että kongressi on pankkien talutusnuorassa. Ei ole demokratian kannalta mairittelevaa, ― jos joukko yhtiöitä tai jokin teollisuudenala ilmoittaa, ― että niiden edut menevät kansallisen edun edelle. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, sillä vaalikampanjoiden tukeminen ― ja lobbaus ovat osa amerikkalaista politiikkaa. Demokratiamme on rapautunut. Kyse on kehittyneestä oligarkiasta, ― jonka tärkein hallintakeino on vakuuttaa kansalle, ― että tämä maa todella tarvitsee kuutta suurinta pankkiaan. Niiden on saatava toimia niin, ettei niitä juuri säännellä. Jos määrä vähenee tai jotain muutetaan, silloin on piru merrassa. "Tämä ei ole kiristystä, vaikka siltä ehkä kuulostaa." "Maailma vain on tällainen, emme voi sille mitään." "On vain jatkettava yhteistyötä pankkien kanssa." Keskuspankki on itse asiassa liikepankkien lobbari. Jos joku kannattaa sääntelyn siirtämistä keskuspankille, ― hän kannattaa rahoitussektorin ja Wall Streetin itsesääntelyä. Wall Streetillä on veto―oikeus keskuspankin johtajaa valittaessa. Niin kauan kuin sillä on veto―oikeus sääntelyviranomaisen suhteen, ― niin kauan kuin viranomainen on pankkien valitsema, ― on ihan turha puhua sääntelystä. Puhuminen sääntelystä, kun on kyse sääntelemättömyydestä, ― on orwellilaista kaksoisajattelua. Demokratiassa valta on kansalla. Plutokratiassa valta on rikkailla. Plutokratiassa taloudellinen eriarvoisuus on suurta, ― sosiaalista nousua tapahtuu vähän ― ja työtätekevän kansan hyväksikäytöstä seuraa, ― että sen on lähes mahdotonta nousta köyhyydestä. 1900―luvun alussa syntynyt yhtäläistä äänioikeutta ajanut liike ― romutti järjestelmän, jossa rikkaiden ääni painoi enemmän. Lobbaus on muuttanut tilanteen ― ja tehnyt Yhdysvaltain poliittisesta järjestelmästä ― rikkaiden etuja palvelevan selvitysyhtiön. Voitoillaan Goldman Sachs ostaa vaikutusvaltaa Washingtonissa, ― muuttaa lakeja, niin että ne edistävät rahan tekemistä Wall Streetillä, ― ostaakseen lisää vaikutusvaltaa. Se on itseään vahvistava rikollinen koneisto, ― taloudessa kasvava parasiitti, joka vähitellen tappaa isäntänsä. Lausunnosta "me teemme Herran työtä" tunnettu Goldman Sachs ― on maailman suurimpia investointipankkeja. Moni sen kasvatti päättyy hallitusten ja keskuspankkien johtovirkoihin. Kuukausi ennen pörssiromahdusta syyskuussa 2008 ― "vapaiden markkinoiden tukipilari" Goldman ― vaihtoi statuksensa sijoituspankista liikepankiksi. Liikepankkina se oli oikeutettu valtion tukeen. Sosialismia rikkaille. Goldman Sachs toimii hyvin tehokkaasti. Sen tavoite on tehdä rahaa. Sen rinnalla Willie Suttonin kaltaiset pankkirosvot ovat harrastelijoita. Goldmanin pankkiirit ovat suuria rosvoja, mutta toimivat laillisesti. Järjestelmä takaa sen. He ovat myyneet arvopapereita, ― jotka koostuivat asuntolainoista, joiden he tiesivät olevan arvottomia. He ovat myyneet niitä viattomille asiakkaille ja rikastuneet valtavasti. Lisäksi he löivät vetoa arvopapereiden romahduksesta, ― koska tiesivät niiden olevan jätettä. He löivät vetoa CDS―luottoriski― johdannaisilla ja paljon muulla ― suuren AIG―vakuutusyhtiön kanssa, ― ja se suojasi Goldmanin roskapapereiden tappioita vastaan. Subprime―kriisin aikana ― Goldmanin meklarit Michael Swenson ja Josh Birnbaum ― tekivät neljän miljardin voiton roskalainojen lyhyeksi myynnillä. Dan Sparksin aloitteesta alkoi "suuri lyhyeksi myynti" ― ja vedonlyönti pankin omia asiakkaita vastaan. Senaattori Carl Levin kutsui Goldmanin pääjohtajan Blankfeinin ― senaatin tutkimusvaliokunnan kuultavaksi. Kohistaan Goldmanin ― asuntomarkkinoihin liittyvästä "suuresta lyhytkaupasta". Totuus on että pankki ei myynyt lyhyeksi merkittävässä määrin ― asuntolainavakuudellisten tuotteiden markkinoilla vuosina 2007 ja 2008. Ei ole ollut asuntomarkkinoiden vastaista suurta lyhytkauppaa ― eikä vedonlyöntiä asiakkaita vastaan. Vuoden 2007 suuri lyhyeksi myynti toi Goldmanille miljardien voitot. Se selvisi ryöstöstä ilman minkäänlaista rangaistusta. Goldman porskuttaa suurempana ja vauraampana kuin koskaan. Se on tehnyt historiansa suurimmat voitot ja jakaa valtavia bonuksia. Sillä menee hienosti! Tosiasiassa Goldmanin toiminnassa ei ole juuri mitään, ― mikä hyödyttäisi talouttamme. Tuskin kukaan vastustaa sitä, että lahjakas ihminen rikastuu, ― jos hän tuo maailmaan jonkin mullistavan uutuuden ― tai jos hän panee rahansa likoon riskiyritykseen ― ja lopulta tuo vaurautta muillekin? Jos minä markkinataloudessa uskon, ― että saan auton toimimaan ruohosilpulla, ja valmistan auton, ― teen sen ehkä vain rikastuakseni. Jos autoani pidetään markkinoilla kaikkien aikojen upeimpana autona ― ja ansaitsen sillä miljardin, ― olen hyötynyt siitä paitsi itse, ― myös hyödyttänyt muita, jotka tarvitsevat autoa. Markkinatalouden hienous on, ― että sinä hyödyt ja toiset hyötyvät. Siinä koko juju. Miten monen ihmisen varallisuutta pankkiirien bonukset ovat lisänneet? Lontoon St. Paulin katedraalin pyhää taustaa vasten ― Goldman Sachs Internationalin varapuheenjohtaja Lord Griffiths ― valotti pankkiirien ajattelua. Tuo harras kristitty puolusti poskettomia bonuksia. En ole synkkä, olen toiveikas ihminen. Minusta meidän pitää kestää eriarvoisuutta, ― sillä se on tie luoda vaurautta ja menestystä kaikille. Kristinuskon perusteisiin, kuten myös islamin ja etenkin juutalaisuuden, ― kuuluu rikkauksien jakaminen. Raha on jaettava. Kukaan ei voi omia sitä. Tuosta seuraa monia oikeuden ja talouden periaatteita. Se ei enää kosketa meitä, ja jotkut vain ahnehtivat rikkauksia. Minusta on vastenmielistä, ― että ihmiset ovat menettäneet kotinsa ja työnsä ― eivätkä selviydy lainoistaan, ― vain koska pankit tyrivät ja maksoivat vielä isot bonukset. Se on tuomittavaa. En voi käsittää, ― miksi tuosta asiasta ei pidetä kovempaa ääntä. Kun rikkaat kertovat, kuinka he ovat rikastuneet ― näiden törkeiden ryöväysmekanismien ansiosta, ― se on vain oman edun ajattelua ja halveksittavaa. On selvää, että yhteiskunnassa toiset menestyvät, ― toiset joutuvat kamppailemaan. Se on luonnollista. Jos perustelee Goldmanin toimintaa sillä, että eriarvoisuutta tarvitaan, ― tekee väärän päätelmän. Missä vaiheessa moraali astuu kuvaan talouden yhtälöihin? Moni ajattelee, että Adam Smith antoi meille vapaat kädet. Meidän ei tarvitsisi miettiä moraalia, sillä hänhän sanoi: "Omaa etuaan ajavia ihmisiä ohjailee näkymätön käsi ― ja se koituu kaikkien hyödyksi." Tosiasiassa Adam Smith ei sanonut noin. Smith tiesi hyvin, ― että joukkona liikeyritykset juonivat yleistä hyvää vastaan, ― nostavat hintoja, hakevat monopoliasemaa. Hän tiesi, että tarvitaan koulutusta eikä yksityissektori voi sitä tarjota. Smith tiesi hyvin vapaan talouden rajoitteet, ― mutta hänen seuraajansa ovat unohtaneet hänen varoituksensa. Adam Smith oli klassisen taloustieteen luoja. Smithin oppeja on käännelty ja väännelty, ― finanssitoimijat omien etujensa mukaisesti. Lord Griffiths kannattaa ääri―individualismia, ― sillä hän on varma, että jos pankit rikastuvat, kaikki rikastuvat ― "valumaefektiksi" kutsutun prosessin ansiosta. Jos hevoselle antaa tarpeeksi kauroja, ― osa niistä putoaa tielle varpusten syötäväksi. Idea on että pienelle vähemmistölle keskittynyt äärimmäinen vauraus ― valuu kaikkiin yhteiskuntakerroksiin. Niin ei kuitenkaan käy. Kun raha saavuttaa rahapyramidin pohjalla olevan väestön, ― rahan ostovoima on heikentynyt. Kansa ei voi tällä hetkellä käsittää, ― miksi poliitikot ovat antaneet tämän tapahtua, ― ja vaativat heiltä selitystä. Poliittinen järjestelmämme on pahasti rapautunut, ― koska vaalikampanjat perustuvat lobbaajien tukeen. Minun ja monen muun mielestä ainoa korjauskeino on ― poliittisen järjestelmän uudistaminen. On kasvatettava tavallisen äänestäjän sananvaltaa ― ja vähennettävä eturyhmien sananvaltaa, kuten rahavallan ― ja niiden, jotka käyttävät valtaa ― veropolitiikkamme ja lainsäädäntömme määrittelemisessä. Seisoin Colin Powellin talon portailla ja kysyin: "Mitä aiot seuraavaksi, pomo?" "Mitä tarkoitat?", hän kysyi. "Mitä aiot seuraavaksi?" Hän sanoi kirjoittavansa kirjaa, mutta halusin tietää, mitä sitten. "Ehkä hallitukseen, mutta ensin pitää tehdä rahaa", hän vastasi. "Rahaa?" "Niin, miljoonia", hän vastasi. "Vain siten voi saada aseman Yhdysvaltain hallituksessa." Olin aivan äimänä. Demokraatit ja republikaanit ovat kiitollisuudenvelassa suuryhtiöille. Niin kauan kuin se velvoittaa poliitikkoja, ― on turha odottaa reilua hallintoa. Poliittisen ja rahajärjestelmämme epäoikeudenmukaisuus ― on aiheuttanut vahinkoa länsimaissa, mutta laajalti myös muualla. Länsijohtajien mukaan Irakin, Afganistanin ja Pakistanin sodat ― olivat heidän moraalinen velvollisuutensa. Oliko niihin kenties muitakin syitä? Eniten Yhdysvaltain ulkopolitiikasta on hyötynyt armeija. Varsinkin ase― ja varusteteollisuus. Armeija on ollut voittoisa, mutta miten se on onnistunut ― päätehtävässään terrorismin kitkemisessä? Lennokki―iskut epäonnistuivat ja kasvattivat ääriainesten määrä. Ne ovat edistäneet nuorison radikalisoitumista ― heimoalueilla sekä Punjabin ja Pakistanin tietyissä osissa. Joskus ihmisistä tuntuu, ― että Yhdysvallat tekee kaiken vain horjuttaakseen Pakistania. En itse oikein usko siihen, mutta kapinalliset uskovat. Aina kun tapetaan 10 "terroristia", syntyy 500 lisää, ― koska lennokki―iskuja pidetään hyökkäyksenä ― itsenäistä valtiota vastaan. Swatin laakson kapinallisista olisi päästy ilman jättioperaatiota, ― jonka takia koko alueen väestö on joutunut lähtemään evakkoon. Swatin laaksossa oli 1,8 miljoonan väestö. Maassa on 2,3 miljoonaa pakolaista. Koko alue on tyhjennetty. Pakolaisvirtaa ei olisi syntynyt, ― jos Yhdysvallat olisi heti eliminoinut kapinallispäälliköt täsmäiskuilla. Heidän annettiin kuitenkin paeta. Sotateollisuuden lisäksi sodasta hyötyvät yhtiöt, ― jotka vastaavat jälleenrakennustöistä. Lännessä saatetaan olla optimistisia, ― kun USA pumppaa kymmeniä miljardeja uutta rahaa ― kehittyvien maiden infrastruktuurin rakentamiseen. Mainostetut tavoitteet kuitenkin usein unohtuvat avun antamisessa. Onko kehittyvien maiden avustamiseen muita syitä? "Talouden ammattitappajat" lännestä ― ovat luoneet globaalin imperiumin, pääasiassa ilman armeijoita. Iskemme monin tavoin. Yleensä autamme kolmannen maailman maata, ― jossa on yhtiöidemme himoitsemaa raaka―ainetta, esimerkiksi öljyä. Maa saa suuren lainan Maailman― pankista tai sen sisarinstituutioista. Raha ei kuitenkaan päädy lainanottajalle, ― vaan suuryhtiöihimme, jotka vastaavat infrastruktuurin, ― teiden, voimaloiden ja teollisuuspuistojen rakentamisesta. Niistä hyötyy vain lainaajamaan rikas eliitti ja meidän yhtiömme, ― ei kansan enemmistö. Köyhillä ei ole varaa ostaa sähköä tai ajaa autolla. Kouluttamattomina he eivät saa töitä teollisuudesta. Heidän pitää silti maksaa jättivelka. Infrastruktuurihankkeet, ― jotka on rahoitettu Maailmanpankin ja IMF:n jättilainoilla ― ja jotka länsi on siunannut, ― ovat hyödyttäneet vain valtaeliittiä ja omistavaa luokkaa. Kansa ei ole niistä hyötynyt. Suuri osa rahoista menee länsi― maisille konsulteille ja yhtiöille, ― jotka laskuttavat huikeita palkkioita. Kansa saa vain pienen osan hankkeisiin suunnatuista rahoista. Kansan enemmistö on köyhää, kun taas maanomistajat, ― joilla on infrastruktuuri ja jotka tekevät bisnestä sen ansiosta, ― rikastuvat entisestään. Entä sitten ne, joilla ei ole mitään? Ei ole työtä, ei liiketoimintaa, ― jotta he voisivat valmistaa tuotteita ja vaurastua myymällä niitä. Mitä ne tekevät, joilla ei ole mitään? He liittyvät talibaniin, ― koska he näkevät vihollisen vievän sen vähänkin, mitä heillä on. Presidentti Obama ― haluaa sijoittaa 7,5 miljardia dollaria Pakistanin infrastruktuuriin ― köyhyyden vähentämiseksi, kansan eheyttämiseksi ― ja amerikkalaisvastaisuuden kitkemiseksi. Olivatpa avun perusteet mitkä tahansa, me emme tarvitse sitä. Obama ei voisi enää pahempaa virhettä tehdä. Apu vain pahentaisi asioita ja sen seurauksena ― tämä epäluonnollinen terrorismin vastainen sota leviäisi maaseudulle. Kuinka pyyteetöntä Yhdysvaltain ulkopolitiikka on? Kuinka paljon pääedunsaajat, rahoituslaitokset ja suuryhtiöt ― vaikuttavat ulkopolitiikkaan? Demokratian ilosanoma on täynnä ristiriitaisuuksia. Niitä ovat ajatus levittää demokratiaa aseella uhaten ― tai USA:n hyökkäykset sellaisia demokraattisia hallintoja vastaan, ― jotka eivät miellytä sitä. Myös markkinatalouden edistäminen on ollut täynnä ristiriitaisuuksia. Totuus on, että kehittyvissä maissa ― rikastuvat eniten amerikkalaisyhtiöt, etenkin rahoitusyhtiöt. Ne haluavat että markkinat muuttuvat rakenteellisesti, ― mutta niistä ei saa tulla liian vapaita ja läpinäkyviä, ― koska läpinäkymättömyys takaa parhaat voitot. Ei ole ihme että kehittyneet maat sotivat kehittyvissä maissa, ― koska niin moni rikastuu sillä ― joutumatta koskaan kohtaamaan sodankäynnin seurauksia. "Entä sitten, ― jos viime vuoden velan takia Afrikassa kuoli viisi miljoonaa lasta? Sain miljoonan punnan bonuksen." Olen maininnut ongelmasta tavatessani ― kehittyvien maiden lainapäätöksiä kauan tehneitä pankkiireita. He kuuntelevat kohteliaasti, ovat hyvin ystävällisiä. Lopulta he sanovat: "Oli mukava nähdä taas, Tarek." Sitten he antavat taas uuden lainan vaikkapa Tansanialle. Olen tuntenut monta "terroristia". Tunsin heitä ollessani konsulttifirman "ammattitappajana". Yksikään heistä ei halunnut olla "terroristi". Jokainen halusi olla viljelemässä kotitilallaan. Heistä oli tullut terroristeja menetettyään kotitilansa, ― koska vesivoima― tai öljynporaushanke oli hukuttanut sen. Tila oli tuhoutunut, eivätkä he kyenneet elättämään lapsiaan. Somalimerirosvoilta oli taas riistetty kalastusapajat. Ei kukaan ryhdy merirosvoksi tai terroristiksi huvikseen. On tietysti olemassa mieleltään sairaita henkilöitä. On sarjamurhaajia ja muita mielenvikaisia, ― ehkä Osama bin Laden oli sellainen. Nuo henkilöt saavat kannattajia vain, jos tapahtuu vääryyksiä ― ja ihmiset näkevät nälkää ja heitä riistetään. Hullut saavat kannattajia vain, jos näyttävät tarjoavan vaihtoehdon. Jos haluamme eroon terrorismista ja taata kotimaan turvallisuuden, ― se edellyttää että tunnustamme koko planeetan kotimaaksemme. Mitä sana "terroristi" oikeastaan tarkoittaa? Monet terroristit pitävät itseään vapaustaistelijoina. Voitaisiinko terrorismista syyttää yhtä hyvin ― länsimaisia suuryhtiöitä, keinottelijoita ja poliitikkoja? "Terrorismi" tarkoittaa vain heidän tekojansa, ― ei meidän tekojamme. "Terroristit" tekevät meille kamalia asioita, ― mutta se on pientä meidän kamaluuksiimme verrattuna. 11.9.2001 terrori―iskut olivat mittava hyökkäys, ― kenties historiamme pahin yksittäinen terroriteko, ― mutta pahemminkin olisi voinut käydä. Al―Qaida olisi voinut pommittaa Washingtonia ja Valkoista taloa ― ja tappaa presidentin. Sitten se olisi luonut maahan väkivaltaisen diktatuurin ― ja tuonut maahan asiantuntijoita, ― jotka ajavat talouden historian pahimpaan kriisiin. Tuo olisi ollut syyskuuta 2001 karmeampi tragedia. Se on jo toteutunut. Ensimmäinen "syyskuun 11. päivän" ―tragedia koetteli Chileä. Syyskuun 11. päivänä 1973 ― Chilen demokraattisesti valittu presidentti Salvador Allende ― syrjäytettiin sotilasvallankaappauksella. Chileen luotiin diktatuuri ― ja diktaattori Augusto Pinochet johti Chileä vuoteen 1990. Alkoi poliittisten toisinajattelijoiden eliminointi. Tuhansia vangittiin ja tapettiin. Ketkä olivat 11.9.1973 tehdyn iskun takana? Tekijät oli helppo jäljittää ― muun muassa Washingtonista ja Lontoosta. Tragedian muistaminen ei kuitenkaan kuulu lännen agendaan. Perusperiaate on, että omat rikokset painetaan villaisella. Samalla pidetään kovaa ääntä muista "rikollisista" ― ja siitä, miten jalosti länsi taistelee niitä vastaan. Terrorismin juuria ei katkaista ― kasvattamalla taloudellista eriarvoisuutta. Hallitusten taistelu terrorismia vastaan onnistuu vain, ― jos lännen talouden rakenteita muutetaan. Jos pankit jahtaavat infrastruktuuri― ja lainasopimuksista vain voittoja, ― lännen rahoitusbisnes luo uutta epäoikeudenmukaisuutta. Miljoonat pakenevat kodeistaan, terrorismi kukoistaa ― ja uuskolonialismi tappaa yhä enemmän ihmisiä ympäri maailmaa. Ihmiskunta on siirtynyt ― melko tyhjästä maailmasta melko täyteen maailmaan. Ennen meitä ja tavaraa oli vähän, nyt meitä ja tavaraa on paljon. Maailman väestömäärä on kolminkertaistunut elinaikanani. Ja tavaroita, kuten taloja, autoja ja veneitä, ― jotka kuormittavat ympäristöä niin kuin ihminenkin, ― on moninkertainen määrä. Maailma on täynnä ihmisen valmistamaa pääomaa. Ja se tyhjenee kovaa vauhtia niin kutsutusta luonnonpääomasta. Olemme ensimmäisenä sukupolvena kehittyneissä maissa ― saaneet täydesti nauttia talouskasvun hedelmistä. Paras tapa parantaa elämän laatua ― oli satojen vuosien ajan elintason kohottaminen. Se kasvatti merkittävästi elinajanodotetta, ― lisäsi onnellisuutta ja muuta hyvinvointia. Nykyisin talouskasvu ei enää vaikuta noihin asioihin. Vaikka elinajanodote kasvaa yhä rikkaissa maissa, ― elinajanodotteen kasvu ei liity maiden talouskasvuun. Sama pätee onnellisuuteen ja muuhun hyvinvointiin. On erikoista että talouden kasvaessa köyhyys lisääntyy. Omaa etua korostava talousjärjestelmämme on pielessä. Ryöstäessämme maapallon luonnonvaroja ― olisi ehkä aika pohtia, mitä edistys tarkoittaa. Katson maailmaa vähän samaan tapaan kuin Royal Dutch Shell. Sillä on yksi maailman parhaita strategiayksikköjä. Shell on luonut kaksi energiaskenaariota. Blueprint―energia― skenaariossa esitetään, ― että yhtiöiden kesken luodaan toimielin, ― joka kokoaa maailman johtajat pohtimaan energiantuotantoa, ― ilmaston lämpenemistä ja fossiilisten polttoaineiden ehtymistä. Toinen on Scramble―energiaskenaario. Tuo skenaario on nimensä mukaisesti kaoottinen. On kiinnostavaa, että kummassakin skenaariossa vuosi 2075, ― johon skenaariot päättyvät, kuvataan miltei samanlaiseksi. Blueprint―skenaariosta jää vain paljon vähemmän verta kentälle. Scramble―skenaario on verinen, sillä siinä kansat sotivat luonnonvaroista. Öljyä porataan nykyään syvältä merenpohjasta, ― koska helposti hyödynnettävät öljylähteet on jo löydetty ― ja öljy on käytetty. Öljyvarat eivät yksin ehdy. Uusia metalliesiintymiäkin löytyy vain harvoin. Maatalousmaasta 40 prosenttia on pahasti köyhtynyt ― ja pienenevät sadot jakautuvat maapallolla epätasaisesti. Voi olla että ilmaston lämpenemistä pahempi ympäristöuhka ― on luonnonvarojen ehtyminen. Kansat taistelevat maatalousmaista, jotta pystytään tuottamaan ruokaa ― YK:n arvioiden mukaan maapallon 9 miljardille asukkaalle. Myös fossiilisista polttoaineista taistellaan niiden loppuessa. Shellin arvioiden mukaan ne loppuvat 2075 mennessä. Taistellaan vedestä ja muista arvokkaista luonnonvaroista, ― joita ihminen ja talous tarvitsee. Tulevaisuus voi näyttää Shellin Blueprint―skenaariolta, ― eli maailman johtajat pohtivat yhdessä, miten varat jaetaan. Se voi myös olla yhtä kaaosta, ja Shell on veikannut jälkimmäistä. Suurten ikäluokkien kyvyttömyys ajatella tulevaa sukupolvea ― ja elähtänyt ajatus, että vähistä luonnonvaroista on kilpailtava, ― voivat molemmat johtaa tuhoon. Taloudessa arvostetaan omaa pärjäämistä, kilpailua ja vertailua, ― vaikka tosiasiassa ihmiskunta on edistynyt juuri yhteistyön ansiosta. Vaara ajautua rajuun konfliktiin ― koskee kaikkia lajeja, kaikkia eläimiä, ― koska kaikilla lajitovereilla on samat tarpeet. Ne voivat kamppailla ruuasta, suojasta, pesimispaikoista, ― reviiristä, parittelukumppanista... Ihminen sen sijaan voi välttää kamppailun. Me kykenemme tukemaan, rakastamaan, ― auttamaan ja tekemään yhteistyötä. Ihan toisella tavoin kuin muut lajit. Pystymme tekemään toiselle hyvää tai pahaa. Voit olla pahin kilpailijani tai tärkein tukijani. Meidän on siirryttävä globalisaatiosta lokalisaatioon, ― jotta taloudelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset tarpeemme täyttyvät. Kumppanuuteen perustuva, ― vastuullinen ja tavoitteellinen toiminta ― sekä tuotanto―, ei kulutuskeskeinen elämä tekisivät ihmisistä tyytyväisiä. On pakko kysyä, onko kulutus― elämäntapa tehnyt meistä onnellisia? Kuvitellaan että olisimme eläneet 1800―luvulla ― ja joku olisi kertonut, että sadan vuoden kuluttua ― ihmiset elävät valtavan vauraasti ja mukavasti keskuslämmitystaloissa ― ja voivat heittää nykytyyliin pois suuret määrät ruokaa. Olisimme varmasti ajatelleet, ― että tuon täytyy olla ristiriidaton yhteiskunta, jossa on ihana elää. Kontrasti aineellisen menestyksen ja sosiaalisen epäonnistumisen välillä ― on kuitenkin lännessä valtava. Jatkuvan kasvun talous vaatii, että kuluttaminen on kansan elämäntapa. Ihanteena oli hankkia elinaikana "kaikki lelut", ― henkinen tyydytys jäi tavaroiden jalkoihin. Eikä ihme, että masennus― lääkkeiden myynti kipusi ylös. Maailmantaloutta on lähes koko elämäni ajan rakennettu ― varustautumalla tai tuottamalla tavaroita, joita harva tarvitsee. Niitä ei haluta, mutta kaikilla pitää olla ne. Kuluttamiseen ajaa ihmisen sosiaalinen luonne. Haluamme jotain jotta näyttäisimme hyvältä muiden silmissä. Ihminen määrittelee itsensä muiden kautta. Mikä on häpeällistä, noloa, millä muut ylpeilevät, ― mitä he kadehtivat... Tavarat ovat välittäjänä hänen ja muiden välisessä suhteessa ― tässä hyvin vieraannuttavassa hierarkiassa. Eniten ovat kärsineet perhe ja ihmissuhteet, ― eli aidosti merkitykselliset asiat. Raha ei tee ihmisiä loppupelissä onnellisiksi. Kun on tarpeeksi rikastunut, rahasta saatu tyydytys vähenee. Onnellisuus tulee muista ihmisistä. Eniten 30 vuoden aikana on kärsinyt suhteemme kanssaihmisiin. Luotamme heihin vähemmän kuin ennen, tapaamme vähemmän, ― sitoudumme vähemmän, harvempi solmii avioliiton, avioliitot hajoavat. Kaikki pysyvän, pyyteettömän kiintymyksen muodot ― ovat murentuneet tai vahingoittuneet. Siinä olennainen 30―vuotisesta kasvusta. Meidän on eheytettävä ja inhimillistettävä elämämme. Muuten se on kurja, julma ja lyhyt, ja eritoten yksinäinen. Länsi tajuaa vähitellen, ― että sen yksilökeskeinen projekti on epäonnistumassa. Länsi uskoi lujasti, että jos yksilöitä kannustetaan menestymään, ― yksilöiden menestyksen kasautuminen ― tekee yhteiskunnasta onnistuneen. Lännessä aletaan oivaltaa, että yksilöiden menestys, ― josta haavoittuva yhteisö jää paitsi, on myytti. Ideana oli, että jos ihminen on oman onnensa seppä ja yritteliäs, ― niin hänestä tulee menestynyt, vauras ja onnellinen yksilö. Lopputuloksena oli kuitenkin "elämä lasipurkissa". Koska purkin tilavuus on rajallinen ja se on umpinainen, ― yksilö kuolee lopulta hapen puutteeseen. Ihmiskunta on olemassa, koska ihminen on sosiaalinen ― ja hän tarvitsee kiintymistä. Siksi yhteisöstä eristäytynyt menestyvä yksilö lopulta hajoaa. Elämän tarkoitus on etsittävä itsensä ulkopuolelta. Ei ole tärkeää, miten ihminen luo sen, ― niin kauan kuin lopputulos hyödyttää toivottua yhteiskuntaa. Elämän tarkoituksen on tultava ulkopuolelta. Jos ihminen hakee sitä itsestään, ― hän Nietzschen sanoin "tuijottaa tyhjyyteen" ― ja lopulta sulkeutuu tyhjyyteen. Yksi kulttuurin kautta länsimaista ajattelua muokkaava tekijä ― on Hollywood―elokuvien kerronta. Rakenne on länsimaiselle elokuvakulttuurille ominainen: on alku, keskikohta ja loppu. On draamaa, jännitystä, on loppuratkaisu, ― on hyvis― ja pahishahmot ja tarina, johon suuri yleisö voi samaistua. Hollywood―malli on vaikuttanut siihen, ― miten ihmiset kertovat itsestään, miten he arvioivat lähihistoriaa ― ja siihen, miten käsittelimme finanssikriisiä. Ihmiset näkivät tarinan aikajanan, Lehman Brothers ―draaman, ― ja he vaativat loppuratkaisua. Koska he halusivat nähdä pahiksia ja uhreja, ― jutuissa keskityttiin muutamiin yksilöihin. Kriisi ei tietenkään ollut parin ihmisen aikaansaannos, ― vaan johtui "järjestelmäviasta". Oikeastaan jokainen sijoittaja oli tavallaan syyllinen ― joko silkkaa välinpitättömyyttään tai menemällä leikkiin mukaan ― ihmettelemättä, kuinka raha voi olla vuosikausia niin halpaa. Suuri yleisö ei ymmärrä, että systeemi oli pielessä, ― ja todella vaikeaa on tehdä siitä myyvä tarina. Ihmiset tuntevat ehkä avuttomuutta, ― koska eivät ymmärrä, missä vika piilee. Parin "mädän omenan" heittäminen ― ei korjaa talous― järjestelmämme epäkohtia. Se ei kykene suojelemaan kansalaisia, ― vaan kannustaa "neljää ratsastajaa" hurjaan laukkaan. Nykyajan neljä ratsastajaa ovat: finanssijärjestelmän ahneus, kasvava järjestäytynyt rikollisuus, ― miljardien äärimmäinen köyhyys ja luonnonvarojen ehtyminen. Ne tallaavat köyhimmät jalkoihinsa. Ne saavat laukata, koska ajattelumalli, ― joka meihin on iskostettu kouluissa, yliopistoissa ja tiedotusvälineissä, ― ei kannusta vallitsevan normin kritisoimiseen. Meidät on vallannut apatia. Yhteiskuntamme ovat depressiivisiä. Olemme tottuneet siihen, että emme voi asioille mitään, ― ettei vaihtoehtoa ole. Emme ikinä selviä ympäristöongelmista ― ja elämme armottomassa kilpailuyhteiskunnassa. Noin ei olisi, jos tunnustettaisiin, ― että useimmat ongelmamme pienenisivät, ― jos lisäisimme yhteiskunnallista tasa―arvoa ― ja kaventaisimme tuloeroja. Se auttaisi myös ympäristö― ongelmien ratkaisemisessa. Yhteiskuntamme voisi olla laadullisesti parempi kaikille. Media vaikenee asiasta, joten apatia on tavallaan organisoitua. Media on meillä kiinteistö― ja finanssipiirien omistuksessa. Ne eivät rupea selittämään kansalle ― finanssi―, vakuutus― ja kiinteistöalan eli FIRE―sektorin kytköksiä. Kyse on harhauttamisesta, ― yritetään siirtää vastuu muille ja kiistää todellisten vastuullisten rooli. Tuo on yleinen strategia. Pankkien tuella on jopa perustettu yliopistoja. Pankit rahoittavat niitä ja ajatushautomoita, ― pankeilla on koulutussäätiöitä, ne omistavat sanomalehtiä. Tuon pankkien propaganda― yrityksen tavoitteena on, ― että ongelmien ydin menisi ihmisiltä ohi. Ei pidä luulla, että ilman talous― tai oikeustieteen koulutusta ― nämä asiat ovat liian vaikeita. Päinvastoin, ne ovat hyvin yksinkertaisia. Kyse on vallasta ja demokratiasta. Sen jokainen meistä ymmärtää. Harhautuksen taustalla on uusklassinen koulukunta. Nämä ekonomistit ja tutkijat ovat saaneet maailman uskomaan, ― että heidän mallinsa ovat pyhiä. Gutenbergin 1500―luvun kirjapainovallankumouksen tavoin ― Internetin tuoma valistuksen aika poistaa tietämättömyyden, ― jota tiedeyhteisö ja median portinvartijat ovat ylläpitäneet. Massojen ajattelua voidaan ohjata koulutuksella. On uskomatonta, ― että uusklassisia oppeja opetetaan yhä itärannikon huippuyliopistoissa. Saan kirjeitä muissa yliopistoissa taloustiedettä opiskelevilta. He kertovat niissä opinto―ohjelmistaan: "Luin äskettäin artikkelinne. Juuri tuo aihe kiinnostaisi minua." "Valitsemassani opinto―ohjelmassa ― on vain mahdotonta käsitellä tuollaista aihetta." "Mitä neuvotte minua tekemään?" Nuoret joutuvat kyseenalaistamaan monet niistä opeista, ― joita heille opetetaan. Osasta opinnoista voi olla aidosti hyötyä. Monet asiat kannattaa lukea vain, jotta tunnet vihollisesi. Yksilö ei ehkä pysty muuttamaan järjestelmää, ― mutta hän voi muuttaa itseään. Se, jolle koulujen ovet eivät avaudu, voi opiskella itsenäisesti. On hyvä aloittaa tutustumalla klassisen koulukunnan edustajiin ― ja asiaan, jota vain harva kritisoi ja joka vaikuttaa meihin kaikkiin, ― rahajärjestelmäämme. Jos maailman rahajärjestelmää ei uudisteta, ― se merkitsee teollisen kulttuurin loppua. Se ei merkitse ihmiskunnan loppua, ― vaan meidän tuntemamme maailman täydellistä romahtamista, ― koska maailma, joka perustuu Fiat―rahan käyttöön, ei toimi. Järjestelmän ylläpitäjät eivät halua myöntää ongelmaa, ― mutta niin se vain on. Fiat―rahajärjestelmä perustuu ihmisen sääntelyyn ― ja sitä on käytetty väärin. Onko olemassa rahaa, joka on ihmisen sääntelyn ulkopuolella? Jos ajattelee luonnonlakia ja kultaa, ― kulta on minusta rahan luonnollinen muoto. Kaikki kaivamamme kulta on "varastoituna" maan päällä. Jos kulta on yhdessä paikassa, ― sitä on kahden ja puolen kilpauintialtaan verran. Tärkeää on, että maanpäällinen kultavaranto ― kasvaa vuosittain noin 1,75 prosenttia, ― lähes saman verran kuin maailman väestömäärä ― ja maailman uusi varallisuus. Siitä seuraa, ― että kullan ostovoima pysyy vakaana pitkiä ajanjaksoja, ― koska kysynnän ja tarjonnan suhde on tasapainossa. Jotta ihmiset olisivat vapaita, on oltava terve rahajärjestelmä. Vain kulta tuo vapauden, sillä sen arvoa poliitikot eivät voi säädellä. Ihmisen säätelemien rahaprosessien seurauksena ― kansa on velkaantunut rajusti kaikissa yhteiskunnan kerrostumissa. Velkaa pidetään "luonnollisena". Se ei ole, se on yksi orjuuden muoto. Mutta kuinka moni kritisoi sitä? Mitä velkaantumiselle pitäisi tehdä? Klassinen esimerkki velkojen anteeksi antamisesta ― oli Saksan talousihme 1947. Liittoutuneet antoivat anteeksi kaikki velat, ― jotka Saksan valtiolla oli kotimaassa ja muualla. Se ei koskenut työnantajien tuoreita velkoja työntekijöilleen ― eikä puskuria, jonka jokainen sai pitää tilillään ― joidenkin viikkojen ruokamenoja varten. Periaatteessa voitaisiin noudattaa ― Saksan vuoden 1947 valuuttareformia. Jokainen aloittaisi puhtaalta pöydältä. Omaisuudesta tulisi velatonta pääomaa. Ongelmana on, että jos velat pyyhitään pois, ― samalla pyyhitään pois säästöt. Se ei olisi niin kamalaa, kun muistaa sen, ― että rikkain prosentti amerikkalaisista ― pitää käsissään valtavaa varallisuutta. Tilastojen mukaan se on suurempi kuin koskaan. Myös verojärjestelmää olisi tarkistettava. Nyt verotetaan siitä, mitä tuotamme, ― mutta olisiko edistyksellisempää verottaa siitä, mitä kulutamme? Miten moni amerikkalainen tietää, ― että maan perustajat eivät aikoneet verottaa työtä? Kansan ei ollut tarkoitus maksaa tuloveroa. Isosta―Britanniasta tuotu vero― järjestelmä on kolonialismin jäänne ― johon koko maailma haksahti. Olisi tärkeää että verojärjestelmä toimisi ― niin kuin 1800―luvulla odotettiin. Järjestelmän perustana pitäisi olla, ― että verotetaan maaomaisuutta, maan arvon nousua, ― John Stuart Millin kutsumaa "ansiotonta arvonnousua". Hän kutsui niitä "maanomistajien nukkuessaan tekemiksi voitoiksi." Kuka on tehnyt öljyn, kivihiilen tai rautamalmin? Nuo raaka―aineet eivät ole syntyneet ihmisen työn tuloksena. Ihminen toki poraa ja louhii niitä, mutta ne ovat olemassa ilman häntä. Siksi luonnonvaroista saadut tulot olisivat erinomainen verotuskohde. Kukaan ei ole tehnyt niitä. Jos niitä verotetaan, ihmiset saadaan käyttämään niitä tehokkaammin. Olisi paljon fiksumpaa verottaa noita tuloja kuin työtä ja pääomaa. Jos valtiot verottaisivat maan arvoa, joka on syntynyt luonnollisesti, ― ei ihmisen työn tai yksityisyritteliäisyyden tuloksena, ― hallitusten ei tarvitsisi verottaa työtä tuloveron muodossa, ― eikä kerätä liikevaihtoveroa, joka rasittaa liiketoimintaa, ― eikä kantaa monenmoisia yritysveroja. Tämä klassisen taloustieteen edustajien suosima järjestelmä ― vähentäisi köyhyyttä maailmassa, ― sillä kehittyvät maat saisivat pitää raaka―ainevarallisuutensa. Kehittyneissä maissa tämä lievittäisi asunto― ja velkakriisiä ― ja synnyttäisi yrittäjyyttä, jota tarvitaan taloutemme nostamiseksi. Voisi olla syytä kaivaa esiin eräs työtekijöitä koskeva periaate, ― jota kannatettiin teollisen vallankumouksen aikaan. Ajatus työntekijöistä tehtaan omistajina ― on syvällä työläiskulttuurissa. Teollisen vallankumouksen alkuvaiheessa, 1800―luvun lopulla, ― työläisille oli itsestään selvää, ― että heidän kuului omistaa myllyt, joissa he tekivät työtä. Jos niin ei olisi, hyökättäisiin vapaan kansalaisen oikeuksia vastaan. Ajateltiin myös, että palkkatyö lähenteli orjuutta. Mutta tuo orjuus oli väliaikaista. Siitä voi vapautua, ja vapaana saattoi omistaa tehtaan. Periamerikkalaista ajattelua, Abraham Lincolnin ajattelua ― ja yksi republikaanipuolueen periaatteista 1800―luvun lopulla. On tehty työtä, jotta ihmiset unohtaisivat tuon ajattelun, ― mutta sitä ei voi hävittää ja sillä on kysyntää. Platonin mukaan ― palkkaero organisaatiossa eniten ja vähiten ansaitsevan välillä ― saisi olla korkeintaan 6:1. Pankkiiri JP Morgan julisti 1923, että 20:1 oli sopiva palkkaero. Nykyään työntekijöiden palkkaeroja kuvaava suhdeluku ― voi olla monikansallisessa yhtiössä 500:1, jopa 1000:1. Jos suhdeluku on suurempi kuin 500:1, ― voidaan sanoa että rikkaat ja köyhät lakkaavat olemasta lajitovereita. He eivät ole saman yhteisön jäseniä. Heillä on aivan eri intressit. Suurten luokkaerojen vuoksi eri luokkiin kuuluvien välille ― syntyy harvoin yhtenäisyyden tunnetta tai ystävyyssuhteita. Jos kansa raivostuu hävyttömistä palkoista, ― niiden kannattajat käyttävät psykologiakorttia ― ja siteeraavat brittitiedemiestä Herbert Spenceriä. Hän keksi fraasin "kyvykkäimpien eloonjääminen", ― ja luonnonvalinnalla perustellaan ylisuuria palkkioita. Bisneksessä tarvitaan kilpailua, mutta pelin pitää olla reilua. Monopoleilla on liikaa, sillä ne määräävät hinnat. Nykyisessä talousjärjestyksessä on samantekevää, ― onko maapallon väestön enemmistö kyvykästä vai ei. Talouskriisistä saavat maksaa muut kuin ne, jotka aiheuttivat sen. On varmaa, että kriisin aiheuttajat ― leimaavat tämän dokumentin sosialistiseksi, jopa marxilaiseksi. Olen kapitalisti. Palvelen liike―elämää. Uskon tiettyihin perusperiaatteisiin. Olen täysin tyrmistynyt siitä, ― että "monarkit" ja monopolin haltijat ovat tuhonneet nuo periaatteet. Ne ovat tuhonneet järjestelmän sisältä käsin Wall Streetillä. Se on tuomittavaa. Olen kapitalisti. Minusta kapitalismi on hyvä asia. En halua eroon kapitalismista, vaan tästä kammottavasta suuntauksesta. Kapitalismi tai laajemmin ajateltuna markkinatalous ― on tulevaisuuden järjestelmä, sillä en voi kuvitella maailmaa ilman sitä. Mutta millaista kapitalismia tai markkinataloutta haluamme? Itsenäinen raha, tuloverotuksen korvaaminen kulutusverolla ― ja työntekijäomisteiset yritykset olisivat pohja luoda talous, ― joka ei tarvitsisi jatkuvaa kasvua velkojen korkojen maksamiseksi. Olemme kestäneet vuosisatoja "vapaita markkinoita", ― mutta meistä ei ole tullut vapaita. Olemme tuhonneet luonnon ja toisemme edistymisyrityksissämme. On naurettavaa väittää, ― että markkinoiden rajat on määritelty tieteellisesti, ― eikä mitään pidä muuttaa. Vapaiden markkinoiden puolustajat tietysti sanovat niin. Jos he saavat ihmiset uskomaan sen, ― ja vakuuttavat vielä taloustieteen tohtoreina tietävänsä totuuden, ― sen jälkeen kaikki, mitä he sanovat, hyväksytään kiltisti. Siksi meidän on taisteltava heitä vastaan. Politiikan tehtävä on määritellä markkinoiden rajat. Markkinoita on rajoitettu moneen kertaan parin sadan vuoden aikana. Pari vuosisataa sitten ostettiin ja myytiin ihmisiä, lapsityövoimaa, ― asioita joista nykyihminen ei voisi kuvitella käyvänsä kauppaa. Markkinoita on aika ajoin rajoitettu ja voidaan rajoittaa edelleen. 1800―luvun puolivälissä oli täysin hyväksyttyä ― myydä kadunkulmassa mitä tahansa kemikaalia ― ja väittää sen olevan lääkettä. Se hyväksyttiin silloin, nyt se on rikos. Niin on aktiivinen varainhoitokin sadan vuoden päästä. Suureen lamaan johtanut romahdus ja 2000―luvulla nähty romahdus ― johtuivat niiden ahnehtimisesta, ― jotka tuottavat kansantalouteen vähän. Monikansalliset yhtiöt ja pankit haluavat kasvaa, ― mutta eivät maksaa niille, jotka tekevät varsinaisen tuottavan työn. Jos tuottamaton luokka ennen vanhaan kahmi liikaa, ― kansa kapinoi näkyvää vihollista vastaan pysäyttääkseen sorron. Mutta miten me voimme kapinoida ― poliittisen ja talousjärjestelmän lonkeroihinsa kietonutta ― kasvotonta vihollista vastaan? Tietysti voimme. Kyse on sykleistä. Olemme ehkä rottia juoksupyörässä, mutta emme velkaorjia. Rahoitussektori vahvistuu ja organisoituu, ― pankkitoiminnalla rikastuu ja rahalla on helppo ostaa poliitikkoja... Amerikkalaiseen demokratiaan kuuluu kuitenkin ― säännöllisesti toistuva välienselvittely. 1830―luvulla Andrew Jackson löi maan toiseksi suurimman pankin. 1900―luvun alussa Teddy Roosevelt löi JP Morganin ja Rockefellerin. 1930―luvulla Franklin Delano Roosevelt löi kaikki Wall Streetillä. Nyt meidän on lyötävä ne. Jos olen optimistinen, enkä kyyninen tai pessimistinen, ― se on opiskelijoideni ansiota. Heillä ei ole hinkua päästää Wall Streetille. He haluavat ihan muuta. He halveksivat ihmisiä joille raha... Heille itselleen raha ei ole tärkeä, ― ja he halveksivat ihmisiä, jotka haluavat vain rahaa. Finanssi― ja talouskriisi ovat ihmisen luomuksia. Sen, minkä ihminen on luonut, hän voi myös muuttaa. Voimme yhdessä muuttaa maailman. Vallankumoukset alkavat aatteesta. Järjestäytymällä ja suitsimalla todellisen ongelman kätkijöitä ― olisi mahdollista aloittaa veretön vallankumous ― talouden romuttaneita julmia yhtiöitä ja raakoja johtajia vastaan. Keskuspankkivalta, peukaloitu kapitalismi, ― maakeinottelu, tuloverotus ja uusklassinen markkinatalous ― ovat omineet demokratian, torpanneet edistyksen, ― turmelleet historian kulun ― ja vaarantaneet planeetan tulevaisuuden. Jos ongelmiin ei puututa, ― seuraava romahdus on rajumpi kuin kukaan kuvitteli. Puolustelut eivät auta. 2000―luvun alussa keskuspankit vapauttivat rahan sääntelystä, ― hinasivat maan hinnan ylös ja loivat siten kiinteistökuplan. Lisäksi verotusta on peukaloitu ― syventämään rikkaiden etuoikeutettua asemaa. Uusklassinen talous on tuhonnut miljardien köyhien elämän ― houkutellut kaikki mukaan sukupolvien väliseen kiistaan ― ja aiheuttanut rajatonta kärsimystä. Joukossa ihmiset sekoavat, ― mutta he tulevat järkiinsä hitaasti ja yksi kerrallaan. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, ― että kansa nousee sorron alta ajaakseen radikaalia muutosta, ― mutta vallitseva tila jatkuu uusista vallanpitäjistä huolimatta. Voimme vapautua vain, jos ymmärrämme, mistä on kyse. Ihminen haluaa luontaisesti ajaa tärkeitä asioita, ― kantaa vastuuta ja tutustua itseensä. Riistokapitalistin pahin vihollinen ja ihmiskunnan paras liittolainen ― on itseoppinut yksilö, ― joka on lukenut, ymmärtänyt, ― joka on kärsivällinen ― ja seuraa, mitä maailmassa tapahtuu.